Paimenen maakohtaiset tökkäykset Suomelle

"Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa...".

Kesä on luokkaretkien aikaa. Valitettavasti monessa EU:n jäsenvaltiossa kyse on sosiaaliluokkaretkestä alaspäin. Arktisella vyöhykkeellä asti ahdistaa, milloin ja miten väestön vanhenemisen, talouden rakenteiden, ylivelkaantumisen ja luottamuksen yhteenkietoutunut solmu aukeaa.

Pieni ja avoin kansantalous on aina lastu maailmantalouden laineilla. Viennistä riippuvaiselle Suomelle oleellisten markkinoiden menestys koskettaa enemmän kuin haluaisimme myöntää: kaikki ei ole kiinni vain itsestämme. Euromailla on paljon muutakin pelissä. Pelko on silti aina huono motivaattori yhteistyölle.

EU-maat ovat sitoutuneet Eurooppa 2020 -strategiaan, jonka tarkoituksena on palauttaa vanha mantere divarista valioliigaan. Tavoitteita on asetettu aina työllisyydestä ilmasto- ja energiakysymyksiin. Vain valaiden pelastus puuttuu. Rima on korkealla, jonka edessä limboilua komissio yrittää estää maakohtaisilla suosituksilla, jotka rakennetaan yhteisen lukukauden merkeissä. Keskiviikkona julkaistiin uusimmat komission suositukset (eivät välttämättä lopulliset) maiden ohjaamiseksi kasvu-uralle.

Paimenen sauva heilahtaa, vaikka emme ole sen katraan mustin lammas. Eilen annettu paimenkirje suositti eläkkeiden osalta vanhuuseläkkeen alaikärajan sitomista elinajan muutoksiin. Lisäksi vuonna 2009 sovittua tavoitetta nostaa 25-vuotiaan eläkkeellesiirtymisiän odote vuoteen 2025 mennessä 62,4 vuoteen (v. 2011 60,5) kritisoitiin liian alhaiseksi ottaen huomioon eliniän pidentymisen muutokset.

Hyvän paimenen valtti on: "minä tunnen lampaani ja ne minut". Odotteen käsite on saatettu sekoittaa johonkin muuhun. Eliniän pidentyminen tosin on yleensä laskettu alakanttiin – niin vuoden 2005 eläkeuudistuksenkin yhteydessä. Viimeisin Tilastokeskuksen väestöennuste kertoo kuitenkin ennusteen lievästä laskusta. Eläkkeen tason sitominen eliniän kasvuun ja kannustimiin jatkaa työssä ei näytä riittävän komissiolle.

Aikaa nillittää talousohjauksesta on kokonaista kaksi päivää. Tätä on pidetty hätäisenä. Maakohtaisia suosituksia perustellaan myös vuoden alusta tiukentuneila talouskurin säännöksillä. Pari viikkoa sitten uusi julkisen talouden ennakkotarkastusväline two-pack antoi paimenen ryhmysauvaan vielä lisää pituutta. Euroniityllä onkin vikuroitu ankarasti. Jotkut ovat karkailleet aitauksesta, mutta kurin koventuessa moni odottaa jo, että villat viedään päältä. 

Huojentavaa oli se, että vaikka Suomi ei pysty pitämään kiinni ”ennaltaehkäisevän valvonnan” eli julkisen sektorin rakenteellisen alijäämän keskipitkän aikavälin tavoitteesta (MTO), niin suhdannetilanne huomioiden emme ilmeisesti riko olennaisella tavalla sovittuja pelisääntöjä. Tämä rajoittaa suositusten painoarvoa. Jos ennakkovalvonta tai korjaamista edellyttävät mittarit menevät punaiselle, suositusten luonne muuttuu velvoittavammaksi, joka on myös toimivaltakysymys.

Vähintäänkin omituista on, että lähes kaikki muut valtiot rikkovat sääntöjä alijäämistä. Paimelle riittää siis hommia. Voidaan ihan hyvin myös kysyä, minne johdatus vie ja kuinka pitkälle paimenen sauva yltää myös muussa sosiaaliturvassa tai työmarkkinakysymyksissä? Hyvän paimenen ja palkkapaimenen ero on sauvan tuessa ja luottamuksessa.

Tuhma vai kiltti, ajatelkaas!

