Kaikki maailman visionäärit - liittykää yhteen!

Vappu, suomalaisen työn juhla, ylioppilaiden tajunnan laajennus, työläisten marssiharjoitus, kevään alkusoitto ja pakanallinen hedelmällisyyden fiesta. Tämä maanantaipäivä toimii peilinä meille kaikille; juhlistuksen pohjavire ja etukeno riippuu siitä kuka peiliin katsoo. Jokainen löytää jotain omaa suomalaisesta vapusta. TELAmies syleilee koko Valpurin nimipäivän ideaa holistisesti (ei pidä sotkea väkijuomiin). 

Vappu on osiensa summa. On aika vaikeaa poimia rusinoita simasta ja asettaa yksi tapa juhlia muita korkeammalle. Toisaalta työ ei kuitenkaan ole turhaan etuliitteenä sanassa: työeläke. Työeläkejärjestelmän väriä tunnustaessa askel on vapaa ja silmä kirkas. Uskovaisten tippaleivät ovat yhteisiä.

Viime perjantaina järjestettiin Visionääri - Duuni 20X0 -kilpailun loppukaronkka Tiedekeskus Heurekassa. Ajatuksena oli saada koululaiset (yläkoulut ja lukiot) miettimään tulevaisuuden työtä, mutta myös sitä miten seuraavat 50 vuotta muokkaavat eläkedesignia. Työeläkkeen kivijalka on pysynyt 50 vuotta samana, mutta pienempiä remontteja on kyllä tehty ahkerasti. TELA ja Eläketurvakeskus edustivat yhdessä alaa Visionääri-kilpailun ideoinnissa sekä loppuraadissa.

Nälkäpelejä, superintelligenssiä ja vapaakirkkolaista työetiikkaa

Myönnetään, aihe oli vaikea. Kilpailuvastauksia ei saatu aivan yhtä suuria määriä kuin edellisinä vuosina, mutta raadin palkitsemat työt olivat erittäin kovatasoisia ja oppilaat lahjakkaita. Lisäksi voittajille ja kunniamaininnan saaneille järjestettiin workshop-tyyppinen aamupäivä Heurekassa. Pyöritin "entä sitten" -pöytää, jossa pohdittiin vapaa-ajan ja työn suhdettä sekä työuran jälkeistä etappia: eläkeaikaa. "So what" -henkeä ei ollut ilmassa!

Olin syvästi vaikuttunut siitä, kuinka fiksuja ja kypsiä kansakuntamme toivoja liipotti Heurekassa pöydästä toiseen meidän aikuisten hämmästykseksi. Lieneekö Flynn-efekti vaikuttanut siihen, että pojasta on polvi parantunut. Omien muistikuvien mukaan yläasteella eivät mielenkiinnon kohteet – ainakaan TELAmiehellä – liittyneet kirurgin opintojen yksityiskohtiin, Heideggerin filosofiaan tai oman taidenäyttelyn järjestelyihin.

Kilpailuvastauksista näkyi, että nuoret miettivät työelämää synkkien tulevaisuudenkuvien aikana. Tämän tyyppisistä kilpailuista löytyy yleensä sisäänrakennettuna ajatus nuorten visioiden toiveikkuudesta. Todellisuus on toisenlainen. Toisaalta töissä näkyi vahva työn merkityksen korostuminen talouden myllerryksessä. Luterilainen työetiikka ei ole tämän perusteella katoavaa kansanperinnettä. Työn arvostusta löytyi jopa siinä määrin, että Matti Apunenkin voi taputtaa käsiä yhteen ja lyödä vielä jalalla tahtia.

Sitoutuminen työhön ei tulevaisuudessa liity välttämättä yhteen vakinaiseen työnantajaan. Jotkut vannoivat urakkatyön ja projektitalouden nimeen. Vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön pidettiin tärkeinä. Tehdyllä työllä pitää olla myös jokin muu merkitys kuin palkan ansaitseminen. Tämähän kuulostaa jo vapaakirkkolaiselta työetiikalta. 

Oppilailla oli vielä aika tavalla matkaa eläkeikään ja aihealue monille vieras. Nuorilla on aina intressinsä myös työeläkkeissä, joka nousee mm. niiden rahoitustavasta. Perjantain pöytäkeskusteluissa kaivattiin eläkkeisiinkin yksilöllisyyttä ja joustavuutta. Nämä toiveet toteutuvat jo nyt aika hyvin: eläkeikä on joustava (63–68) ja eläkeajan toimeentulo riippuu itse tehdystä työstä. Saa nähdä, mitä toiveita Visionääri-kilpailun nuorilla on, kun he siirtyvät aikanaan työelämään?

TELAmies toivoo kaikille lämpimiä kelejä, kylmiä skumppalaseja ja erittäin hienoa vappua!

"Tää ei oo poppi - hoppi"

Viikko käynnistyi maanantaimoodissa askeltaessa Kampin parakeilta Kruununhaan hoodeille. Prestiisistä kantakaupungin miljööstä löytyy niin tieteen ja taiteen kuin byrokratiankin kehtoja. Painotus oli tieteessä, kun kiiruhdin Kirkkokadun  Tieteiden talossa järjestettyyn ja Suomen ylioppilaskuntien liiton hostaamaan Elän vain kerran - seminaariin.

Päivän agendana oli, miten työurat pidentyvät kestävällä tavalla, ja miten kaikki nuoret saavat työuransa alkuun. Jokaisen asiantuntijan puheenvuorolle oli annettu otsikko jotain suomalaista musiikkikipaletta mukaellen.

Kadotettu ikäluokka - Lost Prophets

Tilastokeskuksen Pekka Myrskylä aloitti tapahtuman heijastamalla hyvinvointivaltion tietokannoista louhitut madonluvut korkean seminaarisalin seinälle. Kaunis on nuoruutein -otsikolla hän esitti lukuina sen, että liian monille tämä "valmistautumisen" aika on ainakin yhteiskunnan vinkkelistä kaikkea muuta kuin esteettinen. 

Suomessa on nyt yli 50 000 syrjään ajautunutta, lyötyä tai jopa hakeutunutta alle 30-vuotiasta – näkökulmasta riippuen. Ei perusasteen jälkeistä koulutusta, ei opiskelupaikkaa, ei työtä, ei pieniä lapsia. Mittakaavaltaan kyse on suunnilleen yhdestä tällä hetkellä syntyvästä kokonaisesta ikäluokasta. Myrskylän todistuksen mukaan perusasteen jälkeinen koulutus nostaa nuoria pois syrjäytymisen kierteestä. Tähän savottaan on räätälöity vuoden 2013 alusta starttaava nuorten yhteiskuntatakuu.

