"Neljännen valtakunnan" vieraana

Syksy ei ole vielä saanut lopullista otetta Brysselistä. Kaupungin kaduilla liipottavan lobbariarmeijan päällä näkyi vain harvakseltaan trenssitakkeja. Paikallisen kansallisasun virkaa toimittavalla tummalla puvulla pärjäsi mainiosti.  

Loputtomat kokolattiamattokunniakujat, poskisuudelmat, mussels from Brussels, Belgian ja yhdentymisen pääkaupunki. Eurokraattien kehto on kaikkea tätä. Simpukoihin liittyen: sain vaatimattomasta ja maukkaasta transatlanttisesta kalakeitosta epätoivotun gastrotuliaisen, joka on jatkanut antamistaan aina viime päiviin saakka.

Vaikka TELAmies edustaa ns. modernia ja työtätekevää pystyvää ihmistä eli Homo flexibilistä, joka on tottunut taipumaan aina juuri siihen suuntaan mihin on työntöä, niin poskisuudelmaetiketti maistuu vieraalta. Euroopassakin menneinä vuosina idänsuhteiden syvännettä luodanneet Brezhneviläiset kielarit ovat onneksi historiaa, jonka kaikki haluavat aktiivisesti unohtaa.

Suomalaisen työeläkejärjestelmän evankelistana tein viime viikolla lähetystyötä vieraalla maalla. Eikä Pohjolan mörökölli jäänyt ilman tuolia sosiaalisten rituaalien ristitulessa.

Talous edellä ja muut perästä?

Kaikki puhuivat viime viikolla komission puheenjohtajan José Manuel Barroson keskiviikkona pitämästä Unionin tilaa käsitelleestä palopuheesta. Hän muuten vastailee myös EU-kansalaisten kysymyksiin tänään (19.9.2012) livenä GooglePlussassa. Kolkuttavalle avataan ja kysyvälle vastataan – ainakin jos ei kysy vaikeita.

Barroson mukaan Euroopan on siirryttävä kohti kansallisvaltioiden liittoa. Pankkivalvonta on askel kohti pankkiunionia, nykyisestä budjettikurin valvonnasta taas ollaan siirtymässä kansallisten budjettien ylikansalliseen koordinaatioon ja lopulta kehityksen päätepisteestä löytyy yhteinen "velkojen lunastus ja velkakirjojen liikkeeseenlasku".

Epätoivoiset ajat näyttävät vaativan äärimmäisiä tekoja. En puutu nyt enempää liittovaltioprojektin järkevyyteen Suomen kannalta – sen pohtiminen kai on edelleen sallittua muillekin kuin populisteille ja nationalisteille (kaksi puheessa mainittua väestöryhmää). Rapatessa roiskuu ja suomalainen työeläkejärjestelmäkään ei ole immuuni tästä syntyville sirpalevaikutuksille. Voiko samanlaisen ylärakenteen alla olla jatkossa yhtä monimuotoista EU-27:n eläkedesignkokoelmaa kuin nyt? 

Positiivinen friikki 

Päällimmäisenä mieleen jäi pyörimään pienen maan eläkejärjestelmän erityispiirteiden mahdollinen hukkuminen talouden isojen suuntaviivojen alle. Oma päätäntävalta eläkeasioissa säilyy juuri niin pitkään kuin julkinen taloutemme on pitkän aikavälin kestävällä uralla. Lisäksi eläkeasioiden ripottelu useiden eri komission pääosastojen vastuulle johtaa siihen, että vasen käsi ei aina tiedä mitä oikea tekee. 

Suomi on Euroopassa poikkeus eläketurvan järjestämistavaltaan, mutta myös sen osalta, kuinka hyvin sitä on hoidettu. Poikkeavuushan ei ole enää traagista tai syrjäyttävää, kysykää vaikka Lady Gagan "pieniltä monstereilta". Tulevaan on varauduttu ja meillä on pystytty aina sopimaan työeläkkeistä ja sopeutettu eläkemaksut ja -etuudet ajan henkeen, säilyttäen kuitenkin työeläketurvan kovan ytimen. 

Eurooppalaisen kattojärjestömme AEIP:n kokouksessa sain kuulla myös toisenlaisia kokemuksia siitä, mitä tapahtuu, kun asiat ovat hoitamatta liian pitkään. Italiassa ansioeläkemallia muutetaan radikaalisti: nuorten tulevat eläkkeet eivät näytä hääppöisiltä ja maksussa olevien eläkkeiden indeksointia huononnetaan todella rankalla kädellä. Noin yli 1400 euron eläkkeisiin ei jatkossa tehdä lainkaan vuosittaisia indeksitarkistuksia.

Ladataan tähän loppuun vielä teaseri: loppuviikosta lisää juttua reissusta ja mm. tulevasta komission pitkäaikaissijoittamista koskevasta vihreästä kirjasta.