Laitakaupungin valoisalla puolella

Olen aina epäillyt, että jääkauden jälkeen nykyiseen Suomeen asti löytäneet esiugrit tulivat tänne kesällä. Suvituuli lauloi kunniaa kukkivalle luonnolle, viilentävä meri lepäsi tyynenä ja metsäkauriit käyskentelivät ruohomatolla. Sitten tuli talvi ja epäilys. Vaakasuoraan satava lumiseinäke ahavoi poskenkannikat, mereen piti hakata reikä, jotta sen näki ja kauriit olivat jäätyneet pystyyn jo tammikuussa.

Tällaista vielä liikkui ulkoisesti jähmettyneessä pääkopassa, kun tallustin toimistolta Ruoholahteen Sosiaalidemokraattisten opiskelijoiden (SONK) tilaisuuteen toissa lauantaina.

Matkan varrella Kampin ja Ruoholahden välissä on mielenkiintoinen puutaloalue: sadan markan villat. Helsingin työväen rakennusyhtiö rakennutti 1800-luvun lopulla puutteen riivaamalle paikalle 100 asuntoa, joista on jokunen vielä jäljellä. Osakkeen hinta oli tuolloin sata markkaa, jonka sai lunastaa itselleen vuoden aikana 10 markan erissä. Jos unohdetaan rahan arvo, ostovoima ja asumisen laatu, niin tänä päivänä siihen saattaisi mennä hiukan pidempään. 2000-luvulla Ruoholahteen gryndattaisiinkin "millin villoja".

Kaurimäen harrastama Helsingin miljöökuvaus ei anna elokuvassa Laitakaupungin valot miellyttävää kuvaa Ruoholahdesta. Onhan se vähän kolho lasikuutioiden hallitsema kaupunginosa, mutta "vanhalta puolelta" löytyy vaikkapa em. villat. Metrolla pääsee kätevästi pois uudemmasta tuulitunnelista.

Eläkejärjestelmän kestävä kehitys 

Sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuteen panostaneen teemaseminaarin hyvä henki oli villinnyt oman puheenvuoroni kohdalla muutenkin aktiivisen väen jo varsinaiseen kysymystulvaan. Tämä saattoi johtua hyvästä pohjustuksesta: ministeri Tuomioja käsitteli ilmaston muutosta ja  kestävän kehityksen teemaa sukupolvikysymyksenä. 

Vaikeitakin aiheita sivuttiin. TELAmies ui mielellään syvissä vesissä – kahluuallas on nynnyille, kunhan ei dipata synkkiin vesiin. 

Joku haikaili työeläkkeiden valtiollistamisen perään? Tästä on todella huonoja esimerkkejä muualta Euroopasta: eläkemaksuja ja varoja on käytetty muuhun kuin eläkkeisiin esimerkiksi valtion velan maksuun. Maksajilla eli työntekijöillä ja työnantajilla saattaisi myös olla asiaan joku mielipide. Ei onnistu.

Toinen pohdiskeli, miten yrittäjän kantamaan yrittäjäriskiin sopii käytännössä pakollinen sosiaalivakuutus (YEL). Vanhuus on kaikille yhteisenä sosiaalisena riskinä kuitenkin sen tyyppinen, että yhteiskunnan on joka tapauksessa tarjottava joku turva sen varalle. Yrittäjä osallistuu näin myös itse oman turvansa rahoittamiseen vakuutusmaksujen kautta. Lisäksi yrittäjän muu sosiaaliturva on sidoksissa eläkemaksun pohjana olevaan työtuloon.

Yleensä maapallon rajallisiin resursseihin liitetty kestävän kehityksen periaate toimii mielestäni hyvänä analogiana myös työeläkejärjestelmän kestävyydelle. On oikeudenmukaista, että nykyhetken eläkeläisten tarpeiden tyydytys ei tapahdu tulevien eläkeläisten kustannuksella ja toisinpäin. Näin sukupolvisopimus on tasapainossa. 

