tiistai 20. joulukuuta 2011

Visionäärejä, työetiikkaa ja eläkekatekismuksen alkeita

                                         Millainen työelämä heitä odottaa?
                             Maksetaanko palkat eurojen sijaan renminbeissä?

TELAmies rämpii vielä ala- ja yläasteiden käsitteissä samalla tavalla kuin vanhempansa kansakoulun kanssa. Ala- ja yläkoulut eivät oikein sovi kielenpäälle, kun niitä pitäisi käyttää. Tänä syksynä ne ovat tulleet tutuiksi muutamissa projekteissa, joissa muistijälkeä työeläkejärjestelmästä on iskostettu Suomen nuoriin toivoihin. 

Pelkoja eläkejärjestelmän romahtamisesta esiintyy aina silloin tällöin. Ylipäänsä erilaiset lopunajan kuvaukset ja selviytymiskamppailut ovat nyt erityisen suosittuja kirjallisuudessa ja elokuvissa. Rommauksen, trollauksen ja kaupustelun vastapainoksi on joskus hyvä tarjota ajassa hengittävää, puolueetonta ja realistista perustietoa työeläkkeistä. Pienetkin ikäluokat voivat luottaa siihen, että maksajan osan sijaan he ovat vielä joskus saajana. Usko on luja luottamus!

Blogia seuranneet ovat varmasti huomanneet, että kilometrejä ropisee uskollisen Auriksen matkamittariin vuosittain kiitettävä määrä. Moottoritie on kuuma vuodenajasta riippumatta. Aivan joka paikkaan ei TELAmieskään pysty repeämään. Esimerkiksi kaikkia opinahjoja on mahdoton rundata – edes eläketiedottajan työtahdilla. Sen ideologinen pohjavire tulee protestanttisen työetiikan sijasta enemmänkin herätysliikkeen puolelta.

Siinä näkijä, missä kokija 

Visionääri 20X0 - Duuni 20X0 -kilpailussa yläkoululaisilta ja lukiolaisilta kysytään minkälaista on tulevaisuuden työelämä? Koululaitoksen rattaissa pyörivät saavat myös esittää oman näkemyksensä siitä, millainen eläkejärjestelmä on tulevaisuudessa tai millainen sen pitäisi olla? Kilpailu on jo käynnissä ja sen satoa korjataan vuoden 2012 alkupuolella.

Eräs nuorille heitetty mielenkiintoinen kysymys on: teetkö työtä elääksesi vai elätkö työtä tehdäksesi? Tätä on hyvä aina silloin tällöin miettiä, itse kunkin, vaikka vastaus on triviaali: työlle tietenkin! Jos hymiöt kuuluisivat TELAmiehen repertuaariin, lisäisin tähän sellaisen.

Itse näen asian myös niin, että tulevaisuudessa jo nyt moniosaisiin ja englanninkielisiin ammattinimikkeisiin tulee vielä lisää pituutta. Huonosti suomenkielen jatkumoon solahtavaan konsulttijargoniin tulee lainasanoja jatkossa myös muista kielistä. Ei muuta kuin opiskelemaan kiinalaista hanzi-kirjoitusjärjestelmää!

Kilpailun järjestävät Matemaattisten Aineiden opettajien Liitto MAOL, IBM, Heureka, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL, Tiede-lehti, Opetushallitus, Työeläkevakuuttajat TELA sekä Eläketurvakeskus.

Jottei TELAmies palaisi loppuun... 

Loppuunpalamisen valitettavan kohtalon estääkseen Eläketurvakeskus ja Työeläkevakuuttajat TELA ovat tänä syksynä kasanneet myös tietopaketin 9-luokkalaisille työeläkejärjestelmästä ja sen roolista suomalaisessa yhteiskunnassa. Opettajien käyttöön tarkoitettu materiaali sisältää myös animaation, eläkepelin sekä laskurin. 

Kantavana ajatuksena on, että infopaketin pystyy käymään lävitse yhden oppitunnin aikana. TELAmies kannustaa myös pidempään eläke-epistolaan kuorolauluineen päivineen. Aineiston voi ladata käytännössä aivan kuka tahansa Työeläke.fi -sivustolta


                                          Esimerkki PowerPoint-sulkeisista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

TELAmies tarkastaa kommentit ennen julkaisua. Asiattomat sekä muiden oikeuksia ja vapautta loukkaavat tekstit poistetaan.