Usko on luja luottamus

"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." Hebr.11:1-10

Pelolla on kiva myydä ihmisille juttuja. Herätetään primääritunteita uhkakuvilla ja ärsykkeillä, joilla saadaan aivot ylikellottumaan. Luonto avittaa meitä näin hengissäpysymisen jalossa taidossa. Sitten tarjotaan helpotusta ratkaisun muodossa. Kyse on manipulaatiosta, joka kiihottaa kuluttajan ostohalut kliimaksiin.

Voisin viitata tässä kohtaa jokin aika sitten ilmestyneeseen pankkiiriliikkeen tutkimukseen, jossa ihmiset ennakoivat elintasonsa laskua eläkkeelle ollessa ja epäilevät työeläkkeen kykyä kattaa kaikki elinkustannukset, en kuitenkaan tee sitä. Markkinointipyrähdyksiä tulee aina uusien asiamiessopimusten, tuoteinnovaatioiden ja viime vuosina erityisesti veromuutosten vanavedessä.

Edelleen voisin jatkaa kyseisen hutkinnan tavasta jättää osa tuloksista julkaisematta ja raportoida vain osa vastausvaihtoehdoista oman agendan ajamiseksi, mutta en tee sitä. Tätä kutsutaan informaatiomuotoiluksi. Mietin jo hetken palaavani pankkiiriliikkeen zombie-skenaarioon perustuvaan apokalyptiseen väestöennusteeseen, jonka jätän senkin väliiin. 

Sen lauluja laulat kenen leipää syöt – vaikka epävireessä. Pätee muuten TELAmiehenkin paasaukseen, paitsi tietysti joikun puhtauden suhteen.

Sen sijaan nostan abstraktiotasoa: puhun nyt siis epävarmuudesta, joka nousee esiin mitä erilaisimmissa kyselytutkimuksissa. Tälle ajalle on tyypillistä tunne vakauden puutteesta, joka johtaa siihen, että ihmisten on vaikea "lyödä lukkoon" mitään arvoja. Vanha Groucho Marxin heitto kertoo kaiken: "nämä ovat periaatteitani, jos ette pidä niistä, minulla on toisia".

Epävarmuus yhdistettynä alentuneisiin tulevaisuuden odotuksiin johtaa epäluuloon. Jotenkin tuntuu, että suomalainen ei luota enää kuin poliisiin ja palomieheen, jotka saavat jonkinlaisen synninpäästön.  Väestön vanheneminen ei kuitenkaan ole uskon asia. Työeläkejärjestelmä on varautunut siihen rahastoimalla osan eläkemaksusta. Plakkarissa on 150 miljardia plätää taittamaan maksujen nousupaineita. Täydelliseen rahastointiin ei pyritä: nyt ja jatkossa noin neljännes eläkkeistä katetaan osittaisella rahastoinnilla.

No, millä tulee toimeen vanhuuseläkkeellä? Vaikka tarpeet ovat koko ihmiskunnalle samat, kuluttajakansalaisen tarpeentyydytys vaihtelee. Tässä tulee triviaalijytky: eläkeaika johtaa aina jonkinlaiseen tiputukseen elintasossa. Ansioihin perustuva työeläke pitää huolta siitä, ettei tiputa korkealta. Tällä hetkellä työeläkkeen ja eläkkeellesiirtymistä edeltäneen palkan nettokorvausaste on noin 65 prosenttia.

Työeläke on elinikäinen suoritus ja yksityiset eläkevakuutukset käytännössä aina sijoitussidonnaisia. Ne loppuvat joskus, varmaankin yleensä kesken. Joku tarvitsee enemmän kuin 60 pinnaa palkasta eläkkeellä. Varsinkin jos on siirtänyt toiveitaan ja unelmiaan aina elämässä eteenpäin: joskus sitten, eläkkeellä.

Lisäeläkkeitä tulisi tarjota täydentämään lakisääteistä eläkettä, ei korvaamaan sitä. Kas, vaikka ne dissaavat meitä, minä en dissaa yksityisiä eläkevakuutuksia. Vain yksi huomautus: kulurakenteita kannattaa vertailla myös muihin säästämisen muotoihin.

Paras henkilökohtainen investointi, mitä yksilö voi tehdä, on omaan terveyteen sekä työkykyyn ja -taitoihin. Ollaan rehelisiä: jos elämme pidempään, niin osa pidentyvästä eliniästä on käytettävä työhön. Tämä ei koske vain työeläkkeitä, vaan yhteiskuntaa laajemmin.

