Kalvosulkeiset ja puolustuksen puheenvuoro
Hengasin Sosiaalipolitiikan päivillä taloustieteilijöiden kanssa. Seura tekee kaltaisekseen, mutta ajattelin, ettei lyhyestä altistumisesta seuraa pysyviä vaurioita. Toisaalta tartunta on jo saatu ja tauti pitkälle edennyt. Aloitin aikanaan yliopisto-opinnot taloustieteellisessä tiedekunnassa. Varsinainen eläkeherätys iski vasta Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksen lehtereillä. Uudelleensyntynyt olen kai lopun ikääni.
Yhtä kaikki, tämän vuoden teeman ”Sukupolvittunut ja sukupuolittunut sosiaalipolitiikka” ruotiminen tapahtui irtipoikki-tieteellisissä merkeissä. Päivät tarjosivat karkkia aivoille. Irtautumiskokemus eläkemaailman käytännöistä oli hyödyllinen. Tieteen ja teorian maailma tarjoaa mahdollisuuden "ison kuvan" hahmottamiseen ja tiedon lisäämiseen.
Jyväskylän yliopiston rehtori toivotti isännän ominaisuudessa tervetulleeksi noin 300 tiedon valoa etsinyttä. Lieneekö moni löytänyt ja vienyt kotiin asti myös sitä kuuluisaa "yön yli -matkan henkeä", kuten siinä kuuluisassa lapsen suusta kuullusta totuudesta, jossa pieni tyttö toteaa viattomasti isän haisevan taas seminaarille.
Yhteisen ohjelman ulkopuolella eläketutkimuksen työryhmän anti oli koboltin kovaa asiaa. Pääpuhujien esityksissä taas erityisesti sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden teema kiihotti sosiologista mielikuvitusta. TELAmies painii tämän parissa jatkuvasti kuin octagonissa. Aihe on myös poikkeuksellisen mediaseksikäs.
Moraalinen pääoma, perhe ja yhteiskunta
Virpi Timonen Dublinin yliopistosta oli tutkinut sukupolvien välistä solidaarisuutta ja oikeudenmukaisuuden kokemuksia useissa eri maissa. Pääpointtina oli, että tutkituissa maissa voimakas perheiden sisäinen solidaarisuus vahvistaa koko yhteiskunnan tasolla koettua oikeudenmukaisuutta. Eri ikäluokille oikeamielinen sosiaaliturvajärjestelmä puolestaan näyttäisi vain vahvistavan perheen sisäistä yhtenäisyyttä. Uusliberaali ajattelu on perinteisesti lähtenyt vastakohtaisesta oletuksesta: julkinen rapauttaa kaiken yksityisen huolenpidon.
Käsitepeliä pidetään sosiologien luovuttamattomana oikeutena, mutta kyllä muutkin osaavat... Sukupolvien välisen yhteisvastuullisuuden ytimessä on moraalisen pääoman määritelmä. Sosiaalitieteiden sisällä kapitaalilla tarkoitetaan eräänlaista symbolista pääoman muotoa, perinteisten tuotannontekijöiden ulkopuolella olevaa koodistoa.
Ikääntymisen kohdalla moraalinen pääoma velvoittaa perheen sisällä aikuisia lapsia pitämään aikanaan huolta vanhemmistaan. Nykyajassa koodisto voi toimia vastavuoroisesti myös toiseen suuntaan. Yleensä hyvinvointivaltion kehittyminen on tulonsiirtojen tasolla vähentänyt tähän liittyviä taloudellisia velvoitteita. Ottamatta kantaa teorian todistusvoimaan, sillä Eläketurvakeskuksen Mikko Kautto teki sen jo kommenttipuheenvuorossaan (ks. kuva), antaa se palikoita ajatusleikkiin.
Mitä jos sukupolvien välinen ketju katkeaa eläkkeissä?
Meillä ja muualla Euroopassa, pitkällä aikavälillä jopa BRIC-maissa, tulevaisuus näyttää samalta: väestörakenne vanhenee ja elämme yhä pidempään. Jotain pitää tehdä etteivät suomalaiset joudu yhteiskuntaluokkaretkelle alaspäin.
