TELAmies Simo tien päällä Hampurissa, Lyypekissä ja Travemündessä

Työeläkealan hengen myyttisen manifestaation – TELAmiehen – matkapäiväkirjaan merkintänsä tekee nyt TELAmies Simo mielenkiintoiselta ja elämänmakuiselta Saksan reissultaan: 

"Mä oon rekkamies, keikalla alas, tonneja takana, rautaa alla. Jo poikana päätin, mä oon rekkamies, vaikka moni saa puuronsa helpommalla. Mä oon...”, näin tunnelmoi Matti Esko vuonna 1986 levyttämässään uransa tunnetuimmassa laulussa Rekkamies. Kappaleen ovat säveltäneet ja sanoittaneet parivaljakko Esa Nieminen ja Juha Tapaninen.

Matka Lyypekkiin alkoi lauantaina 17.12.2011 Helsinki-Vantaan Lentoasemalta, mistä allekirjoittanut TELAn tiedottaja Simo Hynninen ja AKT:n aluetoimitsija Ari Lehtola Lahden aluetoimistosta suuntasivat matkansa Hampurin kautta kohti Lyypekkiä ja Travemündeä Tarkoituksenani oli tiedottaa eläkeasioista cemt-kuskeille ja muille rekkamiehille kansalaisuuteen katsomatta.
.
Cemt-kuljettajat asuvat pohjoisessa Saksassa, mutta ajavat pääasiassa suomalaisten työnantajien kuljettajina EU:n alueella eli ovat cemt-kuljettajia. Nimitys on peruja EU:n liikenneministereiden kokouksesta, jossa aikoinaan sovittiin, että kolmannessa maassa rekisteröity auto voi hoitaa kahden maan välisen kuljetuksen.

Ne kuljettajat, joita tulisimme kohtaamaan, hakevat kuormansa lähinnä Lyypekin ja Travemünden satamista ja ajavat sen johonkin määränpäähän EU:n alueella. Paluumatkalla tuodaan pohjoiseen päin huolintaliikkeen toinen kuorma. Kun kolme vuotta sitten, kun tein ensimmäisen matkani Saksaan, Suomalaisia cemt-kuljettajia on arviolta noin 60, nyt enää noin 30. Autoja on ”ulosliputettu”, eli siirretty muiden maiden rekisteriin.

                               Suomalainen rekka matkalla kohteeseensa

Saarnamies Hampurin merimieskirkolla

Heti kentältä selvittyämme suuntasimme Hampurin merimieskirkolle. Kirkon vapaaehtoinen työntekijä innostui tulostamme. Hampurissa on paljon suomalaisia, jotka lähestyvät eläkeikää ja heillä kuuluu työhistoriaan työskentelyä myös Suomessa. Eläketiedon tarve on suuri. Miten Suomesta mahdollisti saatavaa eläkettä haetaan?  Mikä on eläkeikä Suomessa? Kahvin ääressä jaoin tietoa paikallaolijoille ja jätin Työeläke ja muu sosiaalivakuutus kirjaa kirkolle. Pyysin työntekijää kertomaan kirkon asiakkaille, että heidän tulee olla yhteydessä Eläketurvakeskukseen eläkkeeseensä liittyvissä asioissa.Suusta korvaan tapahtuvalla eläketiedotuksella on tarvetta ainakin Hampurin suomalaisten parissa. 

              Työeläke ja muu sosiaalivakuutus kirjat olivat tarpeen Hampurissa

Lyypekissä ja kuljetusalalla tuulee

Lyypekissä menimme heti suomalaisten kuskien autohoffille. Paikalla olevien kuskien keskuudessa vallitsi vähän masentunut mieliala, sillä alkava lama näkyy myös Suomesta tulevissa kuljetuksissa.

Autoja tulee useasti tyhjänä Eurooppaan hakemaan lasteja. Nykyisillä hinnoilla ei kuulema ole kannattavaa harjoittaa tavaroiden kuljettamista Euroopassa. Halvemman palkkatason maat vievät jatkossa voiton kuljetuksissa, polttoaineen hinta on sama kaikille. Paikalla olleet kuljettajat suhtautuivat epäillen myös Suomen työeläkejärjestelmään. Mahtaako koskaan mitään rahoja tulla? Eiköhän rahat katoa ennen, kuin maksun aika lähestyy? Alakuloisessa tunnelmassa yritin vakuuttaa, että aivan varmasti ansaitut työeläkkeet aikanaan maksetaan.
 

