Reise, Reise Europa Reise

Saksan vientiteollisuus tikkaa tulosta yhtä tasaiseen tahtiin kuin Ramsteinin solistin Till Lindemanin nyrkki, joka hakkaa rytmikkäästi polvea vasten. Maan vientivetoinen menestys on rakennettu työnteon kulttuurin, vahvan insinöörityön ja raskaan teollisuuden pohjalle, jota on tuettu rakenteellisilla uudistuksilla.

Euroopan suurin talous on vahvassa vedossa, eikä sen suunta ja tyyli ei voi olla vaikuttamatta koko mantereen tilanteeseen – erityisesti talous- ja rahaliitossa. Talousvoima tuo mukanaan myös poliittista vipua EU:ssa. Saksan linja on tunnetusti ollut pidättyväinen suhteessa yhteisvastuullisuuteen ja riskien jakoon jäsenvaltioiden välillä.

Saksalainen yhteiskuntafilosofi Jürgen Habermas on kritisoinut säästäväisyyspolitiikkaa ja vain pakon edessä ilmaistua solidaarisuutta. Hän pelkää talous- ja rahaliiton tulevaisuuden, jopa yhteiskuntarauhan olevan vaaka-laudalla. Myös ekonomisti Paul Krugman on käynyt omaa sotaansa nimeämiään torakka-ajatuksia vastaan.

Habermas kuuluu siihen joukkoon, joka muistuttaa Saksalle kasautuneesta syyllisyyden taakasta, jota se kantaa II-maailmansodan raskauttamana. Tämän argumentin mukaan maalla on aina korostunut vastuu Euroopan integraatiossa. Synkkä painolasti näkyy edelleen yhdentymisen voimanlähteenä.

Germaaninen pidättyväisyys on ollut myös Suomen tie, Euro-alueelle heitetyistä pelastusrenkaista huolimatta. Aidon talousunionin Nooan arkki on vasta suunnitteluasteella. Talous- ja rahaunionia halutaan syventää ja leventää pankki-, fiskaali- ja talousunionin pohjalta.

Hyvänä tarkoituksena on estää eurooppalaisten hyvinvoinnille tuhoisien finanssi- ja velkakriisien syntyminen jatkossa. Yhteisvastuullisuuden elementit fiskaali- ja sosiaalipolitiikan kohdalla veisivät kohti liittovaltiota. Esillä ollut slogan "enemmän Eurooppaa" tarkoittaa sisämarkkinoiden ja erityisesti talous- ja rahaliiton kautta yhteenlinkittyneille jäsenvaltioille oikeastaan "enemmän yhteistä".

Liittokansleri Angela Merkel sai selvän voiton syksyn liittopäivävaaleissa ja vahvan tuen kriisiajan linjalle. Sosiaalidemokraattien kanssa sorvattu hallituskoalitio eli "suuri liittouma" ei näyttäisi toistaiseksi muuttavan politiikkaa: euroalueen velkojen yhteisvastuullisuudelle sanottiin ei. Velkaantumisen vähentämiselle asetettiin tavoitteita kotimaassa. Sopimus on vielä SPD:n lopullista hyväksyntää vailla, joka varmistuu joulukuun puolivälissä.

Sosiaalidemokraatit saivat läpi kansallisen minimipalkan (8,5 €/h). Myös maininta finanssitransaktioverosta (FTT) herätti huomiota. Saksa haluaa sen voimaan nopeasti. Ilmeisesti vain nyt syvennetyssä yhteistyössä mukana olevien 11 EU-maan kesken. Negatiivisia vaikutuksia realitalouteen sekä eläkerahastoihin selvitetään. Vanhuudenturvan hoitamisen verottaminen tuskin lisäisikään rahamarkkinoiden vakautta, jota tavoitellaan.

Eläkkeiden kohdalla pitkän työuran jälkeen (45 vuotta) on jatkossa mahdollisuus siirtyä pois työstä 63-vuotiaana. Varhaiseläkereitti haraa komission suosituksia vastaan, joissa niistä on haluttu päästä eroon. Yleinen eläkeikä on nyt 67 vuotta.

Saksalla on poikkeuksellinen ongelma. Sen vientiteollisuus on niin kovassa iskussa, että nykyisellään kotimainen kulutus ja investoinnit jäävät sen varjoon. Vastikään maa löysi itsensä niiden 16 EU-maan joukosta, joiden kohdalla vuosittainen hälytysmekanismiraportti hälytti, ja jotka joutuvat kokonaistaloudellisia epätasapainoja koskevaan tarkempaan syyniin.

Saksan kohdalla ongelma on vain eri tyyppinen kuin Suomella ja suurimmalla osalla muista maista, jotka joutuivat tarkkailuluokalle tehtyään alijäämää – se on liian hyvä. Saksan vaihtotaseen ylijäämä on ylittänyt suositusarvot jo useana vuotena.

