Hoivaa pientä ihmistä

                                               Isyystrippi ja tiukka grippi                          


Maapallolle syntyy joka päivä 360 000 lasta. Viime sunnuntaina yksi pullahti meidän perheeseen. Uusi elämä on aina ainutlaatuinen, puhdas ja arvokas. Ihmiset ovat nanosekunnin ajan syntymän jälkeen tasa-arvoisia – perspaljaita tähtitaivaan alla.

Oman lapsen näkeminen välittömästi exitin jälkeen on mullistava kokemus. Se on yhtäaikaa innoittavaa ja kauhistuttavaa. Yhdeksän kuukauden aikana kasautunut sietämätön uteliaisuus haihtuu, mutta samaan aikaan realisoituu vastuu pienestä ihmisestä. 

Ikiaikaiseen isimoodiin kuuluu jatkuva huoli jokapäiväisten askareiden taustalla. Miten muuten miespuolisten nisäkkäiden karvoituksen harmaatumista ja paikottaista katoa voisi selittää? Yhtä varmasti kuin Kätilöopiston lämmössä on hyvä olla, niin poistuessa sairaalan liukuovista huoli istuutuu harteille, jos se ei pönöttänyt siellä jo valmiiksi. Eikä sillä ole lähtöaikeita.

Aurinko paistaa minulle joka päivä, vaikka tulevana vappuna sataisi räntää niin että otsalohko jäätyy. Sapattilapsemme oli tyylikkäästi myöhässä lasketusta ajasta. Tulee ilmeisesti isäänsä. Äidin puolelta on ropissut pelkkiä hyveitä tähän astisen perusteella. Opettelemme toisiamme.

Suomen syntyvyysaste on tilastoiduista maailman 224:sta valtiosta vasta 166:s. Tosin se on Euroopan huippua. Täällä pääsee alkuun 1,73 lasta per nainen, joka tarkoittaisi pitkällä aikavälillä väestön pienentymistä ilman nettomaahanmuuttoa. Suomeen onkin tullut vuosittain noin 16 000 ihmistä enemmän kuin täältä on lähtenyt valkoisen leivän perään. Länsinaapurissa syntyy hieman vähemmän lapsia, mutta silti väestö kasvaa siirtolaisten ansiosta nopeammin kuin härmässä.

Väestön samana pysymiseen vaaditut 2,1 lasta on vaikea synnyttää kerralla tai täsmällisesti. TELAmies tuntee vastuunsa työvoiman uusintamisesta, vaikka se ei yksin riitä motivaatioksi perheen perustamiseen. Elämä on pyramidipeli siinä mielessä, että olemme aina riippuvaisia siitä, että sukupolvien ketjuun hitsaantuu uusia lenkkejä. Eri asia on, mikä väestön kasvun kulmakertoimen tulisi olla.

Syntyvyys vaikuttaa merkittävällä tavalla koko kansantalouden talouskasvuun ja kokonaistuotannon määrään. Työvoimaa täytyy uusintaa. Ilman tätä vahvaa tuotannontekijää meillä on edessä todella laihoja vuosia. Eläkejärjestelmää koskevissa pitkän aikavälin laskelmissa odotetaan nykyisen kaltaisen syntyvyyden ja maahanmuuton jatkuvan seuraavat vuosikymmenet. Suomen tulevaisuus ei nykyisellä syntyvyydellä ole turvattu ilman siirtolaisuutta.

Kättärillä kerrottiin, että jos onnittelukukat jätetään lähtiessä osastolle, se tarkoittaa, että takaisin tullaan. Jos ruokakuntamme syntyvyys jää 1,0:aan, jonkun jossain täytyy pistää lisää pöhinää pönttöön.

Kynäniskojen historiallinen vapaaottelu

                                             Rakkautta ennen aamunkoittoa


Aamu harvemmin valkenee matkalla vapaaotteluun. Auris rullasi itäväylää. Jopa uusi Kalatasaman siluetti näytti hyvältä meren päälle jähmettyneen usvan läpi puskevassa kirkkaudessa. Se peittää Merihaan. Cypress Hill pauhasi autoradiossa: "you can´t get the best of me". Pientä tutinaa raajoissa. Teräshermo oli ruosteessa.

Olen yleensä kurvannut mattohippastelun tunnelmissa kisahallin lämpöön. Nyt tie vei toiselle puolelle Mannerheimintietä ja vanhojen raitiovaunuhallien uumenissa sykkivään Kulttuurikeskus Korjaamoon, jossa Tela ylpeänä promotoi yhteistyössä Avaja Openin kanssa ensimmäisen työeläkejärjestelmän vapaaottelun. Tatamin tuoksu oli vaihtunut kahvin aromiin.

Ottelukorttiin oli saatu todella kovan luokan iskijöitä politiikan, teatterin, akateemisen maailman ja työmarkkinaosapuolten riveistä. Rankingilla ei ollut merkitystä sekä toisin kuin oikeassa vaparissa mitään sääntöjä ei ollut. Ainostaan tapahtuman teema oli löyhästi kehystetty sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuteen eläkkeissä.