                         Rekkoja parkissa suomalaisten kuskien autohoffilla

Autohoffin karu arki

Viereinen autohoffi, missä kahdella edellisellä kerralla kävin tapaamassa virolaisia, unkarilaisia ja venäläisiä kuskeja, oli suljettu. Autohoffin toiminta oli tullut kannattomaksi, koska kuljettajat eivät taloudellista syistä käyttäneet autohoffin palveluja, vaan keittivät ruokansa omissa autoissaan. Rekkojen pesuhalli oli myös suljettu ja rekat seisoivat likaisina pihalla, samoin kuin vierasmaalaiset kuljettajatkin, saniteettipalvelujen kadottua, autohoffin sulkemisen myötä. Tyhjäkäynnin rajoitus ei taida olla voimassa Saksassa, sillä parkissa olevat eri maiden rekat olivat käynnissä koko ajan. Kylmässä nupissa on paha asua.

Yövyimme matkallamme Lyypekissä Suomi-kodilla. Suomi-koti on Hampurin Merimieskirkon ja Suomen Kansainvälisen Rekkakirkko r.y.:n yhteistyöprojekti. Suomi-koti on levähdys- ja kokoontumispaikka raskaanliikenteen kuljettajille, Lyypekin alueen suomalaisille ja muille matkalla oleville. Suomi-koti tarjoaa saunan ja suomalaisia tuotteita. 

Tapasimme vanhoja tuttujamme ja totesimme aikaisempien matkojemme kantaneen hedelmääkin. Muutamat kuljettajat olivat tilanneet työeläkeotteen Suomesta ja niitä tutkittiin yhdessä. Otteissa esille tulleet eläkearviot olivat joidenkin kohdalla tosi pienet, johtuen pätkittäisistä työhistorioista. Saksan hintataso on niin paljon Suomea halvempi, että moni tulee viettämään eläkepäivänsä Saksassa ja tekemään lisäksi työtä eläkkeen rinnalla.
Laitoimme itse aamupalamme Suomi-kodilla ja totesimme kaupassa käydessämme melkoisen eron suomalaisiin hintoihin. Toinen havainto oli se, että kevyttuotteita ei kauppojen hyllyistä pahemmin löytynyt.

Kaikille, jotka kerääntyivät Suomi-kodille, kerroin Suomen työeläkejärjestelmästä ja jaoin esitteitä. Tela on tehnyt arvokkaan työn käännättäessään suomalaisesta työeläkaturvasta kertovia esitteitä niin venäjän, englannin kuin viron kielelle. Suomalaisilla liikennöitsijöillä on palkkalistoilla niin virolaisia, venäläisiä ja unkarilaisia kuljettajia. Eli oppaat tulivat todelliseen tarpeeseen.

Parin päivän uurastuksen jälkeen Lehtolan Ari totesi työstäni: ”Kukaan ei oikein tiedä mitään eläkkeistään”. Eläketurvakeskuksen nimen mainitsin useamman kerran puheissani. Työeläkeotetta ei monikaan ollut saanut ulkomailla asumisen johdosta.

Suomen auto- ja eläkerekisterissä Travemündessä

Travemündessä käydessä havaitsi hyvin muutoksen Euroopan rekkaliikenteessä. Romaniaan ja moniin eksoottisiin maihin rekisteröityjä autoja oli parkissa lukemattomasti, vain muutamia Suomeen rekisteröityjä. Syöksyin heti Suomen rekisterissä olevien autojen kimppuun ja ryhdin kertomaan työeläketurvasta. Vironkieliset oppaat tekivät nyt hyvin kauppansa. Lupasimme myös käydä tapaamassa muita lepovuorossa olevia virolaisia kuskeja, heidän suomalaisen liikennöitsijän heille hankkimassa majapaikassaan vanhassa kasarmissa, mikä sijaitsi entisen DDR:n puolella. Vuokra-automme navigaattori ei valitettavasti monista yrityksistämme huolimatta tunnistanut saamamme osoitetta ja tämä matka jäi illan hämärtyessä yöksi haaveeksi. Toivottavasti jakamamme esitteet auttavat tietoa tarvitsevia.

