Näytetään tekstit, joissa on tunniste MIP. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MIP. Näytä kaikki tekstit
torstai 5. joulukuuta 2013
Reise, Reise Europa Reise
Saksan vientiteollisuus tikkaa tulosta yhtä tasaiseen tahtiin kuin Ramsteinin solistin Till Lindemanin nyrkki, joka hakkaa rytmikkäästi polvea vasten. Maan vientivetoinen menestys on rakennettu työnteon kulttuurin, vahvan insinöörityön ja raskaan teollisuuden pohjalle, jota on tuettu rakenteellisilla uudistuksilla.
Euroopan suurin talous on vahvassa vedossa, eikä sen suunta ja tyyli ei voi olla vaikuttamatta koko mantereen tilanteeseen – erityisesti talous- ja rahaliitossa. Talousvoima tuo mukanaan myös poliittista vipua EU:ssa. Saksan linja on tunnetusti ollut pidättyväinen suhteessa yhteisvastuullisuuteen ja riskien jakoon jäsenvaltioiden välillä.
Saksalainen yhteiskuntafilosofi Jürgen Habermas on kritisoinut säästäväisyyspolitiikkaa ja vain pakon edessä ilmaistua solidaarisuutta. Hän pelkää talous- ja rahaliiton tulevaisuuden, jopa yhteiskuntarauhan olevan vaaka-laudalla. Myös ekonomisti Paul Krugman on käynyt omaa sotaansa nimeämiään torakka-ajatuksia vastaan.
Habermas kuuluu siihen joukkoon, joka muistuttaa Saksalle kasautuneesta syyllisyyden taakasta, jota se kantaa II-maailmansodan raskauttamana. Tämän argumentin mukaan maalla on aina korostunut vastuu Euroopan integraatiossa. Synkkä painolasti näkyy edelleen yhdentymisen voimanlähteenä.
Germaaninen pidättyväisyys on ollut myös Suomen tie, Euro-alueelle heitetyistä pelastusrenkaista huolimatta. Aidon talousunionin Nooan arkki on vasta suunnitteluasteella. Talous- ja rahaunionia halutaan syventää ja leventää pankki-, fiskaali- ja talousunionin pohjalta.
Hyvänä tarkoituksena on estää eurooppalaisten hyvinvoinnille tuhoisien finanssi- ja velkakriisien syntyminen jatkossa. Yhteisvastuullisuuden elementit fiskaali- ja sosiaalipolitiikan kohdalla veisivät kohti liittovaltiota. Esillä ollut slogan "enemmän Eurooppaa" tarkoittaa sisämarkkinoiden ja erityisesti talous- ja rahaliiton kautta yhteenlinkittyneille jäsenvaltioille oikeastaan "enemmän yhteistä".
Liittokansleri Angela Merkel sai selvän voiton syksyn liittopäivävaaleissa ja vahvan tuen kriisiajan linjalle. Sosiaalidemokraattien kanssa sorvattu hallituskoalitio eli "suuri liittouma" ei näyttäisi toistaiseksi muuttavan politiikkaa: euroalueen velkojen yhteisvastuullisuudelle sanottiin ei. Velkaantumisen vähentämiselle asetettiin tavoitteita kotimaassa. Sopimus on vielä SPD:n lopullista hyväksyntää vailla, joka varmistuu joulukuun puolivälissä.
Sosiaalidemokraatit saivat läpi kansallisen minimipalkan (8,5 €/h). Myös maininta finanssitransaktioverosta (FTT) herätti huomiota. Saksa haluaa sen voimaan nopeasti. Ilmeisesti vain nyt syvennetyssä yhteistyössä mukana olevien 11 EU-maan kesken. Negatiivisia vaikutuksia realitalouteen sekä eläkerahastoihin selvitetään. Vanhuudenturvan hoitamisen verottaminen tuskin lisäisikään rahamarkkinoiden vakautta, jota tavoitellaan.
Eläkkeiden kohdalla pitkän työuran jälkeen (45 vuotta) on jatkossa mahdollisuus siirtyä pois työstä 63-vuotiaana. Varhaiseläkereitti haraa komission suosituksia vastaan, joissa niistä on haluttu päästä eroon. Yleinen eläkeikä on nyt 67 vuotta.
