Kauas karkaa opiskelijan työura?

Nyt silmät kiinni!

Näin ohjeisti eräs reipas taksikuski, kun mainitsin kiireestäni Pasilan asemalle ja Turun junaan. Ainakin toinen silmä seisoi päässä, kun imin takapenkiltä itseeni uutta tietoa Helsingin ytimen ruuhka-ajan navigointimahdollisuuksista. Elää ja oppia! No, ainakin pääsin yhtenä kappaleena Itä-Pasilaan.

Koska olen työntänyt uskollisen Aurikseni osa-aikaeläkkeelle, taitan matkaa nykyisin pääasiassa Valtion Rautahevosen "vihreällä linjalla". Jo tietoisuus lyhyestäkin reissusta Turkkuseen herättää ihmisissä yleensä häiriintyneitä ja epätoivoisia ajatuksia, mutta "ruskealla linjalla" en ole sentään ikinä matkustanut. 

Ylioppilaslehden anaalitempaus eli "#kakkagate" villitsi viime viikolla myös Turuus Akavan ja Telan järjestämässä keskusteluillassa. Oliko kyseessä: huomiotalous, uuslapsellisuus, akateeminen gonzoilu vai journalismin kritiikki? Tulkintoja on suunnilleen yhtä monta kuin provosoituneitakin. Itse veikkaan feminististä uuslapsellisuutta, joka lähti lapasesta. Eli ei Duudsonit- vaan Dudette-tyylistä naisellisuuden uudelleenmäärittelyä, jonka saama huomio vaan yllätti kaikki. 

TELAmies jalkautuu alkuvuodesta kuuteen korkeakoulukaupunkiin "Kauas karkaavat työurat? -kiertueella, jossa maalaillaan mm. näkymiä työuran alkupään merkityksestä työeläketurvaan ja  -järjestelmään.

”Työttömyysjonot eivät ole enää vain filosofiaa pääaineenaan lukeneille”

Akateeminen työttömyys on arkipäiväistynyt 2000-luvulla. Tuotantorakenteen muutos kirpaisee yhä useammin myös korkeasti koulutettuja. Oululaista työttömäksi valmistuvaa insinööriä tuskin lämmittää se, että tilanne on huomattavasti parempi kuin kriisimaissa.  

Valkolakista korkeakoulutukseen siirtymisessä kestää noin kolme vuotta ja korkeakouluopiskelija suorittaa tutkinnon keskimäärin noin 29-vuotiaana.

Työuran alkupäähän kannattaa kiinnittää nyt huomiota, mutta rakenteiden tehostamisessa työ- ja opiskelukyvyn ylläpitämistä ei saa unohtaa! Opiskelijoiden työpanos on enemmistön kohdalla osittain käytössä jo opiskeluaikana. Opiskelukyvystä ei siis tule automaattisesti työkykyä vasta, kun tutkintopaperit on kourassa – se on sitä jo opiskeluaikana.

Vuoden varhennus työelämään siirtymisessä näkyisi myös positiivisesti työeläkemenoissa (huolimatta paremmista eläkkeistä) ja hillitsisi työeläkemaksun nousupaineita.

Ikuisesti työuralla

Turun Yo-talolla tunnelma tiivistyi keskusteluillan edetessä. Villeintä keskustelua syntyi loppuillan ajatuksesta, jossa ihmisen elämänkaarta pystyttäisiin pidentämään yli nykyisen horisontin. Maallisen vaelluksen maksimi on nyt noin 120-125 vuotta, jonka jälkeen seinä tulee vastaan. Ei auta terveet elintavat eikä vakuutusajattelu: kukaan meistä ei pääse "hyväkuntoisena taivaaseen".

Jos lääketieteessä tapahtuisi merkittäviä innovaatioita ja vanhenemisen pysäyttäminen tulisi mahdolliseksi, tuottaisi tämä enemmän ratkaisuja kuin ongelmia – vastoin yleistä luuloa. Ongelmaksi ei muodostuisi se, että ihmiset ovat loputtomiin eläkkeellä, vaan jostain valikoidusta ikäluokasta eteenpäin eläkeikää ei vaan enää tarvittaisi... Silloin me olisimme kaikki aina työuran alussa tai keskivaiheessa – eikä loppua näkyisi.

