TELAmiehen lauantai vilttiketjussa

Helsinki City-Run oli sumputtanut keskustan liikenteen viime lauantaina vain hieman tavallisesta poikkeavaan tilaan. Paitsioansoja oli viritelty pitkin Mannerheimintietä. Notkean ketteränä ex-palloilijana TELAmies pompotteli tiensä telekommunikaatioyhtiön mukaan nimetylle ruohokentälle.

Sanera – otetaanpas uudestaan – Sonera Stadiumin nurmella harjoitteli heti aamuvarhain HJK:n edustusjoukkue, joka ei ainakaan viime viikon Schalke-ottelun näyttöjen jälkeen ole työeläkelakien mukaisen ammatillisen kuntoutuksen tarpeessa. Jari "kultakenkä" Litmasen lasijalkakin oli oikeassa kenossa. Klubin professionaalista otetta hehkutti paikalle navigoitaessa myös joukkueen äkillisestä menestyksestä huumaantunut taksikuski. Innostuksen vallassa kaasujalka taputti levottomana omia rytmejään. Laitoin turvavyön kiinni takapenkillä. 

Vaikka allekirjoittaneella on futistaustaa, ei kentälle ollut mitään asiaa edes Hart-Sport -huoltojoukoissa. Sen sijaan olin puhumassa Metalliliiton jalkapallomestaruusturnauksen etkoilla. Työhyvinvointiin virittäytyneessä seminaarissa lämmiteltiin metallimiehet ja -naiset ennen päivän ottelukimaraa.

                          Klubin jalkapallotehdas valmistautuu. Forza HJK!

Yritysten työhyvinvointiin ja erityisesti työurien pidentämiseen tähtäävät toiveikkuusohjelmat kohdistetaan aika usein jo pitkään työelämässä olleisiin työntekijöihin. Työkalupaketeista löytyy mm. erilaisia senioriohjelmia. Työhyvinvoinnin edistämisen pitäisi yrityksissä läpäistä kaikki ikäkerrokset, vaikka keinot vaihtelisivatkin.

Hyvinvointiseminaarin aloitti Teknologiateollisuuden työnantaja- ja työntekijäliittojen yhteinen Hyvä työ - Pidempi työura -hankkeen esittely, jonka mottona on: miten saadaan eri sukupolvet jatkamaan työelämässä paremmin ja pitempään? Lisäksi missiona on puheiden sijaan saada aikaan "tekemisen meininkiä" yrityksissä. Kannattaa tutustua... 

             Metallin nuorisosihteeri Jussi-Pekka Ahonen "poika" sylissään
       
Ammatillinen kuntoutus - ei nimi toimintaa pahenna?

Työpaikkojen omat resurssit ja keinot eivät aina riitä työkyvyn ylläpitämiseen. Työeläkejärjestelmä tarjoaa tietyin ehdoin ammatillista kuntoutusta, jonka ensisijaisena tarkoituksena on työkyvyn ylläpito, työelämässä pysyminen tai sinne palaaminen. Esimerkkinä uuden työkyvylle paremmin sopivan ammatin opiskelu. 

Kuntoutus on sanana aika kaamea: ensimmäisenä mieleen nousee kuva reumaparantolasta, ei kuitenkaan funkkishelmi Paimion parantolasta. Todellisuus on aika kaukana tästä. Itse asiassa lääkinnällistä kuntoutusta järjestelmä ei tarjoa lainkaan, se on KELAn heiniä. Kuntoutukseen on satsattu viime vuosina paljon. Työeläkejärjestelmän järjestämään ammatilliseen kuntoutukseen osallistuu nykyisin vuosittain lähes 10 000 ihmistä. Määrä on kasvanut viime vuosina.

On tiettyjä ammatteja, missä riski menettää työkyky on muita suurempi. Yhteistä on se, että ne ovat yleensä duunariammatteja. Suuri riski on maa- ja vesirakennusalan avustavilla työntekijöillä, puutarhatyöntekijöillä ja lomittajilla sekä miehillä erityisesti rakennusalan viimeistely- ja aputyöntekijöillä ja naisilla siivoojilla ja sairaala-apulaisilla (Ammatit ja työkyvyttömyyseläkkeet 2010). 

Turkish delight – maailman anteliain eläkejärjestelmä?

