Sosiaalisesta ulottuvuudesta toisiin maailmoihin

Ne meistä, jotka elävät niin sanotussa reaalimaailmassa, ovat tottuneet hahmottamaan ympäristöä neljän ulottuvuuden kautta: pituuden, leveyden, syvyyden ja ajan. Oma paikka maailmankaikkeudessa löytyy yleensä näitä elementtejä pallottelemalla.

Viime viikon Brysselin matkan aikana TELAmiehen aika-avaruus kaareutui omituisesti. En tiedä johtuiko se ydineurooppalaiseen lounaaseen rouhittujen huhtasienien jäämistä yhdistettynä hotellihuoneessa töllöttämäni Star Trek Into Darkness -elokuvan kvanttisulkeisiin.

Aika ainakin häviää tarkkaillessa sydäneuroopan pulssia. Tapaamisia ja kokouksia on minuuttiaikataulun mukaan. Lisäksi kaupungin logistiikka asettaa rajoitteita, sillä vaikka tiedät koordinaatit, päivä loppuu yleensä kesken. Näppäimistön reunallekin voi hukkua. Informaatiovirran perkaamisessa vierähtää tuokioita, kotvia ja toveja.

Joidenkin teoreettisen fysiikan käsitysten mukaan oman maailmamme ulkopuolella sijaitsevia ulottuvuuksia ja näissä sijaitsevia rinnakkaistodellisuuksia voi olla jopa rajattomasti. Ei olekaan enää kerettiläistä sanoa, että Brysseli on kuin toinen maailma, sillä komissio julkisti eilen (2.10.2013) itsekin uuden ulottuvuuden tiedonannon. 

Euroopassa on menty velkakriisin aikana talous edellä, jolloin niukkuusdoktriinin sosiaaliset seuraukset ovat jääneet vähemmälle seurannalle. Talous- ja rahaliiton sosiaalinen ulottuvuus on ollut EU-politiikan agendalla jo jonkin aikaa. Se on ollut mukana sen tiekartan piirtäjäksi valikoituneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Herman Van Rumpuyn remmin esityksissä. Komissiollakin on oma pitkän aikavälin pohjapiirustuksensa EMU:n tulevaisuudesta, jossa vedetään myös sosiaalipoliittisia viivoja.

Aina työmarkkinaosapuolista lähtien, sosiaalisen ulottuvuuden käsite on juuri sitä, mitä eri tahot haluavat siinä nähdä. Yhteistä on usein sosiaalipolitiikan alaan kuuluvien kysymysten nykyistä suurempi painoarvo.

EMUn sosiaalisen ulottuvuuden rakentaminen korostaa jäsenvaltioiden ja EU:n toimivaltaan liittyviä jännitteitä. Sosiaalipolitiikka, kuten sosiaali- ja työllisyysasiat kuuluvat pääasiassa jäsenvaltioiden vastuulle. Varsinkin eläketurva on kansallisen päätöksenteon ytimessä. Kysymys kuuluukin: kuinka pitkälle voidaan mennä ilman perussopimusten uusimista?

Ei kovin pitkälle, sillä vaikka tiukentunut julkisten talouksien valvonta ja ohjaus on jo kaventanut kansallista liikkumavaraa myös sosiaalipolitiikassa, on suurempi yhteisvastuullisuus ja "fiskaalinen unioni" vielä kaukaista utopiaa. Ne ovat kuitenkin mukana pitkän aikavälin visioissa. Eri maiden sosiaalipolitiikka on muodostunut jokaisen omista lähtökohdista.

Jotain kertoo sekin, että komission nettisivuilla kirjallisuuspalkinnon saajista kertonut uutinen painettiin isommalla kuin sosiaalisen ulottuvuuden tiedonanto. Tämä kuvaa myös aloitteen pohjustajan (EMPL) painoarvoa suhteessa muihin komission pääosastoihin, lähinnä talouden ja rahoituksen pääosastoon. Tiedonannon kolmessa lyhyen aikavälin tavoiteessa ei ole konkretiaa aidoista yhteisvastuullisuuden elementeistä, rajat ylittävistä talousshokkien suhdannetasaajista tai merkittävien talousuudistusten etukäteisarvioinnista. 

