TELAmiehen joutsentanssi Töölönlahden mutkassa

             Fenno-ugrilainen oopperamonoliitti Mannerheimintieltä katsottuna

Kallion kulmilta on kivenheitto Töölönlahden länsitörmälle, jota hallinnoi ysäri-kaudella harjakaiskorkeuteen nostettu korkeakulttuurin monoliitti Suomen Kansallisooppera. Helsingin monumentaalikeskusta on sittemmin saanut uusia lisäyksiä. Viimeisimpänä Musiikkitalo, jonka tontilla sijanneista VR:n makasiineista tai Tsaarin hevostalleista on jäljellä vielä muutama tiilirivistö.

Isot pojat ovat kertoneet, että ensimmäinen kerta jää aina mieleen. Ja näinhän se on; joulun aikaan tehty sukellus baletin maailmaan ei helpolla unohdu. Aivokuoreen on jäänyt lämmin painauma Kansallisbaletin Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas -spektaakkelista.

Juuri ennen esitystä, valojen jo himmetessä, vieressäni istunut mies huomautti olleensa viimeksi kuuntelemassa Wagneria – tuota preussilaisuuden herkkää tulkkia – yli kuusi tuntia kestäneessä istunnossa. Nappasin vaimokkeelta hädissäni ohjelman ja tarkistin esityksen keston: edessä oli vaatimattomampi pyrähdys. Vaikka Pähkinänsärkijä oli hieno esitys, en aio sovitella Nibelungin sormusta itselleni jatkossakaan. 

Balettitanssijan eläkeikä

Väliajalla kahvia ja pullaa mutustellessa mieleen nousi välittömästi ajatus balettitanssijoiden eläkeiästä. Näin käy aika usein, kuten monet blogin seuraajat tietävät. Aamulla ajatus ensimmäinen, illalla viimeinen: eläke.

Muutama vuosi sitten Kansallisoopperan käytävillä kuhistiin henkilöstön eläke-etuuksien leikkauksista. Myös balettitanssijoiden eläkeikä on puhuttanut. Tällä hetkellä pääasiassa vakinaisessa työsuhteessa olevat tanssijat voivat jäädä lisäeläkkeelle 44-vuotiaana, kuorolaulajat ja solistit 55-vuotiaana. 

Kyseessä on siis työnantajan kokonaan kustantama vapaaehtoinen lisäeläketurva, joka on otettu pakollisen lakisääteisen turvan päälle. Äärimmäinen plantaarifleksio eli tilanne, jossa nilkka ojentuu jopa 100 astetta normaaliasennosta tuskin taipuu enää kuusikymppisenä. TELAmiehellä ei edes kolmekymppisenä.

Visionäärejä, työetiikkaa ja eläkekatekismuksen alkeita

                                         Millainen työelämä heitä odottaa?
                             Maksetaanko palkat eurojen sijaan renminbeissä?

TELAmies rämpii vielä ala- ja yläasteiden käsitteissä samalla tavalla kuin vanhempansa kansakoulun kanssa. Ala- ja yläkoulut eivät oikein sovi kielenpäälle, kun niitä pitäisi käyttää. Tänä syksynä ne ovat tulleet tutuiksi muutamissa projekteissa, joissa muistijälkeä työeläkejärjestelmästä on iskostettu Suomen nuoriin toivoihin. 

Pelkoja eläkejärjestelmän romahtamisesta esiintyy aina silloin tällöin. Ylipäänsä erilaiset lopunajan kuvaukset ja selviytymiskamppailut ovat nyt erityisen suosittuja kirjallisuudessa ja elokuvissa. Rommauksen, trollauksen ja kaupustelun vastapainoksi on joskus hyvä tarjota ajassa hengittävää, puolueetonta ja realistista perustietoa työeläkkeistä. Pienetkin ikäluokat voivat luottaa siihen, että maksajan osan sijaan he ovat vielä joskus saajana. Usko on luja luottamus!

