Työeläkejärjestelmä on puuma

                                 Toimitusjohtajat trapetsilla 50 vuoden kunniaksi


Kun ihminen täyttää vuosia, kyseessä on aina karmea tragedia. Jokainen meistä koittaa onnittelujen ristitulessa aina ottaa ilmeen, joka kertoisi iloisesta ja huolettomasta suhtautumisesta vanhenemiseen. Siihen vääjäämättömään: "älä kysy kenelle kellot soivat, sillä ne soivat meille kaikille".

Kun instituutio täyttää pyöreitä vuosia, kyseessä on aina ylitsepääsemättömän riemun juhla. Se toimii sittenkin! Tätä onnistumisen iloa sain todistaa viime tiistaina Vantaan ja Suomen pedagogisen internointikeskus Heurekan käytävillä, kun työeläkejärjestelmän mittariin kilahti 50 vakuuttavaa vuotta.

Itse synnytyksen lisäksi ensimmäiset vuodet 60-luvulla olivat vastasyntyneelle traumaattisia. Niin kuin monesti käy, ympäristön ja jopa vanhempien odotukset olivat suuria. Työeläketurvaan niitä ladattiin täyslaidallinen. Syystäkin, sillä ennen ansioeläkettä vanhuus oli usein synonyymi köyhyydelle. Jos nyt ei aivan "puolet petäjäistä" ollut nisun jatkeena, niin aika lähellä oltiin. 

Seuraavina vuosina työeläkelait laajenivat koskemaan käytännöllisesti katsoen jokaista suomalaista ja eläkkeitten tasoa parannettiin. Kypsäksi järjestelmää on voinut sanoa vasta viime vuosina, kun ansioeläkettä on ehtinyt kertyä lähes koko työuran mitalta. Valkoisesta jauhosta leivotun nisun keskelle on ilmestynyt hillosilmä. Työeläkkeet säilyttävät työssä hankittua kulutustasoa.

Työeläkejärjestelmä on nyt puumaiässä! Termillähän on viime vuosina kuvailtu keski-ikäisiä naisia, jotka ovat viehtyneet nuorempiin miehiin. Suomalainen työeläkemallikin on ollut – ja on edelleen – kiinnostunut nuorista, vaikka rahoitus ei perustukaan sukupuolisopimukseen vaan sukupolvisopimukseen. Jokainen meistä on vuorollaan maksajana ja saajana. Kaiken ikäisten pitää voida luottaa tähän diiliin myös tulevaisuudessa.

Työeläkkeiden historia on noudattanut muutoksen logiikkaa. Tätä korostettiin monissa juhlaillan puheenvuoroissa. Työeläkejärjestelmä ei ole koskaan ollut eristäytynyt saareke. Se on alusta asti rakentanut siltoja ympäröivään yhteiskuntaan ja oikaissut itsensä vastaamaan mm. työelämässä tapahtuneita muutoksia. Lamauttavasta 90-luvusta lähtien työeläkkeitä on sopeutettu reunaehtoja vastaavaksi. Eläkemalli sisältää myös automaattisia vakauttajia tietoisesti tehtävien valintojen lisäksi. 

Sanotaan, että "tulevaisuus kuuluu niille, jotka valmistuvat siihen tänään". Koska työeläkejärjestelmä on kisaillut jo pitkään "kestävyyslajien" parissa, on se myös varsin näpsäkässä kunnossa viisikymppiseksi. Tämä on hyvä muistaa, kun kuumat aallot hohkaavat päälle viimeistään vuonna 2017, kun uusi uljas työeläkeuudistus näkee päivän valon. 

Työmaa kutsuu downshiftaajaa

Suomessa ihmiset luottavat yleensä raakaan työntekoon, kun on tarve päästä elämässä eteenpäin. Perusjampan tai -jaanan jälkimodernissa selviytymisstrategiassa säännöllinen kokoaikatyö tuottaa edelleen hyvinvoinnin keskipehmeän perustan, jossa loikoillaan vapaalla. Työn puuttuessa taas levytetään paljaalla puulaverilla. Vehreämmälle oksalle kurkotetaan työpanosta lisäämällä tai miettimällä sen kohde uudelleen.

Arjen värisen materialismin juoksupyörästä hairahtuneet downshiftaajat haaveilevat onnesta pienemmällä työpanoksella. Ensin pitää tosin olla jotain, josta skaalata alaspäin.

Luovan luokan näytekappale, punavuorelainen hipsteri Cousteau- pipo vinossa, voi varmaan vaihtaa ketterästi ammattia sekä ennen kaikkea: tehdä vähemmän. Mutta mihin osa-aikainen kaupankassa, apurahatutkija tai vaikkapa tukityöllistetty downshiftaa?

Luokkaretki alaspäin     

Matti Apunen on hoitanut leiviskänsä luterilaiselle työkulttuurille vieraiden luokkaretkeläisten julkisessa myllytyksessä, joten ei lyödä enempää. Itsensä downshiftaajaksi julistautuvien joukosta löytyy varmaankin laaja skaala erilaisia kohtaloita. Kohtalo on tässä kohtaa tosin hieman väärä termi, koska ilmiössä täytyy olla kyse elämänhallinnan ottamisesta omiin käsiin. Sillä jos muutos ei ole itse aikaansaatua, kyseessä on vain sosiaalisesti hyväksyttävä tapa kohdata työttömyys.

Mielekkäämmän uuden elämän hankkiminen ei olisi ongelma yhteiskunnan kannalta, jos se ei samalla tarkoittaisi osittaista luopumista omasta potentiaalista. Kysymykseksi nouseekin: kuinka paljon maksimisuorituksesta jää uupumaan ja kuinka moni on valmis muuttamaan käyttäytymistään?

Työeläke kertyy nimensäkin mukaan työstä. Oman eläketurvan taso riippuu pääasiassa työn määritelystä taloudellisesta arvosta. Todennäköistä on, että luokkaretken alaspäin tekevän eläkepotti leikkaantuu. Mutta se voi myös parantua mielekkään työn, paremman työssä jaksamisen ja siten pidemmän työuran kautta. Downshiftauksen sukupuolivaikutuksia ei juuri ole tutkittu. Kun työelämästä on työntöä ja vetoa kohti kotia, voivat naisten työeläkkeet jäädä jälkeen – entisestään.

