Sopimisen polulla Kuopiossa

                                                 Kuopion torin kevät-look

Matkavietti herää keväällä. Ilmeisesti lisääntyvä auringon valo vääntää sisäisen kellon lopullisesti kesäaikaan, ja moottoritie tuntuu taas lämpimältä. Ylimääräiselle energialle löytyi käyttöä TELAn ja palkansaajakeskusjärjestöjen yhteisellä työurasopimus-seminaarikiertueella. Lopputulos ei jäänyt kauas endorfiinihumalasta eli TELAmiehen pilvestä: kiertolaisen elämää ja työeläkkeen todistusta. Sopivassa suhteessa tietenkin, sillä travelleri-identiteetti on haudattu syvälle tiedostamattomaan ja sisäinen nomadi on sisäsiistiytynyt.

Viime viikon torstaina kiertue pysähtyi Pohjois-Savon helmeen: Kuopioon. Yllätys oli suuri, kun jo muutaman vuoden kaupunkia riepotellut toriremontti ei ollut näyttänyt edenneen sitten viime visiitin. Kuninkaiden laakson arkeologisiin kaivauksiin verrannollinen kuoppa keskellä kauppalaa on vaikuttava – monessakin mielessä. Onneksi perinteikäs kauppahalli säästettiin parkkipaikkojen louhintahuumassa. Tosin amputoituna: kalahallina tunnettu osa purettiin edistyksen alta.

Sammon muikut olivat hyviä.

Jännitin ennen illan tilaisuutta, ilmestyvätkö jääurheiluun hurahtaneet kansalaisemme paikan päälle. Tupa oli kuitenkin täysi samaan aikaan, kun Suomi pisti lättyä Ranskan pussiin. Hikoilimme porukalla Puijonsarven luentosalissa – emme työurasopimuksen sisällön – vaan ilmastoinnin puutteen vuoksi.

Työurasopimus ja työeläkkeet

Työmarkkinaosapuolet sopivat 22.3. keinoista, joilla pidennetään suomaisten työuria ja höylätään julkisen talouden kestävyysvajetta pienemmäksi. Sopimisen kulttuurin epäilijöitäkin löytyi. Eräskin kohta tabloidikokoon taittuva pääkaupunkialueen äänitorvi julisti jo neuvotteluiden epäonnistuneen, mutta seuraavana päivänä ääni oli toinen. Sopimisen polulla pysyttiin.

Jos huomioidaan koko sopimuksen sisältö, ovat laskennalliset vaikutukset noin 1 vuosi lisää pituutta työuriin ja 2 miljardia euroa kestävyysvajeen pienentämisen osalta. Työeläkkeissä sopimus turvaa rahoituksen vuoteen 2016 loppuun asti. Viimeistään vuonna 2017 uuden "uuden suuren" eläkeuudistuksen on tarkoitus astua voimaan. Varhennettu vanhuuseläke eläkemuotona loppuu vuonna 2014 ja osa-aikaeläkkeen alaikäraja nousee 61 vuoteen vuonna 2015. 

Työurien pidentämisen kansallinen projekti voi tuntua monen mielestä etäiseltä tavoitteelta. Pidemmät työurat vaikuttavat kuitenkin myös paikallisesti esim. kuntatalouteen. Kun palkansaaja siirtyy eläkkeensaajaksi, kunnan verotulot tippuvat. Hyvin pienistä eläkkeistä ei itseasiassa makseta lainkaan kunnallisveroa. Monissa maakunnissa tilanne vain on se, että eläkeläisten määrä kasvaa seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana huimasti. Pohjois-Savossa rollaattorit hallitsevat tuolloin liikennevirtoja. Jo nyt alueella on kaikista yli 16-vuotiaista omalla eläkkeellä noin 35 prosenttia. Joissain kunnissa jopa puolet. 

Saattaa olla, että  joidenkin mielestä oman työuran suhteuttaminen kansallisiin tavoiteisiin on ylipäänsä mahdoton ajatus. Erityisesti jos oma vapauden kaipuu on keskiössä: vapaus käsitteenä nähdään vapautena "jostain" ei vapautena "johonkin".