Blogia seuranneet ovat varmasti huomanneet, että kilometrejä ropisee uskollisen Auriksen matkamittariin vuosittain kiitettävä määrä. Moottoritie on kuuma vuodenajasta riippumatta. Aivan joka paikkaan ei TELAmieskään pysty repeämään. Esimerkiksi kaikkia opinahjoja on mahdoton rundata – edes eläketiedottajan työtahdilla. Sen ideologinen pohjavire tulee protestanttisen työetiikan sijasta enemmänkin herätysliikkeen puolelta.

Siinä näkijä, missä kokija 

Visionääri 20X0 - Duuni 20X0 -kilpailussa yläkoululaisilta ja lukiolaisilta kysytään minkälaista on tulevaisuuden työelämä? Koululaitoksen rattaissa pyörivät saavat myös esittää oman näkemyksensä siitä, millainen eläkejärjestelmä on tulevaisuudessa tai millainen sen pitäisi olla? Kilpailu on jo käynnissä ja sen satoa korjataan vuoden 2012 alkupuolella.

Eräs nuorille heitetty mielenkiintoinen kysymys on: teetkö työtä elääksesi vai elätkö työtä tehdäksesi? Tätä on hyvä aina silloin tällöin miettiä, itse kunkin, vaikka vastaus on triviaali: työlle tietenkin! Jos hymiöt kuuluisivat TELAmiehen repertuaariin, lisäisin tähän sellaisen.

Itse näen asian myös niin, että tulevaisuudessa jo nyt moniosaisiin ja englanninkielisiin ammattinimikkeisiin tulee vielä lisää pituutta. Huonosti suomenkielen jatkumoon solahtavaan konsulttijargoniin tulee lainasanoja jatkossa myös muista kielistä. Ei muuta kuin opiskelemaan kiinalaista hanzi-kirjoitusjärjestelmää!

Kilpailun järjestävät Matemaattisten Aineiden opettajien Liitto MAOL, IBM, Heureka, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL, Tiede-lehti, Opetushallitus, Työeläkevakuuttajat TELA sekä Eläketurvakeskus.

Jottei TELAmies palaisi loppuun... 

Loppuunpalamisen valitettavan kohtalon estääkseen Eläketurvakeskus ja Työeläkevakuuttajat TELA ovat tänä syksynä kasanneet myös tietopaketin 9-luokkalaisille työeläkejärjestelmästä ja sen roolista suomalaisessa yhteiskunnassa. Opettajien käyttöön tarkoitettu materiaali sisältää myös animaation, eläkepelin sekä laskurin. 

Kantavana ajatuksena on, että infopaketin pystyy käymään lävitse yhden oppitunnin aikana. TELAmies kannustaa myös pidempään eläke-epistolaan kuorolauluineen päivineen. Aineiston voi ladata käytännössä aivan kuka tahansa Työeläke.fi -sivustolta. 

                                          Esimerkki PowerPoint-sulkeisista

TELAmiehen tipsi #7:Sammon muikut

                                            Ovi on avoinna matkamiehelle

Aika harvan ravitsemusliikkeen julkisivun markiisia koristaa teksti: muikkuravintola. Koruttomuudessaan tämä kertoo lähes kaiken yhdestä Kuopion kulinaristisesta ylpeydestä. Muikkuravintola Sampo otti paikkansa kuuluisien kuppiloiden joukosta ns. kansallisen kuivan kauden jälkeen kolmekymmenluvun alussa. 

Kieltolain kaaduttua ravintolamääräyksissä määriteltiin kuitenkin edelleen jopa tietyt minimimitat ulko-oven koolle. Kuten Pohjanmaalla sanottaisiin: "nottei tarvi lähtiä ovenkarmit kaulassa". En tosin mene aivan takuuseen tuosta kirjoitusasusta. Sammolla oli alussa käynnistysvaikeuksia, sillä paikan kadunpuoleinen ovi oli jäänyt määräysten vastaisesti liian pieneksi. Vuonna 1931 silloinen sisäministeri Kekkonen suuressa viisaudessa myösi ravintolalle poikkeusluvan tavallista kapeampaan oveen, joten muikkumesta sai avata ovensa.