Jos kyse olisi koko työkulttuurin muutoksesta, hankaloittaisi tämä ainakin jollain aikavälillä työeläkkeiden rahoitusta. Suurin osa työeläkkeistä, kun katetaan pääasiassa jakojärjestelmällä eli joka vuosi kerätään kasaan vakuutusmaksuja palkkasummasta, joilla maksetaan kuluvan vuoden eläkkeitä. Pitkällä aikavälillä natiivin elintasopakolaisen kerryttämät eläkevastuut tosin jäävät niin ikään pienemmiksi, vaikka lyhyistä katkoksista työuralla kertyykin nykyisin työeläkettä.

Akuutti velkakriisi näyttää nakertavan ainakin lyhyellä aikavälillä sitä ikiaikaista kirkassilmäisten nuorten ikäluokkien uskoa, jossa oma työ johdattaa onneen. Eikö elämäntuskainen hipsteri voisi myös skaalata ylöspäin tai edes samalla levelillä? Noh, koko downshiftaus- ilmiöön liittyy myös käsitys talouskasvun haitallisuudesta (degrowth), joka onkin jo astetta vaarallisempaa harhaoppia. 

Kesäeskapismia, byrokraatteja ja Lampaansyöjiä

Ei aivan työkykyinen.

Tällä terminologialla kuvailisin sitä kokemaani äkillistä valaistumisen hetkeä, kun loman jälkeen astuin työhuoneen kynnyksen yli ja arki löi otsalohkoon kuin rautaleka. Jos joutilaisuudesta tulee vapaalla toinen nahka, on kesäeskapismin loppu sitäkin kovempi pala.  

Muistan joskus lukeneeni koululaisten äö:n putoamisesta kesän aikana. Työympäristö toimii varmaan samalla tavalla. Vapaalla taas ei tarvitse ponnistella kuin nostamaan lomarahoja ja kassleria grillihiilten ylle. Mieli samenee, mutta rentoutuu. 

Meidän Suomen heimoon kuuluvien suvinen todellisuuspako on monella tapaa huvittavaa ja järkyttävää samaan aikaan. Ulkomaiset uutisryhmäthän saapuvat aina kesäisin kuvaamaan kansamme riemukkaita irtiottoja muutaman viikon mittaisen ja vähälumisen vuodenajan innoittamana. Huovisen Lampaansyöjien idea pyörii tämänkin blogistin alitajunnassa, tehden vääjäämätöntä työtään. Ehkä ensi vuonna sitten...

Kulunut kesä piti kuitenkin huolen siitä, että nahkaa ei tarvitse luoda kokonaan uudelleen työn taas alkaessa. Eurooppalainen velkakriisi puski läpi kaikissa medioissa. Työasioista vapaa mielenrauha olisi vaatinut uutispimentoa. Tähän ei TELAmies kuitenkaan taivu. Monilta valtion virkamiehiltä "paloivat" myös lomat velkakriisin manageroinnissa. Mitään aivan näin järeää ei tapahtunut eläkealalla.

Jotain uutta EU:n eläkerintamalta

Kesäkuun lopussa pidetyssä valtionpäämiesten huippukokouksessa sorvattiin talousunionin tulevaisuuden visioiden ja rahoituskuvioiden kylkeen jälleen uusi yhteinen sopimus, jolla tähdätään talouskasvuun ja kestäviin julkisiin talouksiin Euroopassa: Kasvu- ja työllisyyssopimus. Paperinivaskassa jäsenvaltiot vakuuttavat juhlallisesti edelleen olevansa aiempien sitoumustensa takana. 

Eläkkeet mainitaan muutamassa kohdassa. Erityistä huomiota on jatkossa kiinnitettävä jäsenvaltioiden vuosittain saamissa maakohtaisissa suosituksissa eläkejärjestelmien kestävyyteen. Komissio yrittää pitää näillä suosituksillaan yllä jäsenvaltioiden budjettikuria ja ohjaa niitä kohti hyvinvoinnin runsaudensarvea eli kasvua ja vakautta. Onkohan ensi vuoden suosituksissa enemmän eläkeasiaa? 

Sopimuksessa kiinitetään huomiota myös unionin alueella työskentelevien rajat ylittävien eläkeoikeuksien ja muiden sosiaaliturvaoikeuksien kehittämiseen. Tämä ilmeisesti tarkoittaa ammatillisten lisäeläkkeiden – joita ei Suomessa juuri ole – siirrettävyyttä koskevaa direktiiviä. Tosin tämä ikuisuusprojekti on ollut käymistilassa jo pitkään. Meillä tämä liippaa osittain eläkesäätiöitä ja -kassoja.

Viimeisimmät Suomen saamat talouskasvua ja työllisyyttä koskevat maakohtaiset suositukset (2012-2013) siunattiin myös alkukesästä. Suomen ajamat muutokset näkyvät lopullisessa muotoilussa. Pitkään tekstissä kummitteli meille annettu suositus nostaa lakisääteistä eläkkeellesiirtymisikää kasvavan eliniän perusteella. Nyt paperissa kehotetaan nostamaan efektiivistä eläkkeellesiirtymisikää. Yksi sana voi merkitä paljon. Suomessa ideana on ollut tavoitella todellista eläkkeellesiirtymisiän nousua, ei pelkästään sen, mikä lukee laissa.

KESÄmiehen moodiin

Työpäivät käyvät vähiin. Loma liukuu liiveihin. Kalenterin päivämäärien alaviitteet täyttyvät aivan huomaamatta, kun joutilaisuudella väritetyt Outlookin sarakkeet huutavat päiviä ja viikkoja: loma, loma, loma! Äkillisestä vapaudesta kumpuavaa epäuskoa on yleensä riittänyt vielä pitkälle ensimmäisen virallisen lomaviikon ylitse. Harmaat aivosolut eivät vielä tajua olevansa lomalla.

Olen ollut huomaavinani, että muillakin mielekästä työtä ja herätysliikkeen työetiikalla arjessa eteenpäin puskevilla on sama ongelma. Työn imussa on vaan niin hyvä olla. Jutun koukku onkin siinä, että lomalta paluu on samalla tavalla hankalaa – vaikka tätä ei vielä haluaisi miettiä. Työstä vieroittuu kuukauden poissaolon jälkeen.

Lomatunnelmiin siirtyminen alkaa habituksen muutoksesta. Pois TELAmies, tilalle KESÄmies! Harvoin kaulaani koristava kravatti naulataan toimiston oveen, teesinä irtiotolle. No, ei eläkesielua pestä pois voi. Kesäkuosiin vaihtaminen ei siis poista täysin vanhoja pinttymiä.

Kampin kasarmi hiljenee heinäkuussa, kun toimisto on kiinni. TELAmiestä taas odottaa Kallion kesä. Enkä nyt tarkoita mitään proosallista viittausta pussikaljaveijarien intiaanikesään Karhupuistossa, vaan urbaania kaupunkilomailua. Muutama ekskursio maalle metsästämään niitä sinisiä hetkiä on tiedossa. Myös penkkiurheilukausi on tänä suvena aika rankka: futiksen EM-kisat, yleisurheilun EM-kisat, Lontoon Olympialaiset.