Tilastojen puhdistavassa ja kirkkaassa valossa kontrastit osuvat kuitenkin silmään: työttömyys ja syrjäytyminen periytyy. Maassa, jossa kaikilla on periaatteessa mahdollisuus kouluttautua, vanhempien tausta vaikuttaa käytännössä valintoihin. Se ohjaa sekä hyvässä että pahassa: molemmat kumuloituvat. Kyse ei ole vain "kadotetusta ikäluokasta"; Satu Merenluodon tutkimukset Turun yliopistossa osoittivat, että opiskelijan tausta vaikuttaa myös korkeakouluopinnoissa pärjäämiseen.

Karri Miettinen kalpeanaamojen ympäröimänä Allianssi-risteilyllä

Ravistettava ennen käyttöä

 

Kaikkien saaminen mukaan siihen kuuluisaan samaan veneeseen edellyttää joskus erityistoimia erityisryhmille. Me emme tiedä tarkalleen, mitä taitoja veneessä tarvitaan tulevaisuudessa. Varmaa ainakin on, että koulutus auttaa näiden taitojen hankinnassa.

Tähän teemaan keskittyi Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin joka toinen vuosi järjestettävä risteily viikon keskivaiheilla. Itämeren aalloilla keinui noin 1 300 nuorisotyön ammattilaista. Ja kyllä – muutama nuorikin!

Lapsena ja/tai nuorena huostaanotetuilla sekä vieraskielisillä maahanmuuttajanuorilla lähtökohdat opiskeluun ovat huonommat kuin ns. normaaliutta nauttivilla, joiden tarvitsee pitää huolta vain treenikassin roudaamisesta futismutsin kauppakassin takapaksiin. Käsittääkseni kaikki saavat Suomessa peruskoulutodistuksen, mutta hyppy toiseelle asteelle jää nyt liian monilla vajaaksi.

Karri Miettinen, joka myös Paleface-nimisenä rap-artistina tunnetaan, oli Allianssi-risteilyllä jättänyt pipon pois päästä ja sovitteli nyt nuorisotyöntekijän natsoja – melkoisella menestyksellä! Epäkiitollisena toisen päivän aamuna hänen esitystään Vihapuheesta rakkauteen oli saapunut kuulemaan täysi tupa risteilyvieraita.

Harvialan koulukodissa Janakkalassa käynnistettiin pari vuotta sitten projekti, jossa lastensuojelussa olevia nuoria aktivoitiin pois passiivisesta kohteena olemisesta kohti aktiivista tee-se-itse-ajattelua. Miettisen mukaan räpäytys taidemuotona edustaa erittäin matalan kynnyksen toimintaa, jolla voidaan auttaa ja omavaltaistaa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria: "räpissä ei voi mokata". Puhelaulanta nauttii myös kovan luokan katu-uskottavuudesta. Viranomaistoiminnan tylsyys ja alentuvuus puuttuu.

 

Projekti oli selvästi innostanut siihen osallistuneita nuoria, jotka ennen projektia eivät olleet kiinnostuneet juuri mistään, luomaan ja tuottamaan omaa taidetta. Opettelemaan levytystekniikkaa, riimien kirjoittamista ja tiedon hakua, että on jotain mistä kirjoittaa. Kysyin Miettiseltä, miten tämä oli vaikuttanut heidän tulevaisuuteensa esimerkiksi koulutuksen suhteen? Hän kertoi, että muutamat olivat saaneet projektista kimmokkeen ainakin työn tekoon. Yksi toimi vartijana ja toinen teki duunia, jotta pääsisi levyttämään omia biisejä.

 

SYL:n maanantaisen seminaarin otsikko oli: Elän vain kerran. TELAmies sanoo: toinen kertakin voidaan järjestää! Ainakin, jos ajatellaan elämää vähemmän eksistentiaalisesti olemassaolon kannalta ja enemmän sosiologisesti uusina elinaikaisina alkuina ja loppuina.  Näin pienellä kansakunnalla ei ole varaa kadottaa yhden ikäluokan kokoista joukkoa nuoria. Ensi vuoden alusta käynnistyvän nuorten yhteiskuntatakuun haasteena on löytää syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, taata resurssit toimintaan ja saada nuoret pysyvästi mukaan samaan veneeseen. Uusia elämänpolkuja pitää löytää myös läpi elämän. 

TELAmies on kuollut, eläköön TELAmies

Kansantaiteilija ja valtakunnan sheriffi Andy McCoyn sanoin: kun on hyvä hevonen alla, niin maisema nopeasti vaihtuu. Moni tämän blogistin toilailuja seurannut on saattanut ihmetellä matkapäiväkirjan merkintöjen hiipumista alkuvuoden aikana. Horisonttina onkin ollut se, mitä toimistopöydän ylitse pystyy näkemään.

TELAmies luo nyt nahkaansa uudelleen. Maisema ei enää rullaa entiseen tahtiin, mutta uusi vaihde on lyöty silmään. Viime vuoden lopulla käynnistynyt organisaatiomuutos johti TELAn toimintojen päivitykseen. Putiikin kantava idea ei mennyt uusiksi: olemme edelleen alan edunvalvontajärjestö, jonka perustehtävä on työeläkejärjestelmän vahvistaminen ja sen toimintaympäristöön vaikuttaminen. Teemme nyt vain hieman erilaisia juttuja tämän saavuttaaksemme.

TELAmies kaapista ulos!

Työeläkealan hengen virtuaaliselle manifestaatiolle TELAmies-blogille tämä tarkoittaa niin ikään muutoksia. Uudelleensyntynyt tiedottaja on nyt erityisasiantuntija. Eläkeuskovaisten tittelit ovat yhteisiä, ja ei titteli miestä pahenna – jos ei kyllä parannakaan. 

Pelkkää matkapäiväkirjaa en enää pidä, käsittelen laajemmin ajankohtaisia eläkeaiheita kansainvälisellä näkökulmalla, sukupolvikysymyksiä unohtamatta. Uudet työtehtävät värittävät blogin sisältöä. Toisaalta kun katson kevään kalenteria, huomaan, että matkakertomuksiakin on luvassa... 

TELAmies tulee myös ulos kaapista! Tämä lause kuulostaa ehkä vähemmän pahaenteiseltä julistukselta, kun tarkennan, että teen blogia tästä edes omalla nimelläni. 

Matkatyön vähentymisellä on yllättävän kauaskantoisia seurauksia. Koko ruokaympyrä menee uusiksi. Hyvästi huoltoasemien nuhjuiset wieninleikkeet, tervetuloa Helsingin keskustan notkuvat noutopöydät ja sushi-buffetit.