Listaa taas ei ole muutettu sitten 1970-luvun. Itsestään selvää tietysti on, että valikoima perustuu kalaisiin herkkuihin. Pihviä saa kuulemma vain lääkärintodistuksella. Itse todistin muikkuröykkiötä haarukoidessani kuitenkin myös erään hampparin saarikoskimaisen tilauksen, jossa pääosaa näytteli yksi toiselta puolelta paistettu kananmuna. Mutta kuten sanottu, muikut muodostavat ruokalistan selkäruodon.

"Dallaan sinne minne klabbit kuljettaa"

                        Legendaarinen Kirjan talo Siltavuorenrannassa Krunikassa

Taitaa olla parasta, että lopetan Stadin slangin lainailun blogitekstin otsakkeeseen. Tämä Tuomari Nurmion "Tonnin stiflat" rappioromantiikka kuitenkin viehättää. Helsinkiläistyneenä turkulaisena – jonkun mielestä käsitteellinen mahdottomuus – on mukavaa taittaa työmatka aina välillä sporalla. Jokin kohtalon oikku on viime aikoina pitänyt TELAmiehen tien päällä ja kaukaiset Lapin kairat lähimuistissa. 

Näkövinkkelistä riippuen pitkän sillan "tuolla puolen" levittäytyy Helsingin kantakaupungin Kruununhaka, jonka kujilla kuninkaallinen ja keisarillinen historia näkyy yhä. Hillittyä viehätysvoimaa hengittäneenä voin sanoa, että Krunaan on aina mukava palata.

Paikallisten äänitorvi Krunikka-lehti kertoo Liisankadun Kolmen Liisaa -ravintolan sammuttaneen hellansa lopullisesti. Saman kadun alkupäässä sijaitsevassa Kolmessa Kruunussa ovet ovat vielä auki – toivottavasti pitkään. Eräästä nimeltä mainitsemattomasta Liisankadun kivijalkakuppilasta löytyy myös Helsingin, jos ei koko maamme, nopein juomanlaskija.

Suomen vanhin ammattiyhdistys, Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistys, vaikuttaa Kruununhaan Siltavuorenrantatörmällä Lampaan korttelissa. Omaa katuosuuttaan hallitseva Kirjan talo on yhdistyksen rakentama ja edelleen omistama, vaikka uusia suunnitelmiakin kuulemma on? Maanantaipäivänä sinne oli kokoontunut riehakas ja varsin suurilukuinen ex-kirjaltajien go-go-eläkeläisyleisö. 

Paperihaavat olivat vielä pientä!

Kirjatyöntekijöiden yhdistyksen toiminnalla todella on pitkä historia. Kahvituksen äärellä moni tuli kertomaan entisestä raskaasta ammatistaan, jossa monen terveys oli mennyt. Työkyvyttömyyseläke turvasi useille toimeentulon. Paperi painaa paljon, sen tietää jokainen paperia työkseen nostanut ja kantanut. 

Eräs sotaveteraani taas muisteli Valtioneuvoston kirjapainon (nyk. Edita) muuttoa Senaatintorilta Kamppiin 1960-luvulla. Koko kirjapaino ala mullistui, kuten moni muukin toimiala, 1990-luvun laman kurimuksessa: lehtiä ja kustantamoja kaatui rytinällä. 

Minne eläkemaksut ovat menneet?

Koska kyseessä oli eläkeläisyleisö, käytiin työeläkeindeksistä tietysti vilkasta keskustelua – siitä ei nyt enempää. Yleisöstä haluttiin myös tietää, mitä heidän maksamilleen eläkemaksuille on tapahtunut? Eivätkö ne kenties olekaan omalla henkilökohtaisella eläketilillä, josta eläkettä maksetaan?

Eivät ole. Suomessa työeläkkeet rahoitetaan pääasiassa jakojärjestelmällä, jossa on osittain rahastoiva elementti mukana. Työssäkäyvät rahoittavat eläkkeellä olevien eläke-etuuksia. Tämä on järjestelmän taustalla vaikuttava sukupolvisopimus. TyEL-maksua kerätään sekä työntekijältä että työnantajalta yhteensä noin 22,8 prosenttia palkoista vuonna 2012. Yksityisellä sektorilla vuonna 2010 hieman alle viidennes kerätyistä maksuista rahastoitiin tulevaa varten. 

