Oi Valohimmeli ja LED-valosi uskolliset

                                           Brysselin keskustori ja uudiskuusi


TELAmies on trad. Sesongin lakipistettä edeltävä varoaika on tästä syystä parasta perinteiden kultivointia. Joulun symboliarvo on huikea, jonka haaskalla mellastavat mainossepot ja -tiinat jo heti kesälomien jälkeen.

Jos olen aivan rehellinen, tänä vuonna  joulufiilistely on ollut työkiireiden ja muuttoprojektin ristipaineessa vähäistä. Päivitys blogiani seuranneille: Helsingin Kallion urbaani maisema on nyt historiaa. Hyvästi hipsterit ja lukemattomat linjoilla päivystävät "puolen kilon punttisalit". Tervetuloa Puotila ja perhe-elämä. Uskollisen Auriksen reviiri siis vaihtuu.

AEIP:n kokouksessa Brysselissä kohistiin viime viikolla mm. Eurooppa-neuvoston eli valtionpäämiesten  huippukokouksen päätöksestä käynnistää pankkiunionin ensimmäinen vaihe (pankkivalvonta) sekä joulukuusesta. Kyllä, luitte oikein. Kaupungin keskustorille ei tänä vuonna pystytetty kuusipuuta, vaan etäisesti kuusta muistuttava moderni ja väriä vaihtava uudiskuusi. Tästä nousi poru. 

Himmeli näytti hyvältä ja tyylikkäältä, mutta perustelut eivät kelvanneet Belgialaisille. Virkamiesten ilmoituksen mukaan kuusta ei lopulta pystytetty poliittisen korrektiuden takia. Joulun teema olisi voinut loukata ei-kristittyjä ja uskonnottomia – ja varmaan myös Jean Claude Van Dammen kummin kaiman kauan kadonnutta veljeä. Valokuusikin on pistetty tällä viikolla pakettiin mellakoiden pelossa.
 
Itse uskon ja luotan, että viimeistään aattona orjallinen joulun perinteisten puhdetöiden ja tapojen noudattaminen tuo rauhan ja seesteisyyden kylään. Kaava on tuttu: joulurauha paikan päältä, radiosta Joulumaata ja tonttupuhetta, tv:stä Samu-Sirkka, hirvenpaisti, rasvayskä, suklaaähky ja varttihumala.

Olen varma, että ensi vuonna eläkemaailman ilmakehässä, taloudessa ja EU-akselilla sattuu ja tapahtuu. TELAmies-blogi seuraa, valvoo ja kommentoi kaikkea tätä. Ennen sitä, erittäin hienoa joulua kaikille! Tyyli on vapaa...

Tuhma vai kiltti, ajatelkaas!

Joulun hengen on syytä riittää ensi vuonna pitkälle.  

Otetaan vaikka esimerkiksi näin sesongin huipussa laskettu hyvien ja pahojen tekojen tilinpito. Viekkaat, tihrusilmäiset tontut tietävät missä mennään. Jos todellisuus saa otteen jo loppiaisena, niin inhimillisen tilinpäätöksen jäämää on vaikea luovalla kirjanpidollakaan vääntää siihen tilaan, joka heruttaa seuraavana jouluaattona pukinkontista puolet kuusen alle.

Kokonaisilla valtioilla ei ole sen helpompaa. Tämän viikon tiistaina eduskunnassa hyväksytty EU:n jäsenvaltioiden talouspolitiikan yhteensovittamista ja ohjausta käsittelevän säädöskokoelman on tarkoitus tiukentaa talouskuria. Julkisen sektorin rakenteellista alijäämää ja Suomelle asetettavaa maakohtaista keskipitkän aikavälin tavoitetta tarkkaillaan ensi vuodesta alkaen entistä ahkerammin: "nyt nimien kirjaan merkitään taas...".

Julkisen talouden rotia ylläpitäviä diilejä on ollut jo aiemmin (ensimmäinen Vakaus- ja kasvusopimus), mutta sääntöjä on rikottu. Jalona tarkoituksena on, että jatkossa pehmeitä paketteja ei enää tunneta, vaan risuja tulee herkemmin. Uuden säädöskokoelman (Six-pack, Finanssipoliittinen sopimus) sanktiovalikoimaan kuuluu korjausmekanismin laiminlyönnistä sekä sakkomenettely että koko rangaistusprosessista seuraava epävirallisempi häpeärangaistus. 

Valtiovarainvaliokunta on todennut talouskoordinaatiota koskevassa kannanotossaan, että eläkeasiat ovat edelleen kansallisen toimivallan ytimessä ja työeläkejärjestelmään tehdään rahoitusasemaa parantavia muutoksia vain, jos tämä on tarpeellista työeläkejärjestelmän oman kestävyyden kannalta. Suomessahan päätöksistä on neuvoteltu vakiintuneesti kolmikannassa.

Cola-pukki vierailee Suomessa työeläkerahastojen ansiosta

Uusi taloussääntely on EU:n lainsäätämisjärjestyksen ulkopuolella tapahtunutta poliittista sopimista. Mieleen tulee (ei sisällä Fingerpori-viittausta), että rikkomusten korjaamatta jättämisestä lopulta määrättävät sakot ovat kuitenkin vähäisiä (0,1% tai 0,2% bkt:sta). Häpeärangaistuksenkin teho on ennaltaehkäisevä. Tuoreessa muistissa toivottavasti vielä on, mitä tapahtui, kun sääntöjä rikottiin säännöllisesti. Suurin epäilyksen aihe kuitenkin on, että komission ennusteiden mukaan vuonna 2013 lähes kaikki jäsenvaltiot rikkoisivat jo lähtökohtaisesti sorvattuja kriteereitä. 

Suomi ei kuulu, harvojen joukossa, edellä mainittuun tuhmien kaartiin. Työeläkejärjestelmä luokitellaan kansantalouksien tilinpidossa julkisen sektorin alasektoriksi. Se tuottaa tällä hetkellä Suomen rahoitusaseman lukuihin ylijäämää, kuntien ja valtion talous puolestaan alijäämää. Työeläkejärjestelmän sisällä on kuitenkin eroja, sillä erityisesti kuntien ja valtion eläkelakien mukaisten laitosten suhteellinen jäämä on tällä hetkellä suurempi kuin yksityisen sektorin. Itse asiassa yksityisen sektorin maksuylijäämää ei enää ole ja tilanne jatkuu näin varmaankin maailman tappiin asti.

Ilman työeläkevarojen lisäystä ja korkotuottoja Suomi ei täyttäisi talouskurin kriteerejä. Miten on jatkossa, jos ja kun rahastoiva osuus alkaa tasoittamaan työeläkemaksun nousupainetta ja samaan aikaan alijäämä muualla pysyy. Jouluvertausta käyttääkseni, vaihtuisiko punanuttuisen Cola-pukin vierailu tuolloin nuuttipukin rymistelyksi?