"Voi kuinka pieninä palasina olikaan mun leipäni maailmalla"

Hiukan vakavammalla äänenpainolla: neljän vuoden reissutyön jäljet alkavat näkyä vasta nyt pienen tuumaustauon aikana. Noin 450 puhetilaisuuden, kymmenien tuhansien ajettujen kilometrien ja kotoa poissa oltujen viikonloppujen jälkeen olo on aika tyhjä. Jatkuva lähteminen ja tuleminen kadottaa perspektiivin ns. arkielämään. Päivääkään – enkä vitostiellä ajettua yötä – en vaihtaisi pois. Matkustus myös koukuttaa pidemmän päälle. 

Työn tekivät arvokkaaksi ne ihmiset ja sidosryhmät, joiden luo ilmestyin saarnaamaan. Ne, joiden tarinoita ja kysymyksiä tässäkin blogissa on käsitelty. Kiitos teille kaikille kärsivällisyydestä, tarkkaavaisuudesta ja läsnäolosta! Aion pitää jatkossakin Ihmisen keskiössä.

Entä uskollinen Auris? Rautahevonen pääsee osa-aikaeläkkeelle kalliolaiseen parkkiluolaan. Kronologista ikää on vähän, mutta ei ne vuodet vaan mailit. Minkä Auris silti omalle luonnolleen voi: "kuin mustan maalikuoren alla sydän pakahtunut ois". 

Ok, nostalgia on pieninä annoksina terveellistä, mutta TELAmies katsoo aina eteenpäin...

Civis TELAmies Soopelin ja karppauksen jäljillä

"Feissareita väistelen aina arkipäivisin", hyräilin matkalla TELAn pääkallopaikalta Kampista Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan toimistolle ydinkeskustaan. Mannerheimintien alkupäässä sijaitseva Uusi ylioppilastalo kuuluu Helsingin kortteliperinteessä nimettyyn Soopelin kortteliin. Vielä eksoottisempaa nimeämispolitiikkaa edustavat esimerkiksi Kirahvi ja Hyeena. Ei nimi korttelia pahenna.

TELAmies sukelsi HYY:n edunvalvonnan kanssa työeläkkeiden laajaan oppimäärään: sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus kiinnosti erityisesti. Aihe onkin ajankohtainen, sillä viikko sitten työmarkkinaosapuolet sorvasivat työurien pidentämistä ja työeläkkeiden lyhyen aikavälin rahoitusta koskevan työurasopimuksen. Aina, kun työeläkejärjestelmää viilataan uuteen uskoon, sillä on omat vaikutuksensa myös nuoriin, eli tuleviin eläkeläisiin. 

Uuden reformin on tarkoitus tulla voimaan viimeistään vuoden 2017 alussa. Sukupolvikysymysten ajankohtaisuus korostuu lähivuosina. Työeläkkeiden maksutaso on nyt sovittu vuoteen 2016 loppuun. Väestön vanhenemisen aiheuttama nousupaine on meillä huomattavasti pienempi kuin suurimmassa osassa muita Euroopan maita. Tulevaan on varauduttu. Tästä huolimatta, maksuvajetta on meilläkin pitkässä juoksussa. Eliniän pidentymisen aiheuttamaa painetta puolestaan purettiin vuonna 2005 säädetyllä elinaikertoimella. 

Elinaikakertoimen Kahdeksan surmanluotia

Elinaikakerroin on vuodesta 2010 eteenpäin muuttanut alkavat työeläkkeet vastaamaan ihmisten eliniän kehittymistä. Jos kansalaiset elävät pidempään, mihin kaiketi kaikki hyvinvointivaltiot pyrkivät, ansioeläke muutetaan vastaamaan pidentynyttä elinikää. Eläkettähän maksetaan ihmisille tässä tapauksessa aiempaa pidempään. Jos elämä ei pitene, ei elinaikakertoimellakaan ole vaikutusta.  Mekanismin julkilausuttu tavoite ei kuitenkaan ole leikata työeläkkeitä, vaan kepittää suomalaisia käyttämään osa meille lankeavasta pidemmästä elämästä työhön.

Ylioppilaskunnan pitkän pöydän ääreltä heitettiin ilmaan mielenkiintoinen kysymys, johon TELAmies soopelin ahnaudella tarttui: mitä jos elinaikakerroin laskettaisiin miehille ja naisille erikseen? Elinaikakerroin lasketaan 62 vuotta täyttäneiden elinajanodotteesta, jonka kohdalla on noin 5 vuoden ero miesten tappioksi. Vastasyntyneen poikalapsen elämän taival on jopa noin 6 vuotta lyhyempi. Voidaan sanoa, että miesten eliniänodotteessa on edelleen suhteessa naisiin – Mikko Niskasen hengessä – Kahdeksan surmanluodin tekemää reikää. 

Suomen työeläkejärjestelmä on tasa-arvoinen: miehillä ja naisilla on sama eläkeikä, toisin kuin monissa muissa maissa, ja työeläkkeen kertymisen säännöt ovat kaikille samat. Eläkkeen taso naisilla jää silti huomattavasti pienemmäksi, mikä johtuu työmarkkinoiden vinoutumista. Jos elinaikakerroin laskettaisiin sukupuolille erikseen, taitaisi se leikata miesten eläkkeitä nykyistä enemmän. Sillä vaikka 62-vuotiaan eliniänodotteessa on nyt isompi ero naisten hyväksi, miehillä on tässä asiassa enemmän skarpattavaa – vai pitäisikö sanoa ajan hengen mukaisesti karpattavaa – kuin naisilla. 

Vaikka keskiolutta ei tulevaisuudessa laimenneta, eivätkä karaoke-spinningit täyty jatkossakaan jässiköistä, luulen, että yleinen elintapojen muutos terveellisempään suuntaan jatkuu. Voin tietysti olla väärässä; muutosta ei tapahdu miesten kohdalla tai naiset löytävät vielä uuden vaihteen eliniän nousuun. Lääketieteen kehityksellä on tietysti myös merkittävä vaikutus eliniän pidentymiseen. No, ravinto ainakin näyttää kiinnostavan monia. Väittelin viime torstaina erään entuudesta tuntemattoman eläkeläismiehen kanssa karppauksesta Salven lounaalla. TELAmies ei passaa lettupäivää, mistä voi lukea oman suhtautumiseni em. hiilareiden näivettämiseen.

Työeläkeajan lyhyt historia

Hiljaa virtaa Keravanjoki. Esikeväinen sumu saatteli viime perjantaina paikallisjunantuoman matkaan Tikkurilan asemalta. Joen pinnan sulavasta jäästä syntyvä iloinen veden solina nosti mieltä muuten niin harmaassa Vantaan kaupunginosassa. Päämääränä siinsi maamme pedagoginen kolossi eli Tiedekeskus Heureka. Joviaali tieteen alttari, jossa voi tällä hetkellä tutustua vaikka 20X0 - Matka tulevaisuuteen näyttelyyn työeläkejärjestelmän 50-vuotisjuhlan hengessä.

