Työeläkejärjestelmä on puuma

                                 Toimitusjohtajat trapetsilla 50 vuoden kunniaksi


Kun ihminen täyttää vuosia, kyseessä on aina karmea tragedia. Jokainen meistä koittaa onnittelujen ristitulessa aina ottaa ilmeen, joka kertoisi iloisesta ja huolettomasta suhtautumisesta vanhenemiseen. Siihen vääjäämättömään: "älä kysy kenelle kellot soivat, sillä ne soivat meille kaikille".

Kun instituutio täyttää pyöreitä vuosia, kyseessä on aina ylitsepääsemättömän riemun juhla. Se toimii sittenkin! Tätä onnistumisen iloa sain todistaa viime tiistaina Vantaan ja Suomen pedagogisen internointikeskus Heurekan käytävillä, kun työeläkejärjestelmän mittariin kilahti 50 vakuuttavaa vuotta.

Itse synnytyksen lisäksi ensimmäiset vuodet 60-luvulla olivat vastasyntyneelle traumaattisia. Niin kuin monesti käy, ympäristön ja jopa vanhempien odotukset olivat suuria. Työeläketurvaan niitä ladattiin täyslaidallinen. Syystäkin, sillä ennen ansioeläkettä vanhuus oli usein synonyymi köyhyydelle. Jos nyt ei aivan "puolet petäjäistä" ollut nisun jatkeena, niin aika lähellä oltiin. 

Seuraavina vuosina työeläkelait laajenivat koskemaan käytännöllisesti katsoen jokaista suomalaista ja eläkkeitten tasoa parannettiin. Kypsäksi järjestelmää on voinut sanoa vasta viime vuosina, kun ansioeläkettä on ehtinyt kertyä lähes koko työuran mitalta. Valkoisesta jauhosta leivotun nisun keskelle on ilmestynyt hillosilmä. Työeläkkeet säilyttävät työssä hankittua kulutustasoa.

Työeläkejärjestelmä on nyt puumaiässä! Termillähän on viime vuosina kuvailtu keski-ikäisiä naisia, jotka ovat viehtyneet nuorempiin miehiin. Suomalainen työeläkemallikin on ollut – ja on edelleen – kiinnostunut nuorista, vaikka rahoitus ei perustukaan sukupuolisopimukseen vaan sukupolvisopimukseen. Jokainen meistä on vuorollaan maksajana ja saajana. Kaiken ikäisten pitää voida luottaa tähän diiliin myös tulevaisuudessa.

Työeläkkeiden historia on noudattanut muutoksen logiikkaa. Tätä korostettiin monissa juhlaillan puheenvuoroissa. Työeläkejärjestelmä ei ole koskaan ollut eristäytynyt saareke. Se on alusta asti rakentanut siltoja ympäröivään yhteiskuntaan ja oikaissut itsensä vastaamaan mm. työelämässä tapahtuneita muutoksia. Lamauttavasta 90-luvusta lähtien työeläkkeitä on sopeutettu reunaehtoja vastaavaksi. Eläkemalli sisältää myös automaattisia vakauttajia tietoisesti tehtävien valintojen lisäksi. 

Sanotaan, että "tulevaisuus kuuluu niille, jotka valmistuvat siihen tänään". Koska työeläkejärjestelmä on kisaillut jo pitkään "kestävyyslajien" parissa, on se myös varsin näpsäkässä kunnossa viisikymppiseksi. Tämä on hyvä muistaa, kun kuumat aallot hohkaavat päälle viimeistään vuonna 2017, kun uusi uljas työeläkeuudistus näkee päivän valon. 

Työmaa kutsuu downshiftaajaa

Suomessa ihmiset luottavat yleensä raakaan työntekoon, kun on tarve päästä elämässä eteenpäin. Perusjampan tai -jaanan jälkimodernissa selviytymisstrategiassa säännöllinen kokoaikatyö tuottaa edelleen hyvinvoinnin keskipehmeän perustan, jossa loikoillaan vapaalla. Työn puuttuessa taas levytetään paljaalla puulaverilla. Vehreämmälle oksalle kurkotetaan työpanosta lisäämällä tai miettimällä sen kohde uudelleen.

