Maidon ja hunajan maassa

                   "Mikki Hiiri merihädässä" New Yorkin nykytaiteenmuseo MoMassa


Matka se on häämatkakin. Vaihtoehtoja tälle ainutkertaiselle pariutumisekskursiolle ei ollut: ulkomaille piti päästä ja mielellään kauas. Tosin "isot pojat" ovat kertoneet, että toinenkin kerta voidaan järjestää.

Virallinen kuherruskuukausi typistyi syyslomaviikkoon. Epävirallista herkistelyä riittää jatkossakin. Itse matka suuntautui Amerikan ihmemaahan ja New Yorkiin. Kohteen valikoituminen tuntui lopulta itsestään selvyydeltä. New York -hengen manifestaatio ohjaajalegenda Woody Allenia mukaillen: meillä kotona olen pomo, vaimo vain tekee kaikki päätökset.

Aikaerorasitus (7h) painaa vielä tätä kirjoittaessani päälle. Päällimmäisenä mielessä on valtaisa hämmästys kulttuurillisen illuusion ja aineellisen New Yorkin sekoittumisesta vielä kotimaankamarallakin. Ihmettelijän ja turistin rooliin on helppo antautua, sillä ensikertalaisena Isossa Omenassa OLET sitä.

Koska kaupunki on kaikille amerikkalaisilla tv-sarjoilla ja elokuvilla mielensä korruptoineille tavallaan tuttu, tuntuu kadulla askeltaessa monesti siltä kuin olisi sisällä jossain niistä. Itse asiassa monet paikalliset tuntuvat käyttäytyvän aivan kuin he olisivat tämän tiedostaen osallisena omaa elämäänsä suuremmassa käsikirjoituksessa.

Vaalirahaa, suomalaista kouluruokaa ja muita utopioita

Vinoutuneesta vuorikausirytmistä johtuen aamut varhentuivat. Onneksi television uutislähetykset alkoivat pyöriä jo hämärän rajamailla. " Ylen aikaisesta" ruudun lämmöstä välittyi kuva onnettomuuksien, väkivallantekojen ja julkkisten merkittävästä uutisarvosta. Väliin mahtui myös mainoksia, joissa Obama ja Romney polttivat kiitettävällä tahdilla keräämäänsä noin 6 miljardin taalan (and counting) vaalirahapottia. Suomessa kaikkien viime presidentinvaaleihin osallistuneiden ehdokkaiden budjetit olivat yhteenlaskettunakin alle 4 miljoonaa euroa.
 
Nykytaiteenmuseo MoMassa vieraillutta satunnaista matkaajaa odotti viime viikolla yllätys: suomalainen kouluruoka. Ravintolassa tarjottiin makumatka maamme kouluruokaperinteeseen. Siis ilmaiseen ja ravitsevaan koulussa tarjottavaan ateriaan. Harvinaista Amerikan herkkua monessakin mielessä.

Ja eihän tämä olisi TELAmiehen blogi, jos ei häämatkaankin sisältyisi vähintään yhtä eläkeaiheista sivujuonnetta. Eläkesielua ei pestä pois voi. Bongasin Broadwayta mittaillessani musikaalimainosten giganttisesta kollaasista erilaisia eläkevakuutuksia myyvien tahojen mainoksia.

Omalla säästämisellä onneen?

USA:n lakisääteinen työeläkejärjestelmä tarjoaa globaalissa vertailussa suhteellisen vaatimattomia etuuksia, jos katsotaan maksetun eläkkeen suhdetta eläköityimistä edeltäneeseen palkkatasoon. Tämän päälle monet yritykset ovat järjestäneet työntekijöilleen lisäeläkkeitä.

Yhä harvemmilla yrityksillä on varaa lisäturvaan. Alirahastointikaan ei ole harvinaista. Lisäksi monet näistä ammatillisista eläkejärjestelyistä on muutettu etuusperusteisista maksuperusteisiksi eli eläke määräytyy vain järjestelmään maksettujen maksujen ja niille saatujen sijoitustuottojen perusteella (esim. 401 (k) -järjestelyt). Konkurssitapauksissa riskit ovat etuusperusteisia malleja suuremmat .

Kolmas eläketurvan pilari on tietysti itse säästetty vanhuuden turva. Tähän suoneen iskevät yksityiset toimijat, joiden markkinointia ei pääse maassa pakoon. Kysymys kuuluu: paljonko rahaa täytyy olla säästössä eläkkeelle siirryttäessä? 

Säästämiseen liittyvät lehtijutut valuvat myös tänne asti. Aivan kuin meillä edellytettäisiin samanlaista elinkaarisäästämistä (8-10 kertaa vuositulot plakkarissa)? On selvää, että USA:n eläkedesign vaatii säästämään itse merkittäviä summia ennen eläköitymistä. Suomalainen työeläkejärjestelmä tuottaa – nyt ja tulevaisuudessa – kohtuullisen omaan ansiotasoon perustuvan eläketason. Tulevaa varten rahastoidaan osa eläkemaksusta, mutta kollektiivisesti. Yksilön työeläkkeen suuruus ei riipu suoraan rahastojen kehityksestä tai eläkkeelle siirtymisen ajankohdasta.

Myös Yhdysvalloissa herätellään sukupolvikeskustelua eläkkeistä. Paikallisten babyboomereiden eli "suurten ikäluokkien" ja x-sukupolven nuoruuttaan jatkaneiden grungeveteraanien vertailu on suosittu aihe. USA:n valitsema polku on reunustettu yksityisen varautumisen vaatimuksella. Kyse on kuitenkin myös aidoista säästämismahdollisuuksista ja -haluista, jolloin kaikkien sukupolvien sisältä löytyy niitä, joilla on ja joille annetaan, ja sitten niitä, joilla ei ole eikä anneta.     
                             

"Neljännen valtakunnan" vieraana osa II

                              "Down the rabbit hole" eli komission portista sisään


Lupaukset ovat niin kuin lapsia: helppoja tehdä, mutta vaikeita toimittaa maailmaan. Viime viikolla lupaamani blogiteksti pullahtaakin vasta nyt ulos. Onnellisen ja voipuneen virtuaali-isän seuraava tuotos on jo pilkkeenä silmäkulmassa.