Reinikaisen ja Maria Kallion työurien pidennystalkoot

Olen elänyt jo niin pitkään kuvaputken lämmössä että viime viikolla eduskunnassa käytyä poliisien eläkeikäkeskustelua seuratessa, mieleeni nousi heti ensimmäisenä lapsuuden tv-konstaapeli Artturi Sakari Reinikainen. Eläkeasioiden lisäksi TELAmiehen tietovarannosta on louhittavissa huomattava esiintymä television triviatietoa.

Neil Hardwickin hahmottelema Tampereen ikoni tatuoi suomalaisten kollektiiviseen tajuntaan kuvan leppoisan poliisin arkkityypistä. Paljon on vettä virrannut kasarin jälkeen Tammerkoskessa. Poliisin työ, yhteiskunnallinen status ja koko Suomi ovat muuttuneet – ja varmaan myös rikolliset.

Amerikkalaisissa poliisisarjoissa uhataan aina viedä (anti)sankarin eläke, kun "peli Bostonissa muuttui liian kovaksi". Tästä ei kuitenkaan ole kyse kotimaisessa uudistuksessa. Nykysäädökset on todettu syrjiviksi. Poliisien eläkeikää halutaan nostaa myös osana kansallista työurien pidentämisen tavoitetta. Julkinen talous, eläkejärjestelmä ja lopulta Me kaikki tarvitsemme nykyistä pidempiä työuria. Tämä ei ole liturgiaa, vaan realismia.

Aiheen ympärillä käydystä julkisesta keskustelusta saa tällä hetkellä sellaisen kuvan, että kaikki poliisit haluaisivat heittää tinanapin nurkkaan mahdollisimman pian. Eräs poliisi teki valituksen eroamisiän ehdottomuudesta. Hän olisi halunnut jatkaa omassa työssään eroamisiän jälkeen, mutta tämä ei vielä jokin aika sitten ollut mahdollista. Poliisihallituksen ohjeistuksen mukaan työssä jatkaminen on nyt mahdollistettu 68 vuoteen asti.

Poliisien eroamisikä aiotaan hallituksen esityksen mukaan nostaa muiden valtion virkamiesten kanssa samalle tasolle vuoden 2013 alusta alkaen (siirtymäkausi). Oletuksena on, että todellinenkin eläkkeellesiirtymisikä seuraisi perässä.

Nyt miehistön ja alipäällystön eroamisikä on 60 vuotta. Tosin 58-vuotiaana eläköityviäkin on vielä vahvuudessa. Päällystön eroamisikä on jo 63 vuotta. Todelliset eläkkeellesiirtymisiät ovat työkyvyttömyyseläkkeistä johtuen jonkin verran matalampia. Poliisit siirtyisivät jatkossa noudattamaan joustavaa 63-68 vuoden vanhuuseläkeikää.
  
Eläkeiän nostoa on puolustettu vertaamalla poliisien tekemää työtä palomiehiin, joiden eläkeikää on jo nostettu. Tämä ei kuitenkaan ole kovin kestävä argumentti, sillä työt ovat luonteeltaan niin erilaisia.

Toisaalta voidaan esittää kysymys, miksi ylipäänsä pitäisi olla ammatillisia eläkeikiä? Onko asia ymmärrettävä niin, että jotkut ammatit ovat kutsumusammatteja, joiden perusteisiin vihkiytymällä saa eräänlaisen suojan työuran loppupuolella. Ammatinvaihto tällöin on poissuljettua. Ajan henki viettää poispäin ammattisuoja-ajattelusta.

Koska valtion tuottavuusohjelman rajaamat resurssit tiedetään, poliisien henkiseen ja ruumiilliseen työkykyyn sekä työn organisointiin pitää panostaa nykyistä enemmän. Työkyvyttömyyseläke ei saa muodostua hallitsevaksi eläkereitiksi. Kaikki eivät voi virkavuosien kasautuessa siirtyä paperipinkan asettelijoiksi. Pystyn vielä jotenkuten kuvittelemaan Reinikaisen 62 vuotta 11 kuukautta ja 364 päivää nuorena "maijan" rattiin, mutta Maria Kallion kohdalla tämä tuntuu jopa luontevalta.

Professorin erehdys vai näkymättömän käden näpistys?

                                                    Kansankodin Valitut Palat


Erehtyminen on inhimillistä. Teräväkin äly viiltää usein syvään vain lähellä omaa mukavuusaluetta. Hajamielinen professori on tieteentekijän arkkityyppi, joka ei oman alansa lisäksi hallitse muita elämänalueita. "Tuhatkaunot" eivät tosin enää pärjää uudessa uljaassa yliopistomaailmassa. Akateemista savottaa riittää opetuksen, tutkimuksen, julkaisujen, arviointien, julkisuuden ja rahankeruun rajapinnoilla.

Istuin jokin aika sitten eräässä seminaarissa kuuntelemassa erästä briljanttia professoria. Luulen, että tämä on tarpeeksi epämääräisesti ilmaistu. Puheenvuoron sivujuonteeksi tarkoitettu tarina professorin omasta työurasta ulkomailla jäi vaivaamaan mieltäni.

Veroa osataan kantaa kyllä muuallakin, mutta erityisesti eläkkeen kertyminen oli jälkeenpäin aiheuttanut pettymyksen. Kyseinen maa oli Ruotsi, jonka lakisääteisen eläketurvan tasoa valaiseva "oranssi kirjekuori" oli nyt lävähtänyt postiluukusta – pyytämättä ja yllättäen. Vähän niin kuin meillä työeläkeote.

Valkoisen leivän maassa tuloperusteisen eläkkeen päälle säästetään myös lakisääteistä henkilökohtaista rahastoeläkettä, jonka sijoitusvalinnoista jokainen vastaa itse. Stoorista sai sen käsityksen, että kaikki oli mennyt "åt helvete" eli päin lähintä Ikean lastauspistettä. Eläke olisi jäänyt työvuosilta vain muutamaan kymmeneen kruunuun.

Näin voi toki käydä itse valittujen rahastojen kohdalla, mutta tilanne ei todennäköisesti ole lopulta näin dramaattinen. Kyseessä lienee harvinainen professorin erehdys, sillä rahastoeläkkeeseen sijoitetaan vain pieni osa (2,5 %) eläkkeen perusteena olevista tuloista. Loppu maksusta (16 %) menee yleiseen vanhuuseläkkeeseen. Ruotsissa on myös tavallista, että yleisen eläkkeen päälle tulee vielä ammatillinen lisäeläke. Tämä ei toistaiseksi näy riemunkirjavassa valtion eläkekatalogissa.

