Näytetään tekstit, joissa on tunniste EMU. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste EMU. Näytä kaikki tekstit
perjantai 7. helmikuuta 2014
Ysärin alttarilla tulevaisuutta hahmottamassa
"I like these calm little moments before the storm..."
Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Tasan kaksi viikkoa sitten Kiasman auditorio toimi areenana EU-vaalivuoden startille. Nykytaiteen museo muotoutuu moneksi, muistuttaahan 90-luvun monumentti ulkoisestikin kansainvälisen tason "hiihtotunnelia".
Populaa oli niin väkevästi, että olisi voinut luulla olevansa Salpausselän kisoissa tai Eläintarhan ajoissa. Epäilin aluksi ihmisvirran ohjautuneen väärään paikkaan, sillä lähistöllä on viime aikoina avattu useita Uuden mantereen pikaruoka- ja kahvilaketjuja, joissa kelpaa jonottaa.
Mikä onkaan parempi paikka keskustelulle EU:n tulevaisuudesta kuin arkkitehti Steven Hollin luoma Kiasman ysärialttari. Välittömästi auditorioon astuessa modernistisen arkkitehtuurin ja värien aiheuttama kokemus on niin voimakas, että ajatukset siirtyvät ajassa taaksepäin: eurodance, lama, Nokia, Kummeli ja tietysti Suomen EY-jäsenyys.
Niin ysäriä, niin ysäriä.
Harvoin on EU-aiheinen seminaari "myyty loppuun", kuten Telan tammikuinen happening "Sosiaalipolitiikka syvenevässä talous- ja rahaliitossa" (EMU). Halusimme herätellä, mikä itse tilaisuuden, jatkokeskustelun (esim.) ja saadun palautteen pohjalta onnistui.
Laajentunut Euroopan unioni on tänä päivänä aivan toisennäköinen kuin lähes 20 vuotta sitten Suomen initaatiossa. Sisämarkkinoilla toisiinsa linkittyneet jäsenvaltiot jakavat myös yhteiset ongelmat, haluttiin sitä tai ei. Euromailla on vielä muita enemmän yhteistä.
Kriisinratkaisu on tiivistänyt julkisten talouksien sääntelyä, valvontaa ja ohjausta. Lisäksi pankkiunionin perustuksia on muurattu. Nyt edetään kahdella raiteella, jossa yhteisvaluutan maat liikkuvat muita nopeammin. Tulevaisuuden integraation moottori voi olla EMU:n sosiaalinen ulottuvuus.
Kun talouskurinpalautus on ajanut sosiaalipolitiikan monessa kriisimaassa ahtaalle, erot maiden välillä ovat kasvaneet. Vakavat työllisyys- ja hyvinvointiongelmat voivat levitä yhden maan rajojen ulkopuolelle ja vaikuttaa lopulta koko euron vakauteen. Sosiaalipolitiikalle on suunniteltu suhdanteita tasaavaa roolia EMU-maiden välillä. Tämä muuttaisi perusteellisesti nykytilannetta, jossa jäsenvaltiot vastaavat pääasiallisesti sen rakenteesta ja sisällöstä
EU-seminaarin teema kuplii toistaiseksi vasta pinnan alla, vaalikevättä on kuitenkin vielä jäljellä. Vaikka harvat vaivautuvat äänestämään europarlamenttivaaleissa, lähivuosien aikana tehdään niin merkittävää linjanvetoa yhdentymisen suunnasta, että Telakin on halunnut olla mukana keskustelussa omalla eurovaalisivustollaan.
Tunnisteet:
EMU,
EMU:n sosiaalinen ulottuvuus,
EU-vaalit 2014,
europarlamenttivaalit,
Kiasma,
Steven Holl,
talous- ja rahaliiton syventyminen,
Telan EU-seminaari,
ysäri
torstai 5. joulukuuta 2013
Reise, Reise Europa Reise
Saksan vientiteollisuus tikkaa tulosta yhtä tasaiseen tahtiin kuin Ramsteinin solistin Till Lindemanin nyrkki, joka hakkaa rytmikkäästi polvea vasten. Maan vientivetoinen menestys on rakennettu työnteon kulttuurin, vahvan insinöörityön ja raskaan teollisuuden pohjalle, jota on tuettu rakenteellisilla uudistuksilla.