Takaisin kotiin

Paluumatkalla Hampuriin sovimme tapaamisen rekkamies Paul Wilsonin kanssa. Tapasimme hänet huoltoaseman parkkipaikalla, hän oli menossa jakamaan autonsa lastia. Australiassa syntynyt, mutta Suomeen avioliiton kautta päätynyt Paul, oli jäänyt eläkkeelle 65 vuoden iässä, mutta hänen Suomesta karttunut eläkkeensä on niin pieni, että se ei riitä elämiseen, joten hän jatkaa työskentelyään rekkamiehenä. Paul on kehotukseni mukaan hakenut hänelle mahdollisesti karttunutta eläkettä myös Australiasta. Suomella on sosiaaliturvasopimus Australian kanssa. Toivottavasti hän saa mahdollisen eläkkeen maksuun myös sieltä. Australiassa ei valitettavasti ole samanlaista rekisteriä karttuneista eläkkeistä kuin Suomessa.
 

                                            Ari ja Paul tutkivat Kelan lähettämää kirjettä

Vielä 1960-luvun alun Suomessa, ennen 1.7.1962 voimaan tullutta työeläkelakia, pienten tai lähes olemattomien eläkkeiden takia monien yksinäisten ihmisten ainoa mahdollisuus omaehtoiseen elämiseen oli tehdä työtä kuolemaansa asti, välttääkseen joutumisen kunnalliskotiin. Tämä todellisuus ei näytä olevan kaukana nykyäänkään EU:ssa, joskin kunnalliskodit ovat jo historiaa.

Matkakumppania ja hyvää autokuskia Ari Lehtolaa kiittäen TELAmies Simo!

TELAmiehen joutsentanssi Töölönlahden mutkassa

             Fenno-ugrilainen oopperamonoliitti Mannerheimintieltä katsottuna

Kallion kulmilta on kivenheitto Töölönlahden länsitörmälle, jota hallinnoi ysäri-kaudella harjakaiskorkeuteen nostettu korkeakulttuurin monoliitti Suomen Kansallisooppera. Helsingin monumentaalikeskusta on sittemmin saanut uusia lisäyksiä. Viimeisimpänä Musiikkitalo, jonka tontilla sijanneista VR:n makasiineista tai Tsaarin hevostalleista on jäljellä vielä muutama tiilirivistö.

Isot pojat ovat kertoneet, että ensimmäinen kerta jää aina mieleen. Ja näinhän se on; joulun aikaan tehty sukellus baletin maailmaan ei helpolla unohdu. Aivokuoreen on jäänyt lämmin painauma Kansallisbaletin Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas -spektaakkelista.

Juuri ennen esitystä, valojen jo himmetessä, vieressäni istunut mies huomautti olleensa viimeksi kuuntelemassa Wagneria – tuota preussilaisuuden herkkää tulkkia – yli kuusi tuntia kestäneessä istunnossa. Nappasin vaimokkeelta hädissäni ohjelman ja tarkistin esityksen keston: edessä oli vaatimattomampi pyrähdys. Vaikka Pähkinänsärkijä oli hieno esitys, en aio sovitella Nibelungin sormusta itselleni jatkossakaan. 

Balettitanssijan eläkeikä

Väliajalla kahvia ja pullaa mutustellessa mieleen nousi välittömästi ajatus balettitanssijoiden eläkeiästä. Näin käy aika usein, kuten monet blogin seuraajat tietävät. Aamulla ajatus ensimmäinen, illalla viimeinen: eläke.

Muutama vuosi sitten Kansallisoopperan käytävillä kuhistiin henkilöstön eläke-etuuksien leikkauksista. Myös balettitanssijoiden eläkeikä on puhuttanut. Tällä hetkellä pääasiassa vakinaisessa työsuhteessa olevat tanssijat voivat jäädä lisäeläkkeelle 44-vuotiaana, kuorolaulajat ja solistit 55-vuotiaana. 

Kyseessä on siis työnantajan kokonaan kustantama vapaaehtoinen lisäeläketurva, joka on otettu pakollisen lakisääteisen turvan päälle. Äärimmäinen plantaarifleksio eli tilanne, jossa nilkka ojentuu jopa 100 astetta normaaliasennosta tuskin taipuu enää kuusikymppisenä. TELAmiehellä ei edes kolmekymppisenä.

Visionäärejä, työetiikkaa ja eläkekatekismuksen alkeita

                                         Millainen työelämä heitä odottaa?
                             Maksetaanko palkat eurojen sijaan renminbeissä?

TELAmies rämpii vielä ala- ja yläasteiden käsitteissä samalla tavalla kuin vanhempansa kansakoulun kanssa. Ala- ja yläkoulut eivät oikein sovi kielenpäälle, kun niitä pitäisi käyttää. Tänä syksynä ne ovat tulleet tutuiksi muutamissa projekteissa, joissa muistijälkeä työeläkejärjestelmästä on iskostettu Suomen nuoriin toivoihin. 

