Ylimmillä lauteilla
konferenssikannen lämmössä, eräänlaisena painolastina, päivystää aina silloin
tällöin myös TELAmies. Lautturintutkinto on viime vuosien aikana suoritettu kiitettävin
arvosanoin. Leimaa on lyöty passiin kaikkien varustamoiden väreillä.
Laivaseminaarit ovat näin alkuvuodesta vallanneet elintilaa kalenterissa. Tämän
johdosta pyhitän helmikuun blogitekstit eläkeasian lisäksi risteilykulttuurille. Yksi
kirjoitus on jo pohjalla.
Kuukauden aikana ankkuroidun mm. Viron eläkejärjestelmän kylkeen ja teen sukelluksen merimiesten ja -naisten omaan eläkelakiin (MEL). Monille suomalaisille risteilyyn tiivistyy reissaamisen perusfilosofia: päämäärä ei ole tärkeintä, vaan itse matkanteko. Risteilyisännän elkein heitän klubitakin niskaan ja kantapäät kopisevat yhteen: mukavaa matkaa – trevlight resa!
Viro on meitä lähellä – katsokaa vaikka vain autojen rekisterikilpiä Helsingissä. Noin miljoona suomalaista matkustaa myös toiseen suuntaan. Suurin osa Itämeren aaltojen keinuttamana.
Tallinnan satama-alueelle astuessa ulkopuolisen silmiin osuu ensimmäisenä varsin laaja alue joutilasta maapääomaa. Pittoreskin vanhan kaupungin ja laivaterminaalien väliin jää eräänlainen ei kenenkään maa. Arkkitehtuurin jumala on 90-luvun alun hulluina vuosina pelannut rakennuksilla noppaa: aivan kuin suoraan taivaasta olisi ropissut alkoparakkeja ja kansainvälisiä herrasmiesten klubeja. Niiden ohittaminen ei tee tiukkaa – TELAmiehellä ei ole "poron"sarvia.
Jokin aika sitten olin puhumassa joustavasta eläkkeelle siirtymisestä STTK Satakunnan alueen loistavalle porukalle M/S Baltian Prinsessan hovissa. Iso osa heistä toimi julkisella sektorilla, joten tilaisuudessa käytiin läpi sieltä eläkkeelle siirtymiseen liittyviä erikoisuuksia. Viikon vikatikki -blogi käsitteli näitä asioita tällä viikolla – ei siis enempää tästä. Yleisöstä heitettiin myös kysymys: miten eläkemaailma pyörii kokoustilojen ikkunoista siintävässä Virossa?
Viron eläkejärjestelmä – tule pensionile!
Naapurimaan eläkejärjestelmä poikkeaa merkittävästi Suomen mallista. Lakisääteistä minimiturvaa tarjoaa kansaneläke ja ansioperusteista työeläke Suomen tyyliin, mutta paikalliseen eläkedesigniin kuuluu myös pakollinen rahastoeläke sekä vapaaehtoinen täydentävä lisäeläke. Miesten eläkeikä työeläkkeissä on tällä hetkellä 63 vuotta ja naisten 61 vuotta, mutta se nostetaan myös naisilla 63 vuoteen lähivuosina.
Jokainen virolainen työntekijä on samalla myös eläkesijoittaja ja osittain vastuussa oman tulevan eläkkeensä tasosta omilla rahastovalinnoillaan. Samaan tapaan kuin Ruotsissa, jossa yksilölle on niin ikään siirretty vastuuta lakisääteisestä eläketurvasta. Pakkosijoittaminen esiteltiin vuonna 2002, jolloin kaikki 1983 ja sen jälkeen syntyneet adoptoitiin mukaan malliin – tätä ennen syntyneet saivat päättää asiasta.
Uudistuksen kelkkaan on lähtenyt lähes 90 % työvoimasta, joten lehtien taloussivut luetaan naapurimaamme aamiaispöydissä varmaankin meitä tarkemmalla silmällä. Skandinaaviset finanssijätit näyttävät olevan hyvin edustettuina rahastovalikoimassa. Olisi mielenkiintoista tietä, miten sijoituspäätökset ovat onnistuneet? Finanssikriisin laineet löivät Baltiaan 2009–2010, jolloin pakolliset maksut rahastoihin keskeytettiin väliaikaisesti.
Vuonna 2009 lakisääteisestä eläkettä maksettiin keskimäärin 305 euroa kuukaudessa, joka oli noin 46 prosenttia keskimääräisen palkansaajan nettotuloista. Ennusteiden mukaan eri eläkkeet tulevat muodostamaan yhteensä noin 50 prosenttia eläkeaikaa edeltäneestä toimeentulosta. Suomessa keskieläke on euromääriä vertailtaessa noin nelinkertainen Viroon nähden. Meillä on työeläkkeissä perinteisesti tähdätty 60 prosentin korvaustasoon työuran loppupalkasta. TELAmiehen ikäluokkaan kuuluvien kolmekymppisten pitää tosin työskennellä nykyistä pidempään saavuttaaksemme tämän tavoitteen.