Firman miehenä ja jääviyden uhalla: sukupolvi- tai eläkekeskustelu on harvoin ollut yhtä avointa ja mielenkiintoista. Tavanomaisen paneelikeskustelun lisäksi osallistujat tekivät mm. ryhmätöitä, joissa mietittiin oikeudenmukaisuuden mittareita ja parannusehdotuksia työeläkemallin. 

Kyynisyyttä halveksivana ajatuksena oli antaa ääni myös hieman epäortodoksisimmille koulukunnille ja tuoda eri lajien harrastajia yhteen. Tilaisuuden avannut Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes korosti erilaisten mielipiteiden olemassa olon hyväksymistä. Oma puhe ei riitä, vaikka se olisi kuinka henkevää ja oikeutettua, vaan täytyy myös kuunnella, mitä ihmisillä on sanottavana.

Edellä mainittu koskee tietysti erityisesti niitä, joiden kanssa itse on eri mieltä. Halu ymmärtää yleisesti monimutkaiseksi miellettyä työeläkejärjestelmää on useimmiten vahva. Eläkekeskusteluun osallistuvien juoksuhaudat on joskus kaivettu aivan liian syvään, jolloin omien näkemysten sparrausta ei tapahdu. Tästä ei ollut eilisessä vaparissa merkkejä, mistä iso "oss" keskustelijoille. Showpainiin ei sorruttu.

Kaikesta sparrauksesta pitää kiittää myös työeläkejärjestelmän ideologisen ja toiminnallisen perustan kohdalla. Se tarvitsee moniäänistä matsausta – ilman tyrmäyksiä. Pohja on koboltin kova, mutta sen pitää myös joustaa kuin bambu: notkeasti kestäen.

Koko show streamattiin ilman pay-per-view-sopimusta nettiin (täältä). Vapaan keskustelun viestiseinällä vilistäneet yleisön argumentinhimoiset kannatushuudot kirittivät ottelijoita huippusuorituksiin. Suosittelen katsomaan tämän tulevan klassikon.

Tiisereitä vauvasta komission aikamiehiin

Pakko tunnustaa: nyt jännittää. Tunne ei ole pelonsekainen, vaan enemmänkin pinnan alla kytevä ja kihelmöivä odotus. Luulen, että tässä vatsanpohjasta sieppaavassa fiilarissa kyse on meidän ruokakuntamme odottamasta lisäyksestä, ei erään lounaspaikan hasardista Kung-Po -kanasta. Työnimi "Zlatanin" laskettu aika on enää päivien, tuntien ja piiiiitkien tovien päässä.

Vauvan tiiseri päättyy kohta ensi-iltaan. Kaikki on mennyt hyvin. Erityisen ilahtunut olen ollut hyvinvointivaltion tarjoamasta "tiekartasta" matkalla ensiultrasta synnytyssalin loisteputkien alle. Odotusaiheisilla nettifoorumeilla pahaa oloa levittäviltä trolleilta puuttuu perspektiivi ja kyky kiitollisuuteen. Virtuaaliseen vertaistukeen ei voi luottaa.

Olen TELAmies myös siviilissä. Eläkejutun juuri tempaistaan aina esiin, jos oma taustani tulee esille. Näin käy lähtökohtaisesti mitä oudoimmissa tilanteissa, kuten Myllypuron uuden terveysaseman neuvolassa. 

Terhakkaasti pamppailevat sydänäänet muodostivat iloisen Bounce-biitin, jonka rytmissä puimme neuvolatädin eläkkeelle siirtymistä. Julkisella sektorilla pitkän työuran tehneillä on vielä monilla henkilökohtaisia- tai ammatillisia eläkeikiä, jotka rajoittavat jonkin verran ihmisten valintoja. Kaikkien joustavaa eläkeikää lähellä olevien tulisi aina miettiä työn ja eläkeajan risteyskohtaa etukäteen ja harkiten, eräänlaisen eläketiiserin muodossa.

Lähdön aikaan huomasin, että metroaseman välittömässä läheisyydessä, kuten jostain syystä kaikissa risteysasemissa, otettiin päivän alkuun toisenlaisia tiisereitä: puliköörin prinssieverstit pokkuroivat toisilleen ikuisen ruskan aukiolla.

Komission tiiseri vapaaottelusta

Jos sallitte aasinsillan: Suomi sai eilen (10.4) komissiolta koko kansantalouden taloudenpitoon liittyvän tiiserin eli eurooppalaisen lukukauden välitodistuksen. Lukukausi ohjaa jäsenvaltioita budjettikurin ja kilpailukyvyn parantamisen suuntaan. Kansantalouksien tunnusluvuista louhitaan tässä vaiheessa lukukautta tietoja, jotka ennaltaehkäisisivät tulevia talouskriisejä hälytysmekanismilla (MIP). Hälytyskellot soivat Suomelle myös viime vuonna. Komission mukaan maa on taas "makroekonomisessa epätasapainossa" – ei tosin vakavassa sellaisessa.

Lukukauden aikana (tammi-kesäkuu) Suomi esittää mm. vastineensa keinoista, joilla laskennallisen epätasapainon muuttuminen vakavaksi voidaan estää. Hälytysjärjestelmän ja erilaisten selvitysten tuloksia käytetään lopulta kesäkuussa ilmestyvissä komission maakohtaisissa suosituksissa jäsenvaltioille. Ennaltaehkäisevät sekä myös korjaavat toimenpiteet perustuvat nyt kasvu- ja vakaussopimuksen Six-Pack -päivitykseen, jolloin niitä perustellaan talous- ja rahaliiton vakaudella. 