Hienoa (ja harvinaista) oli, että jäsenvaltioiden toimivalta tunnustettiin suhteellisen vahvalla tavalla. Suunnitelmiin kuuluu myös, että työmarkkinaosapuolet otettaisiin paremmin mukaan vuotuiseen talouden ohjausjaksoon ja maakohtaisten suositusten muotoiluun sekä EU-tasolla että kotimaassa. Mukana olisivat ne, joiden tontille monet Eurooppalaisen lukukauden teemat epäilemättä osuvat.

Sosiaalipolitiikan tuottamaa lopputulosta halutaan jatkossa mitata entistä tarkemmin. Tähän on monessa kriisimaassa varmasti inhimillisesti perusteltu tarve. Työllisyyttä, köyhyyttä ja tulonjakoa koskevia mittareita aiotaan ottaa nykyistä merkittävämmällä painolla talouden ohjausjaksoon, jopa makroekonomisen epätasapainon tarkkailun yhteyteen. Niiden rikkomisesta ei kuitenkaan toistaiseksi ole seuraamassa sanktioita.

Etukäteen kohuttu kansallisten talousuudistusten etukäteistarkastus EU-tasolla (ex-ante) on toivottavasti menossa jatkossa jo olemassa oleviin EU:n poliittisiin prosesseihin, joissa keskityttäisiin tietojen keräämiseen ja parhaiten käytäntöjen vaihtamiseen. Subsidiariteetille tulisi näin ollen vahva tuki ja merkittävien uudistusten arviointiin ei sisältyisi talouskurin kaltaisia sääntelyn elementtejä, mikä olisi enemmän kun lohdullista.

 

Miljardipilkintää heikoilla jäillä

Pilkkiminen on tähän vuoden aikaan jo hieman riskaabeli harrastus. Auton ikkunasta voi silti nähdä röykkiöittäin pettävälle jäälle ja kevätaurinkoon unohtuneita haalarikeskittymiä. Olen sen verran mukavuudenhaluinen, että jäät on mukavia grogilasissa, mutta muuten ei. Toisenlainen pilkkiminen sen sijaan on TELAmiehellekin tuttu ilmiö: seminaaripilkkiminen. 

Ei niin, että itse antautuisin kokouksissa silmäluomien lepuuttamiselle, mutta omilla luennoillakin tapaa joskus pilkkimoodissa olevia – onneksi harvemmin. Jokainen tietysti toivoo, että oma show olisi sen verran valovoimainen, että uni ei houkuttelisi, mutta pitkän päivän iltana pieni herpaantuminen on oikeastaan jokamiehenoikeus.

Kokemukseni mukaan harrastus on suosittu myös muualla europilkkimisen muodossa. Viime viikolla nähtiin EU:n parlamentissa kuitenkin toisenlainen tajunnan herpaantuminen, kun varapuhemies Georgios Papastamkos pyörtyi kesken EU:n budjettikiistan ja maatalousrahojen käsittelyn. Kyseessä ei ollut ns. pystypilkki. Plenaarisessio otti epäilemättä koville valtapolitiikan ja rahapanostusten kohdentumisen ristipaineessa. Parlamentti ei toistaiseksi hyväksynyt ehdotettua pitkän aikavälin menokehystä.

Viikko sitten tehtiin myös muita "kovan kaliiberin" päätöksiä, kun yhteisesti sovittuja hyvän taloudenpidon sääntöjä uudistettiin jälleen. Kyseessä oli tietysti sopu Two-pack -asetuksista, joiden lopullinen lainopillinen muotoilu on tosin vielä neuvoston sinettiä vailla. Kotimaisessa yleisössä on tämän uudistuksen osalta vaivuttu varsinaisiin miljoonapilkki-tunnelmiin vai pitäisikö puhua miljardipilkinnästä? 