Komission mielestä ylijäämä saattaa liiallisena olla ongelma Saksalle itselleen sekä mahdollisesti myös muille samassa talous- ja rahaliitossa. Suuret keskinäiset erot ovat haaste saman valuuttakurssin sisällä operoivien alijäämä- ja ylijäämämaiden kesken. Komissio ja ministerineuvosto ovat jo kainosti kannustaneet Saksaa lisäämään kotimaista kysyntää (ainakin korottamaan palkkoja ja alentamaan veroja).

Mitään kulutusjuhlia ei "suuren liittouman" neuvottelemasta hallitusohjelmasta löydy, vaikka julkisia menoja lisättiin ja minimipalkkauudistus on tulossa lähivuosina. Säästäväisyyspolitiikkakin näyttää saavan jatkoa. 

Jos Saksan ylijäämän katsottaisiin aiheuttavan merkittävän kokonaistaloudellisen epätasapainon ja maa ei tekisi sille jatkossa mitään, on tiukentuneen talouskurin keinovalikoimassa nyt myös sanktiomahdollisuus sakkojen muodossa. Aika takalaiton ajatus.
 

Pi-pi-pilarileikki alkaa, kaikki mukaan vaan!

Miltä tuntuisi, jos ympäristöä kannatteleva maailmanselitys julistettaisiin vanhentuneeksi?  Joukolla huomattaisiin koko yhteiskuntajärjestyksen parasta ennen päivämäärän menneen jo umpeen. Rakenteiden painolasti pyyhkäistäisiin pois, koska maailma ympärillä muuttui.
Joka-aamuisen metrokyydin tarjoamassa oranssissa hetkessä tulee joskus fundeerattua tällaista.

Kansakunnan symbolit pistettäisiin kierrätykseen: koti muuttuisi vain asunnoksi, uskonto toiseksi ja isänmaa vieraaksi. Lähdettäisiin rakentamaan nollapisteestä jotain uutta ja uljasta. Viimeistään Kampin parakeille saapuessani tahti on kuitenkin jo toinen. Syviin vesiin ei kannata dipata päätä myöden.

Nykyisessä Itä-Euroopassa näitä uusia alkuja on riittänyt. Slaavilaista melankoliaa on täydentänyt vuosisatojen ajan erilaisten vääryyksien leimaama arki. Edellisen kerran vanha korvautui 90-luvun alussa, kun rautaesirippu ruostui. 

TELAmiehen ensimmäinen kosketus itäisiin maailmoihin on 90-luvun puolen välin Puolasta, tarkemmin Krakovasta. Asiat todellakin olivat tuolloin vasta puolivälissä, monessakin mielessä, mutta Żubrówka sentään maistui elämänvedelle. En pysty ymmärtämään mitään "ostalgiaa" tänäkään päivänä.

Eläkerahastoja sosialisoidaan Itä-Euroopassa... taas

Entisten satelliittivaltioiden itsenäistyessä pöytä oli vähän aikaa suhteellisen puhdas valinnoille. Myös eläkejärjestelmiä ryhdyttiin muovaamaan uusiksi. Itä-Euroopan maat pitkälti adoptoivat 90-luvun loppupuolella Maailman Pankin (WB) ideoiman niin sanotun "kolmen pilarin mallin".

Neuvostoliitossa eläkkeet peilasivat yhteiskuntamallia eli osansa vähästä saivat työn sankarit, joihin kuuluivat mm. kolhoosien työntekijät, työläiset, valkokaulustyöläiset (kuten opettajat) sekä tietysti kommunistisen puolueen eliitti. Kyllä, arvasitte oikein, puolueen starboilla ruplanippu oli paksumpi kuin muilla.

Maailman Pankin kuuluisassa mallissa I-pilari sisältää vain minimiturvan, joka on lakisääteinen. II-pilari taas sisältää ammatilliset eläkerahastot, joihin työntekijä ja työnantaja osallistuvat maksuilla, kun taas III-pilari määritellään yksityiseksi säästämiseksi esim. vakuutusten tai eläketilien muodossa. Ajatuksena on, että kaikkia pilareita käytetään vanhuuden toimeentulon muodostamiseen. Pilarijaosta on toki toisenlaisiakin määrittelyjä, joissa suomalainen ansioperusteinen työeläkejärjestelmä luetaan yleisesti I-pilariin.

Ja niin kävi, että useat Itä-Euroopan maat (Unkari, Puola, Tšekki, Viro jne.) ottivat mallin käyttöön. Jakojärjestelmiä muutettiin rahastoiviksi ja eläketurvan kokonaisuus monimutkaistui. Riskiä siirrettiin suoraan yksilöille sekä sijoituspäätösten onnistumisesta että koko eläkeaikaan varautumisessa.

Sitten tulivat globaali finanssikriisi, julkisten talouksien velkaongelmat ja politiikan vastaisku. Monen maan talous meni yksinkertaisesti niin kuralle, että maksuja II-pilarin eläkerahastoihin jouduttiin vähentämään ja ohjaamaan I-pilarin rahoitukseen tai oikeastaan ihan vain valtion velan tilkkeeksi. EU:n kriteerit julkisten talouksien alijäämille ja rahastojen erityispiirteet nopeuttivat sosialisointeja. Unkarin kaappaus on ehkä tunnetuin II-pilarin romutus, jossa ihmisille annettiin vaihtoehto: siirtäkää pakollisten "eläketilien" varat valtiolle tai ne siirretään joka tapauksessa, mutta menetätte vielä lisäksi eläkeoikeuksia perusturvassa. Vain alle 10% varoista palautettiin takaisin.

