Direktiivi, joka tunnettiin ennen nimellä "portability"

Onhan se helppoa hypätä Berliinin päärautatieasemalta junaan, kun jo kolmen tunnin köröttelyn jälkeen voi siemailla sitä alkuperäistä Budvaria Prahan goottilaisten holvikaarien katveessa. Tai reissata yhdestä Keski-Eurooppalaisesta metropolista toiseen. No, Helsingistäkin pääsee kätevästi Tallinnaan ja Pietariin. Tornionjokilaakson rajat ovat aina olleet häilyviä, kuten ihmisetkin.

Luulisi, että työvoima liikkuisi ainakin EU:n sisämarkkinoilla kuin pullonkerääjät kesäfestareilla: liukkaasti ja tehokkaasti. Mutta ei, ei se liiku sittenkään. EMU ei ole optimaalinen rahaliitto tästäkään syystä. Kysyntä ja tarjonta eivät tasapainotu ja resurssit allokoidu parhaalla mahdollisella tavalla, tosin työn tarjontaa taitaa olla monella nurkalla liiankin kanssa.

Unioni ei ole "Euroopan Yhdysvallat" kulttuurisesti. Vanhalla mantereella asuu varsin kirjava popula erityisesti kielenkannoiltaan. Vuonna 2008 vain 0,18 % EU-27:n asukeista muutti toiseen maahan. Viime vuosien merkittävimmät muuttoliikkeet ovat olleet Itä-Euroopan maista, kuten Puolasta, Länsi-Eurooppaan ja aina Britanniaan asti. Pendelöinti eri maissa kodin ja työpaikan välillä on sekin yllättävän vähäistä (alle 1 %).

EU on sisämarkkinaprojekti. Liikkuvuuden esteet halutaan aina pyyhkäistä pois. I-pilarin eläkkeiden kohdalla sosiaaliturvan koordinaatio pelittää hyvin esim. työeläkepuolella, joten ihmiset voivat helposti vaihtaa työpaikkaa esimerkiksi Suomen rajojen sisällä tai toiseen EU-maahan ilman menetyksiä.

Muualla Euroopassa yleisten työpaikka- ja ammattialakohtaisten lisäeläkkeiden kohdalla työpaikan vaihto ei tältä osin ole aina yksinkertaista. Se voi johtaa menetyksiin omassa eläkkeessä. Usein vaaditaan monen vuoden työskentely samalle työantajalle, jotta eläkeoikeudet säilyvät. Karenssiajat ovat pisimmillään jopa 15 vuotta. Standardit vaihtelevat.

Tämän hetkistä siirrettävyysdirektiiviä halutaan nyt päivittää työvoiman liikkuvuuden edistämiseksi. Ihmiset voisivat jatkossa hankkia ja säilyttää eläkeoikeuksia nykyistä iisimmin. Viimeisimmän ehdotuksen mukaan päivitys tulisi koskemaan vain maiden välistä työvoiman liikkuvuutta, ei sisäistä. Direktiivin oikeusperusta on kiinnitetty työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen. Positiivista syrjintää saa tämän puitteissa harjoittaa. Jos työntekijä vaihtaa jäsenvaltiota 2 vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä, on eläkeoikeuksien kertymiselle ja säilymiselle määritelty vähimmäisehdot.

Kuulen harmaiden aivosolujenne synapsien napsuvan: missä se siirrettävyys on? No, sitä ei enää ole mukana. Kannansiirto eläkerahastosta toiseen ei sovellukaan lainkaan eläkerahastojen luonteeseen yritys- tai ammattialakohtaisina etuuksina. Myös jäsenvaltion sisällä työpaikkaa vaihtavien tilanteeseen ei tule suoraa sääntelyä. Vain suositus noudattaa samaa kuin rajat ylittävissä tapauksissa.

Funk- ja tilaihme Princen innoittamana voidaan puhua "direktiivistä, joka tunnettiin ennen nimellä portability". Se on ollut niin pitkään valmistelussa, että vanha nimi on jäänyt päälle, kun pitäisi oikeastaan puhua minimisäännöistä eläkeoikeuksien kerryttämiselle ja säilyttämiselle. Se on aika pitkä termi, joten suosittelen komissiota ottamaan käyttöön "symbolin", kuten Prince aikanaan teki oman nimensä kohdalla.

Mutta kas kummaa, kun komissio laittoi jokin aika sitten ammatillisten eläkerahastojen yhteisen vakavaraisuussäännöstön kehittämisen toistaiseksi jäihin (IORP II:n I-pilari), niin siirrettävyysdirektiivi sai tuulta purjeisiin. Voi olla, että puhuri vie direktiivin satamaan asti, sillä siitä on saatu viime viikolla Coreperissa kompromissiehdotus. Asia ratkennee ehkä jo tällä viikolla ministerineuvostossa, jonka jälkeen parlametti äänestää vielä asiasta.

Maksupalautus työntekijöille työsuhteen päättyessä, vaikka karenssiaika ei olisikaan täynnä, on vain yksi tekijä, jonka määrittely monimuotoisella ammatillisten eläkkeiden kentällä tulee olemaan vaikeaa. Direktiivi nostaa kustannuksia niissä maissa, joissa nykymalli poikkeaa merkittävästi ehdotetusta. Toisaalta se parantaa ainakin lyhyellä aikavälillä työntekijöiden asemaa, kun yhä useammat pääsevät etuuksien piiriin, mutta vain siis rajat ylittävissä tapauksissa. Kannustinvaikutukset näkyvät pitkässä juoksussa. Direktiivillä ei oleteta olevan merkittävää vaikutusta Suomen eläkesäätiöihin ja -kassoihin.