Pelkoja eläkejärjestelmän romahtamisesta esiintyy aina silloin tällöin. Ylipäänsä erilaiset lopunajan kuvaukset ja selviytymiskamppailut ovat nyt erityisen suosittuja kirjallisuudessa ja elokuvissa. Rommauksen, trollauksen ja kaupustelun vastapainoksi on joskus hyvä tarjota ajassa hengittävää, puolueetonta ja realistista perustietoa työeläkkeistä. Pienetkin ikäluokat voivat luottaa siihen, että maksajan osan sijaan he ovat vielä joskus saajana. Usko on luja luottamus!

Blogia seuranneet ovat varmasti huomanneet, että kilometrejä ropisee uskollisen Auriksen matkamittariin vuosittain kiitettävä määrä. Moottoritie on kuuma vuodenajasta riippumatta. Aivan joka paikkaan ei TELAmieskään pysty repeämään. Esimerkiksi kaikkia opinahjoja on mahdoton rundata – edes eläketiedottajan työtahdilla. Sen ideologinen pohjavire tulee protestanttisen työetiikan sijasta enemmänkin herätysliikkeen puolelta.

Siinä näkijä, missä kokija 

Visionääri 20X0 - Duuni 20X0 -kilpailussa yläkoululaisilta ja lukiolaisilta kysytään minkälaista on tulevaisuuden työelämä? Koululaitoksen rattaissa pyörivät saavat myös esittää oman näkemyksensä siitä, millainen eläkejärjestelmä on tulevaisuudessa tai millainen sen pitäisi olla? Kilpailu on jo käynnissä ja sen satoa korjataan vuoden 2012 alkupuolella.

Eräs nuorille heitetty mielenkiintoinen kysymys on: teetkö työtä elääksesi vai elätkö työtä tehdäksesi? Tätä on hyvä aina silloin tällöin miettiä, itse kunkin, vaikka vastaus on triviaali: työlle tietenkin! Jos hymiöt kuuluisivat TELAmiehen repertuaariin, lisäisin tähän sellaisen.

Itse näen asian myös niin, että tulevaisuudessa jo nyt moniosaisiin ja englanninkielisiin ammattinimikkeisiin tulee vielä lisää pituutta. Huonosti suomenkielen jatkumoon solahtavaan konsulttijargoniin tulee lainasanoja jatkossa myös muista kielistä. Ei muuta kuin opiskelemaan kiinalaista hanzi-kirjoitusjärjestelmää!

Kilpailun järjestävät Matemaattisten Aineiden opettajien Liitto MAOL, IBM, Heureka, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL, Tiede-lehti, Opetushallitus, Työeläkevakuuttajat TELA sekä Eläketurvakeskus.

Jottei TELAmies palaisi loppuun... 

Loppuunpalamisen valitettavan kohtalon estääkseen Eläketurvakeskus ja Työeläkevakuuttajat TELA ovat tänä syksynä kasanneet myös tietopaketin 9-luokkalaisille työeläkejärjestelmästä ja sen roolista suomalaisessa yhteiskunnassa. Opettajien käyttöön tarkoitettu materiaali sisältää myös animaation, eläkepelin sekä laskurin. 

Kantavana ajatuksena on, että infopaketin pystyy käymään lävitse yhden oppitunnin aikana. TELAmies kannustaa myös pidempään eläke-epistolaan kuorolauluineen päivineen. Aineiston voi ladata käytännössä aivan kuka tahansa Työeläke.fi -sivustolta. 

                                          Esimerkki PowerPoint-sulkeisista

TELAmiehen tipsi #7:Sammon muikut

                                            Ovi on avoinna matkamiehelle

Aika harvan ravitsemusliikkeen julkisivun markiisia koristaa teksti: muikkuravintola. Koruttomuudessaan tämä kertoo lähes kaiken yhdestä Kuopion kulinaristisesta ylpeydestä. Muikkuravintola Sampo otti paikkansa kuuluisien kuppiloiden joukosta ns. kansallisen kuivan kauden jälkeen kolmekymmenluvun alussa. 

