keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Viitostien Top Gun

Maanantai alkoi niin kuin mikä tahansa reissupäivä. "Eipä tiennyt TELAmies". Auris lähti valumaan tottuneesti pitkin Lahdenväylää kohti Etelä-Savoa päämääränään Akava Camp Kuopiossa. Heinolan Lusin kohdalla tuli stoppi. 

Viitostien tai Suomi-EU-Suomi sanakirjan mukaan TEN-kehitysverkko Kansallisväylän ajomukavuus on tätä nykyä muutenkin kyseenalainen. Lukuisat Destian projektityömaat haittaavat kulkua. Ajattelin, että ohjaus sivutielle on tälläkin kertaa tätä autoilijan jokapäiväistä kauraa.

Kiertotie mutkitteli kummallisia pikkuteitä ja reittiä koko matkalta reunustanut suojateippi tuntui ylilyönniltä. Seuraavaksi ohi alkoi vilahdella täydessä tällingissä olevia varushenkilöitä armeijan syyskauden väreissä eli maastopuvussa. Taivaalta kuulunut matala moniääninen jyrinä terävöitti aistit. Auris lipui varovasti pitkin asfaltin pintaa, tarkkaillen.

Ilma oli sakeana F-18 Hornet -nimisiä lennokkeja. Hävittäjät laskeutuivat suljetulle viitostien pätkälle. Mietin hiljaa itsekseni: eihän vallankaappaus voi alkaa Lusin kylästä Heinolasta? Ajatus kumouksellisesta toiminnasta väistyi lopulta, sillä kyseessä oli  puolustuvoimien masinoima rauhanajan lentoharjoitus. Tämä varmistui Ylen uutispalvelusta. Monisatapäinen yleisö seurasi koneiden nousua ja laskua maanantaina, mutta myös paluumatkalla keskiviikkona. Lusin suoran läheisyyteen oli syntynyt jopa markkinahumua trad. makkarakojuineen.


                       Nyt taitaa automaattisen nopeusvalvonnan kamera välähtää

Lentäjien eläkeikä Suomessa

Hypnoottista nousujen ja laskujen sarjaa tuijottaessa ajotie meinasi välillä unohtua. Mieleen nousi myös ajatus lentäjien eläkeiästä tai oikeastaan eroamisiästä. KEVA hoitaa tätä nykyä puolustusvoimien ja rajavartiolaitosten henkilökunnan työeläkeasioita (ks. esite). Eläketurva määräytyy edelleen valtion eläkelain (VaEL) mukaan. Eroamisikä yksityisellä sektorilla sen sijaan riippuu yrityskohtaisista työehtosopimuksista.

Puolustusvoimien sotilasviroissa lentäjän tehtävissä toimivien eroamisikä on porrastettu 45–55 vuoden ikään. Vastaavasti rajavartiolaitoksessa eläkepäivät kutsuvat lentäjiä 50-vuotiaana. Yksityisellä puolella eroamisiät vaihtelevat yhtiökohtaisesti ja ne ovat olleet viime vuosina nousussa. 

maanantai 19. syyskuuta 2011

TELAmiehen tipsi #5: piparkakkutaloa nakertamassa

                             Hämäläinen piparkakkutalo: vain kuorrutus puuttuu

Hämeenlinnan ydinkeskustassa aivan torin laidalla sijaitsevaa Ev. lut. keskusta vastapäätä odottaa nälkäistä pitkämatkalaista pieni ja sympaattinen Ravintola Piparkakkutalo. Yli satavuotias jugend-romantiikkaa huokuva talo on saanut nimensä piparkakkutaloa muistuttuvasta rakenteista ja laudoituksesta. 

Paikka on kuulemma ollut purku-uhan kohteena 70-luvulla, jolloin maahamme tulvi tietoa itäsaksalaisen arkkitehtuurin saavutuksista. Paljonko betonia mahtuu derkkukuutioon? Tämä aalto yhdistettynä vimmaiseen uudisraivaajahenkeen pyyhki pois monia Piparkakkutalon kaltaisia helmiä. Onneksi talo ei sijainnut Turussa, jossa sen seinät olisi revitty nurin jo aikaa sitten. 

