Eesti on my mind

                             Helsinki tuli Tallinnaan -  vai miten päin se oli?

Ylimmillä lauteilla konferenssikannen lämmössä, eräänlaisena painolastina, päivystää aina silloin tällöin myös TELAmies. Lautturintutkinto on viime vuosien aikana suoritettu kiitettävin arvosanoin. Leimaa on lyöty passiin kaikkien varustamoiden väreillä. Laivaseminaarit ovat näin alkuvuodesta vallanneet elintilaa kalenterissa. Tämän johdosta pyhitän helmikuun blogitekstit eläkeasian lisäksi risteilykulttuurille. Yksi kirjoitus on jo pohjalla.

Kuukauden aikana ankkuroidun mm. Viron eläkejärjestelmän kylkeen ja teen sukelluksen merimiesten ja -naisten omaan eläkelakiin (MEL). Monille suomalaisille risteilyyn tiivistyy reissaamisen perusfilosofia: päämäärä ei ole tärkeintä, vaan itse matkanteko. Risteilyisännän elkein heitän klubitakin niskaan ja kantapäät kopisevat yhteen: mukavaa matkaa – trevlight resa! 

Viro on meitä lähellä – katsokaa vaikka vain autojen rekisterikilpiä Helsingissä. Noin miljoona suomalaista matkustaa myös toiseen suuntaan. Suurin osa Itämeren aaltojen keinuttamana. 

Tallinnan satama-alueelle astuessa ulkopuolisen silmiin osuu ensimmäisenä varsin laaja alue joutilasta maapääomaa. Pittoreskin vanhan kaupungin ja laivaterminaalien väliin jää eräänlainen ei kenenkään maa. Arkkitehtuurin jumala on 90-luvun alun hulluina vuosina pelannut rakennuksilla noppaa: aivan kuin suoraan taivaasta olisi ropissut alkoparakkeja ja kansainvälisiä herrasmiesten klubeja. Niiden ohittaminen ei tee tiukkaa – TELAmiehellä ei ole "poron"sarvia. 

Jokin aika sitten olin puhumassa joustavasta eläkkeelle siirtymisestä STTK Satakunnan alueen loistavalle porukalle M/S Baltian Prinsessan hovissa. Iso osa heistä toimi julkisella sektorilla, joten tilaisuudessa käytiin läpi sieltä eläkkeelle siirtymiseen liittyviä erikoisuuksia. Viikon vikatikki -blogi käsitteli näitä asioita tällä viikolla – ei siis enempää tästä. Yleisöstä heitettiin myös kysymys: miten eläkemaailma pyörii kokoustilojen ikkunoista siintävässä Virossa?

Viron eläkejärjestelmä – tule pensionile!

Naapurimaan eläkejärjestelmä poikkeaa merkittävästi Suomen mallista. Lakisääteistä minimiturvaa tarjoaa kansaneläke ja ansioperusteista työeläke Suomen tyyliin, mutta paikalliseen eläkedesigniin kuuluu myös pakollinen rahastoeläke sekä vapaaehtoinen täydentävä lisäeläke. Miesten eläkeikä työeläkkeissä on tällä hetkellä 63 vuotta ja naisten 61 vuotta, mutta se nostetaan myös naisilla 63 vuoteen lähivuosina.

Jokainen virolainen työntekijä on samalla myös eläkesijoittaja ja osittain vastuussa oman tulevan eläkkeensä tasosta omilla rahastovalinnoillaan. Samaan tapaan kuin Ruotsissa, jossa yksilölle on niin ikään siirretty vastuuta lakisääteisestä eläketurvasta. Pakkosijoittaminen esiteltiin vuonna 2002, jolloin kaikki 1983 ja sen jälkeen syntyneet adoptoitiin mukaan malliin – tätä ennen syntyneet saivat päättää asiasta. 

