"Neljännen valtakunnan" vieraana osa II

                              "Down the rabbit hole" eli komission portista sisään


Lupaukset ovat niin kuin lapsia: helppoja tehdä, mutta vaikeita toimittaa maailmaan. Viime viikolla lupaamani blogiteksti pullahtaakin vasta nyt ulos. Onnellisen ja voipuneen virtuaali-isän seuraava tuotos on jo pilkkeenä silmäkulmassa.

Toissaviikkoinen Brysselin visiitti tosiaan tuotti monenlaisia tuliaisia. Erityisesti tapaamiset useamman komission pääosaston kanssa, Suomen pysyvässä edustustossa, palkasaajien edustustossa ja työeläkealan Eurooppalaisen edunvalvonnan heimosoturien päämajassa eli AEIP:n toimistolla toivat lisävalaistusta muuten niin hämärään eurokraattien hallinnoimaan rinnakkaistodellisuuteen.

Eläkealaa suoraan ja epäsuorasti koskevaa kirjallista matskua tulee EU-lähteistä ovista ja ikkunoista. Valkoinen kirja eläkkeistä edustaa ensimmäistä ja tiukentuva budjettikuri sekä talouskoordinaatio jälkimmäistä.  

Paperisodanjulistus ja 2000-luvun sosiaalipolitiikkaa Euroopasta

Pitää tietää, mitkä akkunat jättää auki ja mitkä kiinni. Muuten tietokone huutaa hoosiannaa eurofraasien sedimentoituessa c-levylle. Totuus lienee jossain takki auki avoimuuden ja itsesuojelun välimaastossa: kaikkea on seurattava. 

Suomessa implementoidaan nyt budjettikehysdirektiiviä ("six pack"), joka mm. velvoittaa jäsenmaat toimittamaan ajantasaista tietoa julkisen talouden tasapainosta ja parantamaan monivuotista budjettisuunnittelua kehyksillä. Työeläkkeet kuuluvat kansantaloudentilinpidossa julkisen sektoriin. Kuukausitasoiseksi suunniteltu raportointi tuntuu suhteellisen stabiililla eläkealalla ylilyönniltä ja varsinaiselta paperisodanjulistukselta.
 
Velkakriisin varjo ulottuu jäsenvaltioiden "oman" sosiaalipolitiikan ylle. Jos jäsenvaltio poikkeaa julkisen talouden rakenteellisen alijäämän tavoitteista (vakaus- ja kasvusopimuksen johdannaiset), altistaa se itsensä aina komission ohjaukselle. Sosiaalipolitiikan avoimen koordinaation merkitys vähenee jatkossa entisestään. Sosiaalipolitiikkaan, kuten I-pilarin eläkkeisiin, vaikuttaa jatkossa sitäkin enemmän komissiovetoinen talouskuri sekä EU-ohjausjakso.

Komission vihreä kirja pitkäaikaissijoittamisesta

Bryssel on kyllääntynyt lobbareista. TELAmiehen kanssa samoja eläketurvan juoksuhautoja – tosin koko Euroopan tasolla – ryynää AEIP eli paritaaristen sosiaaliturvainstituutioiden yhdistys. Paritaarisuus on vain hienompi sana työmarkkinaosapuolten (työntekijät ja työnantajat) hallinnoimille järjestelmille. Tällainen on suomalainen ansioperusteinen työeläkemallikin.

AEIP:n toimistolla kuulimme komission sisämarkkinat ja palvelut pääosaston edustajalta tulevasta pitkäaikaissijoittamista koskevasta vihreästä kirjasta. Komissio julkaisee vihreän kirjan, kun se on havainnut ongelman ja haluaa tuoda tämän keskusteluun. Valkoinen kirja taas sisältää komission viitoittaman tien ongelma ratkaisuun. Pitkän aikavälin sijoittamisen vihreä kirja julkaistaan näillä näkymin vielä loppuvuonna 2012.