Järjestelmän alkuvuosina silloista Tel-maksua kerättiin varsin vaatimaton määrä nykyiseen verrattuna: 5 prosenttia palkasta vuonna 1962. Työntekijän osuutta alettiin periä vasta lamavuonna 1993. Aikanaan perityillä eläkevakuutusmaksuilla on pääasiassa maksettu eläkkeellä olevien eläkkeitä. Lukuun ottamatta 90-luvun alun lamavuosia maksuja on kerätty enemmän kuin on ollut eläkemenoa. Aivan lähiaikoina maksut ja menot tulevat olemaan yhtä suuria, jonka jälkeen eläkemeno ylittää maksutason pysyvästi. Tuolloin rahastoille tulee käyttöä.

TELAmiehen poroerotus kaamoksen keskellä

                                              Liikenneruuhka Ivalontiellä

Monesti kuulee sanottavan, että talvi on valkoisen lumipeitteen takia Lapissa itse asiassa valoisampi ajanjakso kuin etelän räntäsateen piiskaama ja usein etäisesti vihertävä vuodenaika. Ei ole. Kaamos on raukea, lannistava ja totaalinen kokemus. Napapiirin tuolla puolen tätä pimeyden juhlasaattoa riittää aina pitkälle ensi vuoden puolelle asti. Ivalon suunnalla riitti eilen myös poroja – kuten tavallista.

Pohjoiskalotin tabloidikokoon taittunut äänenkannattaja Lapin Kansa kertoi sympaattisten porostelijoiden karkoittimeksi tarkoitetun kanankakkakokeilun epäonnistumisesta. Tokka jos toinenkin tepasteli nytkin aina välillä tien poikki. Lapin Ely-keskuksen mukaan porokolarit lisääntyvät tänä vuonna, joka johtuu osittain mm. poron kesyyntymisestä. Kunnon välimerellinen tööttäyskohtaus ratin takana ei saanutkaan aikaan toivottua singahdusta tangentin suuntaan.

Lentokentältä hätävaraksi napattu ja saksalaisen insinöörin mielikuvituksen äärirajoilla syntynyt Kansanauto puikkelehti kiitettävällä tarkkuudella jolkottelevien Petteri Punakuonojen ohitse. Sen verran saamelaisverta virtaa TELAmiehenkin suonissa, että mieleen nousi ajatus painaa kaasupedaali pohjaan ja hankkia joulupaistit kiihdyttämällä seuraavan tunturin laelle suopunki ikkunasta ulkona. Poroerottelu suoritettiin kuitenkin vasta seuraavalla huoltoasemalla – kahvinporojen! 

Mistä muodostuu poronhoitajan eläketurva?

Tämän viikon alkupuolella puhun Kittilän, Ivalon ja Inarin alueen eri ammattioppilaitoksissa työelämästä ja siihen olennaisesti nivoutuvasta työeläketurvasta OSKUn RoadShow -kiertueella. Tiistaina vuorossa oli Saamelaisalueen koulutuskeskus (SOGSAKK). Matkalla poroja väistellessä mieleen nousi tietysti poronhoitajien eläkevakuutus. Ei siis vuokra-auton omavastuu.

Poronhoitajien lakisääteistä Maatalousyrittäjän eläkelain (MYEL) mukaista eläkevakuutusta hoitaa Maatalousyrittäjien eläkelaitos – Mela. Maatalousyrittäjän eläke kertyy määritellyn työtulon mukaan. Työtä poronhoitaja voi tehdä omaan ja/tai paliskunnan lukuun. Tämä työtulo määritellään varsin laajasti lukuporojen, poronhoitotyöpäivien sekä tarhauspäivien mukaan.
 
Yksi niin sanottu lukuporo on tällä hetkellä työtulona 27,64 euroa ja yksi työpäivä 55,27 euroa. Vakuutus on pakollinen jos työtulo poroelinkeinosta on vähintään 3 448 euroa/vuosi. Mahtuuhan tuohonkin jo aika monta poroa?

Taival lie hankala – olkoon vaan!