Euroopan suurin talous on vahvassa vedossa, eikä sen suunta ja tyyli ei voi olla vaikuttamatta koko mantereen tilanteeseen – erityisesti talous- ja rahaliitossa. Talousvoima tuo mukanaan myös poliittista vipua EU:ssa. Saksan linja on tunnetusti ollut pidättyväinen suhteessa yhteisvastuullisuuteen ja riskien jakoon jäsenvaltioiden välillä.
Saksalainen yhteiskuntafilosofi Jürgen Habermas on kritisoinut säästäväisyyspolitiikkaa ja vain pakon edessä ilmaistua solidaarisuutta. Hän pelkää talous- ja rahaliiton tulevaisuuden, jopa yhteiskuntarauhan olevan vaaka-laudalla. Myös ekonomisti Paul Krugman on käynyt omaa sotaansa nimeämiään torakka-ajatuksia vastaan.
Habermas kuuluu siihen joukkoon, joka muistuttaa Saksalle kasautuneesta syyllisyyden taakasta, jota se kantaa II-maailmansodan raskauttamana. Tämän argumentin mukaan maalla on aina korostunut vastuu Euroopan integraatiossa. Synkkä painolasti näkyy edelleen yhdentymisen voimanlähteenä.
Germaaninen pidättyväisyys on ollut myös Suomen tie, Euro-alueelle heitetyistä pelastusrenkaista huolimatta. Aidon talousunionin Nooan arkki on vasta suunnitteluasteella. Talous- ja rahaunionia halutaan syventää ja leventää pankki-, fiskaali- ja talousunionin pohjalta.
Hyvänä tarkoituksena on estää eurooppalaisten hyvinvoinnille tuhoisien finanssi- ja velkakriisien syntyminen jatkossa. Yhteisvastuullisuuden elementit fiskaali- ja sosiaalipolitiikan kohdalla veisivät kohti liittovaltiota. Esillä ollut slogan "enemmän Eurooppaa" tarkoittaa sisämarkkinoiden ja erityisesti talous- ja rahaliiton kautta yhteenlinkittyneille jäsenvaltioille oikeastaan "enemmän yhteistä".
Liittokansleri Angela Merkel sai selvän voiton syksyn liittopäivävaaleissa ja vahvan tuen kriisiajan linjalle. Sosiaalidemokraattien kanssa sorvattu hallituskoalitio eli "suuri liittouma" ei näyttäisi toistaiseksi muuttavan politiikkaa: euroalueen velkojen yhteisvastuullisuudelle sanottiin ei. Velkaantumisen vähentämiselle asetettiin tavoitteita kotimaassa. Sopimus on vielä SPD:n lopullista hyväksyntää vailla, joka varmistuu joulukuun puolivälissä.
Sosiaalidemokraatit saivat läpi kansallisen minimipalkan (8,5 €/h). Myös maininta finanssitransaktioverosta (FTT) herätti huomiota. Saksa haluaa sen voimaan nopeasti. Ilmeisesti vain nyt syvennetyssä yhteistyössä mukana olevien 11 EU-maan kesken. Negatiivisia vaikutuksia realitalouteen sekä eläkerahastoihin selvitetään. Vanhuudenturvan hoitamisen verottaminen tuskin lisäisikään rahamarkkinoiden vakautta, jota tavoitellaan.
Eläkkeiden kohdalla pitkän työuran jälkeen (45 vuotta) on jatkossa mahdollisuus siirtyä pois työstä 63-vuotiaana. Varhaiseläkereitti haraa komission suosituksia vastaan, joissa niistä on haluttu päästä eroon. Yleinen eläkeikä on nyt 67 vuotta.