 

Ugrit hulinoi eläkerintamalla

Uralin tuolla puolen lymyää monta suomalais-ugrilaista kieliryhmää. Heimoveljelliseen sävyyn heitä voisi kutsua vielä tänäkin päivänä myös kansoiksi. Tasalämpöiseen sisäilmanalaan elimellisesti sopeutunut TELAmies on viime viikkoina liikuttunut ja vaikuttunut Ville Haapasalon viimeisimmästä tv-sarjasta. Venäjän rajaseuduille suuntautuneessa ja luokitteluja karttavan matkaohjelman keskiössä ovat tällä kertaa suomensukuiset kansat.

Kielellistä sympatiaa etsivä löytää sitä myös kaukaisia valkolatvuksia lähempää. Euroopan vanhan kaksoismonarkian pustalla solkataan kaukafinskiä. Yhteydet Unkariin ovat kuitenkin tänä päivänä erittäin ohuet; se on vain maa muiden EU-27:n joukossa. En ole kovin kaukana totuudesta, jos väitän että suurin rajapinta maidemme välillä on ollut lähimenneisyydessä "Erkin pikakivääri" ja nykytodellisuudessa Magyar Fehér Bor. Jälkimmäinen oli vielä jokin aika sitten Suomen myydyin viini.

Rustailin viime viikolla Itä-Euroopan valtioiden eläkerahastojen kaappauksista. Aivomato jäi pyörimään mieleeni, joten palaan näiden sosialisointien haaskalle. Unkarissa toteutettu 10 miljardin keikaus on taustaltaan sen verran erikoinen, että se ansaitsee lisähuomiota. 

"Epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia tekoja?” 

Lyhyt kertaus: Maailman Pankin innoittaman mallin mukaan Unkarissa, kuten muissakin transitiotalouksissa, siirrettiin 90-luvun lopussa yksilöille vastuuta omasta vanhuudenturvasta. Yksilöllisille eläketileille (II-pilari) kerättiin pakollisia maksuja, jotka rahastoitiin sijoitusmarkkinoille. 

Fidesz-puolue sai noin kolme vuotta sitten 2/3 enemmistön parlamentissa, joka mahdollisti perustuslain muuttamisen yhden puoleen voimin. Tätä "sanssikorttia" käytettiinkin varsin ahkerasti, jonka jälkeen komissio ja ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet uudistuksia. 

Vuoden 2010 lopussa 3 miljoonan unkarilaisen eläketileille oli kasaantunut noin 10 miljardin verran massia. Samaan aikaan julkisen talouden velan huomattiin ylittävän 80 % bkt:sta ja EU:n talouskuri hengitti niskaan. Unkari koetti saada komissiolta luvan siirtää rahaa sosiaaliturvaeläkkeisiin (I-pilariin) budjetista, jolloin sitä ei olisi huomioitu julkisen talouden vajelaskelmissa. Poikkeusmenettelyä ei hyväksytty. 

Valtion kirstu kuitenkin kumisi tyhjyyttään, jolloin hallitus päätti napata eläketilien eurot: noin 50 % meni valtion bondien ostoon, 9 % palautettiin eläketilien omistajille, 18 % käytettiin I-pilarin rahoitusvajeeseen ja loput noin 23 % imaistiin vielä määrittelemättömään mustaan aukkoon. Ihmisille tavallaan annettiin mahdollisuus siirtää varat valtiolle, mutta kieltäytyminen olisi johtanut jopa perusturvaoikeuksien menetykseen, jolloin 97-98 prosenttia veti johtopäätöksen luopua tileistä.  

Tilikokeilu kesti siis hieman yli kymmenen vuotta ja rehellisesti sanottuna järjestelmä ei ehtinyt "kypsyä". Olen tosin hieman skeptinen erilaisten universaalien patenttiratkaisujen olemassaoloon, kun niiden maakohtainen kasvualusta vaihtelee suuresti. 

Unkarin tapaus on osin poikkeuksellinen, mutta monet samassa taloudellisessa tilanteessa olevat Itä-Euroopan maat ovat nyt lähdössä samalle tielle (Puola, Liettua, Bulgaria jne.). Maailman Pankin innoittamat 90-luvun lopun eläkerahastohimmelit eivät muuten välttämättä kuulu EU:n asetuksen piiriin eikä kansallistakaan sääntelyä välttämättä ole mm. vakavaraisuussäännösten kohdalla.

Pi-pi-pilarileikki alkaa, kaikki mukaan vaan!