Eläkesielun omaavan TELAmiehen moraalinen tuki, bestis ja lohdun lähde – työeläke – täyttää siis armon vuonna 2012 heinäkuun ensimmäisenä päivänä pyöreitä vuosia. Kultainen keski-ikä on täällä! Sosiaalivakuutuksen ympyrä tuskin sulkeutuu em. päivämäärän jälkeen. Ikävaiheeseen kuuluvia kuumia aaltoja hohkaa nytkin monelta suunnalta, kun kolmikanta vääntää pakettia kasaan työuraneuvotteluissa. 

Eläketurvakeskus järjesti viime perjantaina Heurekassa juuri painosta tullutta työeläkkeiden historiateosta käsittelevän seminaarin: Mitä voimme oppia menneestä? Matti Hannikaisen ja Jussi Vauhkosen monumentaalisen työn tulos on muuten nimetty varsin osuvasti: Ansioiden mukaan. Eläketurvakeskuksen johtaja Jukka Rantala veisteli tilaisuuden aluksi historiikin olevan varsinainen häräntappoase. Opus kieltämättä on aikamoinen tiiliskivi (553 sivua), mutta eihän suurta tarinaa pienempiin kansiin saa mahtumaankaan?

                         Kirjoittaja Matti Hannikainen ja Ilmarisen Jaakko Kiander 

                               pitävät (kirjaimellisesti) järjestelmää pystyssä.

Muutospaineita ja eläkejargonia

Seminaariin oli valittu kolme erilaista tulokulmaa menneisiin vuosiin. Historioitsija Hannikainen vei meidät aikamatkalle, jossa pääsimme aina 1800-luvun syytinkivuosista työeläkejärjestelmän kasvuvuosiin ja lopulta nykyiseen globaalin sopeutumisen aikaan. Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander varoitteli maalaamasta liian synkkiä uhkakuvia työeläkejärjestelmän pitkän aikavälin kestävyydestä: Suomessa kriisitietoisuus talousmyllerryksen keskellä on huipussaan, vaikka emme ole esimerkiksi Kreikan nykytilanteen kaltaisessa alhossa. 

Sanotaan, että se, joka ei tunne historiaa on tuomittu toistamaan sitä. Historia 50 vuoden ajalta on kuitenkin kunniallinen tämän päivän näkökulmasta: työeläkkeelle asetettu tehtävä toteutuu hyvin. Eläketurva on silti aina muuttunut ajan hengen vaatimusten mukana, kuten historiiikista nähdään. Työeläke-etuuksien kivijalkaan, kuten ansiosidonnaisuuteen ja etuusperusteisuuteen ei kuitenkaan ole koskettu. Kerran valitulta tieltä onkin vaikea tehdä radikaaleja syrjähyppyjä. Ilmiölle löytyy hienompikin termi: polkuriippuvuus. Tehdyt järjestelmävalinnat ohjaavat tulevia valinnanmahdollisuuksia. 

Helsingin Sanomien politiikantoimittaja Teija Sutinen puolestaan puhui median ja työeläkejärjestelmän välisestä suhteesta. Hän valitteli eläkeasioiden yleistä monimutkaisuutta ja sitä, että alan asiantuntijoiden ulkopuolelta tulevia mielipiteitä lyödään joskus "Pentikäisen vakuutusoppaalla" päähän. Sutinen kertoi myös median tiedonvälitystehtävästä ja elinaikakertoimesta, jonka viestimisessä suurelle yleisölle ovat toimittajat yleisesti hänen mielestään epäonnistuneet. Toimittajan vinkkelistä myös uudenlaisen avoimuuden ja toiminnan läpinäkyvyyden vaatimukset koskettavat yhä enemmän myös työeläkealaa – kuten olemme viime viikoina saaneet Helsingin Sanomistakin lukea.

Kuulen aika usein kommentteja työeläkeasioiden monimutkaisuudesta. Alan syvällinen ymmärtäminen vaatiikin monen asiakokonaisuuden hallintaa. Paljon on myös merkitystä sillä, miten puhutaan. Joskus menneinä vuosina eläkeasiantuntijoiden kielenkäytön koukeroisuutta on verrattu munkkilatinaan tai muinaiskreikkaan. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa – eläkeslangi on paljon vaikeaselkoisempaa. Tässäkin on viime vuosina tapahtunut huomattavaa edistystä.

Kansalaisten mahdollisuudet saada tietoa työeläkejärjestelmän toiminnasta tai omista eläkkeistään ovat parantuneet huimasti. Tänä päivänä tietoverkot pullistelevat eläkeinformaatiota! Työeläkejärjestelmän ja verkon käyttäjien tuottamaa materiaalia. Lähdekritiikkiä voi harjoittaa kummassakin tapauksessa, jos siltä tuntuu. Tämän vuoden aikana suomalaiset saavat myös ensimmäiset koko työuran käsittävät työeläkeotteet. Jokainen meistä voi koska tahansa tarkastaa omat tietonsa nettipalvelun kautta.

Ei makean veden maistereille

Mikä lie hongkongilainen lentsu tai possuflunssa iskenyt TELAmieheen puolitoista viikkoa sitten? Sängyn pohja tuli tutuksi – mikä onkin mukavaa vaihtelua ojan pohjaan. Vitsi, vitsi.

Tautien virologiset referenssit eläimiin tuntuvat jotenkin osuvammilta kuin kaukomaiden nimet. Viikon mittaisen vatsataudin jälkeen olo on kevyt kuin linnulla ja korkea kuume todellakin vie mielen pahnanpohjimmaisiin syövereihin. Aina ei taudinkuvauksissakaan tarvitsisi lähteä Kaakkois-Aasiaan asti, esimerkiksi riihimäkeläinen kuulostaa jo aika uhkaavalta yleisvaaralliselta tartuntataudilta.

No, ei tästä enempää, mutta tämä vuodatus toimii kirjaimellisesti meriselityksenä sille, miksi viimeisessä blogikirjoituksessa lupaamani helmikuun "risteilyteemakuukausi" jäi nyt vajaaksi. TELAmies ei turhia hölläile!

Merimiesten eläkelaki – MEL-mies on eri mies!

Pääkallolipun alla ei ole kuin vapauksia, mutta Suomen väreissä seilattaessa löytyy jo oikeuksiakin. Näiden ääripäiden välille mahtuu toki myös eksoottisiin ja vähemmän eksoottisiin maihin ulosliputettuja laivoja, joilla on suomalaista miehistöä. Merimieseläkekassa (MEK) hoitaa merenkulkijoiden lakisääteistä eläketurvaa.