Gallian kukon kynintä

                                                    Auriksen autopsia


TELAmies palaa aina tummapaahteisen mestarinsa luokse: kaakaopavun. Tuliaiseni takavarikoitiin Brysselin lentokentällä. Pommiseulan täytyy olla tiheä, kun purkitettu suklaalevite jää haaviin. Olen kuullut belgialaisten suklaakonglomeraattien tuotannon terveyshaitoista, mutta ei kai kyse ole hengenvaarasta? Turvahenkilö kertoi, että saalis jaetaan kodittomille. Hyvä niin, sillä ei pelkällä sopalla kukaan pärjää: herkullinen praline hoivaa sielua.

Ulostautuessani kentältä joutuisan liukutason kuljettamana, näkökenttääni osui jotain järkyttävää. Hangaarin keskellä möllötti halkaistu Auris. Mainosmaakarin suorittaman ruumiinavauksen uhriksi joutuneen uuden automallin varhaiseläkereitille navigoitu serkku eli "uskollinen Auris" kotiparkkipaikalla olisi pakahtunut korinsa alla – väristyksiä.

Suomalaisen työeläkejärjestelmän Eurooppa-tason viiteorganisaation AEIP:n kokoukseen oli saatu vierailijoita komission Talouden ja rahoituksen (ECFIN) sekä Työllisyys-, sosiaali- ja tasa-arvoasioiden (EMPL) pääosastoilta. 

Edellisen postauksen jälkeen näyttäisi nyt siltä, että Suomen saamissa maakohtaisissa suosituksissa esiintynyt maininta vanhuuseläkkeen alaikärajan sitomisesta eliniänodotteeseen olisi muuttumassa muotoon: ikä tai eläkkeen taso suositellaan sitomaan eliniänodotteen kehitykseen – elinaikakerroinhan meillä oli jo. Jäsenvaltiot ovat tänä vuonna tukeneet toistensa muutosehdotuksia neuvostossa huomionarvoisesti. 

Ei ole jäänyt epäselväksi, että komissiossa ollaan kiinnostuneita eläkkeistä julkisten talouksien kestävyyden näkökulmasta. Rittävyys on suosituksissa unohdettu. Jäsenvaltioissa pakkaa sekoittaa vielä se, miten asioista lopulta päätetään. Partteja ei ole huomioitu koko lukukauden prosessissa.

Talousohjaus puuttuu asioihin, jotka menneisyydessä kuuluivat tiukemmin jäsenvaltioiden toimivaltaan. Mitään pyhiä rajoja ei enää ole sosiaaliturvankaan kohdalla. Omituisia ovat ne suositukset, joihin yhdelläkään valtion johdolla ei ole todellista vaikutusvaltaa, esim. kansantalouden viennin rakenteen monipuolistaminen. 

Élysée-palatsissa meni virheetön maitokahvi väärään kurkkuun Ranskan maakohtaisten suositusten kohdalla. Eläkkeiden osalta komission suositukset menivät yksityiskohtiin mm. eläkemaksujen kohdalla ja itseasiassa hieman toiseen suuntaan kuin maassa eläkeasioita fundeerannut "eläkepaneeli" oli ohjeistanut.

Kun yhteisesti sovituista talouskoordinaation säännöistä livetään, suositusten luonne muuttuu. Ranskalle annettiin kuuden muun jäsenvaltion kanssa tänäkin vuonna jälleen lisäaikaa täyttää julkisen talouden "absoluuttiset" vajekriteerit ja keskipitkän aikavälin tavoite (MTO). Tässä ei ole mitään uutta. Näin on toimittu aina ennenkin vanhassa vakaus- ja kasvusopimuksessa. Nyt olisi enemmän puuttumisen mahdollisuuksia – sanktioitakin. Belgia itse asiassa vältti sakot vain täpärästi, oikeastaan armosta.

Budjettikurin rikkomisella pitää olla hintansa myös suurten jäsenvaltioiden kohdalla. Tätähän Suomikin korostaa joka käänteessä, viimeksi valtioneuvoston EU-selonteossa: säännöt on tehty noudatettaviksi. Hollande kiirehti heti kommentoimaan, että omat vajeet ja komission kujeet on huomattu ja homma hoidetaan, mutta Ranska haluaa itse päättää miten. Jos Gallialla on ylpeytensä, niin muilla on ennakkoluuloja.

Paimenen maakohtaiset tökkäykset Suomelle

"Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa...".

Kesä on luokkaretkien aikaa. Valitettavasti monessa EU:n jäsenvaltiossa kyse on sosiaaliluokkaretkestä alaspäin. Arktisella vyöhykkeellä asti ahdistaa, milloin ja miten väestön vanhenemisen, talouden rakenteiden, ylivelkaantumisen ja luottamuksen yhteenkietoutunut solmu aukeaa.

Pieni ja avoin kansantalous on aina lastu maailmantalouden laineilla. Viennistä riippuvaiselle Suomelle oleellisten markkinoiden menestys koskettaa enemmän kuin haluaisimme myöntää: kaikki ei ole kiinni vain itsestämme. Euromailla on paljon muutakin pelissä. Pelko on silti aina huono motivaattori yhteistyölle.

EU-maat ovat sitoutuneet Eurooppa 2020 -strategiaan, jonka tarkoituksena on palauttaa vanha mantere divarista valioliigaan. Tavoitteita on asetettu aina työllisyydestä ilmasto- ja energiakysymyksiin. Vain valaiden pelastus puuttuu. Rima on korkealla, jonka edessä limboilua komissio yrittää estää maakohtaisilla suosituksilla, jotka rakennetaan yhteisen lukukauden merkeissä. Keskiviikkona julkaistiin uusimmat komission suositukset (eivät välttämättä lopulliset) maiden ohjaamiseksi kasvu-uralle.

Paimenen sauva heilahtaa, vaikka emme ole sen katraan mustin lammas. Eilen annettu paimenkirje suositti eläkkeiden osalta vanhuuseläkkeen alaikärajan sitomista elinajan muutoksiin. Lisäksi vuonna 2009 sovittua tavoitetta nostaa 25-vuotiaan eläkkeellesiirtymisiän odote vuoteen 2025 mennessä 62,4 vuoteen (v. 2011 60,5) kritisoitiin liian alhaiseksi ottaen huomioon eliniän pidentymisen muutokset.