                              
Työnkuvasta johtuen kotimaan matkailu ei kuulu tämän blogistin lomanviettoon. Pitkämatkalaiselle tyypillistä äkillistä ja pakottavaa tarvetta kurvata Parkanon Shellille tai Heinolan Tähtihoviin vastaan täytyy kuitenkin taistella. Joskus sitä luulee kotisängyssäkin makaavansa Kuopion Puijonsarven tärkätyissä lakanoissa. Harvakseltaan jopa hotelli- ja ravitsemusliike Isovalkeisen vällyissä. 

Suomenniemen notkot on nähty. Kesälaitumilla TELAmies suditteli vaimokkeen kanssa aina Istanbuliin saakka. Nyt kun etäisyyttä puolikuun maahan on ainakin kilometreissä tullut, mielen perukoilla itänyt ajatus kirkastui: mihin paikallinen eläkejärjestelmä nojaa? Jokin muukin taisi muistuttaa reissusta, sillä varsin sitkeä turkkilainen tuliainen eli ns. mahatauti jatkoi antamistaan aina pitkälle viime päiviin saakka. 

Uudistuksia ja avaran sielun anarkiaa

Matkalta tarttui käpälään myös paikallisia Turkish delight (lokum) makeisia, jotka ovat tärkkelyksestä, sokerista ja maun mukaan vaihtelevista mausteista muotoiltuja hyytelökuutioita. Vertauskuvallisesti tämä imelä ja kulmikas makeinen meinasi jäädä kohtalokkain seurauksin Turkin eläkejärjestelmän "kurkkuun" kiinni 1990-luvun alkupuolella. Sillä vaikka maassa oli tuolloin – ja on yhä – poikkeuksellisen nuori väestö, niin rahat olivat loppumassa kesken.

Eläkkeet maksetaan Turkissa pääasiassa jakojärjestelmällä, kuten meilläkin, eli työssäkäyvät maksavat eläkkeellä olevien eläkkeitä. Mitään hätää ei pitänyt olla, sillä väestö oli nuorta ja viriiliä. Keskimääräinen ikä oli noin 22 vuotta ja yli 65-vuotiaita vain alle 10% väestöstä. Istanbulin vilkkailla kujilla ei rollaattoreita tulla näkemään vielä vähään aikaan. 

Miksi eläkejärjestelmä oli kriisissä? No, yksi syy saattaa olla se, että eläkeikä oli alimmillaan naisilla 38 vuotta ja miehillä 43 vuotta! Vaikka vain noin kolmannes kansasta jäi tuossa iässä pois työstä, oli eläkeikä poikkeuksellisen alhainen monessakin mielessä. Esimerkiksi keskimääräinen elinikä oli noin 70 vuotta ja 65-vuotiaan vastaava 80 vuotta. Sokerina Turkish delight makeisen pohjalla, eläkkeen korvausaste keskimääräisen palkansaajan tilipussiin verrattuna oli 107% (OECD), joka puolestaan oli ehkäpä anteliain koko maailmassa. Prosentteja tosin ei voi syödä ja eläkkeet ovat meidän mittapuun mukaan silti vaatimattomia.

Paljon on vettä virrannut Bosporinsalmen lävitse tähän päivään, kun miesten eläkeikä on nyt 60 vuotta ja naisten 58 vuotta. Lisäksi on sovittu, että pitkä siirtymaika nostaa eläkeiän Turkissa kummallakin sukupuolella 65:een 2048 mennessä. 1990-luvun uudistusten jälkeen eläkkeen korvausaste palkkoihin puolestaan on laskenut noin 72 prosenttiin. Maan eläkejärjestelmään lisättiin 2000-luvun alussa myös vapaaehtoinen maksuperusteinen elementti (työntekijöille sekä työnantajille) julkisen sosiaalivakuutuksen rinnalle. 

Aivan ongelmaton eläkejärjestelmä ei ole tänäkään päivänä. Tiettyä avaran sielun anarkiaa voidaan nähdä suhtautumisessa lainsäädännön noudattamiseen. Paljon työntekijöitä on vakuuttamatta ja monien lakisääteisestä eläketurvasta jää osa saamatta väärinkäytösten vuoksi.

Vauhtiajojen jälkipoltto

                 Kim Il Sungin ratsastajamonumentin kadonnut osa on löytynyt!

                         

TELAmiehen kesäkauden säilöntäprosessi on vaikea. Miellyttävää lankutusasentoa ei tahdo löytyä millään. Tyyli ei istu, joutilaisuus ei maistu. Kitkerä Atamonin maku suussa pudistelen koipallot pois lomauniformusta ja suuntaan kohti Pohjanmaan aakeita laakeita. Aivan kuin automaagisesti uskollinen Auris lähtee rullaamaan kohti määränpäätä. Moottoritie on kuuma.