Miltä tuntuisi, jos ympäristöä kannatteleva maailmanselitys julistettaisiin vanhentuneeksi?  Joukolla huomattaisiin koko yhteiskuntajärjestyksen parasta ennen päivämäärän menneen jo umpeen. Rakenteiden painolasti pyyhkäistäisiin pois, koska maailma ympärillä muuttui.
Joka-aamuisen metrokyydin tarjoamassa oranssissa hetkessä tulee joskus fundeerattua tällaista.

Kansakunnan symbolit pistettäisiin kierrätykseen: koti muuttuisi vain asunnoksi, uskonto toiseksi ja isänmaa vieraaksi. Lähdettäisiin rakentamaan nollapisteestä jotain uutta ja uljasta. Viimeistään Kampin parakeille saapuessani tahti on kuitenkin jo toinen. Syviin vesiin ei kannata dipata päätä myöden.

Nykyisessä Itä-Euroopassa näitä uusia alkuja on riittänyt. Slaavilaista melankoliaa on täydentänyt vuosisatojen ajan erilaisten vääryyksien leimaama arki. Edellisen kerran vanha korvautui 90-luvun alussa, kun rautaesirippu ruostui. 

TELAmiehen ensimmäinen kosketus itäisiin maailmoihin on 90-luvun puolen välin Puolasta, tarkemmin Krakovasta. Asiat todellakin olivat tuolloin vasta puolivälissä, monessakin mielessä, mutta Żubrówka sentään maistui elämänvedelle. En pysty ymmärtämään mitään "ostalgiaa" tänäkään päivänä.

Eläkerahastoja sosialisoidaan Itä-Euroopassa... taas

Entisten satelliittivaltioiden itsenäistyessä pöytä oli vähän aikaa suhteellisen puhdas valinnoille. Myös eläkejärjestelmiä ryhdyttiin muovaamaan uusiksi. Itä-Euroopan maat pitkälti adoptoivat 90-luvun loppupuolella Maailman Pankin (WB) ideoiman niin sanotun "kolmen pilarin mallin".

Neuvostoliitossa eläkkeet peilasivat yhteiskuntamallia eli osansa vähästä saivat työn sankarit, joihin kuuluivat mm. kolhoosien työntekijät, työläiset, valkokaulustyöläiset (kuten opettajat) sekä tietysti kommunistisen puolueen eliitti. Kyllä, arvasitte oikein, puolueen starboilla ruplanippu oli paksumpi kuin muilla.

Maailman Pankin kuuluisassa mallissa I-pilari sisältää vain minimiturvan, joka on lakisääteinen. II-pilari taas sisältää ammatilliset eläkerahastot, joihin työntekijä ja työnantaja osallistuvat maksuilla, kun taas III-pilari määritellään yksityiseksi säästämiseksi esim. vakuutusten tai eläketilien muodossa. Ajatuksena on, että kaikkia pilareita käytetään vanhuuden toimeentulon muodostamiseen. Pilarijaosta on toki toisenlaisiakin määrittelyjä, joissa suomalainen ansioperusteinen työeläkejärjestelmä luetaan yleisesti I-pilariin.

Ja niin kävi, että useat Itä-Euroopan maat (Unkari, Puola, Tšekki, Viro jne.) ottivat mallin käyttöön. Jakojärjestelmiä muutettiin rahastoiviksi ja eläketurvan kokonaisuus monimutkaistui. Riskiä siirrettiin suoraan yksilöille sekä sijoituspäätösten onnistumisesta että koko eläkeaikaan varautumisessa.

Sitten tulivat globaali finanssikriisi, julkisten talouksien velkaongelmat ja politiikan vastaisku. Monen maan talous meni yksinkertaisesti niin kuralle, että maksuja II-pilarin eläkerahastoihin jouduttiin vähentämään ja ohjaamaan I-pilarin rahoitukseen tai oikeastaan ihan vain valtion velan tilkkeeksi. EU:n kriteerit julkisten talouksien alijäämille ja rahastojen erityispiirteet nopeuttivat sosialisointeja. Unkarin kaappaus on ehkä tunnetuin II-pilarin romutus, jossa ihmisille annettiin vaihtoehto: siirtäkää pakollisten "eläketilien" varat valtiolle tai ne siirretään joka tapauksessa, mutta menetätte vielä lisäksi eläkeoikeuksia perusturvassa. Vain alle 10% varoista palautettiin takaisin.