Hyvän paimenen valtti on: "minä tunnen lampaani ja ne minut". Odotteen käsite on saatettu sekoittaa johonkin muuhun. Eliniän pidentyminen tosin on yleensä laskettu alakanttiin – niin vuoden 2005 eläkeuudistuksenkin yhteydessä. Viimeisin Tilastokeskuksen väestöennuste kertoo kuitenkin ennusteen lievästä laskusta. Eläkkeen tason sitominen eliniän kasvuun ja kannustimiin jatkaa työssä ei näytä riittävän komissiolle.

Aikaa nillittää talousohjauksesta on kokonaista kaksi päivää. Tätä on pidetty hätäisenä. Maakohtaisia suosituksia perustellaan myös vuoden alusta tiukentuneila talouskurin säännöksillä. Pari viikkoa sitten uusi julkisen talouden ennakkotarkastusväline two-pack antoi paimenen ryhmysauvaan vielä lisää pituutta. Euroniityllä onkin vikuroitu ankarasti. Jotkut ovat karkailleet aitauksesta, mutta kurin koventuessa moni odottaa jo, että villat viedään päältä. 

Huojentavaa oli se, että vaikka Suomi ei pysty pitämään kiinni ”ennaltaehkäisevän valvonnan” eli julkisen sektorin rakenteellisen alijäämän keskipitkän aikavälin tavoitteesta (MTO), niin suhdannetilanne huomioiden emme ilmeisesti riko olennaisella tavalla sovittuja pelisääntöjä. Tämä rajoittaa suositusten painoarvoa. Jos ennakkovalvonta tai korjaamista edellyttävät mittarit menevät punaiselle, suositusten luonne muuttuu velvoittavammaksi, joka on myös toimivaltakysymys.

Vähintäänkin omituista on, että lähes kaikki muut valtiot rikkovat sääntöjä alijäämistä. Paimelle riittää siis hommia. Voidaan ihan hyvin myös kysyä, minne johdatus vie ja kuinka pitkälle paimenen sauva yltää myös muussa sosiaaliturvassa tai työmarkkinakysymyksissä? Hyvän paimenen ja palkkapaimenen ero on sauvan tuessa ja luottamuksessa.

Hirmuisen hamuajan uusi uljas maailma

Uni on yliarvostettua. Töihin paluu isyysvapaalta on kulttuurishokki. Aamuiseen kahvipöytään istahtaessa olo on kuin turkulaisella Helsingissä. Paljon ihmisiä ja puhetta, vähän rintapumppurallia ja vaippavekslausta.

Olen yllättynyt, miten lyhyessä ajassa voi kotoistua työstä. Jatkossa tavoitteena on työn ja perheen osa-alueiden terve painotus. Jäin miettimään heitä, jotka palaavat vuoden tai jopa kolmen vuoden perhevapaan jälkeen työelämään, jonka ajan hengen mukainen syke on lähellä dubsteppiä.

Pienokaisemme tramppaa Maslowin tarvehierarkian alimmilla rappusilla. Perustarpeiden tyydytys on toisteisten linnun pojan kiljahduksien motivaattori. Minusta on tullut "ei niin heikkojen singnaaleiden" ennakoimisen semi-pro. Ammattilaisuuden aste saavutetaan todennäköisesti pian. Valtion laatikossa köllivän hirmuisen hamuajan viestintä on suoraa ja selkeää.

Olen tutustunut uuteen aikakäsitykseen: välittömään ja sykliseen.  Univajeesta huolimatta, kohtalon kompissa soi duuriin pohjautuva sävelkulku. Pikkudespootin tarpeet vaativat tyydystä tässä, nyt ja heti. Näen omien tarpeiden toissijaisuuden inhimillisenä kehityksenä, sillä tarvehierarkian ensimmäiset rappuset olivat kuluneet jo tylsän sileiksi.

Eläkeala, jos joku, perustuu pitkän aikavälin fundeeraukseen: historia ja erityisesti tuleva ovat aina läsnä. Isyysvapapaalla aikahorisontti kapenee nykyhetkeen. Töissä aika on niukkaa ja ennen kaikkea järjestäytynyttä.

Tulevaisuuden ennakoiminen on pahamaineisen vaikeaa puuhaa tieteissä. Esimerkiksi eliniän pidentymistä on historiassa aliarvioitu. Fiktion puolella tarinat taas ovat tällä hetkellä (jälleen) dystooppisia ympäristökatastrofin ja/tai äärimmilleen viedyn kilpailuyhteiskunnan kuvia. Tosin ne kertovat yhtä paljon nykyhetkestä kuin jatkosta. 

Yksi asia on varmaa: vanhaksi eläminen on riski, joka koskettaa meitä kaikkia. Vaikka fyysinen ikääntyminen loppuisikin tulevaisuudessa tieteen riemuvoiton tuloksena, niin ihmisen henkiset voimavarat muuttuvat silti ajassa. Eläköityminen tuskin loppuisi seinään. 

Riskeihin voidaan vastata perhekeskeisyydellä, hyväntekeväisyydellä, kollektiivisesti tai yksilöllisesti sekä näiden yhdistelmillä. Lopputulos ja onnistuminen vaihtelee maittain, kuten käytäntö usein osoittaa. Yhä merkittävämmäksi ilmiöksi muodostuvaan työkyvyttömyyden riskiin on mahdotonta vastata yksilöllisesti. Sellaisia vakuutuksia ei ole markkinoilla tarjolla.