On hienoa, komission tutkan havaitsemaa ongelmaa ei kehystetä liian tarkasti, vaan kaikilta asianosaisilta halutaan mahdollisimman vapaita mielipiteitä. Lopulta emme saaneet mitään määritystä siitä, mitä pitkäaikaissijoittamisella tarkoitetaan: sijoitustuotteita, sijoittajia itseään, aikaperspektiiviä? Hämmästykseni lähenteli Liisa Ihmemaassa -tyyppistä tunnetta, jossa arkijärjen logiikka katoaa ja absurdi tulee tilalle.

Institutionaaliset eläkerahastot ja -sijoittajat ovat pitkän aikavälin sijoittajia. Tämä on triviaalia, kun otetaan huomioon rahoituksen kohde: kyse on elinkaarisäästämisestä pisimmällä mahdollisella aikavälillä. Sijoituskohteet vaihtelevat, mutta kaikki tavoittelevat tuottoa pitkällä aikavälillä. Mutta muuttuuko mikä tahansa sijoitusinstrumentti pitkäaikaiseksi, jos sitä vain omistetaan pitkään?

TELAmies tekee nyt sivistyneen arvauksen siitä, mihin suuntaan institutionaalisten sijoittajien panoksia halutaan suunnata. Itse asiassa useista lähteistä (Eurooppa 2020, "two pack" -säädöshanke) puskee esiin työpaikkoja ja kasvua luovien julkisten investointien lisääminen Euroopassa. EU:n alueelle suunnatut infrastruktuurisijoitukset ja -hankkeet ovat selkeästi toivottavia sekä parlamentin että komission näkökulmasta. Eri asia on, ovatko ne myös tuottavia pitkäaikaissijoituksia eläkerahastojen ja -sijoittajien vinkkelistä.

"Neljännen valtakunnan" vieraana

Syksy ei ole vielä saanut lopullista otetta Brysselistä. Kaupungin kaduilla liipottavan lobbariarmeijan päällä näkyi vain harvakseltaan trenssitakkeja. Paikallisen kansallisasun virkaa toimittavalla tummalla puvulla pärjäsi mainiosti.  

Loputtomat kokolattiamattokunniakujat, poskisuudelmat, mussels from Brussels, Belgian ja yhdentymisen pääkaupunki. Eurokraattien kehto on kaikkea tätä. Simpukoihin liittyen: sain vaatimattomasta ja maukkaasta transatlanttisesta kalakeitosta epätoivotun gastrotuliaisen, joka on jatkanut antamistaan aina viime päiviin saakka.

Vaikka TELAmies edustaa ns. modernia ja työtätekevää pystyvää ihmistä eli Homo flexibilistä, joka on tottunut taipumaan aina juuri siihen suuntaan mihin on työntöä, niin poskisuudelmaetiketti maistuu vieraalta. Euroopassakin menneinä vuosina idänsuhteiden syvännettä luodanneet Brezhneviläiset kielarit ovat onneksi historiaa, jonka kaikki haluavat aktiivisesti unohtaa.

Suomalaisen työeläkejärjestelmän evankelistana tein viime viikolla lähetystyötä vieraalla maalla. Eikä Pohjolan mörökölli jäänyt ilman tuolia sosiaalisten rituaalien ristitulessa.

Talous edellä ja muut perästä?

Kaikki puhuivat viime viikolla komission puheenjohtajan José Manuel Barroson keskiviikkona pitämästä Unionin tilaa käsitelleestä palopuheesta. Hän muuten vastailee myös EU-kansalaisten kysymyksiin tänään (19.9.2012) livenä GooglePlussassa. Kolkuttavalle avataan ja kysyvälle vastataan – ainakin jos ei kysy vaikeita.

