Kreikkalainen salaatti härskiintyy Kyprussialla

Oliivipuun varjossa on kuuma. Lomaresortissa nahka tummuu asbestin valkoisen, mutta polttavan rantahiekan hivellessä jalka-anturoita. Läikkyvän turkoosi ja Välimeren kokoinen kahluuallaskaan ei tarjoa helpotusta. Jos takapihalla on lunta kurkunpäähän asti, tuntuu em. katteeton konttorieskapismi ainoalta lohdutukselta.

Aurinkokohteen estetiikka on aina liittynyt Kyprokseen. Nyt on kuitenkin jo niin paahtavaa, että lehvät kaartuvat karrelle. Viime viikkoina epätoivoisten ihmisten kiemurtelevat jonot pankkiautomaateilla, turhautumisesta kertovat herjakyltit mielenosoituksissa – ja aivan puskista Venäjä – ovat nousseet entisen haavemaailman tilalle.

Noin 40 vuotta sitten Turkki kuumotti kreikkalaistaustaisia saarelaisia valtaamalla maan pohjoispuolisen osan. Kypros on 90-luvulla vapaaehtoisesti asemoinut itsensä talouden kautta maantieteellisesti kaukaisempaan itänaapuriimme. Paikalliset olosuhteet: holding-yhtiöiden kasvualusta, verosopimus maiden välillä sekä inhimillisen tekijän puolella miellyttävä välimerellinen ilmasto ovat epäilemättä suosineet slaavilaisen rahan ohjautumista maahan. 

Kreikkalainen salaatti härskiintyy auringossa. Kyproksella on läheinen suhde Kreikkaan. Viime päiviin asti se on välttänyt kantahellenian syvän laman. Tilanne on muuttumassa. Kyproslaiset pankit maksavat nyt luottamuksesta Kreikan valtion velkakirjoihin ja yksityiseen velkaan. Uskoa koeteltiin jo pari vuotta sitten (2011) valtion velkakirjojen vaihto-ohjelmalla, jossa niiden nimellisarvosta höylättiin reilulla kädellä pois noin 100 miljardia euroa.

Kyproksen massiiviseksi paisuneen pankkisektorin ongelmat johtuvat osin riskienhallinnan pettämisestä. Talouskasvun pysähtyminen toi rakenteelliset ongelmat esiin. Valtio on myös isona omistajana ongelmapankeissa, joiden rakenteita järjestellään nyt uusiksi. Troikan (komissio, EKP, IMF ) nyt lupaamassa noin 10 miljardin euron pelastuspaketin ehdoissa toteutuu omistajien ja lainoittajien vastuu, mutta myös suurtallettajien pankkiriski. Tämä on uutta ja ratkaisumallin vaikutukset nähdään lähiviikkoina. Komission jatkossa vaatimat rakenteelliset uudistukset ovat niin ikään vasta edessä. Lisäksi Kyproksen pitää vielä kantaa kortensa kekoon haalimalla itse kokoon 6 miljardia.

Pelastuspaketin kokoluokkaa kuvaa, että koko maan kansantuote oli viime vuonna noin 18 miljardia euroa. Mistä fyrkkaa? "Tavallisia tallettajia" ei nyt kuriteta, mikä olisikin ollut poikkeuksellista. Venäjä on pakollista retoriikkaa lukuun ottamatta ollut yllättävän hiljaa suurtalletusten (yli 100 000€) verottamisesta, joiden joukossa on miljardeja venäläistä rahaa. Maiden välisen verosopimuksen osin mahdollistaman veronkierron hillitseminen onkin Kremlin intressissä. Medvedevin sanoin: "varastetun rahan varastaminen vain jatkuu".

Ensimmäisissä pankkikriisin ratkaisuehdotuksissa Kypros aikoi uhrata maan lisäeläkerahastot ja jopa ortodoksisen kirkon pöytähopeat kattaakseen oman rahoitusosuutensa pelastusoperaatiossa. Samantyyppistä lyhytnäköisyyttä on harrastettu eräissä Itä-Euroopan maissa, joissa on sosialisoitu eläkerahastoja valtion velan maksuun – ja ties mihin.

Troikka tyrmäsi eläkerahastojen käytön vakuutena uudelle liikkeelle laskettavalle valtiolainalle. Euroopan sosiaalisesta mallista pidettiin tältä osin kiinni. Jatkossa ongelmaksi saattaa sen sijaan muodostua, että monet eläkerahastot ovat ilmeisesti tehneet merkittäviä käteistalletuksia maan pankkeihin. Espanjalaiset eläkerahastot ovat muuten viime aikoina sijoittaneet eräänlaisena poikkeustoimenpiteenä mojovasti oman maansa velkakirjoihin. Riskien kasautuminen yhteen kekoon hirvittää napapiirillä asti.

Miljardipilkintää heikoilla jäillä

Pilkkiminen on tähän vuoden aikaan jo hieman riskaabeli harrastus. Auton ikkunasta voi silti nähdä röykkiöittäin pettävälle jäälle ja kevätaurinkoon unohtuneita haalarikeskittymiä. Olen sen verran mukavuudenhaluinen, että jäät on mukavia grogilasissa, mutta muuten ei. Toisenlainen pilkkiminen sen sijaan on TELAmiehellekin tuttu ilmiö: seminaaripilkkiminen. 

