Usko on luja luottamus

"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." Hebr.11:1-10

Pelolla on kiva myydä ihmisille juttuja. Herätetään primääritunteita uhkakuvilla ja ärsykkeillä, joilla saadaan aivot ylikellottumaan. Luonto avittaa meitä näin hengissäpysymisen jalossa taidossa. Sitten tarjotaan helpotusta ratkaisun muodossa. Kyse on manipulaatiosta, joka kiihottaa kuluttajan ostohalut kliimaksiin.

Voisin viitata tässä kohtaa jokin aika sitten ilmestyneeseen pankkiiriliikkeen tutkimukseen, jossa ihmiset ennakoivat elintasonsa laskua eläkkeelle ollessa ja epäilevät työeläkkeen kykyä kattaa kaikki elinkustannukset, en kuitenkaan tee sitä. Markkinointipyrähdyksiä tulee aina uusien asiamiessopimusten, tuoteinnovaatioiden ja viime vuosina erityisesti veromuutosten vanavedessä.

Edelleen voisin jatkaa kyseisen hutkinnan tavasta jättää osa tuloksista julkaisematta ja raportoida vain osa vastausvaihtoehdoista oman agendan ajamiseksi, mutta en tee sitä. Tätä kutsutaan informaatiomuotoiluksi. Mietin jo hetken palaavani pankkiiriliikkeen zombie-skenaarioon perustuvaan apokalyptiseen väestöennusteeseen, jonka jätän senkin väliiin. 

Sen lauluja laulat kenen leipää syöt – vaikka epävireessä. Pätee muuten TELAmiehenkin paasaukseen, paitsi tietysti joikun puhtauden suhteen.

Sen sijaan nostan abstraktiotasoa: puhun nyt siis epävarmuudesta, joka nousee esiin mitä erilaisimmissa kyselytutkimuksissa. Tälle ajalle on tyypillistä tunne vakauden puutteesta, joka johtaa siihen, että ihmisten on vaikea "lyödä lukkoon" mitään arvoja. Vanha Groucho Marxin heitto kertoo kaiken: "nämä ovat periaatteitani, jos ette pidä niistä, minulla on toisia".

Epävarmuus yhdistettynä alentuneisiin tulevaisuuden odotuksiin johtaa epäluuloon. Jotenkin tuntuu, että suomalainen ei luota enää kuin poliisiin ja palomieheen, jotka saavat jonkinlaisen synninpäästön.  Väestön vanheneminen ei kuitenkaan ole uskon asia. Työeläkejärjestelmä on varautunut siihen rahastoimalla osan eläkemaksusta. Plakkarissa on 150 miljardia plätää taittamaan maksujen nousupaineita. Täydelliseen rahastointiin ei pyritä: nyt ja jatkossa noin neljännes eläkkeistä katetaan osittaisella rahastoinnilla.

No, millä tulee toimeen vanhuuseläkkeellä? Vaikka tarpeet ovat koko ihmiskunnalle samat, kuluttajakansalaisen tarpeentyydytys vaihtelee. Tässä tulee triviaalijytky: eläkeaika johtaa aina jonkinlaiseen tiputukseen elintasossa. Ansioihin perustuva työeläke pitää huolta siitä, ettei tiputa korkealta. Tällä hetkellä työeläkkeen ja eläkkeellesiirtymistä edeltäneen palkan nettokorvausaste on noin 65 prosenttia.

Työeläke on elinikäinen suoritus ja yksityiset eläkevakuutukset käytännössä aina sijoitussidonnaisia. Ne loppuvat joskus, varmaankin yleensä kesken. Joku tarvitsee enemmän kuin 60 pinnaa palkasta eläkkeellä. Varsinkin jos on siirtänyt toiveitaan ja unelmiaan aina elämässä eteenpäin: joskus sitten, eläkkeellä.

Lisäeläkkeitä tulisi tarjota täydentämään lakisääteistä eläkettä, ei korvaamaan sitä. Kas, vaikka ne dissaavat meitä, minä en dissaa yksityisiä eläkevakuutuksia. Vain yksi huomautus: kulurakenteita kannattaa vertailla myös muihin säästämisen muotoihin.

Paras henkilökohtainen investointi, mitä yksilö voi tehdä, on omaan terveyteen sekä työkykyyn ja -taitoihin. Ollaan rehelisiä: jos elämme pidempään, niin osa pidentyvästä eliniästä on käytettävä työhön. Tämä ei koske vain työeläkkeitä, vaan yhteiskuntaa laajemmin.