Kieltolain kaaduttua ravintolamääräyksissä määriteltiin kuitenkin edelleen jopa tietyt minimimitat ulko-oven koolle. Kuten Pohjanmaalla sanottaisiin: "nottei tarvi lähtiä ovenkarmit kaulassa". En tosin mene aivan takuuseen tuosta kirjoitusasusta. Sammolla oli alussa käynnistysvaikeuksia, sillä paikan kadunpuoleinen ovi oli jäänyt määräysten vastaisesti liian pieneksi. Vuonna 1931 silloinen sisäministeri Kekkonen suuressa viisaudessa myösi ravintolalle poikkeusluvan tavallista kapeampaan oveen, joten muikkumesta sai avata ovensa.

Listaa taas ei ole muutettu sitten 1970-luvun. Itsestään selvää tietysti on, että valikoima perustuu kalaisiin herkkuihin. Pihviä saa kuulemma vain lääkärintodistuksella. Itse todistin muikkuröykkiötä haarukoidessani kuitenkin myös erään hampparin saarikoskimaisen tilauksen, jossa pääosaa näytteli yksi toiselta puolelta paistettu kananmuna. Mutta kuten sanottu, muikut muodostavat ruokalistan selkäruodon.

"Dallaan sinne minne klabbit kuljettaa"

                        Legendaarinen Kirjan talo Siltavuorenrannassa Krunikassa

Taitaa olla parasta, että lopetan Stadin slangin lainailun blogitekstin otsakkeeseen. Tämä Tuomari Nurmion "Tonnin stiflat" rappioromantiikka kuitenkin viehättää. Helsinkiläistyneenä turkulaisena – jonkun mielestä käsitteellinen mahdottomuus – on mukavaa taittaa työmatka aina välillä sporalla. Jokin kohtalon oikku on viime aikoina pitänyt TELAmiehen tien päällä ja kaukaiset Lapin kairat lähimuistissa. 

Näkövinkkelistä riippuen pitkän sillan "tuolla puolen" levittäytyy Helsingin kantakaupungin Kruununhaka, jonka kujilla kuninkaallinen ja keisarillinen historia näkyy yhä. Hillittyä viehätysvoimaa hengittäneenä voin sanoa, että Krunaan on aina mukava palata.

Paikallisten äänitorvi Krunikka-lehti kertoo Liisankadun Kolmen Liisaa -ravintolan sammuttaneen hellansa lopullisesti. Saman kadun alkupäässä sijaitsevassa Kolmessa Kruunussa ovet ovat vielä auki – toivottavasti pitkään. Eräästä nimeltä mainitsemattomasta Liisankadun kivijalkakuppilasta löytyy myös Helsingin, jos ei koko maamme, nopein juomanlaskija.

Suomen vanhin ammattiyhdistys, Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistys, vaikuttaa Kruununhaan Siltavuorenrantatörmällä Lampaan korttelissa. Omaa katuosuuttaan hallitseva Kirjan talo on yhdistyksen rakentama ja edelleen omistama, vaikka uusia suunnitelmiakin kuulemma on? Maanantaipäivänä sinne oli kokoontunut riehakas ja varsin suurilukuinen ex-kirjaltajien go-go-eläkeläisyleisö. 

Paperihaavat olivat vielä pientä!

Kirjatyöntekijöiden yhdistyksen toiminnalla todella on pitkä historia. Kahvituksen äärellä moni tuli kertomaan entisestä raskaasta ammatistaan, jossa monen terveys oli mennyt. Työkyvyttömyyseläke turvasi useille toimeentulon. Paperi painaa paljon, sen tietää jokainen paperia työkseen nostanut ja kantanut. 

Eräs sotaveteraani taas muisteli Valtioneuvoston kirjapainon (nyk. Edita) muuttoa Senaatintorilta Kamppiin 1960-luvulla. Koko kirjapaino ala mullistui, kuten moni muukin toimiala, 1990-luvun laman kurimuksessa: lehtiä ja kustantamoja kaatui rytinällä. 

Minne eläkemaksut ovat menneet?

Koska kyseessä oli eläkeläisyleisö, käytiin työeläkeindeksistä tietysti vilkasta keskustelua – siitä ei nyt enempää. Yleisöstä haluttiin myös tietää, mitä heidän maksamilleen eläkemaksuille on tapahtunut? Eivätkö ne kenties olekaan omalla henkilökohtaisella eläketilillä, josta eläkettä maksetaan?