Säädöspaketin sivuun nivottiin parlamentissa myös komission nimeämän asiantuntijaryhmän perustaminen, jonka tarkoituksena on tutkia osittaiseen yhteisvastuuseen siirtymistä siltä osin, kun maan julkinen velka ylittää 60 prosenttia bkt:sta. Jo vakaus- ja kasvusopimuksen mukaan valtion velka ei saa ylittää tätä maagista lukua, mutta harvat ovat sitä noudattaneet. Voidaan miettiä, mitä kannustinvaikutuksia tällä olisi velan ottoon...

Tällä kertaa talouskoordinaatio eteni normaalin lainsäädäntömenettelyn eikä poliittisen sopimisen kautta, joka oli virkistävää. Mitä sovittiin ja miten, on näin läpinäkyvämpää. Uudet säännökset rakentavat Vakaus- ja kasvusopimuksen sekä sen päivitysten päälle. Talouskurivaatimuksista ei hevin saa irti keynesiläistä ideologiaa. Elvytysvarasta onkin väännetty viime viikkoina peistä erään komissaarin ja erään nobelistin välillä. 

Euroalueen jäsenvaltioiden budjettien seuranta vahvistuu eli valvontaa sekä ohjausmekanismeja lisätään. Two-packin budjettiseuranta on ennaltaehkäisevää siinä mielessä, että se koskee aivan kaikkia eurossa mukana olevia valtioita. Lisäksi ongelmiin ajautuneiden maiden valvontaa lisätään ja menettelytapoja selkeytetään.

Jo ensi vuodesta eteenpäin euroalueen jäsenvaltiot toimittavat aina lokakuun 15. päivään mennessä budjettisuunnitelmansa tulevalle vuodelle ja komission punakynän alle. Budjetit syynätään marraskuun loppuun mennessä. Komissio myös konsultoi jäsenvaltioita toivotuista korjaustoimenpiteistä, jos sovittuja julkisen talouden tavoitteita rikotaan – ja niitähän rikotaan.

Budjettivedosten aikaraja kulkee vuoden lopussa, jonka jälkeen pyörähtää taas käyntiin eurooppalainen lukukausi eli ohjausjakso (tammi-kesäkuu). Brysselin kirjekurssille lähetettäviä budjettisuunnitelmia tarkistetaan vakaus- ja kasvusopimuksen pohjalta, jolloin toistuvissa ennaltaehkäisevien tavoitteiden tai liiallisten alijäämien tapauksissa sanktiona on rahallisia talletuspakkoja, lopulta sakkoja. Niissä mitataan myös rakenteellista alijäämää, johon lasketaan mukaan mm. työeläkerahastojen jäämä.

Avainkysymys on, miten säädöksiä rikottaessa päästään takaisin kestävälle uralle? Vakavien alijäämien tapauksissa voidaan vaatia rakenteellisiakin uudistuksia, jotka ylittävät pelkän budjettitarkastelun! Käytännössä kyse on kansallisten ja komission ratkaisutapojen sekä niiden taustalla olevien ideologioiden yhteensovittamisesta. Myös jäsenvaltioiden "vertaistuella" neuvostossa on merkitystä suositusten kohdalla. Parlamentin näkökulmasta mahdollisilla leikkauslistoilla ei saisi taittaa orastavan talouskasvun mahdollisuuksia eikä puuttua olennaisiin sosiaalisiin investointeihin. 

Kuuminta hottia eurojargonissa onkin tällä hetkellä talous- ja rahaliiton sosiaalisen ulottuvuuden fundeeraus. Siihen liittyy myös yhteisvastuullisuuden lisääminen ja jäsenvaltioiden väliset solidaarisuuden osoitukset. Kun talous- ja rahaliitto syvenee, miten koordinoidaan jäsenvaltioiden erilaisia sosiaaliturvamalleja? Tästä lisää jo seuraavassa blogitekstissä...