Ysärin alttarilla tulevaisuutta hahmottamassa

                              "I like these calm little moments before the storm..."


Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Tasan kaksi viikkoa sitten Kiasman auditorio toimi areenana EU-vaalivuoden startille. Nykytaiteen museo muotoutuu moneksi, muistuttaahan 90-luvun monumentti ulkoisestikin kansainvälisen tason "hiihtotunnelia". 

Populaa oli niin väkevästi, että olisi voinut luulla olevansa Salpausselän kisoissa tai Eläintarhan ajoissa. Epäilin aluksi ihmisvirran ohjautuneen väärään paikkaan, sillä lähistöllä on viime aikoina avattu useita Uuden mantereen pikaruoka- ja kahvilaketjuja, joissa kelpaa jonottaa.

Mikä onkaan parempi paikka keskustelulle EU:n tulevaisuudesta kuin arkkitehti Steven Hollin luoma Kiasman ysärialttari. Välittömästi auditorioon astuessa modernistisen arkkitehtuurin ja värien aiheuttama kokemus on niin voimakas, että ajatukset siirtyvät ajassa taaksepäin: eurodance, lama, Nokia, Kummeli ja tietysti Suomen EY-jäsenyys.

Niin ysäriä, niin ysäriä.

Harvoin on EU-aiheinen seminaari "myyty loppuun", kuten Telan tammikuinen happening "Sosiaalipolitiikka syvenevässä talous- ja rahaliitossa" (EMU). Halusimme herätellä, mikä itse tilaisuuden, jatkokeskustelun (esim.) ja saadun palautteen pohjalta onnistui.

Laajentunut Euroopan unioni on tänä päivänä aivan toisennäköinen kuin lähes 20 vuotta sitten Suomen initaatiossa. Sisämarkkinoilla toisiinsa linkittyneet jäsenvaltiot jakavat myös yhteiset ongelmat, haluttiin sitä tai ei. Euromailla on vielä muita enemmän yhteistä.

Kriisinratkaisu on tiivistänyt julkisten talouksien sääntelyä, valvontaa ja ohjausta. Lisäksi pankkiunionin perustuksia on muurattu. Nyt edetään kahdella raiteella, jossa yhteisvaluutan maat liikkuvat muita nopeammin. Tulevaisuuden integraation moottori voi olla EMU:n sosiaalinen ulottuvuus.

Kun talouskurinpalautus on ajanut sosiaalipolitiikan monessa kriisimaassa ahtaalle, erot maiden välillä ovat kasvaneet. Vakavat työllisyys- ja hyvinvointiongelmat voivat levitä yhden maan rajojen ulkopuolelle ja vaikuttaa lopulta koko euron vakauteen. Sosiaalipolitiikalle on suunniteltu suhdanteita tasaavaa roolia EMU-maiden välillä. Tämä muuttaisi perusteellisesti nykytilannetta, jossa jäsenvaltiot vastaavat pääasiallisesti sen rakenteesta ja sisällöstä

EU-seminaarin teema kuplii toistaiseksi vasta pinnan alla, vaalikevättä on kuitenkin vielä jäljellä. Vaikka harvat vaivautuvat äänestämään europarlamenttivaaleissa, lähivuosien aikana tehdään niin merkittävää linjanvetoa yhdentymisen suunnasta, että Telakin on halunnut olla mukana keskustelussa omalla eurovaalisivustollaan.

TELAmies, puoleksi unissaan, ajan virtaa on kuulevinaan

                                   Oi kuusipuu, oi kuusipuu ja lehväs laonneet


Kyselin tietä joulumaahan Brysselin lentoasemalla. En saanut vastausta. 

Joulupuu on gryndattu vinoon. Tämä tuli ensimäisenä mieleen, kun katsoin kentän perimmäiseen nurkkaan unohtunutta havukasaa. Kaupungin ytimessä plastiikkiset edustuskuuset olivat pukeutuneet EU:n tähtilippuloimiin. Ne röyhistelivät amerikkalaisen joulun loistokkuudessa.

Joulun tunnelma ei kuitenkaan riipu bling-blingistä. Mitä se haittaa, jos itse kunkin habituksen "lehvät ovat laonneet" vuoden käydessä vähiin? Hiukan säikähtäneen oloinen rupulikuusi tuntuu poikkeuksellisen sympaattiselta standardimittaisten tylsimysten joukossa.

Monet natiivit olivat jo lomakenossa. Ennen antautumista joululle Brysseli toimii vielä loppuviikon ajan vuoden viimeisen Eurooppa-neuvoston kokouksen näyttämönä. Käsikirjoituksessa on turvallisuus- ja puolustuspolitiikan lisäksi jälleen myös talous- ja rahaliiton syventämiseen liittyviä näytöksiä. 