                            Maaginen iltaruskon hetki paluumatkalla (Seitenjärvi)

Erämaa... ei armoa anna villi maa. Viitostien pitkä automarssi Kainuuseen sujuu harvoin täydellisessä kelissä. TELAmies on erimies, mutta sen verran urbaani eläkealan asfalttisoturi ettei luonnonvalinta ole hänelle erämiehen haarniskaa jättänyt. Selviytymistaidot periytyvät Ihmemies MacGywerin käyttämättä jääneistä nikseistä.

Onneksi uskollinen Auris pitää tiellä. Näkyvyydessä oli viime perjantaina toivomisen varaa, kun rullasin kohti Suomussalmea tielle laskeutuneen sakean usvapilven lävitse. Tuntuma se on perstuntumakin, johon vain piti luottaa, jos halusi päästä eteenpäin. 

Viikonloppuna satoi lunta tupaan isossa osassa maata. Kainuun perukoilla olikin varsin talvinen tunnelma. Muutama sentti nuoskaa vaikuttaa kummasti mielialaan. Aika takavasemmalta tuo joulufiilis kuitenkin tuli, sillä Helsingin humussa ja sumussa tähän vuodenajan juhlaan olennaisesti kuuluva hiljentymisen idea ei ole vielä kirkastunut. 

Korkeasti koulutetut ja työssä jatkaminen

Akavan Pohjois- ja Itä-Suomen aluetoimikunnat järjestivät Suomussalmella Puolen Suomen menestys -seminaarin, jossa käsiteltiin korkeasti koulutettujen elämisen edellytyksiä milenkiintoisesta alueellisesta näkökulmasta. Kokonaisuudessaan hieno seminaariohjelma sekä yleisö oli saatu koottua vasta avattuun Teatteri Retikkaan.

Oman puheenvuoroni aikana käytiin vilkasta keskustelua mm. eläkeiästä. Työeläkejärjestelmä palkitsee 63 vuoden jälkeen työssä jatkamisesta kannustinkarttumalla: eläkkeen kertymäprosentti yli kaksinkertaistuu. TELAn viimeisimmän 2011 asennetutkimuksen mukaan korkeakoulutetuista jopa 43 % piti todennäköisenä omaa jatkamistaan yli 63-vuotiaana. Toisaalta he kaipaavat muita vähemmän juuri taloudellisia kannustimia ja enemmän työelämän laadun parantamista.

   
Onko eläkkeelle jäätävä 63-vuotiaana, jos työnantaja vaatii?

Ihannetilanne olisi, että jokainen voisi itse valita varsinaisen eläkeikänsä työkyvyn ja työmotivaation mukaan 63–68-vuotiaana. Yleisöstä kommentointiin, että monet eivät tiedä mahdollisuudesta kerryttää työeläkkeen "superkarttumaa" 63 ikävuoden jälkeen.

Useissa tämän syksyn tilaisuuksissa on myös kysytty, miten pitäisi suhtautua siihen, että oma esimies pitää eläkkeelle siirtymistä täysin läpihuutojuttuna, kun 63 vuotta on tullut täyteen? Tämä on tietysti niin väärin kuin vain voi olla! Ikä ei pääsääntöisesti voi olla irtisanomisperuste 63-vuotiaana. Joissain harvoissa ammateissa saattaa edelleen olla eroamisikä, kuten esimerkiksi armeijassa tai poliiseilla, mutta tavallista yksityisen sektorin työntekijää tämä ei kosketa.

Mesikämmenen syleily Pohjanmaan porteilla

Vaikka TELAmiehen pysyvä residenssi on Helsingin Kalliossa, niin oikeastaan koti on siellä, missä S-card vinkuu. Matkalla on tullut vastaan kaikenlaisia kortteereita aina ketjuhotelleista hämyiseen Bates Motel -tunnelmaan. Mielellään sitä tietysti yöpyisi edellisen lämmössä kuin jälkimmäisessä. Nipponin tyyliin tuntitaksalla raksuttavia kapselihotelleja ei ole toistaiseksi näkynyt.