En voi pyytää ketään uskomaan, mutta entä edes vähän luottamusta... Oma kokemukseni "kentältä" on osoittanut, että ihmisten pelot ovat suurelta osin epärealistisia ja kumpuavat epävarmuudesta. Menneiden ja tulevien eläkeuudistusten viesti ei ole epävarmuuden saarnaa, vaan tuunauksen ja hyvän huoltokirjan hoosiannaa.

Maidon ja hunajan maassa

                   "Mikki Hiiri merihädässä" New Yorkin nykytaiteenmuseo MoMassa


Matka se on häämatkakin. Vaihtoehtoja tälle ainutkertaiselle pariutumisekskursiolle ei ollut: ulkomaille piti päästä ja mielellään kauas. Tosin "isot pojat" ovat kertoneet, että toinenkin kerta voidaan järjestää.

Virallinen kuherruskuukausi typistyi syyslomaviikkoon. Epävirallista herkistelyä riittää jatkossakin. Itse matka suuntautui Amerikan ihmemaahan ja New Yorkiin. Kohteen valikoituminen tuntui lopulta itsestään selvyydeltä. New York -hengen manifestaatio ohjaajalegenda Woody Allenia mukaillen: meillä kotona olen pomo, vaimo vain tekee kaikki päätökset.

Aikaerorasitus (7h) painaa vielä tätä kirjoittaessani päälle. Päällimmäisenä mielessä on valtaisa hämmästys kulttuurillisen illuusion ja aineellisen New Yorkin sekoittumisesta vielä kotimaankamarallakin. Ihmettelijän ja turistin rooliin on helppo antautua, sillä ensikertalaisena Isossa Omenassa OLET sitä.

Koska kaupunki on kaikille amerikkalaisilla tv-sarjoilla ja elokuvilla mielensä korruptoineille tavallaan tuttu, tuntuu kadulla askeltaessa monesti siltä kuin olisi sisällä jossain niistä. Itse asiassa monet paikalliset tuntuvat käyttäytyvän aivan kuin he olisivat tämän tiedostaen osallisena omaa elämäänsä suuremmassa käsikirjoituksessa.

Vaalirahaa, suomalaista kouluruokaa ja muita utopioita

Vinoutuneesta vuorikausirytmistä johtuen aamut varhentuivat. Onneksi television uutislähetykset alkoivat pyöriä jo hämärän rajamailla. " Ylen aikaisesta" ruudun lämmöstä välittyi kuva onnettomuuksien, väkivallantekojen ja julkkisten merkittävästä uutisarvosta. Väliin mahtui myös mainoksia, joissa Obama ja Romney polttivat kiitettävällä tahdilla keräämäänsä noin 6 miljardin taalan (and counting) vaalirahapottia. Suomessa kaikkien viime presidentinvaaleihin osallistuneiden ehdokkaiden budjetit olivat yhteenlaskettunakin alle 4 miljoonaa euroa.
 
Nykytaiteenmuseo MoMassa vieraillutta satunnaista matkaajaa odotti viime viikolla yllätys: suomalainen kouluruoka. Ravintolassa tarjottiin makumatka maamme kouluruokaperinteeseen. Siis ilmaiseen ja ravitsevaan koulussa tarjottavaan ateriaan. Harvinaista Amerikan herkkua monessakin mielessä.

Ja eihän tämä olisi TELAmiehen blogi, jos ei häämatkaankin sisältyisi vähintään yhtä eläkeaiheista sivujuonnetta. Eläkesielua ei pestä pois voi. Bongasin Broadwayta mittaillessani musikaalimainosten giganttisesta kollaasista erilaisia eläkevakuutuksia myyvien tahojen mainoksia.

Omalla säästämisellä onneen?

USA:n lakisääteinen työeläkejärjestelmä tarjoaa globaalissa vertailussa suhteellisen vaatimattomia etuuksia, jos katsotaan maksetun eläkkeen suhdetta eläköityimistä edeltäneeseen palkkatasoon. Tämän päälle monet yritykset ovat järjestäneet työntekijöilleen lisäeläkkeitä.

Yhä harvemmilla yrityksillä on varaa lisäturvaan. Alirahastointikaan ei ole harvinaista. Lisäksi monet näistä ammatillisista eläkejärjestelyistä on muutettu etuusperusteisista maksuperusteisiksi eli eläke määräytyy vain järjestelmään maksettujen maksujen ja niille saatujen sijoitustuottojen perusteella (esim. 401 (k) -järjestelyt). Konkurssitapauksissa riskit ovat etuusperusteisia malleja suuremmat .

