Oi kuusipuu, oi kuusipuu ja lehväs laonneet
Kyselin tietä joulumaahan Brysselin lentoasemalla. En saanut vastausta.
Joulupuu on gryndattu vinoon. Tämä tuli ensimäisenä mieleen, kun katsoin kentän perimmäiseen nurkkaan unohtunutta havukasaa. Kaupungin ytimessä plastiikkiset edustuskuuset olivat pukeutuneet EU:n tähtilippuloimiin. Ne röyhistelivät amerikkalaisen joulun loistokkuudessa.
Joulun tunnelma ei kuitenkaan riipu bling-blingistä. Mitä se haittaa, jos itse kunkin habituksen "lehvät ovat laonneet" vuoden käydessä vähiin? Hiukan säikähtäneen oloinen rupulikuusi tuntuu poikkeuksellisen sympaattiselta standardimittaisten tylsimysten joukossa.
Monet natiivit olivat jo lomakenossa. Ennen antautumista joululle Brysseli toimii vielä loppuviikon ajan vuoden viimeisen Eurooppa-neuvoston kokouksen näyttämönä. Käsikirjoituksessa on turvallisuus- ja puolustuspolitiikan lisäksi jälleen myös talous- ja rahaliiton syventämiseen liittyviä näytöksiä.
EU:n valtiovarainministerit saivat sen sijaan eilen aikaan sovun pankkiunionin kriisinratkaisumekanismista eli siitä, miten, kenen toimesta ja millä rahoilla kaatuvien pankkien riittävän pehmeä laskeutuminen mahdollistettaisiin. Parlamentilla on vielä oma sanottavansa asiaan. Valvonnan järjestämisestä päätettiin jo aikaisemmin tänä syksynä. Yhteinen talletussuoja ei ole välittömällä agendalla.
Jäsenvaltiot pitivät kiinni päätösvallasta. Jatkossa niiden edustukseen pohjautuva kriisinratkaisuneuvosto tekisi ratkaisut. Pankkisektorilta suhteellisen pitkän ajan kuluessa kerättävä pelastusrahasto olisi kuitenkin suurimpien pankkien mahdollisen "rommaamisen" seurauksiin nähden lähes olematon. Sijoittajavastuu näyttää toteutuvan, mutta viime kädessä pankkien ja valtioiden välinen napanuora säilyisi, jos muiden hartiat eivät riittäisi kantamaan tappioita.
Eurooppa-neuvoston asialistalla on erittäin mielenkiintoinen talous- ja rahaliiton syventämiseen sisältyvä "sopimuksellisten järjestelyiden" kokonaisuus, joka loisi toteutuessaan uudentyyppisen jäsenvaltioiden talous- ja työllisyyspolitiikkaa kirittävän ja yhteisvastuullisuutta sisältävän rahoitusmekanismin.
Ideana on tökkiä jäsenmaita tekemään rakenteellisia uudistuksia, jotka edistäisivät kilpailukykyä ja talouskasvua komission maakohtaisten suositusten hengessä. Yksittäisen jäsenvaltion sekä komission ja ministerineuvoston välillä sovitun sopimuksen mukaisista uudistuksista palkittaisiin väliaikaisella rahallisella tuella, eräänlaisella siirtymäajan kompensaatiolla.
Talous- ja rahaliiton syventämisen neljä pilaria ovat: pankkiunioni, fiskaaliunioni, talouskoordinaatio ja tämän kaiken demokraattinen hyväksyntä. Kuhunkin osa-alueeseen liittyvän ongelmaratkaisun lisäksi kaiken taustalla on pyrkimys estää tulevien talouskriisien synty ja vahvistaa EMU:a. Pilarit I ja III seisovat jo aika jykevästi.
EMU:n kautta tehtävät uudistukset johtavat kuitenkin EU:n sisällä integraation eritymiseen euromaiden ja muiden välillä. Fiskaaliunioniin taas eivät nykyiset perussopimuksetkaan taivu. Periaatteessa jokainen maa vastaa myös omista veloistaan, käytännössä tästä on hieman jouduttu lipsumaan. Sosiaalipolitikassa toimivalta on pääasiassa jäsenvaltioilla. Demokraattista hyväksyntää voidaan käsitellä vaikkapa ensi vuoden europarlamenttivaaleissa.
Tässä tämä, palaan EU-vaalitunnelmiin heti ensi vuoden alussa. Sitä ennen toivon kaikille syviä glögimotteja, teräviä paistivetisiä, tehokasta närästyslääkitystä, TyEL-vakuutettuja joulupukkeja ja yleisesti rentoa joulua.
Saksan vientiteollisuus tikkaa tulosta yhtä tasaiseen tahtiin kuin Ramsteinin solistin Till Lindemanin nyrkki, joka hakkaa rytmikkäästi polvea vasten. Maan vientivetoinen menestys on rakennettu työnteon kulttuurin, vahvan insinöörityön ja raskaan teollisuuden pohjalle, jota on tuettu rakenteellisilla uudistuksilla.
Euroopan suurin talous on vahvassa vedossa, eikä sen suunta ja tyyli ei voi olla vaikuttamatta koko mantereen tilanteeseen – erityisesti talous- ja rahaliitossa. Talousvoima tuo mukanaan myös poliittista vipua EU:ssa. Saksan linja on tunnetusti ollut pidättyväinen suhteessa yhteisvastuullisuuteen ja riskien jakoon jäsenvaltioiden välillä.