Toissaviikkoinen Brysselin visiitti tosiaan tuotti monenlaisia tuliaisia. Erityisesti tapaamiset useamman komission pääosaston kanssa, Suomen pysyvässä edustustossa, palkasaajien edustustossa ja työeläkealan Eurooppalaisen edunvalvonnan heimosoturien päämajassa eli AEIP:n toimistolla toivat lisävalaistusta muuten niin hämärään eurokraattien hallinnoimaan rinnakkaistodellisuuteen.

Eläkealaa suoraan ja epäsuorasti koskevaa kirjallista matskua tulee EU-lähteistä ovista ja ikkunoista. Valkoinen kirja eläkkeistä edustaa ensimmäistä ja tiukentuva budjettikuri sekä talouskoordinaatio jälkimmäistä.  

Paperisodanjulistus ja 2000-luvun sosiaalipolitiikkaa Euroopasta

Pitää tietää, mitkä akkunat jättää auki ja mitkä kiinni. Muuten tietokone huutaa hoosiannaa eurofraasien sedimentoituessa c-levylle. Totuus lienee jossain takki auki avoimuuden ja itsesuojelun välimaastossa: kaikkea on seurattava. 

Suomessa implementoidaan nyt budjettikehysdirektiiviä ("six pack"), joka mm. velvoittaa jäsenmaat toimittamaan ajantasaista tietoa julkisen talouden tasapainosta ja parantamaan monivuotista budjettisuunnittelua kehyksillä. Työeläkkeet kuuluvat kansantaloudentilinpidossa julkisen sektoriin. Kuukausitasoiseksi suunniteltu raportointi tuntuu suhteellisen stabiililla eläkealalla ylilyönniltä ja varsinaiselta paperisodanjulistukselta.
 
Velkakriisin varjo ulottuu jäsenvaltioiden "oman" sosiaalipolitiikan ylle. Jos jäsenvaltio poikkeaa julkisen talouden rakenteellisen alijäämän tavoitteista (vakaus- ja kasvusopimuksen johdannaiset), altistaa se itsensä aina komission ohjaukselle. Sosiaalipolitiikan avoimen koordinaation merkitys vähenee jatkossa entisestään. Sosiaalipolitiikkaan, kuten I-pilarin eläkkeisiin, vaikuttaa jatkossa sitäkin enemmän komissiovetoinen talouskuri sekä EU-ohjausjakso.

Komission vihreä kirja pitkäaikaissijoittamisesta

Bryssel on kyllääntynyt lobbareista. TELAmiehen kanssa samoja eläketurvan juoksuhautoja – tosin koko Euroopan tasolla – ryynää AEIP eli paritaaristen sosiaaliturvainstituutioiden yhdistys. Paritaarisuus on vain hienompi sana työmarkkinaosapuolten (työntekijät ja työnantajat) hallinnoimille järjestelmille. Tällainen on suomalainen ansioperusteinen työeläkemallikin.

AEIP:n toimistolla kuulimme komission sisämarkkinat ja palvelut pääosaston edustajalta tulevasta pitkäaikaissijoittamista koskevasta vihreästä kirjasta. Komissio julkaisee vihreän kirjan, kun se on havainnut ongelman ja haluaa tuoda tämän keskusteluun. Valkoinen kirja taas sisältää komission viitoittaman tien ongelma ratkaisuun. Pitkän aikavälin sijoittamisen vihreä kirja julkaistaan näillä näkymin vielä loppuvuonna 2012.

On hienoa, komission tutkan havaitsemaa ongelmaa ei kehystetä liian tarkasti, vaan kaikilta asianosaisilta halutaan mahdollisimman vapaita mielipiteitä. Lopulta emme saaneet mitään määritystä siitä, mitä pitkäaikaissijoittamisella tarkoitetaan: sijoitustuotteita, sijoittajia itseään, aikaperspektiiviä? Hämmästykseni lähenteli Liisa Ihmemaassa -tyyppistä tunnetta, jossa arkijärjen logiikka katoaa ja absurdi tulee tilalle.

Institutionaaliset eläkerahastot ja -sijoittajat ovat pitkän aikavälin sijoittajia. Tämä on triviaalia, kun otetaan huomioon rahoituksen kohde: kyse on elinkaarisäästämisestä pisimmällä mahdollisella aikavälillä. Sijoituskohteet vaihtelevat, mutta kaikki tavoittelevat tuottoa pitkällä aikavälillä. Mutta muuttuuko mikä tahansa sijoitusinstrumentti pitkäaikaiseksi, jos sitä vain omistetaan pitkään?

TELAmies tekee nyt sivistyneen arvauksen siitä, mihin suuntaan institutionaalisten sijoittajien panoksia halutaan suunnata. Itse asiassa useista lähteistä (Eurooppa 2020, "two pack" -säädöshanke) puskee esiin työpaikkoja ja kasvua luovien julkisten investointien lisääminen Euroopassa. EU:n alueelle suunnatut infrastruktuurisijoitukset ja -hankkeet ovat selkeästi toivottavia sekä parlamentin että komission näkökulmasta. Eri asia on, ovatko ne myös tuottavia pitkäaikaissijoituksia eläkerahastojen ja -sijoittajien vinkkelistä.

"Neljännen valtakunnan" vieraana

Syksy ei ole vielä saanut lopullista otetta Brysselistä. Kaupungin kaduilla liipottavan lobbariarmeijan päällä näkyi vain harvakseltaan trenssitakkeja. Paikallisen kansallisasun virkaa toimittavalla tummalla puvulla pärjäsi mainiosti.  

Loputtomat kokolattiamattokunniakujat, poskisuudelmat, mussels from Brussels, Belgian ja yhdentymisen pääkaupunki. Eurokraattien kehto on kaikkea tätä. Simpukoihin liittyen: sain vaatimattomasta ja maukkaasta transatlanttisesta kalakeitosta epätoivotun gastrotuliaisen, joka on jatkanut antamistaan aina viime päiviin saakka.