Anonyymilla professorillamme ei siis taida olla jatkossakaan tarvetta rekrytoitua Slussenin sisseihin, vaikka näkymätön käsi näpistäisi lopulta rahastoeläkkeen. En nyt mene syvemmälle järjestelmän muihin maksuperusteisiin erikoisuuksiin. Voidaan kuitenkin aiheellisesti kysyä, miten informoituja ja onnistuneita päätöksiä ihmiset ylipäänsä tekevät koko maan tasolla? Mielenkiintoista olisi myös tietää, kuinka suuriksi hallinnointikulut nousevat tässä mallissa?

Selvää sen sijaan on se, että Ruotsissa on siirretty lakisääteisissä eläkkeissä sijoitusriskiä yksilöille. TELA kysyi (v. 2010) kyselytutkimuksessa suomalaisilta kiinnostuksesta sijoittaa itse osa eläkemaksusta, jolloin riski onnistumisesta kannettaisiin myös itse. Koko väestön tasolla 27 prosenttia oli kiinnostunut lastaamaan vastuuta omille harteille.

Tervetuloa ikämiesliiga!

Nyt ei enää lasketa. Kronologisen iän mittari hyppäsi asteikolta, kun 35 vuotta tuli täyteen. Vedin viimeisiä nuoruuden henkosia viime tiistaina. TELAmies pelaa nyt virallisesti ikämiesliigan väreissä. Tässä vaiheessa yhteiskunnan normit tuottavat yleensä potkut kaikesta nuoruuteen viittaavasta. En aio tunnustaa kuluvalla pelikaudella vain harmaata väriä. Toisaalta, löytyyhän siitäkin eri sävyjä. 

Osa X-sukupolven vertais-gubbeista jatkaa nuoruuttaan aiempaa pidempään. Keski-ikäistyminen ja -luokkaistuminen eivät oikein tahdo päästä hyvään alkuun. Opiskelut venyvät, työ ei uraudu ja kaikki toiminta keskittyy torjumaan sitä "vääjäämätöntä". Enkä puhu nyt vain hiusrajan vetäytymisestä. 

Välitilassa hallitsee epävarmuus. Hipsterin yöunet vie silti tavallisuus. Itse taas olen huutanut (sisäänpäin) jo vuosia keskiluokan kutsuhuutoa. Missä on mun keskellä peltoa tönöttävä valmistalopaketti ja perhe sekä sen johdannaiset? Mahtuisi se kääpiökaniinimäyräkoirakin Auriksen takapenkille.

Kaikkea tätä odotellessa astuin tiistaisen merkkipaalutuksen pohjavireessä Turun junaan. Edessä oli Akava Camp -iltama ylioppilaskunnan tiloissa. Paluujunassa oli muuten poikkeuksellisen paljon iloluontoisia eläkeläisiä. Äänitapetin muodosti oluttölkkien avaamisen tasainen naksahtelu. Kultaiset linjat olivat ilmeisesti saapuneet jälleen Turun satamaan.

Setämiehen liikutus

Ihailen erilaisissa luottamustehtävissä vaikuttavien työetiikan yhteiskunnallista ulottuvuutta. Erityisesti nuorten. Mikään toimi ei näytä tuntuvan liian vähäpätöiseltä tai toisaalta liian suurelta ja työläältä täytettäväksi. Luottamustoimet näyttävät kasaantuvan usein samojen tyyppien harteille: politiikassa, opiskelijatoiminnassa, ammattiliitoissa, harrastuksissa jne.

Setämies liikuttuu kollektiivisesta ja utilitaristisesta toiminnasta. Turun keskusteluiltaan saapui monella penkillä (tukevasti) istuvia aktiiveja. Ajankohtaisten eläkemaksuvääntöjen ja eläkeikäproblematiikan ohella globaalit työmarkkinat puhuttivat. Kyllä muuten huomasi, että on "Movember". Ironisia ja "torellisia" viiksiä näkee nyt siis muuallakin kuin Siltasen tiellä. 

Tänä syksynä olen kohdannut monia Suomesta lähtöä suunnittelevia. Erikoisin uuden elämän kaukokohde on ollut Senegal. Vähemmän eksoottista, mutta takuuvarmaa "luvattua maata" edustaa Saksa. Turussakin ulkomaat houkuttivat. Ainakin EU:n sisällä työvoiman on tarkoitus liikkua sisämarkkinoilla, mutta miten käy tuolloin työhön olennaisesti kiinnittyvälle eläketurvalle?

Eläkkeet kansainvälisillä työmarkkinoilla

Suomesta on aina lähdetty ulkomaille, kun näköalat ovat kaventuneet. Laajoja muuttoliikkeitä on ollut eri ajanjaksoina. Euroopassa finanssi- ja velkakriisin muovaamista maista lähdetään nyt luontevasti Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan. Pohjois-Ruotsista taas on lyhyt matka Norjaan. Tällä hetkellä Suomeen muutetaan enemmän kuin täältä lähdetään.

Meillä työeläkelakien piiriin kuuluneiden osalta asiat järjestetty on hyvin. Kertynyt eläkepotti maksetaan aikanaan kaikkiin maailman maihin kansallisuudesta riippumatta. Muiden maiden kohdalla kyse on siitä onko niillä sosiaaliturvasopimus Suomen kanssa. Yleisesti ottaen eläkettä kertyy aina työntekomaan lakien mukaan, mutta poikkeuksiakin löytyy mm. lähetettyjen työntekijöiden kohdalla.

Sosiaaliturvaa (I-pilarin eläkkeitä) koordinoidaan EU:ssa. Muualla Euroopassa eläketurvaa on kuitenkin monesti järjestetty myös ammatillisten, työpaikkakohtaisesti tai ammattialan mukaan sponsoroitujen järjestelmien kautta (II-pilari). Niissä vaaditaan usein pitkäkin vakuutusaika ennen kuin eläkeoikeudet säilyvät, jos työpaikka jossain vaiheessa vaihtuu. Komissio haluaisi mm. parantaa ammatillisten eläkkeiden siirrettävyyttä ja rajat ylittävää toimintaa EU:n sisällä, jotta ne eivät muodostuisi esteeksi työvoiman liikkuvuudelle (siirrettävyysdirektiivin päivitys). Ikuisuusprojektista saattaa kuulua jotain uutta vielä tämän vuoden puolella. 