Kolmas eläketurvan pilari on tietysti itse säästetty vanhuuden turva. Tähän suoneen iskevät yksityiset toimijat, joiden markkinointia ei pääse maassa pakoon. Kysymys kuuluu: paljonko rahaa täytyy olla säästössä eläkkeelle siirryttäessä? 

Säästämiseen liittyvät lehtijutut valuvat myös tänne asti. Aivan kuin meillä edellytettäisiin samanlaista elinkaarisäästämistä (8-10 kertaa vuositulot plakkarissa)? On selvää, että USA:n eläkedesign vaatii säästämään itse merkittäviä summia ennen eläköitymistä. Suomalainen työeläkejärjestelmä tuottaa – nyt ja tulevaisuudessa – kohtuullisen omaan ansiotasoon perustuvan eläketason. Tulevaa varten rahastoidaan osa eläkemaksusta, mutta kollektiivisesti. Yksilön työeläkkeen suuruus ei riipu suoraan rahastojen kehityksestä tai eläkkeelle siirtymisen ajankohdasta.

Myös Yhdysvalloissa herätellään sukupolvikeskustelua eläkkeistä. Paikallisten babyboomereiden eli "suurten ikäluokkien" ja x-sukupolven nuoruuttaan jatkaneiden grungeveteraanien vertailu on suosittu aihe. USA:n valitsema polku on reunustettu yksityisen varautumisen vaatimuksella. Kyse on kuitenkin myös aidoista säästämismahdollisuuksista ja -haluista, jolloin kaikkien sukupolvien sisältä löytyy niitä, joilla on ja joille annetaan, ja sitten niitä, joilla ei ole eikä anneta.     
                             

EU:n eläkkeiden valkopesu

                                  TELAmies ja kadonneen valiokunnan metsästys

"Se tuntuu ilmassa, se tuntuu ruumiissa, 

se on tää paniikin tunne, paniikin tunne, ja se tulee joka kevät".

                                                             K. Röyhkä

Siltä tuntui, kun katselin viime viikon keskiviikkona eduskuntatalon portailta Töölönlahden monumentaalikeskustan suuntaan. Rakeet tästä vielä puuttuivat – säästetään ne keväämmälle. Viime kesä tuntuu täällä Euroopan Unionin arktisilla rajaseuduilla unohtuneelta muistolta. Paniikkihan siinä iskee, kun uutiskuvien mukaan Keski-Eurooppalaisten suurkaupunkien kaduilla – ja jopa Tukholmassa – promeneerataan jo huolettomasti keveissä ja pastellin värisissä pikkutakeissa. Meillä jäät lähtivät juuri.

Ok, ilmassa oli myös hieman korkeajännitystä, koska olin kuultavana sosiaali- ja terveysvaliokunnassa liittyen EU:n komission julkaisemaan valkoiseen kirjaan eläkkeistä. Uudet työtehtävät saavat pikkuhiljaa muotoa ja hahmoa. Eka kerta on aina eka kerta. TELAmies ei spennaa eikä puntti tavallisesti tutise, mutta kansanedustuslaitoksessa on tiettyä arvovaltaista hohtoa. 

Ensin piti suunnistaa oikeaan paikkaan tässä J. S. Sirénin piirtämässä parlamentarismin monoliitissa. Valiokunnat löytyivät neljännestä kerroksesta. Eduskunnan korkeat huoneet ja laveat käytävät voivat myös aiheuttaa heikompi hermoisille agorafobiaa.  Päivittäin niillä liipottavien kansanedustajien hommaan ei taida torikammoisista olla – monessakin mielessä.

Valkoinen kirja eläkkeistä – minne menet eurooppalainen eläkepolitiikka? 

Komissio julkaisee vihreän kirjan, kun se haluaa nostaa keskusteluun jonkun  tietyn ongelman, ja nähdäkseen ovatko muutkin samaa mieltä ongelman olemassaolosta. Halutaan tietää, mitä sille pitäisi tehdä asianosaisten tai ylipäänsä kenen tahansa asiasta kiinnostuneiden mielestä. Komission valkoisessa kirjassa konsultaation pohjalta luodaan toimenpideohjelma ongelman ratkaisemiseksi.