Aina silloin tällöin kotimaanmatkailu jaksaa vielä yllättää. Ähtärin Eläinpuiston kupeeseen louhitussa pesässä lepää Suomalaisen veljesten suunnittelema Hotelli Mesikämmen, joka tippuu yöpymispaikkojen luokituksessa segmenttiin: 70-luvun arkkitehtoniset uroteot. Töölön Temppeliaukion kirkko on niin ikään lähtöisin veljesten valopöydältä. 

Valtava kylpylähotellikompleksi lomittuu useammassa kerroksessa peruskallion railoihin. Kokonaisuus on vaikuttava, kun jalkojen alla on kilometreittäin kokolattiamattoa ja ympärillä kuutiotonneittain betonia sekä kalliota. Kun sunnuntaina saavuin perille, oli hotellin käytävillä oudon aavemainen tunnelma – ilmeisesti olin ainoa yöpyjä! Kubrickin Hohto -elokuva tai James Bond -pahisten tyylikkään suuruudenhullut päämajat tulivat ensimmäisinä mieleen. Kaiken kaikkiaan hieno kokemus!

                           Oskun pirteät Road-Show nomadit Ähtärissä

Taipaleesta jok´on sun ja mun

Ähtäriin Etelä-Pohjanmaan portteja kolkuttelemaan sekä Kauhajoelle johdatti Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry:n Road-Show -kiertue. Ammattikoululaisten ikäisille nuorille puhuminen ei ole niitä maailman helpoimpia tehtäviä – varsinkaan työelämästä ja eläkeasioista. Ainakaan heti aamusta ne eivät ole ensimmäisenä eivätkä vielä toisenakaan asiana mielessä.

Lakeuksien taipale kahdessa opinahjossa meni lopulta kuitenkin aika kiitettävästi. Mielenkiintoa siis riitti myös omaan eläketurvaan ja erityisesti siitä huolehtimiseen. Vaikka monilla yleisöön kuuluvista oli toivottavasti eläkeikään vielä paljon matkaa, on siitä, mitä matkan aikana tapahtuu, hyvä olla tietoinen.

Ammattikoululaiset valmistuvat ja aloittavat työuransa muita ikäisiään nuorempana. Heti, kun 18 vuotta on mittarissa, alkaa eläkettä kertyä tehdystä työstä, jonka lisäksi ammatillisesta perustutkinnosta on vuodesta 2005 alkaen kertynyt pikku eläkepotti. 

Omat eläketiedot pitäisi tarkastaa, joka vuosi työeläkeotteesta. Jos virheitä löytyy, asiasta on hyvä tehdä ilmoitus otteen lähettäjälle. Ammattikoululaiset työllistyvät duuneihin, joissa joskus saatetaan valitettavasti harrastaa "luovaa kirjanpitoa" ja jättää maksut maksamatta. Esimerkiksi hotelli- ja ravintola-alalla sekä rakennusalalla oman työeläkeotteen säännöllinen tarkastaminen on erityisen fiksua.

TELAmiehen tipsi #6: kahvipannun lämmössä

Lupailin lokakuun loppuun mennessä lisävalaistusta Karoliinan Kahvimylly -nimisestä tienvarsikahvilasta Joutsassa. TELAmiehen tipsiluokitus napsahtaa kuitenkin vasta nyt. Ei siis valitettavasti yhtä nopeasti kuin varsinaissuomalainen ruokosokeri sulaa pahvikupposeen Kulta-Mokkaa Veijon Esson baarissa.

Auton aineenvaihduntaa Kahvimyllyssä ei voi vahvistaa, mutta kuljettajan tankkaus luonnistuu. Tarjontaan kuuluu ns. perinteistä kahvilasortimenttiä. Paikan erikoisuuksiin kuuluvat mehevät kakkulieriöt, joiden kokoluokka painii monia kuppiloita raskaammassa sarjassa. Annostelu tapahtuu luultavasti muurarin lastalla – vaikuttava ilmestys. Laadustakaan ei löydy moitteen sijaa.

Keskellä paussipaikan pihaa möllöttää valtava vanhaa kahvilaestetiikkaa edustava kuparipannu. Tästä oli oikein valokuvakin, mutta oma Nokian E75 työkännykkäni lakkoilee taas – toisaalta lakkosyksyhän on nyt käsillä. 