Eivät ole. Suomessa työeläkkeet rahoitetaan pääasiassa jakojärjestelmällä, jossa on osittain rahastoiva elementti mukana. Työssäkäyvät rahoittavat eläkkeellä olevien eläke-etuuksia. Tämä on järjestelmän taustalla vaikuttava sukupolvisopimus. TyEL-maksua kerätään sekä työntekijältä että työnantajalta yhteensä noin 22,8 prosenttia palkoista vuonna 2012. Yksityisellä sektorilla vuonna 2010 hieman alle viidennes kerätyistä maksuista rahastoitiin tulevaa varten. 

Järjestelmän alkuvuosina silloista Tel-maksua kerättiin varsin vaatimaton määrä nykyiseen verrattuna: 5 prosenttia palkasta vuonna 1962. Työntekijän osuutta alettiin periä vasta lamavuonna 1993. Aikanaan perityillä eläkevakuutusmaksuilla on pääasiassa maksettu eläkkeellä olevien eläkkeitä. Lukuun ottamatta 90-luvun alun lamavuosia maksuja on kerätty enemmän kuin on ollut eläkemenoa. Aivan lähiaikoina maksut ja menot tulevat olemaan yhtä suuria, jonka jälkeen eläkemeno ylittää maksutason pysyvästi. Tuolloin rahastoille tulee käyttöä.

TELAmiehen poroerotus kaamoksen keskellä

                                              Liikenneruuhka Ivalontiellä

Monesti kuulee sanottavan, että talvi on valkoisen lumipeitteen takia Lapissa itse asiassa valoisampi ajanjakso kuin etelän räntäsateen piiskaama ja usein etäisesti vihertävä vuodenaika. Ei ole. Kaamos on raukea, lannistava ja totaalinen kokemus. Napapiirin tuolla puolen tätä pimeyden juhlasaattoa riittää aina pitkälle ensi vuoden puolelle asti. Ivalon suunnalla riitti eilen myös poroja – kuten tavallista.

Pohjoiskalotin tabloidikokoon taittunut äänenkannattaja Lapin Kansa kertoi sympaattisten porostelijoiden karkoittimeksi tarkoitetun kanankakkakokeilun epäonnistumisesta. Tokka jos toinenkin tepasteli nytkin aina välillä tien poikki. Lapin Ely-keskuksen mukaan porokolarit lisääntyvät tänä vuonna, joka johtuu osittain mm. poron kesyyntymisestä. Kunnon välimerellinen tööttäyskohtaus ratin takana ei saanutkaan aikaan toivottua singahdusta tangentin suuntaan.

Lentokentältä hätävaraksi napattu ja saksalaisen insinöörin mielikuvituksen äärirajoilla syntynyt Kansanauto puikkelehti kiitettävällä tarkkuudella jolkottelevien Petteri Punakuonojen ohitse. Sen verran saamelaisverta virtaa TELAmiehenkin suonissa, että mieleen nousi ajatus painaa kaasupedaali pohjaan ja hankkia joulupaistit kiihdyttämällä seuraavan tunturin laelle suopunki ikkunasta ulkona. Poroerottelu suoritettiin kuitenkin vasta seuraavalla huoltoasemalla – kahvinporojen! 

Mistä muodostuu poronhoitajan eläketurva?

Tämän viikon alkupuolella puhun Kittilän, Ivalon ja Inarin alueen eri ammattioppilaitoksissa työelämästä ja siihen olennaisesti nivoutuvasta työeläketurvasta OSKUn RoadShow -kiertueella. Tiistaina vuorossa oli Saamelaisalueen koulutuskeskus (SOGSAKK). Matkalla poroja väistellessä mieleen nousi tietysti poronhoitajien eläkevakuutus. Ei siis vuokra-auton omavastuu.

Poronhoitajien lakisääteistä Maatalousyrittäjän eläkelain (MYEL) mukaista eläkevakuutusta hoitaa Maatalousyrittäjien eläkelaitos – Mela. Maatalousyrittäjän eläke kertyy määritellyn työtulon mukaan. Työtä poronhoitaja voi tehdä omaan ja/tai paliskunnan lukuun. Tämä työtulo määritellään varsin laajasti lukuporojen, poronhoitotyöpäivien sekä tarhauspäivien mukaan.
 
Yksi niin sanottu lukuporo on tällä hetkellä työtulona 27,64 euroa ja yksi työpäivä 55,27 euroa. Vakuutus on pakollinen jos työtulo poroelinkeinosta on vähintään 3 448 euroa/vuosi. Mahtuuhan tuohonkin jo aika monta poroa?

Taival lie hankala – olkoon vaan!