Saksalla on poikkeuksellinen ongelma. Sen vientiteollisuus on niin kovassa iskussa, että nykyisellään kotimainen kulutus ja investoinnit jäävät sen varjoon. Vastikään maa löysi itsensä niiden 16 EU-maan joukosta, joiden kohdalla vuosittainen hälytysmekanismiraportti hälytti, ja jotka joutuvat kokonaistaloudellisia epätasapainoja koskevaan tarkempaan syyniin.
Saksan kohdalla ongelma on vain eri tyyppinen kuin Suomella ja suurimmalla osalla muista maista, jotka joutuivat tarkkailuluokalle tehtyään alijäämää – se on liian hyvä. Saksan vaihtotaseen ylijäämä on ylittänyt suositusarvot jo useana vuotena.
Komission mielestä ylijäämä saattaa liiallisena olla ongelma Saksalle itselleen sekä mahdollisesti myös muille samassa talous- ja rahaliitossa. Suuret keskinäiset erot ovat haaste saman valuuttakurssin sisällä operoivien alijäämä- ja ylijäämämaiden kesken. Komissio ja ministerineuvosto ovat jo kainosti kannustaneet Saksaa lisäämään kotimaista kysyntää (ainakin korottamaan palkkoja ja alentamaan veroja).
Mitään kulutusjuhlia ei "suuren liittouman" neuvottelemasta hallitusohjelmasta löydy, vaikka julkisia menoja lisättiin ja minimipalkkauudistus on tulossa lähivuosina. Säästäväisyyspolitiikkakin näyttää saavan jatkoa.
Jos Saksan ylijäämän katsottaisiin aiheuttavan merkittävän kokonaistaloudellisen epätasapainon ja maa ei tekisi sille jatkossa mitään, on tiukentuneen talouskurin keinovalikoimassa nyt myös sanktiomahdollisuus sakkojen muodossa. Aika takalaiton ajatus.
Tunnisteet:
AMR,
EMU,
Euroopan komissio,
finanssikriisi,
finanssitransaktiovero,
Habermas,
hälytysmekanismi,
kokonaistaloudellinen epätasapaino,
Krogman,
MIP,
Saksan hallitus koalitio,
Saksan vaalit 2013
keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
Direktiivi, joka tunnettiin ennen nimellä "portability"
Onhan se helppoa hypätä Berliinin päärautatieasemalta junaan, kun jo kolmen tunnin köröttelyn jälkeen voi siemailla sitä alkuperäistä Budvaria Prahan goottilaisten holvikaarien katveessa. Tai reissata yhdestä Keski-Eurooppalaisesta metropolista toiseen. No, Helsingistäkin pääsee kätevästi Tallinnaan ja Pietariin. Tornionjokilaakson rajat ovat aina olleet häilyviä, kuten ihmisetkin.
Luulisi, että työvoima liikkuisi ainakin EU:n sisämarkkinoilla kuin pullonkerääjät kesäfestareilla: liukkaasti ja tehokkaasti. Mutta ei, ei se liiku sittenkään. EMU ei ole optimaalinen rahaliitto tästäkään syystä. Kysyntä ja tarjonta eivät tasapainotu ja resurssit allokoidu parhaalla mahdollisella tavalla, tosin työn tarjontaa taitaa olla monella nurkalla liiankin kanssa.
Unioni ei ole "Euroopan Yhdysvallat" kulttuurisesti. Vanhalla mantereella asuu varsin kirjava popula erityisesti kielenkannoiltaan. Vuonna 2008 vain 0,18 % EU-27:n asukeista muutti toiseen maahan. Viime vuosien merkittävimmät muuttoliikkeet ovat olleet Itä-Euroopan maista, kuten Puolasta, Länsi-Eurooppaan ja aina Britanniaan asti. Pendelöinti eri maissa kodin ja työpaikan välillä on sekin yllättävän vähäistä (alle 1 %).
