Suomessa ihmiset luottavat yleensä raakaan työntekoon, kun on tarve päästä elämässä eteenpäin. Perusjampan tai -jaanan jälkimodernissa selviytymisstrategiassa säännöllinen kokoaikatyö tuottaa edelleen hyvinvoinnin keskipehmeän perustan, jossa loikoillaan vapaalla. Työn puuttuessa taas levytetään paljaalla puulaverilla. Vehreämmälle oksalle kurkotetaan työpanosta lisäämällä tai miettimällä sen kohde uudelleen.
Arjen värisen materialismin juoksupyörästä hairahtuneet downshiftaajat haaveilevat onnesta pienemmällä työpanoksella. Ensin pitää tosin olla jotain, josta skaalata alaspäin.
Luovan luokan näytekappale, punavuorelainen hipsteri Cousteau- pipo vinossa, voi varmaan vaihtaa ketterästi ammattia sekä ennen kaikkea: tehdä vähemmän. Mutta mihin osa-aikainen kaupankassa, apurahatutkija tai vaikkapa tukityöllistetty downshiftaa?
Luokkaretki alaspäin
Matti Apunen on hoitanut leiviskänsä luterilaiselle työkulttuurille vieraiden luokkaretkeläisten julkisessa myllytyksessä, joten ei lyödä enempää. Itsensä downshiftaajaksi julistautuvien joukosta löytyy varmaankin laaja skaala erilaisia kohtaloita. Kohtalo on tässä kohtaa tosin hieman väärä termi, koska ilmiössä täytyy olla kyse elämänhallinnan ottamisesta omiin käsiin. Sillä jos muutos ei ole itse aikaansaatua, kyseessä on vain sosiaalisesti hyväksyttävä tapa kohdata työttömyys.
Mielekkäämmän uuden elämän hankkiminen ei olisi ongelma yhteiskunnan kannalta, jos se ei samalla tarkoittaisi osittaista luopumista omasta potentiaalista. Kysymykseksi nouseekin: kuinka paljon maksimisuorituksesta jää uupumaan ja kuinka moni on valmis muuttamaan käyttäytymistään?
Työeläke kertyy nimensäkin mukaan työstä. Oman eläketurvan taso riippuu pääasiassa työn määritelystä taloudellisesta arvosta. Todennäköistä on, että luokkaretken alaspäin tekevän eläkepotti leikkaantuu. Mutta se voi myös parantua mielekkään työn, paremman työssä jaksamisen ja siten pidemmän työuran kautta. Downshiftauksen sukupuolivaikutuksia ei juuri ole tutkittu. Kun työelämästä on työntöä ja vetoa kohti kotia, voivat naisten työeläkkeet jäädä jälkeen – entisestään.
Jos kyse olisi koko työkulttuurin muutoksesta, hankaloittaisi tämä ainakin jollain aikavälillä työeläkkeiden rahoitusta. Suurin osa työeläkkeistä, kun katetaan pääasiassa jakojärjestelmällä eli joka vuosi kerätään kasaan vakuutusmaksuja palkkasummasta, joilla maksetaan kuluvan vuoden eläkkeitä. Pitkällä aikavälillä natiivin elintasopakolaisen kerryttämät eläkevastuut tosin jäävät niin ikään pienemmiksi, vaikka lyhyistä katkoksista työuralla kertyykin nykyisin työeläkettä.
Akuutti velkakriisi näyttää nakertavan ainakin lyhyellä aikavälillä sitä ikiaikaista kirkassilmäisten nuorten ikäluokkien uskoa, jossa oma työ johdattaa onneen. Eikö elämäntuskainen hipsteri voisi myös skaalata ylöspäin tai edes samalla levelillä? Noh, koko downshiftaus- ilmiöön liittyy myös käsitys talouskasvun haitallisuudesta (degrowth), joka onkin jo astetta vaarallisempaa harhaoppia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
TELAmies tarkastaa kommentit ennen julkaisua. Asiattomat sekä muiden oikeuksia ja vapautta loukkaavat tekstit poistetaan.