Vaikka TELAmies edustaa ns. modernia ja työtätekevää pystyvää ihmistä eli Homo flexibilistä, joka on tottunut taipumaan aina juuri siihen suuntaan mihin on työntöä, niin poskisuudelmaetiketti maistuu vieraalta. Euroopassakin menneinä vuosina idänsuhteiden syvännettä luodanneet Brezhneviläiset kielarit ovat onneksi historiaa, jonka kaikki haluavat aktiivisesti unohtaa.

Suomalaisen työeläkejärjestelmän evankelistana tein viime viikolla lähetystyötä vieraalla maalla. Eikä Pohjolan mörökölli jäänyt ilman tuolia sosiaalisten rituaalien ristitulessa.

Talous edellä ja muut perästä?

Kaikki puhuivat viime viikolla komission puheenjohtajan José Manuel Barroson keskiviikkona pitämästä Unionin tilaa käsitelleestä palopuheesta. Hän muuten vastailee myös EU-kansalaisten kysymyksiin tänään (19.9.2012) livenä GooglePlussassa. Kolkuttavalle avataan ja kysyvälle vastataan – ainakin jos ei kysy vaikeita.

Barroson mukaan Euroopan on siirryttävä kohti kansallisvaltioiden liittoa. Pankkivalvonta on askel kohti pankkiunionia, nykyisestä budjettikurin valvonnasta taas ollaan siirtymässä kansallisten budjettien ylikansalliseen koordinaatioon ja lopulta kehityksen päätepisteestä löytyy yhteinen "velkojen lunastus ja velkakirjojen liikkeeseenlasku".

Epätoivoiset ajat näyttävät vaativan äärimmäisiä tekoja. En puutu nyt enempää liittovaltioprojektin järkevyyteen Suomen kannalta – sen pohtiminen kai on edelleen sallittua muillekin kuin populisteille ja nationalisteille (kaksi puheessa mainittua väestöryhmää). Rapatessa roiskuu ja suomalainen työeläkejärjestelmäkään ei ole immuuni tästä syntyville sirpalevaikutuksille. Voiko samanlaisen ylärakenteen alla olla jatkossa yhtä monimuotoista EU-27:n eläkedesignkokoelmaa kuin nyt? 

Positiivinen friikki 

Päällimmäisenä mieleen jäi pyörimään pienen maan eläkejärjestelmän erityispiirteiden mahdollinen hukkuminen talouden isojen suuntaviivojen alle. Oma päätäntävalta eläkeasioissa säilyy juuri niin pitkään kuin julkinen taloutemme on pitkän aikavälin kestävällä uralla. Lisäksi eläkeasioiden ripottelu useiden eri komission pääosastojen vastuulle johtaa siihen, että vasen käsi ei aina tiedä mitä oikea tekee. 

Suomi on Euroopassa poikkeus eläketurvan järjestämistavaltaan, mutta myös sen osalta, kuinka hyvin sitä on hoidettu. Poikkeavuushan ei ole enää traagista tai syrjäyttävää, kysykää vaikka Lady Gagan "pieniltä monstereilta". Tulevaan on varauduttu ja meillä on pystytty aina sopimaan työeläkkeistä ja sopeutettu eläkemaksut ja -etuudet ajan henkeen, säilyttäen kuitenkin työeläketurvan kovan ytimen. 

Eurooppalaisen kattojärjestömme AEIP:n kokouksessa sain kuulla myös toisenlaisia kokemuksia siitä, mitä tapahtuu, kun asiat ovat hoitamatta liian pitkään. Italiassa ansioeläkemallia muutetaan radikaalisti: nuorten tulevat eläkkeet eivät näytä hääppöisiltä ja maksussa olevien eläkkeiden indeksointia huononnetaan todella rankalla kädellä. Noin yli 1400 euron eläkkeisiin ei jatkossa tehdä lainkaan vuosittaisia indeksitarkistuksia.

Ladataan tähän loppuun vielä teaseri: loppuviikosta lisää juttua reissusta ja mm. tulevasta komission pitkäaikaissijoittamista koskevasta vihreästä kirjasta.

Kreikkalainen tragedia

Joskus kannattaa varoa, mitä toivoo – se voi toteutua. Jälleen yksi yhtenäisen Euroopan perustusten muuraajien unelma on nyt toteutunut: pääoma liikkuu vikkelästi jäsenvaltiosta toiseen. Virtausten voimakkuus ja suunnat tosin vaihtelevat.

Suomeen luotetaan, joten täällä pankkien taseisiin virtaa yksityisiä talletuksia. EU:n juoksuttama julkinen rahavirta taas valuu mm. Kreikkaan – ei kuitenkaan aivan viemäristä alas. Kreikan keskuspankki taas on porannut uuden kaivon Attikaan eli se "painaa" nyt myös itse rahaa luvan kanssa. Tämän ELA-hätäohjelman puitteissa Kreikka pitää liikepankit ja koko yhteiskunnan elinkykyisenä eräänlaisen giganttisen pikavipin voimalla. 

Hätäavulle on kuitenkin asetettu ehtoja. Hyvällä tahdollakin on hintansa. Rahavirtojen säännöstelijänä toimii troikka eli Euroopan komissio, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto. Troikaletta ei pidä sekoittaa venäläiseen kolmivaljakkoon.

Pelastusohjelman hintana on tiukka budjettikuri ja demokratiavaje. Hädän varaan joutuneelle sanellaan ehdot, joilla julkinen talous saadaan sopeutettua. Siis sellaiseksi kuin lainanantajat sietävät. Poikkeustilanteessa jäsenvaltion kansalaisilta ei enää kysytä leikkausten luonteesta. Luottamus taloudenpitoon on kulutettu loppuun.

Merkkipaalu sosiaaliturvaan puuttumisessa

Eläkedesignin muotoa ja laatua on tähän asti pidetty pohjimmiltaan jokaisen jäsenvaltion omana asiana. Kuitenkin lainojen kylkiäisenä vaadittiin nyt muutoksia myös Kreikan eläkejärjestelmään.