Uusi saapumiserä ilmestyy parakeille syksyllä, kun uutta verta tulee lisää taloon. Kutsunnat ovat käynnissä. Organisaatiomuutoksen ja toimiston putkiremontin eli henkisen ja fyysisen uusiutumisen täytteinen alkuvuosi saa jatkoa. Pikku hiljaa alkaa näyttää valmiilta.

Eläkemaailmassa tapahtuu kesälläkin kaikenlaista, mitä seurata jalkapallon ohessa. Euroopan valtionpäämiesten huippukokous Brysselissä viikon päästä siunaa Suomen saamat maakohtaiset suositukset, joista jo viime postauksessa kirjoitin. Nyt näyttää siltä, että suositusten sisältö on muuttunut Suomelle mieluisampaan suuntaan. Ylipäänsä EU:n temmellyskentällä pelataan kesän aikana aktiivisesti, mutta ei tästä enempää...

TELAmies toivoo kaikkien kesään miellyttävää ja surutonta ajan tuhlausta! 


P.S blogi palailee jälleen pätkittäin elokuussa

Unionin kokoinen tarkkailuluokka

Taas on se aika vuodesta, kun suvivirsi raikaa maamme opinahjoissa, luonto sekä ihmiset kukoistavat ja... Euroopan komissio lähestyy Suomea vuosittaisella myllykirjeellä. Unohtakaa epävarmat kesän merkit, kuten rantojen miesten laajamittainen invaasio kaduille, takuuvarma suven merkki on komission maakohtaiset suositukset Euroopan unionin jäsenvaltioille.

Eurooppalainen lukukausi alkaa nykyisin tammikuussa, kun komissio julkaisee vuosittaisen kasvuselvityksen, jossa ruoditaan talouden tilaa ja kannustetaan maita toimiin, joiden odotetaan tulevaisuudessa tuovan talouskasvua ja lääkitsevän velkakriisiä. Jäsenvaltioiden ja komission välinen sparraus jatkuu aina kesäkuuhun asti, jolloin maakohtaiset uudistusohjelmat julkistetaan. Eikä valmennus lopu tähänkään. Suomalainen eläkejärjestelmä sai muutama päivä sitten jälleen osansa komission liikuttavasta huolenpidosta.

Meille suomalaisille maakohtaisten suositusten tyyppinen isällinen paimentaminen onkin tuttua – liiankin tuttua. Kekkonen lähetteli aktiiviaikanaan lukemattomia "myllykirjeitä" suomalaisille vaikuttajille ja jopa yksityishenkilöille. Tavoite oli oikaista ja ohjata.

Kuin vanhat idänsuhteet...

Ohjausta jäsenvaltioiden julkiseen taloudenpitoon tulee nykyisin monelta suunnalta. EU:n talouskoordinaatio syvenee ja laajenee kuin vanhat neuvostosuhteet, mutta myös tiukkenee! Suomi on elimellisesti mukana Eurooppa 2020 -kasvustrategiassa, joka tähtää Euroopan paluuseen avauskokoonpanoon maailmantalouden temmellyskentällä. Ei aivan vaatimaton tavoite. Euro Plus-sopimus puuttuu aloihin, joita on joskus entisessä elämässä pidetty yksinomaan jäsenvaltion toimivaltaan kuuluvana asiana, silloin kun niillä on vaikutusta kilpailukykyyn ja julkisen talouden alijäämään. Mistä näitä oikein tulee: Vakaus- ja kasvusopimus, Six-Pack ja tuleva Two-Pack muutamia mainitakseni. Lisäksi erilaista raportointia ja seurantaa on aivan loputon määrä.

Velvoittavat sopimukset kulkevat rinnakkain ja täydentäen toisiaan. Kaikki jäsenvaltiot eivät kuitenkaan kuulu kaiken sääntelyn piiriin. Ytimessä ovat euroalueen maat, joilla on (yhteis)vastuulliseen taloudenpitoon vielä hieman enemmän intressiä kuin muilla. Uuteen uljaaseen talouskuriin tähtäävä kova sääntely rakentuu aina edellisen päälle – yleensä kiristyen.

Ranska pinnaa tunneilta

Unionin kokoisesta kiertokoulusta löytyy niin tarkkailuluokan oppilaita kuin priimuksia. Tarkkislaiset ovat jatkuvan kontrollin kohteena – mikä onkin varmaan perusteltua – mutta myös tasaisen varmoihin suorittajiin kohdistetaan valvontaa. Joidenkin oppilaiden erottamisesta on liikkunut huhuja, mutta integraation pohjavire kulkee toistaiseksi syvällä ja vahvana. 

Isot jäsenvaltiot ovat tunnetusti osittain kotiopetuksessa, jolloin pientä pinnausta yhteistunneilta saattaa esiintyä. Komission myllykirje lähti toki myös Ranskaan, mutta tämä ei paljon gallialaisia hetkauttanut: vastavalittu pääministeri François Hollande alensi pitkän työuran tehneiden (41,5 vuotta) alinta mahdollista eläkeikää 60 vuoteen 62 vuodesta. Vaikka tämä yksittäinen muutos koskee varsin pientä joukkoa, niin uudistus kulkee komission suosituksiin nähden vastavirtaan. Muutos eläkeiässä rahoitetaan muuten eläkemaksujen nostolla.

Vuoden 2012 maakohtaiset suositukset Suomelle – äänenpainot kovenevat! 

Eurooppalaisen lukukauden merkeissä Suomen reissuvihkoon tuli taas merkitäntä puolitoista viikkoa sitten. Maakohtainen syvempi analyysi ja varsinaiset suositukset ruotivat julkista taloutta, työllisyyttä ja talouskasvun edellytyksiä. Siinä sivussa Suomelle annetut suositukset eläkkeiden osalta ovat pääasiassa sitä vanhaa jankkausta varhaisen työstä poistumisen reittien poistamisesta ja eläkeiän nostamisesta. Komission mielestä eläkeikä on sidottava eliniän kehitykseen: jos elinikä nousee, niin silloin tulisi eläkeiänkin nousta. 

Kun komissio pelaa muutenkin nykyään kovemmilla panoksilla, niin myös suositusten kohdalla äänenpainot ovat viime vuotta terhakkaampia: enää ei pyydetä harkitsemaan eläkeiän nostoa, vaan toteuttamaan se. 