Uudistuksen kelkkaan on lähtenyt lähes 90 % työvoimasta, joten lehtien taloussivut luetaan naapurimaamme aamiaispöydissä varmaankin meitä tarkemmalla silmällä. Skandinaaviset finanssijätit näyttävät olevan hyvin edustettuina rahastovalikoimassa. Olisi mielenkiintoista tietä, miten sijoituspäätökset ovat onnistuneet? Finanssikriisin laineet löivät Baltiaan 2009–2010, jolloin pakolliset maksut rahastoihin keskeytettiin väliaikaisesti.

Vuonna 2009 lakisääteisestä eläkettä maksettiin keskimäärin 305 euroa kuukaudessa, joka oli noin 46 prosenttia keskimääräisen palkansaajan nettotuloista. Ennusteiden mukaan eri eläkkeet tulevat muodostamaan yhteensä noin 50 prosenttia eläkeaikaa edeltäneestä toimeentulosta. Suomessa keskieläke on euromääriä vertailtaessa noin nelinkertainen Viroon nähden. Meillä on työeläkkeissä perinteisesti tähdätty  60 prosentin korvaustasoon työuran loppupalkasta. TELAmiehen ikäluokkaan kuuluvien kolmekymppisten pitää tosin työskennellä nykyistä pidempään saavuttaaksemme tämän tavoitteen.

Eläkkeiden indekseistä kiinnostuneille mielenkiintoinen tieto on, että Virossa kerran vuodessa tehtävässä indeksitarkistuksessa painotetaan hintojen muutoksen lisäksi valtiolle tilitettyjen sosiaaliturvamaksujen kehitystä. Jos talous sakkaa pahasti, indeksikorotukset jätetään tekemättä.

Risteilyn kansallisia erikoisuuksia

Itämeri on rymistelyn, mutta myös arkimatkailun näyttämö. Sinisillä, punaisilla ja jopa seniorien "kultaisilla linjoilla" varustamoiden lähiökorttelin kokoiset ylpeydenaiheet halkovat hitaasti mutta varmasti Suomenlahtea. Laivaristeily toimii naapurimaidemme hetkittäisenä sulatusuunina. Vain tuon ohikiitävän hetken ajan olemme yhtä risteilykansaa.

Lauttamatkustajan rooliin solahtaa aika vaivattomasti. Heti pakollisen laivaanastumispotretin jälkeen, risteilyisännän heissan-huutojen unohtuessa taka-alalle, upottava kokolattiamatto tuntuu automaagisesti viettävän kohti verovapaan kauppalan houkutuksia. Vapaan maailman hyllyt helisevät laivanmoottoreiden käynnistyksessä. Wärtsilässä on voimaa – edelleen!

Kansakuntamme pitkäkestoiseen muistiin on tatuoitunut tiettyjä risteilyriittejä. Buffet-hulluus on varsin yleinen mielenhäiriö ja sitä seuraava ähky suosittu huvitus. Erikoisuuksiin kuuluu myös aamuyön kujanjuoksu laivan käytävillä, joka taas saattaa joillain johtaa lyhytkestoisen muistin katkokseen. TELAmies ei risteile, vaan matkustaa. Tukholmaan suuntaaville Reissu-Lasseille ja -Liisoille voin vinkata, että tällä hetkellä erään norjalaisen halpalentoyhtiön siivet vievät Helsinki-Vantaalta kansankotiin laivaristeilyä halvemmalla – ja nopeammin.

Viikinkilaiva parkkeeraa Tukholman keskustan tuntumaan. Aivan muutaman minuutin kävelyn, tai potentiaalisesti kaikin puolin hasardin taksimatkan, päässä Slussen yhdistää prestiisin vanhan kaupungin trendikkääseen Södermalmiin. Betonisen eritasoliittymän suojassa majaili  60- ja 70-luvuilla Slussenin sissejä eli niitä suurien ikäluokkien suomalaisia maahanmuuttajia, jotka eivät kotoutuneet toivotulla tavalla. Viime vuonna Slussen päätettiin purkaa. Sissitkin taitavat taistella jo muilla rintamilla.  

Sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta

Ammattikorkeakoulukentän vuoden alun toiminnan sähköistää kirjaimellisesti Lähtölaukaus. Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liiton SAMOK ry:n starttiristeilyllä puhuttivat mm. korkeakoulu-uudistus, koulutuksen tehostaminen ja vaalit – pääasiassa tulevat kunnallisvaalit. Onhan ammattikorkeakoulujen sijoittuminen maantieteellisesti myös aluepolitiikkaa. Tehostamisella voidaan tarkoittaa montaa asiaa, kuten esim. työurien pidentämistä alkupäästä: jouhevampaa siirtymistä korkeakouluopintoihin ja lopulta myös nopeampaa valmistumista. 

Oma puheenvuoroni käsitteli ikäluokkien asemaa työeläkejärjestelmässä. Ovatko ahneet suuret ikäluokat viemässä koko potin, jolloin notkean ketterille pienille ikäluokille ei jäisi mitään? Tämän tyyppiseen trollaukseen törmää aina silloin tällöin. Työeläkejärjestelmä ei perustu pyramidipeliin. Jokainen on vuorollaan maksajana ja saajana. 

Olen itsekin 70-luvun lopulla syntynyt. Samana vuonna Elvis kuoli ja Tähtien Sota sai ensi-iltansa. Vaikka TELAmies on "firman mies", tiedän että minunkin ikäluokalleni maksetaan aikanaan työeläkettä työurani perusteella. Saadakseni nyt eläkkeelle siirtyvien suurten ikäluokkien tasoisia eläkkeitä, minun täytyy tehdä nykyistä pidempään töitä. Elinaikakerroin pitää tästä huolen. Jos elämme aiempaa pidempään, osa eliniästä on käytettävä työhön.

Hankalia asioita ei pidä kuorruttaa sokerilla. Työeläkejärjestelmällä on maltillinen kestävyysvaje pitkässä juoksussa. Tästä ei vielä voi vetää johtopäätöstä, että taivas tippuu Suomessa niskaan ja tulevaisuus löytyy taas ruotsalaisesta kansankodista, kuten viimeisimmän suuren muuttoliikkeen aikaan. Hienoa oli, että M/S Mariellan konferenssikannelle poistui tilaisuuden jälkeen hieman säikähtäneitä indeksiherätyksen saaneita ja asiasta innostuneita loistavia opiskelija-aktiiveja.

Itä-Pasilan Odysseia

Aamu alkoi makoisasti räntäsateen piiskaamalta raitiovaunupysäkiltä. Tuttu HSL:n rautahevonen 7B puski määrätietoisesti läpi rospuuton. Helsingin seudun liikenne kampanjoi parhaillaan matkarauhan puolesta: kuluva vuosi on pyhitetty matkustusturvallisuudelle. Naamakirjassa kerätään toiveita rauhanajan saavuttamiseksi. TELAmies symppaa ja propagoi hankkeen puolesta. Rintamalinjan toisella puolella diapam-desantit ja carillo-kamikazet käyvät omaa sotaansa tuulimyllyjä vastaan.

Matka Itä-Pasilaan vei vuoden ensimmäiseen puhetilaisuuteen. Työstä vieroittuminen ei aivan onnistunut joululomalla, vaikka maalla luonnonolosuhteet ja Fortum Oyj koettivat parhaansa pitää allekirjoittaneen blogistin erossa sähköisestä maailmasta. Tästä vastentahtoisessa retriitistä huolimatta PowerPoint-sulkeiset palasivat nyt mieleen pätkittäin.

Itä-Pasila on erikoinen paikka. Vielä kun löytäisi aina perille etsimäänsä. Moneen korkeustasoon 1970-luvun betonivallankumouksessa rakennutussa kaupunginosassa on merkittävä määrä virastoja ja laitoksia, aina Hovioikeudesta Eläketurvakeskukseen. Sirkushuveja edustaa Messukeskus. Eräänlainen tivoli sijaitsee myös Keski-Pasilan rautatieasemalla.