Arjen värisen materialismin juoksupyörästä hairahtuneet downshiftaajat haaveilevat onnesta pienemmällä työpanoksella. Ensin pitää tosin olla jotain, josta skaalata alaspäin.

Luovan luokan näytekappale, punavuorelainen hipsteri Cousteau- pipo vinossa, voi varmaan vaihtaa ketterästi ammattia sekä ennen kaikkea: tehdä vähemmän. Mutta mihin osa-aikainen kaupankassa, apurahatutkija tai vaikkapa tukityöllistetty downshiftaa?

Luokkaretki alaspäin     

Matti Apunen on hoitanut leiviskänsä luterilaiselle työkulttuurille vieraiden luokkaretkeläisten julkisessa myllytyksessä, joten ei lyödä enempää. Itsensä downshiftaajaksi julistautuvien joukosta löytyy varmaankin laaja skaala erilaisia kohtaloita. Kohtalo on tässä kohtaa tosin hieman väärä termi, koska ilmiössä täytyy olla kyse elämänhallinnan ottamisesta omiin käsiin. Sillä jos muutos ei ole itse aikaansaatua, kyseessä on vain sosiaalisesti hyväksyttävä tapa kohdata työttömyys.

Mielekkäämmän uuden elämän hankkiminen ei olisi ongelma yhteiskunnan kannalta, jos se ei samalla tarkoittaisi osittaista luopumista omasta potentiaalista. Kysymykseksi nouseekin: kuinka paljon maksimisuorituksesta jää uupumaan ja kuinka moni on valmis muuttamaan käyttäytymistään?

Työeläke kertyy nimensäkin mukaan työstä. Oman eläketurvan taso riippuu pääasiassa työn määritelystä taloudellisesta arvosta. Todennäköistä on, että luokkaretken alaspäin tekevän eläkepotti leikkaantuu. Mutta se voi myös parantua mielekkään työn, paremman työssä jaksamisen ja siten pidemmän työuran kautta. Downshiftauksen sukupuolivaikutuksia ei juuri ole tutkittu. Kun työelämästä on työntöä ja vetoa kohti kotia, voivat naisten työeläkkeet jäädä jälkeen – entisestään.

Jos kyse olisi koko työkulttuurin muutoksesta, hankaloittaisi tämä ainakin jollain aikavälillä työeläkkeiden rahoitusta. Suurin osa työeläkkeistä, kun katetaan pääasiassa jakojärjestelmällä eli joka vuosi kerätään kasaan vakuutusmaksuja palkkasummasta, joilla maksetaan kuluvan vuoden eläkkeitä. Pitkällä aikavälillä natiivin elintasopakolaisen kerryttämät eläkevastuut tosin jäävät niin ikään pienemmiksi, vaikka lyhyistä katkoksista työuralla kertyykin nykyisin työeläkettä.

Akuutti velkakriisi näyttää nakertavan ainakin lyhyellä aikavälillä sitä ikiaikaista kirkassilmäisten nuorten ikäluokkien uskoa, jossa oma työ johdattaa onneen. Eikö elämäntuskainen hipsteri voisi myös skaalata ylöspäin tai edes samalla levelillä? Noh, koko downshiftaus- ilmiöön liittyy myös käsitys talouskasvun haitallisuudesta (degrowth), joka onkin jo astetta vaarallisempaa harhaoppia. 

Kesäeskapismia, byrokraatteja ja Lampaansyöjiä

Ei aivan työkykyinen.