Monelle maakravulle ensimmäisenä merimiehistä mieleen tulevat risteilytyön uutterat ammattilaiset Itämerellä. Isot pojat ovat kuitenkin kertoneet, että kauppalaivojen tonnistoissa saavutetaan seilorien katu-uskottavuusmittarilla varsin korkeita lukemia.

Eläkeasioissa noudatetaan merilläkin yleensä sen maan lainsäädäntöä, minkä "värejä tunnustetaan". Poikkeuksiakin löytyy esimerkiksi lähetettyjen työntekijöiden kohdalla, jonka lisäksi ulosliputettujen paattien raitapaidatkin on mahdollista vakuuttaa Suomessa. Merimieseläkelakia (MEL) sovelletaan pääsääntöisesti työntekijään, joka tekee merimieslain määrittelemää työtä ulkomaanliikenteeseen käytettävässä suomalaisessa kauppa-aluksessa. Risteilylaivojen trubaduurit, artistit ja muut esiintyvät taiteilijat kuuluvat TyEL:n piiriin. 

MEL-laki vuodelta 1956 on työeläkejärjestelmän isähahmon Teivo Pentikäisen pioneerityön tulos.TEL-järjestelmä yksityisen sektorin palkansaajille tuli voimaan myöhemmin vuonna 1962. Tänä päivänä merenkulkijoiden eläkedesign on hyvin samantyyppinen kuin esimerkiksi yksityisaloilla – tosin mielenkiintoisia erojakin löytyy!

Esimerkiksi vanhuuseläkeikä on erilainen. Yleinen eläkeikä on sama kuin muillakin eli joustava 63–68 vuoden välillä. Päällystöön kuuluva voi kuitenkin siirtyä vanhuuseläkkeelle aikaisintaan 60-vuotiaana ja miehistöön kuuluva 55-vuotiaana. Miehistön eläkeikä (55 v.) edellyttää 35 merimieseläkelain mukaista palveluvuotta ja päällystön eläkeikä (60 v.) 30 vuotta. 

Lisäksi eläkettä kertyy 0,1 prosenttia (MEL:n erityiset karttumaprosentit) paremmin kuin muualla, jos vanhuuseläkkeelle siirtyminen tapahtuu suoraan merimieseläkelain mukaan vakuutetusta työstä. Merimies ja hänen työnantajansa maksavat kumpikin 11,2 prosentin suuruista lakisääteistä eläkevakuutusmaksua. Työntekijän osuus on siiis noin kaksinkertainen siihen nähden, mitä TELAmies makean veden maisterina maksaa omasta palkastaan. Toisaalta verotus poikkeaa myös olennaisesti meistä mantereen tallaajista.

Eesti on my mind

                             Helsinki tuli Tallinnaan -  vai miten päin se oli?

Ylimmillä lauteilla konferenssikannen lämmössä, eräänlaisena painolastina, päivystää aina silloin tällöin myös TELAmies. Lautturintutkinto on viime vuosien aikana suoritettu kiitettävin arvosanoin. Leimaa on lyöty passiin kaikkien varustamoiden väreillä. Laivaseminaarit ovat näin alkuvuodesta vallanneet elintilaa kalenterissa. Tämän johdosta pyhitän helmikuun blogitekstit eläkeasian lisäksi risteilykulttuurille. Yksi kirjoitus on jo pohjalla.

Kuukauden aikana ankkuroidun mm. Viron eläkejärjestelmän kylkeen ja teen sukelluksen merimiesten ja -naisten omaan eläkelakiin (MEL). Monille suomalaisille risteilyyn tiivistyy reissaamisen perusfilosofia: päämäärä ei ole tärkeintä, vaan itse matkanteko. Risteilyisännän elkein heitän klubitakin niskaan ja kantapäät kopisevat yhteen: mukavaa matkaa – trevlight resa! 

Viro on meitä lähellä – katsokaa vaikka vain autojen rekisterikilpiä Helsingissä. Noin miljoona suomalaista matkustaa myös toiseen suuntaan. Suurin osa Itämeren aaltojen keinuttamana. 

Tallinnan satama-alueelle astuessa ulkopuolisen silmiin osuu ensimmäisenä varsin laaja alue joutilasta maapääomaa. Pittoreskin vanhan kaupungin ja laivaterminaalien väliin jää eräänlainen ei kenenkään maa. Arkkitehtuurin jumala on 90-luvun alun hulluina vuosina pelannut rakennuksilla noppaa: aivan kuin suoraan taivaasta olisi ropissut alkoparakkeja ja kansainvälisiä herrasmiesten klubeja. Niiden ohittaminen ei tee tiukkaa – TELAmiehellä ei ole "poron"sarvia. 

Jokin aika sitten olin puhumassa joustavasta eläkkeelle siirtymisestä STTK Satakunnan alueen loistavalle porukalle M/S Baltian Prinsessan hovissa. Iso osa heistä toimi julkisella sektorilla, joten tilaisuudessa käytiin läpi sieltä eläkkeelle siirtymiseen liittyviä erikoisuuksia. Viikon vikatikki -blogi käsitteli näitä asioita tällä viikolla – ei siis enempää tästä. Yleisöstä heitettiin myös kysymys: miten eläkemaailma pyörii kokoustilojen ikkunoista siintävässä Virossa?

Viron eläkejärjestelmä – tule pensionile!

Naapurimaan eläkejärjestelmä poikkeaa merkittävästi Suomen mallista. Lakisääteistä minimiturvaa tarjoaa kansaneläke ja ansioperusteista työeläke Suomen tyyliin, mutta paikalliseen eläkedesigniin kuuluu myös pakollinen rahastoeläke sekä vapaaehtoinen täydentävä lisäeläke. Miesten eläkeikä työeläkkeissä on tällä hetkellä 63 vuotta ja naisten 61 vuotta, mutta se nostetaan myös naisilla 63 vuoteen lähivuosina.

Jokainen virolainen työntekijä on samalla myös eläkesijoittaja ja osittain vastuussa oman tulevan eläkkeensä tasosta omilla rahastovalinnoillaan. Samaan tapaan kuin Ruotsissa, jossa yksilölle on niin ikään siirretty vastuuta lakisääteisestä eläketurvasta. Pakkosijoittaminen esiteltiin vuonna 2002, jolloin kaikki 1983 ja sen jälkeen syntyneet adoptoitiin mukaan malliin – tätä ennen syntyneet saivat päättää asiasta. 

