TELAmies on kuollut, eläköön TELAmies

Kansantaiteilija ja valtakunnan sheriffi Andy McCoyn sanoin: kun on hyvä hevonen alla, niin maisema nopeasti vaihtuu. Moni tämän blogistin toilailuja seurannut on saattanut ihmetellä matkapäiväkirjan merkintöjen hiipumista alkuvuoden aikana. Horisonttina onkin ollut se, mitä toimistopöydän ylitse pystyy näkemään.

TELAmies luo nyt nahkaansa uudelleen. Maisema ei enää rullaa entiseen tahtiin, mutta uusi vaihde on lyöty silmään. Viime vuoden lopulla käynnistynyt organisaatiomuutos johti TELAn toimintojen päivitykseen. Putiikin kantava idea ei mennyt uusiksi: olemme edelleen alan edunvalvontajärjestö, jonka perustehtävä on työeläkejärjestelmän vahvistaminen ja sen toimintaympäristöön vaikuttaminen. Teemme nyt vain hieman erilaisia juttuja tämän saavuttaaksemme.

TELAmies kaapista ulos!

Työeläkealan hengen virtuaaliselle manifestaatiolle TELAmies-blogille tämä tarkoittaa niin ikään muutoksia. Uudelleensyntynyt tiedottaja on nyt erityisasiantuntija. Eläkeuskovaisten tittelit ovat yhteisiä, ja ei titteli miestä pahenna – jos ei kyllä parannakaan. 

Pelkkää matkapäiväkirjaa en enää pidä, käsittelen laajemmin ajankohtaisia eläkeaiheita kansainvälisellä näkökulmalla, sukupolvikysymyksiä unohtamatta. Uudet työtehtävät värittävät blogin sisältöä. Toisaalta kun katson kevään kalenteria, huomaan, että matkakertomuksiakin on luvassa... 

TELAmies tulee myös ulos kaapista! Tämä lause kuulostaa ehkä vähemmän pahaenteiseltä julistukselta, kun tarkennan, että teen blogia tästä edes omalla nimelläni. 

Matkatyön vähentymisellä on yllättävän kauaskantoisia seurauksia. Koko ruokaympyrä menee uusiksi. Hyvästi huoltoasemien nuhjuiset wieninleikkeet, tervetuloa Helsingin keskustan notkuvat noutopöydät ja sushi-buffetit.

"Voi kuinka pieninä palasina olikaan mun leipäni maailmalla"

Hiukan vakavammalla äänenpainolla: neljän vuoden reissutyön jäljet alkavat näkyä vasta nyt pienen tuumaustauon aikana. Noin 450 puhetilaisuuden, kymmenien tuhansien ajettujen kilometrien ja kotoa poissa oltujen viikonloppujen jälkeen olo on aika tyhjä. Jatkuva lähteminen ja tuleminen kadottaa perspektiivin ns. arkielämään. Päivääkään – enkä vitostiellä ajettua yötä – en vaihtaisi pois. Matkustus myös koukuttaa pidemmän päälle. 

Työn tekivät arvokkaaksi ne ihmiset ja sidosryhmät, joiden luo ilmestyin saarnaamaan. Ne, joiden tarinoita ja kysymyksiä tässäkin blogissa on käsitelty. Kiitos teille kaikille kärsivällisyydestä, tarkkaavaisuudesta ja läsnäolosta! Aion pitää jatkossakin Ihmisen keskiössä.

Entä uskollinen Auris? Rautahevonen pääsee osa-aikaeläkkeelle kalliolaiseen parkkiluolaan. Kronologista ikää on vähän, mutta ei ne vuodet vaan mailit. Minkä Auris silti omalle luonnolleen voi: "kuin mustan maalikuoren alla sydän pakahtunut ois". 

Ok, nostalgia on pieninä annoksina terveellistä, mutta TELAmies katsoo aina eteenpäin...