Tuona aamuna löysin lopulta tieni Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n rakennukseen. Se on sitoutumaton valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja, jonka jäsenistöön kuuluu merkittävä joukko nuoriso- tai kasvatusalan järjestöjä. Allianssi järjesti juuri varjopresidentinvaalit koululaisille. Mielenkiintoista on myös se, että järjestö edustaa nuorten näkökulmaa ja ääntä tänä vuonna istuvassa työeläkeindeksityöryhmässä.

Kuka pelkää indeksimiestä?

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työryhmän pohtimaan ikuisuuskysymystä työeläkeindeksin rakenteesta. Tällä hetkellä työeläkeindeksissä hintojen paino on 80 prosenttia ja palkkojen 20 prosenttia. Monien eläkeläisjärjestöjen mielessä on ollut indeksin muuttaminen takaisin palkojen suuntaan esimerkiksi 50/50-painotuksella. 

TELAmies on sitä mieltä, että nuorten pitää voida luottaa siihen, että hekin saavat kohtuulliset työeläkkeet kohtuullisin kustannuksin. Kyse on sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Monien eläkeläisjärjestöjen ajama työeläkeindeksin muutos rokottaisi erityisesti pienten ikäluokkien edustajia, eli nostaisi maksuja tai huonontaisi tulevien eläkkeiden tasoa merkittävästi (ks. tarkemmin). Riippuen tavasta, jolla muutos palkkaindeksin suuntaan rahoitettaisiin.

Indeksikeskustelua voi seurata oman maakuntalehden mielipidesivulta – viikosta toiseen. Tunteen paloa löytyy, vaikka indeksimuutos ei paranna merkittävästi pieniä työeläkkeitä saavien asemaa – puhumattakaan pelkkää minimiturvaa saavista, joiden eläkkeet on sidottu 100-prosenttisesti hintoihin.

Indeksikeikauksen eturintamassa ja äänessä eivät yleensä ole pienten ikäluokkien edustajat. Näillä näkymin indeksityöryhmän kokoonpanossa eläkeläisedustajia on kolme ja nuorison tasan yksi: Allianssi.

TELAmies Simo tien päällä Hampurissa, Lyypekissä ja Travemündessä

Työeläkealan hengen myyttisen manifestaation – TELAmiehen – matkapäiväkirjaan merkintänsä tekee nyt TELAmies Simo mielenkiintoiselta ja elämänmakuiselta Saksan reissultaan: 

"Mä oon rekkamies, keikalla alas, tonneja takana, rautaa alla. Jo poikana päätin, mä oon rekkamies, vaikka moni saa puuronsa helpommalla. Mä oon...”, näin tunnelmoi Matti Esko vuonna 1986 levyttämässään uransa tunnetuimmassa laulussa Rekkamies. Kappaleen ovat säveltäneet ja sanoittaneet parivaljakko Esa Nieminen ja Juha Tapaninen.

Matka Lyypekkiin alkoi lauantaina 17.12.2011 Helsinki-Vantaan Lentoasemalta, mistä allekirjoittanut TELAn tiedottaja Simo Hynninen ja AKT:n aluetoimitsija Ari Lehtola Lahden aluetoimistosta suuntasivat matkansa Hampurin kautta kohti Lyypekkiä ja Travemündeä Tarkoituksenani oli tiedottaa eläkeasioista cemt-kuskeille ja muille rekkamiehille kansalaisuuteen katsomatta.
.
Cemt-kuljettajat asuvat pohjoisessa Saksassa, mutta ajavat pääasiassa suomalaisten työnantajien kuljettajina EU:n alueella eli ovat cemt-kuljettajia. Nimitys on peruja EU:n liikenneministereiden kokouksesta, jossa aikoinaan sovittiin, että kolmannessa maassa rekisteröity auto voi hoitaa kahden maan välisen kuljetuksen.

Ne kuljettajat, joita tulisimme kohtaamaan, hakevat kuormansa lähinnä Lyypekin ja Travemünden satamista ja ajavat sen johonkin määränpäähän EU:n alueella. Paluumatkalla tuodaan pohjoiseen päin huolintaliikkeen toinen kuorma. Kun kolme vuotta sitten, kun tein ensimmäisen matkani Saksaan, Suomalaisia cemt-kuljettajia on arviolta noin 60, nyt enää noin 30. Autoja on ”ulosliputettu”, eli siirretty muiden maiden rekisteriin.