Suomen lisäksi myös kymmenen muuta maata saivat muistutuksen komissiolta, josta muodostuukin vähän vaille "Likainen tusina". Liialliseksi tilanne katsottiin vain Espanjassa ja Sloveniassa, jotka pääsevät jumppaamaan muita huolellisemmin korjaavia toimenpiteitä (EIP). Merkittäviin julkisen talouden alijäämiin  (EDP) tai jopa holhoukseen ajautuneet maat, kuten Kreikka eivät osallistu hälytysharjoituksiin, koska sauna paloi jo. Toisaalta "korjaava käsi" on tuossa tilanteessa ankarampi. Annettujen suositusten huomiotta jättämisestä ja/tai korjaustoimenpiteiden toistuvasta laiminlyönnistä voi kuitenkin rapsahtaa sakkoja myös ennaltaehkäisevässä ohjauksessa (EIP).

Kotimaan kansantalouden tasapainoa uhkaavia sisäisiä tekijöitä olivat erityisesti kotitalouksien velkaantuminen ja ulkoisia kilpailukyvyn huonontuminen. Myös pankkisektorin tilaan kiinnitettiin huomiota. Lääkkeiksi komissio tarjoaa mm. palkkamalttia, asuntolainaehtojen sääntelyä ja tuotekehittelyyn panostamista. Myös eläkeiän sitominen eliniän pidentymiseen pyörii sivulauseissa, joissa viitataan myös kansainväliseen arvioon Suomen työeläkejärjestelmästä.

Suomi näyttää pärjäävän talousohjauksessa suhteellisen hyvin, koska me noudatamme sääntöjä. Vaikeitakin päätöksiä on pystytty tekemään myös muuten kuin pakon edessä. Lähes kaikilla muilla jäsenmailla menee huomattavasti huonommin. Pointti onkin se, että kansantalouden sparraus muuttuu aika nopeasti tositilanteeksi, jos tiukentuneita talouskurin sääntöjä rikotaan. Holhoukseen joutuneet pistetään vapaaottelukehään.

Kreikkalainen salaatti härskiintyy Kyprussialla

Oliivipuun varjossa on kuuma. Lomaresortissa nahka tummuu asbestin valkoisen, mutta polttavan rantahiekan hivellessä jalka-anturoita. Läikkyvän turkoosi ja Välimeren kokoinen kahluuallaskaan ei tarjoa helpotusta. Jos takapihalla on lunta kurkunpäähän asti, tuntuu em. katteeton konttorieskapismi ainoalta lohdutukselta.

Aurinkokohteen estetiikka on aina liittynyt Kyprokseen. Nyt on kuitenkin jo niin paahtavaa, että lehvät kaartuvat karrelle. Viime viikkoina epätoivoisten ihmisten kiemurtelevat jonot pankkiautomaateilla, turhautumisesta kertovat herjakyltit mielenosoituksissa – ja aivan puskista Venäjä – ovat nousseet entisen haavemaailman tilalle.

Noin 40 vuotta sitten Turkki kuumotti kreikkalaistaustaisia saarelaisia valtaamalla maan pohjoispuolisen osan. Kypros on 90-luvulla vapaaehtoisesti asemoinut itsensä talouden kautta maantieteellisesti kaukaisempaan itänaapuriimme. Paikalliset olosuhteet: holding-yhtiöiden kasvualusta, verosopimus maiden välillä sekä inhimillisen tekijän puolella miellyttävä välimerellinen ilmasto ovat epäilemättä suosineet slaavilaisen rahan ohjautumista maahan. 

Kreikkalainen salaatti härskiintyy auringossa. Kyproksella on läheinen suhde Kreikkaan. Viime päiviin asti se on välttänyt kantahellenian syvän laman. Tilanne on muuttumassa. Kyproslaiset pankit maksavat nyt luottamuksesta Kreikan valtion velkakirjoihin ja yksityiseen velkaan. Uskoa koeteltiin jo pari vuotta sitten (2011) valtion velkakirjojen vaihto-ohjelmalla, jossa niiden nimellisarvosta höylättiin reilulla kädellä pois noin 100 miljardia euroa.

Kyproksen massiiviseksi paisuneen pankkisektorin ongelmat johtuvat osin riskienhallinnan pettämisestä. Talouskasvun pysähtyminen toi rakenteelliset ongelmat esiin. Valtio on myös isona omistajana ongelmapankeissa, joiden rakenteita järjestellään nyt uusiksi. Troikan (komissio, EKP, IMF ) nyt lupaamassa noin 10 miljardin euron pelastuspaketin ehdoissa toteutuu omistajien ja lainoittajien vastuu, mutta myös suurtallettajien pankkiriski. Tämä on uutta ja ratkaisumallin vaikutukset nähdään lähiviikkoina. Komission jatkossa vaatimat rakenteelliset uudistukset ovat niin ikään vasta edessä. Lisäksi Kyproksen pitää vielä kantaa kortensa kekoon haalimalla itse kokoon 6 miljardia.