Poikkeusoloissa sosiaaliturvan kovaan ytimeen on voitu puuttua: varhaiseläkereittien ikärajoja nostetaan, eläkerahastojen määrää pienennetään, lisäeläketurvaa leikataan, julkisten eläkkeiden tasoa leikataan jne. Leikkausten vaikutuksia heikoimmassa asemissa oleviin on myös arvosteltu. Euroopan ay-järjestöjen keskusjärjestö ETUC on koonnut yhteen Kreikan eläkkeensaajien valitukset Euroopan sosiaalisten oikeuksien komiteaan.

Totta kuitenkin on, että helleenien eläkemalli sisälsi erilaisia hullutuksia varsinkin julkisella sektorilla. Eläkkeen korvaustasot suhteessa palkkaan ovat myös olleet aika hulppeita, kun esimerkiksi Suomen noin 60 prosenttia on ylitetty kymmenillä prosenteilla. Prosenttejahan ei tosin voi syödä.

Ei sympatiaa paholaiselle?

Saksassa media on revitellyt Kreikan taloudenpidosta löydettyjä kansallisia erikoisuuksia niin, että joka-aamuista Zeit-lehteä lukevilla on takuulla mennyt braatvursti väärään kurkkuun ja vielä työmatkallakin Baijerilaisen Moottoritehtaan Waunun kaasupoljin on hirttänyt kiinni ääriasentoon. Suomessa nettifoorumien verenjano ei jää tästä jälkeen.

Klassisen kreikkalaisen näytelmän ytimessä on katarsis eli katsojan myötätunto epäonnista keskushahmoa kohtaan. Miksi kreikkalainen yhteiskunnallinen tragedia ei herätä sympatiaa Euroopassa? Luulisi, että ainakin Suomessa sentään muistettaisiin 90-luvun lama-aika, jolloin toivottomuus eli valintojen puute oli kohtalokasta sekä yksilöille että kokonaiselle valtiojärjestelmälle.

Kreikan kohtaloa voidaan tarkastella aristoteelisen tragedian logiikan kautta, jossa tarina syntyy pääosanesittäjän tekemästä virheestä. Mikä on Kreikan tekemä virhe, joka suisti sen tragediaan?

Suomessa kansan syvien rivien yleinen näkemys tuntuu olevan, että koska oliivivyöhykkeellä on eletty yli varojen jo pitkään, on nykyinen kurinpalautus oikeutettua. Koko moraalisen pahennuksen voimalla esitetty vaatimus kuuluu ja näkyy. Luterilaisen työetiikan pohjoinen sovellus korostaa sovitusta työn kautta, kun taas välimerellinen moraalikoodisto perustuu anteeksiantoon.

Näytelmä on vielä kesken. Yleisö odottaa täydellistä romahtamista, joka voisi laittaa viulut soimaan Suomessakin. Moderni tragedia päättyy aina huonosti, mutta klassisessa kreikkalaisessa tragediassa loppu voi olla myös onnellinen.

Työeläkejärjestelmä on puuma

                                 Toimitusjohtajat trapetsilla 50 vuoden kunniaksi


Kun ihminen täyttää vuosia, kyseessä on aina karmea tragedia. Jokainen meistä koittaa onnittelujen ristitulessa aina ottaa ilmeen, joka kertoisi iloisesta ja huolettomasta suhtautumisesta vanhenemiseen. Siihen vääjäämättömään: "älä kysy kenelle kellot soivat, sillä ne soivat meille kaikille".

Kun instituutio täyttää pyöreitä vuosia, kyseessä on aina ylitsepääsemättömän riemun juhla. Se toimii sittenkin! Tätä onnistumisen iloa sain todistaa viime tiistaina Vantaan ja Suomen pedagogisen internointikeskus Heurekan käytävillä, kun työeläkejärjestelmän mittariin kilahti 50 vakuuttavaa vuotta.

Itse synnytyksen lisäksi ensimmäiset vuodet 60-luvulla olivat vastasyntyneelle traumaattisia. Niin kuin monesti käy, ympäristön ja jopa vanhempien odotukset olivat suuria. Työeläketurvaan niitä ladattiin täyslaidallinen. Syystäkin, sillä ennen ansioeläkettä vanhuus oli usein synonyymi köyhyydelle. Jos nyt ei aivan "puolet petäjäistä" ollut nisun jatkeena, niin aika lähellä oltiin. 

Seuraavina vuosina työeläkelait laajenivat koskemaan käytännöllisesti katsoen jokaista suomalaista ja eläkkeitten tasoa parannettiin. Kypsäksi järjestelmää on voinut sanoa vasta viime vuosina, kun ansioeläkettä on ehtinyt kertyä lähes koko työuran mitalta. Valkoisesta jauhosta leivotun nisun keskelle on ilmestynyt hillosilmä. Työeläkkeet säilyttävät työssä hankittua kulutustasoa.

Työeläkejärjestelmä on nyt puumaiässä! Termillähän on viime vuosina kuvailtu keski-ikäisiä naisia, jotka ovat viehtyneet nuorempiin miehiin. Suomalainen työeläkemallikin on ollut – ja on edelleen – kiinnostunut nuorista, vaikka rahoitus ei perustukaan sukupuolisopimukseen vaan sukupolvisopimukseen. Jokainen meistä on vuorollaan maksajana ja saajana. Kaiken ikäisten pitää voida luottaa tähän diiliin myös tulevaisuudessa.

Työeläkkeiden historia on noudattanut muutoksen logiikkaa. Tätä korostettiin monissa juhlaillan puheenvuoroissa. Työeläkejärjestelmä ei ole koskaan ollut eristäytynyt saareke. Se on alusta asti rakentanut siltoja ympäröivään yhteiskuntaan ja oikaissut itsensä vastaamaan mm. työelämässä tapahtuneita muutoksia. Lamauttavasta 90-luvusta lähtien työeläkkeitä on sopeutettu reunaehtoja vastaavaksi. Eläkemalli sisältää myös automaattisia vakauttajia tietoisesti tehtävien valintojen lisäksi. 