EU:n valtiovarainministerit saivat sen sijaan eilen aikaan sovun pankkiunionin kriisinratkaisumekanismista eli siitä, miten, kenen toimesta ja millä rahoilla kaatuvien pankkien riittävän pehmeä laskeutuminen mahdollistettaisiin. Parlamentilla on vielä oma sanottavansa asiaan. Valvonnan järjestämisestä päätettiin jo aikaisemmin tänä syksynä. Yhteinen talletussuoja ei ole välittömällä agendalla.

Jäsenvaltiot pitivät kiinni päätösvallasta. Jatkossa niiden edustukseen pohjautuva kriisinratkaisuneuvosto tekisi ratkaisut. Pankkisektorilta suhteellisen pitkän ajan kuluessa kerättävä pelastusrahasto olisi kuitenkin suurimpien pankkien mahdollisen "rommaamisen" seurauksiin nähden lähes olematon. Sijoittajavastuu näyttää toteutuvan, mutta viime kädessä pankkien ja valtioiden välinen napanuora säilyisi, jos muiden hartiat eivät riittäisi kantamaan tappioita.

Eurooppa-neuvoston asialistalla on erittäin mielenkiintoinen talous- ja rahaliiton syventämiseen sisältyvä "sopimuksellisten järjestelyiden" kokonaisuus, joka loisi toteutuessaan uudentyyppisen jäsenvaltioiden talous- ja työllisyyspolitiikkaa kirittävän ja yhteisvastuullisuutta sisältävän rahoitusmekanismin.

Ideana on tökkiä jäsenmaita tekemään rakenteellisia uudistuksia, jotka edistäisivät kilpailukykyä ja talouskasvua komission maakohtaisten suositusten hengessä. Yksittäisen jäsenvaltion sekä komission ja ministerineuvoston välillä sovitun sopimuksen mukaisista uudistuksista palkittaisiin väliaikaisella rahallisella tuella, eräänlaisella siirtymäajan kompensaatiolla.

Talous- ja rahaliiton syventämisen neljä pilaria ovat: pankkiunioni, fiskaaliunioni, talouskoordinaatio ja tämän kaiken demokraattinen hyväksyntä. Kuhunkin osa-alueeseen liittyvän ongelmaratkaisun lisäksi kaiken taustalla on pyrkimys estää tulevien talouskriisien synty ja vahvistaa EMU:a. Pilarit I ja III seisovat jo aika jykevästi. 

EMU:n kautta tehtävät uudistukset johtavat kuitenkin EU:n sisällä integraation eritymiseen euromaiden ja muiden välillä. Fiskaaliunioniin taas eivät nykyiset perussopimuksetkaan taivu. Periaatteessa jokainen maa vastaa myös omista veloistaan, käytännössä tästä on hieman jouduttu lipsumaan. Sosiaalipolitikassa toimivalta on pääasiassa jäsenvaltioilla. Demokraattista hyväksyntää voidaan käsitellä vaikkapa ensi vuoden europarlamenttivaaleissa.

Tässä tämä, palaan EU-vaalitunnelmiin heti ensi vuoden alussa. Sitä ennen toivon kaikille syviä glögimotteja, teräviä paistivetisiä, tehokasta närästyslääkitystä, TyEL-vakuutettuja joulupukkeja ja yleisesti rentoa joulua.

Reise, Reise Europa Reise

Saksan vientiteollisuus tikkaa tulosta yhtä tasaiseen tahtiin kuin Ramsteinin solistin Till Lindemanin nyrkki, joka hakkaa rytmikkäästi polvea vasten. Maan vientivetoinen menestys on rakennettu työnteon kulttuurin, vahvan insinöörityön ja raskaan teollisuuden pohjalle, jota on tuettu rakenteellisilla uudistuksilla.

Euroopan suurin talous on vahvassa vedossa, eikä sen suunta ja tyyli ei voi olla vaikuttamatta koko mantereen tilanteeseen – erityisesti talous- ja rahaliitossa. Talousvoima tuo mukanaan myös poliittista vipua EU:ssa. Saksan linja on tunnetusti ollut pidättyväinen suhteessa yhteisvastuullisuuteen ja riskien jakoon jäsenvaltioiden välillä.

Saksalainen yhteiskuntafilosofi Jürgen Habermas on kritisoinut säästäväisyyspolitiikkaa ja vain pakon edessä ilmaistua solidaarisuutta. Hän pelkää talous- ja rahaliiton tulevaisuuden, jopa yhteiskuntarauhan olevan vaaka-laudalla. Myös ekonomisti Paul Krugman on käynyt omaa sotaansa nimeämiään torakka-ajatuksia vastaan.

Habermas kuuluu siihen joukkoon, joka muistuttaa Saksalle kasautuneesta syyllisyyden taakasta, jota se kantaa II-maailmansodan raskauttamana. Tämän argumentin mukaan maalla on aina korostunut vastuu Euroopan integraatiossa. Synkkä painolasti näkyy edelleen yhdentymisen voimanlähteenä.