En voi pyytää ketään uskomaan, mutta entä edes vähän luottamusta... Oma kokemukseni "kentältä" on osoittanut, että ihmisten pelot ovat suurelta osin epärealistisia ja kumpuavat epävarmuudesta. Menneiden ja tulevien eläkeuudistusten viesti ei ole epävarmuuden saarnaa, vaan tuunauksen ja hyvän huoltokirjan hoosiannaa.

Isältä pojalle: lyhyempi elämä

Nuorelle on tärkeää tuhlata elämää. Tunne määrää tahdin. Kunhan jälkeen jää hyvännäköinen ruumis, niin ei muusta väliä:  "on parempi palaa kuin hiipua pois" Jotkut onnistuvat jatkamaan nuoruuttaan aika pitkään, mutta joskus sekin väistämättä loppuu ja "seivailu" alkaa.

Viimeistään lapsen saaminen muuttaa useimpien ajattelua. Jos omalle elolle ei ole ennen syntymää antanut arvoa, tuntuu se sen jälkeen painavammalta. Elämä ei ole enää vain omaa tai jaettua; se on yhteistä.

Suomessa isät siirtävät pojilleen isoa taakkaa: vuonna 2011 vastasyntyneen 0-vuotiaan elinajanodote oli 77,2 ja naisilla 83,5 vuotta. Eroa oli 6,3 vuotta. Siihen tiivistyy paljon maailman luokan tuskaa ja piirisarjan eksotiikkaa. Ei uskoisi, kun katsoo synnytysosastolla kölliviä pötkylöitä.

Tottakai, kyse on myös biologista. Miespuoliset elävät lyhyemmän elämän läpi koko eläinkunnan. Ihmisten kohdalla luonto yrittää korjata asiaa niin, että poikia syntyy hieman enemmän kuin tyttöjä, tosin ero on marginaalinen. Naiset elävät pidempään lähes kaikkialla  maailmassa. 

Sukupuolittunut elinikä ei kuitenkaan selity pelkällä biologialla. Suomessa aikavälillä 1751-2010 eliniän gäppi kasvoi huimiin mittoihin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Miehet ovat viime vuosina kuroneet eroa jonkin verran kiinni. 

Kuten niin monessa muussakin asiassa, Suomi on elinvuosienkin suhteen jossain idän ja lännen välissä. Ruotsalaisen hyvinvointivaltion hyvää harkintaa edustaviin lagom-mittoihin emme mahdu ja Venäjä on ryypännyt riman pelottavan matalalle. Sukupuolten välinen kuilu eliniässä on harvassa EU-maassa yhtä leveä kuin kotimaassa. Miksi me poikkeamme muista?

Aikuisväestössä sosioekonominen asema eli koulutus, ammatti ja tulot selittävät eliniän poikkeamia. Kun kaikki jakautuu yhteiskunnassa yhä epätasaisemmin, on tämäkin ero vahvistumassa. Työ kuluttaa, mutta sukupuoli vaikuttaa myös ammatin taustalla, sillä työmarkkinat ovat edelleen jakautuneita miesten ja naisten töihin. Merkittävää on se, että duunarinaisten eliniän odote on pidempi kuin ylemmillä toimihenkilömiehillä. Työn luonne ei selitä tätä tyhjentävästi.

Siellä missä ihmisillä on todellisia lähtökohtien vaihtoehtoja – niitä kuuluisia positiivisia vapauksia – testosteroni tuntuukin jotenkin laiskalta tekosyyltä. Elintavat ja niihin liittyvät sairaudet tappavat, yhä useammin viina. Miehet ovat hittejä kaikissa top-kuolinsyyt listauksissa.

Itse lasken sen varaan, että vastasyntyneen elinajanodote aliarvioi aina todellista ja lopulta toteutuvaa ikäluokittaista elinikää. Odotetta laskettaessa kun oletetaan, että kuolleisuus pysyy aina nykytasolla. Oma 0,4-vuotias poikani ei siis ole tuomittu miehisyyteen tarttuneiden huonojen tapojen toistamiseen. Hyviä puolia taas kannattaa kultivoida. Kannattaa kehdata olla mies.

Esimerkillä, ympäristöllä ja laumalla on iso merkitys. Voin itse vaikuttaa eniten ensimmäiseen. Pitänee aloittaa tervehtyminen.