Barroson mukaan Euroopan on siirryttävä kohti kansallisvaltioiden liittoa. Pankkivalvonta on askel kohti pankkiunionia, nykyisestä budjettikurin valvonnasta taas ollaan siirtymässä kansallisten budjettien ylikansalliseen koordinaatioon ja lopulta kehityksen päätepisteestä löytyy yhteinen "velkojen lunastus ja velkakirjojen liikkeeseenlasku".

Epätoivoiset ajat näyttävät vaativan äärimmäisiä tekoja. En puutu nyt enempää liittovaltioprojektin järkevyyteen Suomen kannalta – sen pohtiminen kai on edelleen sallittua muillekin kuin populisteille ja nationalisteille (kaksi puheessa mainittua väestöryhmää). Rapatessa roiskuu ja suomalainen työeläkejärjestelmäkään ei ole immuuni tästä syntyville sirpalevaikutuksille. Voiko samanlaisen ylärakenteen alla olla jatkossa yhtä monimuotoista EU-27:n eläkedesignkokoelmaa kuin nyt? 

Positiivinen friikki 

Päällimmäisenä mieleen jäi pyörimään pienen maan eläkejärjestelmän erityispiirteiden mahdollinen hukkuminen talouden isojen suuntaviivojen alle. Oma päätäntävalta eläkeasioissa säilyy juuri niin pitkään kuin julkinen taloutemme on pitkän aikavälin kestävällä uralla. Lisäksi eläkeasioiden ripottelu useiden eri komission pääosastojen vastuulle johtaa siihen, että vasen käsi ei aina tiedä mitä oikea tekee. 

Suomi on Euroopassa poikkeus eläketurvan järjestämistavaltaan, mutta myös sen osalta, kuinka hyvin sitä on hoidettu. Poikkeavuushan ei ole enää traagista tai syrjäyttävää, kysykää vaikka Lady Gagan "pieniltä monstereilta". Tulevaan on varauduttu ja meillä on pystytty aina sopimaan työeläkkeistä ja sopeutettu eläkemaksut ja -etuudet ajan henkeen, säilyttäen kuitenkin työeläketurvan kovan ytimen. 

Eurooppalaisen kattojärjestömme AEIP:n kokouksessa sain kuulla myös toisenlaisia kokemuksia siitä, mitä tapahtuu, kun asiat ovat hoitamatta liian pitkään. Italiassa ansioeläkemallia muutetaan radikaalisti: nuorten tulevat eläkkeet eivät näytä hääppöisiltä ja maksussa olevien eläkkeiden indeksointia huononnetaan todella rankalla kädellä. Noin yli 1400 euron eläkkeisiin ei jatkossa tehdä lainkaan vuosittaisia indeksitarkistuksia.

Ladataan tähän loppuun vielä teaseri: loppuviikosta lisää juttua reissusta ja mm. tulevasta komission pitkäaikaissijoittamista koskevasta vihreästä kirjasta.

Kreikkalainen tragedia

Joskus kannattaa varoa, mitä toivoo – se voi toteutua. Jälleen yksi yhtenäisen Euroopan perustusten muuraajien unelma on nyt toteutunut: pääoma liikkuu vikkelästi jäsenvaltiosta toiseen. Virtausten voimakkuus ja suunnat tosin vaihtelevat.

Suomeen luotetaan, joten täällä pankkien taseisiin virtaa yksityisiä talletuksia. EU:n juoksuttama julkinen rahavirta taas valuu mm. Kreikkaan – ei kuitenkaan aivan viemäristä alas. Kreikan keskuspankki taas on porannut uuden kaivon Attikaan eli se "painaa" nyt myös itse rahaa luvan kanssa. Tämän ELA-hätäohjelman puitteissa Kreikka pitää liikepankit ja koko yhteiskunnan elinkykyisenä eräänlaisen giganttisen pikavipin voimalla. 