EU on sisämarkkinaprojekti. Liikkuvuuden esteet halutaan aina pyyhkäistä pois. I-pilarin eläkkeiden kohdalla sosiaaliturvan koordinaatio pelittää hyvin esim. työeläkepuolella, joten ihmiset voivat helposti vaihtaa työpaikkaa esimerkiksi Suomen rajojen sisällä tai toiseen EU-maahan ilman menetyksiä.
Muualla Euroopassa yleisten työpaikka- ja ammattialakohtaisten lisäeläkkeiden kohdalla työpaikan vaihto ei tältä osin ole aina yksinkertaista. Se voi johtaa menetyksiin omassa eläkkeessä. Usein vaaditaan monen vuoden työskentely samalle työantajalle, jotta eläkeoikeudet säilyvät. Karenssiajat ovat pisimmillään jopa 15 vuotta. Standardit vaihtelevat.
Tämän hetkistä siirrettävyysdirektiiviä halutaan nyt päivittää työvoiman liikkuvuuden edistämiseksi. Ihmiset voisivat jatkossa hankkia ja säilyttää eläkeoikeuksia nykyistä iisimmin. Viimeisimmän ehdotuksen mukaan päivitys tulisi koskemaan vain maiden välistä työvoiman liikkuvuutta, ei sisäistä. Direktiivin oikeusperusta on kiinnitetty työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen. Positiivista syrjintää saa tämän puitteissa harjoittaa. Jos työntekijä vaihtaa jäsenvaltiota 2 vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä, on eläkeoikeuksien kertymiselle ja säilymiselle määritelty vähimmäisehdot.
Kuulen harmaiden aivosolujenne synapsien napsuvan: missä se siirrettävyys on? No, sitä ei enää ole mukana. Kannansiirto eläkerahastosta toiseen ei sovellukaan lainkaan eläkerahastojen luonteeseen yritys- tai ammattialakohtaisina etuuksina. Myös jäsenvaltion sisällä työpaikkaa vaihtavien tilanteeseen ei tule suoraa sääntelyä. Vain suositus noudattaa samaa kuin rajat ylittävissä tapauksissa.

Funk- ja tilaihme Princen innoittamana voidaan puhua "direktiivistä, joka tunnettiin ennen nimellä portability". Se on ollut niin pitkään valmistelussa, että vanha nimi on jäänyt päälle, kun pitäisi oikeastaan puhua minimisäännöistä eläkeoikeuksien kerryttämiselle ja säilyttämiselle. Se on aika pitkä termi, joten suosittelen komissiota ottamaan käyttöön "symbolin", kuten Prince aikanaan teki oman nimensä kohdalla.
Mutta kas kummaa, kun komissio laittoi jokin aika sitten ammatillisten eläkerahastojen yhteisen vakavaraisuussäännöstön kehittämisen toistaiseksi jäihin (IORP II:n I-pilari), niin siirrettävyysdirektiivi sai tuulta purjeisiin. Voi olla, että puhuri vie direktiivin satamaan asti, sillä siitä on saatu viime viikolla Coreperissa kompromissiehdotus. Asia ratkennee ehkä jo tällä viikolla ministerineuvostossa, jonka jälkeen parlametti äänestää vielä asiasta.
Maksupalautus työntekijöille työsuhteen päättyessä, vaikka karenssiaika ei olisikaan täynnä, on vain yksi tekijä, jonka määrittely monimuotoisella ammatillisten eläkkeiden kentällä tulee olemaan vaikeaa. Direktiivi nostaa kustannuksia niissä maissa, joissa nykymalli poikkeaa merkittävästi ehdotetusta. Toisaalta se parantaa ainakin lyhyellä aikavälillä työntekijöiden asemaa, kun yhä useammat pääsevät etuuksien piiriin, mutta vain siis rajat ylittävissä tapauksissa. Kannustinvaikutukset näkyvät pitkässä juoksussa. Direktiivillä ei oleteta olevan merkittävää vaikutusta Suomen eläkesäätiöihin ja -kassoihin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)