Mitä tästä voi oppia? Kun menee tarpeeksi huonosti, niin eläketurvankin kohdalla lyhytnäköisyys saattaa voittaa pitkän aikavälin hyödyn – ainakin jos kaappaaminen on tehty helpoksi. Eläkerahastojen sosialisointeja puidaan nyt oikeussaleissa ympäri Eurooppaa. Vanhuuden turva on niitä hyvinvointivaltion osa-alueita, jossa lyhytnäköisyys kostautuu. Toisaalta, jos koko yhteiskuntajärjestys uusitaan aina tasaisin väliajoin voi ottaa lungisti: "ei kohtaloaan voi muuttaa, sen vain kohtaa ajallaan." 

Kaksi viisasta miestä maailmanlopun edellä

Palaneen ruudin mustaama lumi lepäsi maassa vuoden ensimmäisen aamun valjetessa. Arjen vuosi 2013 saapui samalla kun Mayakalenterin päivät kävivät vähiin. Vuosi alkoi ryminällä, vaikkei maailmanloppu tullutkaan – ei edes survivalistien tahdonvoimalla. Iso uutinen oli Hesarin eilinen muutos tabloidikokoon, mikä taas on vapahtajan toiseen tulemiseen verrattava happening. TELAmies kiittää tästä ratikkaystävällisestä käyttöliittymästä. Digitaaliseen en vielä taivu.

Toinen yleistä liikehdintää aiheuttanut ilmiö oli maanantaina julkaistu kansainvälinen asiantuntija-arvio Suomen työeläkejärjestelmästä. Eläketurvakeskuksen tilaamana professorit Nicholas Barr (London School of Economics) ja Keith Ambachtsheer (University of Toronto) syväluotasivat työeläkkeitä ja antoivat suosituksia.

Avoimessa keskustelussa nyt puitu itsenäinen arvio on, mistä näkökulmasta hyvänsä, perusteltu ja itse asiassa rohkea läpivalaisu työeläkejärjestelmän perustaan ja kestävyyteen. TELAn kommentti vertailuun löytyy muuten TÄÄLTÄ.

Harvinaista herkkua ja suosituksia

Arvion mukaan järjestelmä on vakaalla pohjalla, mutta väestön vanheneminen ja pidentyvä elinikä tuovat haasteita. Muutoksia esitetään, mutta toisaalta niillä ei katsota olevan kiire, jos ajatellaan vain eläkejärjestelmän tilaa. Monissa EU-maissa asioita ei ole hoidettu yhtä ennakoivasti. Kolmikantainen päätöksenteko sai myös kiitosta, mikä on hieman harvinaisempaa herkkua. Valtarakenteen ansiosta työeläkkeitä on manageroitu pitkäjänteisesti.

Barrin mielestä eläkkeelle siirtymistä pitäisi kuitenkin joustavoittaa (entisestään), jolloin työn asteittainen vähentäminen muodostaisi sillan eläkkeelle. Eläkettä voisi nostaa osissa (25%, 50%, 75%), jolloin vasta lopullinen exit toisi ansaitun 100% eläkepotin. Malli poikkeaisi nykyisestä osa-aikaeläkkeestä mm. kertymien osalta. Suurimmat otsikot keräsi eläkeiän nostoesitys, jossa vanhuuseläkkeen alaikäraja sidottaisiin eliniän kehittymiseen. Komissio on tarjonnut tätä lääkettä Suomelle useaan otteeseen. Maakohtaiset suositukset tosin keskittyivät viime vuonna todellisen eläköitymisen myöhentämiseen. Moni väsyy nyt kesken matkan.

Järjestelmän hallinnointi voitaisiin Ambachtsheerin mukaan hoitaa kustannustehokkaammin. Työeläkesijoituksille pitäisi lisäksi hakea parempaa tuottoa jopa poistamalla vakavaraisuussääntely, joka yksityisaloilla ohjaa sijoitustoimintaa ja riskin ottoa – varsin villi idea. Hänen mielestään otamme myös jakojärjestelmän lisäksi liikaa maariskiä rahastoinnissa, kun varoista 1/3 on sijoitettu kotimaahan. Joku voisi olla sitä mieltä, että otamme Suomi-riskiä jo asuttamalla tätä karua ja arktista maata.   