Noin kolme kuukautta sitten käynnistyi eurooppalaisen eläkepyykin valkopesu: komissio julkaisi 16.2 valkoisen kirjan eläkkeistä, joka tähtää riittäviin, turvattuihin ja kestäviin eläkejärjestelmiin Euroopassa. Maistiaisia saatiin jo viime vuoden lopulla "vuodetusta" ei-virallisesta versiosta. Viesti pysyi lopullisessa julkaisussa täysin samana: miten eläkkeet turvataan, kun väestö kaikissa jäsenvaltioissa vanhenee ja valtiot kärvistelevät talouskriisissä? TELA esitti oman näkemyksensä asiasta sosiaali- ja terveysvaliokunnalle. 

Kun valkoiseen kirjaan tutustuu, niin huomaa, että pyykinpesu on suoritettu aika "kovassa vedessä" ja käytetty huuhteluaine on jättänyt myös ikävän näköisiä rantuja lopputulokseen. Sitä kuuluisaa kirkkaan puhdasta lopputulosta ei syntynyt. Liekö kyse ollut myös väärästä pyykinpesuaineesta? Marttaliittokin korostaa oikean pyykinpesuaineen tärkeää valintaa.

Valkoisessa kirjassa on kaksi pääteemaa: työn ja pidentyvän elinajan yhteensovittaminen sekä lisäeläkkeiden edistäminen. Suomelle on jo aiemmin suositeltu eliniän ja eläkeiän linkittämistä toisiinsa: jos elinikä pitenee, niin eläkeiän tulee nousta samalla. Työeläkkeen tason osalta tämä yhteys on jo nyt olemassa (elinaikakerroin), mutta eläkeiän kohdalla ei. Ongelma onkin siinä, että liian harvat jaksavat työssä eläkeikään asti. Suomessa työuria on tarkoitus pidentää alusta, keskeltä ja lopusta. Tämän tyyppistä painotusta paperissa ei ole. 

Komissio haluaa myös siirtää vastuuta eläkeajan toimeentulosta kansalaisille itselleen. Logiikka on sen tyyppinen, että esimerkiksi heikosti työmarkkinoille integroituneiden kansalaisten eläkeajan toimeentulo pitää turvata yksityisellä säästämisellä. Aika monet valkoista kirjaa kommentoineet tahot ovat tuoneet esiin tämän tyyppisen ajattelun heikkoudet: velkakriisin runtelemassa Euroopassa ihmisten mahdollisuudet säästää itse omaa eläkettään ovat vähentyneet – entisestään.

Lisäeläkkeiden edistämiseen sisältyy myös uudistuksia, jotka koskisivat II pilarin ammatillisia lisäeläkkeitä eli ammattiala- tai työnantajakohtaisia eläkejärjestelyitä. Suomessa ei juurikaan ole näitä eläkejärjestelyjä. Nykyinen lisäeläkerahastodirektiivi (IORP) ei koske suomalaista lakisääteistä I pilarin työeläkejärjestelmää – Suomen tarkoituksena on myös pitää asia näin jatkossakin! Toisaalta esim. uudet vakavaraisuussäännökset koskisivat meillä mm. ryhmäeläkevakuutuksia hoitavia eläkesäätiöitä ja -kassoja, joiden koko toiminta on uhattuna, jos byrokraattisesti raskaat uudet säännökset realisoituvat. Eläke-ekosysteemin monimuotoisuus kärsisi tuolloin.

Mitä hyvää valkoisessa paperissa sitten on? Etsivä löytää... Eläkejärjestelmiä ei ole kaikissa maissa hoidettu yhtä hyvin kuin Suomessa. Väestön vanhenemiseen ei ole monissa isoissa jäsenvaltioissa varauduttu kovinkaan hyvin. Myös tapa vakuuttaa ihmiset vanhuutta ja työkyvyn menetystä varten vaihtelee maittain. Hienoa on, että eläkkeitä tarkastellaan myös niiden tuoman toimeentulon kannalta – pelkän rahoituksen sijaan. Toisaalta eläkkeet kuuluvat sosiaaliturvan kovaan ytimeen ja siten jäsenvaltioiden oman toimivallan piiriin. EU:n yhteinen eläkepolitiikka on hapatusta. 

Komissio on tarkastellut erilaisia strategioita, joilla valkoisen kirjan tavoitteisiin päästäisiin. Eläkepolitiikan täydelliseen harmonisointiin ei uskota. Tai paremminkin: uskoa löytyy, mutta niin löytyy vielä realismiakin. Luulen, että yritystä ei kuitenkaan jatkossa puutu. Lisäksi EU:n tiukentuva talouskoordinaatio asettaa omalta osaltaan raamit koko julkisen talouden liikkumavaralle.