Suomen eläkemallli on pragmaattisuuden ja lopputuloksen voittokulku, jossa riskeihin vastataan pääasiassa sosiaalivakuutuksella. Työeläkkeessä on sekä ansaintaperiaatteen että solidaarisuuden elementtejä. Jokaisen työeläke on suhteessa työstä maksettuun palkkaan, mutta riskejä tasataan ihmisten välillä. Näin saadaan irti hyötyjä vakuutustekniikasta ja jokaiselle voidaan maksaa elinikäistä "eläkepalkkaa", joka on vielä läpinäkyvä eli ennalta määritellyn suuruinen. Hyviä ominaisuuksia eläkeajan toimeentulolle. 

Perheemme uusi tulokas solahtaa sukupolvien ketjuun työeläkkeissä. Kollektiivisesta perustasta on pidetty kiinni viimeiset 50 vuotta. Yksilökeskeinen vaihtoehto, johon suuntaan joidenkin ajatukset viettävät, olisi siirtää radikaalisti vastuuta pois sosiaalivakuutuksesta kohti omaa varautumista. Kuitenkin niissä maissa, joissa yksilön vastuuta korostetaan voimakkaasti, on varautuminen vanhuuteen yleisesti riittämätöntä ja vakuutusten kattavuus huono. Pitkäikäisyyden riskin lisäksi sijoitusriskin kantaminen osoittautuu usein vaikeaksi.  

Aateheilurin liike ja julkisten talouksien velkakriisi ovat lisänneet puhetta yksilön vastuusta. Äärimmillään "pragmaattinen" egoismi ei tosin ole kiinnostunut hyvinvoinnin mittaamisesta muuten kuin oman pääkopan sisältä. Se on ajattelua, jonka keskiössä on jokaisen oma onnellisuus, omasta tuottavuudesta nauttiminen sekä hyötyajattelu, jopa perheeseen sovellettuna.

Hoivaa pientä ihmistä

                                               Isyystrippi ja tiukka grippi                          


Maapallolle syntyy joka päivä 360 000 lasta. Viime sunnuntaina yksi pullahti meidän perheeseen. Uusi elämä on aina ainutlaatuinen, puhdas ja arvokas. Ihmiset ovat nanosekunnin ajan syntymän jälkeen tasa-arvoisia – perspaljaita tähtitaivaan alla.

Oman lapsen näkeminen välittömästi exitin jälkeen on mullistava kokemus. Se on yhtäaikaa innoittavaa ja kauhistuttavaa. Yhdeksän kuukauden aikana kasautunut sietämätön uteliaisuus haihtuu, mutta samaan aikaan realisoituu vastuu pienestä ihmisestä. 

Ikiaikaiseen isimoodiin kuuluu jatkuva huoli jokapäiväisten askareiden taustalla. Miten muuten miespuolisten nisäkkäiden karvoituksen harmaatumista ja paikottaista katoa voisi selittää? Yhtä varmasti kuin Kätilöopiston lämmössä on hyvä olla, niin poistuessa sairaalan liukuovista huoli istuutuu harteille, jos se ei pönöttänyt siellä jo valmiiksi. Eikä sillä ole lähtöaikeita.

Aurinko paistaa minulle joka päivä, vaikka tulevana vappuna sataisi räntää niin että otsalohko jäätyy. Sapattilapsemme oli tyylikkäästi myöhässä lasketusta ajasta. Tulee ilmeisesti isäänsä. Äidin puolelta on ropissut pelkkiä hyveitä tähän astisen perusteella. Opettelemme toisiamme.

Suomen syntyvyysaste on tilastoiduista maailman 224:sta valtiosta vasta 166:s. Tosin se on Euroopan huippua. Täällä pääsee alkuun 1,73 lasta per nainen, joka tarkoittaisi pitkällä aikavälillä väestön pienentymistä ilman nettomaahanmuuttoa. Suomeen onkin tullut vuosittain noin 16 000 ihmistä enemmän kuin täältä on lähtenyt valkoisen leivän perään. Länsinaapurissa syntyy hieman vähemmän lapsia, mutta silti väestö kasvaa siirtolaisten ansiosta nopeammin kuin härmässä.

Väestön samana pysymiseen vaaditut 2,1 lasta on vaikea synnyttää kerralla tai täsmällisesti. TELAmies tuntee vastuunsa työvoiman uusintamisesta, vaikka se ei yksin riitä motivaatioksi perheen perustamiseen. Elämä on pyramidipeli siinä mielessä, että olemme aina riippuvaisia siitä, että sukupolvien ketjuun hitsaantuu uusia lenkkejä. Eri asia on, mikä väestön kasvun kulmakertoimen tulisi olla.

Syntyvyys vaikuttaa merkittävällä tavalla koko kansantalouden talouskasvuun ja kokonaistuotannon määrään. Työvoimaa täytyy uusintaa. Ilman tätä vahvaa tuotannontekijää meillä on edessä todella laihoja vuosia. Eläkejärjestelmää koskevissa pitkän aikavälin laskelmissa odotetaan nykyisen kaltaisen syntyvyyden ja maahanmuuton jatkuvan seuraavat vuosikymmenet. Suomen tulevaisuus ei nykyisellä syntyvyydellä ole turvattu ilman siirtolaisuutta.

Kättärillä kerrottiin, että jos onnittelukukat jätetään lähtiessä osastolle, se tarkoittaa, että takaisin tullaan. Jos ruokakuntamme syntyvyys jää 1,0:aan, jonkun jossain täytyy pistää lisää pöhinää pönttöön.

Kynäniskojen historiallinen vapaaottelu

                                             Rakkautta ennen aamunkoittoa


Aamu harvemmin valkenee matkalla vapaaotteluun. Auris rullasi itäväylää. Jopa uusi Kalatasaman siluetti näytti hyvältä meren päälle jähmettyneen usvan läpi puskevassa kirkkaudessa. Se peittää Merihaan. Cypress Hill pauhasi autoradiossa: "you can´t get the best of me". Pientä tutinaa raajoissa. Teräshermo oli ruosteessa.