Näkemykset kehittämistarpeista perustuvat pitkälti vertailuihin eri maiden kesken. Kotimaisen työeläkejärjestelmän yhteismitallisuutta vaikeuttaa kuitenkin se, että vastaavia malleja ei juuri löydy muualta. Kuten professorit ja vertaisarviot tehnyt kolsultti CEM Benchmarking Inc. mainitsevat, työeläkejärjestelmälle ominaisten piirteiden tuomia hyötyjä ja haittoja ei pystytty aina ottamaan huomioon.  

Ehkä merkittävin vakiintunut ominaispiirre on, että sosiaalivakuutukseen kuuluvan ansioeläkkeen hallinnointi on järjestetty hajautetusti yksityisissä eläkeyhtiöissä, jotka ovat yhteisvastuullisia. Lisäksi lakisääteinen työeläke tuo ansioperusteisena pääasiallisen vanhuudenturvan, kun muualla työnantaja- ja ammattialakohtaisilla ratkaisuilla on merkittävä rooli. Poikkeuksellisen laaja kattavuus koko väestön tasolla ja eläke-etuuksien kirjo näkyvät niin ikään kuluissa.

Muun muassa viimeisen laitoksen periaatteen hyötyjä ei myös pystytty vertaamaan. Suomessa se työeläkelaitos, jossa henkilö on vakuutettu ennen eläkkeelle siirtymistä, ottaa eläkehakemuksen vastaan ja maksaa pääsääntöisesti koko eläkkeen. Vakuutetun kannalta simppeliä, mutta verrokkimaissa ei ole vastaavaa. Muualla joudutaan tekemään hakemukset kaikkiin niihin rahastoihin yms. joissa on työuransa aikana ollut jäsenenä. Logistisen ponnistuksen jälkeen eläke tihkuu useista lähteistä.

Koska olemme uniikkeja, originaaleja ja positiivisia friikkejä, aiheuttaa tämä kunnianhimoisten vertailujen tekijöille haasteita myös jatkossa.  

Oi Valohimmeli ja LED-valosi uskolliset

                                           Brysselin keskustori ja uudiskuusi


TELAmies on trad. Sesongin lakipistettä edeltävä varoaika on tästä syystä parasta perinteiden kultivointia. Joulun symboliarvo on huikea, jonka haaskalla mellastavat mainossepot ja -tiinat jo heti kesälomien jälkeen.

Jos olen aivan rehellinen, tänä vuonna  joulufiilistely on ollut työkiireiden ja muuttoprojektin ristipaineessa vähäistä. Päivitys blogiani seuranneille: Helsingin Kallion urbaani maisema on nyt historiaa. Hyvästi hipsterit ja lukemattomat linjoilla päivystävät "puolen kilon punttisalit". Tervetuloa Puotila ja perhe-elämä. Uskollisen Auriksen reviiri siis vaihtuu.

AEIP:n kokouksessa Brysselissä kohistiin viime viikolla mm. Eurooppa-neuvoston eli valtionpäämiesten  huippukokouksen päätöksestä käynnistää pankkiunionin ensimmäinen vaihe (pankkivalvonta) sekä joulukuusesta. Kyllä, luitte oikein. Kaupungin keskustorille ei tänä vuonna pystytetty kuusipuuta, vaan etäisesti kuusta muistuttava moderni ja väriä vaihtava uudiskuusi. Tästä nousi poru. 

Himmeli näytti hyvältä ja tyylikkäältä, mutta perustelut eivät kelvanneet Belgialaisille. Virkamiesten ilmoituksen mukaan kuusta ei lopulta pystytetty poliittisen korrektiuden takia. Joulun teema olisi voinut loukata ei-kristittyjä ja uskonnottomia – ja varmaan myös Jean Claude Van Dammen kummin kaiman kauan kadonnutta veljeä. Valokuusikin on pistetty tällä viikolla pakettiin mellakoiden pelossa.
 
Itse uskon ja luotan, että viimeistään aattona orjallinen joulun perinteisten puhdetöiden ja tapojen noudattaminen tuo rauhan ja seesteisyyden kylään. Kaava on tuttu: joulurauha paikan päältä, radiosta Joulumaata ja tonttupuhetta, tv:stä Samu-Sirkka, hirvenpaisti, rasvayskä, suklaaähky ja varttihumala.