Jäsenvaltiot saivat kokonaista 5 päivää aikaa kommentoida maakohtaisia suosituksia. Tämän tyyppinen toimintakulttuuri mm. komission osalta on ilmeisesti tullut jäädäkseen. Tylytys asettaa reagointikyvylle tiettyjä vaatimuksia. Ruudin pitäisi olla kuivaa ja valmiustaso korkealla, kun vastaavantyyppisiä ”myllykirjeitä” tulee jatkossa – ja niitä takuulla tulee! 

Joka tapauksessa, Eurooppa-neuvoston kokous tai epävirallisemmin EU:n valtion päämiesten huippukokous kesäkuun lopussa siunaa tavoitteet ja suositukset taas vuodeksi eteenpäin. Niin kauan kuin Suomi pysyy taloudenpidossaan sovituissa pitkän aikavälin kantimissa ovat suosituksetkin vain suosituksia. Eiköhän pidetä asia näin jatkossakin, muuten myllykirjeet muuttuvat sanelupostiksi.

Västäräkki laulaa taas!

                                    Asbesti: parasta mitä "vahvalla markalla" sai

Putkiremontin innoittama muuttolaatikkoleikki työhuoneessani on nyt ohi. Vuosikymmenten saatossa kasaantuneet loputtomat kirjarivistöt, hyllyvät paperikasat ja kirjaimellisesti tuhannet sponssikynät ovat löytäneet viime viikkoina tiensä kaatopaikalle tai uusiin toimistokaappeihin. 70-luvun tulopoliittiset kokonaisratkaisut lähtivät lavalle viimeiselle matkalle (ei poliittinen kannanotto). Jos luonteen pinttymistä vielä löytyy hamsterille tyypillistä keräilyvimmaa – niinkuin löytyy – on totaalinen puhdistus kauhistus.   

Koko toimistotilojen kasvojenkohotuksen aiheuttama epämukavuus tosin jatkuu vielä jonkin aikaa, mutta hyvää kannattaa aina odottaa. Purettaessa paljastuu vanhoja ajan kerrostumia. Historia tulee joskus kylään. Remontti otti jokin aika sitten askeleen hasardimpaan suuntaan, kun käytäville ilmestyi varoituksia asbestityöstä. Asbestos oli rakennusalalla 90-luvun alkuun asti parasta mitä vahvalla markalla sai ostettua. Oiva eriste, kuten Harjakainen hehkuttaa, mutta vaarallinen. Työsuojeluvaltuutetun bestis ei ole asbesti! Asiat olivat tässä tapauksessa kuitenkin järjestyksessä.               

Vanhojen talojen karisma kumpuaa historiasta; rakennusajan hengestä ja nähdystä elämästä. TELAn toimisto (Lastenkodinkuja 1) sijaitsee perinteikkäässä Västäräkin-korttelissa Kampissa. Paikalla tosiaan sijaitsi lastenkoti noin sata vuotta sitten. Nykyinen toimistorakennus on vuodelta 1966, jolloin työeläkejärjestelmä otti vasta ensi askeliaan ja asbestia käytettiin suunnilleen hammastahnan korvikkeena.

Mutta ei nimi talon mainetta pahenna, vaikka Wikipedia tietääkin kertoa västäräkistä: ”sen laulu on hiljaista rupattelevaa lavertelua”. Tämähän ei tunnetusti koske meitä... Eräitä ensimmäisiä vieraita remontoidussa toimistossamme olivat Kokoomusopiskelijat toissaperjantaina.

Tuhat kuntaa...eikun Tuhatkunta!

Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta rantautui kauniina perjantai-iltana TELAn päämajaan Kampin parakeille. Aurinko läikkyi kokoushuoneen ikkunasta sisään. Todistin terassikelien aikaansaamaa exodusta Helsingin kaduilla, kun myöhemmin illalla tallustin kotiin. Kokoomuksen nuoret toivot olivat meidän onneksi yhteiskunnallisten asioiden kimpussa. TELAmies onkin sitä mieltä, että ensin työ ja sitten ylityöt, vai miten se menikään?

Toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes kertoi aluksi työeläkejärjestelmän traumaattisesta syntyhistoriasta ja sen vaikutuksesta aina tähän päivään saakka. Traumatisoituminen onkin usein hengissä säilymisen kannalta tarpeellinen perusreaktio. Toisaalta tämä saattaa osaltaan selittää työeläkejärjestelmän alhaista kritiikinsietokykyä.    

Kun yleisössä oli tulevia eläkkeensaajia, niin omien aktiivisten työvuosien aikana maksettavien eläkevakuutusmaksujen taso kiinnosti erityisesti. Uraa onkin vielä edessä ennen saamapuolelle "joutumista". Keskimääräinen TyEL-maksu yksityisellä sektorilla on tänä päivänä 22,8 prosenttia ansioista. Kunnalla ja valtiolla jonkin verran enemmän. Kirkon työntekijöiden kohdalla maksu on jo nyt jopa kolmannes palkoista.

Optimistijolla, perusjantteri ja patamusta pessimisti

Kysymys kuului: millaiseksi maksutaso muodostuu tulevaisuudessa? Ensin pitää tutkailla omaa sielunmaisemaa. Olenko pessimisti, optimisti vai keskitien tallaaja? Vastaus tähän kysymykseen värittää lopullista vastausta siihen, mihin maksutaso voisi korkeimmillaan nousta. Vakuutusmaksuun vaikuttavat niin monet eri tekijät: syntyvyys, eliniän pidentyminen, työllisyys, efektiivisen eläkkeellesiirtymisiän kehittyminen, palkkasumman kasvuvauhti ja työeläkevarojen tuotto muutamia mainitakseni.

Tähän mennessä vain 90-luvun lamavuosia lukuun ottamatta maksu on ylittänyt menon. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä menot nousevat lähitulevaisuudessa pysyvästi korkeammiksi kuin maksut. Eläkerahastot paikkaavatvajetta.

Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin ennusteiden mukaan tilanne on ns. päällä vuonna 2030, jolloin huoltosuhde on heikoimmillaan. Optimistijolla kelluu tuolloin noin 23 prosentin pintajännityksessä. Perusjantteri uskaltaa toivoa noin 26 prosentin työeläkevakuutusmaksua ja patamusta pessimisti vajoaa pohjamutiin noin 29 prosentin maksutaakan kanssa.