Olen yleensä kurvannut mattohippastelun tunnelmissa kisahallin lämpöön. Nyt tie vei toiselle puolelle Mannerheimintietä ja vanhojen raitiovaunuhallien uumenissa sykkivään Kulttuurikeskus Korjaamoon, jossa Tela ylpeänä promotoi yhteistyössä Avaja Openin kanssa ensimmäisen työeläkejärjestelmän vapaaottelun. Tatamin tuoksu oli vaihtunut kahvin aromiin.

Ottelukorttiin oli saatu todella kovan luokan iskijöitä politiikan, teatterin, akateemisen maailman ja työmarkkinaosapuolten riveistä. Rankingilla ei ollut merkitystä sekä toisin kuin oikeassa vaparissa mitään sääntöjä ei ollut. Ainostaan tapahtuman teema oli löyhästi kehystetty sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuteen eläkkeissä.

Firman miehenä ja jääviyden uhalla: sukupolvi- tai eläkekeskustelu on harvoin ollut yhtä avointa ja mielenkiintoista. Tavanomaisen paneelikeskustelun lisäksi osallistujat tekivät mm. ryhmätöitä, joissa mietittiin oikeudenmukaisuuden mittareita ja parannusehdotuksia työeläkemallin. 

Kyynisyyttä halveksivana ajatuksena oli antaa ääni myös hieman epäortodoksisimmille koulukunnille ja tuoda eri lajien harrastajia yhteen. Tilaisuuden avannut Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes korosti erilaisten mielipiteiden olemassa olon hyväksymistä. Oma puhe ei riitä, vaikka se olisi kuinka henkevää ja oikeutettua, vaan täytyy myös kuunnella, mitä ihmisillä on sanottavana.

Edellä mainittu koskee tietysti erityisesti niitä, joiden kanssa itse on eri mieltä. Halu ymmärtää yleisesti monimutkaiseksi miellettyä työeläkejärjestelmää on useimmiten vahva. Eläkekeskusteluun osallistuvien juoksuhaudat on joskus kaivettu aivan liian syvään, jolloin omien näkemysten sparrausta ei tapahdu. Tästä ei ollut eilisessä vaparissa merkkejä, mistä iso "oss" keskustelijoille. Showpainiin ei sorruttu.

Kaikesta sparrauksesta pitää kiittää myös työeläkejärjestelmän ideologisen ja toiminnallisen perustan kohdalla. Se tarvitsee moniäänistä matsausta – ilman tyrmäyksiä. Pohja on koboltin kova, mutta sen pitää myös joustaa kuin bambu: notkeasti kestäen.

Koko show streamattiin ilman pay-per-view-sopimusta nettiin (täältä). Vapaan keskustelun viestiseinällä vilistäneet yleisön argumentinhimoiset kannatushuudot kirittivät ottelijoita huippusuorituksiin. Suosittelen katsomaan tämän tulevan klassikon.

Tiisereitä vauvasta komission aikamiehiin

Pakko tunnustaa: nyt jännittää. Tunne ei ole pelonsekainen, vaan enemmänkin pinnan alla kytevä ja kihelmöivä odotus. Luulen, että tässä vatsanpohjasta sieppaavassa fiilarissa kyse on meidän ruokakuntamme odottamasta lisäyksestä, ei erään lounaspaikan hasardista Kung-Po -kanasta. Työnimi "Zlatanin" laskettu aika on enää päivien, tuntien ja piiiiitkien tovien päässä.

Vauvan tiiseri päättyy kohta ensi-iltaan. Kaikki on mennyt hyvin. Erityisen ilahtunut olen ollut hyvinvointivaltion tarjoamasta "tiekartasta" matkalla ensiultrasta synnytyssalin loisteputkien alle. Odotusaiheisilla nettifoorumeilla pahaa oloa levittäviltä trolleilta puuttuu perspektiivi ja kyky kiitollisuuteen. Virtuaaliseen vertaistukeen ei voi luottaa.

Olen TELAmies myös siviilissä. Eläkejutun juuri tempaistaan aina esiin, jos oma taustani tulee esille. Näin käy lähtökohtaisesti mitä oudoimmissa tilanteissa, kuten Myllypuron uuden terveysaseman neuvolassa. 

Terhakkaasti pamppailevat sydänäänet muodostivat iloisen Bounce-biitin, jonka rytmissä puimme neuvolatädin eläkkeelle siirtymistä. Julkisella sektorilla pitkän työuran tehneillä on vielä monilla henkilökohtaisia- tai ammatillisia eläkeikiä, jotka rajoittavat jonkin verran ihmisten valintoja. Kaikkien joustavaa eläkeikää lähellä olevien tulisi aina miettiä työn ja eläkeajan risteyskohtaa etukäteen ja harkiten, eräänlaisen eläketiiserin muodossa.

Lähdön aikaan huomasin, että metroaseman välittömässä läheisyydessä, kuten jostain syystä kaikissa risteysasemissa, otettiin päivän alkuun toisenlaisia tiisereitä: puliköörin prinssieverstit pokkuroivat toisilleen ikuisen ruskan aukiolla.

Komission tiiseri vapaaottelusta

Jos sallitte aasinsillan: Suomi sai eilen (10.4) komissiolta koko kansantalouden taloudenpitoon liittyvän tiiserin eli eurooppalaisen lukukauden välitodistuksen. Lukukausi ohjaa jäsenvaltioita budjettikurin ja kilpailukyvyn parantamisen suuntaan. Kansantalouksien tunnusluvuista louhitaan tässä vaiheessa lukukautta tietoja, jotka ennaltaehkäisisivät tulevia talouskriisejä hälytysmekanismilla (MIP). Hälytyskellot soivat Suomelle myös viime vuonna. Komission mukaan maa on taas "makroekonomisessa epätasapainossa" – ei tosin vakavassa sellaisessa.