                            Maaginen iltaruskon hetki paluumatkalla (Seitenjärvi)

Erämaa... ei armoa anna villi maa. Viitostien pitkä automarssi Kainuuseen sujuu harvoin täydellisessä kelissä. TELAmies on erimies, mutta sen verran urbaani eläkealan asfalttisoturi ettei luonnonvalinta ole hänelle erämiehen haarniskaa jättänyt. Selviytymistaidot periytyvät Ihmemies MacGywerin käyttämättä jääneistä nikseistä.

Onneksi uskollinen Auris pitää tiellä. Näkyvyydessä oli viime perjantaina toivomisen varaa, kun rullasin kohti Suomussalmea tielle laskeutuneen sakean usvapilven lävitse. Tuntuma se on perstuntumakin, johon vain piti luottaa, jos halusi päästä eteenpäin. 

Viikonloppuna satoi lunta tupaan isossa osassa maata. Kainuun perukoilla olikin varsin talvinen tunnelma. Muutama sentti nuoskaa vaikuttaa kummasti mielialaan. Aika takavasemmalta tuo joulufiilis kuitenkin tuli, sillä Helsingin humussa ja sumussa tähän vuodenajan juhlaan olennaisesti kuuluva hiljentymisen idea ei ole vielä kirkastunut. 

Korkeasti koulutetut ja työssä jatkaminen

Akavan Pohjois- ja Itä-Suomen aluetoimikunnat järjestivät Suomussalmella Puolen Suomen menestys -seminaarin, jossa käsiteltiin korkeasti koulutettujen elämisen edellytyksiä milenkiintoisesta alueellisesta näkökulmasta. Kokonaisuudessaan hieno seminaariohjelma sekä yleisö oli saatu koottua vasta avattuun Teatteri Retikkaan.

Oman puheenvuoroni aikana käytiin vilkasta keskustelua mm. eläkeiästä. Työeläkejärjestelmä palkitsee 63 vuoden jälkeen työssä jatkamisesta kannustinkarttumalla: eläkkeen kertymäprosentti yli kaksinkertaistuu. TELAn viimeisimmän 2011 asennetutkimuksen mukaan korkeakoulutetuista jopa 43 % piti todennäköisenä omaa jatkamistaan yli 63-vuotiaana. Toisaalta he kaipaavat muita vähemmän juuri taloudellisia kannustimia ja enemmän työelämän laadun parantamista.

   
Onko eläkkeelle jäätävä 63-vuotiaana, jos työnantaja vaatii?

Ihannetilanne olisi, että jokainen voisi itse valita varsinaisen eläkeikänsä työkyvyn ja työmotivaation mukaan 63–68-vuotiaana. Yleisöstä kommentointiin, että monet eivät tiedä mahdollisuudesta kerryttää työeläkkeen "superkarttumaa" 63 ikävuoden jälkeen.

Useissa tämän syksyn tilaisuuksissa on myös kysytty, miten pitäisi suhtautua siihen, että oma esimies pitää eläkkeelle siirtymistä täysin läpihuutojuttuna, kun 63 vuotta on tullut täyteen? Tämä on tietysti niin väärin kuin vain voi olla! Ikä ei pääsääntöisesti voi olla irtisanomisperuste 63-vuotiaana. Joissain harvoissa ammateissa saattaa edelleen olla eroamisikä, kuten esimerkiksi armeijassa tai poliiseilla, mutta tavallista yksityisen sektorin työntekijää tämä ei kosketa.

Mesikämmenen syleily Pohjanmaan porteilla

Vaikka TELAmiehen pysyvä residenssi on Helsingin Kalliossa, niin oikeastaan koti on siellä, missä S-card vinkuu. Matkalla on tullut vastaan kaikenlaisia kortteereita aina ketjuhotelleista hämyiseen Bates Motel -tunnelmaan. Mielellään sitä tietysti yöpyisi edellisen lämmössä kuin jälkimmäisessä. Nipponin tyyliin tuntitaksalla raksuttavia kapselihotelleja ei ole toistaiseksi näkynyt.

Aina silloin tällöin kotimaanmatkailu jaksaa vielä yllättää. Ähtärin Eläinpuiston kupeeseen louhitussa pesässä lepää Suomalaisen veljesten suunnittelema Hotelli Mesikämmen, joka tippuu yöpymispaikkojen luokituksessa segmenttiin: 70-luvun arkkitehtoniset uroteot. Töölön Temppeliaukion kirkko on niin ikään lähtöisin veljesten valopöydältä. 