Uudistuksen kelkkaan on lähtenyt lähes 90 % työvoimasta, joten lehtien taloussivut luetaan naapurimaamme aamiaispöydissä varmaankin meitä tarkemmalla silmällä. Skandinaaviset finanssijätit näyttävät olevan hyvin edustettuina rahastovalikoimassa. Olisi mielenkiintoista tietä, miten sijoituspäätökset ovat onnistuneet? Finanssikriisin laineet löivät Baltiaan 2009–2010, jolloin pakolliset maksut rahastoihin keskeytettiin väliaikaisesti.

Vuonna 2009 lakisääteisestä eläkettä maksettiin keskimäärin 305 euroa kuukaudessa, joka oli noin 46 prosenttia keskimääräisen palkansaajan nettotuloista. Ennusteiden mukaan eri eläkkeet tulevat muodostamaan yhteensä noin 50 prosenttia eläkeaikaa edeltäneestä toimeentulosta. Suomessa keskieläke on euromääriä vertailtaessa noin nelinkertainen Viroon nähden. Meillä on työeläkkeissä perinteisesti tähdätty  60 prosentin korvaustasoon työuran loppupalkasta. TELAmiehen ikäluokkaan kuuluvien kolmekymppisten pitää tosin työskennellä nykyistä pidempään saavuttaaksemme tämän tavoitteen.

Eläkkeiden indekseistä kiinnostuneille mielenkiintoinen tieto on, että Virossa kerran vuodessa tehtävässä indeksitarkistuksessa painotetaan hintojen muutoksen lisäksi valtiolle tilitettyjen sosiaaliturvamaksujen kehitystä. Jos talous sakkaa pahasti, indeksikorotukset jätetään tekemättä.

Risteilyn kansallisia erikoisuuksia

Itämeri on rymistelyn, mutta myös arkimatkailun näyttämö. Sinisillä, punaisilla ja jopa seniorien "kultaisilla linjoilla" varustamoiden lähiökorttelin kokoiset ylpeydenaiheet halkovat hitaasti mutta varmasti Suomenlahtea. Laivaristeily toimii naapurimaidemme hetkittäisenä sulatusuunina. Vain tuon ohikiitävän hetken ajan olemme yhtä risteilykansaa.

Lauttamatkustajan rooliin solahtaa aika vaivattomasti. Heti pakollisen laivaanastumispotretin jälkeen, risteilyisännän heissan-huutojen unohtuessa taka-alalle, upottava kokolattiamatto tuntuu automaagisesti viettävän kohti verovapaan kauppalan houkutuksia. Vapaan maailman hyllyt helisevät laivanmoottoreiden käynnistyksessä. Wärtsilässä on voimaa – edelleen!

Kansakuntamme pitkäkestoiseen muistiin on tatuoitunut tiettyjä risteilyriittejä. Buffet-hulluus on varsin yleinen mielenhäiriö ja sitä seuraava ähky suosittu huvitus. Erikoisuuksiin kuuluu myös aamuyön kujanjuoksu laivan käytävillä, joka taas saattaa joillain johtaa lyhytkestoisen muistin katkokseen. TELAmies ei risteile, vaan matkustaa. Tukholmaan suuntaaville Reissu-Lasseille ja -Liisoille voin vinkata, että tällä hetkellä erään norjalaisen halpalentoyhtiön siivet vievät Helsinki-Vantaalta kansankotiin laivaristeilyä halvemmalla – ja nopeammin.

Viikinkilaiva parkkeeraa Tukholman keskustan tuntumaan. Aivan muutaman minuutin kävelyn, tai potentiaalisesti kaikin puolin hasardin taksimatkan, päässä Slussen yhdistää prestiisin vanhan kaupungin trendikkääseen Södermalmiin. Betonisen eritasoliittymän suojassa majaili  60- ja 70-luvuilla Slussenin sissejä eli niitä suurien ikäluokkien suomalaisia maahanmuuttajia, jotka eivät kotoutuneet toivotulla tavalla. Viime vuonna Slussen päätettiin purkaa. Sissitkin taitavat taistella jo muilla rintamilla.  

Sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta

Ammattikorkeakoulukentän vuoden alun toiminnan sähköistää kirjaimellisesti Lähtölaukaus. Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liiton SAMOK ry:n starttiristeilyllä puhuttivat mm. korkeakoulu-uudistus, koulutuksen tehostaminen ja vaalit – pääasiassa tulevat kunnallisvaalit. Onhan ammattikorkeakoulujen sijoittuminen maantieteellisesti myös aluepolitiikkaa. Tehostamisella voidaan tarkoittaa montaa asiaa, kuten esim. työurien pidentämistä alkupäästä: jouhevampaa siirtymistä korkeakouluopintoihin ja lopulta myös nopeampaa valmistumista. 

Oma puheenvuoroni käsitteli ikäluokkien asemaa työeläkejärjestelmässä. Ovatko ahneet suuret ikäluokat viemässä koko potin, jolloin notkean ketterille pienille ikäluokille ei jäisi mitään? Tämän tyyppiseen trollaukseen törmää aina silloin tällöin. Työeläkejärjestelmä ei perustu pyramidipeliin. Jokainen on vuorollaan maksajana ja saajana. 

Olen itsekin 70-luvun lopulla syntynyt. Samana vuonna Elvis kuoli ja Tähtien Sota sai ensi-iltansa. Vaikka TELAmies on "firman mies", tiedän että minunkin ikäluokalleni maksetaan aikanaan työeläkettä työurani perusteella. Saadakseni nyt eläkkeelle siirtyvien suurten ikäluokkien tasoisia eläkkeitä, minun täytyy tehdä nykyistä pidempään töitä. Elinaikakerroin pitää tästä huolen. Jos elämme aiempaa pidempään, osa eliniästä on käytettävä työhön.

Hankalia asioita ei pidä kuorruttaa sokerilla. Työeläkejärjestelmällä on maltillinen kestävyysvaje pitkässä juoksussa. Tästä ei vielä voi vetää johtopäätöstä, että taivas tippuu Suomessa niskaan ja tulevaisuus löytyy taas ruotsalaisesta kansankodista, kuten viimeisimmän suuren muuttoliikkeen aikaan. Hienoa oli, että M/S Mariellan konferenssikannelle poistui tilaisuuden jälkeen hieman säikähtäneitä indeksiherätyksen saaneita ja asiasta innostuneita loistavia opiskelija-aktiiveja.

Itä-Pasilan Odysseia

Aamu alkoi makoisasti räntäsateen piiskaamalta raitiovaunupysäkiltä. Tuttu HSL:n rautahevonen 7B puski määrätietoisesti läpi rospuuton. Helsingin seudun liikenne kampanjoi parhaillaan matkarauhan puolesta: kuluva vuosi on pyhitetty matkustusturvallisuudelle. Naamakirjassa kerätään toiveita rauhanajan saavuttamiseksi. TELAmies symppaa ja propagoi hankkeen puolesta. Rintamalinjan toisella puolella diapam-desantit ja carillo-kamikazet käyvät omaa sotaansa tuulimyllyjä vastaan.