Saksalla on poikkeuksellinen ongelma. Sen vientiteollisuus on niin kovassa iskussa, että nykyisellään kotimainen kulutus ja investoinnit jäävät sen varjoon. Vastikään maa löysi itsensä niiden 16 EU-maan joukosta, joiden kohdalla vuosittainen hälytysmekanismiraportti hälytti, ja jotka joutuvat kokonaistaloudellisia epätasapainoja koskevaan tarkempaan syyniin.
Saksan kohdalla ongelma on vain eri tyyppinen kuin Suomella ja suurimmalla osalla muista maista, jotka joutuivat tarkkailuluokalle tehtyään alijäämää – se on liian hyvä. Saksan vaihtotaseen ylijäämä on ylittänyt suositusarvot jo useana vuotena.
Komission mielestä ylijäämä saattaa liiallisena olla ongelma Saksalle itselleen sekä mahdollisesti myös muille samassa talous- ja rahaliitossa. Suuret keskinäiset erot ovat haaste saman valuuttakurssin sisällä operoivien alijäämä- ja ylijäämämaiden kesken. Komissio ja ministerineuvosto ovat jo kainosti kannustaneet Saksaa lisäämään kotimaista kysyntää (ainakin korottamaan palkkoja ja alentamaan veroja).
Mitään kulutusjuhlia ei "suuren liittouman" neuvottelemasta hallitusohjelmasta löydy, vaikka julkisia menoja lisättiin ja minimipalkkauudistus on tulossa lähivuosina. Säästäväisyyspolitiikkakin näyttää saavan jatkoa.
Jos Saksan ylijäämän katsottaisiin aiheuttavan merkittävän kokonaistaloudellisen epätasapainon ja maa ei tekisi sille jatkossa mitään, on tiukentuneen talouskurin keinovalikoimassa nyt myös sanktiomahdollisuus sakkojen muodossa. Aika takalaiton ajatus.
Tunnisteet:
AMR,
EMU,
Euroopan komissio,
finanssikriisi,
finanssitransaktiovero,
Habermas,
hälytysmekanismi,
kokonaistaloudellinen epätasapaino,
Krogman,
MIP,
Saksan hallitus koalitio,
Saksan vaalit 2013
torstai 11. huhtikuuta 2013
Tiisereitä vauvasta komission aikamiehiin
Pakko tunnustaa: nyt jännittää. Tunne ei ole pelonsekainen, vaan enemmänkin pinnan alla kytevä ja kihelmöivä odotus. Luulen, että tässä vatsanpohjasta sieppaavassa fiilarissa kyse on meidän ruokakuntamme odottamasta lisäyksestä, ei erään lounaspaikan hasardista Kung-Po -kanasta. Työnimi "Zlatanin" laskettu aika on enää päivien, tuntien ja piiiiitkien tovien päässä.
Vauvan tiiseri päättyy kohta ensi-iltaan. Kaikki on mennyt hyvin. Erityisen ilahtunut olen ollut hyvinvointivaltion tarjoamasta "tiekartasta" matkalla ensiultrasta synnytyssalin loisteputkien alle. Odotusaiheisilla nettifoorumeilla pahaa oloa levittäviltä trolleilta puuttuu perspektiivi ja kyky kiitollisuuteen. Virtuaaliseen vertaistukeen ei voi luottaa.
Olen TELAmies myös siviilissä. Eläkejutun juuri tempaistaan aina esiin, jos oma taustani tulee esille. Näin käy lähtökohtaisesti mitä oudoimmissa tilanteissa, kuten Myllypuron uuden terveysaseman neuvolassa.
Terhakkaasti pamppailevat sydänäänet muodostivat iloisen Bounce-biitin, jonka rytmissä puimme neuvolatädin eläkkeelle siirtymistä. Julkisella sektorilla pitkän työuran tehneillä on vielä monilla henkilökohtaisia- tai ammatillisia eläkeikiä, jotka rajoittavat jonkin verran ihmisten valintoja. Kaikkien joustavaa eläkeikää lähellä olevien tulisi aina miettiä työn ja eläkeajan risteyskohtaa etukäteen ja harkiten, eräänlaisen eläketiiserin muodossa.
