perjantai 9. marraskuuta 2012

Meidän korttelin Jenni ja rahastodonitsi


Kluuvikatu tuntui ahtaalta keskiviikkoaamuna. Hotelli Kämpin edessä oli tilatakseja jonossa kuin K-kauppiaiden pikkujouluissa. Taksien ovet paukkuivat synkronoituna, kun turvamiehet nousivat ulos autoista korvakuulokkeineen ja silmin nähden painavin povitaskuin. Kollega muistutti erään maailmantähden vierailusta: se oli Jennifer Lopez eli meidän korttelin Jenni.

Komisario Palmun erehdys -leffassa päähenkilöt vetäytyvät lääkitsemään rikosuupumusta legendaariseen Kämppiin, jossa Leo Jokela laulaa lurauttaa kansakunnan syvämuistiin tatuoidun kipaleen: Silmät tummat kuin yö. Siinä on TELAmiehen aiempi rajapinta tähän luksuksen instituutioon. Keskiviikkona hotellin varsin hyvissä puitteissa järjestettiin kansainvälinen eläkerahastofoorumi, jonka paneelikeskustelussa olin mukana.

Kiirehdin nopeasti pois fanivyöryn alta. En välttääkseni ihmisjoukkoa, vaan säästääkseni eskapistisen mielikuvani hekumallisesta 90-luvun Lopezista: "silimät tummat niin kuin syksyinen yö koskaan rauhaa mulle ei suo". Starojen kohdalla todellisuushan on aina vähän tylsää ja raadollista.

Donitsin terveysvaikutukset

Seminaarin anti tiivistyi rahastoihin. Markkinoiden nykytilaa arvioitiin, tulevaa ennustettiin ja jotkut varainhoitoyhtiöt esittelivät omia tuotteitaan, luonnollisesti parhaassa mahdollisessa valossa. Hitaan kasvun aikana tuotot ovat kaikilla tiukassa.

Eräässä esityksessä niin sanottu perinteinen piirakkakuvio oli korvattu donitsin mallisella käppyrällä, joka esitti sijoitussalkun sisällön suhteellista jakautumista eri rahastoluokkiin. Analogia toimi niin, että samalla tavalla kuin donitsi koostuu eri raaka-aineista, niin "rahastodonitsikin" jakautuu eri sijoituskohteisiin. 

En tiedä teistä, mutta minulle tuli juuri mielihalu uppopaistettuun leivonnaiseen, ei niinkään arvo-osuustilin kartuttamiseen. Jos ajatusta viedään kuitenkin pidemmälle, voidaan miettiä donitsin ainesosien (rasva, sokeri jne.)  terveysvaikutuksia ihmiseen. Yhtä lailla myös rahastodonitsin sijoituksilla on vaikutuksia finanssikapitalismin ulkopuolella – ja usein onkin.

Euroopan komissio on viime aikoina miettinyt näitä sijoitusten terveysvaikutuksia talouteen. Työllisyyttä ja kasvua edistäville sijoituksille olisi pääoman tarjonnan kohdalla tarvetta. Eurooppa 2020-strategian puitteissa on mm. puuhailtu projektirahastoja, joilla voitaisiin rahoittaa merkittäviä julkisia infrastruktuurihankkeita (tiet, ICT, energia yms.). Olli Rehn toivoo painolämpimässä kirjassaan Myskyn silmässä, että kun julkinen raha löytää nämä sijoituskohteet, niin yksityinen seuraa perässä. 

Voi myös olla, että yksityistenkin sijoitusallokaatioita "hieman ohjaillaan" jatkossa vakavaraisuuskehikon kautta, vaikkakin lisäeläkedirektiivin uudistus (IORP II) on tällä hetkellä viemässä aivan toiseen suuntaan. Pohdintaa ja keskustelunavauksia on tulossa lisää vielä tämän vuoden puolella, kun  komissio julkaisee pitkäaikaissijoittamista koskevan vihreän kirjan.

Infrastruktuurikohteet voivat tarjota eläkevakuuttajillekin mahdollisuuksia ja tasaista (vaatimatonta) pitkän aikavälin tulovirtaa. Näitä toki on jo salkuissa, mutta varsin vähän. Sijoitusten kohdentumisen mahdollista ohjailua lainsäädännön kautta ei voida hyväksyä. Elvyttävien terveysvaikutusten lisäksi tällä voisi olla myös haitallisia sivuvaikutuksia isossa mittakaavassa. Itse mietin lisäksi poliittista riskiä, joskin takauksista on ollut puhetta. Suuntaus näyttää eläkevakuuttajien kohdalla ylipäänsä kuitenkin olevan se, että sijoitukset kohdentuvat yhä enemmän kehittyviin talouksiin korkeamman tuoton perässä. Suomisalkku on silti pysynyt varsin vahvana. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

TELAmies tarkastaa kommentit ennen julkaisua. Asiattomat sekä muiden oikeuksia ja vapautta loukkaavat tekstit poistetaan.