                               Suomalainen rekka matkalla kohteeseensa

Saarnamies Hampurin merimieskirkolla

Heti kentältä selvittyämme suuntasimme Hampurin merimieskirkolle. Kirkon vapaaehtoinen työntekijä innostui tulostamme. Hampurissa on paljon suomalaisia, jotka lähestyvät eläkeikää ja heillä kuuluu työhistoriaan työskentelyä myös Suomessa. Eläketiedon tarve on suuri. Miten Suomesta mahdollisti saatavaa eläkettä haetaan?  Mikä on eläkeikä Suomessa? Kahvin ääressä jaoin tietoa paikallaolijoille ja jätin Työeläke ja muu sosiaalivakuutus kirjaa kirkolle. Pyysin työntekijää kertomaan kirkon asiakkaille, että heidän tulee olla yhteydessä Eläketurvakeskukseen eläkkeeseensä liittyvissä asioissa.Suusta korvaan tapahtuvalla eläketiedotuksella on tarvetta ainakin Hampurin suomalaisten parissa. 

              Työeläke ja muu sosiaalivakuutus kirjat olivat tarpeen Hampurissa

Lyypekissä ja kuljetusalalla tuulee

Lyypekissä menimme heti suomalaisten kuskien autohoffille. Paikalla olevien kuskien keskuudessa vallitsi vähän masentunut mieliala, sillä alkava lama näkyy myös Suomesta tulevissa kuljetuksissa.

Autoja tulee useasti tyhjänä Eurooppaan hakemaan lasteja. Nykyisillä hinnoilla ei kuulema ole kannattavaa harjoittaa tavaroiden kuljettamista Euroopassa. Halvemman palkkatason maat vievät jatkossa voiton kuljetuksissa, polttoaineen hinta on sama kaikille. Paikalla olleet kuljettajat suhtautuivat epäillen myös Suomen työeläkejärjestelmään. Mahtaako koskaan mitään rahoja tulla? Eiköhän rahat katoa ennen, kuin maksun aika lähestyy? Alakuloisessa tunnelmassa yritin vakuuttaa, että aivan varmasti ansaitut työeläkkeet aikanaan maksetaan.
 

                         Rekkoja parkissa suomalaisten kuskien autohoffilla

Autohoffin karu arki

Viereinen autohoffi, missä kahdella edellisellä kerralla kävin tapaamassa virolaisia, unkarilaisia ja venäläisiä kuskeja, oli suljettu. Autohoffin toiminta oli tullut kannattomaksi, koska kuljettajat eivät taloudellista syistä käyttäneet autohoffin palveluja, vaan keittivät ruokansa omissa autoissaan. Rekkojen pesuhalli oli myös suljettu ja rekat seisoivat likaisina pihalla, samoin kuin vierasmaalaiset kuljettajatkin, saniteettipalvelujen kadottua, autohoffin sulkemisen myötä. Tyhjäkäynnin rajoitus ei taida olla voimassa Saksassa, sillä parkissa olevat eri maiden rekat olivat käynnissä koko ajan. Kylmässä nupissa on paha asua.

Yövyimme matkallamme Lyypekissä Suomi-kodilla. Suomi-koti on Hampurin Merimieskirkon ja Suomen Kansainvälisen Rekkakirkko r.y.:n yhteistyöprojekti. Suomi-koti on levähdys- ja kokoontumispaikka raskaanliikenteen kuljettajille, Lyypekin alueen suomalaisille ja muille matkalla oleville. Suomi-koti tarjoaa saunan ja suomalaisia tuotteita. 