Lukukauden aikana (tammi-kesäkuu) Suomi esittää mm. vastineensa keinoista, joilla laskennallisen epätasapainon muuttuminen vakavaksi voidaan estää. Hälytysjärjestelmän ja erilaisten selvitysten tuloksia käytetään lopulta kesäkuussa ilmestyvissä komission maakohtaisissa suosituksissa jäsenvaltioille. Ennaltaehkäisevät sekä myös korjaavat toimenpiteet perustuvat nyt kasvu- ja vakaussopimuksen Six-Pack -päivitykseen, jolloin niitä perustellaan talous- ja rahaliiton vakaudella. 

Suomen lisäksi myös kymmenen muuta maata saivat muistutuksen komissiolta, josta muodostuukin vähän vaille "Likainen tusina". Liialliseksi tilanne katsottiin vain Espanjassa ja Sloveniassa, jotka pääsevät jumppaamaan muita huolellisemmin korjaavia toimenpiteitä (EIP). Merkittäviin julkisen talouden alijäämiin  (EDP) tai jopa holhoukseen ajautuneet maat, kuten Kreikka eivät osallistu hälytysharjoituksiin, koska sauna paloi jo. Toisaalta "korjaava käsi" on tuossa tilanteessa ankarampi. Annettujen suositusten huomiotta jättämisestä ja/tai korjaustoimenpiteiden toistuvasta laiminlyönnistä voi kuitenkin rapsahtaa sakkoja myös ennaltaehkäisevässä ohjauksessa (EIP).

Kotimaan kansantalouden tasapainoa uhkaavia sisäisiä tekijöitä olivat erityisesti kotitalouksien velkaantuminen ja ulkoisia kilpailukyvyn huonontuminen. Myös pankkisektorin tilaan kiinnitettiin huomiota. Lääkkeiksi komissio tarjoaa mm. palkkamalttia, asuntolainaehtojen sääntelyä ja tuotekehittelyyn panostamista. Myös eläkeiän sitominen eliniän pidentymiseen pyörii sivulauseissa, joissa viitataan myös kansainväliseen arvioon Suomen työeläkejärjestelmästä.

Suomi näyttää pärjäävän talousohjauksessa suhteellisen hyvin, koska me noudatamme sääntöjä. Vaikeitakin päätöksiä on pystytty tekemään myös muuten kuin pakon edessä. Lähes kaikilla muilla jäsenmailla menee huomattavasti huonommin. Pointti onkin se, että kansantalouden sparraus muuttuu aika nopeasti tositilanteeksi, jos tiukentuneita talouskurin sääntöjä rikotaan. Holhoukseen joutuneet pistetään vapaaottelukehään.

Kreikkalainen salaatti härskiintyy Kyprussialla

Oliivipuun varjossa on kuuma. Lomaresortissa nahka tummuu asbestin valkoisen, mutta polttavan rantahiekan hivellessä jalka-anturoita. Läikkyvän turkoosi ja Välimeren kokoinen kahluuallaskaan ei tarjoa helpotusta. Jos takapihalla on lunta kurkunpäähän asti, tuntuu em. katteeton konttorieskapismi ainoalta lohdutukselta.

Aurinkokohteen estetiikka on aina liittynyt Kyprokseen. Nyt on kuitenkin jo niin paahtavaa, että lehvät kaartuvat karrelle. Viime viikkoina epätoivoisten ihmisten kiemurtelevat jonot pankkiautomaateilla, turhautumisesta kertovat herjakyltit mielenosoituksissa – ja aivan puskista Venäjä – ovat nousseet entisen haavemaailman tilalle.

Noin 40 vuotta sitten Turkki kuumotti kreikkalaistaustaisia saarelaisia valtaamalla maan pohjoispuolisen osan. Kypros on 90-luvulla vapaaehtoisesti asemoinut itsensä talouden kautta maantieteellisesti kaukaisempaan itänaapuriimme. Paikalliset olosuhteet: holding-yhtiöiden kasvualusta, verosopimus maiden välillä sekä inhimillisen tekijän puolella miellyttävä välimerellinen ilmasto ovat epäilemättä suosineet slaavilaisen rahan ohjautumista maahan. 

Kreikkalainen salaatti härskiintyy auringossa. Kyproksella on läheinen suhde Kreikkaan. Viime päiviin asti se on välttänyt kantahellenian syvän laman. Tilanne on muuttumassa. Kyproslaiset pankit maksavat nyt luottamuksesta Kreikan valtion velkakirjoihin ja yksityiseen velkaan. Uskoa koeteltiin jo pari vuotta sitten (2011) valtion velkakirjojen vaihto-ohjelmalla, jossa niiden nimellisarvosta höylättiin reilulla kädellä pois noin 100 miljardia euroa.

Kyproksen massiiviseksi paisuneen pankkisektorin ongelmat johtuvat osin riskienhallinnan pettämisestä. Talouskasvun pysähtyminen toi rakenteelliset ongelmat esiin. Valtio on myös isona omistajana ongelmapankeissa, joiden rakenteita järjestellään nyt uusiksi. Troikan (komissio, EKP, IMF ) nyt lupaamassa noin 10 miljardin euron pelastuspaketin ehdoissa toteutuu omistajien ja lainoittajien vastuu, mutta myös suurtallettajien pankkiriski. Tämä on uutta ja ratkaisumallin vaikutukset nähdään lähiviikkoina. Komission jatkossa vaatimat rakenteelliset uudistukset ovat niin ikään vasta edessä. Lisäksi Kyproksen pitää vielä kantaa kortensa kekoon haalimalla itse kokoon 6 miljardia.

Pelastuspaketin kokoluokkaa kuvaa, että koko maan kansantuote oli viime vuonna noin 18 miljardia euroa. Mistä fyrkkaa? "Tavallisia tallettajia" ei nyt kuriteta, mikä olisikin ollut poikkeuksellista. Venäjä on pakollista retoriikkaa lukuun ottamatta ollut yllättävän hiljaa suurtalletusten (yli 100 000€) verottamisesta, joiden joukossa on miljardeja venäläistä rahaa. Maiden välisen verosopimuksen osin mahdollistaman veronkierron hillitseminen onkin Kremlin intressissä. Medvedevin sanoin: "varastetun rahan varastaminen vain jatkuu".