Matka Itä-Pasilaan vei vuoden ensimmäiseen puhetilaisuuteen. Työstä vieroittuminen ei aivan onnistunut joululomalla, vaikka maalla luonnonolosuhteet ja Fortum Oyj koettivat parhaansa pitää allekirjoittaneen blogistin erossa sähköisestä maailmasta. Tästä vastentahtoisessa retriitistä huolimatta PowerPoint-sulkeiset palasivat nyt mieleen pätkittäin.

Itä-Pasila on erikoinen paikka. Vielä kun löytäisi aina perille etsimäänsä. Moneen korkeustasoon 1970-luvun betonivallankumouksessa rakennutussa kaupunginosassa on merkittävä määrä virastoja ja laitoksia, aina Hovioikeudesta Eläketurvakeskukseen. Sirkushuveja edustaa Messukeskus. Eräänlainen tivoli sijaitsee myös Keski-Pasilan rautatieasemalla.

Tuona aamuna löysin lopulta tieni Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n rakennukseen. Se on sitoutumaton valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja, jonka jäsenistöön kuuluu merkittävä joukko nuoriso- tai kasvatusalan järjestöjä. Allianssi järjesti juuri varjopresidentinvaalit koululaisille. Mielenkiintoista on myös se, että järjestö edustaa nuorten näkökulmaa ja ääntä tänä vuonna istuvassa työeläkeindeksityöryhmässä.

Kuka pelkää indeksimiestä?

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työryhmän pohtimaan ikuisuuskysymystä työeläkeindeksin rakenteesta. Tällä hetkellä työeläkeindeksissä hintojen paino on 80 prosenttia ja palkkojen 20 prosenttia. Monien eläkeläisjärjestöjen mielessä on ollut indeksin muuttaminen takaisin palkojen suuntaan esimerkiksi 50/50-painotuksella. 

TELAmies on sitä mieltä, että nuorten pitää voida luottaa siihen, että hekin saavat kohtuulliset työeläkkeet kohtuullisin kustannuksin. Kyse on sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Monien eläkeläisjärjestöjen ajama työeläkeindeksin muutos rokottaisi erityisesti pienten ikäluokkien edustajia, eli nostaisi maksuja tai huonontaisi tulevien eläkkeiden tasoa merkittävästi (ks. tarkemmin). Riippuen tavasta, jolla muutos palkkaindeksin suuntaan rahoitettaisiin.

Indeksikeskustelua voi seurata oman maakuntalehden mielipidesivulta – viikosta toiseen. Tunteen paloa löytyy, vaikka indeksimuutos ei paranna merkittävästi pieniä työeläkkeitä saavien asemaa – puhumattakaan pelkkää minimiturvaa saavista, joiden eläkkeet on sidottu 100-prosenttisesti hintoihin.

Indeksikeikauksen eturintamassa ja äänessä eivät yleensä ole pienten ikäluokkien edustajat. Näillä näkymin indeksityöryhmän kokoonpanossa eläkeläisedustajia on kolme ja nuorison tasan yksi: Allianssi.

TELAmies Simo tien päällä Hampurissa, Lyypekissä ja Travemündessä

Työeläkealan hengen myyttisen manifestaation – TELAmiehen – matkapäiväkirjaan merkintänsä tekee nyt TELAmies Simo mielenkiintoiselta ja elämänmakuiselta Saksan reissultaan: 

"Mä oon rekkamies, keikalla alas, tonneja takana, rautaa alla. Jo poikana päätin, mä oon rekkamies, vaikka moni saa puuronsa helpommalla. Mä oon...”, näin tunnelmoi Matti Esko vuonna 1986 levyttämässään uransa tunnetuimmassa laulussa Rekkamies. Kappaleen ovat säveltäneet ja sanoittaneet parivaljakko Esa Nieminen ja Juha Tapaninen.

Matka Lyypekkiin alkoi lauantaina 17.12.2011 Helsinki-Vantaan Lentoasemalta, mistä allekirjoittanut TELAn tiedottaja Simo Hynninen ja AKT:n aluetoimitsija Ari Lehtola Lahden aluetoimistosta suuntasivat matkansa Hampurin kautta kohti Lyypekkiä ja Travemündeä Tarkoituksenani oli tiedottaa eläkeasioista cemt-kuskeille ja muille rekkamiehille kansalaisuuteen katsomatta.
.
Cemt-kuljettajat asuvat pohjoisessa Saksassa, mutta ajavat pääasiassa suomalaisten työnantajien kuljettajina EU:n alueella eli ovat cemt-kuljettajia. Nimitys on peruja EU:n liikenneministereiden kokouksesta, jossa aikoinaan sovittiin, että kolmannessa maassa rekisteröity auto voi hoitaa kahden maan välisen kuljetuksen.

Ne kuljettajat, joita tulisimme kohtaamaan, hakevat kuormansa lähinnä Lyypekin ja Travemünden satamista ja ajavat sen johonkin määränpäähän EU:n alueella. Paluumatkalla tuodaan pohjoiseen päin huolintaliikkeen toinen kuorma. Kun kolme vuotta sitten, kun tein ensimmäisen matkani Saksaan, Suomalaisia cemt-kuljettajia on arviolta noin 60, nyt enää noin 30. Autoja on ”ulosliputettu”, eli siirretty muiden maiden rekisteriin.

                               Suomalainen rekka matkalla kohteeseensa

Saarnamies Hampurin merimieskirkolla

Heti kentältä selvittyämme suuntasimme Hampurin merimieskirkolle. Kirkon vapaaehtoinen työntekijä innostui tulostamme. Hampurissa on paljon suomalaisia, jotka lähestyvät eläkeikää ja heillä kuuluu työhistoriaan työskentelyä myös Suomessa. Eläketiedon tarve on suuri. Miten Suomesta mahdollisti saatavaa eläkettä haetaan?  Mikä on eläkeikä Suomessa? Kahvin ääressä jaoin tietoa paikallaolijoille ja jätin Työeläke ja muu sosiaalivakuutus kirjaa kirkolle. Pyysin työntekijää kertomaan kirkon asiakkaille, että heidän tulee olla yhteydessä Eläketurvakeskukseen eläkkeeseensä liittyvissä asioissa.Suusta korvaan tapahtuvalla eläketiedotuksella on tarvetta ainakin Hampurin suomalaisten parissa. 