Sanotaan, että "tulevaisuus kuuluu niille, jotka valmistuvat siihen tänään". Koska työeläkejärjestelmä on kisaillut jo pitkään "kestävyyslajien" parissa, on se myös varsin näpsäkässä kunnossa viisikymppiseksi. Tämä on hyvä muistaa, kun kuumat aallot hohkaavat päälle viimeistään vuonna 2017, kun uusi uljas työeläkeuudistus näkee päivän valon. 

Työmaa kutsuu downshiftaajaa

Suomessa ihmiset luottavat yleensä raakaan työntekoon, kun on tarve päästä elämässä eteenpäin. Perusjampan tai -jaanan jälkimodernissa selviytymisstrategiassa säännöllinen kokoaikatyö tuottaa edelleen hyvinvoinnin keskipehmeän perustan, jossa loikoillaan vapaalla. Työn puuttuessa taas levytetään paljaalla puulaverilla. Vehreämmälle oksalle kurkotetaan työpanosta lisäämällä tai miettimällä sen kohde uudelleen.

Arjen värisen materialismin juoksupyörästä hairahtuneet downshiftaajat haaveilevat onnesta pienemmällä työpanoksella. Ensin pitää tosin olla jotain, josta skaalata alaspäin.

Luovan luokan näytekappale, punavuorelainen hipsteri Cousteau- pipo vinossa, voi varmaan vaihtaa ketterästi ammattia sekä ennen kaikkea: tehdä vähemmän. Mutta mihin osa-aikainen kaupankassa, apurahatutkija tai vaikkapa tukityöllistetty downshiftaa?

Luokkaretki alaspäin     

Matti Apunen on hoitanut leiviskänsä luterilaiselle työkulttuurille vieraiden luokkaretkeläisten julkisessa myllytyksessä, joten ei lyödä enempää. Itsensä downshiftaajaksi julistautuvien joukosta löytyy varmaankin laaja skaala erilaisia kohtaloita. Kohtalo on tässä kohtaa tosin hieman väärä termi, koska ilmiössä täytyy olla kyse elämänhallinnan ottamisesta omiin käsiin. Sillä jos muutos ei ole itse aikaansaatua, kyseessä on vain sosiaalisesti hyväksyttävä tapa kohdata työttömyys.

Mielekkäämmän uuden elämän hankkiminen ei olisi ongelma yhteiskunnan kannalta, jos se ei samalla tarkoittaisi osittaista luopumista omasta potentiaalista. Kysymykseksi nouseekin: kuinka paljon maksimisuorituksesta jää uupumaan ja kuinka moni on valmis muuttamaan käyttäytymistään?

Työeläke kertyy nimensäkin mukaan työstä. Oman eläketurvan taso riippuu pääasiassa työn määritelystä taloudellisesta arvosta. Todennäköistä on, että luokkaretken alaspäin tekevän eläkepotti leikkaantuu. Mutta se voi myös parantua mielekkään työn, paremman työssä jaksamisen ja siten pidemmän työuran kautta. Downshiftauksen sukupuolivaikutuksia ei juuri ole tutkittu. Kun työelämästä on työntöä ja vetoa kohti kotia, voivat naisten työeläkkeet jäädä jälkeen – entisestään.

Jos kyse olisi koko työkulttuurin muutoksesta, hankaloittaisi tämä ainakin jollain aikavälillä työeläkkeiden rahoitusta. Suurin osa työeläkkeistä, kun katetaan pääasiassa jakojärjestelmällä eli joka vuosi kerätään kasaan vakuutusmaksuja palkkasummasta, joilla maksetaan kuluvan vuoden eläkkeitä. Pitkällä aikavälillä natiivin elintasopakolaisen kerryttämät eläkevastuut tosin jäävät niin ikään pienemmiksi, vaikka lyhyistä katkoksista työuralla kertyykin nykyisin työeläkettä.

Akuutti velkakriisi näyttää nakertavan ainakin lyhyellä aikavälillä sitä ikiaikaista kirkassilmäisten nuorten ikäluokkien uskoa, jossa oma työ johdattaa onneen. Eikö elämäntuskainen hipsteri voisi myös skaalata ylöspäin tai edes samalla levelillä? Noh, koko downshiftaus- ilmiöön liittyy myös käsitys talouskasvun haitallisuudesta (degrowth), joka onkin jo astetta vaarallisempaa harhaoppia. 

Kesäeskapismia, byrokraatteja ja Lampaansyöjiä

Ei aivan työkykyinen.

Tällä terminologialla kuvailisin sitä kokemaani äkillistä valaistumisen hetkeä, kun loman jälkeen astuin työhuoneen kynnyksen yli ja arki löi otsalohkoon kuin rautaleka. Jos joutilaisuudesta tulee vapaalla toinen nahka, on kesäeskapismin loppu sitäkin kovempi pala.  

Muistan joskus lukeneeni koululaisten äö:n putoamisesta kesän aikana. Työympäristö toimii varmaan samalla tavalla. Vapaalla taas ei tarvitse ponnistella kuin nostamaan lomarahoja ja kassleria grillihiilten ylle. Mieli samenee, mutta rentoutuu. 

Meidän Suomen heimoon kuuluvien suvinen todellisuuspako on monella tapaa huvittavaa ja järkyttävää samaan aikaan. Ulkomaiset uutisryhmäthän saapuvat aina kesäisin kuvaamaan kansamme riemukkaita irtiottoja muutaman viikon mittaisen ja vähälumisen vuodenajan innoittamana. Huovisen Lampaansyöjien idea pyörii tämänkin blogistin alitajunnassa, tehden vääjäämätöntä työtään. Ehkä ensi vuonna sitten...

Kulunut kesä piti kuitenkin huolen siitä, että nahkaa ei tarvitse luoda kokonaan uudelleen työn taas alkaessa. Eurooppalainen velkakriisi puski läpi kaikissa medioissa. Työasioista vapaa mielenrauha olisi vaatinut uutispimentoa. Tähän ei TELAmies kuitenkaan taivu. Monilta valtion virkamiehiltä "paloivat" myös lomat velkakriisin manageroinnissa. Mitään aivan näin järeää ei tapahtunut eläkealalla.