Tällä terminologialla kuvailisin sitä kokemaani äkillistä valaistumisen hetkeä, kun loman jälkeen astuin työhuoneen kynnyksen yli ja arki löi otsalohkoon kuin rautaleka. Jos joutilaisuudesta tulee vapaalla toinen nahka, on kesäeskapismin loppu sitäkin kovempi pala.  

Muistan joskus lukeneeni koululaisten äö:n putoamisesta kesän aikana. Työympäristö toimii varmaan samalla tavalla. Vapaalla taas ei tarvitse ponnistella kuin nostamaan lomarahoja ja kassleria grillihiilten ylle. Mieli samenee, mutta rentoutuu. 

Meidän Suomen heimoon kuuluvien suvinen todellisuuspako on monella tapaa huvittavaa ja järkyttävää samaan aikaan. Ulkomaiset uutisryhmäthän saapuvat aina kesäisin kuvaamaan kansamme riemukkaita irtiottoja muutaman viikon mittaisen ja vähälumisen vuodenajan innoittamana. Huovisen Lampaansyöjien idea pyörii tämänkin blogistin alitajunnassa, tehden vääjäämätöntä työtään. Ehkä ensi vuonna sitten...

Kulunut kesä piti kuitenkin huolen siitä, että nahkaa ei tarvitse luoda kokonaan uudelleen työn taas alkaessa. Eurooppalainen velkakriisi puski läpi kaikissa medioissa. Työasioista vapaa mielenrauha olisi vaatinut uutispimentoa. Tähän ei TELAmies kuitenkaan taivu. Monilta valtion virkamiehiltä "paloivat" myös lomat velkakriisin manageroinnissa. Mitään aivan näin järeää ei tapahtunut eläkealalla.

Jotain uutta EU:n eläkerintamalta

Kesäkuun lopussa pidetyssä valtionpäämiesten huippukokouksessa sorvattiin talousunionin tulevaisuuden visioiden ja rahoituskuvioiden kylkeen jälleen uusi yhteinen sopimus, jolla tähdätään talouskasvuun ja kestäviin julkisiin talouksiin Euroopassa: Kasvu- ja työllisyyssopimus. Paperinivaskassa jäsenvaltiot vakuuttavat juhlallisesti edelleen olevansa aiempien sitoumustensa takana. 

Eläkkeet mainitaan muutamassa kohdassa. Erityistä huomiota on jatkossa kiinnitettävä jäsenvaltioiden vuosittain saamissa maakohtaisissa suosituksissa eläkejärjestelmien kestävyyteen. Komissio yrittää pitää näillä suosituksillaan yllä jäsenvaltioiden budjettikuria ja ohjaa niitä kohti hyvinvoinnin runsaudensarvea eli kasvua ja vakautta. Onkohan ensi vuoden suosituksissa enemmän eläkeasiaa? 

Sopimuksessa kiinitetään huomiota myös unionin alueella työskentelevien rajat ylittävien eläkeoikeuksien ja muiden sosiaaliturvaoikeuksien kehittämiseen. Tämä ilmeisesti tarkoittaa ammatillisten lisäeläkkeiden – joita ei Suomessa juuri ole – siirrettävyyttä koskevaa direktiiviä. Tosin tämä ikuisuusprojekti on ollut käymistilassa jo pitkään. Meillä tämä liippaa osittain eläkesäätiöitä ja -kassoja.

Viimeisimmät Suomen saamat talouskasvua ja työllisyyttä koskevat maakohtaiset suositukset (2012-2013) siunattiin myös alkukesästä. Suomen ajamat muutokset näkyvät lopullisessa muotoilussa. Pitkään tekstissä kummitteli meille annettu suositus nostaa lakisääteistä eläkkeellesiirtymisikää kasvavan eliniän perusteella. Nyt paperissa kehotetaan nostamaan efektiivistä eläkkeellesiirtymisikää. Yksi sana voi merkitä paljon. Suomessa ideana on ollut tavoitella todellista eläkkeellesiirtymisiän nousua, ei pelkästään sen, mikä lukee laissa.