Ensimmäisissä pankkikriisin ratkaisuehdotuksissa Kypros aikoi uhrata maan lisäeläkerahastot ja jopa ortodoksisen kirkon pöytähopeat kattaakseen oman rahoitusosuutensa pelastusoperaatiossa. Samantyyppistä lyhytnäköisyyttä on harrastettu eräissä Itä-Euroopan maissa, joissa on sosialisoitu eläkerahastoja valtion velan maksuun – ja ties mihin.

Troikka tyrmäsi eläkerahastojen käytön vakuutena uudelle liikkeelle laskettavalle valtiolainalle. Euroopan sosiaalisesta mallista pidettiin tältä osin kiinni. Jatkossa ongelmaksi saattaa sen sijaan muodostua, että monet eläkerahastot ovat ilmeisesti tehneet merkittäviä käteistalletuksia maan pankkeihin. Espanjalaiset eläkerahastot ovat muuten viime aikoina sijoittaneet eräänlaisena poikkeustoimenpiteenä mojovasti oman maansa velkakirjoihin. Riskien kasautuminen yhteen kekoon hirvittää napapiirillä asti.

Miljardipilkintää heikoilla jäillä

Pilkkiminen on tähän vuoden aikaan jo hieman riskaabeli harrastus. Auton ikkunasta voi silti nähdä röykkiöittäin pettävälle jäälle ja kevätaurinkoon unohtuneita haalarikeskittymiä. Olen sen verran mukavuudenhaluinen, että jäät on mukavia grogilasissa, mutta muuten ei. Toisenlainen pilkkiminen sen sijaan on TELAmiehellekin tuttu ilmiö: seminaaripilkkiminen. 

Ei niin, että itse antautuisin kokouksissa silmäluomien lepuuttamiselle, mutta omilla luennoillakin tapaa joskus pilkkimoodissa olevia – onneksi harvemmin. Jokainen tietysti toivoo, että oma show olisi sen verran valovoimainen, että uni ei houkuttelisi, mutta pitkän päivän iltana pieni herpaantuminen on oikeastaan jokamiehenoikeus.

Kokemukseni mukaan harrastus on suosittu myös muualla europilkkimisen muodossa. Viime viikolla nähtiin EU:n parlamentissa kuitenkin toisenlainen tajunnan herpaantuminen, kun varapuhemies Georgios Papastamkos pyörtyi kesken EU:n budjettikiistan ja maatalousrahojen käsittelyn. Kyseessä ei ollut ns. pystypilkki. Plenaarisessio otti epäilemättä koville valtapolitiikan ja rahapanostusten kohdentumisen ristipaineessa. Parlamentti ei toistaiseksi hyväksynyt ehdotettua pitkän aikavälin menokehystä.

Viikko sitten tehtiin myös muita "kovan kaliiberin" päätöksiä, kun yhteisesti sovittuja hyvän taloudenpidon sääntöjä uudistettiin jälleen. Kyseessä oli tietysti sopu Two-pack -asetuksista, joiden lopullinen lainopillinen muotoilu on tosin vielä neuvoston sinettiä vailla. Kotimaisessa yleisössä on tämän uudistuksen osalta vaivuttu varsinaisiin miljoonapilkki-tunnelmiin vai pitäisikö puhua miljardipilkinnästä? 

Säädöspaketin sivuun nivottiin parlamentissa myös komission nimeämän asiantuntijaryhmän perustaminen, jonka tarkoituksena on tutkia osittaiseen yhteisvastuuseen siirtymistä siltä osin, kun maan julkinen velka ylittää 60 prosenttia bkt:sta. Jo vakaus- ja kasvusopimuksen mukaan valtion velka ei saa ylittää tätä maagista lukua, mutta harvat ovat sitä noudattaneet. Voidaan miettiä, mitä kannustinvaikutuksia tällä olisi velan ottoon...

Tällä kertaa talouskoordinaatio eteni normaalin lainsäädäntömenettelyn eikä poliittisen sopimisen kautta, joka oli virkistävää. Mitä sovittiin ja miten, on näin läpinäkyvämpää. Uudet säännökset rakentavat Vakaus- ja kasvusopimuksen sekä sen päivitysten päälle. Talouskurivaatimuksista ei hevin saa irti keynesiläistä ideologiaa. Elvytysvarasta onkin väännetty viime viikkoina peistä erään komissaarin ja erään nobelistin välillä. 

Euroalueen jäsenvaltioiden budjettien seuranta vahvistuu eli valvontaa sekä ohjausmekanismeja lisätään. Two-packin budjettiseuranta on ennaltaehkäisevää siinä mielessä, että se koskee aivan kaikkia eurossa mukana olevia valtioita. Lisäksi ongelmiin ajautuneiden maiden valvontaa lisätään ja menettelytapoja selkeytetään.

Jo ensi vuodesta eteenpäin euroalueen jäsenvaltiot toimittavat aina lokakuun 15. päivään mennessä budjettisuunnitelmansa tulevalle vuodelle ja komission punakynän alle. Budjetit syynätään marraskuun loppuun mennessä. Komissio myös konsultoi jäsenvaltioita toivotuista korjaustoimenpiteistä, jos sovittuja julkisen talouden tavoitteita rikotaan – ja niitähän rikotaan.

Budjettivedosten aikaraja kulkee vuoden lopussa, jonka jälkeen pyörähtää taas käyntiin eurooppalainen lukukausi eli ohjausjakso (tammi-kesäkuu). Brysselin kirjekurssille lähetettäviä budjettisuunnitelmia tarkistetaan vakaus- ja kasvusopimuksen pohjalta, jolloin toistuvissa ennaltaehkäisevien tavoitteiden tai liiallisten alijäämien tapauksissa sanktiona on rahallisia talletuspakkoja, lopulta sakkoja. Niissä mitataan myös rakenteellista alijäämää, johon lasketaan mukaan mm. työeläkerahastojen jäämä.