Suomi on kesätapahtumien luvattu maa. Ei taida löytyä niemeä, notkoa tai kylän raittia, jossa ei juhlita tätä ainakin menneinä vuosina lyhyenä ja kylmänä tunnettua vuodenaikaa kevään ja syksyn välissä. Ja hyvä näin! Savonlinnassa operoidaan korkeakulttuurin akselilla, useammissa muissa mennään hieman maanläheisemmissä tunnelmissa. Yhteistä kaikille tapahtumille kuitenkin on, että niissä kirkastetaan. Joko kunnan vaakunaa tai juhlamieltä. Ne "aidot" kirkastusjuhlat löytyvät Aitoosta.

Seinäjoen vauhtiajot heinäkuun loppupuolella kokosivat yhteen moottoriurheilun ystäviä. Tangon eli latinalaisamerikkalaisen lähituntumalajin kisailut käytiin jo hieman aikaisemmin pois alta. Auris ei päässyt ajoihin, vaan joutui murjottamaan Jouppiskan rinteen parkkipaikalla, kun TELAmies puhui paikalle saapuneille Metallin nuorille. Samaan aikaan Kapernaumin kaupunginosassa kaahattiin mini 1000 -sarjassa. Kuin mustan pellin alla sydän pakahtunut ois...

Kuinka paljon on tarpeeksi?

Tilaisuudessa käytiin paljon keskustelua eläkkeiden tasosta. Moni mietti, millä itse tulisi toimeen ja onko asuntolainaa vielä jäljellä kolmannessa iässä? Vaikka asia oli suurimmalle osalle vielä hyvin kaukainen, kiinnosti eläkeajan toimeentulon suuruusluokka. Olihan lähes kaikille varmasti jossain vaiheessa myyty jo yksityistä eläkevakuutusta, PS-tiliä tai muuta pitkäaikaissäästämistuotetta. Myyntipuheissa saattaa vaan yleensä korostua pelolla myyminen: pienille ikäluokille ei muka maksettaisi eläkkeitä?

Työeläkkeen tehtävä on turvata kohtuullinen toimeentulo, joka korvaa myös työuran aikana saavutettua kulutustasoa. Suomessa ei ole eläkekattoa. Eläke on aina suhteessa ansiotasoon ja työuran pituuteen. Lisäksi suomalaisten elinikä on viime vuodesta lähtien vaikuttanut elinaikakertoimen kautta jokaisen 1947 jälkeen syntyneen ikäluokan eläkkeen määrään.

Eläkkeen määrä – prosentteja ei voi syödä?

Katsottaessa tilastoja, päästään meillä eläkkeissä noin 60 % korvausasteeseen, jos eläkettä verrataan vuosipalkkaan ennen eläkkeelle siirtymistä. Kun vielä otetaan verottajan ansiokas toiminta huomioon, niin nettokorvausasteissa jopa tämän ylitse. Mitä pidempään pystyy jatkamaan työssä, sitä korkeampi on korvausaste. TELAmiehen aloitellessa tiedotushommia joku tosin huomautti, että prosentteja ei voi syödä!

Niin tai näin, euromääräisesti vuonna 2010 työeläkejärjestelmästä vanhuuseläkkeelle siirtyneiden keskieläke kuukaudessa oli 1687 euroa. Työkyvyttömyyseläkkeelle lähdetään noin kymmenen vuotta aikaisemmin, jolloin heidän kuukausittaiseksi keskieläkkeeksi muodostui 966 euroa. Kelan kansaneläke ja takuueläke täydentävät pieniä eläkkeitä. Jos yksinasuva saa tänä vuonna työeläkettä alle 1212,21 €/kk, täydentää kansaneläke toimeentuloa. Parisuhteessa olevalla raja on tätä matalampi. Kaikkein pienimmissä eläkkeissä voi olla oikeus myös asumistukeen.

Yleisössä moni alkoi arvioida mielessään omaa palkkakehitystään ja laskeskella em. 60 prosenttia loppupalkasta. Täytyy kuitenkin muistaa, että saadakseen nykyisen tasoisia eläkkeitä täytyy nuorten todennäköisesti työskennellä nykyistä pidempään. Karkeasti ottaen, jos elinikä pitenee tulevaisuudessa, noin puolet siitä olisi käytettävä työntekoon.