Olennaista on, mitä nykyiset Kokoomusopiskelijatkin lakisääteisellä maksullaan saavat? Työeläkkeen tehtävänä on tarjota kohtuullinen ansioperusteinen toimeentulo eläkeaikana. Tällä hetkellä työeläkkeen korvaustaso eläkettä edeltäneeseen palkkatasoon on noin 60 prosenttia. Toisin kuin kuulee väitettävän – yleensä yksityisten vakuutuskauppiaiden toimesta – niin tästä ei ole luovuttu. Tosin nyt nuorten täytyy tehdä nykyistä pidempiä työuria saadakseen suhteessa nykyisen tasoisia eläkkeitä. Tämä vaatimus perustuu eliniän pidentymiseen.

Maksutaso on nyt sovittu vuoteen 2017 asti, joilloin se olisi näillä näkymin 24,4 prosenttia palkoista. Jos (ja kun) maksua nostetaan jaetaan kustannukset työntekijän ja työnantajan kesken fifty-fifty. Yleisesti puhutaan 26 prosentin kestävästä maksutasosta, joka turvaisi työeläkkeet nykyisille ja tuleville sukupolville. Tähän on vielä hieman matkaa.

Itärajalla vihertää

                                          Karjalasta kajahtaa teekupponen!


Aito karjalainen tunnelma tiivistyy, ei pullo kerrallaan, vaan kilometrien käydessä lyhyiksi matkalla Lappeenrantaan. Poikkeuksellinen auringonpaiste lämmitti uskollisen Auriksen mustan kuoren alla hengittävää voimanlähdettä. Kalsan Kallion talven koettelemusten jälkeen auto suorastaan kehräsi oktaaniauvoisissa tunnelmissa. Tiedä sitten olisiko Vihreiden puoluekokoukseen pitänyt mennä Valtion Rautahevosella.  

Yhtä kaikki, lupsakkuus tarttuu. Pääkaupunkimme kiireiseen elämäntapaan ja penseään etäisyyteen tottuneen TELAmiehen otsarypyt oikenivat viimeistään itärajan puolustuslinnoitus Salpalinjan kohdalla. Yhtäkkiä aikaa löytyy joviaaliin jutusteluun vastaantulijoiden kanssa. Aikaa pitäisi tuhlata useammin.  

Venäjä on meitä lähellä. Rajan ylityksen jälkeen moni naapuri suuntaa ensimmäisenä Lappeenrannan kaduille. Yli miljoona visiittiä vuodessa kertoo matkailuinnosta. Puoluekokouksen tervehdyspuheenvuoroissa Lappeenrannan apulaiskaupunginjohtaja Kari Korkiakoski muistutti vierailijoiden tuomista korvaamattomista rahavirroista. Turistiruplat on tarkoitus pysäyttää suunnilleen vanhan Salpalinjan kohdalle – aivan kuin ennenkin. 

Lappeenranta Vihreiden kokouspaikkana ei muuten ole lainkaan niin omituinen valinta kuin ensi kuulemalta voisi päätellä. Kaupunkihan vihertää aina vaakunaa myöden.

                            Haavisto lauteilla puoluekokouksen lähtölaukauksessa

Vihreiden puoluekokouksen satoa

Heti kokouspaikan kokolattiamatolle astuttuani vaikutuksen teki puoluekokousedustajien keski-ikä, joka on väestöpyramidiprofiililtaan terveen alapainoinen. Vihreät hurrasivat näkyvästi eutanasialle ja kaivosveroaloitteelle. Nämä eivät kuulu TELAmiehen repertuaariin, joten ei niistä enempää. 

Eläkkeet, allekirjoittaneen intressissä olevat työeläkkeet, eivät olleet suoranaisesti esillä puoluekokousaloitteissa, periaateohjelmassa tai kokousedustajien puheissa. Kokouksessa esiteltiin kuitenkin periaateohjelma, jossa mainitaan epäsuorasti: "väestön ikääntymiseen on vastattava tavalla, joka ei ole kohtuuton millekään ikäryhmälle".

TELAmies komppaa tätä ideaa. Näkisin asian myös "kestävän kehityksen" näkövinkkelistä: idealismia olisi se, että työeläkejärjestelmä siirtyisi sukupolvelta toiselle vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin he sen itse saivat. Pragmatismia taas on, että mikään sosiaaliturvajärjestelmä ei voi pysyä muuttumattomana ajassa. Kun työeläkkeitä sopeutetaan mm. väestön vanhenemiseen, on sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden vaatimuksesta silti pidettävä kiinni!

Periaate-epistolasta löytyy yksi lause, missä mainitaan konkreettisesti sana eläke: "Päätöksiä kaikkia koskevista asioista, kuten eläkkeistä tai sosiaaliturvasta, ei saa antaa vain etujärjestöjen päätettäviksi". Komppikitarani ei säestä tässä kohtaa – ainakaan työeläkkeiden osalta.

Rahoitusmarkkinavero (EU FTT) ja työeläkejärjestelmä

Aloituspuheenvuoroissaan EU-parlamentaarikko Satu Hassi ja puheenjohtaja Ville Niinistö puhuivat ns. transaktioveron puolesta, joka verottaisi rahoitusmarkkinoilla tapahtuvia osto- ja myyntitapahtumia. Euroopan parlamentissa äänestettiin viime viikolla kyseisestä rahoitusmarkkinaverosta. Jos aloite etenee suunnitellusti, niin vuoden 2014 alusta lukien EU:lla on oma vero: 0,1 prosenttia osakkeille ja joukkovelkakirjoille ja 0,01 % johdannaisille.

Komission ehdotukseen tehtiin muutamia merkittäviä muutoksia. Veroa on nyt tarkoitus ryhtyä perimään kaikista Euroopassa liikkeelle lasketuista rahoitusvälineistä. Tärkeää oli, että parlamentti jätti eurooppalaiset eläkerahastot pois tämän  transaktioveron soveltamisalasta. Poikkeuksen sääntöön muodostavat todennäköisesti myös suomalaiset työeläkevakuuttajat – toistaiseksi. Tosin EU:ssa eläkerahastoilla tarkoitetaan yleensä II-pilarin ammatillisia eläkkeitä. Suomalainen mallihan on EU:ssa poikkeus muutenkin ja harvalla I-pilarin eläkejärjestelmällä on muualla yhtä laajaa rahastointia. Olin huomaavani komission perusteluissa pientä haparointia pilarijaon suhteen...

Neuvosto tekee asiasta lopullisen päätöksen. Monta vääntöä on vielä edessä ennen sitä, sillä mm. Iso-Britannia ja Ruotsi vastustavat ehdotusta. Ongelmia syntyy, jos ja kun jotkut maat jäävät ulkopuolelle. Länsinaapurillamme on omakohtaista kokemusta (80-luvulla) vastaavan tyyppisestä verosta, jonka lopputulokset eivät olleet rohkaisevia. Tosin Ruotsissa vero oli osakkeiden kohdalla parhaimmillaan/pahimmillaan jopa kymmenkertainen EU:n malliin nähden. Britit taas pelkäävät rahoitusmarkkinoiden yleisesti viilentyvän ja toiminnan siirtyvän muualle.

