Viikko käynnistyi maanantaimoodissa askeltaessa Kampin parakeilta Kruununhaan hoodeille. Prestiisistä kantakaupungin miljööstä löytyy niin tieteen ja taiteen kuin byrokratiankin kehtoja. Painotus oli tieteessä, kun kiiruhdin Kirkkokadun Tieteiden talossa järjestettyyn ja Suomen ylioppilaskuntien liiton hostaamaan Elän vain kerran - seminaariin.
Päivän agendana oli, miten työurat pidentyvät kestävällä tavalla, ja miten kaikki nuoret saavat työuransa alkuun. Jokaisen asiantuntijan puheenvuorolle oli annettu otsikko jotain suomalaista musiikkikipaletta mukaellen.
Kadotettu ikäluokka - Lost Prophets
Tilastokeskuksen Pekka Myrskylä aloitti tapahtuman heijastamalla hyvinvointivaltion tietokannoista louhitut madonluvut korkean seminaarisalin seinälle. Kaunis on nuoruutein -otsikolla hän esitti lukuina sen, että liian monille tämä "valmistautumisen" aika on ainakin yhteiskunnan vinkkelistä kaikkea muuta kuin esteettinen.
Suomessa on nyt yli 50 000 syrjään ajautunutta, lyötyä tai jopa hakeutunutta alle 30-vuotiasta – näkökulmasta riippuen. Ei perusasteen jälkeistä koulutusta, ei opiskelupaikkaa, ei työtä, ei pieniä lapsia. Mittakaavaltaan kyse on suunnilleen yhdestä tällä hetkellä syntyvästä kokonaisesta ikäluokasta. Myrskylän todistuksen mukaan perusasteen jälkeinen koulutus nostaa nuoria pois syrjäytymisen kierteestä. Tähän savottaan on räätälöity vuoden 2013 alusta starttaava nuorten yhteiskuntatakuu.
Tilastojen puhdistavassa ja kirkkaassa valossa kontrastit osuvat kuitenkin silmään: työttömyys ja syrjäytyminen periytyy. Maassa, jossa kaikilla on periaatteessa mahdollisuus kouluttautua, vanhempien tausta vaikuttaa käytännössä valintoihin. Se ohjaa sekä hyvässä että pahassa: molemmat kumuloituvat. Kyse ei ole vain "kadotetusta ikäluokasta"; Satu Merenluodon tutkimukset Turun yliopistossa osoittivat, että opiskelijan tausta vaikuttaa myös korkeakouluopinnoissa pärjäämiseen.
Karri Miettinen kalpeanaamojen ympäröimänä Allianssi-risteilyllä
Ravistettava ennen käyttöä
Kaikkien saaminen mukaan siihen kuuluisaan samaan veneeseen edellyttää joskus erityistoimia erityisryhmille. Me emme tiedä tarkalleen, mitä taitoja veneessä tarvitaan tulevaisuudessa. Varmaa ainakin on, että koulutus auttaa näiden taitojen hankinnassa.
Tähän teemaan keskittyi Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin
joka toinen vuosi järjestettävä risteily viikon keskivaiheilla.
Itämeren aalloilla keinui noin 1 300 nuorisotyön ammattilaista. Ja kyllä – muutama nuorikin!
Lapsena ja/tai nuorena huostaanotetuilla sekä vieraskielisillä maahanmuuttajanuorilla lähtökohdat opiskeluun ovat huonommat kuin ns. normaaliutta nauttivilla, joiden tarvitsee pitää huolta vain treenikassin roudaamisesta futismutsin kauppakassin takapaksiin. Käsittääkseni kaikki saavat Suomessa peruskoulutodistuksen, mutta hyppy toiseelle asteelle jää nyt liian monilla vajaaksi.
Karri Miettinen, joka myös Paleface-nimisenä rap-artistina tunnetaan, oli Allianssi-risteilyllä jättänyt pipon pois päästä ja sovitteli nyt nuorisotyöntekijän natsoja – melkoisella menestyksellä! Epäkiitollisena toisen päivän aamuna hänen esitystään Vihapuheesta rakkauteen oli saapunut kuulemaan täysi tupa risteilyvieraita.
Harvialan koulukodissa Janakkalassa käynnistettiin pari vuotta sitten projekti, jossa lastensuojelussa olevia nuoria aktivoitiin pois passiivisesta kohteena olemisesta kohti aktiivista tee-se-itse-ajattelua. Miettisen mukaan räpäytys taidemuotona edustaa erittäin matalan kynnyksen toimintaa, jolla voidaan auttaa ja omavaltaistaa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria: "räpissä ei voi mokata". Puhelaulanta nauttii myös kovan luokan katu-uskottavuudesta. Viranomaistoiminnan tylsyys ja alentuvuus puuttuu.
Projekti oli selvästi innostanut siihen osallistuneita nuoria, jotka ennen projektia eivät olleet kiinnostuneet juuri mistään, luomaan ja tuottamaan omaa taidetta. Opettelemaan levytystekniikkaa, riimien kirjoittamista ja tiedon hakua, että on jotain mistä kirjoittaa. Kysyin Miettiseltä, miten tämä oli vaikuttanut heidän tulevaisuuteensa esimerkiksi koulutuksen suhteen? Hän kertoi, että muutamat olivat saaneet projektista kimmokkeen ainakin työn tekoon. Yksi toimi vartijana ja toinen teki duunia, jotta pääsisi levyttämään omia biisejä.
SYL:n maanantaisen seminaarin otsikko oli: Elän vain kerran. TELAmies sanoo: toinen kertakin voidaan järjestää! Ainakin, jos ajatellaan elämää vähemmän eksistentiaalisesti olemassaolon kannalta ja enemmän sosiologisesti uusina elinaikaisina alkuina ja loppuina. Näin pienellä kansakunnalla ei ole varaa kadottaa yhden ikäluokan kokoista joukkoa nuoria. Ensi vuoden alusta käynnistyvän nuorten yhteiskuntatakuun haasteena on löytää syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, taata resurssit toimintaan ja saada nuoret pysyvästi mukaan samaan veneeseen. Uusia elämänpolkuja pitää löytää myös läpi elämän.