Germaaninen pidättyväisyys on ollut myös Suomen tie, Euro-alueelle heitetyistä pelastusrenkaista huolimatta. Aidon talousunionin Nooan arkki on vasta suunnitteluasteella. Talous- ja rahaunionia halutaan syventää ja leventää pankki-, fiskaali- ja talousunionin pohjalta.

Hyvänä tarkoituksena on estää eurooppalaisten hyvinvoinnille tuhoisien finanssi- ja velkakriisien syntyminen jatkossa. Yhteisvastuullisuuden elementit fiskaali- ja sosiaalipolitiikan kohdalla veisivät kohti liittovaltiota. Esillä ollut slogan "enemmän Eurooppaa" tarkoittaa sisämarkkinoiden ja erityisesti talous- ja rahaliiton kautta yhteenlinkittyneille jäsenvaltioille oikeastaan "enemmän yhteistä".

Liittokansleri Angela Merkel sai selvän voiton syksyn liittopäivävaaleissa ja vahvan tuen kriisiajan linjalle. Sosiaalidemokraattien kanssa sorvattu hallituskoalitio eli "suuri liittouma" ei näyttäisi toistaiseksi muuttavan politiikkaa: euroalueen velkojen yhteisvastuullisuudelle sanottiin ei. Velkaantumisen vähentämiselle asetettiin tavoitteita kotimaassa. Sopimus on vielä SPD:n lopullista hyväksyntää vailla, joka varmistuu joulukuun puolivälissä.

Sosiaalidemokraatit saivat läpi kansallisen minimipalkan (8,5 €/h). Myös maininta finanssitransaktioverosta (FTT) herätti huomiota. Saksa haluaa sen voimaan nopeasti. Ilmeisesti vain nyt syvennetyssä yhteistyössä mukana olevien 11 EU-maan kesken. Negatiivisia vaikutuksia realitalouteen sekä eläkerahastoihin selvitetään. Vanhuudenturvan hoitamisen verottaminen tuskin lisäisikään rahamarkkinoiden vakautta, jota tavoitellaan.

Eläkkeiden kohdalla pitkän työuran jälkeen (45 vuotta) on jatkossa mahdollisuus siirtyä pois työstä 63-vuotiaana. Varhaiseläkereitti haraa komission suosituksia vastaan, joissa niistä on haluttu päästä eroon. Yleinen eläkeikä on nyt 67 vuotta.

Saksalla on poikkeuksellinen ongelma. Sen vientiteollisuus on niin kovassa iskussa, että nykyisellään kotimainen kulutus ja investoinnit jäävät sen varjoon. Vastikään maa löysi itsensä niiden 16 EU-maan joukosta, joiden kohdalla vuosittainen hälytysmekanismiraportti hälytti, ja jotka joutuvat kokonaistaloudellisia epätasapainoja koskevaan tarkempaan syyniin.

Saksan kohdalla ongelma on vain eri tyyppinen kuin Suomella ja suurimmalla osalla muista maista, jotka joutuivat tarkkailuluokalle tehtyään alijäämää – se on liian hyvä. Saksan vaihtotaseen ylijäämä on ylittänyt suositusarvot jo useana vuotena.

Komission mielestä ylijäämä saattaa liiallisena olla ongelma Saksalle itselleen sekä mahdollisesti myös muille samassa talous- ja rahaliitossa. Suuret keskinäiset erot ovat haaste saman valuuttakurssin sisällä operoivien alijäämä- ja ylijäämämaiden kesken. Komissio ja ministerineuvosto ovat jo kainosti kannustaneet Saksaa lisäämään kotimaista kysyntää (ainakin korottamaan palkkoja ja alentamaan veroja).

Mitään kulutusjuhlia ei "suuren liittouman" neuvottelemasta hallitusohjelmasta löydy, vaikka julkisia menoja lisättiin ja minimipalkkauudistus on tulossa lähivuosina. Säästäväisyyspolitiikkakin näyttää saavan jatkoa. 

Jos Saksan ylijäämän katsottaisiin aiheuttavan merkittävän kokonaistaloudellisen epätasapainon ja maa ei tekisi sille jatkossa mitään, on tiukentuneen talouskurin keinovalikoimassa nyt myös sanktiomahdollisuus sakkojen muodossa. Aika takalaiton ajatus.
 

Puolan sudeettirahastot

Ensikontaktini Puolaan osui 90-luvun puoleen väliin. Tuntuma oli neuvostomainen, mutta toiveikkaan hilpeä. Krakova oli kivihiilen polton seurauksena liukuvärjätty harmaan eri sävyillä. Katukojuista myydyt suolarinkelit ja pulskat makkarat lämmittivät opiskelijan vatsaa. 

