torstai 14. huhtikuuta 2011

Vaalivintagea ja sinisiä ajatuksia Nummelassa

Puolueiden vaalivankkurit puskevat viimeistä etappia ennen huhtivaalien kliimaksia ensi sunnuntaina. Vähiin käy ennen kuin loppuu. Vaalikentillä ostareiden tuulikaapeissa eläketurvasta esitettyihin kysymyksiin vastatessa tai kyläkäräjien indeksimiesten räyhäkkäästi heittämien haasteiden edessä on hyvä nojata faktatietoon. Tämä missio tiukasti johtotähtenä TELAmies on kiertänyt eri puolueiden vaalitilaisuuksissa, mikropuolueita unohtamatta.

Eläkeasiat ovat olleet aika näkyvä ja yleinen vaaliteema tänä keväänä. Tässä ajassa ja todellisuudessa vankasti kiinni olevalle tiedolle eläketurvasta on selvästikin tarvetta. Tulkinnasta ja lupauksista vastaa jokainen ehdokas luonnollisesti itse. Viikon vikatikki -blogista on voinut lähiaikoina lukea jopa aivan hämärän rajamailla olevista ja numerologiaan vertautuvista "faktoista". 

Uusmaalaista elämänlaatua Nummelan raitilla.

Viime lauantai hurahti uusmaalaisessa idyllissä Nummelassa, jossa kylänraitti oli kuin tykillä ammuttu täyteen plakaatteja, ständejä ja soppatykkejä ensi viikolla voidaan kai puhua jo vaalivintagesta. 

Anssi Kela kelailee sinisiä ajatuksia Nummela kipaleessaan kaupungin kaduista, huviloista ja puutarhoista. Paitsi, että Nummela ei ole kaupunki eikä kunta, vaan Vihdin taajama. On helppo nähdä, että selkeä paikallisidentiteetti sillä kuitenkin on.

Normaaliperusviiva sijaitsee Nummelassa. Etäisyysmittauslaitteiden kalibrointiin ja monenlaiseen herkistelyyn käytetty vakioetäisyys on määritelty paikallisella soraharjulla, koska siellä ei tapahdu mm. lämmönvaihteluiden kaltaisia ikäviä mittauslaitteisiin vaikuttavia häiriöitä. Tämän tyyppinen peruskallioon hakattu stabiliteetti ja tasaisuus kuvaa hyvin myös nummelalaista elämäntyyliä. Tämä viehätti TELAmiestä Helsingin Kalliosta.

Elinaikakertoimen vaikutus työkyvyttömyyseläkkeeseen 

Vasemmiston vaalitilaisuudessa kysyttiin jonkin verran eläkkeistä. Yleisöstä nousi käsi, kun käsittelin elinaikakertoimen ennustettuja vaikutuksia pienten ikäluokkien eläkkeisiin. Epäuskon pystyi lukemaan kysyjän kasvoilta, kun hän tiedusteli vaikuttaako elinaikakerroin myös työkyvyttömyyseläkkeellä oleviin?

Vaikuttaahan se, mutta huomattavasti lievemmin kuin ns. normaalireittiä pitkin eläkkeelle siirtyvien kohdalla. Ensinnäkin sairauden, vian tai vamman takia eläkkeelle siirtyvälle sovelletaan eläkkeellesiirtymisvuoden kerrointa. Ei siis käytännössä oman ikäluokan elinaikakerrointa. 

Lisäksi elinaikakerroin ei koske työkyvyttömyyseläkkeissä lainkaan tulevan ajan karttumaa eli sitä osaa eläkkeestä, joka tulee laskennalliselta ajalta eli ajalta eläketapahtumavuoden alusta vanhuuseläkeikään saakka. Kertoimen vaikutus näkyy siis vain eläkkeellesiirtymisvuoteen asti kertyneessä eläkkeenosassa. 

1 kommentti:

  1. Moro!

    TELAmies on tehnyt hyvää faktatiedon jakamista vaalikentillä. Siihen eivät kaikki lakienlaatijat ole kyenneet. Kiitos siitä!

    VastaaPoista

TELAmies tarkastaa kommentit ennen julkaisua. Asiattomat sekä muiden oikeuksia ja vapautta loukkaavat tekstit poistetaan.