Pelastuspaketin kokoluokkaa kuvaa, että koko maan kansantuote oli viime vuonna noin 18 miljardia euroa. Mistä fyrkkaa? "Tavallisia tallettajia" ei nyt kuriteta, mikä olisikin ollut poikkeuksellista. Venäjä on pakollista retoriikkaa lukuun ottamatta ollut yllättävän hiljaa suurtalletusten (yli 100 000€) verottamisesta, joiden joukossa on miljardeja venäläistä rahaa. Maiden välisen verosopimuksen osin mahdollistaman veronkierron hillitseminen onkin Kremlin intressissä. Medvedevin sanoin: "varastetun rahan varastaminen vain jatkuu".

Ensimmäisissä pankkikriisin ratkaisuehdotuksissa Kypros aikoi uhrata maan lisäeläkerahastot ja jopa ortodoksisen kirkon pöytähopeat kattaakseen oman rahoitusosuutensa pelastusoperaatiossa. Samantyyppistä lyhytnäköisyyttä on harrastettu eräissä Itä-Euroopan maissa, joissa on sosialisoitu eläkerahastoja valtion velan maksuun – ja ties mihin.

Troikka tyrmäsi eläkerahastojen käytön vakuutena uudelle liikkeelle laskettavalle valtiolainalle. Euroopan sosiaalisesta mallista pidettiin tältä osin kiinni. Jatkossa ongelmaksi saattaa sen sijaan muodostua, että monet eläkerahastot ovat ilmeisesti tehneet merkittäviä käteistalletuksia maan pankkeihin. Espanjalaiset eläkerahastot ovat muuten viime aikoina sijoittaneet eräänlaisena poikkeustoimenpiteenä mojovasti oman maansa velkakirjoihin. Riskien kasautuminen yhteen kekoon hirvittää napapiirillä asti.

Miljardipilkintää heikoilla jäillä

Pilkkiminen on tähän vuoden aikaan jo hieman riskaabeli harrastus. Auton ikkunasta voi silti nähdä röykkiöittäin pettävälle jäälle ja kevätaurinkoon unohtuneita haalarikeskittymiä. Olen sen verran mukavuudenhaluinen, että jäät on mukavia grogilasissa, mutta muuten ei. Toisenlainen pilkkiminen sen sijaan on TELAmiehellekin tuttu ilmiö: seminaaripilkkiminen. 

Ei niin, että itse antautuisin kokouksissa silmäluomien lepuuttamiselle, mutta omilla luennoillakin tapaa joskus pilkkimoodissa olevia – onneksi harvemmin. Jokainen tietysti toivoo, että oma show olisi sen verran valovoimainen, että uni ei houkuttelisi, mutta pitkän päivän iltana pieni herpaantuminen on oikeastaan jokamiehenoikeus.

Kokemukseni mukaan harrastus on suosittu myös muualla europilkkimisen muodossa. Viime viikolla nähtiin EU:n parlamentissa kuitenkin toisenlainen tajunnan herpaantuminen, kun varapuhemies Georgios Papastamkos pyörtyi kesken EU:n budjettikiistan ja maatalousrahojen käsittelyn. Kyseessä ei ollut ns. pystypilkki. Plenaarisessio otti epäilemättä koville valtapolitiikan ja rahapanostusten kohdentumisen ristipaineessa. Parlamentti ei toistaiseksi hyväksynyt ehdotettua pitkän aikavälin menokehystä.

Viikko sitten tehtiin myös muita "kovan kaliiberin" päätöksiä, kun yhteisesti sovittuja hyvän taloudenpidon sääntöjä uudistettiin jälleen. Kyseessä oli tietysti sopu Two-pack -asetuksista, joiden lopullinen lainopillinen muotoilu on tosin vielä neuvoston sinettiä vailla. Kotimaisessa yleisössä on tämän uudistuksen osalta vaivuttu varsinaisiin miljoonapilkki-tunnelmiin vai pitäisikö puhua miljardipilkinnästä? 

Säädöspaketin sivuun nivottiin parlamentissa myös komission nimeämän asiantuntijaryhmän perustaminen, jonka tarkoituksena on tutkia osittaiseen yhteisvastuuseen siirtymistä siltä osin, kun maan julkinen velka ylittää 60 prosenttia bkt:sta. Jo vakaus- ja kasvusopimuksen mukaan valtion velka ei saa ylittää tätä maagista lukua, mutta harvat ovat sitä noudattaneet. Voidaan miettiä, mitä kannustinvaikutuksia tällä olisi velan ottoon...

Tällä kertaa talouskoordinaatio eteni normaalin lainsäädäntömenettelyn eikä poliittisen sopimisen kautta, joka oli virkistävää. Mitä sovittiin ja miten, on näin läpinäkyvämpää. Uudet säännökset rakentavat Vakaus- ja kasvusopimuksen sekä sen päivitysten päälle. Talouskurivaatimuksista ei hevin saa irti keynesiläistä ideologiaa. Elvytysvarasta onkin väännetty viime viikkoina peistä erään komissaarin ja erään nobelistin välillä. 