Saksalainen yhteiskuntafilosofi Jürgen Habermas on kritisoinut säästäväisyyspolitiikkaa ja vain pakon edessä ilmaistua solidaarisuutta. Hän pelkää talous- ja rahaliiton tulevaisuuden, jopa yhteiskuntarauhan olevan vaaka-laudalla. Myös ekonomisti Paul Krugman on käynyt omaa sotaansa nimeämiään torakka-ajatuksia vastaan.
Habermas kuuluu siihen joukkoon, joka muistuttaa Saksalle kasautuneesta syyllisyyden taakasta, jota se kantaa II-maailmansodan raskauttamana. Tämän argumentin mukaan maalla on aina korostunut vastuu Euroopan integraatiossa. Synkkä painolasti näkyy edelleen yhdentymisen voimanlähteenä.
Germaaninen pidättyväisyys on
ollut myös Suomen tie, Euro-alueelle heitetyistä pelastusrenkaista huolimatta.
Aidon talousunionin Nooan arkki on vasta suunnitteluasteella. Talous- ja rahaunionia halutaan syventää ja leventää pankki-, fiskaali- ja talousunionin pohjalta.
Hyvänä tarkoituksena on estää eurooppalaisten hyvinvoinnille tuhoisien finanssi- ja velkakriisien syntyminen jatkossa. Yhteisvastuullisuuden elementit fiskaali- ja sosiaalipolitiikan kohdalla veisivät kohti liittovaltiota. Esillä ollut slogan "enemmän Eurooppaa" tarkoittaa sisämarkkinoiden ja erityisesti talous- ja rahaliiton kautta yhteenlinkittyneille jäsenvaltioille oikeastaan "enemmän yhteistä".
Liittokansleri Angela Merkel sai selvän voiton syksyn liittopäivävaaleissa ja vahvan tuen kriisiajan linjalle. Sosiaalidemokraattien kanssa sorvattu hallituskoalitio eli "suuri liittouma" ei näyttäisi toistaiseksi muuttavan politiikkaa: euroalueen velkojen yhteisvastuullisuudelle sanottiin ei. Velkaantumisen vähentämiselle asetettiin tavoitteita kotimaassa. Sopimus on vielä SPD:n lopullista hyväksyntää vailla, joka varmistuu joulukuun puolivälissä.
Sosiaalidemokraatit saivat läpi kansallisen minimipalkan (8,5 €/h). Myös maininta finanssitransaktioverosta (FTT) herätti huomiota. Saksa haluaa sen voimaan nopeasti. Ilmeisesti vain nyt syvennetyssä yhteistyössä mukana olevien 11 EU-maan kesken. Negatiivisia vaikutuksia realitalouteen sekä eläkerahastoihin selvitetään. Vanhuudenturvan hoitamisen verottaminen tuskin lisäisikään rahamarkkinoiden vakautta, jota tavoitellaan.
Eläkkeiden kohdalla pitkän työuran jälkeen (45 vuotta) on jatkossa mahdollisuus siirtyä pois työstä 63-vuotiaana. Varhaiseläkereitti haraa komission suosituksia vastaan, joissa niistä on haluttu päästä eroon. Yleinen eläkeikä on nyt 67 vuotta.
Saksalla on poikkeuksellinen ongelma. Sen vientiteollisuus on niin kovassa iskussa, että nykyisellään kotimainen kulutus ja investoinnit jäävät sen varjoon. Vastikään maa löysi itsensä niiden 16 EU-maan joukosta, joiden kohdalla vuosittainen hälytysmekanismiraportti hälytti, ja jotka joutuvat kokonaistaloudellisia epätasapainoja koskevaan tarkempaan syyniin.
Saksan kohdalla ongelma on vain eri tyyppinen kuin Suomella ja suurimmalla osalla muista maista, jotka joutuivat tarkkailuluokalle tehtyään alijäämää – se on liian hyvä. Saksan vaihtotaseen ylijäämä on ylittänyt suositusarvot jo useana vuotena.
Komission mielestä ylijäämä saattaa liiallisena olla ongelma Saksalle itselleen sekä mahdollisesti myös muille samassa talous- ja rahaliitossa. Suuret keskinäiset erot ovat haaste saman valuuttakurssin sisällä operoivien alijäämä- ja ylijäämämaiden kesken. Komissio ja ministerineuvosto ovat jo kainosti kannustaneet Saksaa lisäämään kotimaista kysyntää (ainakin korottamaan palkkoja ja alentamaan veroja).
Mitään kulutusjuhlia ei "suuren liittouman" neuvottelemasta hallitusohjelmasta löydy, vaikka julkisia menoja lisättiin ja minimipalkkauudistus on tulossa lähivuosina. Säästäväisyyspolitiikkakin näyttää saavan jatkoa.
Jos Saksan ylijäämän katsottaisiin aiheuttavan merkittävän kokonaistaloudellisen epätasapainon ja maa ei tekisi sille jatkossa mitään, on tiukentuneen talouskurin keinovalikoimassa nyt myös sanktiomahdollisuus sakkojen muodossa. Aika takalaiton ajatus.