Jotain uutta EU:n eläkerintamalta

Kesäkuun lopussa pidetyssä valtionpäämiesten huippukokouksessa sorvattiin talousunionin tulevaisuuden visioiden ja rahoituskuvioiden kylkeen jälleen uusi yhteinen sopimus, jolla tähdätään talouskasvuun ja kestäviin julkisiin talouksiin Euroopassa: Kasvu- ja työllisyyssopimus. Paperinivaskassa jäsenvaltiot vakuuttavat juhlallisesti edelleen olevansa aiempien sitoumustensa takana. 

Eläkkeet mainitaan muutamassa kohdassa. Erityistä huomiota on jatkossa kiinnitettävä jäsenvaltioiden vuosittain saamissa maakohtaisissa suosituksissa eläkejärjestelmien kestävyyteen. Komissio yrittää pitää näillä suosituksillaan yllä jäsenvaltioiden budjettikuria ja ohjaa niitä kohti hyvinvoinnin runsaudensarvea eli kasvua ja vakautta. Onkohan ensi vuoden suosituksissa enemmän eläkeasiaa? 

Sopimuksessa kiinitetään huomiota myös unionin alueella työskentelevien rajat ylittävien eläkeoikeuksien ja muiden sosiaaliturvaoikeuksien kehittämiseen. Tämä ilmeisesti tarkoittaa ammatillisten lisäeläkkeiden – joita ei Suomessa juuri ole – siirrettävyyttä koskevaa direktiiviä. Tosin tämä ikuisuusprojekti on ollut käymistilassa jo pitkään. Meillä tämä liippaa osittain eläkesäätiöitä ja -kassoja.

Viimeisimmät Suomen saamat talouskasvua ja työllisyyttä koskevat maakohtaiset suositukset (2012-2013) siunattiin myös alkukesästä. Suomen ajamat muutokset näkyvät lopullisessa muotoilussa. Pitkään tekstissä kummitteli meille annettu suositus nostaa lakisääteistä eläkkeellesiirtymisikää kasvavan eliniän perusteella. Nyt paperissa kehotetaan nostamaan efektiivistä eläkkeellesiirtymisikää. Yksi sana voi merkitä paljon. Suomessa ideana on ollut tavoitella todellista eläkkeellesiirtymisiän nousua, ei pelkästään sen, mikä lukee laissa.

KESÄmiehen moodiin

Työpäivät käyvät vähiin. Loma liukuu liiveihin. Kalenterin päivämäärien alaviitteet täyttyvät aivan huomaamatta, kun joutilaisuudella väritetyt Outlookin sarakkeet huutavat päiviä ja viikkoja: loma, loma, loma! Äkillisestä vapaudesta kumpuavaa epäuskoa on yleensä riittänyt vielä pitkälle ensimmäisen virallisen lomaviikon ylitse. Harmaat aivosolut eivät vielä tajua olevansa lomalla.

Olen ollut huomaavinani, että muillakin mielekästä työtä ja herätysliikkeen työetiikalla arjessa eteenpäin puskevilla on sama ongelma. Työn imussa on vaan niin hyvä olla. Jutun koukku onkin siinä, että lomalta paluu on samalla tavalla hankalaa – vaikka tätä ei vielä haluaisi miettiä. Työstä vieroittuu kuukauden poissaolon jälkeen.

Lomatunnelmiin siirtyminen alkaa habituksen muutoksesta. Pois TELAmies, tilalle KESÄmies! Harvoin kaulaani koristava kravatti naulataan toimiston oveen, teesinä irtiotolle. No, ei eläkesielua pestä pois voi. Kesäkuosiin vaihtaminen ei siis poista täysin vanhoja pinttymiä.

Kampin kasarmi hiljenee heinäkuussa, kun toimisto on kiinni. TELAmiestä taas odottaa Kallion kesä. Enkä nyt tarkoita mitään proosallista viittausta pussikaljaveijarien intiaanikesään Karhupuistossa, vaan urbaania kaupunkilomailua. Muutama ekskursio maalle metsästämään niitä sinisiä hetkiä on tiedossa. Myös penkkiurheilukausi on tänä suvena aika rankka: futiksen EM-kisat, yleisurheilun EM-kisat, Lontoon Olympialaiset.

Uusi saapumiserä ilmestyy parakeille syksyllä, kun uutta verta tulee lisää taloon. Kutsunnat ovat käynnissä. Organisaatiomuutoksen ja toimiston putkiremontin eli henkisen ja fyysisen uusiutumisen täytteinen alkuvuosi saa jatkoa. Pikku hiljaa alkaa näyttää valmiilta.

Eläkemaailmassa tapahtuu kesälläkin kaikenlaista, mitä seurata jalkapallon ohessa. Euroopan valtionpäämiesten huippukokous Brysselissä viikon päästä siunaa Suomen saamat maakohtaiset suositukset, joista jo viime postauksessa kirjoitin. Nyt näyttää siltä, että suositusten sisältö on muuttunut Suomelle mieluisampaan suuntaan. Ylipäänsä EU:n temmellyskentällä pelataan kesän aikana aktiivisesti, mutta ei tästä enempää...

TELAmies toivoo kaikkien kesään miellyttävää ja surutonta ajan tuhlausta! 


P.S blogi palailee jälleen pätkittäin elokuussa

Unionin kokoinen tarkkailuluokka

Taas on se aika vuodesta, kun suvivirsi raikaa maamme opinahjoissa, luonto sekä ihmiset kukoistavat ja... Euroopan komissio lähestyy Suomea vuosittaisella myllykirjeellä. Unohtakaa epävarmat kesän merkit, kuten rantojen miesten laajamittainen invaasio kaduille, takuuvarma suven merkki on komission maakohtaiset suositukset Euroopan unionin jäsenvaltioille.