Monissa Euroopan maissa sukupolvien välinen ketju on järjestelmän tasolla jo katkeillut. Esimerkiksi nyt työmarkkinoille tulevat eivät enää pääse saman etuusperusteisen eläketurvan piiriin kuin jo eläkkeellä olevat. Myös eläke-etuuksien tason lasku tekee kipeää ja asettaa muualla nuorille suuremman vastuun oman elinkaaren mittaisen säästämisprojektin onnistumisesta.
Vakaassa pyrkimyksessä oikeudenmukaisuuteen, epäonnistumiseksi voitaisiin laskea meillä se, että seuraavassa vuonna 2017 (viimeistään) voimaan astuvassa eläkeuudistuksessa tulevien eläkeläisten huominen myytäisiin nykyisten eläkeläisten eduksi.
Täydellinen
tasa-arvo edellyttäisi aina ikäluokalta toiselle periytyviä täysin
samoja maksuja ja etuuksia, mikä ei ole mahdollista eikä toivottavaakaan. Oikeudenmukaisuudesta on silti pidettävä kiinni saatujen etuuksien ja maksettujen vakuutusmaksujen kohdalla. Jatkossa nykyistä pidempiä työuria tekevien tulee saavuttaa edelleen kohtuullinen omaan ansiotasoon perustuva työeläke. Ylimääräisiä kuluja ei kannata kasata jo olemassa olevan eläkemaksun nousupaineen päälle esimerkiksi työeläkeindeksin muutoksella.
Pienten ikäluokkien unohtaminen johtaisi nykyistä suurempaan vastakkainasetteluun yhteiskunnan tasolla. Osku Pajamäen aikalaispamfletit näyttäytyisivät tuolloin suurten ikäluokkien saagoilta ja ylistyslauluilta. Puheet kovenisivat. En osaa sanoa olisiko suomalaisista barrikadeille, vaikka olemmehan monessa mielessä äärimmäisyysihmisiä. Jos järjestelmätaso todella säteilee alaspäin myös inhimilliseen todellisuuteen, jännitteitä syntyisi pitkällä aikavälillä myös perheiden sisäisissä suhteissa.
Lokakuun ruoste lepää puiden lehdillä. Sade puskee aina vaakatasossa varjon alle. Nämä sydänsyksyn aamut ovat kovin raskaita. TELAmies heräilee vasta metrossa uuteen päivään. Todellisuus tavoittaa viimeistään Kampin aseman rullaportaissa.
Maailman lyhyimmän metrolinjan oransseilla muovipenkeillä käsi hamuaa helposti ikkunoiden alla roikkuvia ilmaisjakelulehtiä. Katsekontaktin välttämisellehän pitää olla joku käypä syy. Olemme hyvin kasvatettuja joukkoliikenteen matkustajia: New Yorklaiset tavat keskikokoisessa kaupungissa.
Menneellä viikolla Metro-lehden sivuilta silmään osui erään Love-Metal -pioneerin haastattelu, joka levisi muissa medioissa enemmän tai vähemmän samalla teemalla "HIM löi bändin eläkerahat peliin". Katu-uskottavuuden alttarilla suhdanteet muuttuvat nopeasti ja lyhyen tauon jälkeen bändi on tekemässä paluuta itse rahoittamallaan levytyksellä.
6 miljoonaa levyä ja aika monta bändipaitaa myyneen yhtyeen tuskin tarvitsee pistää omaisuuttaan likoon yhden levyn takia. Eikä varsinkaan eläkerahoja – paitsi jos studioon kasvaa kiinni. Vaikka tämä oli läppä, sisältyy siihen myös vakavampi pohjavire. Eläkeasiat eivät yleensä ole niitä, jotka ovat ensimmäisenä rokkikukon tai sellaiseksi haluavan mielessä. Alan individualistinen sankari halusi ainakin ennen "elää nopeasti ja kuolla nuorena", "nukkua vasta haudassa" tai "ennemmin palaa kuin hiipua pois".
Artisti maksaa
Maailma makaa niin, että muusikko toimii yrittäjänä, jos hän on perustanut ammattiaan varten yrityksen. Yrittäjä vastaa itse omasta eläketurvastaan. Isot bändit pyörittävät nykyisin monenlaista liiketoimintaa osakeyhtiöpohjalta. Kun kaikki seikkailevat tietoverkoissa piraattilipun alla, täytyy leivän syrjään päästäkseen jälkimodernissa rokkikukosta löytyä myös yrittäjähenkeä.