Silmä kirkas salamoi taas

Turkuun on aina kiva mennä – käymään. Varsinaissuomalainen charmi puree Åboriginaaliin: vessa pubikäytössä, Hesburger-hotelli ja -autonpesu, Posankka, Aurajoen suisto ja puheenparsi joka karkoittaa kaikki ihmisen puolustusmekanismit. Aina välillä se kuitenkin upottaa naskalinsa liian syvään.

Kun kyseessä kuitenkin on Suomen vanhin kaupunki, niin varmasti jokainen huomaa käyskenneltyään puolituntia "tois tai täl puol jokke", että jotain on mennyt vikaan. Historialliset palot ovat oma lukunsa, mutta ns. Turun tauti on edennyt kaupungissa pitkälle. Vanhaa rakennuskantaa on vain vähän. Uudesta ei viitsisi kirjoittaa.

Askeltaessani viime viikolla Aurajoen yli huomasin, että kulttuurimaisemaan oli ilmestynyt jotain omituista: taas uusi silta. Tulokasta kutsutaan Kirjastosillaksi, joka levittäytyy virran yli 60-prosenttisesti EU-rahoituksella. Jos fyrkkaa tihkuu alueelle jatkossakin, suosittelisin kuitenkin seuraavaksi kattamaan kerralla koko joen, jolloin lukuisten siltojen arkkitehtoninen ilme muuttuisi yhtenäisemmäksi ja skaalaedut saataisiin hyödynnettyä täysimittaisesti.

Vanha kunnon hotelli Hamburger Börs – tuttavallisemmin Böge – sai niin ikään paikallisen rakennuskannan tautiluokituksen jo 70-luvulla. Mutta rampanakin se toimi mainiona paikkana viime viikolla startanneelle Telan työeläkekoulukiertueelle. Turun iltama oli ensimmäinen syksyn viidestä alueellisesta työeläkekoulusta, jotka järjestetään yhteistyössä SAK:n, STTK:n ja Akavan kanssa.

Onko saunassa puita?

TELAmiehen laserpointteri ei väpättänyt valkokankaalla nytkään, vaikka tilaisuus oli uuden työeläkekoulun mukaista jalkautumista maakuntiin. Kohteena ovat palkansaajajärjestöjen aktiivit ja päättäjät. Ennen ryynättiin kaikki kotimaan notkot ja niemet, nyt edetään kohdennetummin.

Maailma muuttuu ja koulutustoiminta sen mukana. Myös sisältöjä on viilattu uusiksi. Eläke-etuuksiin liittyvää eläkeneuvontaa saa pääasiassa Telan jäseniltä eli omalta työeläkevakuuttajalta, mutta myös Eläketurvakeskuksesta – verkkopalvelujakaan ei kannata unohtaa (esim. työeläke.fi ja henkilökohtainen työeläkeote). 

Ainakin palautteen perusteella kaikki meni mallikkaasti. Valotin omassa puheaktissani työeläkkeiden syntyä, arvopohjaa, rahoituksen kestävyyttä ja päätöksentekoa sekä hallintoa. Vierailevana tähtenä Börssin kokoustiloissa loisti Akavan lakimies Jarmo Pätäri, jonka ajankohtaiset huomiot tulevan eläkeuudistuksen neuvotteluprosessista saivat ihmiset silmiin pistävän uteliaiksi. 

Viimeistään vuonna 2017 voimaan tulevaan eläkeuudistukseen ladataan paljon odotuksia – kaikilta laidoilta. Työeläkejärjestelmä ei olekaan mikään hermeettinen yhteiskunnan saareke, vaan sen elementit säteilevät suoraan muihin osa-alueisiin, kuten valtiontalouteen. Työmarkkinaosapuolten asema on vankka.

Huomasin Turussa, että nyt joustavan eläkeiän (63-68) alaikärajaa lähellä olevia huolestutti mahdollisen alaikärajan nousu vain heidän omalla kohdallaan. Joustavuus työstä poistumisen mallina tuskin katoaa tulevaisuudessakaan mihinkään. Vapaan valinnan sijaan on tosin esitetty pakkoakin. Työurien tulee jatkossa pidentyä myös eläkkeiden tason näkökulmasta, jos elinikä pitenee. 

