perjantai 29. huhtikuuta 2011

Teiden ritariässät lasten ristiretkellä

Pääsiäisen paluuliikenne on taas onneksi ohi tältä vuodelta. TELAmiehen tuoreessa muistissa kuitenkin ovat maanantaiset kauhunkilometrit Rovaniemi-Helsinki akselilla. Maailman nopeimman kansamme perintöprinssejä tapaa aina juhlapyhinä kiirehtimässä lomaresortista kotikoloon. Käsi ylös, kuka tunnistaa nämä sankariautoilijatyypit: hiostaja, ohitusaddikti, kiilaaja ja raskas kaasujalka? 

Ohituksissa otetaan järjettömiä riskejä mm. vastaantulevien autojen kanssa. Lisäksi ohitsehan pitää aina päästä välittömästi ja vaikka keltaisilla viivoilla huolimatta siitä, että ohituskaista alkaa kilometrin päästä. Ohitusaddiktit tapaa yleensä muutaman minuutin päästä seuraavasta rekkajonosta ja taas seuraavasta rekkajonosta ja taas... Hiostajat vaanivat kirjaimellisesti kiinni puskurissa, niin että road rage -kohtauksen aiheuttamasta verenpurkauksesta punaiset silmät vaan muljahtelevat peruutuspeilissä. Ohitusaddiktista tulee kiilaaja, kun hän palaa jonon väliin aukkoon, jota letkassa ei oikeasti ole olemassakaan.

Joukkoon mahtuu vuosi vuodelta enemmän näitä oman elämänsä rallisankareita, jotka vaarantavat oman, ja yleensä valitettavasti vielä perheensä lisäksi, myös muut teillä liikkuvat. Monen mottona tuntuu olevan vanhan sanonnan uudelleentulkinta: kaikki yhden puolesta. Mission puolesta ei kuitenkaan tarvitse hyytyä tai ryytyä, sillä näiden jälkimodernin ajan Lancelottien ristiretken tie on luvatussa maassa reunustettu erinäisillä huoltopysäkeillä, joita on siunattu kitch-romantiikkaan viittaavilla nimillä, kuten Sveitsinhovi tai Piihovi. Jos siis itse sävelletyt ajonuotit sisältävät pysähdyksen. 

Yleisimmät sankariautoilijoiden ajokit

TOP 5

1. Farmarivolvo
2. Ihan mikä tahansa auto, jonka katolla on suksiboksi
3. BMW (isonumeroiset sarjat)
4. 90-luvun Mercedes-Benz
5. Se nuoren ensiautoksi hankittu hasardi-Toyota

Olen alkanut epäillä, että autolla on oma sielu, vai onko kyse sittenkin ratin takana ohjastavasta kuljettajasta? Entä onko valitsemamme auto ja sen merkki vain osoitus meidän oman "haluavan sielumme" voimasta? Tämä mielessä kannattaa tarkastella oheista sankariautoilijoiden TOP 5 -listaa. TELAmiehen Auriksellakin on omat luonnevirheensä. Kuskiahan ei voi aivan täysin pitää vastuullisena rautahevosen teillä ja turuilla esittämistä oikuista. 

TELAmiehen lupaus

Listaa ei siis pidä yleistää kaikkia listan autoja ajavia koskeviksi, mutta TELAmiehen ajokokemuksella näillä autoilla hiostajat, ohitusaddiktit, kiilaajat ja poikkeuksellisen raskaan kaasujalan omaavat teidemme ritarit tapaavat useimmiten ajaa. Tilastomerkinnäksi ei kai kukaan meistä halua päätyä, joten koetetaan kaikki yhdessä ottaa myös muut teillä liikkuvat huomioon matkanteossa. TELAmieskin on nyt saanut herätyksen ja lupaa keventää omaa kaasujalkaansa sekä pitää Auriksen vikurilounteen kurissa ja nuhteessa.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Scovillen asteikon jytky hortoilijanomille

                                           Uusi matkakaveri TELAmiehelle? 