Avainkysymys on, miten säädöksiä rikottaessa päästään takaisin kestävälle uralle? Vakavien alijäämien tapauksissa voidaan vaatia rakenteellisiakin uudistuksia, jotka ylittävät pelkän budjettitarkastelun! Käytännössä kyse on kansallisten ja komission ratkaisutapojen sekä niiden taustalla olevien ideologioiden yhteensovittamisesta. Myös jäsenvaltioiden "vertaistuella" neuvostossa on merkitystä suositusten kohdalla. Parlamentin näkökulmasta mahdollisilla leikkauslistoilla ei saisi taittaa orastavan talouskasvun mahdollisuuksia eikä puuttua olennaisiin sosiaalisiin investointeihin. 

Kuuminta hottia eurojargonissa onkin tällä hetkellä talous- ja rahaliiton sosiaalisen ulottuvuuden fundeeraus. Siihen liittyy myös yhteisvastuullisuuden lisääminen ja jäsenvaltioiden väliset solidaarisuuden osoitukset. Kun talous- ja rahaliitto syvenee, miten koordinoidaan jäsenvaltioiden erilaisia sosiaaliturvamalleja? Tästä lisää jo seuraavassa blogitekstissä...  

Laitakaupungin valoisalla puolella

Olen aina epäillyt, että jääkauden jälkeen nykyiseen Suomeen asti löytäneet esiugrit tulivat tänne kesällä. Suvituuli lauloi kunniaa kukkivalle luonnolle, viilentävä meri lepäsi tyynenä ja metsäkauriit käyskentelivät ruohomatolla. Sitten tuli talvi ja epäilys. Vaakasuoraan satava lumiseinäke ahavoi poskenkannikat, mereen piti hakata reikä, jotta sen näki ja kauriit olivat jäätyneet pystyyn jo tammikuussa.

Tällaista vielä liikkui ulkoisesti jähmettyneessä pääkopassa, kun tallustin toimistolta Ruoholahteen Sosiaalidemokraattisten opiskelijoiden (SONK) tilaisuuteen toissa lauantaina.

Matkan varrella Kampin ja Ruoholahden välissä on mielenkiintoinen puutaloalue: sadan markan villat. Helsingin työväen rakennusyhtiö rakennutti 1800-luvun lopulla puutteen riivaamalle paikalle 100 asuntoa, joista on jokunen vielä jäljellä. Osakkeen hinta oli tuolloin sata markkaa, jonka sai lunastaa itselleen vuoden aikana 10 markan erissä. Jos unohdetaan rahan arvo, ostovoima ja asumisen laatu, niin tänä päivänä siihen saattaisi mennä hiukan pidempään. 2000-luvulla Ruoholahteen gryndattaisiinkin "millin villoja".

Kaurimäen harrastama Helsingin miljöökuvaus ei anna elokuvassa Laitakaupungin valot miellyttävää kuvaa Ruoholahdesta. Onhan se vähän kolho lasikuutioiden hallitsema kaupunginosa, mutta "vanhalta puolelta" löytyy vaikkapa em. villat. Metrolla pääsee kätevästi pois uudemmasta tuulitunnelista.

Eläkejärjestelmän kestävä kehitys 

Sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuteen panostaneen teemaseminaarin hyvä henki oli villinnyt oman puheenvuoroni kohdalla muutenkin aktiivisen väen jo varsinaiseen kysymystulvaan. Tämä saattoi johtua hyvästä pohjustuksesta: ministeri Tuomioja käsitteli ilmaston muutosta ja  kestävän kehityksen teemaa sukupolvikysymyksenä. 

Vaikeitakin aiheita sivuttiin. TELAmies ui mielellään syvissä vesissä – kahluuallas on nynnyille, kunhan ei dipata synkkiin vesiin. 

Joku haikaili työeläkkeiden valtiollistamisen perään? Tästä on todella huonoja esimerkkejä muualta Euroopasta: eläkemaksuja ja varoja on käytetty muuhun kuin eläkkeisiin esimerkiksi valtion velan maksuun. Maksajilla eli työntekijöillä ja työnantajilla saattaisi myös olla asiaan joku mielipide. Ei onnistu.

Toinen pohdiskeli, miten yrittäjän kantamaan yrittäjäriskiin sopii käytännössä pakollinen sosiaalivakuutus (YEL). Vanhuus on kaikille yhteisenä sosiaalisena riskinä kuitenkin sen tyyppinen, että yhteiskunnan on joka tapauksessa tarjottava joku turva sen varalle. Yrittäjä osallistuu näin myös itse oman turvansa rahoittamiseen vakuutusmaksujen kautta. Lisäksi yrittäjän muu sosiaaliturva on sidoksissa eläkemaksun pohjana olevaan työtuloon.

Yleensä maapallon rajallisiin resursseihin liitetty kestävän kehityksen periaate toimii mielestäni hyvänä analogiana myös työeläkejärjestelmän kestävyydelle. On oikeudenmukaista, että nykyhetken eläkeläisten tarpeiden tyydytys ei tapahdu tulevien eläkeläisten kustannuksella ja toisinpäin. Näin sukupolvisopimus on tasapainossa. 

Jälkiviisautena voidaan todeta, että historiassa ei ole päästy tasa-arvoon eläkemaksujen kohdalla, rahastoinnista huolimatta. Tämä selittyy etuusperusteisen ja pohjimmiltaan jakojärjestelmään perustuvan eläkemallin luonteella. Järjestelmä kypsyy vasta pitkän ajan kuluttua alkulähtökohdasta. Nykysäännöillä tulevat eläkeläisetkin kuitenkin saavat nykyisen tasoisia työeläkkeitä, mutta pidemmällä työuralla, kun osa pidentyvästä eliniästä on käytettävä työhön.