Työeläkkeitä on aina tuunattu sopivaksi ajan henkeen, siksi vallankumoukselle ei ole ollut tarvetta. Uudistumiskyky ei vähennä uskottavuutta, vaikka epävarmuus voi lyhyellä aikavälillä vaikuttaa legitimiteettiin. Todellinen katu-uskottavuus lunastetaan pitkäjänteisyydellä. Kun nykyisten ja tulevien eläkkeiden riittävyyttä ja rahoituksen kestävyyttä tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena, ei voida mennä vikaan.

Kesäloman tahti ja EU-vahti

                                     "Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän..."


Kasarit mainosjinglet kiermurtelivat korvamatoina kesäloman ensipäivinä. Aivopesu on hieman rankempaa toimintaa kuin korvapesu, mutta vähemmän vaivalloista sen kohteelle. Mainossepot tai -liisat ovat ansainneet markkansa kultaisella 80-luvulla.

"Ota suunnaksi visulahti". "Puuhamaa on paras paikka". Ja ennen kuin Tykkimäen huvipuiston lasten ärsykekynnystä ja aikuisten sietokykyä aliarvioiva trance-jollotus lähtee pyörimään, on pakko pakata auto.

Suvinen kotimaanmatkailu on ylentävää – erityisesti kolmikuisen lapsen kanssa. Totta joka sana. Hän oli omassa turvakaukalossaan tyyni ja kuulas kuin Tenojoen pinta yöttömän yön auringossa. Tietoisuus siitä, että pinnan alla väreilee jotain on kuitenkin aina läsnä. Mutta sitä varten on ketjuuntuneita täydenpalvelun kyläkeskuksia sekä metsälampien peesiin unohtuneita pysähdyspaikkoja.

Talousennusteet ovat nyt synkähköjä. Meidän ruokakuntamme road-tripin pääasiallinen tarkoitus ei ollut kotimaisen kulutuskysynnän ylläpito, mutta hotelliöistä, jäätelöpalloista, muikkuröykkiöistä ja petrooliin liuenneista euroista muodostuvat pienet virrat virrat jäivät epäilemättä maakuntien pk-yrittäjien ja osuuskuntien Suomen taseisiin.

Ajatus tästä lämmittäisi karrelle, jos kohta ei tulisi kylmä. Sesonki on lyhyt ja hinnat tapissa. Muoviraha vinkui siis kiitettävästi, vaikka vain perustarpeisiin vastattiin. Ok, se toinen kakkupala Lappeenrannan erinomaisessa ja aitoturkkilaisessa Violet-konditoriassa oli liikaa. Millä määreillä tahansa se oli liikaa. 

Menneellä viikolla on keskusteltu kotimaan matkailusesongin loppumisesta elokuuhun. Tämä lomakulttuurimme piirre on nähty hiukan erikoisena ja turismille haitallisena kansallisena piirteenä. Suomen ja Keski-Euroopan lomat juoksevat epäsynkronissa, joka näkyy myös omassa sähköpostiliikenteessä. Heinäkuun aikana Outlookkiin on sedimentoitunut järkyttävä määrä Brysselin postia.

Eurooppa-neuvoston kokouksessa paluu normaaliuteen... not!

Tekisi mieli sanoa, että kesäkuun lopun Eurooppa-neuvoston kokous ei tarjonnut mitään mullistavia uusia aloitteita tai päätöksiä, mutta eihän se näin ole. Asiat vaan näyttävät taas normaalimmalta, kun maailmanloppua on lykätty. 

Pankkiunioni liikahti uuden askeleen eteenpäin, kun pankkialan elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä päästiin poliittiseen yhteisymmärrykseen, tosin siitäkin on vielä matkaa konkretiaan. Talouskoordinaation ohella pankkiunioni on syventyvän talousunionin pilareista tällä hetkellä vahvimmin paalutettu. Siihen liittyy vähiten poliittisia intohimoja. 

Nuorisotyöttömyyden torjuntaan panostettiin varoja (6 miljardia) nuorisotakuun kaltaisten ohjelmien kautta. EU:n rakennerahastoista voi tippua fyrkkaa, jos ikäryhmän työttömyysluvut tilttaavat yli 25 prosentin. Suomessa ei ole vielä päästy tähän, sillä täällä mennään vasta noin 20 prosentissa. Pk-yritysten vaikeutuneeseen luotonsaantiin räätälöitiin uusi investointiohjelma, jossa rahoitusmahdollisuuksia yritetään parannetaan lähinnä Euroopan investointipankin toiminnan kautta.