Ei niin, että itse antautuisin kokouksissa silmäluomien lepuuttamiselle, mutta omilla luennoillakin tapaa joskus pilkkimoodissa olevia – onneksi harvemmin. Jokainen tietysti toivoo, että oma show olisi sen verran valovoimainen, että uni ei houkuttelisi, mutta pitkän päivän iltana pieni herpaantuminen on oikeastaan jokamiehenoikeus.

Kokemukseni mukaan harrastus on suosittu myös muualla europilkkimisen muodossa. Viime viikolla nähtiin EU:n parlamentissa kuitenkin toisenlainen tajunnan herpaantuminen, kun varapuhemies Georgios Papastamkos pyörtyi kesken EU:n budjettikiistan ja maatalousrahojen käsittelyn. Kyseessä ei ollut ns. pystypilkki. Plenaarisessio otti epäilemättä koville valtapolitiikan ja rahapanostusten kohdentumisen ristipaineessa. Parlamentti ei toistaiseksi hyväksynyt ehdotettua pitkän aikavälin menokehystä.

Viikko sitten tehtiin myös muita "kovan kaliiberin" päätöksiä, kun yhteisesti sovittuja hyvän taloudenpidon sääntöjä uudistettiin jälleen. Kyseessä oli tietysti sopu Two-pack -asetuksista, joiden lopullinen lainopillinen muotoilu on tosin vielä neuvoston sinettiä vailla. Kotimaisessa yleisössä on tämän uudistuksen osalta vaivuttu varsinaisiin miljoonapilkki-tunnelmiin vai pitäisikö puhua miljardipilkinnästä? 

Säädöspaketin sivuun nivottiin parlamentissa myös komission nimeämän asiantuntijaryhmän perustaminen, jonka tarkoituksena on tutkia osittaiseen yhteisvastuuseen siirtymistä siltä osin, kun maan julkinen velka ylittää 60 prosenttia bkt:sta. Jo vakaus- ja kasvusopimuksen mukaan valtion velka ei saa ylittää tätä maagista lukua, mutta harvat ovat sitä noudattaneet. Voidaan miettiä, mitä kannustinvaikutuksia tällä olisi velan ottoon...

Tällä kertaa talouskoordinaatio eteni normaalin lainsäädäntömenettelyn eikä poliittisen sopimisen kautta, joka oli virkistävää. Mitä sovittiin ja miten, on näin läpinäkyvämpää. Uudet säännökset rakentavat Vakaus- ja kasvusopimuksen sekä sen päivitysten päälle. Talouskurivaatimuksista ei hevin saa irti keynesiläistä ideologiaa. Elvytysvarasta onkin väännetty viime viikkoina peistä erään komissaarin ja erään nobelistin välillä. 

Euroalueen jäsenvaltioiden budjettien seuranta vahvistuu eli valvontaa sekä ohjausmekanismeja lisätään. Two-packin budjettiseuranta on ennaltaehkäisevää siinä mielessä, että se koskee aivan kaikkia eurossa mukana olevia valtioita. Lisäksi ongelmiin ajautuneiden maiden valvontaa lisätään ja menettelytapoja selkeytetään.

Jo ensi vuodesta eteenpäin euroalueen jäsenvaltiot toimittavat aina lokakuun 15. päivään mennessä budjettisuunnitelmansa tulevalle vuodelle ja komission punakynän alle. Budjetit syynätään marraskuun loppuun mennessä. Komissio myös konsultoi jäsenvaltioita toivotuista korjaustoimenpiteistä, jos sovittuja julkisen talouden tavoitteita rikotaan – ja niitähän rikotaan.

Budjettivedosten aikaraja kulkee vuoden lopussa, jonka jälkeen pyörähtää taas käyntiin eurooppalainen lukukausi eli ohjausjakso (tammi-kesäkuu). Brysselin kirjekurssille lähetettäviä budjettisuunnitelmia tarkistetaan vakaus- ja kasvusopimuksen pohjalta, jolloin toistuvissa ennaltaehkäisevien tavoitteiden tai liiallisten alijäämien tapauksissa sanktiona on rahallisia talletuspakkoja, lopulta sakkoja. Niissä mitataan myös rakenteellista alijäämää, johon lasketaan mukaan mm. työeläkerahastojen jäämä.

Avainkysymys on, miten säädöksiä rikottaessa päästään takaisin kestävälle uralle? Vakavien alijäämien tapauksissa voidaan vaatia rakenteellisiakin uudistuksia, jotka ylittävät pelkän budjettitarkastelun! Käytännössä kyse on kansallisten ja komission ratkaisutapojen sekä niiden taustalla olevien ideologioiden yhteensovittamisesta. Myös jäsenvaltioiden "vertaistuella" neuvostossa on merkitystä suositusten kohdalla. Parlamentin näkökulmasta mahdollisilla leikkauslistoilla ei saisi taittaa orastavan talouskasvun mahdollisuuksia eikä puuttua olennaisiin sosiaalisiin investointeihin. 