Eri maiden eläkejärjestelmät vaihtelevat suuresti rahoituksen ja etuuksien suhteen. Muualle suuntaavan on hyvä ottaa tämä huomioon. Vaikka eläke ei olisikaan ensimmäisenä – eikä vielä toisenakaan – asiana mielessä uudessa kulttuurissa, niin se on pohjimmiltaan elinkaarisäästämistä, josta kannattaa pitää ajoissa huolta. Kuulostipa tämä nyt jotenkin yksityisen eläkevakuutuksen myyntipuheelta... Tarkoitan myös sitä, että asioista kannattaa aina ottaa selvää ja esim. säästää sosiaaliturvatunnukset, kun maa ja työpaikka vaihtuvat. Jatkossa ihmisten liikkuvuus tulee vain lisääntymään ja todennäköisesti myös mahdollisuudet siihen: "kun on hyvä hevonen alla, niin maisema nopeasti vaihtuu".

Meidän korttelin Jenni ja rahastodonitsi

Kluuvikatu tuntui ahtaalta keskiviikkoaamuna. Hotelli Kämpin edessä oli tilatakseja jonossa kuin K-kauppiaiden pikkujouluissa. Taksien ovet paukkuivat synkronoituna, kun turvamiehet nousivat ulos autoista korvakuulokkeineen ja silmin nähden painavin povitaskuin. Kollega muistutti erään maailmantähden vierailusta: se oli Jennifer Lopez eli meidän korttelin Jenni.

Komisario Palmun erehdys -leffassa päähenkilöt vetäytyvät lääkitsemään rikosuupumusta legendaariseen Kämppiin, jossa Leo Jokela laulaa lurauttaa kansakunnan syvämuistiin tatuoidun kipaleen: Silmät tummat kuin yö. Siinä on TELAmiehen aiempi rajapinta tähän luksuksen instituutioon. Keskiviikkona hotellin varsin hyvissä puitteissa järjestettiin kansainvälinen eläkerahastofoorumi, jonka paneelikeskustelussa olin mukana.

Kiirehdin nopeasti pois fanivyöryn alta. En välttääkseni ihmisjoukkoa, vaan säästääkseni eskapistisen mielikuvani hekumallisesta 90-luvun Lopezista: "silimät tummat niin kuin syksyinen yö koskaan rauhaa mulle ei suo". Starojen kohdalla todellisuushan on aina vähän tylsää ja raadollista.

Donitsin terveysvaikutukset

Seminaarin anti tiivistyi rahastoihin. Markkinoiden nykytilaa arvioitiin, tulevaa ennustettiin ja jotkut varainhoitoyhtiöt esittelivät omia tuotteitaan, luonnollisesti parhaassa mahdollisessa valossa. Hitaan kasvun aikana tuotot ovat kaikilla tiukassa.

Eräässä esityksessä niin sanottu perinteinen piirakkakuvio oli korvattu donitsin mallisella käppyrällä, joka esitti sijoitussalkun sisällön suhteellista jakautumista eri rahastoluokkiin. Analogia toimi niin, että samalla tavalla kuin donitsi koostuu eri raaka-aineista, niin "rahastodonitsikin" jakautuu eri sijoituskohteisiin. 

En tiedä teistä, mutta minulle tuli juuri mielihalu uppopaistettuun leivonnaiseen, ei niinkään arvo-osuustilin kartuttamiseen. Jos ajatusta viedään kuitenkin pidemmälle, voidaan miettiä donitsin ainesosien (rasva, sokeri jne.)  terveysvaikutuksia ihmiseen. Yhtä lailla myös rahastodonitsin sijoituksilla on vaikutuksia finanssikapitalismin ulkopuolella – ja usein onkin.

Euroopan komissio on viime aikoina miettinyt näitä sijoitusten terveysvaikutuksia talouteen. Työllisyyttä ja kasvua edistäville sijoituksille olisi pääoman tarjonnan kohdalla tarvetta. Eurooppa 2020-strategian puitteissa on mm. puuhailtu projektirahastoja, joilla voitaisiin rahoittaa merkittäviä julkisia infrastruktuurihankkeita (tiet, ICT, energia yms.). Olli Rehn toivoo painolämpimässä kirjassaan Myskyn silmässä, että kun julkinen raha löytää nämä sijoituskohteet, niin yksityinen seuraa perässä. 

Voi myös olla, että yksityistenkin sijoitusallokaatioita "hieman ohjaillaan" jatkossa vakavaraisuuskehikon kautta, vaikkakin lisäeläkedirektiivin uudistus (IORP II) on tällä hetkellä viemässä aivan toiseen suuntaan. Pohdintaa ja keskustelunavauksia on tulossa lisää vielä tämän vuoden puolella, kun  komissio julkaisee pitkäaikaissijoittamista koskevan vihreän kirjan.

Infrastruktuurikohteet voivat tarjota eläkevakuuttajillekin mahdollisuuksia ja tasaista (vaatimatonta) pitkän aikavälin tulovirtaa. Näitä toki on jo salkuissa, mutta varsin vähän. Sijoitusten kohdentumisen mahdollista ohjailua lainsäädännön kautta ei voida hyväksyä. Elvyttävien terveysvaikutusten lisäksi tällä voisi olla myös haitallisia sivuvaikutuksia isossa mittakaavassa. Itse mietin lisäksi poliittista riskiä, joskin takauksista on ollut puhetta. Suuntaus näyttää eläkevakuuttajien kohdalla ylipäänsä kuitenkin olevan se, että sijoitukset kohdentuvat yhä enemmän kehittyviin talouksiin korkeamman tuoton perässä. Suomisalkku on silti pysynyt varsin vahvana. 

Sosiaalipolitiikan päiväkäsky Jyväskylästä

                                   Kalvosulkeiset ja puolustuksen puheenvuoro


Hengasin Sosiaalipolitiikan päivillä taloustieteilijöiden kanssa. Seura tekee kaltaisekseen, mutta ajattelin, ettei lyhyestä altistumisesta seuraa pysyviä vaurioita. Toisaalta tartunta on jo saatu ja tauti pitkälle edennyt. Aloitin aikanaan yliopisto-opinnot taloustieteellisessä tiedekunnassa. Varsinainen eläkeherätys iski vasta Turun yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksen lehtereillä. Uudelleensyntynyt olen kai lopun ikääni.

Yhtä kaikki, tämän vuoden teeman ”Sukupolvittunut ja sukupuolittunut sosiaalipolitiikka” ruotiminen tapahtui irtipoikki-tieteellisissä merkeissä. Päivät tarjosivat karkkia aivoille. Irtautumiskokemus eläkemaailman käytännöistä oli hyödyllinen. Tieteen ja teorian maailma tarjoaa mahdollisuuden "ison kuvan" hahmottamiseen ja tiedon lisäämiseen.  

