Usko on luja luottamus

"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." Hebr.11:1-10

Pelolla on kiva myydä ihmisille juttuja. Herätetään primääritunteita uhkakuvilla ja ärsykkeillä, joilla saadaan aivot ylikellottumaan. Luonto avittaa meitä näin hengissäpysymisen jalossa taidossa. Sitten tarjotaan helpotusta ratkaisun muodossa. Kyse on manipulaatiosta, joka kiihottaa kuluttajan ostohalut kliimaksiin.

Voisin viitata tässä kohtaa jokin aika sitten ilmestyneeseen pankkiiriliikkeen tutkimukseen, jossa ihmiset ennakoivat elintasonsa laskua eläkkeelle ollessa ja epäilevät työeläkkeen kykyä kattaa kaikki elinkustannukset, en kuitenkaan tee sitä. Markkinointipyrähdyksiä tulee aina uusien asiamiessopimusten, tuoteinnovaatioiden ja viime vuosina erityisesti veromuutosten vanavedessä.

Edelleen voisin jatkaa kyseisen hutkinnan tavasta jättää osa tuloksista julkaisematta ja raportoida vain osa vastausvaihtoehdoista oman agendan ajamiseksi, mutta en tee sitä. Tätä kutsutaan informaatiomuotoiluksi. Mietin jo hetken palaavani pankkiiriliikkeen zombie-skenaarioon perustuvaan apokalyptiseen väestöennusteeseen, jonka jätän senkin väliiin. 

Sen lauluja laulat kenen leipää syöt – vaikka epävireessä. Pätee muuten TELAmiehenkin paasaukseen, paitsi tietysti joikun puhtauden suhteen.

Sen sijaan nostan abstraktiotasoa: puhun nyt siis epävarmuudesta, joka nousee esiin mitä erilaisimmissa kyselytutkimuksissa. Tälle ajalle on tyypillistä tunne vakauden puutteesta, joka johtaa siihen, että ihmisten on vaikea "lyödä lukkoon" mitään arvoja. Vanha Groucho Marxin heitto kertoo kaiken: "nämä ovat periaatteitani, jos ette pidä niistä, minulla on toisia".

Epävarmuus yhdistettynä alentuneisiin tulevaisuuden odotuksiin johtaa epäluuloon. Jotenkin tuntuu, että suomalainen ei luota enää kuin poliisiin ja palomieheen, jotka saavat jonkinlaisen synninpäästön.  Väestön vanheneminen ei kuitenkaan ole uskon asia. Työeläkejärjestelmä on varautunut siihen rahastoimalla osan eläkemaksusta. Plakkarissa on 150 miljardia plätää taittamaan maksujen nousupaineita. Täydelliseen rahastointiin ei pyritä: nyt ja jatkossa noin neljännes eläkkeistä katetaan osittaisella rahastoinnilla.

No, millä tulee toimeen vanhuuseläkkeellä? Vaikka tarpeet ovat koko ihmiskunnalle samat, kuluttajakansalaisen tarpeentyydytys vaihtelee. Tässä tulee triviaalijytky: eläkeaika johtaa aina jonkinlaiseen tiputukseen elintasossa. Ansioihin perustuva työeläke pitää huolta siitä, ettei tiputa korkealta. Tällä hetkellä työeläkkeen ja eläkkeellesiirtymistä edeltäneen palkan nettokorvausaste on noin 65 prosenttia.

Työeläke on elinikäinen suoritus ja yksityiset eläkevakuutukset käytännössä aina sijoitussidonnaisia. Ne loppuvat joskus, varmaankin yleensä kesken. Joku tarvitsee enemmän kuin 60 pinnaa palkasta eläkkeellä. Varsinkin jos on siirtänyt toiveitaan ja unelmiaan aina elämässä eteenpäin: joskus sitten, eläkkeellä.

Lisäeläkkeitä tulisi tarjota täydentämään lakisääteistä eläkettä, ei korvaamaan sitä. Kas, vaikka ne dissaavat meitä, minä en dissaa yksityisiä eläkevakuutuksia. Vain yksi huomautus: kulurakenteita kannattaa vertailla myös muihin säästämisen muotoihin.

Paras henkilökohtainen investointi, mitä yksilö voi tehdä, on omaan terveyteen sekä työkykyyn ja -taitoihin. Ollaan rehelisiä: jos elämme pidempään, niin osa pidentyvästä eliniästä on käytettävä työhön. Tämä ei koske vain työeläkkeitä, vaan yhteiskuntaa laajemmin.