Euroalueen jäsenvaltioiden budjettien seuranta vahvistuu eli valvontaa sekä ohjausmekanismeja lisätään. Two-packin budjettiseuranta on ennaltaehkäisevää siinä mielessä, että se koskee aivan kaikkia eurossa mukana olevia valtioita. Lisäksi ongelmiin ajautuneiden maiden valvontaa lisätään ja menettelytapoja selkeytetään.

Jo ensi vuodesta eteenpäin euroalueen jäsenvaltiot toimittavat aina lokakuun 15. päivään mennessä budjettisuunnitelmansa tulevalle vuodelle ja komission punakynän alle. Budjetit syynätään marraskuun loppuun mennessä. Komissio myös konsultoi jäsenvaltioita toivotuista korjaustoimenpiteistä, jos sovittuja julkisen talouden tavoitteita rikotaan – ja niitähän rikotaan.

Budjettivedosten aikaraja kulkee vuoden lopussa, jonka jälkeen pyörähtää taas käyntiin eurooppalainen lukukausi eli ohjausjakso (tammi-kesäkuu). Brysselin kirjekurssille lähetettäviä budjettisuunnitelmia tarkistetaan vakaus- ja kasvusopimuksen pohjalta, jolloin toistuvissa ennaltaehkäisevien tavoitteiden tai liiallisten alijäämien tapauksissa sanktiona on rahallisia talletuspakkoja, lopulta sakkoja. Niissä mitataan myös rakenteellista alijäämää, johon lasketaan mukaan mm. työeläkerahastojen jäämä.

Avainkysymys on, miten säädöksiä rikottaessa päästään takaisin kestävälle uralle? Vakavien alijäämien tapauksissa voidaan vaatia rakenteellisiakin uudistuksia, jotka ylittävät pelkän budjettitarkastelun! Käytännössä kyse on kansallisten ja komission ratkaisutapojen sekä niiden taustalla olevien ideologioiden yhteensovittamisesta. Myös jäsenvaltioiden "vertaistuella" neuvostossa on merkitystä suositusten kohdalla. Parlamentin näkökulmasta mahdollisilla leikkauslistoilla ei saisi taittaa orastavan talouskasvun mahdollisuuksia eikä puuttua olennaisiin sosiaalisiin investointeihin. 

Kuuminta hottia eurojargonissa onkin tällä hetkellä talous- ja rahaliiton sosiaalisen ulottuvuuden fundeeraus. Siihen liittyy myös yhteisvastuullisuuden lisääminen ja jäsenvaltioiden väliset solidaarisuuden osoitukset. Kun talous- ja rahaliitto syvenee, miten koordinoidaan jäsenvaltioiden erilaisia sosiaaliturvamalleja? Tästä lisää jo seuraavassa blogitekstissä...  

Laitakaupungin valoisalla puolella

Olen aina epäillyt, että jääkauden jälkeen nykyiseen Suomeen asti löytäneet esiugrit tulivat tänne kesällä. Suvituuli lauloi kunniaa kukkivalle luonnolle, viilentävä meri lepäsi tyynenä ja metsäkauriit käyskentelivät ruohomatolla. Sitten tuli talvi ja epäilys. Vaakasuoraan satava lumiseinäke ahavoi poskenkannikat, mereen piti hakata reikä, jotta sen näki ja kauriit olivat jäätyneet pystyyn jo tammikuussa.

Tällaista vielä liikkui ulkoisesti jähmettyneessä pääkopassa, kun tallustin toimistolta Ruoholahteen Sosiaalidemokraattisten opiskelijoiden (SONK) tilaisuuteen toissa lauantaina.

Matkan varrella Kampin ja Ruoholahden välissä on mielenkiintoinen puutaloalue: sadan markan villat. Helsingin työväen rakennusyhtiö rakennutti 1800-luvun lopulla puutteen riivaamalle paikalle 100 asuntoa, joista on jokunen vielä jäljellä. Osakkeen hinta oli tuolloin sata markkaa, jonka sai lunastaa itselleen vuoden aikana 10 markan erissä. Jos unohdetaan rahan arvo, ostovoima ja asumisen laatu, niin tänä päivänä siihen saattaisi mennä hiukan pidempään. 2000-luvulla Ruoholahteen gryndattaisiinkin "millin villoja".

Kaurimäen harrastama Helsingin miljöökuvaus ei anna elokuvassa Laitakaupungin valot miellyttävää kuvaa Ruoholahdesta. Onhan se vähän kolho lasikuutioiden hallitsema kaupunginosa, mutta "vanhalta puolelta" löytyy vaikkapa em. villat. Metrolla pääsee kätevästi pois uudemmasta tuulitunnelista.

Eläkejärjestelmän kestävä kehitys 

Sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuteen panostaneen teemaseminaarin hyvä henki oli villinnyt oman puheenvuoroni kohdalla muutenkin aktiivisen väen jo varsinaiseen kysymystulvaan. Tämä saattoi johtua hyvästä pohjustuksesta: ministeri Tuomioja käsitteli ilmaston muutosta ja  kestävän kehityksen teemaa sukupolvikysymyksenä. 

Vaikeitakin aiheita sivuttiin. TELAmies ui mielellään syvissä vesissä – kahluuallas on nynnyille, kunhan ei dipata synkkiin vesiin. 

