Brysselin keskustori ja uudiskuusi
TELAmies on trad. Sesongin lakipistettä edeltävä varoaika on tästä syystä parasta perinteiden kultivointia. Joulun symboliarvo on huikea, jonka haaskalla mellastavat mainossepot ja -tiinat jo heti kesälomien jälkeen.
Jos olen aivan rehellinen, tänä vuonna joulufiilistely on ollut työkiireiden ja muuttoprojektin ristipaineessa vähäistä. Päivitys blogiani seuranneille: Helsingin Kallion urbaani maisema on nyt historiaa. Hyvästi hipsterit ja lukemattomat linjoilla päivystävät "puolen kilon punttisalit". Tervetuloa Puotila ja perhe-elämä. Uskollisen Auriksen reviiri siis vaihtuu.
AEIP:n kokouksessa Brysselissä kohistiin viime viikolla mm. Eurooppa-neuvoston eli valtionpäämiesten huippukokouksen päätöksestä käynnistää pankkiunionin ensimmäinen vaihe (pankkivalvonta) sekä joulukuusesta. Kyllä, luitte oikein. Kaupungin keskustorille ei tänä vuonna pystytetty kuusipuuta, vaan etäisesti kuusta muistuttava moderni ja väriä vaihtava uudiskuusi. Tästä nousi poru.
Himmeli näytti hyvältä ja tyylikkäältä, mutta perustelut eivät kelvanneet Belgialaisille. Virkamiesten ilmoituksen mukaan kuusta ei lopulta pystytetty poliittisen korrektiuden takia. Joulun teema olisi voinut loukata ei-kristittyjä ja uskonnottomia – ja varmaan myös Jean Claude Van Dammen kummin kaiman kauan kadonnutta veljeä. Valokuusikin on pistetty tällä viikolla pakettiin mellakoiden pelossa.
Itse uskon ja luotan, että viimeistään aattona orjallinen joulun perinteisten puhdetöiden ja tapojen noudattaminen tuo rauhan ja seesteisyyden kylään. Kaava on tuttu: joulurauha paikan päältä, radiosta Joulumaata ja tonttupuhetta, tv:stä Samu-Sirkka, hirvenpaisti, rasvayskä, suklaaähky ja varttihumala.
Olen varma, että ensi vuonna eläkemaailman ilmakehässä, taloudessa ja EU-akselilla sattuu ja tapahtuu. TELAmies-blogi seuraa, valvoo ja kommentoi kaikkea tätä. Ennen sitä, erittäin hienoa joulua kaikille! Tyyli on vapaa...
Joulun hengen on syytä riittää ensi vuonna pitkälle.
Otetaan vaikka esimerkiksi näin sesongin huipussa laskettu hyvien ja pahojen tekojen tilinpito. Viekkaat, tihrusilmäiset tontut tietävät missä mennään. Jos todellisuus saa otteen jo loppiaisena, niin inhimillisen tilinpäätöksen jäämää on vaikea luovalla kirjanpidollakaan vääntää siihen tilaan, joka heruttaa seuraavana jouluaattona pukinkontista puolet kuusen alle.
Kokonaisilla valtioilla ei ole sen helpompaa. Tämän viikon tiistaina eduskunnassa hyväksytty EU:n jäsenvaltioiden talouspolitiikan yhteensovittamista ja ohjausta käsittelevän säädöskokoelman on tarkoitus tiukentaa talouskuria. Julkisen sektorin rakenteellista alijäämää ja Suomelle asetettavaa maakohtaista keskipitkän aikavälin tavoitetta tarkkaillaan ensi vuodesta alkaen entistä ahkerammin: "nyt nimien kirjaan merkitään taas...".
Julkisen talouden rotia ylläpitäviä diilejä on ollut jo aiemmin (ensimmäinen Vakaus- ja kasvusopimus), mutta sääntöjä on rikottu. Jalona tarkoituksena on, että jatkossa pehmeitä paketteja ei enää tunneta, vaan risuja tulee herkemmin. Uuden säädöskokoelman (Six-pack, Finanssipoliittinen sopimus) sanktiovalikoimaan kuuluu korjausmekanismin laiminlyönnistä sekä sakkomenettely että koko rangaistusprosessista seuraava epävirallisempi häpeärangaistus.
Valtiovarainvaliokunta on todennut talouskoordinaatiota koskevassa kannanotossaan, että eläkeasiat ovat edelleen kansallisen toimivallan ytimessä ja työeläkejärjestelmään
tehdään rahoitusasemaa
parantavia muutoksia vain, jos tämä on
tarpeellista työeläkejärjestelmän oman kestävyyden kannalta. Suomessahan päätöksistä on neuvoteltu vakiintuneesti kolmikannassa.
Cola-pukki vierailee Suomessa työeläkerahastojen ansiosta
Uusi taloussääntely on EU:n lainsäätämisjärjestyksen ulkopuolella tapahtunutta poliittista sopimista. Mieleen tulee (ei sisällä Fingerpori-viittausta), että rikkomusten korjaamatta jättämisestä lopulta määrättävät sakot ovat kuitenkin vähäisiä (0,1% tai 0,2% bkt:sta). Häpeärangaistuksenkin teho on ennaltaehkäisevä. Tuoreessa muistissa toivottavasti vielä on, mitä tapahtui, kun sääntöjä rikottiin säännöllisesti. Suurin epäilyksen aihe kuitenkin on, että komission ennusteiden mukaan vuonna 2013 lähes kaikki jäsenvaltiot rikkoisivat jo lähtökohtaisesti sorvattuja kriteereitä.
