perjantai 25. helmikuuta 2011

Kohti kylmempää

Mitattuna millä asteikolla tahansa, kampanjapolulla on ollut kylmää. Hyytävintä oli viime viikolla Kajaanin seudulla: yöllä rikkoontui 35 pakkasasteen raja. Pohjois-Karjalaan asti kuului tällä viikolla huhuja pakkasdieselin loppumisesta. Teiden varsilla (Nurmes, Lieksa, Joensuu ja Kitee) onkin näkynyt matkalla väsähtäneitä ajopelejä.

TELAmies ei kuitenkaan säiden takia spennaa. Heikot autot sortuvat ajotiellä, Auris sen kun porskuttaa. 

Rajatiedollisia ulottuvuuksia

Pohjois-Karjala on joviaali maakunta. Karjalainen perimä velvoittaa. Yllätys olikin suuri, kun Kolin kansallismaiseman juurella myytiin mökötyskiviä. Vuolukivestä saa työstettyä kaikkea kivaa, kuten makkaraputkia, jääkuutioiden korvikkeita ja kaiutinbokseja. Mökötyskivi on halpa ja perisuomalaisessa angstissa varmasti joskus myös tarpeeseen. Mutta vastaako kivi tuijotukseen? Entä tuleeko mökötyskiintiö kiven seurassa nopeammin täyteen? Nämä rajatiedolliset ulottuvuudet jäivät selvittämättä kivi jäi Kolille.


                               Kolinportin valikoimaan kuuluu myös mökötyskivi

"Hesalaisten meininki" kiinnostaa sittenkin

Kylälahden suunnalla vastaan tulee Hörhön tienviitta. TELAmies suuntasi Zetterbergin kotiseudun ohitse suoraan Lieksan ytimeen. Raitilla sijaitsee työväentalo Kulma, johon eläketiedotusiltojen karavaani pysähtyi viikon alkupuolella. Aiemmin tässä komeassa funkkisrakennuksessa on saarnattu isoa kirjaa – enkä tarkoita nyt työeläkelainsäädäntöä  – sekä pidetty ravintolaa. Nyt se on lieksalaisten kokoontumispaikka.

Ennen eläkeiltaa suuressa kokoussalissa zumbattiin. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun TELAmies kohtasi tämän viileiden suomalaisten ja kuumien rytmien epätodennäköisen liiton aiheuttaneen tanssimanian. Zumbauksen hurmoshenkeä aiheuttaneet lattarirytmit vaihtuivat lennosta eläkeasioille virittäytyneeseen tunnelmaan

Leskeneläkkeestä kysyttiin useita kysymyksiä tilaisuuden jälkeen. Ylipäänsä lesken oikeus perhe-eläkkeeseen on kiinnostanut erityisen paljon ihmisiä tällä kiertueella. Mielestäni enemmän kuin viime vuosina. Monet kutsuttujen kohdejoukkoon kuuluneet vuosina 1951-53 syntyneet miehet ovat nyt kyselleet vaimon toimeentulon perään jos...

Ennenaikainen poistuma vaikuttaa varmasti perheen toimeentuloon. Perhe-eläke korvaa tietyin ehdoin toimeentulon menetyksiä leskelle ja alle 18-vuotiaille lapsille. Nuortenkin on hyvä muistaa se, että avoliitossa leskellä ei koskaan ole mahdollisuutta perhe-eläkkeeseen. Vain avioliiton tai rekisteröityneen parisuhteen osapuolella voi olla oikeus siihen. Alle 18-vuotiailla lapsilla kuitenkin on aina tämä oikeus. 



 Lunta joka suuntaan





                                         

torstai 17. helmikuuta 2011

Valentinuksen päivä eläketiedotuksen kampanjapolulla

Maanantaina vietettiin globaalia välittämisen muistopäivää: ystävänpäivää. TELAmies on ylin ystävä eläkeasioissa. Salarakkaudestakaan ei voida puhua, sillä syvät tunteet järjestelmää kohtaan on tunnustettu laajalti.

Ystävänpäivän pakanalliset juuret ovat antiikin Roomassa, kuten monilla fiestoilla ja lipustuspäivillä usein on. Tuolloin perinteeseen kuului, että nuoret miehet vuohien uhraamisen jälkeen kulkivat kaduilla lätkien vastaantulijoita vuohennahahkaisilla remmeillä. Näistä bakkanaaleista on hyvin vähän jäljellä nykyisessä kaavassa, jossa korttien postitus on korvannut nahkaläpysköillä mätkimisen. 