Lähdön aikaan huomasin, että metroaseman välittömässä läheisyydessä, kuten jostain syystä kaikissa risteysasemissa, otettiin päivän alkuun toisenlaisia tiisereitä: puliköörin prinssieverstit pokkuroivat toisilleen ikuisen ruskan aukiolla.
Komission tiiseri vapaaottelusta
Jos sallitte aasinsillan: Suomi sai eilen (10.4) komissiolta koko kansantalouden taloudenpitoon liittyvän tiiserin eli eurooppalaisen lukukauden välitodistuksen. Lukukausi ohjaa jäsenvaltioita budjettikurin ja kilpailukyvyn parantamisen suuntaan. Kansantalouksien tunnusluvuista louhitaan tässä vaiheessa lukukautta tietoja, jotka ennaltaehkäisisivät tulevia talouskriisejä hälytysmekanismilla (MIP). Hälytyskellot soivat Suomelle myös viime vuonna. Komission mukaan maa on taas "makroekonomisessa epätasapainossa" – ei tosin vakavassa sellaisessa.
Lukukauden aikana (tammi-kesäkuu) Suomi esittää mm. vastineensa keinoista, joilla laskennallisen epätasapainon muuttuminen vakavaksi voidaan estää. Hälytysjärjestelmän ja erilaisten selvitysten tuloksia käytetään lopulta kesäkuussa ilmestyvissä komission maakohtaisissa suosituksissa jäsenvaltioille. Ennaltaehkäisevät sekä myös korjaavat toimenpiteet perustuvat nyt kasvu- ja vakaussopimuksen Six-Pack -päivitykseen, jolloin niitä perustellaan talous- ja rahaliiton vakaudella.
Suomen lisäksi myös kymmenen muuta maata saivat muistutuksen komissiolta, josta muodostuukin vähän vaille "Likainen tusina". Liialliseksi tilanne katsottiin vain Espanjassa ja Sloveniassa, jotka pääsevät jumppaamaan muita huolellisemmin korjaavia toimenpiteitä (EIP). Merkittäviin julkisen talouden alijäämiin (EDP) tai jopa holhoukseen ajautuneet maat, kuten Kreikka eivät osallistu hälytysharjoituksiin, koska sauna paloi jo. Toisaalta "korjaava käsi" on tuossa tilanteessa ankarampi. Annettujen suositusten huomiotta jättämisestä ja/tai korjaustoimenpiteiden toistuvasta laiminlyönnistä voi kuitenkin rapsahtaa sakkoja myös ennaltaehkäisevässä ohjauksessa (EIP).
Kotimaan kansantalouden tasapainoa uhkaavia sisäisiä tekijöitä olivat erityisesti kotitalouksien velkaantuminen ja ulkoisia kilpailukyvyn huonontuminen. Myös pankkisektorin tilaan kiinnitettiin huomiota. Lääkkeiksi komissio tarjoaa mm. palkkamalttia, asuntolainaehtojen sääntelyä ja tuotekehittelyyn panostamista. Myös eläkeiän sitominen eliniän pidentymiseen pyörii sivulauseissa, joissa viitataan myös kansainväliseen arvioon Suomen työeläkejärjestelmästä.
Suomi näyttää pärjäävän talousohjauksessa suhteellisen hyvin, koska me noudatamme sääntöjä. Vaikeitakin päätöksiä on pystytty tekemään myös muuten kuin pakon edessä. Lähes kaikilla muilla jäsenmailla menee huomattavasti huonommin. Pointti onkin se, että kansantalouden sparraus muuttuu aika nopeasti tositilanteeksi, jos tiukentuneita talouskurin sääntöjä rikotaan. Holhoukseen joutuneet pistetään vapaaottelukehään.
Tunnisteet:
EDP,
EIP,
kilpailukyky,
komission maakohtaiset suositukset,
MIP,
Myllypuron terveyskeskus,
neuvola,
odotus,
Six-Pack säännöstö,
Suomen makrotalouden epätasapaino
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)