Jyväskylän yliopiston rehtori toivotti isännän ominaisuudessa tervetulleeksi noin 300 tiedon valoa etsinyttä. Lieneekö moni löytänyt ja vienyt kotiin asti myös sitä kuuluisaa "yön yli -matkan henkeä", kuten siinä kuuluisassa lapsen suusta kuullusta totuudesta, jossa pieni tyttö toteaa viattomasti isän haisevan taas seminaarille.

Yhteisen ohjelman ulkopuolella eläketutkimuksen työryhmän anti oli koboltin kovaa asiaa. Pääpuhujien esityksissä taas erityisesti sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden teema kiihotti sosiologista mielikuvitusta. TELAmies painii tämän parissa jatkuvasti kuin octagonissa. Aihe on myös poikkeuksellisen mediaseksikäs. 

Moraalinen pääoma, perhe ja yhteiskunta

Virpi Timonen Dublinin yliopistosta oli tutkinut sukupolvien välistä solidaarisuutta ja oikeudenmukaisuuden kokemuksia useissa eri maissa. Pääpointtina oli, että tutkituissa maissa voimakas perheiden sisäinen solidaarisuus vahvistaa koko yhteiskunnan tasolla koettua oikeudenmukaisuutta. Eri ikäluokille oikeamielinen sosiaaliturvajärjestelmä puolestaan näyttäisi vain vahvistavan perheen sisäistä yhtenäisyyttä. Uusliberaali ajattelu on perinteisesti lähtenyt vastakohtaisesta oletuksesta: julkinen rapauttaa kaiken yksityisen huolenpidon.

Käsitepeliä pidetään sosiologien luovuttamattomana oikeutena, mutta kyllä muutkin osaavat... Sukupolvien välisen yhteisvastuullisuuden ytimessä on moraalisen pääoman määritelmä. Sosiaalitieteiden sisällä kapitaalilla tarkoitetaan eräänlaista symbolista pääoman muotoa, perinteisten tuotannontekijöiden ulkopuolella olevaa koodistoa. 

Ikääntymisen kohdalla moraalinen pääoma velvoittaa perheen sisällä aikuisia lapsia pitämään aikanaan huolta vanhemmistaan. Nykyajassa koodisto voi toimia vastavuoroisesti myös toiseen suuntaan. Yleensä hyvinvointivaltion kehittyminen on tulonsiirtojen tasolla vähentänyt tähän liittyviä taloudellisia velvoitteita. Ottamatta kantaa teorian todistusvoimaan, sillä Eläketurvakeskuksen Mikko Kautto teki sen jo kommenttipuheenvuorossaan (ks. kuva), antaa se palikoita ajatusleikkiin. 

Mitä jos sukupolvien välinen ketju katkeaa eläkkeissä?

Meillä ja muualla Euroopassa, pitkällä aikavälillä jopa BRIC-maissa, tulevaisuus näyttää samalta: väestörakenne vanhenee ja elämme yhä pidempään. Jotain pitää tehdä etteivät suomalaiset joudu yhteiskuntaluokkaretkelle alaspäin.

Monissa Euroopan maissa sukupolvien välinen ketju on järjestelmän tasolla jo katkeillut. Esimerkiksi nyt työmarkkinoille tulevat eivät enää pääse saman etuusperusteisen eläketurvan piiriin kuin jo eläkkeellä olevat. Myös eläke-etuuksien tason lasku tekee kipeää ja asettaa muualla nuorille suuremman vastuun oman elinkaaren mittaisen säästämisprojektin onnistumisesta.

Vakaassa pyrkimyksessä oikeudenmukaisuuteen, epäonnistumiseksi voitaisiin laskea meillä se, että seuraavassa vuonna 2017 (viimeistään) voimaan astuvassa eläkeuudistuksessa tulevien eläkeläisten huominen myytäisiin nykyisten eläkeläisten eduksi. 

Täydellinen tasa-arvo edellyttäisi aina ikäluokalta toiselle periytyviä täysin samoja maksuja ja etuuksia, mikä ei ole mahdollista eikä toivottavaakaan. Oikeudenmukaisuudesta on silti pidettävä kiinni saatujen etuuksien ja maksettujen vakuutusmaksujen kohdalla. Jatkossa nykyistä pidempiä työuria tekevien tulee saavuttaa edelleen kohtuullinen omaan ansiotasoon perustuva työeläke. Ylimääräisiä kuluja ei kannata kasata jo olemassa olevan eläkemaksun nousupaineen päälle esimerkiksi työeläkeindeksin muutoksella. 

Pienten ikäluokkien unohtaminen johtaisi nykyistä suurempaan vastakkainasetteluun yhteiskunnan tasolla. Osku Pajamäen aikalaispamfletit näyttäytyisivät tuolloin suurten ikäluokkien saagoilta ja ylistyslauluilta. Puheet kovenisivat. En osaa sanoa olisiko suomalaisista barrikadeille, vaikka olemmehan monessa mielessä äärimmäisyysihmisiä. Jos järjestelmätaso todella säteilee alaspäin myös inhimilliseen todellisuuteen, jännitteitä syntyisi pitkällä aikavälillä myös perheiden sisäisissä suhteissa. 

Ville Valon eläkerahat - Join me (in retirement)

Lokakuun ruoste lepää puiden lehdillä. Sade puskee aina vaakatasossa varjon alle. Nämä sydänsyksyn aamut ovat kovin raskaita. TELAmies heräilee vasta metrossa uuteen päivään. Todellisuus tavoittaa viimeistään Kampin aseman rullaportaissa. 

Maailman lyhyimmän metrolinjan oransseilla muovipenkeillä käsi hamuaa helposti ikkunoiden alla roikkuvia ilmaisjakelulehtiä. Katsekontaktin välttämisellehän pitää olla joku käypä syy. Olemme hyvin kasvatettuja joukkoliikenteen matkustajia: New Yorklaiset tavat keskikokoisessa kaupungissa.

Menneellä viikolla Metro-lehden sivuilta silmään osui erään Love-Metal -pioneerin haastattelu, joka levisi muissa medioissa enemmän tai vähemmän samalla teemalla "HIM löi bändin eläkerahat peliin". Katu-uskottavuuden alttarilla suhdanteet muuttuvat nopeasti ja lyhyen tauon jälkeen bändi on tekemässä paluuta itse rahoittamallaan levytyksellä.