Joku haikaili työeläkkeiden valtiollistamisen perään? Tästä on todella huonoja esimerkkejä muualta Euroopasta: eläkemaksuja ja varoja on käytetty muuhun kuin eläkkeisiin esimerkiksi valtion velan maksuun. Maksajilla eli työntekijöillä ja työnantajilla saattaisi myös olla asiaan joku mielipide. Ei onnistu.

Toinen pohdiskeli, miten yrittäjän kantamaan yrittäjäriskiin sopii käytännössä pakollinen sosiaalivakuutus (YEL). Vanhuus on kaikille yhteisenä sosiaalisena riskinä kuitenkin sen tyyppinen, että yhteiskunnan on joka tapauksessa tarjottava joku turva sen varalle. Yrittäjä osallistuu näin myös itse oman turvansa rahoittamiseen vakuutusmaksujen kautta. Lisäksi yrittäjän muu sosiaaliturva on sidoksissa eläkemaksun pohjana olevaan työtuloon.

Yleensä maapallon rajallisiin resursseihin liitetty kestävän kehityksen periaate toimii mielestäni hyvänä analogiana myös työeläkejärjestelmän kestävyydelle. On oikeudenmukaista, että nykyhetken eläkeläisten tarpeiden tyydytys ei tapahdu tulevien eläkeläisten kustannuksella ja toisinpäin. Näin sukupolvisopimus on tasapainossa. 

Jälkiviisautena voidaan todeta, että historiassa ei ole päästy tasa-arvoon eläkemaksujen kohdalla, rahastoinnista huolimatta. Tämä selittyy etuusperusteisen ja pohjimmiltaan jakojärjestelmään perustuvan eläkemallin luonteella. Järjestelmä kypsyy vasta pitkän ajan kuluttua alkulähtökohdasta. Nykysäännöillä tulevat eläkeläisetkin kuitenkin saavat nykyisen tasoisia työeläkkeitä, mutta pidemmällä työuralla, kun osa pidentyvästä eliniästä on käytettävä työhön.

Numerologiaa ja kovaa dataa Brysselistä

                                                  "Pic and it DID happen"       

  
Tiedätte varmaan sen tunnelman, kun asiat lähtevät luisumaan pieleen. Sen hetkellisen selkeyden tilan, jossa tiedostaa siitä hetkestä eteenpäin elämän vaikeutuvan. Siinä se osui näkökenttään hotellinhuoneen oven vieressä: Ilmestyskirjan pedonluku, siihen "mustempaan metalliliittoon" kuuluvien henkilötunniste ja minun huoneeni 666. 

Omassa maailmanjärjestyksessäni numeroilla ei ole muuta merkitystä kuin asema matematiikan rakennuspalikoina, joten en viittaa numerologiaan. Brysseli nyt vaan oli edellisviikolla kuhiseva eurokraattien, valtionpäämiesten ja virkavallan mehiläispesä, kun huippukokouksessa neuvoteltiin EU:n lähivuosien rahoituskuvioista. Joten mikä olikaan sen sopivampaa, kun TELAmies saapuu Brysseliin...

Yhteisymmärrys rahoituksesta syntyi – eikä synnytystä täytynyt edes käynnistää luonnottomasti. Menot vähenivät edelliseen kauteen nähden, mikä oli historiallista. Nyt pitäisi vielä muistaa mitä esimerkiksi tarkoittikaan budjetin eurosyöppö "älykäs ja osallistava kasvu"?  

Istuin muuten lopulta Brysselin liikenneruuhkassa (lue kaaoksessa) samaan aikaan, kun paluulentoni saavutti jo Suomineidon helmaa.

"Two-Pack" tulee, oletko valmis?

Osallistuin itsekin samaan aikaan huippukokouksen kanssa kokoustalouden pyörittämiseen, joskin astetta pienimuotoisempaan tapaamiseen työmarkkinaosapuolten hallinnoimien eläkejärjestelmien kattojärjestö AEIP:n katon alla. Olimme saaneet komission edustajan paikalle kertomaan taloussääntelyn seuraavasta askeleesta EU:ssa.

Six-pack säädöskokoelma ja Finanssipoliittinen sopimus vahvistivat vuoden 2013 alusta lukien vanhaa vakaus- ja kasvusopimusta. Ne määrittelivät uudet tiukemmat kehykset koko julkiselle taloudelle ja esittelivät painavampia korjausmekanismeja sekä sanktioita. Uudella sääntelyllä on rajapinta myös suomalaiseen työeläkejärjestelmään. Seuraavana tulee Two-pack -säädös! Mistä näitä muuten oikein tulee? Rap-artistien hylkäämät alteregot otetaan käyttöön lainsäädännön lempiniminä.

Tätä juttua kirjoittaessani komissio ja parlamentti tekivät diilin seuraavasta kiristyvän taloussääntelyn vaiheesta. Suunnitellun Two-packin kantavana ajatuksena on, että kaikkien EU-maiden kansalliset budjettisuunnitelmat tulisi toimittaa vuosittain (lokakuussa) komissiolle tarkastettavaksi Silloin tsekataan ovatko ne linjassa sovittujen talouskurivaatimusten kanssa.