Jyväskylän suunnasta tultaessa (E75) tienvarressa majakan virkaa hoitava kahvipannu osoittaa tien. Toisesta suunnasta minä en ainakaan löytänyt reittiä Kahvimyllyn lämpöön. Destia on myös motittanut sen tietöillään ihailtavan tehokkaasti pienen matkan teon päähän. Matka kannattaa kuitenkin tehdä, jos "tauko paikalla" huuto kaikuu päässä. Myös matkailulehti Mondo näytti tapetoineen paikan ulko-oven suositustarroillaan.

Karhumarkkinoiden vankkureissa Hauholle

Vantaanpuiston kohdalla ja vähän ennen (kyyneleitä) Hämeenlinnanväylän moottoritieosuutta on jo vuosikausia sijainnut eräs kovan onnen tietyömaa. Nopeusmittarin neulan suositellaan liikennemerkeissä pysähtyvän 50 km/h:ssa. Vuodesta toiseen...

Toissa lauantaina oma käytännöllis-kunnollinen ajotapani pelasti minut jälleen sakoilta. Poliisit nimittäin mittailivat keulintaa juuri ennen 120 km/h:n rajoitukseen siirtymistä. Moni narahti. Olen huomannut, että lähes kaikki ajavat kyseisessä kohdassa varsin raskaalla kaasujalla – vähintään päiväsakot tilauksessa. TELAmiehen Auriksen luonto on hurja ja vaatii määrätietoisen ohjastajan.

Hauho (nyk. Hämeenlinnaa) on kaikin mittarein aika pieni paikka, mutta olen jo kerran tänä vuonna vieraillut siellä. Tätä selittää se, että paikkakunnalla on isoja kokouskeitaita ja Vähäjärven lomakoti. Kerta se on ensimmäinenkin, kun luentopyynnön esitti Suomen Työväenpuolueen, Kansan äänen ja EU:n Vastaisen Kansanrintaman syysseminaari. Aurinko nousi lauantaiaamuna siis Vähäjärveltä.

Mustien joutsenten tanssi ja muita faabeleita

Työeläkesijoituksiin on viime päivinä kohdistunut paljon mielenkiintoa. Eurooppalainen velkakriisi jytkäytti liikkeelle epäluottamuksen aallon, vaikka Yhdysvaltain pankkisektorin patojen murtumisen jäljiltä vesi on edelleen varsin korkealla. Työeläkejärjestelmä ei ole immuuni velkakriisin vaikutuksille. Viikon vikatikki valaisee tätä asiaa.

Finanssialalla käytettävä kieli on yllättävän värikästä. Se on pullollaan eläinkuvauksia. Esimerkiksi härkämarkkinoiden nousevien pörssikurssien vankkureissa on hyvä körötellä kohti luvattua maata. Laskukaudella karhumarkkinat taas lyövät sijoittajia koko suurella kämmenellään. Kun lama alkaa, numerot pukeutuvat punaiseen kuosiin. Mustat joutsenet tanssivat harvoin, mutta jälki on pahaa.

Määräaikainen vakavaraisuuslaki 2008

Pientä skismaa tilaisuudessa aiheutti tulkinta vuoden 2008 finanssikriisin vaikutuksilta suojautumiseksi tehdystä työeläkevakuutusyhtiöiden vakavaraisuussäännöksiin liittyvästä väliaikaista. Miksi, miten ja kenen ansiosta lakimuutos syntyi? Muistijälkiä taitaa olla yhtä monta, kuin on muistelijaakin. 

Miksi-kysymys on ajankohtaisempi kuin miten? Työeläkevakuutusyhtiöiden vakavaraisuuskriteerit uhkasivat paukkua poikkeuksellisen suuressa kurssilaskussa. Oli vaara, että laskun jatkuminen pakottaa eläkeyhtiöt myymään osakkeita mahdollisimman huonoon aikaan riskien ja vakavaraisuusvaatimusten alentamiseksi. Olisiko esimerkiksi Suomi-salkun osakkeille löytynyt ottajia – ja jos olisi, niin millä hinnoin?