6 miljoonaa levyä ja aika monta bändipaitaa myyneen yhtyeen tuskin tarvitsee pistää omaisuuttaan likoon yhden levyn takia. Eikä varsinkaan eläkerahoja – paitsi jos studioon kasvaa kiinni. Vaikka tämä oli läppä, sisältyy siihen myös vakavampi pohjavire. Eläkeasiat eivät yleensä ole niitä, jotka ovat ensimmäisenä rokkikukon tai sellaiseksi haluavan mielessä. Alan individualistinen sankari halusi ainakin ennen "elää nopeasti ja kuolla nuorena", "nukkua vasta haudassa" tai "ennemmin palaa kuin hiipua pois". 

Artisti maksaa

Maailma makaa niin, että muusikko toimii yrittäjänä, jos hän on perustanut ammattiaan varten yrityksen. Yrittäjä vastaa itse omasta eläketurvastaan. Isot bändit pyörittävät nykyisin monenlaista liiketoimintaa osakeyhtiöpohjalta. Kun kaikki seikkailevat tietoverkoissa piraattilipun alla, täytyy leivän syrjään päästäkseen jälkimodernissa rokkikukosta löytyä myös yrittäjähenkeä.

Jos muusikko keikkailee ohjelmatoimiston listoilla, jota hän ei itse omista, on tämä työsuhteessa. Ohjelmatoimisto on silloin velvollinen järjestämään työeläketurvan työntekijän eläkelain mukaan (TyEL). Jos sopimus pelimannin urakasta taas tehdään itse, niin tilaisuuden järjestäjä on velvollinen hoitamaan lakisääteiset velvoitteet. 

Vakuuttamisvelvollisuus koskee myös aivan tavallisia kotitalouksia, jotka vaikkapa palkkaavat omiin juhliinsa bändin nostattamaan kattoa. Yleisesti ottaen työntekijän ansiot, jotka ovat vähintään 54,08 euroa/kk (vuonna 2012) on vakuutettava.

Your sweet 666 euros

Kaikki muusikot eivät siirry täältä ikuisuuteen 27-vuotiaana. Jos unohdetaan legendat ja myytit, niin artistien vanhuuden turva on aivan yhtä tärkeä kuin palkansaajan. Itse asiassa se on jopa tärkeämpi, sillä muusikon ammatinharjoittamisessa ja elämäntyylissä voi muhia merkittävä työkyvyttömyysriski. Yrittäjäriskistä puhumattakaan, sillä kilpailu on kovaa ja ansaintalogiikka hukassa levymyynnin vähentyessä.  

Jotta geneerisen rokkarin eläkesaldo ei vanhoilla päivillä näytä 666 euroa, on kaikkien asianosaisten hyvä skarpata. Sovitaanko niin, että palkatulle artistille kuuluu palkka työstään, jolloin muusikoiden työeläkemaksut yksittäisistä keikoista hoidetaan kunnialla. Kun jokainen keikka saattaa muodostaa aina työsuhteen, kertyy vanhuuden turva pienistä virroista.

Yrittäjänä elantonsa järjestäneen artistin taas on syytä pitää huolta omien maksujensa tasosta (YEL). En tiedä kuinka hyvin tai huonosti yrittäjinä toimivat muusikot muistavat vanhenevansa, mutta yleisesti ottaen yrittäjät alivakuuttavat itsensä. Itse määritelty eläkemaksutaso on tilastojen mukaan todellisia tuloja huomattavasti pienempi. 

Muistan joku vuosi sitten lukeneeni Hesarista naisrokkareista, jotka yllättyivät äitiysrahansa pienuudesta. Pelkkiä tekijänoikeuskorvauksia ei tosiaan huomioida äitiysrahan perusteena, mutta yrittäjänä maksetut eläkevakuutusmaksut huomioidaan. Näin on monen muunkin sosiaaliturvaetuuden kohdalla. Tekijänoikeustulot voidaan siis huomioida yrittäjän asemassa olevan vakuutusmaksuissa, joiden perusteella lasketaan äitiysrahan määrä. Tämä edellyttää tietysti YEL-vakuutusta.

Maidon ja hunajan maassa

                   "Mikki Hiiri merihädässä" New Yorkin nykytaiteenmuseo MoMassa


Matka se on häämatkakin. Vaihtoehtoja tälle ainutkertaiselle pariutumisekskursiolle ei ollut: ulkomaille piti päästä ja mielellään kauas. Tosin "isot pojat" ovat kertoneet, että toinenkin kerta voidaan järjestää.

Virallinen kuherruskuukausi typistyi syyslomaviikkoon. Epävirallista herkistelyä riittää jatkossakin. Itse matka suuntautui Amerikan ihmemaahan ja New Yorkiin. Kohteen valikoituminen tuntui lopulta itsestään selvyydeltä. New York -hengen manifestaatio ohjaajalegenda Woody Allenia mukaillen: meillä kotona olen pomo, vaimo vain tekee kaikki päätökset.

Aikaerorasitus (7h) painaa vielä tätä kirjoittaessani päälle. Päällimmäisenä mielessä on valtaisa hämmästys kulttuurillisen illuusion ja aineellisen New Yorkin sekoittumisesta vielä kotimaankamarallakin. Ihmettelijän ja turistin rooliin on helppo antautua, sillä ensikertalaisena Isossa Omenassa OLET sitä.

Koska kaupunki on kaikille amerikkalaisilla tv-sarjoilla ja elokuvilla mielensä korruptoineille tavallaan tuttu, tuntuu kadulla askeltaessa monesti siltä kuin olisi sisällä jossain niistä. Itse asiassa monet paikalliset tuntuvat käyttäytyvän aivan kuin he olisivat tämän tiedostaen osallisena omaa elämäänsä suuremmassa käsikirjoituksessa.

Vaalirahaa, suomalaista kouluruokaa ja muita utopioita

Vinoutuneesta vuorikausirytmistä johtuen aamut varhentuivat. Onneksi television uutislähetykset alkoivat pyöriä jo hämärän rajamailla. " Ylen aikaisesta" ruudun lämmöstä välittyi kuva onnettomuuksien, väkivallantekojen ja julkkisten merkittävästä uutisarvosta. Väliin mahtui myös mainoksia, joissa Obama ja Romney polttivat kiitettävällä tahdilla keräämäänsä noin 6 miljardin taalan (and counting) vaalirahapottia. Suomessa kaikkien viime presidentinvaaleihin osallistuneiden ehdokkaiden budjetit olivat yhteenlaskettunakin alle 4 miljoonaa euroa.
 
Nykytaiteenmuseo MoMassa vieraillutta satunnaista matkaajaa odotti viime viikolla yllätys: suomalainen kouluruoka. Ravintolassa tarjottiin makumatka maamme kouluruokaperinteeseen. Siis ilmaiseen ja ravitsevaan koulussa tarjottavaan ateriaan. Harvinaista Amerikan herkkua monessakin mielessä.