Kuten olen aikaisemmissakin tipseissä todennut, eräs aakkosten alkupäätä nimessään lainaava "huolto"asemaketju ei kuulu TELAmiehen varsinaisiin suosikkeihin. Vaihtoehtoiset ravinnon tankkauspisteet ovat siis jatkuvassa haussa. Piparkakkutalon muonitus on tipsimaininnan arvoinen.

Lounaslistalta löytyy perinteistä kotiruokaa, johon illallistarjontakin osittain nojaa. Erityisesti mieleen jää aina sesongin mukaisesti laadukkaista kotimaisista raaka-aineista valmistettu ruoka. Bonuskorttia on turha heilutella laskua maksettaessa, mutta samalla voi myös unohtaa einekset ja puolivalmisteet

perjantai 9. syyskuuta 2011

Muistoja Pohjolasta VII: päivä napapiirin sankarina

                          Neljän tuulen tienviitta ohjaa aina Petsamoon saakka

Norwegian lennättää etelän ihmisiä Lapin porteille Rovaniemeen muutamalla hassulla kympillä eurovaluuttaa. Norjalainen halpalentoyhtiö taitaa tällä hetkellä olla paras vaihtoehto matkustaa välillä Helsinki-Rovaniemi, jos vain aikataulu natsaa. Valtion viralliset siivet, eli Finnair, on siipeillyt itsensä pienelle siivulla mukaan toimintaan. 

TELAmies odotti alkuviikosta näkevänsä Lapissa jälleen tutun syksyisen väriloiston, mutta se loistikin poissaolollaan. Hämmästys oli suuri: ruskaa ei ollut nähtävissä muualla kuin Alkon hyllyillä. Kyseinen virikejuoma tosin on muiden kuin eläkealan ammattilaisten kurkunkostuketta.

Palloilumiehenä olen hämmästyksellä seurannut skandaalia legendaarisen Rovaniemen palloseuran väitetyistä sopupeleistä ja vedonlyöntivilungista. Muutama kuukausi sitten lähes koko RoPSin avauskokoonpano odotti kauden alkua tutkintavankeudessa. Vanhan koulukunnan sanonta oli: Rops ei tipu koskaan. Vaan saapa nähdä, joukkue lepää nyt Veikkausliigan viimeisellä sijalla.

Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus eläkejärjestelmässä

Rovaniemi cityyn vei tällä kertaa vuoden 2011 Akava Camp -kiertue, jossa Työeläkevakuuttajat TELA on jälleen mukana yhteistyökumppanina. Syksyn "pitkän marssin" aikana TELA vierailee karavaanin mukana yli kymmenessä kaupungissa ja korkeakoulussa. Päivällä työelämätietoa jaetaan ständillä ja illalla tavataan Kreisi-illoissa paikallisia akavalaisten liittojen aktiiveja, ylioppilas- ja opiskelijakuntien toimijoita sekä poliittisten nuorisojärjestöjen edustajia. 

Aktiivinen on aikamoista vähättelyä kuvaamaan iltamiin osallistuneiden yhteiskunnallista repertuaaria, niin monessa he ovat mukana. Kokkareiden teemana on tänä vuonna sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus työelämässä ja eläkejärjestelmässä. TELAn osuus käsittelee asiaa sattumalta juuri eläkkeiden näkökulmasta. Jos Osku Pajamäeltä kysytään, aiheen esille ottaminen työeläkejärjestelmän edustajana vastaa suunnilleen omaan jalkaan ampumista – luulo ei kuitenkaan ole tiedon väärti!

Myös pienet ikäluokat voivat luottaa saavansa järjestelmästä eläkeaikanaan kohtuullisen toimeentulon. Jos suomalaisten elinikä kuitenkin pitenee, pitää myös työuriin löytyä lisää pituutta, jotta nykyisen tasoisiin eläkkeisiin päästään. 15-vuotiaan työssäoloajan odote pyörii meillä noin 34 vuodessa. Harrastustoiminnallekin jää siis aikaa. Monen nuoren ongelma tällä hetkellä on: mistä löytäisi sen työuran? 

Myös korkeakoulutetuilla työllistyminen on lievästi sanottuna haastavaa. Akavalaisilta aloilta eniten työttömiä löytyy insinöörien joukosta. Kohtuullisiin työeläkkeisiin pitää päästä myös kohtuullisin maksuin, johon on huomattavasti yleisesti luultua paremmat mahdollisuudet.