Eläkerahastojen poikkeus on säilytettävä lopullisessakin muotoilussa. TELAssa on laskettu, että Suomessa lakisääteisen eläkevakuutuksen toimialalla veron kustannus olisi arviolta 450-530 miljoonaa euroa vuodessa, jos poikkeusta sääntöön ei tehtäisi. EU:n suunnittelema keinottelulla rahastaminen voisi siis pahimmillaan iskeä myös sosiaalivakuutusta hoitaviin eläkejärjestelmiin.

Erittäin mielenkiintoista on fundeerata, miten ja mihin oletettua tuottoa eli Unionin äyrejä lopulta käytettäisiinkään...

Kaikki tiet vievät Bottaan

Etummaisen Töölön katuja mittaillessa jalat tuntuvat usein viettävän Ostrabotnian suuntaan. Helsingin yliopiston pohjalaisten osakuntien "Botta" on historiansa aikana toiminut monenkirjavien tapahtumien näyttämönä aina viime vuosisadan alun karusta opiskelijaelämästä kansakunnan syntyvaiheisiin – vain raamatulliset tapahtumakulut puuttuvat. Myös moni ikuinen opiskelija voi tenttiä katutason ravitsemusliikkeiden mainioita tuontiolutmenuita.

Lieneekö kyse ollut polkuriippuvuudesta, kun löysin itseni viime viikon maanantaina tämän jugendtyyliin kumartavan talovanhuksen juhlasalissa järjestetystä Helsingin Työeläke 50 vuotta keskusteluillasta: Kuka korjaa potin? Historiaa tosin tehdään vasta heinäkuun ensimmäisenä päivänä, kun meille kaikille rakas ja "merkityksellinen toinen" työeläkejärjestelmä täyttää 50 vuotta.

 

                        TyEL tosi-tv:n ensimmäisen tuotantokauden finaali: S01E03

Miltä näyttävät ne seuraavat 50 vuotta?

Tähän kysymykseen haettiin vastauksia Tampereella 17.4., Turussa 7.5. ja Helsingissä 14.5.  Tapahtumat olivat Eläketurvakeskuksen, Suomen ylioppilaskuntien liiton ja Työeläkevakuuttajat TELAn yhteinen voimainponnistus, joka toi nuorten näkökulmaa työura- ja eläkekeskusteluun. Jokaisessa kaupungissa järjestettiin paneelikeskustelu, jonka aikana yleisöäkin haastettiin ottamaan kantaa. Paikan päällä kuvatuista videoklipeistä koostetaan vielä "pamfletti" työmarkkinajärjestöjen eläkeneuvotteluryhmälle.

Panelistit olivat pääasiassa nuoria ja vieläpä pääasiassa paikallisia nuoria. Monet jäpittivät aivan turhaan aiheen näennäistä vakavuutta – ei me lyödä Pentikäisen vakuutusopilla päähän! Ainakaan enää nykyään.

                                                 Kiertue saapus Turkkusse

Onko eturessu puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä?

Pajatso tuskin vielä tyhjeni tällä kiertueella, sillä paneeleissa pohdittiin: pitäisikö pienten ikäluokkien ja opiskelijoiden näkökulmaa saada neuvottelupöytiin lisää? Mietintämyssyyn voisi laittaa mahdollisen osallistumisen tason ja kuulemisen tavat. 

On kuitenkin luontevaa, että maksajat eli työmarkkinaosapuolet ovat lopulta päättävässä asemassa, historiallisista ja periaatteellisista, mutta myös täysin relevanteista käytännön syistä.

Puheet nykyisen päätöksentekotavan johtamisesta sukupolvisotaan ovat lattean kahvin rintamaveteraanien jupinoita. Meillä eläkejärjestelmää on hoivattu ja huollettu. Verrattuna esimerkiksi Välimeren maihin – tai vaikka Britanniaan – jossa kiireellinen huostaanottokaan ei enää auta. Maksujen ja etuuksista saadun hyödyn välisestä suhteesta on jatkossakin pidettävä huolta. 

Aina, kun työeläkkeisiin tehdään muutoksia, on niillä omat vaikutuksensa myös tuleviin eläkeläisiin. Muutama kuukausi sitten solmitussa työurasopimuksessa sovittiin työeläkkeiden rahoituskehikko lähivuosiksi. Työuria pidennettiin noin vuodella. Viimeistään vuonna 2017 astuu voimaan uusi ja uljas eläkeuudistus. Kaikki keinot eli suurpiirteisesti koko "paletti" on käytössä, kun tulevaisuuden eläkealan horisonttia maalataan.

Suomi harmaantuu ja eläkeläisten määrä kasvaa, jonka lisäksi elinikä pitenee. Nuoret tarvitsevat pidempiä työuria kuin heidän vanhempansa saadakseen nykyisen tasoisia työeläkkeitä. Jos työurat eivät pitene, niin elinaikakerroin höylää osan eläkkeestä pois. 

Työelämään siirtyminen viivästyy tällä hetkellä. Meillä on pulaa työstä. Turussa TYY:n puheenjohtaja Jukka Koivisto heitti proosallisesti, että "päätalomaiset" työurat kehdosta hautaan, ehkä jopa saman työnantajan palveluksessa, eivät ole enää tätä päivää. Itse kuvailisin monien vastavalmistuneiden tilannetta jopa "kafkamaiseksi".

Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään pidemmistä ja toivottavasti myös laadullisesti paremmista työurista: työeläkemaksu pitää nostaa pitkän aikavälin rahoituksen turvaavalle kestävälle tasolle. Suomen onneksi matkaa sinne ei ole lähimainkaan yhtä paljon kuin eurooppalaisen velkakriisin perintöprinsseillä. Mitä päättäväisemmin tähän pureudutaan, sitä paremmalta tulevien eläkeläisten asema näyttää.  

                         Mikko Kautto ETK:sta lurauttaa Tukilisäjenkan Tampereella

Sopimisen polulla Kuopiossa

                                                 Kuopion torin kevät-look

Matkavietti herää keväällä. Ilmeisesti lisääntyvä auringon valo vääntää sisäisen kellon lopullisesti kesäaikaan, ja moottoritie tuntuu taas lämpimältä. Ylimääräiselle energialle löytyi käyttöä TELAn ja palkansaajakeskusjärjestöjen yhteisellä työurasopimus-seminaarikiertueella. Lopputulos ei jäänyt kauas endorfiinihumalasta eli TELAmiehen pilvestä: kiertolaisen elämää ja työeläkkeen todistusta. Sopivassa suhteessa tietenkin, sillä travelleri-identiteetti on haudattu syvälle tiedostamattomaan ja sisäinen nomadi on sisäsiistiytynyt.