Eurooppalainen lukukausi alkaa nykyisin tammikuussa, kun komissio julkaisee vuosittaisen kasvuselvityksen, jossa ruoditaan talouden tilaa ja kannustetaan maita toimiin, joiden odotetaan tulevaisuudessa tuovan talouskasvua ja lääkitsevän velkakriisiä. Jäsenvaltioiden ja komission välinen sparraus jatkuu aina kesäkuuhun asti, jolloin maakohtaiset uudistusohjelmat julkistetaan. Eikä valmennus lopu tähänkään. Suomalainen eläkejärjestelmä sai muutama päivä sitten jälleen osansa komission liikuttavasta huolenpidosta.

Meille suomalaisille maakohtaisten suositusten tyyppinen isällinen paimentaminen onkin tuttua – liiankin tuttua. Kekkonen lähetteli aktiiviaikanaan lukemattomia "myllykirjeitä" suomalaisille vaikuttajille ja jopa yksityishenkilöille. Tavoite oli oikaista ja ohjata.

Kuin vanhat idänsuhteet...

Ohjausta jäsenvaltioiden julkiseen taloudenpitoon tulee nykyisin monelta suunnalta. EU:n talouskoordinaatio syvenee ja laajenee kuin vanhat neuvostosuhteet, mutta myös tiukkenee! Suomi on elimellisesti mukana Eurooppa 2020 -kasvustrategiassa, joka tähtää Euroopan paluuseen avauskokoonpanoon maailmantalouden temmellyskentällä. Ei aivan vaatimaton tavoite. Euro Plus-sopimus puuttuu aloihin, joita on joskus entisessä elämässä pidetty yksinomaan jäsenvaltion toimivaltaan kuuluvana asiana, silloin kun niillä on vaikutusta kilpailukykyyn ja julkisen talouden alijäämään. Mistä näitä oikein tulee: Vakaus- ja kasvusopimus, Six-Pack ja tuleva Two-Pack muutamia mainitakseni. Lisäksi erilaista raportointia ja seurantaa on aivan loputon määrä.

Velvoittavat sopimukset kulkevat rinnakkain ja täydentäen toisiaan. Kaikki jäsenvaltiot eivät kuitenkaan kuulu kaiken sääntelyn piiriin. Ytimessä ovat euroalueen maat, joilla on (yhteis)vastuulliseen taloudenpitoon vielä hieman enemmän intressiä kuin muilla. Uuteen uljaaseen talouskuriin tähtäävä kova sääntely rakentuu aina edellisen päälle – yleensä kiristyen.

Ranska pinnaa tunneilta

Unionin kokoisesta kiertokoulusta löytyy niin tarkkailuluokan oppilaita kuin priimuksia. Tarkkislaiset ovat jatkuvan kontrollin kohteena – mikä onkin varmaan perusteltua – mutta myös tasaisen varmoihin suorittajiin kohdistetaan valvontaa. Joidenkin oppilaiden erottamisesta on liikkunut huhuja, mutta integraation pohjavire kulkee toistaiseksi syvällä ja vahvana. 

Isot jäsenvaltiot ovat tunnetusti osittain kotiopetuksessa, jolloin pientä pinnausta yhteistunneilta saattaa esiintyä. Komission myllykirje lähti toki myös Ranskaan, mutta tämä ei paljon gallialaisia hetkauttanut: vastavalittu pääministeri François Hollande alensi pitkän työuran tehneiden (41,5 vuotta) alinta mahdollista eläkeikää 60 vuoteen 62 vuodesta. Vaikka tämä yksittäinen muutos koskee varsin pientä joukkoa, niin uudistus kulkee komission suosituksiin nähden vastavirtaan. Muutos eläkeiässä rahoitetaan muuten eläkemaksujen nostolla.

Vuoden 2012 maakohtaiset suositukset Suomelle – äänenpainot kovenevat! 

Eurooppalaisen lukukauden merkeissä Suomen reissuvihkoon tuli taas merkitäntä puolitoista viikkoa sitten. Maakohtainen syvempi analyysi ja varsinaiset suositukset ruotivat julkista taloutta, työllisyyttä ja talouskasvun edellytyksiä. Siinä sivussa Suomelle annetut suositukset eläkkeiden osalta ovat pääasiassa sitä vanhaa jankkausta varhaisen työstä poistumisen reittien poistamisesta ja eläkeiän nostamisesta. Komission mielestä eläkeikä on sidottava eliniän kehitykseen: jos elinikä nousee, niin silloin tulisi eläkeiänkin nousta. 

Kun komissio pelaa muutenkin nykyään kovemmilla panoksilla, niin myös suositusten kohdalla äänenpainot ovat viime vuotta terhakkaampia: enää ei pyydetä harkitsemaan eläkeiän nostoa, vaan toteuttamaan se. 

Jäsenvaltiot saivat kokonaista 5 päivää aikaa kommentoida maakohtaisia suosituksia. Tämän tyyppinen toimintakulttuuri mm. komission osalta on ilmeisesti tullut jäädäkseen. Tylytys asettaa reagointikyvylle tiettyjä vaatimuksia. Ruudin pitäisi olla kuivaa ja valmiustaso korkealla, kun vastaavantyyppisiä ”myllykirjeitä” tulee jatkossa – ja niitä takuulla tulee! 

Joka tapauksessa, Eurooppa-neuvoston kokous tai epävirallisemmin EU:n valtion päämiesten huippukokous kesäkuun lopussa siunaa tavoitteet ja suositukset taas vuodeksi eteenpäin. Niin kauan kuin Suomi pysyy taloudenpidossaan sovituissa pitkän aikavälin kantimissa ovat suosituksetkin vain suosituksia. Eiköhän pidetä asia näin jatkossakin, muuten myllykirjeet muuttuvat sanelupostiksi.

Västäräkki laulaa taas!

                                    Asbesti: parasta mitä "vahvalla markalla" sai

Putkiremontin innoittama muuttolaatikkoleikki työhuoneessani on nyt ohi. Vuosikymmenten saatossa kasaantuneet loputtomat kirjarivistöt, hyllyvät paperikasat ja kirjaimellisesti tuhannet sponssikynät ovat löytäneet viime viikkoina tiensä kaatopaikalle tai uusiin toimistokaappeihin. 70-luvun tulopoliittiset kokonaisratkaisut lähtivät lavalle viimeiselle matkalle (ei poliittinen kannanotto). Jos luonteen pinttymistä vielä löytyy hamsterille tyypillistä keräilyvimmaa – niinkuin löytyy – on totaalinen puhdistus kauhistus.   