Nyt kohdennetut resurssit ovat vähäisiä ja näyttävät jopa marginaalisilta EU:n monivuotisessa rahoituskehyksessä (2014-2020). Tarvetta niille on. Huippukokous vahvisti muodollisesti myös Suomen komissiolta saamat maakohtaiset suositukset, jotka pysyivät eläkkeiden osalta lopulta samana kuin viime vuonna.

Talous- ja rahaliiton sosiaalisen ulottuvuuden syventäminen siirtyi taas. Kuitenkin viimeistään syyskuussa komissio kertoo meille jotain uutta siitä, miten sosiaalipolitiikkaa tuodaan EMUn sisälle. Ulostuloa käsitellään lokakuun ja joulukuun huippukokouksissa. Yhteisvastuullisuutta ja solidaarisuutta sisältävä rahankeräys- ja jakoelementti on se aidon ja syventyvän talous- ja rahaliiton pilari (finanssiunioni), johon liittyy kaikkein eniten jäsenvaltioiden ja EU:n toimivaltaan liittyviä ongelmia. 

Käsittelin talousunionin syventämistä viime viikolla Helsingin sanomissa julkaistussa artikkelissa: "Suomalaisten eläkkeistä pitää päättää kansallisesti".

"Eipä mennä vielä, eipä mennä ihan vielä"

Nyhdän vasaran haaralla luterilaisen työetiikan teesejä pois työhuoneen ovesta. No niin, irtosihan se huonon omantunnon päre. Eihän tässä kalvinisteja olla, mutta silti teesinpätkiä maailmallisen elämän – erityisesti työn – autuudesta roikkuu oven karmeissa riveiksi ja sarakkeiksi asti. Jätetäänpä tuo "uutteruus" vielä paikalleen.

Sillä ensi viikonloppuna iloisessa Joensuussa järjestetään Perussuomalaisten kokoontumisajot, jonne ohjautuu myös TELAmies. Viime kesän puoluekokousrintamalla vihersi, nyt Itä-Suomessa sinertää.

Odotan puoluekokousta intomielellä, varsinkin puolueen aktiivien kohtaamisia. Puoluesihteerin valinta herättää luonnollisesti yleistä mielenkiintoa, mutta sen sijaan jo ennen kokousta julkaistun vaihtoehtoisen valtiontalouden kehyksen eli "viiden kohdan paketin" työuralinjaukset kiinnostavat erityisesti. Muistakin ilmoitusluontoisista ulostuloista on huhuiltu. Valmistautuminen EU-vaaleihin taas on ajankohtaista kaikille. Olisi myös hubaa vääntää illan tunteina eläkekatosta, joka on aina silloin tällöin putkahdellut esiin puheissa.

Auris kehrää niin ikään malttamattomana. Joensuu on muuten ensi viikonloppuna piukassa hotellien ja varmasti kaiken muunkin suhteen. Oma kortteeri löytyi lopulta hieman kaupungin ja maailman laidalta. Kyllä matkustajalle aina koti löytyy, kunhan nimikyltissä ei vain lukisi "Bates".

Loma ui liiveihin ensi viikolla. Saatan päivittää blogia heinäkuunkin aikana. Kotimaan työeläkerintamalla on kesällä hiljaista. Syksyllä onkin varmaan jo enemmän actionia, kuten koko yhteiskunnassa, eikä vähiten työmarkkinakentällä. Kannattaa kuitenkin huomioida SuomiAreenassa Allianssin työura- ja eläkekannanotto nuorten sukupolvien näkökulmasta. En tiedä mitä se sisältää, mutta suosittelen silti seuraamaan. 

Euroopan tasolla valtionpäämiesten huippukokouksessa (27-28.6) keskustellaan parhaillaan
talous- ja rahaliiton syventämiseksi laaditusta tiekartasta. Pelkkä talousohjaus ei enää näytä riittävän EMU 2.0 -suunnitelmissa, vaan yhteisvastuullisuutta halutaan lisätä. Se toisi myös sosiaalipolitiikan uudella tavalla talouspolitiikan rinnalle. Tähän liittyy merkittäviä EU:n ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallan jakoon liittyviä ongelmia.

Ai niin, jätän sinne työhuoneen oveen naulattujen teesien kokoelmaan myös joviaalin olutkulttuurin ylistyksen, luterilaisessa hengessä. Jos vaikka saisin "kodin korkeimmalta oikeudelta" lupalapun Ruisrockiin.