Uskollisen Auriksen pelkääjän paikalle ilmestyi viime viikolla Turun kasvitieteellisen puutarhan poistomyynnistä napattu Havannapaprika, joka myöhemmin kotona googlaamalla paljastui paremmin tunnetulla nimellään tutuksi tulleeksi Habanero chiliksi. Uusi matkakaveri näki heti pitkiä siivuja Varsinais-Suomea ja Satakuntaa. Juurtumaan tämä Karibian tulinen kumppani ei kuitenkaan päässyt.

Lieneekö itse Aarno Kasvi kultivoinut sitä hellyydellä ja ammattitaidolla, sillä tuuheilla oksilla roikkui meheviä chilipalkoja. Vaikkei TELAmies olekaan multasormien aatelia, niin hortoilijanomin vikaa saattaa löytyä sen verran, että kotona odottavalle TELAleskellekin on syytä joskus viedä tuliaisia. Vaikkapa nyt sitten vihertäviä sellaisia.

Luonnontieteilijät eläkeasioiden kimpussa

Luonnontieteen akateemisten liiton (LAL) opiskelijavaliokunta kokoontui pohtimaan työurien pidentämistä yms. eläkeasioita Turun kasvitieteelliseen puutarhaan viime viikolla. Kuulemma myös "sitsikulttuuria" eli harrastustoimintaa oli tarkoitus pitää yllä Turun yössä. TELAmies tunsi itsensä kasvitieteellisen vehreässä paratiisissa varsinaiseksi oman elämänsä Livingstoneksi tai suomalaisittain Rafael Karsteniksi. 

                                           Tämä puutarha kukoistaa jo keväällä 

Miksi alle 18-vuotiaana tehdystä työstä ei kerry eläkettä? 

Tähän kiperään kysymykseen TELAmies ei välittömästi osannut antaa tyhjentävää selitystä. Lyhyen harkinta-ajan jälkeen mieleen on noussut muutama ajatus aiheesta. Tilannehan tällä hetkellä on se, että eläkettä kertyy ikävälillä18-67, mutta jos eläkettä ei hae 68-vuotiaana, eläkkeeseen on mahdollista saada lykkäyskorotus. Toisaalta ennen suurta eläkeuudistusta (v. 2005) eläkettä ei pääsääntöisesti kertynyt ennen 23 ikävuotta tehdystä työstä. 

Ensinnäkin 18 vuoden täyttäminen on virstanpylväs myös monessa muussa mielessä yhteiskunnassamme. Mukana tulee uusia oikeuksia, mutta myös velvollisuuksia. Oppivelvollisuus tosin päättyy 17-18-vuotiaana. Onko lainsäätäjällä ollut mielessä esimerkiksi enemmän opiskeluun kuin työntekoon kannustaminen alaikäisenä? Myös työlainsäädännössä on kohtia, jotka rajoittavat alle 18-vuotiaiden täysipainoista osallistumista työelämään, kuten vaikkapa vuorotyön kohdalla. 

TyEL-vakuuttamisvelvollisuus alkaa 18 vuoden iän täyttämistä seuraavan kuukauden alussa ja päättyy sen kuukauden lopussa, jona työntekijä täyttää 68 vuotta. Tänä päivänänä alle 18-vuotiaista työntekijöistä ei työnantaja siis maksa myöskään eläkemaksuja. Voisi kuvitella, että tässä on eräänlainen kannustin palkata nuoria vaikkapa kesätöihin. Ennen vuotta 2005 eläkemaksut alkoivat juosta jo 14 vuoden iän täyttämisestä lukien.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Vaalivintagea ja sinisiä ajatuksia Nummelassa

Puolueiden vaalivankkurit puskevat viimeistä etappia ennen huhtivaalien kliimaksia ensi sunnuntaina. Vähiin käy ennen kuin loppuu. Vaalikentillä ostareiden tuulikaapeissa eläketurvasta esitettyihin kysymyksiin vastatessa tai kyläkäräjien indeksimiesten räyhäkkäästi heittämien haasteiden edessä on hyvä nojata faktatietoon. Tämä missio tiukasti johtotähtenä TELAmies on kiertänyt eri puolueiden vaalitilaisuuksissa, mikropuolueita unohtamatta.

