tiistai 8. maaliskuuta 2011

Vallan porteilla ja pyöröovissa

Viime tiistaina TELAmies mittaili tuttuja kulmia Helsingin yliopistolla. Yliopistonkadulla oli tapahtunut sitten viime visiitin ihmeitä: Kluuvin ostarin kohdalle oli ilmestynyt puomi halkomaan katua. Liikennettä haitannut ja useamman vuoden kestänyt, jopa kuninkaiden laakson arkeologisia suurkaivauksia läheisesti muistuttanut maansiirto-operaatio, oli siis vaihtunut barrikaadiin. 

Akava ja Työeläkevakuuttajat TELA järjestävät keväällä työelämäkiertueen kylkiäisenä vaalipaneeleita teemalla: Mikä on korkeakoulutetun loppusijoituspaikka?  Helsingin vaalipaneeliin oli saapunut grillattavaksi nuoria ehdokkaita kaikista kahdeksasta eduskuntapuolueesta: koulutettua, terävää ja hyvän supliikin omaavaa joukkoa. 

Keskustelu oli paikoin varsin värikästä. Heti esittelykierroksella eräs panelisti ilmoitti olevansa nationalisti. Jätän teidät arvuuttelemaan, minkä puolueen edustaja.

Huhtivaaleissa itsensä likoon laittavia pienten ikäluokkien ehdokkaita ei nykyisen paikkajaon perusteella voi kuin kannustaa. Eduskunnan nykyvahvuudesta alle 30-vuotiaita edustajia on vain yksi   huoltojoukoissa sekä ilmatuessa eli avustajaköörissä muutama enemmän.

Porthaniasta portin löysin

Päivällä Akavan ständillä TELAmies aina välillä vaikuttui Porthanian kuuluisista pyöröovista ja jäi hypnotisoituna "pitkät päällä" tuijottamaan kauas yliopistonkadun vilinään. Vielä 60-luvulla Helsingin valtsikkaan kuulemma pääsi kirjoille, kun vain ensin selvitti tiensä näiden kieltämättä vauhdikkaasti pyörivien ovien ohitse. Viime vuonna valtiotieteelliseen tiedekuntaan hakeneista 6,9 prosenttia pääsi sisään  ovista huolimatta.

                                            Vähän ennen väittelyä

Nostetaan vanhuuseläkkeen alaikärajaa – no probs!

Akavan edunvalvontajohtaja Minna Helle  myös työurien pidentämistä pohtineen työryhmän jäsen kyseli ehdokkailta Akavan työelämän painoalueisiin liittyvistä asioista. Koulutuspolitiikkaa ja työurien pidentämistä alkupäästä sivuttiin niin ikään. TELAmies puolestaan tenttasi panelisteja työurien pidentämisen keinoista, eläkeiän nostosuunnitelmista ja Suomi-brändin vetovoimasta ts. viettävätkö pienet ikäluokat eläkepäivänsä mieluummin Riihimäellä vai Goalla? 

TELAmiehen kaltaisella virkaheitolla eläkejärjestelmän jalkasotilaalla mieleen jäi erityisesti se, miten melkein kaikki panelistit suhtautuivat joustava eläkeiän (63-68) alaikärajan nostoon. Yllättävän kepeästi se sujuisi. Eläköitymisikää pitää nostaa, se on selvää, mutta onnistuuko tämä muuttamalla vain eläkelainsäädäntöä? 

Halusivatko panelistit sitten mieluummin viettää kaukaisessa tulevaisuudessa siintävän eläkeikänsä Riihimäellä vai Goalla? Riihimäki edusti kysymyksessä laajemmassa merkityksessä suomalaista mielenmaisemaa, joten kaikki liputtivat Suomen puolesta vihreillä äänestylipuillaan. Jotkut tosin kävisivät kääntymässä Goalla. 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

TELAmies tarkastaa kommentit ennen julkaisua. Asiattomat sekä muiden oikeuksia ja vapautta loukkaavat tekstit poistetaan.