Valtava kylpylähotellikompleksi lomittuu useammassa kerroksessa peruskallion railoihin. Kokonaisuus on vaikuttava, kun jalkojen alla on kilometreittäin kokolattiamattoa ja ympärillä kuutiotonneittain betonia sekä kalliota. Kun sunnuntaina saavuin perille, oli hotellin käytävillä oudon aavemainen tunnelma – ilmeisesti olin ainoa yöpyjä! Kubrickin Hohto -elokuva tai James Bond -pahisten tyylikkään suuruudenhullut päämajat tulivat ensimmäisinä mieleen. Kaiken kaikkiaan hieno kokemus!

                           Oskun pirteät Road-Show nomadit Ähtärissä

Taipaleesta jok´on sun ja mun

Ähtäriin Etelä-Pohjanmaan portteja kolkuttelemaan sekä Kauhajoelle johdatti Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry:n Road-Show -kiertue. Ammattikoululaisten ikäisille nuorille puhuminen ei ole niitä maailman helpoimpia tehtäviä – varsinkaan työelämästä ja eläkeasioista. Ainakaan heti aamusta ne eivät ole ensimmäisenä eivätkä vielä toisenakaan asiana mielessä.

Lakeuksien taipale kahdessa opinahjossa meni lopulta kuitenkin aika kiitettävästi. Mielenkiintoa siis riitti myös omaan eläketurvaan ja erityisesti siitä huolehtimiseen. Vaikka monilla yleisöön kuuluvista oli toivottavasti eläkeikään vielä paljon matkaa, on siitä, mitä matkan aikana tapahtuu, hyvä olla tietoinen.

Ammattikoululaiset valmistuvat ja aloittavat työuransa muita ikäisiään nuorempana. Heti, kun 18 vuotta on mittarissa, alkaa eläkettä kertyä tehdystä työstä, jonka lisäksi ammatillisesta perustutkinnosta on vuodesta 2005 alkaen kertynyt pikku eläkepotti. 

Omat eläketiedot pitäisi tarkastaa, joka vuosi työeläkeotteesta. Jos virheitä löytyy, asiasta on hyvä tehdä ilmoitus otteen lähettäjälle. Ammattikoululaiset työllistyvät duuneihin, joissa joskus saatetaan valitettavasti harrastaa "luovaa kirjanpitoa" ja jättää maksut maksamatta. Esimerkiksi hotelli- ja ravintola-alalla sekä rakennusalalla oman työeläkeotteen säännöllinen tarkastaminen on erityisen fiksua.

TELAmiehen tipsi #6: kahvipannun lämmössä

Lupailin lokakuun loppuun mennessä lisävalaistusta Karoliinan Kahvimylly -nimisestä tienvarsikahvilasta Joutsassa. TELAmiehen tipsiluokitus napsahtaa kuitenkin vasta nyt. Ei siis valitettavasti yhtä nopeasti kuin varsinaissuomalainen ruokosokeri sulaa pahvikupposeen Kulta-Mokkaa Veijon Esson baarissa.

Auton aineenvaihduntaa Kahvimyllyssä ei voi vahvistaa, mutta kuljettajan tankkaus luonnistuu. Tarjontaan kuuluu ns. perinteistä kahvilasortimenttiä. Paikan erikoisuuksiin kuuluvat mehevät kakkulieriöt, joiden kokoluokka painii monia kuppiloita raskaammassa sarjassa. Annostelu tapahtuu luultavasti muurarin lastalla – vaikuttava ilmestys. Laadustakaan ei löydy moitteen sijaa.

Keskellä paussipaikan pihaa möllöttää valtava vanhaa kahvilaestetiikkaa edustava kuparipannu. Tästä oli oikein valokuvakin, mutta oma Nokian E75 työkännykkäni lakkoilee taas – toisaalta lakkosyksyhän on nyt käsillä. 

Jyväskylän suunnasta tultaessa (E75) tienvarressa majakan virkaa hoitava kahvipannu osoittaa tien. Toisesta suunnasta minä en ainakaan löytänyt reittiä Kahvimyllyn lämpöön. Destia on myös motittanut sen tietöillään ihailtavan tehokkaasti pienen matkan teon päähän. Matka kannattaa kuitenkin tehdä, jos "tauko paikalla" huuto kaikuu päässä. Myös matkailulehti Mondo näytti tapetoineen paikan ulko-oven suositustarroillaan.