Jos muusikko keikkailee ohjelmatoimiston listoilla, jota hän ei itse omista, on tämä työsuhteessa. Ohjelmatoimisto on silloin velvollinen järjestämään työeläketurvan työntekijän eläkelain mukaan (TyEL). Jos sopimus pelimannin urakasta taas tehdään itse, niin tilaisuuden järjestäjä on velvollinen hoitamaan lakisääteiset velvoitteet.
Vakuuttamisvelvollisuus koskee myös aivan tavallisia kotitalouksia, jotka vaikkapa palkkaavat omiin juhliinsa bändin nostattamaan kattoa. Yleisesti ottaen työntekijän ansiot, jotka ovat vähintään 54,08 euroa/kk (vuonna 2012) on vakuutettava.
Your sweet 666 euros
Kaikki muusikot eivät siirry täältä ikuisuuteen 27-vuotiaana. Jos unohdetaan legendat ja myytit, niin artistien vanhuuden turva on aivan yhtä tärkeä kuin palkansaajan. Itse asiassa se on jopa tärkeämpi, sillä muusikon ammatinharjoittamisessa ja elämäntyylissä voi muhia merkittävä työkyvyttömyysriski. Yrittäjäriskistä puhumattakaan, sillä kilpailu on kovaa ja ansaintalogiikka hukassa levymyynnin vähentyessä.
Jotta geneerisen rokkarin eläkesaldo ei vanhoilla päivillä näytä 666 euroa, on kaikkien asianosaisten hyvä skarpata. Sovitaanko niin, että palkatulle artistille kuuluu palkka työstään, jolloin muusikoiden työeläkemaksut yksittäisistä keikoista hoidetaan kunnialla. Kun jokainen keikka saattaa muodostaa aina työsuhteen, kertyy vanhuuden turva pienistä virroista.
Yrittäjänä elantonsa järjestäneen artistin taas on syytä pitää huolta omien maksujensa tasosta (YEL). En tiedä kuinka hyvin tai huonosti yrittäjinä toimivat muusikot muistavat vanhenevansa, mutta yleisesti ottaen yrittäjät alivakuuttavat itsensä. Itse määritelty eläkemaksutaso on tilastojen mukaan todellisia tuloja huomattavasti pienempi.
Muistan joku vuosi sitten lukeneeni Hesarista naisrokkareista, jotka yllättyivät äitiysrahansa pienuudesta. Pelkkiä tekijänoikeuskorvauksia ei tosiaan huomioida äitiysrahan perusteena, mutta yrittäjänä maksetut eläkevakuutusmaksut huomioidaan. Näin on monen muunkin sosiaaliturvaetuuden kohdalla. Tekijänoikeustulot voidaan siis huomioida yrittäjän asemassa olevan vakuutusmaksuissa, joiden perusteella lasketaan äitiysrahan määrä. Tämä edellyttää tietysti YEL-vakuutusta.
"Mikki Hiiri merihädässä" New Yorkin nykytaiteenmuseo MoMassa
Matka se on häämatkakin. Vaihtoehtoja tälle ainutkertaiselle pariutumisekskursiolle ei ollut: ulkomaille piti päästä ja mielellään kauas. Tosin "isot pojat" ovat kertoneet, että toinenkin kerta voidaan järjestää.
Virallinen kuherruskuukausi typistyi syyslomaviikkoon. Epävirallista herkistelyä riittää jatkossakin. Itse matka suuntautui Amerikan ihmemaahan ja New Yorkiin. Kohteen valikoituminen tuntui lopulta itsestään selvyydeltä. New York -hengen manifestaatio ohjaajalegenda Woody Allenia mukaillen: meillä kotona olen pomo, vaimo vain tekee kaikki päätökset.
Aikaerorasitus (7h) painaa vielä tätä kirjoittaessani päälle. Päällimmäisenä mielessä on valtaisa hämmästys kulttuurillisen illuusion ja aineellisen New Yorkin sekoittumisesta vielä kotimaankamarallakin. Ihmettelijän ja turistin rooliin on helppo antautua, sillä ensikertalaisena Isossa Omenassa OLET sitä.
Koska kaupunki on kaikille amerikkalaisilla tv-sarjoilla ja elokuvilla mielensä korruptoineille tavallaan tuttu, tuntuu kadulla askeltaessa monesti siltä kuin olisi sisällä jossain niistä. Itse asiassa monet paikalliset tuntuvat käyttäytyvän aivan kuin he olisivat tämän tiedostaen osallisena omaa elämäänsä suuremmassa käsikirjoituksessa.