Kansallisten budjettien valvonta lisääntyy jatkossa myös niillä, jotka eivät ole talouskurimuksessa. Toisaalta kun Suomi ja muutama harva maa otetaan pois laskuista, niin ketkäpä eivät olisi ongelmissa jo sovitun kanssa? Puututaanko Two-packissa sitten eduskunnan budjettivaltaan? No, komissio vain konsultoi, ei siis käske, mutta se saattaa myös suosittaa, mitä pitäisi tehdä, jotta vakavista taloudellisista ongelmista päästään kestävälle uralle. Niiden painoarvo kasvaa talousvaikeuksissa. Budjettisuunnitelmat nivoutuvat eurooppalaisen lukukauden jatkoksi – eräänlaiseksi syystentiksi.

Parlamentti on kiinnittänyt prosessissa huomiota siihen, miten suosituksia ja julkisen talouden sopeutusta tultaisiin jatkossa tekemään. Ideana on estää talouskasvulle (myös koulutus ja terveydenhuolto) haitallisten leikkausten tekeminen vain, jotta talouskriteerit saavutettaisiin. Myös komission valvontaoikeuksien valvonnasta on puhuttu. Lisäksi Two-pack -diilin yhteyteen on koplattu eräänlaisen asiantuntijaryhmän perustaminen, joka selvittäisi jäsenvaltioiden siirtymistä osittaiseen yhteisvastuuseen valtion velan suhteen. 

Nyt tehdyn sopimyuksen sisällön lopullinen muotoilu vahvistuu jo maaliskuun aikana. Kaikkea ei vielä tiedetä. Toivottavasti tästä kaikesta käydään myös Suomessa aktiivista yhteiskunnallista keskustelua – vähintään yhtä voimallista kuin viime päivinä on käyty mehiläisille vaarallisista kasvinsuojeluaineista.

Kauas karkaa opiskelijan työura?

Nyt silmät kiinni!

Näin ohjeisti eräs reipas taksikuski, kun mainitsin kiireestäni Pasilan asemalle ja Turun junaan. Ainakin toinen silmä seisoi päässä, kun imin takapenkiltä itseeni uutta tietoa Helsingin ytimen ruuhka-ajan navigointimahdollisuuksista. Elää ja oppia! No, ainakin pääsin yhtenä kappaleena Itä-Pasilaan.

Koska olen työntänyt uskollisen Aurikseni osa-aikaeläkkeelle, taitan matkaa nykyisin pääasiassa Valtion Rautahevosen "vihreällä linjalla". Jo tietoisuus lyhyestäkin reissusta Turkkuseen herättää ihmisissä yleensä häiriintyneitä ja epätoivoisia ajatuksia, mutta "ruskealla linjalla" en ole sentään ikinä matkustanut. 

Ylioppilaslehden anaalitempaus eli "#kakkagate" villitsi viime viikolla myös Turuus Akavan ja Telan järjestämässä keskusteluillassa. Oliko kyseessä: huomiotalous, uuslapsellisuus, akateeminen gonzoilu vai journalismin kritiikki? Tulkintoja on suunnilleen yhtä monta kuin provosoituneitakin. Itse veikkaan feminististä uuslapsellisuutta, joka lähti lapasesta. Eli ei Duudsonit- vaan Dudette-tyylistä naisellisuuden uudelleenmäärittelyä, jonka saama huomio vaan yllätti kaikki. 

TELAmies jalkautuu alkuvuodesta kuuteen korkeakoulukaupunkiin "Kauas karkaavat työurat? -kiertueella, jossa maalaillaan mm. näkymiä työuran alkupään merkityksestä työeläketurvaan ja  -järjestelmään.

”Työttömyysjonot eivät ole enää vain filosofiaa pääaineenaan lukeneille”

Akateeminen työttömyys on arkipäiväistynyt 2000-luvulla. Tuotantorakenteen muutos kirpaisee yhä useammin myös korkeasti koulutettuja. Oululaista työttömäksi valmistuvaa insinööriä tuskin lämmittää se, että tilanne on huomattavasti parempi kuin kriisimaissa.  

Valkolakista korkeakoulutukseen siirtymisessä kestää noin kolme vuotta ja korkeakouluopiskelija suorittaa tutkinnon keskimäärin noin 29-vuotiaana.

Työuran alkupäähän kannattaa kiinnittää nyt huomiota, mutta rakenteiden tehostamisessa työ- ja opiskelukyvyn ylläpitämistä ei saa unohtaa! Opiskelijoiden työpanos on enemmistön kohdalla osittain käytössä jo opiskeluaikana. Opiskelukyvystä ei siis tule automaattisesti työkykyä vasta, kun tutkintopaperit on kourassa – se on sitä jo opiskeluaikana.

Vuoden varhennus työelämään siirtymisessä näkyisi myös positiivisesti työeläkemenoissa (huolimatta paremmista eläkkeistä) ja hillitsisi työeläkemaksun nousupaineita.

Ikuisesti työuralla

Turun Yo-talolla tunnelma tiivistyi keskusteluillan edetessä. Villeintä keskustelua syntyi loppuillan ajatuksesta, jossa ihmisen elämänkaarta pystyttäisiin pidentämään yli nykyisen horisontin. Maallisen vaelluksen maksimi on nyt noin 120-125 vuotta, jonka jälkeen seinä tulee vastaan. Ei auta terveet elintavat eikä vakuutusajattelu: kukaan meistä ei pääse "hyväkuntoisena taivaaseen".