Jälkiviisautena voidaan todeta, että historiassa ei ole päästy tasa-arvoon eläkemaksujen kohdalla, rahastoinnista huolimatta. Tämä selittyy etuusperusteisen ja pohjimmiltaan jakojärjestelmään perustuvan eläkemallin luonteella. Järjestelmä kypsyy vasta pitkän ajan kuluttua alkulähtökohdasta. Nykysäännöillä tulevat eläkeläisetkin kuitenkin saavat nykyisen tasoisia työeläkkeitä, mutta pidemmällä työuralla, kun osa pidentyvästä eliniästä on käytettävä työhön.

Numerologiaa ja kovaa dataa Brysselistä

                                                  "Pic and it DID happen"       

  
Tiedätte varmaan sen tunnelman, kun asiat lähtevät luisumaan pieleen. Sen hetkellisen selkeyden tilan, jossa tiedostaa siitä hetkestä eteenpäin elämän vaikeutuvan. Siinä se osui näkökenttään hotellinhuoneen oven vieressä: Ilmestyskirjan pedonluku, siihen "mustempaan metalliliittoon" kuuluvien henkilötunniste ja minun huoneeni 666. 

Omassa maailmanjärjestyksessäni numeroilla ei ole muuta merkitystä kuin asema matematiikan rakennuspalikoina, joten en viittaa numerologiaan. Brysseli nyt vaan oli edellisviikolla kuhiseva eurokraattien, valtionpäämiesten ja virkavallan mehiläispesä, kun huippukokouksessa neuvoteltiin EU:n lähivuosien rahoituskuvioista. Joten mikä olikaan sen sopivampaa, kun TELAmies saapuu Brysseliin...

Yhteisymmärrys rahoituksesta syntyi – eikä synnytystä täytynyt edes käynnistää luonnottomasti. Menot vähenivät edelliseen kauteen nähden, mikä oli historiallista. Nyt pitäisi vielä muistaa mitä esimerkiksi tarkoittikaan budjetin eurosyöppö "älykäs ja osallistava kasvu"?  

Istuin muuten lopulta Brysselin liikenneruuhkassa (lue kaaoksessa) samaan aikaan, kun paluulentoni saavutti jo Suomineidon helmaa.

"Two-Pack" tulee, oletko valmis?

Osallistuin itsekin samaan aikaan huippukokouksen kanssa kokoustalouden pyörittämiseen, joskin astetta pienimuotoisempaan tapaamiseen työmarkkinaosapuolten hallinnoimien eläkejärjestelmien kattojärjestö AEIP:n katon alla. Olimme saaneet komission edustajan paikalle kertomaan taloussääntelyn seuraavasta askeleesta EU:ssa.

Six-pack säädöskokoelma ja Finanssipoliittinen sopimus vahvistivat vuoden 2013 alusta lukien vanhaa vakaus- ja kasvusopimusta. Ne määrittelivät uudet tiukemmat kehykset koko julkiselle taloudelle ja esittelivät painavampia korjausmekanismeja sekä sanktioita. Uudella sääntelyllä on rajapinta myös suomalaiseen työeläkejärjestelmään. Seuraavana tulee Two-pack -säädös! Mistä näitä muuten oikein tulee? Rap-artistien hylkäämät alteregot otetaan käyttöön lainsäädännön lempiniminä.

Tätä juttua kirjoittaessani komissio ja parlamentti tekivät diilin seuraavasta kiristyvän taloussääntelyn vaiheesta. Suunnitellun Two-packin kantavana ajatuksena on, että kaikkien EU-maiden kansalliset budjettisuunnitelmat tulisi toimittaa vuosittain (lokakuussa) komissiolle tarkastettavaksi Silloin tsekataan ovatko ne linjassa sovittujen talouskurivaatimusten kanssa.

Kansallisten budjettien valvonta lisääntyy jatkossa myös niillä, jotka eivät ole talouskurimuksessa. Toisaalta kun Suomi ja muutama harva maa otetaan pois laskuista, niin ketkäpä eivät olisi ongelmissa jo sovitun kanssa? Puututaanko Two-packissa sitten eduskunnan budjettivaltaan? No, komissio vain konsultoi, ei siis käske, mutta se saattaa myös suosittaa, mitä pitäisi tehdä, jotta vakavista taloudellisista ongelmista päästään kestävälle uralle. Niiden painoarvo kasvaa talousvaikeuksissa. Budjettisuunnitelmat nivoutuvat eurooppalaisen lukukauden jatkoksi – eräänlaiseksi syystentiksi.