Tapasimme vanhoja tuttujamme ja totesimme aikaisempien matkojemme kantaneen hedelmääkin. Muutamat kuljettajat olivat tilanneet työeläkeotteen Suomesta ja niitä tutkittiin yhdessä. Otteissa esille tulleet eläkearviot olivat joidenkin kohdalla tosi pienet, johtuen pätkittäisistä työhistorioista. Saksan hintataso on niin paljon Suomea halvempi, että moni tulee viettämään eläkepäivänsä Saksassa ja tekemään lisäksi työtä eläkkeen rinnalla.
Laitoimme itse aamupalamme Suomi-kodilla ja totesimme kaupassa käydessämme melkoisen eron suomalaisiin hintoihin. Toinen havainto oli se, että kevyttuotteita ei kauppojen hyllyistä pahemmin löytynyt.

Kaikille, jotka kerääntyivät Suomi-kodille, kerroin Suomen työeläkejärjestelmästä ja jaoin esitteitä. Tela on tehnyt arvokkaan työn käännättäessään suomalaisesta työeläkaturvasta kertovia esitteitä niin venäjän, englannin kuin viron kielelle. Suomalaisilla liikennöitsijöillä on palkkalistoilla niin virolaisia, venäläisiä ja unkarilaisia kuljettajia. Eli oppaat tulivat todelliseen tarpeeseen.

Parin päivän uurastuksen jälkeen Lehtolan Ari totesi työstäni: ”Kukaan ei oikein tiedä mitään eläkkeistään”. Eläketurvakeskuksen nimen mainitsin useamman kerran puheissani. Työeläkeotetta ei monikaan ollut saanut ulkomailla asumisen johdosta.

Suomen auto- ja eläkerekisterissä Travemündessä

Travemündessä käydessä havaitsi hyvin muutoksen Euroopan rekkaliikenteessä. Romaniaan ja moniin eksoottisiin maihin rekisteröityjä autoja oli parkissa lukemattomasti, vain muutamia Suomeen rekisteröityjä. Syöksyin heti Suomen rekisterissä olevien autojen kimppuun ja ryhdin kertomaan työeläketurvasta. Vironkieliset oppaat tekivät nyt hyvin kauppansa. Lupasimme myös käydä tapaamassa muita lepovuorossa olevia virolaisia kuskeja, heidän suomalaisen liikennöitsijän heille hankkimassa majapaikassaan vanhassa kasarmissa, mikä sijaitsi entisen DDR:n puolella. Vuokra-automme navigaattori ei valitettavasti monista yrityksistämme huolimatta tunnistanut saamamme osoitetta ja tämä matka jäi illan hämärtyessä yöksi haaveeksi. Toivottavasti jakamamme esitteet auttavat tietoa tarvitsevia.

Takaisin kotiin

Paluumatkalla Hampuriin sovimme tapaamisen rekkamies Paul Wilsonin kanssa. Tapasimme hänet huoltoaseman parkkipaikalla, hän oli menossa jakamaan autonsa lastia. Australiassa syntynyt, mutta Suomeen avioliiton kautta päätynyt Paul, oli jäänyt eläkkeelle 65 vuoden iässä, mutta hänen Suomesta karttunut eläkkeensä on niin pieni, että se ei riitä elämiseen, joten hän jatkaa työskentelyään rekkamiehenä. Paul on kehotukseni mukaan hakenut hänelle mahdollisesti karttunutta eläkettä myös Australiasta. Suomella on sosiaaliturvasopimus Australian kanssa. Toivottavasti hän saa mahdollisen eläkkeen maksuun myös sieltä. Australiassa ei valitettavasti ole samanlaista rekisteriä karttuneista eläkkeistä kuin Suomessa.
 

                                            Ari ja Paul tutkivat Kelan lähettämää kirjettä

Vielä 1960-luvun alun Suomessa, ennen 1.7.1962 voimaan tullutta työeläkelakia, pienten tai lähes olemattomien eläkkeiden takia monien yksinäisten ihmisten ainoa mahdollisuus omaehtoiseen elämiseen oli tehdä työtä kuolemaansa asti, välttääkseen joutumisen kunnalliskotiin. Tämä todellisuus ei näytä olevan kaukana nykyäänkään EU:ssa, joskin kunnalliskodit ovat jo historiaa.

Matkakumppania ja hyvää autokuskia Ari Lehtolaa kiittäen TELAmies Simo!