Jos lääketieteessä tapahtuisi merkittäviä innovaatioita ja vanhenemisen pysäyttäminen tulisi mahdolliseksi, tuottaisi tämä enemmän ratkaisuja kuin ongelmia – vastoin yleistä luuloa. Ongelmaksi ei muodostuisi se, että ihmiset ovat loputtomiin eläkkeellä, vaan jostain valikoidusta ikäluokasta eteenpäin eläkeikää ei vaan enää tarvittaisi... Silloin me olisimme kaikki aina työuran alussa tai keskivaiheessa – eikä loppua näkyisi.

 

Ugrit hulinoi eläkerintamalla

Uralin tuolla puolen lymyää monta suomalais-ugrilaista kieliryhmää. Heimoveljelliseen sävyyn heitä voisi kutsua vielä tänäkin päivänä myös kansoiksi. Tasalämpöiseen sisäilmanalaan elimellisesti sopeutunut TELAmies on viime viikkoina liikuttunut ja vaikuttunut Ville Haapasalon viimeisimmästä tv-sarjasta. Venäjän rajaseuduille suuntautuneessa ja luokitteluja karttavan matkaohjelman keskiössä ovat tällä kertaa suomensukuiset kansat.

Kielellistä sympatiaa etsivä löytää sitä myös kaukaisia valkolatvuksia lähempää. Euroopan vanhan kaksoismonarkian pustalla solkataan kaukafinskiä. Yhteydet Unkariin ovat kuitenkin tänä päivänä erittäin ohuet; se on vain maa muiden EU-27:n joukossa. En ole kovin kaukana totuudesta, jos väitän että suurin rajapinta maidemme välillä on ollut lähimenneisyydessä "Erkin pikakivääri" ja nykytodellisuudessa Magyar Fehér Bor. Jälkimmäinen oli vielä jokin aika sitten Suomen myydyin viini.

Rustailin viime viikolla Itä-Euroopan valtioiden eläkerahastojen kaappauksista. Aivomato jäi pyörimään mieleeni, joten palaan näiden sosialisointien haaskalle. Unkarissa toteutettu 10 miljardin keikaus on taustaltaan sen verran erikoinen, että se ansaitsee lisähuomiota. 

"Epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia tekoja?” 

Lyhyt kertaus: Maailman Pankin innoittaman mallin mukaan Unkarissa, kuten muissakin transitiotalouksissa, siirrettiin 90-luvun lopussa yksilöille vastuuta omasta vanhuudenturvasta. Yksilöllisille eläketileille (II-pilari) kerättiin pakollisia maksuja, jotka rahastoitiin sijoitusmarkkinoille. 

Fidesz-puolue sai noin kolme vuotta sitten 2/3 enemmistön parlamentissa, joka mahdollisti perustuslain muuttamisen yhden puoleen voimin. Tätä "sanssikorttia" käytettiinkin varsin ahkerasti, jonka jälkeen komissio ja ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet uudistuksia. 

Vuoden 2010 lopussa 3 miljoonan unkarilaisen eläketileille oli kasaantunut noin 10 miljardin verran massia. Samaan aikaan julkisen talouden velan huomattiin ylittävän 80 % bkt:sta ja EU:n talouskuri hengitti niskaan. Unkari koetti saada komissiolta luvan siirtää rahaa sosiaaliturvaeläkkeisiin (I-pilariin) budjetista, jolloin sitä ei olisi huomioitu julkisen talouden vajelaskelmissa. Poikkeusmenettelyä ei hyväksytty. 

Valtion kirstu kuitenkin kumisi tyhjyyttään, jolloin hallitus päätti napata eläketilien eurot: noin 50 % meni valtion bondien ostoon, 9 % palautettiin eläketilien omistajille, 18 % käytettiin I-pilarin rahoitusvajeeseen ja loput noin 23 % imaistiin vielä määrittelemättömään mustaan aukkoon. Ihmisille tavallaan annettiin mahdollisuus siirtää varat valtiolle, mutta kieltäytyminen olisi johtanut jopa perusturvaoikeuksien menetykseen, jolloin 97-98 prosenttia veti johtopäätöksen luopua tileistä.  

Tilikokeilu kesti siis hieman yli kymmenen vuotta ja rehellisesti sanottuna järjestelmä ei ehtinyt "kypsyä". Olen tosin hieman skeptinen erilaisten universaalien patenttiratkaisujen olemassaoloon, kun niiden maakohtainen kasvualusta vaihtelee suuresti. 

Unkarin tapaus on osin poikkeuksellinen, mutta monet samassa taloudellisessa tilanteessa olevat Itä-Euroopan maat ovat nyt lähdössä samalle tielle (Puola, Liettua, Bulgaria jne.). Maailman Pankin innoittamat 90-luvun lopun eläkerahastohimmelit eivät muuten välttämättä kuulu EU:n asetuksen piiriin eikä kansallistakaan sääntelyä välttämättä ole mm. vakavaraisuussäännösten kohdalla.