Sittemmin maa on pumpannut taloudellista voimaansa ja on noin 40 miljoonalla asukkaallaan merkittävä maa myös EU:ssa. Pitäisi varmaan hankkia uusia muistijälkiä. Kun muualla elätellään toiveita edes maltillisesta talouskasvusta, niin Puola on porskuttanut läpi finanssi- ja velkakriisin. Kasvu on nyt hiipunut.

Puolalaiset saivat kommunismin jälkeen annoksen kansankapitalismia, kun  90-luvun lopulla maassa otettiin käyttöön lakisääteiset yksilölliset eläketilit. Idea oli tuontitavaraa ja peräisin Maailmanpankin ideasta jakaa eläkeajan toimeentulo useiden eri lähteiden varaan. Yksinkertaistettuna: vastuuta lastattiin enemmän yksilön harteille.

Näin tehtiin muissakin rautaesiripun taakse ruostuneissa maissa, joissa ajatus sai tuulta purjeisiin. Perusajatuksena on, että osa lakisääteisen "normieläkkeen" maksuista siirretään yksilölliselle sijoitustilille. Maksut ja sijoitustuotot vaikuttavat jokaisen oman eläkkeen määrään.

Euroopassa käy nyt kylmä puhuri ylivelkaantumisen suunnalta. Yhteisesti määriteltyjä hyvän taloudenpidon sääntöjä on myös tiukennettu. Tässä myrskytuulessa Itä-Eurooppa on hyvää vauhtia reivaamassa "skuutit"  alas! Kirjoitin Unkarin eläketakavarikosta jo aiemmin. Eläkerahastojen kaappauksia "hyviin tarkoituksiin" pidetään jo eurooppalaisena tartuntatautina, joka leviää pahaenteisesti.

Puolan tapaus on surullinen ihmisten omaisuuden suojan kannalta. Eläketileiltä vietiin kaikki valtion velkakirjat, joihin oli sijoitettu jopa puolet varoista. Velkakirjoihin ei myöskään saa sijoittaa jatkossa. Maksujen pakollisuus halutaan niin ikään poistaa. Voi olla, että puolalaisten sijoitushalut hiipuvat muutenkin, kun jäljelle jääneiden pääomien säilymisestä ei ole mitään takeita.

Puolan julkisyhteisöjen bruttovelan BKT-osuuden arvioidaan tippuvan kaappauksen ansiosta tämän vuoden ennustetusta 57 prosentista 49 prosenttiin. Sallittu yläraja menee 60 prosentissa. Maassa seurataan myös omaa tiukempaa mittaria.

Eläketilien varoja ei tällä hetkellä lasketa kansantalouden tilastoinnissa tasapainottamaan julkista taloutta. Suomessa työeläkkeiden osittainen rahastointi on mukana parantamassa julkisyhteisöjen lukuja – mutta vain tilastollisesti. Ilman tätä Suomikin rikkoisi sääntöjä ja altistaisi itsensä voimakkaammalle ulkopuoliselle ohjaukselle. Sama vaikutus olisi voitu periaatteessa saada aikaan Puolassakin ilman kaappausta eli muuttamalla tilastointia. Maksuperusteiset eläketilit eivät kuitenkaan ole kollektiivista rahastointia ja sosiaalivakuutusta, kuten työeläkkeiden rahastointi meillä.

Puolan keskuspankin mukaan takavarikolla saatiin ylimääräistä elvytysvaraa investointeihin ja kulutuskysynnän ylläpitämiseen. Toivottavasti fyrkat ei mene ns. syöntivelkaan. Sijoittajien luottamus ja kurssit rapisivat alas Puolan pörssissä välittömästi tempauksen jälkeen.

Valtion mielestä pakolliset eläketilit eivät ole yksityisen omaisuuden suojan piirissä, koska valtio joutuu kantamaan lopulta kaikki riskit eläketurvassa. Puolan eläketilien alkuperäinen ajatus kuitenkin oli juuri täydentää maan kehnoa eläketasoa ja vähentää julkisen talouden riskejä väestön vanhetessa. Ne paljastuivat sudeettirahastoiksi, jotka palasivat valtion hellään huomaan, kun suhdanteet ja politiikka muuttuivat. Oikeudellisia kysymyksiä ei ole vielä puitu loppuun asti.

Eläketili tuli, eläketili meni! Kaappausten vaikutukset näkyvät aikanaan heikennyksinä puolalaisten eläkkeissä, jos parannuksia muihin etuuksiin ei tehdä. Niissä maissa, missä eläkkeisiin tarkoitetut rahat ovat alttiina kaappauksille, tauti todellakin on edennyt epidemiaksi asti. Suomalaisilla on tähän toimintaan sopiva kansanviisaus: helpotus housuihin talvisäässä lämmittää vain pienen hetken.