TELAn omien eläkeiltojen kampanjapolku kulki Valentinuksen päivänä Kajaanissa kongressikeskus Kaukametsässä. Viereisen hotelli Kajanuksen ystävänpäivän tanssit eivät vieneet yleisöä, vaan paikalle saapui yli 200 kuulijaa. 

 
                               Kaukametsä muuttui eläketiedotuksen mekaksi

                           Silmä ja pää tarkkana valtion eläkeluennolla

Missä minä olen vakuutettuna?

Kutsuilloissa on erillisiä luentoja työttömille työnhakijoille, yksityisen ja julkisen sektorin työntekijöille.Viimeisen työnantajan mukaan. Yllättävän moni ei tiedä missä on vakuutettuna. Täytyy kuitenkin muistaa, että julkisella sektorilla esimerkiksi entisten valtion toimintojen muuttaminen liikelaitoksiksi on sekoittanut pakkaa. Toisaalta Valtion (VaEL) ja kunnan (KuEL) eläkelaeissa on myös jaotteluita iän perusteella.

Kommentti yleisöstä: rahanarvoisia luentoja!

Muutamien kysymysten ja alkuverryttelyiden jälkeen oikea luento on lähes poikkeuksetta löytynyt ja asiaan on päästy. Kajaanissa peruskoulun ja lukion opettajat saatiin lopulta kuntapuolelta luennolta valtion eläkeluennolle, jossa KEVAn Minna Koskela kertoi valtion eläketurvan erikoisuuksista.

Luennon jälkeen yleisöstä kuului huojentunut lausahdus: tämähän oli rahan arvoinen luento! Maksua ei peritty, mutta jaettu tieto oli kuulijan mielestä ollut arvokasta. Julkisella sektorilla on mahdollista tehdä isojakin lovia omaan eläketurvaan, jos jää "väärään" aikaan eläkkeelle. Vaikka meillä on yleinen joustava eläkeikä 63-68 ikävuoden välillä, jatkaminen esimerkiksi julkisen puolen omaan henkilökohtaiseen eläikään (63-65 välillä) tuottaa paremman eläkkeen kuin varhaisempi vanhuuseläkkeelle siirtyminen. 

Tottakai myös yksityisellä sektorilla on omat asiansa, mitkä kannattaa eläkeiän valinnan kynnyksellä tietää. Karavaani jatkaa tänään Nivalaan...

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

"Mittee mahtu reissuun, vaikee on vannoo"

                    Tie Kemistä poispäin ja ilmestyskirjamainen kajo taivaanrannassa.


Aurikseen kertynyt painolasti (ks. aikaisempi blogimerkintä) tippui viimeistään Kemissä pois, kun sääolosuhteet muuttuivat eivät tosin merkittävästi parempaan suuntaan. TELAmies on toiminnan mies ja porskuttaa oikukkaasta Pohjoiskalotin ilmastosta huolimatta eteenpäin Joustavasti eläkkeelle -kutsutilaisuuksien karavaanissa.

Kemissä tuli piipahdettua myös väliaikaisen linna-arkkitehtuurin mitä vaikuttavimmassa luomuksessa: Lumilinnassa a.k.a Snowcastle. Massiivinen rakennelma on näkemisen arvoinen. Mieleen jäi jutustelu Lumilinnan työntekijän kanssa, jonka aikana hän kaiversi taltalla linnanmuuriin omien sanojensa mukaan ampuma-aukkoja "etelän väkeä" varten. Pohjoisessa luonto on karua – huumori myös. Kaakkois-Aasiasta tulevia ei kuitenkaan kannata jyrätä, sillä ainakin TELAmiehen vierailulla suurin osa turisteista oli siltä suunnalta.
  
Tietoa tarpeeseen

Joustavasti eläkkeelle -kutsutilaisuus Kemissä keräsi kulttuurikeskukseen yli 200 eläkeasioista kiinnostunutta 1951-53 syntynyttä. Teatterin, huovutuksen ja joogan lisäksi kulttuurikeskuksen kävijöille tarjottiin nyt eksklusiivinen paketti tanakkaa eläketietoa. 