Hätäavulle on kuitenkin asetettu ehtoja. Hyvällä tahdollakin on hintansa. Rahavirtojen säännöstelijänä toimii troikka eli Euroopan komissio, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto. Troikaletta ei pidä sekoittaa venäläiseen kolmivaljakkoon.

Pelastusohjelman hintana on tiukka budjettikuri ja demokratiavaje. Hädän varaan joutuneelle sanellaan ehdot, joilla julkinen talous saadaan sopeutettua. Siis sellaiseksi kuin lainanantajat sietävät. Poikkeustilanteessa jäsenvaltion kansalaisilta ei enää kysytä leikkausten luonteesta. Luottamus taloudenpitoon on kulutettu loppuun.

Merkkipaalu sosiaaliturvaan puuttumisessa

Eläkedesignin muotoa ja laatua on tähän asti pidetty pohjimmiltaan jokaisen jäsenvaltion omana asiana. Kuitenkin lainojen kylkiäisenä vaadittiin nyt muutoksia myös Kreikan eläkejärjestelmään.

Poikkeusoloissa sosiaaliturvan kovaan ytimeen on voitu puuttua: varhaiseläkereittien ikärajoja nostetaan, eläkerahastojen määrää pienennetään, lisäeläketurvaa leikataan, julkisten eläkkeiden tasoa leikataan jne. Leikkausten vaikutuksia heikoimmassa asemissa oleviin on myös arvosteltu. Euroopan ay-järjestöjen keskusjärjestö ETUC on koonnut yhteen Kreikan eläkkeensaajien valitukset Euroopan sosiaalisten oikeuksien komiteaan.

Totta kuitenkin on, että helleenien eläkemalli sisälsi erilaisia hullutuksia varsinkin julkisella sektorilla. Eläkkeen korvaustasot suhteessa palkkaan ovat myös olleet aika hulppeita, kun esimerkiksi Suomen noin 60 prosenttia on ylitetty kymmenillä prosenteilla. Prosenttejahan ei tosin voi syödä.

Ei sympatiaa paholaiselle?

Saksassa media on revitellyt Kreikan taloudenpidosta löydettyjä kansallisia erikoisuuksia niin, että joka-aamuista Zeit-lehteä lukevilla on takuulla mennyt braatvursti väärään kurkkuun ja vielä työmatkallakin Baijerilaisen Moottoritehtaan Waunun kaasupoljin on hirttänyt kiinni ääriasentoon. Suomessa nettifoorumien verenjano ei jää tästä jälkeen.

Klassisen kreikkalaisen näytelmän ytimessä on katarsis eli katsojan myötätunto epäonnista keskushahmoa kohtaan. Miksi kreikkalainen yhteiskunnallinen tragedia ei herätä sympatiaa Euroopassa? Luulisi, että ainakin Suomessa sentään muistettaisiin 90-luvun lama-aika, jolloin toivottomuus eli valintojen puute oli kohtalokasta sekä yksilöille että kokonaiselle valtiojärjestelmälle.

Kreikan kohtaloa voidaan tarkastella aristoteelisen tragedian logiikan kautta, jossa tarina syntyy pääosanesittäjän tekemästä virheestä. Mikä on Kreikan tekemä virhe, joka suisti sen tragediaan?

Suomessa kansan syvien rivien yleinen näkemys tuntuu olevan, että koska oliivivyöhykkeellä on eletty yli varojen jo pitkään, on nykyinen kurinpalautus oikeutettua. Koko moraalisen pahennuksen voimalla esitetty vaatimus kuuluu ja näkyy. Luterilaisen työetiikan pohjoinen sovellus korostaa sovitusta työn kautta, kun taas välimerellinen moraalikoodisto perustuu anteeksiantoon.

Näytelmä on vielä kesken. Yleisö odottaa täydellistä romahtamista, joka voisi laittaa viulut soimaan Suomessakin. Moderni tragedia päättyy aina huonosti, mutta klassisessa kreikkalaisessa tragediassa loppu voi olla myös onnellinen.