Eläkeasiat ovat olleet aika näkyvä ja yleinen vaaliteema tänä keväänä. Tässä ajassa ja todellisuudessa vankasti kiinni olevalle tiedolle eläketurvasta on selvästikin tarvetta. Tulkinnasta ja lupauksista vastaa jokainen ehdokas luonnollisesti itse. Viikon vikatikki -blogista on voinut lähiaikoina lukea jopa aivan hämärän rajamailla olevista ja numerologiaan vertautuvista "faktoista". 

Uusmaalaista elämänlaatua Nummelan raitilla.

Viime lauantai hurahti uusmaalaisessa idyllissä Nummelassa, jossa kylänraitti oli kuin tykillä ammuttu täyteen plakaatteja, ständejä ja soppatykkejä ensi viikolla voidaan kai puhua jo vaalivintagesta. 

Anssi Kela kelailee sinisiä ajatuksia Nummela kipaleessaan kaupungin kaduista, huviloista ja puutarhoista. Paitsi, että Nummela ei ole kaupunki eikä kunta, vaan Vihdin taajama. On helppo nähdä, että selkeä paikallisidentiteetti sillä kuitenkin on.

Normaaliperusviiva sijaitsee Nummelassa. Etäisyysmittauslaitteiden kalibrointiin ja monenlaiseen herkistelyyn käytetty vakioetäisyys on määritelty paikallisella soraharjulla, koska siellä ei tapahdu mm. lämmönvaihteluiden kaltaisia ikäviä mittauslaitteisiin vaikuttavia häiriöitä. Tämän tyyppinen peruskallioon hakattu stabiliteetti ja tasaisuus kuvaa hyvin myös nummelalaista elämäntyyliä. Tämä viehätti TELAmiestä Helsingin Kalliosta.

Elinaikakertoimen vaikutus työkyvyttömyyseläkkeeseen 

Vasemmiston vaalitilaisuudessa kysyttiin jonkin verran eläkkeistä. Yleisöstä nousi käsi, kun käsittelin elinaikakertoimen ennustettuja vaikutuksia pienten ikäluokkien eläkkeisiin. Epäuskon pystyi lukemaan kysyjän kasvoilta, kun hän tiedusteli vaikuttaako elinaikakerroin myös työkyvyttömyyseläkkeellä oleviin?

Vaikuttaahan se, mutta huomattavasti lievemmin kuin ns. normaalireittiä pitkin eläkkeelle siirtyvien kohdalla. Ensinnäkin sairauden, vian tai vamman takia eläkkeelle siirtyvälle sovelletaan eläkkeellesiirtymisvuoden kerrointa. Ei siis käytännössä oman ikäluokan elinaikakerrointa. 

Lisäksi elinaikakerroin ei koske työkyvyttömyyseläkkeissä lainkaan tulevan ajan karttumaa eli sitä osaa eläkkeestä, joka tulee laskennalliselta ajalta eli ajalta eläketapahtumavuoden alusta vanhuuseläkeikään saakka. Kertoimen vaikutus näkyy siis vain eläkkeellesiirtymisvuoteen asti kertyneessä eläkkeenosassa. 

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Muistoja Pohjolasta osa V: pelkoa ja pyramidipeliä Oulussa

Suomen kunnat käyttävät imagonrakentamiseen ja muuhun vastaavaan vaakunan kiillottamiseen vinon pinon euroja vuosittain. Monesti kaupunki tai kunta kuitenkin muistetaan jopa triviaalista tai sattuman kautta tarttuneesta mielikuvasta. Kouvola esimerkiksi taistelee edelleen Pahkasian Savo-Karjalan matkaoppaassa lanseerattua julistusta "Kouvola on Suomen turhin kaupunki" vastaan.