Ja eihän tämä olisi TELAmiehen blogi, jos ei häämatkaankin sisältyisi vähintään yhtä eläkeaiheista sivujuonnetta. Eläkesielua ei pestä pois voi. Bongasin Broadwayta mittaillessani musikaalimainosten giganttisesta kollaasista erilaisia eläkevakuutuksia myyvien tahojen mainoksia.

Omalla säästämisellä onneen?

USA:n lakisääteinen työeläkejärjestelmä tarjoaa globaalissa vertailussa suhteellisen vaatimattomia etuuksia, jos katsotaan maksetun eläkkeen suhdetta eläköityimistä edeltäneeseen palkkatasoon. Tämän päälle monet yritykset ovat järjestäneet työntekijöilleen lisäeläkkeitä.

Yhä harvemmilla yrityksillä on varaa lisäturvaan. Alirahastointikaan ei ole harvinaista. Lisäksi monet näistä ammatillisista eläkejärjestelyistä on muutettu etuusperusteisista maksuperusteisiksi eli eläke määräytyy vain järjestelmään maksettujen maksujen ja niille saatujen sijoitustuottojen perusteella (esim. 401 (k) -järjestelyt). Konkurssitapauksissa riskit ovat etuusperusteisia malleja suuremmat .

Kolmas eläketurvan pilari on tietysti itse säästetty vanhuuden turva. Tähän suoneen iskevät yksityiset toimijat, joiden markkinointia ei pääse maassa pakoon. Kysymys kuuluu: paljonko rahaa täytyy olla säästössä eläkkeelle siirryttäessä? 

Säästämiseen liittyvät lehtijutut valuvat myös tänne asti. Aivan kuin meillä edellytettäisiin samanlaista elinkaarisäästämistä (8-10 kertaa vuositulot plakkarissa)? On selvää, että USA:n eläkedesign vaatii säästämään itse merkittäviä summia ennen eläköitymistä. Suomalainen työeläkejärjestelmä tuottaa – nyt ja tulevaisuudessa – kohtuullisen omaan ansiotasoon perustuvan eläketason. Tulevaa varten rahastoidaan osa eläkemaksusta, mutta kollektiivisesti. Yksilön työeläkkeen suuruus ei riipu suoraan rahastojen kehityksestä tai eläkkeelle siirtymisen ajankohdasta.

Myös Yhdysvalloissa herätellään sukupolvikeskustelua eläkkeistä. Paikallisten babyboomereiden eli "suurten ikäluokkien" ja x-sukupolven nuoruuttaan jatkaneiden grungeveteraanien vertailu on suosittu aihe. USA:n valitsema polku on reunustettu yksityisen varautumisen vaatimuksella. Kyse on kuitenkin myös aidoista säästämismahdollisuuksista ja -haluista, jolloin kaikkien sukupolvien sisältä löytyy niitä, joilla on ja joille annetaan, ja sitten niitä, joilla ei ole eikä anneta.     
                             

"Neljännen valtakunnan" vieraana osa II

                              "Down the rabbit hole" eli komission portista sisään


Lupaukset ovat niin kuin lapsia: helppoja tehdä, mutta vaikeita toimittaa maailmaan. Viime viikolla lupaamani blogiteksti pullahtaakin vasta nyt ulos. Onnellisen ja voipuneen virtuaali-isän seuraava tuotos on jo pilkkeenä silmäkulmassa.

Toissaviikkoinen Brysselin visiitti tosiaan tuotti monenlaisia tuliaisia. Erityisesti tapaamiset useamman komission pääosaston kanssa, Suomen pysyvässä edustustossa, palkasaajien edustustossa ja työeläkealan Eurooppalaisen edunvalvonnan heimosoturien päämajassa eli AEIP:n toimistolla toivat lisävalaistusta muuten niin hämärään eurokraattien hallinnoimaan rinnakkaistodellisuuteen.

Eläkealaa suoraan ja epäsuorasti koskevaa kirjallista matskua tulee EU-lähteistä ovista ja ikkunoista. Valkoinen kirja eläkkeistä edustaa ensimmäistä ja tiukentuva budjettikuri sekä talouskoordinaatio jälkimmäistä.  

Paperisodanjulistus ja 2000-luvun sosiaalipolitiikkaa Euroopasta

Pitää tietää, mitkä akkunat jättää auki ja mitkä kiinni. Muuten tietokone huutaa hoosiannaa eurofraasien sedimentoituessa c-levylle. Totuus lienee jossain takki auki avoimuuden ja itsesuojelun välimaastossa: kaikkea on seurattava. 

Suomessa implementoidaan nyt budjettikehysdirektiiviä ("six pack"), joka mm. velvoittaa jäsenmaat toimittamaan ajantasaista tietoa julkisen talouden tasapainosta ja parantamaan monivuotista budjettisuunnittelua kehyksillä. Työeläkkeet kuuluvat kansantaloudentilinpidossa julkisen sektoriin. Kuukausitasoiseksi suunniteltu raportointi tuntuu suhteellisen stabiililla eläkealalla ylilyönniltä ja varsinaiselta paperisodanjulistukselta.
 
Velkakriisin varjo ulottuu jäsenvaltioiden "oman" sosiaalipolitiikan ylle. Jos jäsenvaltio poikkeaa julkisen talouden rakenteellisen alijäämän tavoitteista (vakaus- ja kasvusopimuksen johdannaiset), altistaa se itsensä aina komission ohjaukselle. Sosiaalipolitiikan avoimen koordinaation merkitys vähenee jatkossa entisestään. Sosiaalipolitiikkaan, kuten I-pilarin eläkkeisiin, vaikuttaa jatkossa sitäkin enemmän komissiovetoinen talouskuri sekä EU-ohjausjakso.

Komission vihreä kirja pitkäaikaissijoittamisesta

Bryssel on kyllääntynyt lobbareista. TELAmiehen kanssa samoja eläketurvan juoksuhautoja – tosin koko Euroopan tasolla – ryynää AEIP eli paritaaristen sosiaaliturvainstituutioiden yhdistys. Paritaarisuus on vain hienompi sana työmarkkinaosapuolten (työntekijät ja työnantajat) hallinnoimille järjestelmille. Tällainen on suomalainen ansioperusteinen työeläkemallikin.

AEIP:n toimistolla kuulimme komission sisämarkkinat ja palvelut pääosaston edustajalta tulevasta pitkäaikaissijoittamista koskevasta vihreästä kirjasta. Komissio julkaisee vihreän kirjan, kun se on havainnut ongelman ja haluaa tuoda tämän keskusteluun. Valkoinen kirja taas sisältää komission viitoittaman tien ongelma ratkaisuun. Pitkän aikavälin sijoittamisen vihreä kirja julkaistaan näillä näkymin vielä loppuvuonna 2012.

