Sosiaalisesta ulottuvuudesta toisiin maailmoihin

Ne meistä, jotka elävät niin sanotussa reaalimaailmassa, ovat tottuneet hahmottamaan ympäristöä neljän ulottuvuuden kautta: pituuden, leveyden, syvyyden ja ajan. Oma paikka maailmankaikkeudessa löytyy yleensä näitä elementtejä pallottelemalla.

Viime viikon Brysselin matkan aikana TELAmiehen aika-avaruus kaareutui omituisesti. En tiedä johtuiko se ydineurooppalaiseen lounaaseen rouhittujen huhtasienien jäämistä yhdistettynä hotellihuoneessa töllöttämäni Star Trek Into Darkness -elokuvan kvanttisulkeisiin.

Aika ainakin häviää tarkkaillessa sydäneuroopan pulssia. Tapaamisia ja kokouksia on minuuttiaikataulun mukaan. Lisäksi kaupungin logistiikka asettaa rajoitteita, sillä vaikka tiedät koordinaatit, päivä loppuu yleensä kesken. Näppäimistön reunallekin voi hukkua. Informaatiovirran perkaamisessa vierähtää tuokioita, kotvia ja toveja.

Joidenkin teoreettisen fysiikan käsitysten mukaan oman maailmamme ulkopuolella sijaitsevia ulottuvuuksia ja näissä sijaitsevia rinnakkaistodellisuuksia voi olla jopa rajattomasti. Ei olekaan enää kerettiläistä sanoa, että Brysseli on kuin toinen maailma, sillä komissio julkisti eilen (2.10.2013) itsekin uuden ulottuvuuden tiedonannon. 

Euroopassa on menty velkakriisin aikana talous edellä, jolloin niukkuusdoktriinin sosiaaliset seuraukset ovat jääneet vähemmälle seurannalle. Talous- ja rahaliiton sosiaalinen ulottuvuus on ollut EU-politiikan agendalla jo jonkin aikaa. Se on ollut mukana sen tiekartan piirtäjäksi valikoituneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Herman Van Rumpuyn remmin esityksissä. Komissiollakin on oma pitkän aikavälin pohjapiirustuksensa EMU:n tulevaisuudesta, jossa vedetään myös sosiaalipoliittisia viivoja.

Aina työmarkkinaosapuolista lähtien, sosiaalisen ulottuvuuden käsite on juuri sitä, mitä eri tahot haluavat siinä nähdä. Yhteistä on usein sosiaalipolitiikan alaan kuuluvien kysymysten nykyistä suurempi painoarvo.

EMUn sosiaalisen ulottuvuuden rakentaminen korostaa jäsenvaltioiden ja EU:n toimivaltaan liittyviä jännitteitä. Sosiaalipolitiikka, kuten sosiaali- ja työllisyysasiat kuuluvat pääasiassa jäsenvaltioiden vastuulle. Varsinkin eläketurva on kansallisen päätöksenteon ytimessä. Kysymys kuuluukin: kuinka pitkälle voidaan mennä ilman perussopimusten uusimista?

Ei kovin pitkälle, sillä vaikka tiukentunut julkisten talouksien valvonta ja ohjaus on jo kaventanut kansallista liikkumavaraa myös sosiaalipolitiikassa, on suurempi yhteisvastuullisuus ja "fiskaalinen unioni" vielä kaukaista utopiaa. Ne ovat kuitenkin mukana pitkän aikavälin visioissa. Eri maiden sosiaalipolitiikka on muodostunut jokaisen omista lähtökohdista.

Jotain kertoo sekin, että komission nettisivuilla kirjallisuuspalkinnon saajista kertonut uutinen painettiin isommalla kuin sosiaalisen ulottuvuuden tiedonanto. Tämä kuvaa myös aloitteen pohjustajan (EMPL) painoarvoa suhteessa muihin komission pääosastoihin, lähinnä talouden ja rahoituksen pääosastoon. Tiedonannon kolmessa lyhyen aikavälin tavoiteessa ei ole konkretiaa aidoista yhteisvastuullisuuden elementeistä, rajat ylittävistä talousshokkien suhdannetasaajista tai merkittävien talousuudistusten etukäteisarvioinnista. 

Hienoa (ja harvinaista) oli, että jäsenvaltioiden toimivalta tunnustettiin suhteellisen vahvalla tavalla. Suunnitelmiin kuuluu myös, että työmarkkinaosapuolet otettaisiin paremmin mukaan vuotuiseen talouden ohjausjaksoon ja maakohtaisten suositusten muotoiluun sekä EU-tasolla että kotimaassa. Mukana olisivat ne, joiden tontille monet Eurooppalaisen lukukauden teemat epäilemättä osuvat.

Sosiaalipolitiikan tuottamaa lopputulosta halutaan jatkossa mitata entistä tarkemmin. Tähän on monessa kriisimaassa varmasti inhimillisesti perusteltu tarve. Työllisyyttä, köyhyyttä ja tulonjakoa koskevia mittareita aiotaan ottaa nykyistä merkittävämmällä painolla talouden ohjausjaksoon, jopa makroekonomisen epätasapainon tarkkailun yhteyteen. Niiden rikkomisesta ei kuitenkaan toistaiseksi ole seuraamassa sanktioita.

Etukäteen kohuttu kansallisten talousuudistusten etukäteistarkastus EU-tasolla (ex-ante) on toivottavasti menossa jatkossa jo olemassa oleviin EU:n poliittisiin prosesseihin, joissa keskityttäisiin tietojen keräämiseen ja parhaiten käytäntöjen vaihtamiseen. Subsidiariteetille tulisi näin ollen vahva tuki ja merkittävien uudistusten arviointiin ei sisältyisi talouskurin kaltaisia sääntelyn elementtejä, mikä olisi enemmän kun lohdullista.