Mitä tästä voi oppia? Kun menee tarpeeksi huonosti, niin eläketurvankin kohdalla lyhytnäköisyys saattaa voittaa pitkän aikavälin hyödyn – ainakin jos kaappaaminen on tehty helpoksi. Eläkerahastojen sosialisointeja puidaan nyt oikeussaleissa ympäri Eurooppaa. Vanhuuden turva on niitä hyvinvointivaltion osa-alueita, jossa lyhytnäköisyys kostautuu. Toisaalta, jos koko yhteiskuntajärjestys uusitaan aina tasaisin väliajoin voi ottaa lungisti: "ei kohtaloaan voi muuttaa, sen vain kohtaa ajallaan." 

Karhumarkkinoiden vankkureissa Hauholle

Vantaanpuiston kohdalla ja vähän ennen (kyyneleitä) Hämeenlinnanväylän moottoritieosuutta on jo vuosikausia sijainnut eräs kovan onnen tietyömaa. Nopeusmittarin neulan suositellaan liikennemerkeissä pysähtyvän 50 km/h:ssa. Vuodesta toiseen...

Toissa lauantaina oma käytännöllis-kunnollinen ajotapani pelasti minut jälleen sakoilta. Poliisit nimittäin mittailivat keulintaa juuri ennen 120 km/h:n rajoitukseen siirtymistä. Moni narahti. Olen huomannut, että lähes kaikki ajavat kyseisessä kohdassa varsin raskaalla kaasujalla – vähintään päiväsakot tilauksessa. TELAmiehen Auriksen luonto on hurja ja vaatii määrätietoisen ohjastajan.

Hauho (nyk. Hämeenlinnaa) on kaikin mittarein aika pieni paikka, mutta olen jo kerran tänä vuonna vieraillut siellä. Tätä selittää se, että paikkakunnalla on isoja kokouskeitaita ja Vähäjärven lomakoti. Kerta se on ensimmäinenkin, kun luentopyynnön esitti Suomen Työväenpuolueen, Kansan äänen ja EU:n Vastaisen Kansanrintaman syysseminaari. Aurinko nousi lauantaiaamuna siis Vähäjärveltä.

Mustien joutsenten tanssi ja muita faabeleita

Työeläkesijoituksiin on viime päivinä kohdistunut paljon mielenkiintoa. Eurooppalainen velkakriisi jytkäytti liikkeelle epäluottamuksen aallon, vaikka Yhdysvaltain pankkisektorin patojen murtumisen jäljiltä vesi on edelleen varsin korkealla. Työeläkejärjestelmä ei ole immuuni velkakriisin vaikutuksille. Viikon vikatikki valaisee tätä asiaa.

Finanssialalla käytettävä kieli on yllättävän värikästä. Se on pullollaan eläinkuvauksia. Esimerkiksi härkämarkkinoiden nousevien pörssikurssien vankkureissa on hyvä körötellä kohti luvattua maata. Laskukaudella karhumarkkinat taas lyövät sijoittajia koko suurella kämmenellään. Kun lama alkaa, numerot pukeutuvat punaiseen kuosiin. Mustat joutsenet tanssivat harvoin, mutta jälki on pahaa.

Määräaikainen vakavaraisuuslaki 2008

Pientä skismaa tilaisuudessa aiheutti tulkinta vuoden 2008 finanssikriisin vaikutuksilta suojautumiseksi tehdystä työeläkevakuutusyhtiöiden vakavaraisuussäännöksiin liittyvästä väliaikaista. Miksi, miten ja kenen ansiosta lakimuutos syntyi? Muistijälkiä taitaa olla yhtä monta, kuin on muistelijaakin. 

Miksi-kysymys on ajankohtaisempi kuin miten? Työeläkevakuutusyhtiöiden vakavaraisuuskriteerit uhkasivat paukkua poikkeuksellisen suuressa kurssilaskussa. Oli vaara, että laskun jatkuminen pakottaa eläkeyhtiöt myymään osakkeita mahdollisimman huonoon aikaan riskien ja vakavaraisuusvaatimusten alentamiseksi. Olisiko esimerkiksi Suomi-salkun osakkeille löytynyt ottajia – ja jos olisi, niin millä hinnoin?

Lakia kuitenkin muutettiin. Poikkeustilanteessa toimintapääomia vahvistettiin ja vastuiden tarkistuksia alennettiin. Määräaikainen laki on voimassa vuoden 2012 loppuun asti. Uutta vakavaraisuuslakia luonnostellaan parhaillaan. Sellaista, joka ei pakottaisi työeläkejärjestelmän toimijoita myötäsykliseen toimintaan eli ohentamaan osakesalkkuja polkuhinnoin, kun mustat joutsenet liihottelevat tasemaailman taivaalla.