Parlamentti on kiinnittänyt prosessissa huomiota siihen, miten suosituksia ja julkisen talouden sopeutusta tultaisiin jatkossa tekemään. Ideana on estää talouskasvulle (myös koulutus ja terveydenhuolto) haitallisten leikkausten tekeminen vain, jotta talouskriteerit saavutettaisiin. Myös komission valvontaoikeuksien valvonnasta on puhuttu. Lisäksi Two-pack -diilin yhteyteen on koplattu eräänlaisen asiantuntijaryhmän perustaminen, joka selvittäisi jäsenvaltioiden siirtymistä osittaiseen yhteisvastuuseen valtion velan suhteen. 

Nyt tehdyn sopimyuksen sisällön lopullinen muotoilu vahvistuu jo maaliskuun aikana. Kaikkea ei vielä tiedetä. Toivottavasti tästä kaikesta käydään myös Suomessa aktiivista yhteiskunnallista keskustelua – vähintään yhtä voimallista kuin viime päivinä on käyty mehiläisille vaarallisista kasvinsuojeluaineista.

Kauas karkaa opiskelijan työura?

Nyt silmät kiinni!

Näin ohjeisti eräs reipas taksikuski, kun mainitsin kiireestäni Pasilan asemalle ja Turun junaan. Ainakin toinen silmä seisoi päässä, kun imin takapenkiltä itseeni uutta tietoa Helsingin ytimen ruuhka-ajan navigointimahdollisuuksista. Elää ja oppia! No, ainakin pääsin yhtenä kappaleena Itä-Pasilaan.

Koska olen työntänyt uskollisen Aurikseni osa-aikaeläkkeelle, taitan matkaa nykyisin pääasiassa Valtion Rautahevosen "vihreällä linjalla". Jo tietoisuus lyhyestäkin reissusta Turkkuseen herättää ihmisissä yleensä häiriintyneitä ja epätoivoisia ajatuksia, mutta "ruskealla linjalla" en ole sentään ikinä matkustanut. 

Ylioppilaslehden anaalitempaus eli "#kakkagate" villitsi viime viikolla myös Turuus Akavan ja Telan järjestämässä keskusteluillassa. Oliko kyseessä: huomiotalous, uuslapsellisuus, akateeminen gonzoilu vai journalismin kritiikki? Tulkintoja on suunnilleen yhtä monta kuin provosoituneitakin. Itse veikkaan feminististä uuslapsellisuutta, joka lähti lapasesta. Eli ei Duudsonit- vaan Dudette-tyylistä naisellisuuden uudelleenmäärittelyä, jonka saama huomio vaan yllätti kaikki. 

TELAmies jalkautuu alkuvuodesta kuuteen korkeakoulukaupunkiin "Kauas karkaavat työurat? -kiertueella, jossa maalaillaan mm. näkymiä työuran alkupään merkityksestä työeläketurvaan ja  -järjestelmään.

”Työttömyysjonot eivät ole enää vain filosofiaa pääaineenaan lukeneille”

Akateeminen työttömyys on arkipäiväistynyt 2000-luvulla. Tuotantorakenteen muutos kirpaisee yhä useammin myös korkeasti koulutettuja. Oululaista työttömäksi valmistuvaa insinööriä tuskin lämmittää se, että tilanne on huomattavasti parempi kuin kriisimaissa.  

Valkolakista korkeakoulutukseen siirtymisessä kestää noin kolme vuotta ja korkeakouluopiskelija suorittaa tutkinnon keskimäärin noin 29-vuotiaana.

Työuran alkupäähän kannattaa kiinnittää nyt huomiota, mutta rakenteiden tehostamisessa työ- ja opiskelukyvyn ylläpitämistä ei saa unohtaa! Opiskelijoiden työpanos on enemmistön kohdalla osittain käytössä jo opiskeluaikana. Opiskelukyvystä ei siis tule automaattisesti työkykyä vasta, kun tutkintopaperit on kourassa – se on sitä jo opiskeluaikana.