Koko toimistotilojen kasvojenkohotuksen aiheuttama epämukavuus tosin jatkuu vielä jonkin aikaa, mutta hyvää kannattaa aina odottaa. Purettaessa paljastuu vanhoja ajan kerrostumia. Historia tulee joskus kylään. Remontti otti jokin aika sitten askeleen hasardimpaan suuntaan, kun käytäville ilmestyi varoituksia asbestityöstä. Asbestos oli rakennusalalla 90-luvun alkuun asti parasta mitä vahvalla markalla sai ostettua. Oiva eriste, kuten Harjakainen hehkuttaa, mutta vaarallinen. Työsuojeluvaltuutetun bestis ei ole asbesti! Asiat olivat tässä tapauksessa kuitenkin järjestyksessä.               

Vanhojen talojen karisma kumpuaa historiasta; rakennusajan hengestä ja nähdystä elämästä. TELAn toimisto (Lastenkodinkuja 1) sijaitsee perinteikkäässä Västäräkin-korttelissa Kampissa. Paikalla tosiaan sijaitsi lastenkoti noin sata vuotta sitten. Nykyinen toimistorakennus on vuodelta 1966, jolloin työeläkejärjestelmä otti vasta ensi askeliaan ja asbestia käytettiin suunnilleen hammastahnan korvikkeena.

Mutta ei nimi talon mainetta pahenna, vaikka Wikipedia tietääkin kertoa västäräkistä: ”sen laulu on hiljaista rupattelevaa lavertelua”. Tämähän ei tunnetusti koske meitä... Eräitä ensimmäisiä vieraita remontoidussa toimistossamme olivat Kokoomusopiskelijat toissaperjantaina.

Tuhat kuntaa...eikun Tuhatkunta!

Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta rantautui kauniina perjantai-iltana TELAn päämajaan Kampin parakeille. Aurinko läikkyi kokoushuoneen ikkunasta sisään. Todistin terassikelien aikaansaamaa exodusta Helsingin kaduilla, kun myöhemmin illalla tallustin kotiin. Kokoomuksen nuoret toivot olivat meidän onneksi yhteiskunnallisten asioiden kimpussa. TELAmies onkin sitä mieltä, että ensin työ ja sitten ylityöt, vai miten se menikään?

Toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes kertoi aluksi työeläkejärjestelmän traumaattisesta syntyhistoriasta ja sen vaikutuksesta aina tähän päivään saakka. Traumatisoituminen onkin usein hengissä säilymisen kannalta tarpeellinen perusreaktio. Toisaalta tämä saattaa osaltaan selittää työeläkejärjestelmän alhaista kritiikinsietokykyä.    

Kun yleisössä oli tulevia eläkkeensaajia, niin omien aktiivisten työvuosien aikana maksettavien eläkevakuutusmaksujen taso kiinnosti erityisesti. Uraa onkin vielä edessä ennen saamapuolelle "joutumista". Keskimääräinen TyEL-maksu yksityisellä sektorilla on tänä päivänä 22,8 prosenttia ansioista. Kunnalla ja valtiolla jonkin verran enemmän. Kirkon työntekijöiden kohdalla maksu on jo nyt jopa kolmannes palkoista.

Optimistijolla, perusjantteri ja patamusta pessimisti

Kysymys kuului: millaiseksi maksutaso muodostuu tulevaisuudessa? Ensin pitää tutkailla omaa sielunmaisemaa. Olenko pessimisti, optimisti vai keskitien tallaaja? Vastaus tähän kysymykseen värittää lopullista vastausta siihen, mihin maksutaso voisi korkeimmillaan nousta. Vakuutusmaksuun vaikuttavat niin monet eri tekijät: syntyvyys, eliniän pidentyminen, työllisyys, efektiivisen eläkkeellesiirtymisiän kehittyminen, palkkasumman kasvuvauhti ja työeläkevarojen tuotto muutamia mainitakseni.

Tähän mennessä vain 90-luvun lamavuosia lukuun ottamatta maksu on ylittänyt menon. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä menot nousevat lähitulevaisuudessa pysyvästi korkeammiksi kuin maksut. Eläkerahastot paikkaavatvajetta.

Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin ennusteiden mukaan tilanne on ns. päällä vuonna 2030, jolloin huoltosuhde on heikoimmillaan. Optimistijolla kelluu tuolloin noin 23 prosentin pintajännityksessä. Perusjantteri uskaltaa toivoa noin 26 prosentin työeläkevakuutusmaksua ja patamusta pessimisti vajoaa pohjamutiin noin 29 prosentin maksutaakan kanssa.

Olennaista on, mitä nykyiset Kokoomusopiskelijatkin lakisääteisellä maksullaan saavat? Työeläkkeen tehtävänä on tarjota kohtuullinen ansioperusteinen toimeentulo eläkeaikana. Tällä hetkellä työeläkkeen korvaustaso eläkettä edeltäneeseen palkkatasoon on noin 60 prosenttia. Toisin kuin kuulee väitettävän – yleensä yksityisten vakuutuskauppiaiden toimesta – niin tästä ei ole luovuttu. Tosin nyt nuorten täytyy tehdä nykyistä pidempiä työuria saadakseen suhteessa nykyisen tasoisia eläkkeitä. Tämä vaatimus perustuu eliniän pidentymiseen.

Maksutaso on nyt sovittu vuoteen 2017 asti, joilloin se olisi näillä näkymin 24,4 prosenttia palkoista. Jos (ja kun) maksua nostetaan jaetaan kustannukset työntekijän ja työnantajan kesken fifty-fifty. Yleisesti puhutaan 26 prosentin kestävästä maksutasosta, joka turvaisi työeläkkeet nykyisille ja tuleville sukupolville. Tähän on vielä hieman matkaa.