Sosiaalisesta ulottuvuudesta toisiin maailmoihin

Ne meistä, jotka elävät niin sanotussa reaalimaailmassa, ovat tottuneet hahmottamaan ympäristöä neljän ulottuvuuden kautta: pituuden, leveyden, syvyyden ja ajan. Oma paikka maailmankaikkeudessa löytyy yleensä näitä elementtejä pallottelemalla.

Viime viikon Brysselin matkan aikana TELAmiehen aika-avaruus kaareutui omituisesti. En tiedä johtuiko se ydineurooppalaiseen lounaaseen rouhittujen huhtasienien jäämistä yhdistettynä hotellihuoneessa töllöttämäni Star Trek Into Darkness -elokuvan kvanttisulkeisiin.

Aika ainakin häviää tarkkaillessa sydäneuroopan pulssia. Tapaamisia ja kokouksia on minuuttiaikataulun mukaan. Lisäksi kaupungin logistiikka asettaa rajoitteita, sillä vaikka tiedät koordinaatit, päivä loppuu yleensä kesken. Näppäimistön reunallekin voi hukkua. Informaatiovirran perkaamisessa vierähtää tuokioita, kotvia ja toveja.

Joidenkin teoreettisen fysiikan käsitysten mukaan oman maailmamme ulkopuolella sijaitsevia ulottuvuuksia ja näissä sijaitsevia rinnakkaistodellisuuksia voi olla jopa rajattomasti. Ei olekaan enää kerettiläistä sanoa, että Brysseli on kuin toinen maailma, sillä komissio julkisti eilen (2.10.2013) itsekin uuden ulottuvuuden tiedonannon. 

Euroopassa on menty velkakriisin aikana talous edellä, jolloin niukkuusdoktriinin sosiaaliset seuraukset ovat jääneet vähemmälle seurannalle. Talous- ja rahaliiton sosiaalinen ulottuvuus on ollut EU-politiikan agendalla jo jonkin aikaa. Se on ollut mukana sen tiekartan piirtäjäksi valikoituneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Herman Van Rumpuyn remmin esityksissä. Komissiollakin on oma pitkän aikavälin pohjapiirustuksensa EMU:n tulevaisuudesta, jossa vedetään myös sosiaalipoliittisia viivoja.

Aina työmarkkinaosapuolista lähtien, sosiaalisen ulottuvuuden käsite on juuri sitä, mitä eri tahot haluavat siinä nähdä. Yhteistä on usein sosiaalipolitiikan alaan kuuluvien kysymysten nykyistä suurempi painoarvo.

EMUn sosiaalisen ulottuvuuden rakentaminen korostaa jäsenvaltioiden ja EU:n toimivaltaan liittyviä jännitteitä. Sosiaalipolitiikka, kuten sosiaali- ja työllisyysasiat kuuluvat pääasiassa jäsenvaltioiden vastuulle. Varsinkin eläketurva on kansallisen päätöksenteon ytimessä. Kysymys kuuluukin: kuinka pitkälle voidaan mennä ilman perussopimusten uusimista?

Ei kovin pitkälle, sillä vaikka tiukentunut julkisten talouksien valvonta ja ohjaus on jo kaventanut kansallista liikkumavaraa myös sosiaalipolitiikassa, on suurempi yhteisvastuullisuus ja "fiskaalinen unioni" vielä kaukaista utopiaa. Ne ovat kuitenkin mukana pitkän aikavälin visioissa. Eri maiden sosiaalipolitiikka on muodostunut jokaisen omista lähtökohdista.

Jotain kertoo sekin, että komission nettisivuilla kirjallisuuspalkinnon saajista kertonut uutinen painettiin isommalla kuin sosiaalisen ulottuvuuden tiedonanto. Tämä kuvaa myös aloitteen pohjustajan (EMPL) painoarvoa suhteessa muihin komission pääosastoihin, lähinnä talouden ja rahoituksen pääosastoon. Tiedonannon kolmessa lyhyen aikavälin tavoiteessa ei ole konkretiaa aidoista yhteisvastuullisuuden elementeistä, rajat ylittävistä talousshokkien suhdannetasaajista tai merkittävien talousuudistusten etukäteisarvioinnista. 

Hienoa (ja harvinaista) oli, että jäsenvaltioiden toimivalta tunnustettiin suhteellisen vahvalla tavalla. Suunnitelmiin kuuluu myös, että työmarkkinaosapuolet otettaisiin paremmin mukaan vuotuiseen talouden ohjausjaksoon ja maakohtaisten suositusten muotoiluun sekä EU-tasolla että kotimaassa. Mukana olisivat ne, joiden tontille monet Eurooppalaisen lukukauden teemat epäilemättä osuvat.