Vuoden varhennus työelämään siirtymisessä näkyisi myös positiivisesti työeläkemenoissa (huolimatta paremmista eläkkeistä) ja hillitsisi työeläkemaksun nousupaineita.

Ikuisesti työuralla

Turun Yo-talolla tunnelma tiivistyi keskusteluillan edetessä. Villeintä keskustelua syntyi loppuillan ajatuksesta, jossa ihmisen elämänkaarta pystyttäisiin pidentämään yli nykyisen horisontin. Maallisen vaelluksen maksimi on nyt noin 120-125 vuotta, jonka jälkeen seinä tulee vastaan. Ei auta terveet elintavat eikä vakuutusajattelu: kukaan meistä ei pääse "hyväkuntoisena taivaaseen".

Jos lääketieteessä tapahtuisi merkittäviä innovaatioita ja vanhenemisen pysäyttäminen tulisi mahdolliseksi, tuottaisi tämä enemmän ratkaisuja kuin ongelmia – vastoin yleistä luuloa. Ongelmaksi ei muodostuisi se, että ihmiset ovat loputtomiin eläkkeellä, vaan jostain valikoidusta ikäluokasta eteenpäin eläkeikää ei vaan enää tarvittaisi... Silloin me olisimme kaikki aina työuran alussa tai keskivaiheessa – eikä loppua näkyisi.

 

Ugrit hulinoi eläkerintamalla

Uralin tuolla puolen lymyää monta suomalais-ugrilaista kieliryhmää. Heimoveljelliseen sävyyn heitä voisi kutsua vielä tänäkin päivänä myös kansoiksi. Tasalämpöiseen sisäilmanalaan elimellisesti sopeutunut TELAmies on viime viikkoina liikuttunut ja vaikuttunut Ville Haapasalon viimeisimmästä tv-sarjasta. Venäjän rajaseuduille suuntautuneessa ja luokitteluja karttavan matkaohjelman keskiössä ovat tällä kertaa suomensukuiset kansat.

Kielellistä sympatiaa etsivä löytää sitä myös kaukaisia valkolatvuksia lähempää. Euroopan vanhan kaksoismonarkian pustalla solkataan kaukafinskiä. Yhteydet Unkariin ovat kuitenkin tänä päivänä erittäin ohuet; se on vain maa muiden EU-27:n joukossa. En ole kovin kaukana totuudesta, jos väitän että suurin rajapinta maidemme välillä on ollut lähimenneisyydessä "Erkin pikakivääri" ja nykytodellisuudessa Magyar Fehér Bor. Jälkimmäinen oli vielä jokin aika sitten Suomen myydyin viini.

Rustailin viime viikolla Itä-Euroopan valtioiden eläkerahastojen kaappauksista. Aivomato jäi pyörimään mieleeni, joten palaan näiden sosialisointien haaskalle. Unkarissa toteutettu 10 miljardin keikaus on taustaltaan sen verran erikoinen, että se ansaitsee lisähuomiota. 

"Epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia tekoja?” 

Lyhyt kertaus: Maailman Pankin innoittaman mallin mukaan Unkarissa, kuten muissakin transitiotalouksissa, siirrettiin 90-luvun lopussa yksilöille vastuuta omasta vanhuudenturvasta. Yksilöllisille eläketileille (II-pilari) kerättiin pakollisia maksuja, jotka rahastoitiin sijoitusmarkkinoille. 

Fidesz-puolue sai noin kolme vuotta sitten 2/3 enemmistön parlamentissa, joka mahdollisti perustuslain muuttamisen yhden puoleen voimin. Tätä "sanssikorttia" käytettiinkin varsin ahkerasti, jonka jälkeen komissio ja ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet uudistuksia. 

Vuoden 2010 lopussa 3 miljoonan unkarilaisen eläketileille oli kasaantunut noin 10 miljardin verran massia. Samaan aikaan julkisen talouden velan huomattiin ylittävän 80 % bkt:sta ja EU:n talouskuri hengitti niskaan. Unkari koetti saada komissiolta luvan siirtää rahaa sosiaaliturvaeläkkeisiin (I-pilariin) budjetista, jolloin sitä ei olisi huomioitu julkisen talouden vajelaskelmissa. Poikkeusmenettelyä ei hyväksytty. 