Viime viikon torstaina kiertue pysähtyi Pohjois-Savon helmeen: Kuopioon. Yllätys oli suuri, kun jo muutaman vuoden kaupunkia riepotellut toriremontti ei ollut näyttänyt edenneen sitten viime visiitin. Kuninkaiden laakson arkeologisiin kaivauksiin verrannollinen kuoppa keskellä kauppalaa on vaikuttava – monessakin mielessä. Onneksi perinteikäs kauppahalli säästettiin parkkipaikkojen louhintahuumassa. Tosin amputoituna: kalahallina tunnettu osa purettiin edistyksen alta.

Sammon muikut olivat hyviä.

Jännitin ennen illan tilaisuutta, ilmestyvätkö jääurheiluun hurahtaneet kansalaisemme paikan päälle. Tupa oli kuitenkin täysi samaan aikaan, kun Suomi pisti lättyä Ranskan pussiin. Hikoilimme porukalla Puijonsarven luentosalissa – emme työurasopimuksen sisällön – vaan ilmastoinnin puutteen vuoksi.

Työurasopimus ja työeläkkeet

Työmarkkinaosapuolet sopivat 22.3. keinoista, joilla pidennetään suomaisten työuria ja höylätään julkisen talouden kestävyysvajetta pienemmäksi. Sopimisen kulttuurin epäilijöitäkin löytyi. Eräskin kohta tabloidikokoon taittuva pääkaupunkialueen äänitorvi julisti jo neuvotteluiden epäonnistuneen, mutta seuraavana päivänä ääni oli toinen. Sopimisen polulla pysyttiin.

Jos huomioidaan koko sopimuksen sisältö, ovat laskennalliset vaikutukset noin 1 vuosi lisää pituutta työuriin ja 2 miljardia euroa kestävyysvajeen pienentämisen osalta. Työeläkkeissä sopimus turvaa rahoituksen vuoteen 2016 loppuun asti. Viimeistään vuonna 2017 uuden "uuden suuren" eläkeuudistuksen on tarkoitus astua voimaan. Varhennettu vanhuuseläke eläkemuotona loppuu vuonna 2014 ja osa-aikaeläkkeen alaikäraja nousee 61 vuoteen vuonna 2015. 

Työurien pidentämisen kansallinen projekti voi tuntua monen mielestä etäiseltä tavoitteelta. Pidemmät työurat vaikuttavat kuitenkin myös paikallisesti esim. kuntatalouteen. Kun palkansaaja siirtyy eläkkeensaajaksi, kunnan verotulot tippuvat. Hyvin pienistä eläkkeistä ei itseasiassa makseta lainkaan kunnallisveroa. Monissa maakunnissa tilanne vain on se, että eläkeläisten määrä kasvaa seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana huimasti. Pohjois-Savossa rollaattorit hallitsevat tuolloin liikennevirtoja. Jo nyt alueella on kaikista yli 16-vuotiaista omalla eläkkeellä noin 35 prosenttia. Joissain kunnissa jopa puolet. 

Saattaa olla, että  joidenkin mielestä oman työuran suhteuttaminen kansallisiin tavoiteisiin on ylipäänsä mahdoton ajatus. Erityisesti jos oma vapauden kaipuu on keskiössä: vapaus käsitteenä nähdään vapautena "jostain" ei vapautena "johonkin".

Työn sankarit tulppana nuorten työuralla ja muita urbaaneja legendoja

Työuran loppupäässä olevien tilanne työpaikoilla puhutti kiertueella. Kuopiossa kysyttiin muun muassa, onko yli 55-vuotiaiden työllisyysasteen parantumisella yhteys nuorten työllisyysasteen heikkenemiseen viime vuosina. Akavan lakimiehen Jarmo Pätärin mukaan mitkään tutkimukset eivät kerro tällaisesta yhteydestä: seniorien työpaikat eivät ole nuorilta pois.

Ovatko vanhemmat työntekijät tulppa nuorten toivojen pääsylle työelämään? Itse en luota "tulppateorian" todisteisiin enkä myöskään usko tulpan poistamisella olevan kysyjän toivomaa lopputulosta. Ensinnäkin kyse on ihmisten keinotekoisesta jaottelusta vuohiin ja lampaisiin. Jos samoja lukuja katsottaisiin sukupuolen mukaan, nähdään että myös naisten työllisyysaste on samana ajanjaksona kehittynyt miehiä paremmin. Miksei kukaan sitten kysy, ovatko naiset vieneet miesten työpaikat? Naisten kohdalla kyse on rakennemuutoksesta. Työpaikat ovat lisääntyneet naisvaltaisilla aloilla ja vähentyneet miesvaltaisilla aloilla. 

Markkinoilla työpaikkoja syntyy ja loppuu eikä kyseessä ole "yksi yhteen" tyyppinen nollasummapeli. Eläkeputkeen siirretyn tilalle ei välttämättä palkata automaattisesti uutta työntekijää. Esimerkiksi valtion tuottavuusohjelmassa kaikkien lähtijöiden tilalle ei todellakaan palkata nuoria eikä uusia. Kyse on myös tilastoinnin ongelmista, sillä piilotyöttömyys ei näy työllisyysasteessa. Mittarissa ei huomioida mm. työkyvyttömyyseläkettä, jolle siirrytään keskimäärin 52-vuotiaana. Toisaalta nuoret  maksaisivat kassaputken tehokäytön ja varhaisen eläköitymisen korkeampien eläkemaksujen muodossa.

Vastavalmistuvien tilanne on kuitenkin tukala monilla aloilla ja monissa maakunnissa. Työuran alkua ei tahdo löytyä. 

EU:n eläkkeiden valkopesu

                                  TELAmies ja kadonneen valiokunnan metsästys

"Se tuntuu ilmassa, se tuntuu ruumiissa, 

se on tää paniikin tunne, paniikin tunne, ja se tulee joka kevät".