On hienoa, komission tutkan havaitsemaa ongelmaa ei kehystetä liian tarkasti, vaan kaikilta asianosaisilta halutaan mahdollisimman vapaita mielipiteitä. Lopulta emme saaneet mitään määritystä siitä, mitä pitkäaikaissijoittamisella tarkoitetaan: sijoitustuotteita, sijoittajia itseään, aikaperspektiiviä? Hämmästykseni lähenteli Liisa Ihmemaassa -tyyppistä tunnetta, jossa arkijärjen logiikka katoaa ja absurdi tulee tilalle.

Institutionaaliset eläkerahastot ja -sijoittajat ovat pitkän aikavälin sijoittajia. Tämä on triviaalia, kun otetaan huomioon rahoituksen kohde: kyse on elinkaarisäästämisestä pisimmällä mahdollisella aikavälillä. Sijoituskohteet vaihtelevat, mutta kaikki tavoittelevat tuottoa pitkällä aikavälillä. Mutta muuttuuko mikä tahansa sijoitusinstrumentti pitkäaikaiseksi, jos sitä vain omistetaan pitkään?

TELAmies tekee nyt sivistyneen arvauksen siitä, mihin suuntaan institutionaalisten sijoittajien panoksia halutaan suunnata. Itse asiassa useista lähteistä (Eurooppa 2020, "two pack" -säädöshanke) puskee esiin työpaikkoja ja kasvua luovien julkisten investointien lisääminen Euroopassa. EU:n alueelle suunnatut infrastruktuurisijoitukset ja -hankkeet ovat selkeästi toivottavia sekä parlamentin että komission näkökulmasta. Eri asia on, ovatko ne myös tuottavia pitkäaikaissijoituksia eläkerahastojen ja -sijoittajien vinkkelistä.

"Neljännen valtakunnan" vieraana

Syksy ei ole vielä saanut lopullista otetta Brysselistä. Kaupungin kaduilla liipottavan lobbariarmeijan päällä näkyi vain harvakseltaan trenssitakkeja. Paikallisen kansallisasun virkaa toimittavalla tummalla puvulla pärjäsi mainiosti.  

Loputtomat kokolattiamattokunniakujat, poskisuudelmat, mussels from Brussels, Belgian ja yhdentymisen pääkaupunki. Eurokraattien kehto on kaikkea tätä. Simpukoihin liittyen: sain vaatimattomasta ja maukkaasta transatlanttisesta kalakeitosta epätoivotun gastrotuliaisen, joka on jatkanut antamistaan aina viime päiviin saakka.

Vaikka TELAmies edustaa ns. modernia ja työtätekevää pystyvää ihmistä eli Homo flexibilistä, joka on tottunut taipumaan aina juuri siihen suuntaan mihin on työntöä, niin poskisuudelmaetiketti maistuu vieraalta. Euroopassakin menneinä vuosina idänsuhteiden syvännettä luodanneet Brezhneviläiset kielarit ovat onneksi historiaa, jonka kaikki haluavat aktiivisesti unohtaa.

Suomalaisen työeläkejärjestelmän evankelistana tein viime viikolla lähetystyötä vieraalla maalla. Eikä Pohjolan mörökölli jäänyt ilman tuolia sosiaalisten rituaalien ristitulessa.

Talous edellä ja muut perästä?

Kaikki puhuivat viime viikolla komission puheenjohtajan José Manuel Barroson keskiviikkona pitämästä Unionin tilaa käsitelleestä palopuheesta. Hän muuten vastailee myös EU-kansalaisten kysymyksiin tänään (19.9.2012) livenä GooglePlussassa. Kolkuttavalle avataan ja kysyvälle vastataan – ainakin jos ei kysy vaikeita.

Barroson mukaan Euroopan on siirryttävä kohti kansallisvaltioiden liittoa. Pankkivalvonta on askel kohti pankkiunionia, nykyisestä budjettikurin valvonnasta taas ollaan siirtymässä kansallisten budjettien ylikansalliseen koordinaatioon ja lopulta kehityksen päätepisteestä löytyy yhteinen "velkojen lunastus ja velkakirjojen liikkeeseenlasku".

Epätoivoiset ajat näyttävät vaativan äärimmäisiä tekoja. En puutu nyt enempää liittovaltioprojektin järkevyyteen Suomen kannalta – sen pohtiminen kai on edelleen sallittua muillekin kuin populisteille ja nationalisteille (kaksi puheessa mainittua väestöryhmää). Rapatessa roiskuu ja suomalainen työeläkejärjestelmäkään ei ole immuuni tästä syntyville sirpalevaikutuksille. Voiko samanlaisen ylärakenteen alla olla jatkossa yhtä monimuotoista EU-27:n eläkedesignkokoelmaa kuin nyt? 

Positiivinen friikki 

Päällimmäisenä mieleen jäi pyörimään pienen maan eläkejärjestelmän erityispiirteiden mahdollinen hukkuminen talouden isojen suuntaviivojen alle. Oma päätäntävalta eläkeasioissa säilyy juuri niin pitkään kuin julkinen taloutemme on pitkän aikavälin kestävällä uralla. Lisäksi eläkeasioiden ripottelu useiden eri komission pääosastojen vastuulle johtaa siihen, että vasen käsi ei aina tiedä mitä oikea tekee. 

Suomi on Euroopassa poikkeus eläketurvan järjestämistavaltaan, mutta myös sen osalta, kuinka hyvin sitä on hoidettu. Poikkeavuushan ei ole enää traagista tai syrjäyttävää, kysykää vaikka Lady Gagan "pieniltä monstereilta". Tulevaan on varauduttu ja meillä on pystytty aina sopimaan työeläkkeistä ja sopeutettu eläkemaksut ja -etuudet ajan henkeen, säilyttäen kuitenkin työeläketurvan kovan ytimen. 

Eurooppalaisen kattojärjestömme AEIP:n kokouksessa sain kuulla myös toisenlaisia kokemuksia siitä, mitä tapahtuu, kun asiat ovat hoitamatta liian pitkään. Italiassa ansioeläkemallia muutetaan radikaalisti: nuorten tulevat eläkkeet eivät näytä hääppöisiltä ja maksussa olevien eläkkeiden indeksointia huononnetaan todella rankalla kädellä. Noin yli 1400 euron eläkkeisiin ei jatkossa tehdä lainkaan vuosittaisia indeksitarkistuksia.

Ladataan tähän loppuun vielä teaseri: loppuviikosta lisää juttua reissusta ja mm. tulevasta komission pitkäaikaissijoittamista koskevasta vihreästä kirjasta.