Valtion kirstu kuitenkin kumisi tyhjyyttään, jolloin hallitus päätti napata eläketilien eurot: noin 50 % meni valtion bondien ostoon, 9 % palautettiin eläketilien omistajille, 18 % käytettiin I-pilarin rahoitusvajeeseen ja loput noin 23 % imaistiin vielä määrittelemättömään mustaan aukkoon. Ihmisille tavallaan annettiin mahdollisuus siirtää varat valtiolle, mutta kieltäytyminen olisi johtanut jopa perusturvaoikeuksien menetykseen, jolloin 97-98 prosenttia veti johtopäätöksen luopua tileistä.  

Tilikokeilu kesti siis hieman yli kymmenen vuotta ja rehellisesti sanottuna järjestelmä ei ehtinyt "kypsyä". Olen tosin hieman skeptinen erilaisten universaalien patenttiratkaisujen olemassaoloon, kun niiden maakohtainen kasvualusta vaihtelee suuresti. 

Unkarin tapaus on osin poikkeuksellinen, mutta monet samassa taloudellisessa tilanteessa olevat Itä-Euroopan maat ovat nyt lähdössä samalle tielle (Puola, Liettua, Bulgaria jne.). Maailman Pankin innoittamat 90-luvun lopun eläkerahastohimmelit eivät muuten välttämättä kuulu EU:n asetuksen piiriin eikä kansallistakaan sääntelyä välttämättä ole mm. vakavaraisuussäännösten kohdalla.

Pi-pi-pilarileikki alkaa, kaikki mukaan vaan!

Miltä tuntuisi, jos ympäristöä kannatteleva maailmanselitys julistettaisiin vanhentuneeksi?  Joukolla huomattaisiin koko yhteiskuntajärjestyksen parasta ennen päivämäärän menneen jo umpeen. Rakenteiden painolasti pyyhkäistäisiin pois, koska maailma ympärillä muuttui.
Joka-aamuisen metrokyydin tarjoamassa oranssissa hetkessä tulee joskus fundeerattua tällaista.

Kansakunnan symbolit pistettäisiin kierrätykseen: koti muuttuisi vain asunnoksi, uskonto toiseksi ja isänmaa vieraaksi. Lähdettäisiin rakentamaan nollapisteestä jotain uutta ja uljasta. Viimeistään Kampin parakeille saapuessani tahti on kuitenkin jo toinen. Syviin vesiin ei kannata dipata päätä myöden.

Nykyisessä Itä-Euroopassa näitä uusia alkuja on riittänyt. Slaavilaista melankoliaa on täydentänyt vuosisatojen ajan erilaisten vääryyksien leimaama arki. Edellisen kerran vanha korvautui 90-luvun alussa, kun rautaesirippu ruostui. 

TELAmiehen ensimmäinen kosketus itäisiin maailmoihin on 90-luvun puolen välin Puolasta, tarkemmin Krakovasta. Asiat todellakin olivat tuolloin vasta puolivälissä, monessakin mielessä, mutta Żubrówka sentään maistui elämänvedelle. En pysty ymmärtämään mitään "ostalgiaa" tänäkään päivänä.

Eläkerahastoja sosialisoidaan Itä-Euroopassa... taas

Entisten satelliittivaltioiden itsenäistyessä pöytä oli vähän aikaa suhteellisen puhdas valinnoille. Myös eläkejärjestelmiä ryhdyttiin muovaamaan uusiksi. Itä-Euroopan maat pitkälti adoptoivat 90-luvun loppupuolella Maailman Pankin (WB) ideoiman niin sanotun "kolmen pilarin mallin".

Neuvostoliitossa eläkkeet peilasivat yhteiskuntamallia eli osansa vähästä saivat työn sankarit, joihin kuuluivat mm. kolhoosien työntekijät, työläiset, valkokaulustyöläiset (kuten opettajat) sekä tietysti kommunistisen puolueen eliitti. Kyllä, arvasitte oikein, puolueen starboilla ruplanippu oli paksumpi kuin muilla.