Vaalirahaa, suomalaista kouluruokaa ja muita utopioita
Vinoutuneesta vuorikausirytmistä johtuen aamut varhentuivat. Onneksi television uutislähetykset alkoivat pyöriä jo hämärän rajamailla. " Ylen aikaisesta" ruudun lämmöstä välittyi kuva onnettomuuksien, väkivallantekojen ja julkkisten merkittävästä uutisarvosta. Väliin mahtui myös mainoksia, joissa Obama ja Romney polttivat kiitettävällä tahdilla keräämäänsä noin 6 miljardin taalan (and counting) vaalirahapottia. Suomessa kaikkien viime presidentinvaaleihin osallistuneiden ehdokkaiden budjetit olivat yhteenlaskettunakin alle 4 miljoonaa euroa.
Nykytaiteenmuseo MoMassa vieraillutta satunnaista matkaajaa odotti viime viikolla yllätys: suomalainen kouluruoka. Ravintolassa tarjottiin makumatka maamme kouluruokaperinteeseen. Siis ilmaiseen ja ravitsevaan koulussa tarjottavaan ateriaan. Harvinaista Amerikan herkkua monessakin mielessä.
Ja eihän tämä olisi TELAmiehen blogi, jos ei häämatkaankin sisältyisi vähintään yhtä eläkeaiheista sivujuonnetta. Eläkesielua ei pestä pois voi. Bongasin Broadwayta mittaillessani musikaalimainosten giganttisesta kollaasista erilaisia eläkevakuutuksia myyvien tahojen mainoksia.
Omalla säästämisellä onneen?
USA:n lakisääteinen työeläkejärjestelmä tarjoaa globaalissa vertailussa suhteellisen vaatimattomia etuuksia, jos katsotaan maksetun eläkkeen suhdetta eläköityimistä edeltäneeseen palkkatasoon. Tämän päälle monet yritykset ovat järjestäneet työntekijöilleen lisäeläkkeitä.
Yhä harvemmilla yrityksillä on varaa lisäturvaan. Alirahastointikaan ei ole harvinaista. Lisäksi monet näistä ammatillisista eläkejärjestelyistä on muutettu etuusperusteisista maksuperusteisiksi eli eläke määräytyy vain
järjestelmään maksettujen maksujen ja niille saatujen sijoitustuottojen perusteella (esim. 401 (k) -järjestelyt). Konkurssitapauksissa riskit ovat etuusperusteisia malleja suuremmat .
Kolmas eläketurvan pilari on tietysti itse säästetty vanhuuden turva. Tähän suoneen iskevät yksityiset toimijat, joiden markkinointia ei pääse maassa pakoon. Kysymys kuuluu: paljonko rahaa täytyy olla säästössä eläkkeelle siirryttäessä?
Säästämiseen liittyvät lehtijutut valuvat myös tänne asti. Aivan kuin meillä edellytettäisiin samanlaista elinkaarisäästämistä (8-10 kertaa vuositulot plakkarissa)? On selvää, että USA:n eläkedesign vaatii säästämään itse merkittäviä summia ennen eläköitymistä. Suomalainen työeläkejärjestelmä tuottaa – nyt ja tulevaisuudessa – kohtuullisen omaan ansiotasoon perustuvan eläketason. Tulevaa varten rahastoidaan osa eläkemaksusta, mutta kollektiivisesti. Yksilön työeläkkeen suuruus ei riipu suoraan rahastojen kehityksestä tai eläkkeelle siirtymisen ajankohdasta.
Myös Yhdysvalloissa herätellään sukupolvikeskustelua eläkkeistä. Paikallisten babyboomereiden eli "suurten ikäluokkien" ja x-sukupolven nuoruuttaan jatkaneiden grungeveteraanien vertailu on suosittu aihe. USA:n valitsema polku on reunustettu yksityisen varautumisen vaatimuksella. Kyse on kuitenkin myös aidoista säästämismahdollisuuksista ja -haluista, jolloin kaikkien sukupolvien sisältä löytyy niitä, joilla on ja joille annetaan, ja sitten niitä, joilla ei ole eikä anneta.