Sosiaalipolitiikan tuottamaa lopputulosta halutaan jatkossa mitata entistä tarkemmin. Tähän on monessa kriisimaassa varmasti inhimillisesti perusteltu tarve. Työllisyyttä, köyhyyttä ja tulonjakoa koskevia mittareita aiotaan ottaa nykyistä merkittävämmällä painolla talouden ohjausjaksoon, jopa makroekonomisen epätasapainon tarkkailun yhteyteen. Niiden rikkomisesta ei kuitenkaan toistaiseksi ole seuraamassa sanktioita.

Etukäteen kohuttu kansallisten talousuudistusten etukäteistarkastus EU-tasolla (ex-ante) on toivottavasti menossa jatkossa jo olemassa oleviin EU:n poliittisiin prosesseihin, joissa keskityttäisiin tietojen keräämiseen ja parhaiten käytäntöjen vaihtamiseen. Subsidiariteetille tulisi näin ollen vahva tuki ja merkittävien uudistusten arviointiin ei sisältyisi talouskurin kaltaisia sääntelyn elementtejä, mikä olisi enemmän kun lohdullista.

 

Usko on luja luottamus

"Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." Hebr.11:1-10

Pelolla on kiva myydä ihmisille juttuja. Herätetään primääritunteita uhkakuvilla ja ärsykkeillä, joilla saadaan aivot ylikellottumaan. Luonto avittaa meitä näin hengissäpysymisen jalossa taidossa. Sitten tarjotaan helpotusta ratkaisun muodossa. Kyse on manipulaatiosta, joka kiihottaa kuluttajan ostohalut kliimaksiin.

Voisin viitata tässä kohtaa jokin aika sitten ilmestyneeseen pankkiiriliikkeen tutkimukseen, jossa ihmiset ennakoivat elintasonsa laskua eläkkeelle ollessa ja epäilevät työeläkkeen kykyä kattaa kaikki elinkustannukset, en kuitenkaan tee sitä. Markkinointipyrähdyksiä tulee aina uusien asiamiessopimusten, tuoteinnovaatioiden ja viime vuosina erityisesti veromuutosten vanavedessä.

Edelleen voisin jatkaa kyseisen hutkinnan tavasta jättää osa tuloksista julkaisematta ja raportoida vain osa vastausvaihtoehdoista oman agendan ajamiseksi, mutta en tee sitä. Tätä kutsutaan informaatiomuotoiluksi. Mietin jo hetken palaavani pankkiiriliikkeen zombie-skenaarioon perustuvaan apokalyptiseen väestöennusteeseen, jonka jätän senkin väliiin. 

Sen lauluja laulat kenen leipää syöt – vaikka epävireessä. Pätee muuten TELAmiehenkin paasaukseen, paitsi tietysti joikun puhtauden suhteen.

Sen sijaan nostan abstraktiotasoa: puhun nyt siis epävarmuudesta, joka nousee esiin mitä erilaisimmissa kyselytutkimuksissa. Tälle ajalle on tyypillistä tunne vakauden puutteesta, joka johtaa siihen, että ihmisten on vaikea "lyödä lukkoon" mitään arvoja. Vanha Groucho Marxin heitto kertoo kaiken: "nämä ovat periaatteitani, jos ette pidä niistä, minulla on toisia".

Epävarmuus yhdistettynä alentuneisiin tulevaisuuden odotuksiin johtaa epäluuloon. Jotenkin tuntuu, että suomalainen ei luota enää kuin poliisiin ja palomieheen, jotka saavat jonkinlaisen synninpäästön.  Väestön vanheneminen ei kuitenkaan ole uskon asia. Työeläkejärjestelmä on varautunut siihen rahastoimalla osan eläkemaksusta. Plakkarissa on 150 miljardia plätää taittamaan maksujen nousupaineita. Täydelliseen rahastointiin ei pyritä: nyt ja jatkossa noin neljännes eläkkeistä katetaan osittaisella rahastoinnilla.

No, millä tulee toimeen vanhuuseläkkeellä? Vaikka tarpeet ovat koko ihmiskunnalle samat, kuluttajakansalaisen tarpeentyydytys vaihtelee. Tässä tulee triviaalijytky: eläkeaika johtaa aina jonkinlaiseen tiputukseen elintasossa. Ansioihin perustuva työeläke pitää huolta siitä, ettei tiputa korkealta. Tällä hetkellä työeläkkeen ja eläkkeellesiirtymistä edeltäneen palkan nettokorvausaste on noin 65 prosenttia.

Työeläke on elinikäinen suoritus ja yksityiset eläkevakuutukset käytännössä aina sijoitussidonnaisia. Ne loppuvat joskus, varmaankin yleensä kesken. Joku tarvitsee enemmän kuin 60 pinnaa palkasta eläkkeellä. Varsinkin jos on siirtänyt toiveitaan ja unelmiaan aina elämässä eteenpäin: joskus sitten, eläkkeellä.