Olen varma, että ensi vuonna eläkemaailman ilmakehässä, taloudessa ja EU-akselilla sattuu ja tapahtuu. TELAmies-blogi seuraa, valvoo ja kommentoi kaikkea tätä. Ennen sitä, erittäin hienoa joulua kaikille! Tyyli on vapaa...

Tuhma vai kiltti, ajatelkaas!

Joulun hengen on syytä riittää ensi vuonna pitkälle.  

Otetaan vaikka esimerkiksi näin sesongin huipussa laskettu hyvien ja pahojen tekojen tilinpito. Viekkaat, tihrusilmäiset tontut tietävät missä mennään. Jos todellisuus saa otteen jo loppiaisena, niin inhimillisen tilinpäätöksen jäämää on vaikea luovalla kirjanpidollakaan vääntää siihen tilaan, joka heruttaa seuraavana jouluaattona pukinkontista puolet kuusen alle.

Kokonaisilla valtioilla ei ole sen helpompaa. Tämän viikon tiistaina eduskunnassa hyväksytty EU:n jäsenvaltioiden talouspolitiikan yhteensovittamista ja ohjausta käsittelevän säädöskokoelman on tarkoitus tiukentaa talouskuria. Julkisen sektorin rakenteellista alijäämää ja Suomelle asetettavaa maakohtaista keskipitkän aikavälin tavoitetta tarkkaillaan ensi vuodesta alkaen entistä ahkerammin: "nyt nimien kirjaan merkitään taas...".

Julkisen talouden rotia ylläpitäviä diilejä on ollut jo aiemmin (ensimmäinen Vakaus- ja kasvusopimus), mutta sääntöjä on rikottu. Jalona tarkoituksena on, että jatkossa pehmeitä paketteja ei enää tunneta, vaan risuja tulee herkemmin. Uuden säädöskokoelman (Six-pack, Finanssipoliittinen sopimus) sanktiovalikoimaan kuuluu korjausmekanismin laiminlyönnistä sekä sakkomenettely että koko rangaistusprosessista seuraava epävirallisempi häpeärangaistus. 

Valtiovarainvaliokunta on todennut talouskoordinaatiota koskevassa kannanotossaan, että eläkeasiat ovat edelleen kansallisen toimivallan ytimessä ja työeläkejärjestelmään tehdään rahoitusasemaa parantavia muutoksia vain, jos tämä on tarpeellista työeläkejärjestelmän oman kestävyyden kannalta. Suomessahan päätöksistä on neuvoteltu vakiintuneesti kolmikannassa.

Cola-pukki vierailee Suomessa työeläkerahastojen ansiosta

Uusi taloussääntely on EU:n lainsäätämisjärjestyksen ulkopuolella tapahtunutta poliittista sopimista. Mieleen tulee (ei sisällä Fingerpori-viittausta), että rikkomusten korjaamatta jättämisestä lopulta määrättävät sakot ovat kuitenkin vähäisiä (0,1% tai 0,2% bkt:sta). Häpeärangaistuksenkin teho on ennaltaehkäisevä. Tuoreessa muistissa toivottavasti vielä on, mitä tapahtui, kun sääntöjä rikottiin säännöllisesti. Suurin epäilyksen aihe kuitenkin on, että komission ennusteiden mukaan vuonna 2013 lähes kaikki jäsenvaltiot rikkoisivat jo lähtökohtaisesti sorvattuja kriteereitä. 

Suomi ei kuulu, harvojen joukossa, edellä mainittuun tuhmien kaartiin. Työeläkejärjestelmä luokitellaan kansantalouksien tilinpidossa julkisen sektorin alasektoriksi. Se tuottaa tällä hetkellä Suomen rahoitusaseman lukuihin ylijäämää, kuntien ja valtion talous puolestaan alijäämää. Työeläkejärjestelmän sisällä on kuitenkin eroja, sillä erityisesti kuntien ja valtion eläkelakien mukaisten laitosten suhteellinen jäämä on tällä hetkellä suurempi kuin yksityisen sektorin. Itse asiassa yksityisen sektorin maksuylijäämää ei enää ole ja tilanne jatkuu näin varmaankin maailman tappiin asti.

Ilman työeläkevarojen lisäystä ja korkotuottoja Suomi ei täyttäisi talouskurin kriteerejä. Miten on jatkossa, jos ja kun rahastoiva osuus alkaa tasoittamaan työeläkemaksun nousupainetta ja samaan aikaan alijäämä muualla pysyy. Jouluvertausta käyttääkseni, vaihtuisiko punanuttuisen Cola-pukin vierailu tuolloin nuuttipukin rymistelyksi?