Eläkkeiden indekseistä kiinnostuneille mielenkiintoinen tieto on, että Virossa kerran vuodessa tehtävässä indeksitarkistuksessa painotetaan hintojen muutoksen lisäksi valtiolle tilitettyjen sosiaaliturvamaksujen kehitystä. Jos talous sakkaa pahasti, indeksikorotukset jätetään tekemättä.
Kuukauden aikana ankkuroidun mm. Viron eläkejärjestelmän kylkeen ja teen sukelluksen merimiesten ja -naisten omaan eläkelakiin (MEL). Monille suomalaisille risteilyyn tiivistyy reissaamisen perusfilosofia: päämäärä ei ole tärkeintä, vaan itse matkanteko. Risteilyisännän elkein heitän klubitakin niskaan ja kantapäät kopisevat yhteen: mukavaa matkaa – trevlight resa!
Viro on meitä lähellä – katsokaa vaikka vain autojen rekisterikilpiä Helsingissä. Noin miljoona suomalaista matkustaa myös toiseen suuntaan. Suurin osa Itämeren aaltojen keinuttamana.
Tallinnan satama-alueelle astuessa ulkopuolisen silmiin osuu ensimmäisenä varsin laaja alue joutilasta maapääomaa. Pittoreskin vanhan kaupungin ja laivaterminaalien väliin jää eräänlainen ei kenenkään maa. Arkkitehtuurin jumala on 90-luvun alun hulluina vuosina pelannut rakennuksilla noppaa: aivan kuin suoraan taivaasta olisi ropissut alkoparakkeja ja kansainvälisiä herrasmiesten klubeja. Niiden ohittaminen ei tee tiukkaa – TELAmiehellä ei ole "poron"sarvia.
Jokin aika sitten olin puhumassa joustavasta eläkkeelle siirtymisestä STTK Satakunnan alueen loistavalle porukalle M/S Baltian Prinsessan hovissa. Iso osa heistä toimi julkisella sektorilla, joten tilaisuudessa käytiin läpi sieltä eläkkeelle siirtymiseen liittyviä erikoisuuksia. Viikon vikatikki -blogi käsitteli näitä asioita tällä viikolla – ei siis enempää tästä. Yleisöstä heitettiin myös kysymys: miten eläkemaailma pyörii kokoustilojen ikkunoista siintävässä Virossa?
Viron eläkejärjestelmä – tule pensionile!
Naapurimaan eläkejärjestelmä poikkeaa merkittävästi Suomen mallista. Lakisääteistä minimiturvaa tarjoaa kansaneläke ja ansioperusteista työeläke Suomen tyyliin, mutta paikalliseen eläkedesigniin kuuluu myös pakollinen rahastoeläke sekä vapaaehtoinen täydentävä lisäeläke. Miesten eläkeikä työeläkkeissä on tällä hetkellä 63 vuotta ja naisten 61 vuotta, mutta se nostetaan myös naisilla 63 vuoteen lähivuosina.
Jokainen virolainen työntekijä on samalla myös eläkesijoittaja ja osittain vastuussa oman tulevan eläkkeensä tasosta omilla rahastovalinnoillaan. Samaan tapaan kuin Ruotsissa, jossa yksilölle on niin ikään siirretty vastuuta lakisääteisestä eläketurvasta. Pakkosijoittaminen esiteltiin vuonna 2002, jolloin kaikki 1983 ja sen jälkeen syntyneet adoptoitiin mukaan malliin – tätä ennen syntyneet saivat päättää asiasta.
Uudistuksen kelkkaan on lähtenyt lähes 90 % työvoimasta, joten lehtien taloussivut luetaan naapurimaamme aamiaispöydissä varmaankin meitä tarkemmalla silmällä. Skandinaaviset finanssijätit näyttävät olevan hyvin edustettuina rahastovalikoimassa. Olisi mielenkiintoista tietä, miten sijoituspäätökset ovat onnistuneet? Finanssikriisin laineet löivät Baltiaan 2009–2010, jolloin pakolliset maksut rahastoihin keskeytettiin väliaikaisesti.
Vuonna 2009 lakisääteisestä eläkettä maksettiin keskimäärin 305 euroa kuukaudessa, joka oli noin 46 prosenttia keskimääräisen palkansaajan nettotuloista. Ennusteiden mukaan eri eläkkeet tulevat muodostamaan yhteensä noin 50 prosenttia eläkeaikaa edeltäneestä toimeentulosta. Suomessa keskieläke on euromääriä vertailtaessa noin nelinkertainen Viroon nähden. Meillä on työeläkkeissä perinteisesti tähdätty 60 prosentin korvaustasoon työuran loppupalkasta. TELAmiehen ikäluokkaan kuuluvien kolmekymppisten pitää tosin työskennellä nykyistä pidempään saavuttaaksemme tämän tavoitteen.
Eläkkeiden indekseistä kiinnostuneille mielenkiintoinen tieto on, että Virossa kerran vuodessa tehtävässä indeksitarkistuksessa painotetaan hintojen muutoksen lisäksi valtiolle tilitettyjen sosiaaliturvamaksujen kehitystä. Jos talous sakkaa pahasti, indeksikorotukset jätetään tekemättä.
