Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kätilöopisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kätilöopisto. Näytä kaikki tekstit
maanantai 29. huhtikuuta 2013
Hoivaa pientä ihmistä
Isyystrippi ja tiukka grippi
Maapallolle syntyy joka päivä 360 000 lasta. Viime sunnuntaina yksi pullahti meidän perheeseen. Uusi elämä on aina ainutlaatuinen, puhdas ja arvokas. Ihmiset ovat nanosekunnin ajan syntymän jälkeen tasa-arvoisia – perspaljaita tähtitaivaan alla.
Oman lapsen näkeminen välittömästi exitin jälkeen on mullistava kokemus. Se on yhtäaikaa innoittavaa ja kauhistuttavaa. Yhdeksän kuukauden aikana kasautunut sietämätön uteliaisuus haihtuu, mutta samaan aikaan realisoituu vastuu pienestä ihmisestä.
Ikiaikaiseen isimoodiin kuuluu jatkuva huoli jokapäiväisten askareiden taustalla. Miten muuten miespuolisten nisäkkäiden karvoituksen harmaatumista ja paikottaista katoa voisi selittää? Yhtä varmasti kuin Kätilöopiston lämmössä on hyvä olla, niin poistuessa sairaalan liukuovista huoli istuutuu harteille, jos se ei pönöttänyt siellä jo valmiiksi. Eikä sillä ole lähtöaikeita.
Aurinko paistaa minulle joka päivä, vaikka tulevana vappuna sataisi räntää niin että otsalohko jäätyy. Sapattilapsemme oli tyylikkäästi myöhässä lasketusta ajasta. Tulee ilmeisesti isäänsä. Äidin puolelta on ropissut pelkkiä hyveitä tähän astisen perusteella. Opettelemme toisiamme.
Suomen syntyvyysaste on tilastoiduista maailman 224:sta valtiosta vasta 166:s. Tosin se on Euroopan huippua. Täällä pääsee alkuun 1,73 lasta per nainen, joka tarkoittaisi pitkällä aikavälillä väestön pienentymistä ilman nettomaahanmuuttoa. Suomeen onkin tullut vuosittain noin 16 000 ihmistä enemmän kuin täältä on lähtenyt valkoisen leivän perään. Länsinaapurissa syntyy hieman vähemmän lapsia, mutta silti väestö kasvaa siirtolaisten ansiosta nopeammin kuin härmässä.
Väestön samana pysymiseen vaaditut 2,1 lasta on vaikea synnyttää kerralla tai täsmällisesti. TELAmies tuntee vastuunsa työvoiman uusintamisesta, vaikka se ei yksin riitä motivaatioksi perheen perustamiseen. Elämä on pyramidipeli siinä mielessä, että olemme aina riippuvaisia siitä, että sukupolvien ketjuun hitsaantuu uusia lenkkejä. Eri asia on, mikä väestön kasvun kulmakertoimen tulisi olla.
Syntyvyys vaikuttaa merkittävällä tavalla koko kansantalouden talouskasvuun ja kokonaistuotannon määrään. Työvoimaa täytyy uusintaa. Ilman tätä vahvaa tuotannontekijää meillä on edessä todella laihoja vuosia. Eläkejärjestelmää koskevissa pitkän aikavälin laskelmissa odotetaan nykyisen kaltaisen syntyvyyden ja maahanmuuton jatkuvan seuraavat vuosikymmenet. Suomen tulevaisuus ei nykyisellä syntyvyydellä ole turvattu ilman siirtolaisuutta.
Kättärillä kerrottiin, että jos onnittelukukat jätetään lähtiessä osastolle, se tarkoittaa, että takaisin tullaan. Jos ruokakuntamme syntyvyys jää 1,0:aan, jonkun jossain täytyy pistää lisää pöhinää pönttöön.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