Lakia kuitenkin muutettiin. Poikkeustilanteessa toimintapääomia vahvistettiin ja vastuiden tarkistuksia alennettiin. Määräaikainen laki on voimassa vuoden 2012 loppuun asti. Uutta vakavaraisuuslakia luonnostellaan parhaillaan. Sellaista, joka ei pakottaisi työeläkejärjestelmän toimijoita myötäsykliseen toimintaan eli ohentamaan osakesalkkuja polkuhinnoin, kun mustat joutsenet liihottelevat tasemaailman taivaalla.

Parkkimaksumafia ja Jyväshyvän parhaat puolet

Ajomatka Helsingistä Jyväskylään kireän liikenteen väylän E75:n huomassa alkaa sujua jo jouhevasti. Suurimmat tietyömaat ovat vihdoin paketissa. Kuin heittämällä matka oli yhtäkkiä taittunut Karoliinan kahvimyllyn kohdalle (60 km Jyväskylästä), jossa tapaan virkistäytyä. Tipsi loppukuusta valaisee tarkemmin tätä vakiostoppia.

Jyväskylä on joviaali opiskelijakaupunki. Tämä näkyy kaupunkikuvassa, mutta kuului myös keskustan kävelykadulla sijaitsevan Jyväshovin neljänteen kerrokseen. Seuraavana päivänä Jyväskylän AMK:lla liikkui villejä huhuja miestankotanssista? Vahvistaa kukaan, haluaako kukaan vahvistaa?

Parkkipaikkan etsintä aiheutti jälleen vakiopainetta. Maksutonta pysäköintiä ei oikeastaan enää ole kaupunkien keskustoissa. Sen huolinta on annettu yksityisille parkkifirmoille. Tällä kertaa eurokiimaisen mittarin ohjeistuksessa annettiin ymmärtää, että kännykkämaksu olisi yksi mahdollisuus selvitä sakkovaarasta. Luottokorttikaan ei käynyt ja metalliraha oli vähissä, joten soitin yhtiöön. Puhelinpalvelussa haluttiin myydä minulle kuukausisopimus parkkifirman hallinnoimille paikoille. Jatkuva laskutus maistuu varmasti makealle, mutta pohja se on miunkin säkissä.

Jyväshyvään TELAmiehen vei tietoisku työkyvyttömyyseläkeläisille sekä Akava Camp. Sepänkeskuksen suojissa toimii monia järjestöjä, kuten myös kutsun esittänyt Jyväskylän seudun työkyvyttömyyseläkeläiset ry. JYSKEL. Sen jäsenistöön kuuluu työkyvyttömyyseläkeläisiä työeläkejärjestelmästä sekä kansaneläkkeen ja liikenne- ja tapaturmaeläkkeen saajia. Kaikkia yhdistää yhteinen huoli etuuksissa tapahtuvien muutosten mukana pysymisessä. 

Entisen yrittäjän tuskaa

Pienyrittäjät alivakuuttavat itsensä rankasti suomalaisessa työeläkejärjestelmässä. Yrittäjä maksaa omaa eläkettään, mutta jotkut haluavat pitää maksut täysin minimissä. Moni kertoo minulle hoitavansa eläkeajan toimeentulon "muulla tavalla". Toisaalta mahdollisuudet riittävän YEL-maksun maksamiseen voivat joskus olla huonot. Aloittavalla yrittäjälle annetaan maksualennusta 25 % ensimmäisen neljän vuoden ajan, mutta eurot ovat ensimmäisinä vuosina tiukassa. 

Mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että YEL-maksu on yrittäjän itsensä arvio omasta työpanoksestaan. Lisäksi maksut ovat vähennyskelpoisia verotuksessa.

Riittävästä panostuksesta omaan eläketurvaan on hyvä pitää huolta. Tästä todisti eräs entinen yrittäjä ja nykyinen työkyvyttömyyseläkeläinen Jyväskylässä. Hän valitteli sitä, että oli pitänyt aikanaan YEL-maksut liian pieninä. Minimimaksuilla oli menty. Sairastuminen tai työttömyys voivat joskus johtaa koko yritystoiminnan lopettamiseen. Päivärahat on sidottu määriteltyyn työtuloon ja YEL-vakuutukseen. Raskaana painaa vastuu yrittäjän harteilla.