Joulun hengen on syytä riittää ensi vuonna pitkälle.  

Otetaan vaikka esimerkiksi näin sesongin huipussa laskettu hyvien ja pahojen tekojen tilinpito. Viekkaat, tihrusilmäiset tontut tietävät missä mennään. Jos todellisuus saa otteen jo loppiaisena, niin inhimillisen tilinpäätöksen jäämää on vaikea luovalla kirjanpidollakaan vääntää siihen tilaan, joka heruttaa seuraavana jouluaattona pukinkontista puolet kuusen alle.

Kokonaisilla valtioilla ei ole sen helpompaa. Tämän viikon tiistaina eduskunnassa hyväksytty EU:n jäsenvaltioiden talouspolitiikan yhteensovittamista ja ohjausta käsittelevän säädöskokoelman on tarkoitus tiukentaa talouskuria. Julkisen sektorin rakenteellista alijäämää ja Suomelle asetettavaa maakohtaista keskipitkän aikavälin tavoitetta tarkkaillaan ensi vuodesta alkaen entistä ahkerammin: "nyt nimien kirjaan merkitään taas...".

Julkisen talouden rotia ylläpitäviä diilejä on ollut jo aiemmin (ensimmäinen Vakaus- ja kasvusopimus), mutta sääntöjä on rikottu. Jalona tarkoituksena on, että jatkossa pehmeitä paketteja ei enää tunneta, vaan risuja tulee herkemmin. Uuden säädöskokoelman (Six-pack, Finanssipoliittinen sopimus) sanktiovalikoimaan kuuluu korjausmekanismin laiminlyönnistä sekä sakkomenettely että koko rangaistusprosessista seuraava epävirallisempi häpeärangaistus. 

Valtiovarainvaliokunta on todennut talouskoordinaatiota koskevassa kannanotossaan, että eläkeasiat ovat edelleen kansallisen toimivallan ytimessä ja työeläkejärjestelmään tehdään rahoitusasemaa parantavia muutoksia vain, jos tämä on tarpeellista työeläkejärjestelmän oman kestävyyden kannalta. Suomessahan päätöksistä on neuvoteltu vakiintuneesti kolmikannassa.

Cola-pukki vierailee Suomessa työeläkerahastojen ansiosta

Uusi taloussääntely on EU:n lainsäätämisjärjestyksen ulkopuolella tapahtunutta poliittista sopimista. Mieleen tulee (ei sisällä Fingerpori-viittausta), että rikkomusten korjaamatta jättämisestä lopulta määrättävät sakot ovat kuitenkin vähäisiä (0,1% tai 0,2% bkt:sta). Häpeärangaistuksenkin teho on ennaltaehkäisevä. Tuoreessa muistissa toivottavasti vielä on, mitä tapahtui, kun sääntöjä rikottiin säännöllisesti. Suurin epäilyksen aihe kuitenkin on, että komission ennusteiden mukaan vuonna 2013 lähes kaikki jäsenvaltiot rikkoisivat jo lähtökohtaisesti sorvattuja kriteereitä. 

Suomi ei kuulu, harvojen joukossa, edellä mainittuun tuhmien kaartiin. Työeläkejärjestelmä luokitellaan kansantalouksien tilinpidossa julkisen sektorin alasektoriksi. Se tuottaa tällä hetkellä Suomen rahoitusaseman lukuihin ylijäämää, kuntien ja valtion talous puolestaan alijäämää. Työeläkejärjestelmän sisällä on kuitenkin eroja, sillä erityisesti kuntien ja valtion eläkelakien mukaisten laitosten suhteellinen jäämä on tällä hetkellä suurempi kuin yksityisen sektorin. Itse asiassa yksityisen sektorin maksuylijäämää ei enää ole ja tilanne jatkuu näin varmaankin maailman tappiin asti.

Ilman työeläkevarojen lisäystä ja korkotuottoja Suomi ei täyttäisi talouskurin kriteerejä. Miten on jatkossa, jos ja kun rahastoiva osuus alkaa tasoittamaan työeläkemaksun nousupainetta ja samaan aikaan alijäämä muualla pysyy. Jouluvertausta käyttääkseni, vaihtuisiko punanuttuisen Cola-pukin vierailu tuolloin nuuttipukin rymistelyksi?