Kuuminta hottia eurojargonissa onkin tällä hetkellä talous- ja rahaliiton sosiaalisen ulottuvuuden fundeeraus. Siihen liittyy myös yhteisvastuullisuuden lisääminen ja jäsenvaltioiden väliset solidaarisuuden osoitukset. Kun talous- ja rahaliitto syvenee, miten koordinoidaan jäsenvaltioiden erilaisia sosiaaliturvamalleja? Tästä lisää jo seuraavassa blogitekstissä...  

Laitakaupungin valoisalla puolella

Olen aina epäillyt, että jääkauden jälkeen nykyiseen Suomeen asti löytäneet esiugrit tulivat tänne kesällä. Suvituuli lauloi kunniaa kukkivalle luonnolle, viilentävä meri lepäsi tyynenä ja metsäkauriit käyskentelivät ruohomatolla. Sitten tuli talvi ja epäilys. Vaakasuoraan satava lumiseinäke ahavoi poskenkannikat, mereen piti hakata reikä, jotta sen näki ja kauriit olivat jäätyneet pystyyn jo tammikuussa.

Tällaista vielä liikkui ulkoisesti jähmettyneessä pääkopassa, kun tallustin toimistolta Ruoholahteen Sosiaalidemokraattisten opiskelijoiden (SONK) tilaisuuteen toissa lauantaina.

Matkan varrella Kampin ja Ruoholahden välissä on mielenkiintoinen puutaloalue: sadan markan villat. Helsingin työväen rakennusyhtiö rakennutti 1800-luvun lopulla puutteen riivaamalle paikalle 100 asuntoa, joista on jokunen vielä jäljellä. Osakkeen hinta oli tuolloin sata markkaa, jonka sai lunastaa itselleen vuoden aikana 10 markan erissä. Jos unohdetaan rahan arvo, ostovoima ja asumisen laatu, niin tänä päivänä siihen saattaisi mennä hiukan pidempään. 2000-luvulla Ruoholahteen gryndattaisiinkin "millin villoja".

Kaurimäen harrastama Helsingin miljöökuvaus ei anna elokuvassa Laitakaupungin valot miellyttävää kuvaa Ruoholahdesta. Onhan se vähän kolho lasikuutioiden hallitsema kaupunginosa, mutta "vanhalta puolelta" löytyy vaikkapa em. villat. Metrolla pääsee kätevästi pois uudemmasta tuulitunnelista.

Eläkejärjestelmän kestävä kehitys 

Sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuteen panostaneen teemaseminaarin hyvä henki oli villinnyt oman puheenvuoroni kohdalla muutenkin aktiivisen väen jo varsinaiseen kysymystulvaan. Tämä saattoi johtua hyvästä pohjustuksesta: ministeri Tuomioja käsitteli ilmaston muutosta ja  kestävän kehityksen teemaa sukupolvikysymyksenä. 

Vaikeitakin aiheita sivuttiin. TELAmies ui mielellään syvissä vesissä – kahluuallas on nynnyille, kunhan ei dipata synkkiin vesiin. 

Joku haikaili työeläkkeiden valtiollistamisen perään? Tästä on todella huonoja esimerkkejä muualta Euroopasta: eläkemaksuja ja varoja on käytetty muuhun kuin eläkkeisiin esimerkiksi valtion velan maksuun. Maksajilla eli työntekijöillä ja työnantajilla saattaisi myös olla asiaan joku mielipide. Ei onnistu.

Toinen pohdiskeli, miten yrittäjän kantamaan yrittäjäriskiin sopii käytännössä pakollinen sosiaalivakuutus (YEL). Vanhuus on kaikille yhteisenä sosiaalisena riskinä kuitenkin sen tyyppinen, että yhteiskunnan on joka tapauksessa tarjottava joku turva sen varalle. Yrittäjä osallistuu näin myös itse oman turvansa rahoittamiseen vakuutusmaksujen kautta. Lisäksi yrittäjän muu sosiaaliturva on sidoksissa eläkemaksun pohjana olevaan työtuloon.

Yleensä maapallon rajallisiin resursseihin liitetty kestävän kehityksen periaate toimii mielestäni hyvänä analogiana myös työeläkejärjestelmän kestävyydelle. On oikeudenmukaista, että nykyhetken eläkeläisten tarpeiden tyydytys ei tapahdu tulevien eläkeläisten kustannuksella ja toisinpäin. Näin sukupolvisopimus on tasapainossa. 

Jälkiviisautena voidaan todeta, että historiassa ei ole päästy tasa-arvoon eläkemaksujen kohdalla, rahastoinnista huolimatta. Tämä selittyy etuusperusteisen ja pohjimmiltaan jakojärjestelmään perustuvan eläkemallin luonteella. Järjestelmä kypsyy vasta pitkän ajan kuluttua alkulähtökohdasta. Nykysäännöillä tulevat eläkeläisetkin kuitenkin saavat nykyisen tasoisia työeläkkeitä, mutta pidemmällä työuralla, kun osa pidentyvästä eliniästä on käytettävä työhön.