TELAmies ja Akava Camp -kiertue jatkavat ensi viikolla Ouluun...

torstai 1. syyskuuta 2011

Muistoja Pohjolasta VI: Kodak-hetkiä ja taivaan tulia

                      Demilitarisoitu pubi sekä matkailutoimisto Kemijärvellä

Junassa on tunnelmaa – näinhän se on – mutta yöjunasta sitä löytyy tuplasti. Jos matkaseuraksi samaan hyttiin päätyy ravintolavaunussa päivystäviä, ja VR:n palvelulupaus on jälleen tehty sormet ristissä, saattaa ilmassa väreillä myös jännitystä. Koetan välttää junakyytejä kokonaan tai reissaan ainakin omassa seurassa. Viime viikolla TELAmies teki jälleen ennakkotiedustelua ruskaretkien runtelemassa Lapinmaassa. Syksyn mittaan tunturimaisemat tulevat epäilemättä jälleen hyvin tutuiksi.

Joskus matka etelästä pohjoiseen taittuu parhaiten Valtion Rautateiden yökyydillä. Uskollinen Auris sai tällä kertaa levätä autojunassa. Rovaniemen asemalla Nipponin pitkämatkalaiset räpsivät haltioituneena digitaalista todistusaineistoa. Luulen, että mukaan tallentui myös muutama Kodak-hetki.

Uusista junavaunuista löytyy myös varsinainen insinöörityön taidonnäyte: piilotettu suihkukoppi. En ole aikaisemmin huomannut, että pesuallaskonsolin saa irrotettua seinästä, jolloin itsesuihkutukselle jää tilaa jopa ruhtinaallisesti. Kuka arvon lukijoista muuten on niin luokattoman vanha, että muistaa entisen järjestelyn eli "oranssin alttarin" makuuvaunun nurkassa? Nykyisestä kuitenkin löytyy vipstaakeja enemmän kuin japanilaisesta elokuvatunnareita soittavasta monitoimi wc:stä. Varsinainen lepakkoluola. 

Desibelit kaakkoon – ei vaan Lappiin!

Rovaniemi citystä matka jatkui Kemijärven kaupunkiin, joka tunnetaan nykyisin kai parhaiten tv-sarja Taivaan tulien valtaisana ulkoilmastudiona. Kuin tilauksesta kauppalan raitilla vilisi sarjan näyttelijöitä sekä uudelleensyntynyt kemijärveläinen, ohjaaja Kari Väänänen. Koko poppoo harjoittelee parhaillaan tulevalla Lapin kiertueella esitettävää näytelmää "Koira tahtoo taivaaseen", joka saa kantaesityksensä Kemijärvellä.

Ammattiliitto Jyty pitää tänä vuonna meteliä paremman arjen ja työelämän puolesta omalla Desibelikiertueellaan. Äänentoistossa oli kaikin puolin bassot ja diskantit kohdillaan, eli myös eläkkeistä ja työurien pidentämisestä puhuttiin. TELAmies hyppäsi tämän mittavan turneen peesiin Kemijärvellä ja Sodankylässä. Jytyn jäsenistöön kuuluu paljon pitkän työuran tehneitä kuntatyöntekijöitä, joten omasta työhistoriasta ja eläkkeen tasosta kysyttiin paljon. Moni oli työskennellyt sekä julkisella että yksityisellä puolella.

Kokonaistyöeläkeote tulee vuonna 2012!

Ensi vuoden isoin jytky ei ole Mayakalenterin loppuminen ja sitä seuraava maailmanloppu, vaan todellinen 2012-ilmiö on kotiin postitettava ensimmäinen kokonaistyöeläkeote. Pääsääntöisesti koko oma tämän vuoden loppuun asti kertynyt työeläketurva on ensi vuoden aikana nähtävissä myös verkkopankkitunnuksilla osoitteessa www.työeläke.fi. Tähän on pyritty pitkään, mutta vielä toistaiseksi työeläkeotteesta puuttuvat julkisen sektorin eläkekertymät. Tarkkaa päivämäärää en voi luvata, mutta ensi vuoden puolella nämäkin pitäisi siis näkyä otteelta.

                                 Kuulas Pöyliöjärvi kaupungin kupeessa