Erityisesti työttömyysturvan lisäpäivät eli kassaputki kiinnosti työttömien työnhakijoiden tilaisuudessa iltapäivällä. Illalla kysymyksiä sateli laajemmin. Julkisen sektorin luennolla henkilökohtaiseen eläkeikään liittyvät asiat olivat esillä. Monelle tuli yllätyksenä, miten mahdollinen eläkkeelle siirtyminen ennen henkilökohtaista eläkeikää voi pienentää tulevaa eläkettä merkittävästi (katso KEVAn sivuilta)

Kuopio vastaa eläketiedotuksen kutsuhuutoon

Seuraava kohdennettujen eläketiedotusilta oli Kuopion musiikkikeskuksessa. Televisioruudun perusteella samassa paikassa esiintyneet Idols-koelaulujen kellokkaat saivat nyt väistyä. Luulenpa, että eläkeasioita oli kuulemassa jopa enemmän väkeä kuin Idols-koelaulajia. Massatilaisuudessa kävi noin 600 omasta eläketurvastaan kiinnostunutta. Eläkeilta oli etusivun uutinen Savon Sanomissa.

Kassaputki nousi jälleen esiin kysymyksissä tiedottajille. Erään katsastusmiehen kanssa kävimme läpi tilaisuuden jälkeen sitä, miten työttömyys työuran loppupäässä vaikuttaa eläkekertymään. TELAmies taas sai katsastustilastoista mielenkiintoista lisätietoa.

Monia innosti 63 ikävuoden jälkeen työssä jatkamisesta saatavan kannustinkarttuman eli superkarttuman vaikutus omaan eläkkeeseen (katso laskuri)

Yrittäjillä YEL-vakuutusvelvollisuus päättyy vanhuuseläkkeen alkaessa. Jos yritystoimintaa jatkaa eläkkeellä ollessa esimerkiksi 63 ikävuoden jälkeen, on vakuuttaminen vapaaehtoista. Toisaalta jos YEL-maksua ei maksa, niin eläkettäkään ei tuolloin kartu. Eläkkeellä ollessa tehdystä työstä kertyy eläkettä 1,5 prosentilla aina 68-vuotiaaksi asti. Kuopiossa kaksi yrittäjärouvaa pohti mikä heidän kohdallaan kannattaisi: 1,5 % eläkekarttuma vai "vapautus" YEL-maksusta. Kannustinkarttuman he puolestaan saavat vain jos eivät jää vanhuuseläkkeelle sekä jatkavat yritystoimintaan.


                                        Hulinaa musiikkikeskuksen eläkeillassa






maanantai 7. helmikuuta 2011

Kutsutilaisuuksien karavaani porskuttaa taas!

On taas se aika vuodesta, kun TELAn nomadit suhaavat pitkiä siivuja Suomen läpi tuodakseen eläketiedon valoa ihmisten elämään. Kutsut eläkeiltoihin lähtevät joka vuosi joustavaa eläkeikää lähestyville ikäluokille. Niissä tarjotaan eväitä omaan päätöksentekoon asioista, jotka eivät aina ole niitä helpoimpia, ja joissa tiedonpuute voi tuoda eläketurvaan jopa satojen eurojen mentäviä aukkoja.

Tänä vuonna helmi-maaliskuussa valaistus kohdistuu vuosina 1951–53 syntyneisiin ikäluokkiin ja alueellisesti Itä- ja Pohjois-Suomeen. Viime vuonna eläkeherätystä koettiin Eteläisessä Suomessa Eräässä TELAmies Simon tilaisuudessa koettiin jopa spontaani kaatuminen, joka taisi tosin johtua heikosta ilmastoinnnista – elinaikakerrointa ei oltu vielä käyty lävitse

Joustavasti eläkkeelle -kutsuilloissa on luentoja yksityisen sektorin, kunnan ja valtion työntekijöille sekä työttömille. Julkisen sektorin tiedotuksesta vastaa vuoden vaihteessa uudistunut KEVA. Palautteesta päätellen eläketieto tulee tarpeeseen.

Numerot puhuvat puolestaan: 75 000 kutsua, 51 paikkakuntaa ja yli 150 tilaisuutta. Road Show alkoi 24.1 Kuusamosta ja päättyy 3.3 Savonlinnaan. Siihen väliin mahtuu monia ajettuja kilometrejä, eläkkeistä kysyttyjä kysymyksiä ja huoltoasemilla syötyjä wieninleikkeitä.