Lisäeläkkeitä tulisi tarjota täydentämään lakisääteistä eläkettä, ei korvaamaan sitä. Kas, vaikka ne dissaavat meitä, minä en dissaa yksityisiä eläkevakuutuksia. Vain yksi huomautus: kulurakenteita kannattaa vertailla myös muihin säästämisen muotoihin.

Paras henkilökohtainen investointi, mitä yksilö voi tehdä, on omaan terveyteen sekä työkykyyn ja -taitoihin. Ollaan rehelisiä: jos elämme pidempään, niin osa pidentyvästä eliniästä on käytettävä työhön. Tämä ei koske vain työeläkkeitä, vaan yhteiskuntaa laajemmin.

En voi pyytää ketään uskomaan, mutta entä edes vähän luottamusta... Oma kokemukseni "kentältä" on osoittanut, että ihmisten pelot ovat suurelta osin epärealistisia ja kumpuavat epävarmuudesta. Menneiden ja tulevien eläkeuudistusten viesti ei ole epävarmuuden saarnaa, vaan tuunauksen ja hyvän huoltokirjan hoosiannaa.

Isältä pojalle: lyhyempi elämä

Nuorelle on tärkeää tuhlata elämää. Tunne määrää tahdin. Kunhan jälkeen jää hyvännäköinen ruumis, niin ei muusta väliä:  "on parempi palaa kuin hiipua pois" Jotkut onnistuvat jatkamaan nuoruuttaan aika pitkään, mutta joskus sekin väistämättä loppuu ja "seivailu" alkaa.

Viimeistään lapsen saaminen muuttaa useimpien ajattelua. Jos omalle elolle ei ole ennen syntymää antanut arvoa, tuntuu se sen jälkeen painavammalta. Elämä ei ole enää vain omaa tai jaettua; se on yhteistä.

Suomessa isät siirtävät pojilleen isoa taakkaa: vuonna 2011 vastasyntyneen 0-vuotiaan elinajanodote oli 77,2 ja naisilla 83,5 vuotta. Eroa oli 6,3 vuotta. Siihen tiivistyy paljon maailman luokan tuskaa ja piirisarjan eksotiikkaa. Ei uskoisi, kun katsoo synnytysosastolla kölliviä pötkylöitä.

Tottakai, kyse on myös biologista. Miespuoliset elävät lyhyemmän elämän läpi koko eläinkunnan. Ihmisten kohdalla luonto yrittää korjata asiaa niin, että poikia syntyy hieman enemmän kuin tyttöjä, tosin ero on marginaalinen. Naiset elävät pidempään lähes kaikkialla  maailmassa. 

Sukupuolittunut elinikä ei kuitenkaan selity pelkällä biologialla. Suomessa aikavälillä 1751-2010 eliniän gäppi kasvoi huimiin mittoihin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Miehet ovat viime vuosina kuroneet eroa jonkin verran kiinni. 

Kuten niin monessa muussakin asiassa, Suomi on elinvuosienkin suhteen jossain idän ja lännen välissä. Ruotsalaisen hyvinvointivaltion hyvää harkintaa edustaviin lagom-mittoihin emme mahdu ja Venäjä on ryypännyt riman pelottavan matalalle. Sukupuolten välinen kuilu eliniässä on harvassa EU-maassa yhtä leveä kuin kotimaassa. Miksi me poikkeamme muista?

Aikuisväestössä sosioekonominen asema eli koulutus, ammatti ja tulot selittävät eliniän poikkeamia. Kun kaikki jakautuu yhteiskunnassa yhä epätasaisemmin, on tämäkin ero vahvistumassa. Työ kuluttaa, mutta sukupuoli vaikuttaa myös ammatin taustalla, sillä työmarkkinat ovat edelleen jakautuneita miesten ja naisten töihin. Merkittävää on se, että duunarinaisten eliniän odote on pidempi kuin ylemmillä toimihenkilömiehillä. Työn luonne ei selitä tätä tyhjentävästi.

Siellä missä ihmisillä on todellisia lähtökohtien vaihtoehtoja – niitä kuuluisia positiivisia vapauksia – testosteroni tuntuukin jotenkin laiskalta tekosyyltä. Elintavat ja niihin liittyvät sairaudet tappavat, yhä useammin viina. Miehet ovat hittejä kaikissa top-kuolinsyyt listauksissa.

Itse lasken sen varaan, että vastasyntyneen elinajanodote aliarvioi aina todellista ja lopulta toteutuvaa ikäluokittaista elinikää. Odotetta laskettaessa kun oletetaan, että kuolleisuus pysyy aina nykytasolla. Oma 0,4-vuotias poikani ei siis ole tuomittu miehisyyteen tarttuneiden huonojen tapojen toistamiseen. Hyviä puolia taas kannattaa kultivoida. Kannattaa kehdata olla mies.

Esimerkillä, ympäristöllä ja laumalla on iso merkitys. Voin itse vaikuttaa eniten ensimmäiseen. Pitänee aloittaa tervehtyminen.