Suomi ei kuulu, harvojen joukossa, edellä mainittuun tuhmien kaartiin. Työeläkejärjestelmä luokitellaan kansantalouksien tilinpidossa julkisen sektorin alasektoriksi. Se tuottaa tällä hetkellä Suomen rahoitusaseman lukuihin ylijäämää, kuntien ja valtion talous puolestaan alijäämää. Työeläkejärjestelmän sisällä on kuitenkin eroja, sillä erityisesti kuntien ja valtion eläkelakien mukaisten laitosten suhteellinen jäämä on tällä hetkellä suurempi kuin yksityisen sektorin. Itse asiassa yksityisen sektorin maksuylijäämää ei enää ole ja tilanne jatkuu näin varmaankin maailman tappiin asti.
Ilman työeläkevarojen lisäystä ja korkotuottoja Suomi ei täyttäisi talouskurin kriteerejä. Miten on jatkossa, jos ja kun rahastoiva osuus alkaa tasoittamaan työeläkemaksun nousupainetta ja samaan aikaan alijäämä muualla pysyy. Jouluvertausta käyttääkseni, vaihtuisiko punanuttuisen Cola-pukin vierailu tuolloin nuuttipukin rymistelyksi?
Olen elänyt jo niin pitkään kuvaputken lämmössä että viime viikolla eduskunnassa käytyä poliisien eläkeikäkeskustelua seuratessa, mieleeni nousi heti ensimmäisenä lapsuuden tv-konstaapeli Artturi Sakari Reinikainen. Eläkeasioiden lisäksi TELAmiehen tietovarannosta on louhittavissa huomattava esiintymä television triviatietoa.
Neil Hardwickin hahmottelema Tampereen ikoni tatuoi suomalaisten kollektiiviseen tajuntaan kuvan leppoisan poliisin arkkityypistä. Paljon on vettä virrannut kasarin jälkeen Tammerkoskessa. Poliisin työ, yhteiskunnallinen status ja koko Suomi ovat muuttuneet – ja varmaan myös rikolliset.
Amerikkalaisissa poliisisarjoissa uhataan aina viedä (anti)sankarin eläke, kun "peli Bostonissa muuttui liian kovaksi". Tästä ei kuitenkaan ole kyse kotimaisessa uudistuksessa. Nykysäädökset on todettu syrjiviksi. Poliisien eläkeikää halutaan nostaa myös osana kansallista työurien pidentämisen tavoitetta. Julkinen talous, eläkejärjestelmä ja lopulta Me kaikki tarvitsemme nykyistä pidempiä työuria. Tämä ei ole liturgiaa, vaan realismia.
Aiheen ympärillä käydystä julkisesta keskustelusta saa tällä hetkellä sellaisen kuvan, että kaikki poliisit haluaisivat heittää tinanapin nurkkaan mahdollisimman pian. Eräs poliisi teki valituksen
eroamisiän ehdottomuudesta. Hän olisi halunnut jatkaa omassa työssään
eroamisiän jälkeen, mutta tämä ei vielä jokin aika sitten ollut
mahdollista. Poliisihallituksen ohjeistuksen mukaan työssä jatkaminen on nyt mahdollistettu 68 vuoteen asti.
Poliisien eroamisikä aiotaan hallituksen esityksen mukaan nostaa muiden valtion virkamiesten kanssa samalle tasolle vuoden 2013 alusta alkaen (siirtymäkausi). Oletuksena on, että todellinenkin eläkkeellesiirtymisikä seuraisi perässä.
Nyt miehistön ja alipäällystön eroamisikä on 60 vuotta. Tosin 58-vuotiaana eläköityviäkin on vielä vahvuudessa. Päällystön eroamisikä on jo 63 vuotta. Todelliset eläkkeellesiirtymisiät ovat työkyvyttömyyseläkkeistä johtuen jonkin verran matalampia. Poliisit siirtyisivät jatkossa noudattamaan joustavaa 63-68 vuoden vanhuuseläkeikää.
Eläkeiän nostoa on puolustettu vertaamalla poliisien tekemää työtä palomiehiin, joiden eläkeikää on jo nostettu. Tämä ei kuitenkaan ole kovin kestävä argumentti, sillä työt ovat luonteeltaan niin erilaisia.
Toisaalta voidaan esittää kysymys, miksi ylipäänsä pitäisi olla ammatillisia eläkeikiä? Onko asia ymmärrettävä niin, että jotkut ammatit ovat kutsumusammatteja, joiden perusteisiin vihkiytymällä saa eräänlaisen suojan työuran loppupuolella. Ammatinvaihto tällöin on poissuljettua. Ajan henki viettää poispäin ammattisuoja-ajattelusta.
Koska valtion tuottavuusohjelman rajaamat resurssit tiedetään, poliisien henkiseen ja ruumiilliseen työkykyyn sekä työn organisointiin pitää panostaa nykyistä enemmän. Työkyvyttömyyseläke ei saa muodostua hallitsevaksi eläkereitiksi. Kaikki eivät voi virkavuosien kasautuessa siirtyä paperipinkan asettelijoiksi. Pystyn vielä jotenkuten kuvittelemaan Reinikaisen 62 vuotta 11 kuukautta ja 364 päivää nuorena "maijan" rattiin, mutta Maria Kallion kohdalla tämä tuntuu jopa luontevalta.
