Taitaa olla parasta, että lopetan Stadin slangin lainailun blogitekstin otsakkeeseen. Tämä Tuomari Nurmion "Tonnin stiflat" rappioromantiikka kuitenkin viehättää. Helsinkiläistyneenä turkulaisena – jonkun mielestä käsitteellinen mahdottomuus – on mukavaa taittaa työmatka aina välillä sporalla. Jokin kohtalon oikku on viime aikoina pitänyt TELAmiehen tien päällä ja kaukaiset Lapin kairat lähimuistissa.
Näkövinkkelistä riippuen pitkän sillan "tuolla puolen" levittäytyy Helsingin kantakaupungin Kruununhaka, jonka kujilla kuninkaallinen ja keisarillinen historia näkyy yhä. Hillittyä viehätysvoimaa hengittäneenä voin sanoa, että Krunaan on aina mukava palata.
Paikallisten äänitorvi Krunikka-lehti kertoo Liisankadun Kolmen Liisaa -ravintolan sammuttaneen hellansa lopullisesti. Saman kadun alkupäässä sijaitsevassa Kolmessa Kruunussa ovet ovat vielä auki – toivottavasti pitkään. Eräästä nimeltä mainitsemattomasta Liisankadun kivijalkakuppilasta löytyy myös Helsingin, jos ei koko maamme, nopein juomanlaskija.
Suomen vanhin ammattiyhdistys, Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistys, vaikuttaa Kruununhaan Siltavuorenrantatörmällä Lampaan korttelissa. Omaa katuosuuttaan hallitseva Kirjan talo on yhdistyksen rakentama ja edelleen omistama, vaikka uusia suunnitelmiakin kuulemma on? Maanantaipäivänä sinne oli kokoontunut riehakas ja varsin suurilukuinen ex-kirjaltajien go-go-eläkeläisyleisö.
Paperihaavat olivat vielä pientä!
Kirjatyöntekijöiden yhdistyksen toiminnalla todella on pitkä historia. Kahvituksen äärellä moni tuli kertomaan entisestä raskaasta ammatistaan, jossa monen terveys oli mennyt. Työkyvyttömyyseläke turvasi useille toimeentulon. Paperi painaa paljon, sen tietää jokainen paperia työkseen nostanut ja kantanut.
Eräs sotaveteraani taas muisteli Valtioneuvoston kirjapainon (nyk. Edita) muuttoa Senaatintorilta Kamppiin 1960-luvulla. Koko kirjapaino ala mullistui, kuten moni muukin toimiala, 1990-luvun laman kurimuksessa: lehtiä ja kustantamoja kaatui rytinällä.
Minne eläkemaksut ovat menneet?
Koska kyseessä oli eläkeläisyleisö, käytiin työeläkeindeksistä tietysti vilkasta keskustelua – siitä ei nyt enempää. Yleisöstä haluttiin myös tietää, mitä heidän maksamilleen eläkemaksuille on tapahtunut? Eivätkö ne kenties olekaan omalla henkilökohtaisella eläketilillä, josta eläkettä maksetaan?
Eivät ole. Suomessa työeläkkeet rahoitetaan pääasiassa jakojärjestelmällä, jossa on osittain rahastoiva elementti mukana. Työssäkäyvät rahoittavat eläkkeellä olevien eläke-etuuksia. Tämä on järjestelmän taustalla vaikuttava sukupolvisopimus. TyEL-maksua kerätään sekä työntekijältä että työnantajalta yhteensä noin 22,8 prosenttia palkoista vuonna 2012. Yksityisellä sektorilla vuonna 2010 hieman alle viidennes kerätyistä maksuista rahastoitiin tulevaa varten.
Järjestelmän alkuvuosina silloista Tel-maksua kerättiin varsin
vaatimaton määrä nykyiseen verrattuna: 5 prosenttia palkasta vuonna 1962.
Työntekijän osuutta alettiin periä vasta lamavuonna 1993. Aikanaan perityillä
eläkevakuutusmaksuilla on pääasiassa maksettu eläkkeellä olevien eläkkeitä.
Lukuun ottamatta 90-luvun alun lamavuosia maksuja on kerätty enemmän kuin on
ollut eläkemenoa. Aivan lähiaikoina maksut ja menot tulevat olemaan yhtä
suuria, jonka jälkeen eläkemeno ylittää maksutason pysyvästi. Tuolloin
rahastoille tulee käyttöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
TELAmies tarkastaa kommentit ennen julkaisua. Asiattomat sekä muiden oikeuksia ja vapautta loukkaavat tekstit poistetaan.