                                                             K. Röyhkä

Siltä tuntui, kun katselin viime viikon keskiviikkona eduskuntatalon portailta Töölönlahden monumentaalikeskustan suuntaan. Rakeet tästä vielä puuttuivat – säästetään ne keväämmälle. Viime kesä tuntuu täällä Euroopan Unionin arktisilla rajaseuduilla unohtuneelta muistolta. Paniikkihan siinä iskee, kun uutiskuvien mukaan Keski-Eurooppalaisten suurkaupunkien kaduilla – ja jopa Tukholmassa – promeneerataan jo huolettomasti keveissä ja pastellin värisissä pikkutakeissa. Meillä jäät lähtivät juuri.

Ok, ilmassa oli myös hieman korkeajännitystä, koska olin kuultavana sosiaali- ja terveysvaliokunnassa liittyen EU:n komission julkaisemaan valkoiseen kirjaan eläkkeistä. Uudet työtehtävät saavat pikkuhiljaa muotoa ja hahmoa. Eka kerta on aina eka kerta. TELAmies ei spennaa eikä puntti tavallisesti tutise, mutta kansanedustuslaitoksessa on tiettyä arvovaltaista hohtoa. 

Ensin piti suunnistaa oikeaan paikkaan tässä J. S. Sirénin piirtämässä parlamentarismin monoliitissa. Valiokunnat löytyivät neljännestä kerroksesta. Eduskunnan korkeat huoneet ja laveat käytävät voivat myös aiheuttaa heikompi hermoisille agorafobiaa.  Päivittäin niillä liipottavien kansanedustajien hommaan ei taida torikammoisista olla – monessakin mielessä.

Valkoinen kirja eläkkeistä – minne menet eurooppalainen eläkepolitiikka? 

Komissio julkaisee vihreän kirjan, kun se haluaa nostaa keskusteluun jonkun  tietyn ongelman, ja nähdäkseen ovatko muutkin samaa mieltä ongelman olemassaolosta. Halutaan tietää, mitä sille pitäisi tehdä asianosaisten tai ylipäänsä kenen tahansa asiasta kiinnostuneiden mielestä. Komission valkoisessa kirjassa konsultaation pohjalta luodaan toimenpideohjelma ongelman ratkaisemiseksi.

Noin kolme kuukautta sitten käynnistyi eurooppalaisen eläkepyykin valkopesu: komissio julkaisi 16.2 valkoisen kirjan eläkkeistä, joka tähtää riittäviin, turvattuihin ja kestäviin eläkejärjestelmiin Euroopassa. Maistiaisia saatiin jo viime vuoden lopulla "vuodetusta" ei-virallisesta versiosta. Viesti pysyi lopullisessa julkaisussa täysin samana: miten eläkkeet turvataan, kun väestö kaikissa jäsenvaltioissa vanhenee ja valtiot kärvistelevät talouskriisissä? TELA esitti oman näkemyksensä asiasta sosiaali- ja terveysvaliokunnalle. 

Kun valkoiseen kirjaan tutustuu, niin huomaa, että pyykinpesu on suoritettu aika "kovassa vedessä" ja käytetty huuhteluaine on jättänyt myös ikävän näköisiä rantuja lopputulokseen. Sitä kuuluisaa kirkkaan puhdasta lopputulosta ei syntynyt. Liekö kyse ollut myös väärästä pyykinpesuaineesta? Marttaliittokin korostaa oikean pyykinpesuaineen tärkeää valintaa.

Valkoisessa kirjassa on kaksi pääteemaa: työn ja pidentyvän elinajan yhteensovittaminen sekä lisäeläkkeiden edistäminen. Suomelle on jo aiemmin suositeltu eliniän ja eläkeiän linkittämistä toisiinsa: jos elinikä pitenee, niin eläkeiän tulee nousta samalla. Työeläkkeen tason osalta tämä yhteys on jo nyt olemassa (elinaikakerroin), mutta eläkeiän kohdalla ei. Ongelma onkin siinä, että liian harvat jaksavat työssä eläkeikään asti. Suomessa työuria on tarkoitus pidentää alusta, keskeltä ja lopusta. Tämän tyyppistä painotusta paperissa ei ole. 

Komissio haluaa myös siirtää vastuuta eläkeajan toimeentulosta kansalaisille itselleen. Logiikka on sen tyyppinen, että esimerkiksi heikosti työmarkkinoille integroituneiden kansalaisten eläkeajan toimeentulo pitää turvata yksityisellä säästämisellä. Aika monet valkoista kirjaa kommentoineet tahot ovat tuoneet esiin tämän tyyppisen ajattelun heikkoudet: velkakriisin runtelemassa Euroopassa ihmisten mahdollisuudet säästää itse omaa eläkettään ovat vähentyneet – entisestään.

Lisäeläkkeiden edistämiseen sisältyy myös uudistuksia, jotka koskisivat II pilarin ammatillisia lisäeläkkeitä eli ammattiala- tai työnantajakohtaisia eläkejärjestelyitä. Suomessa ei juurikaan ole näitä eläkejärjestelyjä. Nykyinen lisäeläkerahastodirektiivi (IORP) ei koske suomalaista lakisääteistä I pilarin työeläkejärjestelmää – Suomen tarkoituksena on myös pitää asia näin jatkossakin! Toisaalta esim. uudet vakavaraisuussäännökset koskisivat meillä mm. ryhmäeläkevakuutuksia hoitavia eläkesäätiöitä ja -kassoja, joiden koko toiminta on uhattuna, jos byrokraattisesti raskaat uudet säännökset realisoituvat. Eläke-ekosysteemin monimuotoisuus kärsisi tuolloin.

Mitä hyvää valkoisessa paperissa sitten on? Etsivä löytää... Eläkejärjestelmiä ei ole kaikissa maissa hoidettu yhtä hyvin kuin Suomessa. Väestön vanhenemiseen ei ole monissa isoissa jäsenvaltioissa varauduttu kovinkaan hyvin. Myös tapa vakuuttaa ihmiset vanhuutta ja työkyvyn menetystä varten vaihtelee maittain. Hienoa on, että eläkkeitä tarkastellaan myös niiden tuoman toimeentulon kannalta – pelkän rahoituksen sijaan. Toisaalta eläkkeet kuuluvat sosiaaliturvan kovaan ytimeen ja siten jäsenvaltioiden oman toimivallan piiriin. EU:n yhteinen eläkepolitiikka on hapatusta. 

Komissio on tarkastellut erilaisia strategioita, joilla valkoisen kirjan tavoitteisiin päästäisiin. Eläkepolitiikan täydelliseen harmonisointiin ei uskota. Tai paremminkin: uskoa löytyy, mutta niin löytyy vielä realismiakin. Luulen, että yritystä ei kuitenkaan jatkossa puutu. Lisäksi EU:n tiukentuva talouskoordinaatio asettaa omalta osaltaan raamit koko julkisen talouden liikkumavaralle.