sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Tiedote taksimiesten tietotoimistolle

TELAmies istui poikkeuksellisesti muiden kyyditettävänä helsinkiläisessä taksissa tällä viikolla, kun keskustelu päivän lööpistä sai oudon, muttei niin yllättävän käänteen eläkkeiden suuntaan. Johdattelusta ei kuitenkaan ollut kyse, kun joviaali kuljettaja mainitsi vanhuuseläkkeelle jäätyään huomanneensa  kaipaavansa lisätuloja eläkkeensä lisäksi. Mies oli työkykyinen ja työnantajaltakin löytyi halua palkata ammattimies osa-aikaiseksi kuljettajaksi, joten päätös palata eläkkeeltä vanhaan, mutta tällä kertaa osa-aikaiseen  työhön oli ollut varsin helposti toteutettavissa. Eräs omaan eläkkeeseen liittyvä seikka häneltä kuitenkin oli jäänyt epäselväksi, ja joka unohtuessaan voisi aiheuttaa tuntuvia menetyksiä.

Kuka jatkaa eläkkellä työntekoa ja miksi?

On monenlaisia ammatteja ja töitä, joissa työuran ei tarvitse päättyä kuin seinään. Jos oma terveys ja työntaja sen sallivat sekä luterilainen työetiikka taustalla, niin eläkeaikaiselle työnteolle on kovin vähän esteitä. Vanhuuseläkkeellä tehty työ ei esimerkiksi enää pienennä eläkettä. Noin 15 000 vanhuuseläkettä saavaa kävi v. 2007 eläkkeellä ollessa työssä. Määrä on varsin pieni noin miljoonasta vanhuuseläkettä saavasta, mutta lähitulevaisuudessa saattaa olla toisin – finanssikriisin jälkeisestä lamasta huolimatta. 

Nyt vanhuuseläkkeelle siirtyvät ovat terveempiä, koulutetumpia, mutta toisaalta myös vauraampia kuin esimerkiksi heidän vanhempansa samassa iässä. Suurempi eläke tulevaisuudessa ja lisätulot vaikuttavat silti osalla työssä jatkamiseen. Taloudellisten tekijöiden lisäksi työllä ja työkavereilla monille myös sosiaalinen merkityksensä.


Eläkkeellä ollessa tehdystä työstä kertynyt eläke pitää muistaa hakea erikseen!
Mitä taksin kuljettaja sitten oli unohtanut? Vuoden 2005 eläkeuudistuksen jälkeen vanhuuseläkkeellä ollessa tehty työ kerryttää lisää eläkettä aina 68 ikävuoteen saakka (katso tarkemmin). Eläkkeellä ollessa tehdystä työstä kertynyt eläke on mahdollista saada 68-vuotiaana sen hetkisen eläkkeen päälle. Tämä kertynyt eläke ei kuitenkaan tule automaattisesti tilille: sitä pitää hakea! Eli tässä tapauksessa taksin kuljettajan pitää muistaa itse hakea kertynyt eläke 68-vuotiaana, muuten se tuntuu hänen lompakossaan. Työtunneista päätellen lisätienesti ei hänen tapauksessaan jää kovin pieneksi, vaikka vanhuuseläkkeellä tehdystä työstä ei yhtä hyvin eläkettä kartukaan kuin ennen sille siirtymistä. 

TELAmiehen ennuste on, että eliniän pidentyminen ja kulutustottumusten muutos tulevat lisäämään tulevaisuudessa eläkkeellä ollessa tehtyä työtä. 

3 kommenttia:

  1. "TELAmiehen ennuste on, että eliniän pidentyminen ja kulutustottumusten muutos tulevat lisäämään tulevaisuudessa eläkkeellä ollessa tehtyä työtä."

    Eliniällä on taipumus pidentyä tai lyhentyä sieltä loppupäästä. Kuinka kulutustottumusten muutos tulee lisäämään eläkkeellä tehtyä työtä?

    VastaaPoista
  2. Eliniän piteneminen nykyisestä vaikuttaa elinaikakertoimen (katso tarkemmin http://www.tyoelake.fi/Page.aspx?Section=45367) kautta siihen, että TELAmiehenkin pitäisi jatkaa työssä 63 ikävuoden jälkeen, jotta voisi kompensoida elinkertoimen leikkaavaa vaikutusta. Mutta ei nyt tällä kertaa enempää eläkesanaston eli "munkkilatinan" alkeista.

    Kulutustottumusten muutoksella viittaan sen sijaan siihen, että ihmisen elämänkaarella tulotaso on länsimaisissa teollisuusmaissa ollut tähän asti korkeimmillaan keski-iässä, kun puolestaan opiskeluaikana tai eläkeiässä on jouduttu tyytymään hieman vaatimattomampaan tulo- ja kulutustasoon. Ansioperusteisen työeläkejärjestelmän tavoitteena on säilyttää saavutettua kulutustasoa eläkkeellä ollessa ja turvata kohtuullinen toimeentulo. Eläkeajanhan pitäisi tunnetusti olla sitä aikaa, jolloin voi tehdä niitä asioita, joita ei työssä olleessaan ehtinyt tehdä.

    Saattaa kuitenkin olla, että jotkut eivät ole tulevaisuudessa valmiita tinkimään lainkaan omasta kulutustasosta eläkkeellä, jolloin he jatkavat työssä pitkään tai käyvät vielä eläkkeellä ollessaan ainakin osittain työssä. Tulotason laskuun ei lisäksi välttämättä ole varaa. Esimerkiksi 60 vuoden asuntolainat tekevät tuloaan Suomeen, joissa riittää maksettavaa vielä perikunnallakin.

    VastaaPoista
  3. Tarkoitat siis että nykyisen eläkejärjestelmän piirissä on mahdollista säilyttää kulutustottumukset jotka on hankittu niinä vuosina kun tulot ovat korkeat. Ok. Eli kulutustottumukset ovat motiivi jatkaa työssä ja että eläkejärjestelmä mahdollistaa tämän kombinaation. Ei ole siis aihetta naureskella juuri valmistuneelle kauppatieteiden maisterille joka perustaa vanhusten kauneushoitolan taikka isoisien skeittirampin. Kysyntää tullee riittämään.

    Tuo on hyvin sanottu että tulotason laskuun ei ole välttämättä varaa. :D

    VastaaPoista

TELAmies tarkastaa kommentit ennen julkaisua. Asiattomat sekä muiden oikeuksia ja vapautta loukkaavat tekstit poistetaan.