Silmä kirkas salamoi taas

Turkuun on aina kiva mennä – käymään. Varsinaissuomalainen charmi puree Åboriginaaliin: vessa pubikäytössä, Hesburger-hotelli ja -autonpesu, Posankka, Aurajoen suisto ja puheenparsi joka karkoittaa kaikki ihmisen puolustusmekanismit. Aina välillä se kuitenkin upottaa naskalinsa liian syvään.

Kun kyseessä kuitenkin on Suomen vanhin kaupunki, niin varmasti jokainen huomaa käyskenneltyään puolituntia "tois tai täl puol jokke", että jotain on mennyt vikaan. Historialliset palot ovat oma lukunsa, mutta ns. Turun tauti on edennyt kaupungissa pitkälle. Vanhaa rakennuskantaa on vain vähän. Uudesta ei viitsisi kirjoittaa.

Askeltaessani viime viikolla Aurajoen yli huomasin, että kulttuurimaisemaan oli ilmestynyt jotain omituista: taas uusi silta. Tulokasta kutsutaan Kirjastosillaksi, joka levittäytyy virran yli 60-prosenttisesti EU-rahoituksella. Jos fyrkkaa tihkuu alueelle jatkossakin, suosittelisin kuitenkin seuraavaksi kattamaan kerralla koko joen, jolloin lukuisten siltojen arkkitehtoninen ilme muuttuisi yhtenäisemmäksi ja skaalaedut saataisiin hyödynnettyä täysimittaisesti.

Vanha kunnon hotelli Hamburger Börs – tuttavallisemmin Böge – sai niin ikään paikallisen rakennuskannan tautiluokituksen jo 70-luvulla. Mutta rampanakin se toimi mainiona paikkana viime viikolla startanneelle Telan työeläkekoulukiertueelle. Turun iltama oli ensimmäinen syksyn viidestä alueellisesta työeläkekoulusta, jotka järjestetään yhteistyössä SAK:n, STTK:n ja Akavan kanssa.

Onko saunassa puita?

TELAmiehen laserpointteri ei väpättänyt valkokankaalla nytkään, vaikka tilaisuus oli uuden työeläkekoulun mukaista jalkautumista maakuntiin. Kohteena ovat palkansaajajärjestöjen aktiivit ja päättäjät. Ennen ryynättiin kaikki kotimaan notkot ja niemet, nyt edetään kohdennetummin.

Maailma muuttuu ja koulutustoiminta sen mukana. Myös sisältöjä on viilattu uusiksi. Eläke-etuuksiin liittyvää eläkeneuvontaa saa pääasiassa Telan jäseniltä eli omalta työeläkevakuuttajalta, mutta myös Eläketurvakeskuksesta – verkkopalvelujakaan ei kannata unohtaa (esim. työeläke.fi ja henkilökohtainen työeläkeote). 

Ainakin palautteen perusteella kaikki meni mallikkaasti. Valotin omassa puheaktissani työeläkkeiden syntyä, arvopohjaa, rahoituksen kestävyyttä ja päätöksentekoa sekä hallintoa. Vierailevana tähtenä Börssin kokoustiloissa loisti Akavan lakimies Jarmo Pätäri, jonka ajankohtaiset huomiot tulevan eläkeuudistuksen neuvotteluprosessista saivat ihmiset silmiin pistävän uteliaiksi. 

Viimeistään vuonna 2017 voimaan tulevaan eläkeuudistukseen ladataan paljon odotuksia – kaikilta laidoilta. Työeläkejärjestelmä ei olekaan mikään hermeettinen yhteiskunnan saareke, vaan sen elementit säteilevät suoraan muihin osa-alueisiin, kuten valtiontalouteen. Työmarkkinaosapuolten asema on vankka.

Huomasin Turussa, että nyt joustavan eläkeiän (63-68) alaikärajaa lähellä olevia huolestutti mahdollisen alaikärajan nousu vain heidän omalla kohdallaan. Joustavuus työstä poistumisen mallina tuskin katoaa tulevaisuudessakaan mihinkään. Vapaan valinnan sijaan on tosin esitetty pakkoakin. Työurien tulee jatkossa pidentyä myös eläkkeiden tason näkökulmasta, jos elinikä pitenee. 

Työeläkkeitä on aina tuunattu sopivaksi ajan henkeen, siksi vallankumoukselle ei ole ollut tarvetta. Uudistumiskyky ei vähennä uskottavuutta, vaikka epävarmuus voi lyhyellä aikavälillä vaikuttaa legitimiteettiin. Todellinen katu-uskottavuus lunastetaan pitkäjänteisyydellä. Kun nykyisten ja tulevien eläkkeiden riittävyyttä ja rahoituksen kestävyyttä tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena, ei voida mennä vikaan.