              Työeläke ja muu sosiaalivakuutus kirjat olivat tarpeen Hampurissa

Lyypekissä ja kuljetusalalla tuulee

Lyypekissä menimme heti suomalaisten kuskien autohoffille. Paikalla olevien kuskien keskuudessa vallitsi vähän masentunut mieliala, sillä alkava lama näkyy myös Suomesta tulevissa kuljetuksissa.

Autoja tulee useasti tyhjänä Eurooppaan hakemaan lasteja. Nykyisillä hinnoilla ei kuulema ole kannattavaa harjoittaa tavaroiden kuljettamista Euroopassa. Halvemman palkkatason maat vievät jatkossa voiton kuljetuksissa, polttoaineen hinta on sama kaikille. Paikalla olleet kuljettajat suhtautuivat epäillen myös Suomen työeläkejärjestelmään. Mahtaako koskaan mitään rahoja tulla? Eiköhän rahat katoa ennen, kuin maksun aika lähestyy? Alakuloisessa tunnelmassa yritin vakuuttaa, että aivan varmasti ansaitut työeläkkeet aikanaan maksetaan.
 

                         Rekkoja parkissa suomalaisten kuskien autohoffilla

Autohoffin karu arki

Viereinen autohoffi, missä kahdella edellisellä kerralla kävin tapaamassa virolaisia, unkarilaisia ja venäläisiä kuskeja, oli suljettu. Autohoffin toiminta oli tullut kannattomaksi, koska kuljettajat eivät taloudellista syistä käyttäneet autohoffin palveluja, vaan keittivät ruokansa omissa autoissaan. Rekkojen pesuhalli oli myös suljettu ja rekat seisoivat likaisina pihalla, samoin kuin vierasmaalaiset kuljettajatkin, saniteettipalvelujen kadottua, autohoffin sulkemisen myötä. Tyhjäkäynnin rajoitus ei taida olla voimassa Saksassa, sillä parkissa olevat eri maiden rekat olivat käynnissä koko ajan. Kylmässä nupissa on paha asua.

Yövyimme matkallamme Lyypekissä Suomi-kodilla. Suomi-koti on Hampurin Merimieskirkon ja Suomen Kansainvälisen Rekkakirkko r.y.:n yhteistyöprojekti. Suomi-koti on levähdys- ja kokoontumispaikka raskaanliikenteen kuljettajille, Lyypekin alueen suomalaisille ja muille matkalla oleville. Suomi-koti tarjoaa saunan ja suomalaisia tuotteita. 

Tapasimme vanhoja tuttujamme ja totesimme aikaisempien matkojemme kantaneen hedelmääkin. Muutamat kuljettajat olivat tilanneet työeläkeotteen Suomesta ja niitä tutkittiin yhdessä. Otteissa esille tulleet eläkearviot olivat joidenkin kohdalla tosi pienet, johtuen pätkittäisistä työhistorioista. Saksan hintataso on niin paljon Suomea halvempi, että moni tulee viettämään eläkepäivänsä Saksassa ja tekemään lisäksi työtä eläkkeen rinnalla.
Laitoimme itse aamupalamme Suomi-kodilla ja totesimme kaupassa käydessämme melkoisen eron suomalaisiin hintoihin. Toinen havainto oli se, että kevyttuotteita ei kauppojen hyllyistä pahemmin löytynyt.

Kaikille, jotka kerääntyivät Suomi-kodille, kerroin Suomen työeläkejärjestelmästä ja jaoin esitteitä. Tela on tehnyt arvokkaan työn käännättäessään suomalaisesta työeläkaturvasta kertovia esitteitä niin venäjän, englannin kuin viron kielelle. Suomalaisilla liikennöitsijöillä on palkkalistoilla niin virolaisia, venäläisiä ja unkarilaisia kuljettajia. Eli oppaat tulivat todelliseen tarpeeseen.

Parin päivän uurastuksen jälkeen Lehtolan Ari totesi työstäni: ”Kukaan ei oikein tiedä mitään eläkkeistään”. Eläketurvakeskuksen nimen mainitsin useamman kerran puheissani. Työeläkeotetta ei monikaan ollut saanut ulkomailla asumisen johdosta.

Suomen auto- ja eläkerekisterissä Travemündessä

Travemündessä käydessä havaitsi hyvin muutoksen Euroopan rekkaliikenteessä. Romaniaan ja moniin eksoottisiin maihin rekisteröityjä autoja oli parkissa lukemattomasti, vain muutamia Suomeen rekisteröityjä. Syöksyin heti Suomen rekisterissä olevien autojen kimppuun ja ryhdin kertomaan työeläketurvasta. Vironkieliset oppaat tekivät nyt hyvin kauppansa. Lupasimme myös käydä tapaamassa muita lepovuorossa olevia virolaisia kuskeja, heidän suomalaisen liikennöitsijän heille hankkimassa majapaikassaan vanhassa kasarmissa, mikä sijaitsi entisen DDR:n puolella. Vuokra-automme navigaattori ei valitettavasti monista yrityksistämme huolimatta tunnistanut saamamme osoitetta ja tämä matka jäi illan hämärtyessä yöksi haaveeksi. Toivottavasti jakamamme esitteet auttavat tietoa tarvitsevia.

Takaisin kotiin

Paluumatkalla Hampuriin sovimme tapaamisen rekkamies Paul Wilsonin kanssa. Tapasimme hänet huoltoaseman parkkipaikalla, hän oli menossa jakamaan autonsa lastia. Australiassa syntynyt, mutta Suomeen avioliiton kautta päätynyt Paul, oli jäänyt eläkkeelle 65 vuoden iässä, mutta hänen Suomesta karttunut eläkkeensä on niin pieni, että se ei riitä elämiseen, joten hän jatkaa työskentelyään rekkamiehenä. Paul on kehotukseni mukaan hakenut hänelle mahdollisesti karttunutta eläkettä myös Australiasta. Suomella on sosiaaliturvasopimus Australian kanssa. Toivottavasti hän saa mahdollisen eläkkeen maksuun myös sieltä. Australiassa ei valitettavasti ole samanlaista rekisteriä karttuneista eläkkeistä kuin Suomessa.
 

                                            Ari ja Paul tutkivat Kelan lähettämää kirjettä

Vielä 1960-luvun alun Suomessa, ennen 1.7.1962 voimaan tullutta työeläkelakia, pienten tai lähes olemattomien eläkkeiden takia monien yksinäisten ihmisten ainoa mahdollisuus omaehtoiseen elämiseen oli tehdä työtä kuolemaansa asti, välttääkseen joutumisen kunnalliskotiin. Tämä todellisuus ei näytä olevan kaukana nykyäänkään EU:ssa, joskin kunnalliskodit ovat jo historiaa.

Matkakumppania ja hyvää autokuskia Ari Lehtolaa kiittäen TELAmies Simo!