Maailman Pankin kuuluisassa mallissa I-pilari sisältää vain minimiturvan, joka on lakisääteinen. II-pilari taas sisältää ammatilliset eläkerahastot, joihin työntekijä ja työnantaja osallistuvat maksuilla, kun taas III-pilari määritellään yksityiseksi säästämiseksi esim. vakuutusten tai eläketilien muodossa. Ajatuksena on, että kaikkia pilareita käytetään vanhuuden toimeentulon muodostamiseen. Pilarijaosta on toki toisenlaisiakin määrittelyjä, joissa suomalainen ansioperusteinen työeläkejärjestelmä luetaan yleisesti I-pilariin.

Ja niin kävi, että useat Itä-Euroopan maat (Unkari, Puola, Tšekki, Viro jne.) ottivat mallin käyttöön. Jakojärjestelmiä muutettiin rahastoiviksi ja eläketurvan kokonaisuus monimutkaistui. Riskiä siirrettiin suoraan yksilöille sekä sijoituspäätösten onnistumisesta että koko eläkeaikaan varautumisessa.

Sitten tulivat globaali finanssikriisi, julkisten talouksien velkaongelmat ja politiikan vastaisku. Monen maan talous meni yksinkertaisesti niin kuralle, että maksuja II-pilarin eläkerahastoihin jouduttiin vähentämään ja ohjaamaan I-pilarin rahoitukseen tai oikeastaan ihan vain valtion velan tilkkeeksi. EU:n kriteerit julkisten talouksien alijäämille ja rahastojen erityispiirteet nopeuttivat sosialisointeja. Unkarin kaappaus on ehkä tunnetuin II-pilarin romutus, jossa ihmisille annettiin vaihtoehto: siirtäkää pakollisten "eläketilien" varat valtiolle tai ne siirretään joka tapauksessa, mutta menetätte vielä lisäksi eläkeoikeuksia perusturvassa. Vain alle 10% varoista palautettiin takaisin.

Mitä tästä voi oppia? Kun menee tarpeeksi huonosti, niin eläketurvankin kohdalla lyhytnäköisyys saattaa voittaa pitkän aikavälin hyödyn – ainakin jos kaappaaminen on tehty helpoksi. Eläkerahastojen sosialisointeja puidaan nyt oikeussaleissa ympäri Eurooppaa. Vanhuuden turva on niitä hyvinvointivaltion osa-alueita, jossa lyhytnäköisyys kostautuu. Toisaalta, jos koko yhteiskuntajärjestys uusitaan aina tasaisin väliajoin voi ottaa lungisti: "ei kohtaloaan voi muuttaa, sen vain kohtaa ajallaan." 

Kaksi viisasta miestä maailmanlopun edellä

Palaneen ruudin mustaama lumi lepäsi maassa vuoden ensimmäisen aamun valjetessa. Arjen vuosi 2013 saapui samalla kun Mayakalenterin päivät kävivät vähiin. Vuosi alkoi ryminällä, vaikkei maailmanloppu tullutkaan – ei edes survivalistien tahdonvoimalla. Iso uutinen oli Hesarin eilinen muutos tabloidikokoon, mikä taas on vapahtajan toiseen tulemiseen verrattava happening. TELAmies kiittää tästä ratikkaystävällisestä käyttöliittymästä. Digitaaliseen en vielä taivu.

Toinen yleistä liikehdintää aiheuttanut ilmiö oli maanantaina julkaistu kansainvälinen asiantuntija-arvio Suomen työeläkejärjestelmästä. Eläketurvakeskuksen tilaamana professorit Nicholas Barr (London School of Economics) ja Keith Ambachtsheer (University of Toronto) syväluotasivat työeläkkeitä ja antoivat suosituksia.

Avoimessa keskustelussa nyt puitu itsenäinen arvio on, mistä näkökulmasta hyvänsä, perusteltu ja itse asiassa rohkea läpivalaisu työeläkejärjestelmän perustaan ja kestävyyteen. TELAn kommentti vertailuun löytyy muuten TÄÄLTÄ.