En voi pyytää ketään uskomaan, mutta entä edes vähän luottamusta... Oma kokemukseni "kentältä" on osoittanut, että ihmisten pelot ovat suurelta osin epärealistisia ja kumpuavat epävarmuudesta. Menneiden ja tulevien eläkeuudistusten viesti ei ole epävarmuuden saarnaa, vaan tuunauksen ja hyvän huoltokirjan hoosiannaa.

Työmaa kutsuu downshiftaajaa

Suomessa ihmiset luottavat yleensä raakaan työntekoon, kun on tarve päästä elämässä eteenpäin. Perusjampan tai -jaanan jälkimodernissa selviytymisstrategiassa säännöllinen kokoaikatyö tuottaa edelleen hyvinvoinnin keskipehmeän perustan, jossa loikoillaan vapaalla. Työn puuttuessa taas levytetään paljaalla puulaverilla. Vehreämmälle oksalle kurkotetaan työpanosta lisäämällä tai miettimällä sen kohde uudelleen.

Arjen värisen materialismin juoksupyörästä hairahtuneet downshiftaajat haaveilevat onnesta pienemmällä työpanoksella. Ensin pitää tosin olla jotain, josta skaalata alaspäin.

Luovan luokan näytekappale, punavuorelainen hipsteri Cousteau- pipo vinossa, voi varmaan vaihtaa ketterästi ammattia sekä ennen kaikkea: tehdä vähemmän. Mutta mihin osa-aikainen kaupankassa, apurahatutkija tai vaikkapa tukityöllistetty downshiftaa?

Luokkaretki alaspäin     

Matti Apunen on hoitanut leiviskänsä luterilaiselle työkulttuurille vieraiden luokkaretkeläisten julkisessa myllytyksessä, joten ei lyödä enempää. Itsensä downshiftaajaksi julistautuvien joukosta löytyy varmaankin laaja skaala erilaisia kohtaloita. Kohtalo on tässä kohtaa tosin hieman väärä termi, koska ilmiössä täytyy olla kyse elämänhallinnan ottamisesta omiin käsiin. Sillä jos muutos ei ole itse aikaansaatua, kyseessä on vain sosiaalisesti hyväksyttävä tapa kohdata työttömyys.

Mielekkäämmän uuden elämän hankkiminen ei olisi ongelma yhteiskunnan kannalta, jos se ei samalla tarkoittaisi osittaista luopumista omasta potentiaalista. Kysymykseksi nouseekin: kuinka paljon maksimisuorituksesta jää uupumaan ja kuinka moni on valmis muuttamaan käyttäytymistään?

Työeläke kertyy nimensäkin mukaan työstä. Oman eläketurvan taso riippuu pääasiassa työn määritelystä taloudellisesta arvosta. Todennäköistä on, että luokkaretken alaspäin tekevän eläkepotti leikkaantuu. Mutta se voi myös parantua mielekkään työn, paremman työssä jaksamisen ja siten pidemmän työuran kautta. Downshiftauksen sukupuolivaikutuksia ei juuri ole tutkittu. Kun työelämästä on työntöä ja vetoa kohti kotia, voivat naisten työeläkkeet jäädä jälkeen – entisestään.

Jos kyse olisi koko työkulttuurin muutoksesta, hankaloittaisi tämä ainakin jollain aikavälillä työeläkkeiden rahoitusta. Suurin osa työeläkkeistä, kun katetaan pääasiassa jakojärjestelmällä eli joka vuosi kerätään kasaan vakuutusmaksuja palkkasummasta, joilla maksetaan kuluvan vuoden eläkkeitä. Pitkällä aikavälillä natiivin elintasopakolaisen kerryttämät eläkevastuut tosin jäävät niin ikään pienemmiksi, vaikka lyhyistä katkoksista työuralla kertyykin nykyisin työeläkettä.

Akuutti velkakriisi näyttää nakertavan ainakin lyhyellä aikavälillä sitä ikiaikaista kirkassilmäisten nuorten ikäluokkien uskoa, jossa oma työ johdattaa onneen. Eikö elämäntuskainen hipsteri voisi myös skaalata ylöspäin tai edes samalla levelillä? Noh, koko downshiftaus- ilmiöön liittyy myös käsitys talouskasvun haitallisuudesta (degrowth), joka onkin jo astetta vaarallisempaa harhaoppia.