Reinikaisen ja Maria Kallion työurien pidennystalkoot

Olen elänyt jo niin pitkään kuvaputken lämmössä että viime viikolla eduskunnassa käytyä poliisien eläkeikäkeskustelua seuratessa, mieleeni nousi heti ensimmäisenä lapsuuden tv-konstaapeli Artturi Sakari Reinikainen. Eläkeasioiden lisäksi TELAmiehen tietovarannosta on louhittavissa huomattava esiintymä television triviatietoa.

Neil Hardwickin hahmottelema Tampereen ikoni tatuoi suomalaisten kollektiiviseen tajuntaan kuvan leppoisan poliisin arkkityypistä. Paljon on vettä virrannut kasarin jälkeen Tammerkoskessa. Poliisin työ, yhteiskunnallinen status ja koko Suomi ovat muuttuneet – ja varmaan myös rikolliset.

Amerikkalaisissa poliisisarjoissa uhataan aina viedä (anti)sankarin eläke, kun "peli Bostonissa muuttui liian kovaksi". Tästä ei kuitenkaan ole kyse kotimaisessa uudistuksessa. Nykysäädökset on todettu syrjiviksi. Poliisien eläkeikää halutaan nostaa myös osana kansallista työurien pidentämisen tavoitetta. Julkinen talous, eläkejärjestelmä ja lopulta Me kaikki tarvitsemme nykyistä pidempiä työuria. Tämä ei ole liturgiaa, vaan realismia.

Aiheen ympärillä käydystä julkisesta keskustelusta saa tällä hetkellä sellaisen kuvan, että kaikki poliisit haluaisivat heittää tinanapin nurkkaan mahdollisimman pian. Eräs poliisi teki valituksen eroamisiän ehdottomuudesta. Hän olisi halunnut jatkaa omassa työssään eroamisiän jälkeen, mutta tämä ei vielä jokin aika sitten ollut mahdollista. Poliisihallituksen ohjeistuksen mukaan työssä jatkaminen on nyt mahdollistettu 68 vuoteen asti.

Poliisien eroamisikä aiotaan hallituksen esityksen mukaan nostaa muiden valtion virkamiesten kanssa samalle tasolle vuoden 2013 alusta alkaen (siirtymäkausi). Oletuksena on, että todellinenkin eläkkeellesiirtymisikä seuraisi perässä.

Nyt miehistön ja alipäällystön eroamisikä on 60 vuotta. Tosin 58-vuotiaana eläköityviäkin on vielä vahvuudessa. Päällystön eroamisikä on jo 63 vuotta. Todelliset eläkkeellesiirtymisiät ovat työkyvyttömyyseläkkeistä johtuen jonkin verran matalampia. Poliisit siirtyisivät jatkossa noudattamaan joustavaa 63-68 vuoden vanhuuseläkeikää.
  
Eläkeiän nostoa on puolustettu vertaamalla poliisien tekemää työtä palomiehiin, joiden eläkeikää on jo nostettu. Tämä ei kuitenkaan ole kovin kestävä argumentti, sillä työt ovat luonteeltaan niin erilaisia.

Toisaalta voidaan esittää kysymys, miksi ylipäänsä pitäisi olla ammatillisia eläkeikiä? Onko asia ymmärrettävä niin, että jotkut ammatit ovat kutsumusammatteja, joiden perusteisiin vihkiytymällä saa eräänlaisen suojan työuran loppupuolella. Ammatinvaihto tällöin on poissuljettua. Ajan henki viettää poispäin ammattisuoja-ajattelusta.

Koska valtion tuottavuusohjelman rajaamat resurssit tiedetään, poliisien henkiseen ja ruumiilliseen työkykyyn sekä työn organisointiin pitää panostaa nykyistä enemmän. Työkyvyttömyyseläke ei saa muodostua hallitsevaksi eläkereitiksi. Kaikki eivät voi virkavuosien kasautuessa siirtyä paperipinkan asettelijoiksi. Pystyn vielä jotenkuten kuvittelemaan Reinikaisen 62 vuotta 11 kuukautta ja 364 päivää nuorena "maijan" rattiin, mutta Maria Kallion kohdalla tämä tuntuu jopa luontevalta.