Harvinaista herkkua ja suosituksia

Arvion mukaan järjestelmä on vakaalla pohjalla, mutta väestön vanheneminen ja pidentyvä elinikä tuovat haasteita. Muutoksia esitetään, mutta toisaalta niillä ei katsota olevan kiire, jos ajatellaan vain eläkejärjestelmän tilaa. Monissa EU-maissa asioita ei ole hoidettu yhtä ennakoivasti. Kolmikantainen päätöksenteko sai myös kiitosta, mikä on hieman harvinaisempaa herkkua. Valtarakenteen ansiosta työeläkkeitä on manageroitu pitkäjänteisesti.

Barrin mielestä eläkkeelle siirtymistä pitäisi kuitenkin joustavoittaa (entisestään), jolloin työn asteittainen vähentäminen muodostaisi sillan eläkkeelle. Eläkettä voisi nostaa osissa (25%, 50%, 75%), jolloin vasta lopullinen exit toisi ansaitun 100% eläkepotin. Malli poikkeaisi nykyisestä osa-aikaeläkkeestä mm. kertymien osalta. Suurimmat otsikot keräsi eläkeiän nostoesitys, jossa vanhuuseläkkeen alaikäraja sidottaisiin eliniän kehittymiseen. Komissio on tarjonnut tätä lääkettä Suomelle useaan otteeseen. Maakohtaiset suositukset tosin keskittyivät viime vuonna todellisen eläköitymisen myöhentämiseen. Moni väsyy nyt kesken matkan.

Järjestelmän hallinnointi voitaisiin Ambachtsheerin mukaan hoitaa kustannustehokkaammin. Työeläkesijoituksille pitäisi lisäksi hakea parempaa tuottoa jopa poistamalla vakavaraisuussääntely, joka yksityisaloilla ohjaa sijoitustoimintaa ja riskin ottoa – varsin villi idea. Hänen mielestään otamme myös jakojärjestelmän lisäksi liikaa maariskiä rahastoinnissa, kun varoista 1/3 on sijoitettu kotimaahan. Joku voisi olla sitä mieltä, että otamme Suomi-riskiä jo asuttamalla tätä karua ja arktista maata.   

Näkemykset kehittämistarpeista perustuvat pitkälti vertailuihin eri maiden kesken. Kotimaisen työeläkejärjestelmän yhteismitallisuutta vaikeuttaa kuitenkin se, että vastaavia malleja ei juuri löydy muualta. Kuten professorit ja vertaisarviot tehnyt kolsultti CEM Benchmarking Inc. mainitsevat, työeläkejärjestelmälle ominaisten piirteiden tuomia hyötyjä ja haittoja ei pystytty aina ottamaan huomioon.  

Ehkä merkittävin vakiintunut ominaispiirre on, että sosiaalivakuutukseen kuuluvan ansioeläkkeen hallinnointi on järjestetty hajautetusti yksityisissä eläkeyhtiöissä, jotka ovat yhteisvastuullisia. Lisäksi lakisääteinen työeläke tuo ansioperusteisena pääasiallisen vanhuudenturvan, kun muualla työnantaja- ja ammattialakohtaisilla ratkaisuilla on merkittävä rooli. Poikkeuksellisen laaja kattavuus koko väestön tasolla ja eläke-etuuksien kirjo näkyvät niin ikään kuluissa.

Muun muassa viimeisen laitoksen periaatteen hyötyjä ei myös pystytty vertaamaan. Suomessa se työeläkelaitos, jossa henkilö on vakuutettu ennen eläkkeelle siirtymistä, ottaa eläkehakemuksen vastaan ja maksaa pääsääntöisesti koko eläkkeen. Vakuutetun kannalta simppeliä, mutta verrokkimaissa ei ole vastaavaa. Muualla joudutaan tekemään hakemukset kaikkiin niihin rahastoihin yms. joissa on työuransa aikana ollut jäsenenä. Logistisen ponnistuksen jälkeen eläke tihkuu useista lähteistä.

Koska olemme uniikkeja, originaaleja ja positiivisia friikkejä, aiheuttaa tämä kunnianhimoisten vertailujen tekijöille haasteita myös jatkossa.