Oulu puolestaan on pitkään ollut tunnettu jo 80-luvulla maalatusta graffitista tai paremminkin töherryksestä: "paska kaupunni". Tänä päivänä kaupunki syleilee ironisella otteella tätä kadunmiehen synkkänä hetkenä leimahtaneen itseilmaisun tulosta ja sieltä löytyy mm. tämän niminen ravintola, kulttuuriyhdistys ja nyt Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Oulun yliopisto ja Oulun kaupunki osallistuvat Paras Paska Kaupunni -nimisellä kampanjalla kuntamarkkinoinnin SM-kilpailuihin. Kyllä, kyseinen kisailu todellakin on olemassa.  

Ouluun TELAmiehen vei menneellä viikolla PAMin jäsenten eläkekoulutus sekä Akavan työelämäkiertue 2011, jonka ohessa järjestettiin jälleen vaalipaneeli paikallisille nuorille ehdokkaille, joita grillattiin mm. korkeakoulutettujen työllistymisestä ja työurien pidentämisestä.

                                   Oulun yliopiston kampus goes Brasileirinho

Yllätys odottavalle äidille – lastenhoidosta eläkettä!

Oulun yliopiston kampuksen sokkeloisilla ja Brasilian väreissä juhlivilla käytävillä näytti tiistaina olevan työelämäkiertueen patteriston lisäksi myös vaihteleva joukko eduskuntavaaliehdokkaita ääniä kalastelemassa. Mieleen kuitenkin jäi erityisesti tulevaa väestön harmaantumista henkilökohtaisesti torjuva nuori opiskelija, joka odotti ensimmäistä lastaan. Hänelle tuli täytenä yllätyksenä, että omien lasten hoidosta kertyy nykyisin eläkettä (ks. tarkemmin linkistä). Äitiys-, isyys- ja vanhempairaha sekä alle 3-vuotiaan lapsen kotihoidontuki ovat vuodesta 2005 alkaen kerryttäneet eläkettä.

Oulun vaalipaneelissa "rommattiin"

Akavan ja TELAn nuorten ehdokkaiden vaalipaneeleissa on nähty hyvin värikästä kekustelua. Viime tiistaisessa Oulun kaupungin kirjastossa järjestetyssä tilaisuudessa kuultiin ehkä jopa koko kiertueen kärjekkäimpiä näkymyksiä mm. luottamuksesta työeläkejärjestelmän tulevaisuuteen. Keväinen marssi muuten päättyy ensi viikolla Rovaniemelle, jossa arktisen hysterian lähteillä Arktikumissa järjestetään viimeinen paneeli ennen huhtivaalien kliimaksia. 

Hallinnollisen vanhuuseläkeiän nostamisen suhteen ehdokkaat jakautuivat aika tarkkaan fifty-sixty. Kannatustakin siis löytyi. Muutamat muistivat tuoda esiin myös puolueensa vaaliohjelmassa esiintyvän vaatimuksen indeksimuutoksesta. Tätä varmasti tivataan ostareilla ja vaaliständeillä myös nuorilta ehdokkailta. Vaatii rohkeutta puolustaa tässä asiassa pienten ikäluokkien näkökulmaa. Olen huomannut, että tällaistakin pokkaa löytyy. Indeksikeikauksen maksaisivat pienet ikäluokat – ainakin jos työeläkeindeksiä muutettaisiin kustannusneutraalisti huonontamalla palkkakerrointa.

Eräillä ehdokkailla oli aivan selvät tuomiopäivän sävärit kommenteissaan eläkejärjestelmän tulevaisuudesta. Nettifoorumeilta tuttua rommausta eli romahdusta ennustettiin. Sitä saakin odotella. Asiat eivät ole työeläkejärjestelmässä lainkaan niin huonolla mallilla kuin jotkut esittivät, eikä kyse myöskään ole pyramidihuijauksesta. Olemme jokainen vuorollamme sekä maksajana että saamapuolella. Tulevaan väestön harmaantumiseen on varauduttu. Jostain syystä vallalla kuitenkin oli käsitys siitä, että eläkemenot pitäisi olla rahastoituna 100-prosenttisesti. Työeläkejärjestelmä on pääasiassa jakojärjestelmä, jossa on osittain rahastoiva elementti.

                                                   Oulun paneelin oktetti