Työn sankarit tulppana nuorten työuralla ja muita urbaaneja legendoja

Työuran loppupäässä olevien tilanne työpaikoilla puhutti kiertueella. Kuopiossa kysyttiin muun muassa, onko yli 55-vuotiaiden työllisyysasteen parantumisella yhteys nuorten työllisyysasteen heikkenemiseen viime vuosina. Akavan lakimiehen Jarmo Pätärin mukaan mitkään tutkimukset eivät kerro tällaisesta yhteydestä: seniorien työpaikat eivät ole nuorilta pois.

Ovatko vanhemmat työntekijät tulppa nuorten toivojen pääsylle työelämään? Itse en luota "tulppateorian" todisteisiin enkä myöskään usko tulpan poistamisella olevan kysyjän toivomaa lopputulosta. Ensinnäkin kyse on ihmisten keinotekoisesta jaottelusta vuohiin ja lampaisiin. Jos samoja lukuja katsottaisiin sukupuolen mukaan, nähdään että myös naisten työllisyysaste on samana ajanjaksona kehittynyt miehiä paremmin. Miksei kukaan sitten kysy, ovatko naiset vieneet miesten työpaikat? Naisten kohdalla kyse on rakennemuutoksesta. Työpaikat ovat lisääntyneet naisvaltaisilla aloilla ja vähentyneet miesvaltaisilla aloilla. 

Markkinoilla työpaikkoja syntyy ja loppuu eikä kyseessä ole "yksi yhteen" tyyppinen nollasummapeli. Eläkeputkeen siirretyn tilalle ei välttämättä palkata automaattisesti uutta työntekijää. Esimerkiksi valtion tuottavuusohjelmassa kaikkien lähtijöiden tilalle ei todellakaan palkata nuoria eikä uusia. Kyse on myös tilastoinnin ongelmista, sillä piilotyöttömyys ei näy työllisyysasteessa. Mittarissa ei huomioida mm. työkyvyttömyyseläkettä, jolle siirrytään keskimäärin 52-vuotiaana. Toisaalta nuoret  maksaisivat kassaputken tehokäytön ja varhaisen eläköitymisen korkeampien eläkemaksujen muodossa.

Vastavalmistuvien tilanne on kuitenkin tukala monilla aloilla ja monissa maakunnissa. Työuran alkua ei tahdo löytyä. 

EU:n eläkkeiden valkopesu

                                  TELAmies ja kadonneen valiokunnan metsästys

"Se tuntuu ilmassa, se tuntuu ruumiissa, 

se on tää paniikin tunne, paniikin tunne, ja se tulee joka kevät".

                                                             K. Röyhkä

Siltä tuntui, kun katselin viime viikon keskiviikkona eduskuntatalon portailta Töölönlahden monumentaalikeskustan suuntaan. Rakeet tästä vielä puuttuivat – säästetään ne keväämmälle. Viime kesä tuntuu täällä Euroopan Unionin arktisilla rajaseuduilla unohtuneelta muistolta. Paniikkihan siinä iskee, kun uutiskuvien mukaan Keski-Eurooppalaisten suurkaupunkien kaduilla – ja jopa Tukholmassa – promeneerataan jo huolettomasti keveissä ja pastellin värisissä pikkutakeissa. Meillä jäät lähtivät juuri.

Ok, ilmassa oli myös hieman korkeajännitystä, koska olin kuultavana sosiaali- ja terveysvaliokunnassa liittyen EU:n komission julkaisemaan valkoiseen kirjaan eläkkeistä. Uudet työtehtävät saavat pikkuhiljaa muotoa ja hahmoa. Eka kerta on aina eka kerta. TELAmies ei spennaa eikä puntti tavallisesti tutise, mutta kansanedustuslaitoksessa on tiettyä arvovaltaista hohtoa. 

Ensin piti suunnistaa oikeaan paikkaan tässä J. S. Sirénin piirtämässä parlamentarismin monoliitissa. Valiokunnat löytyivät neljännestä kerroksesta. Eduskunnan korkeat huoneet ja laveat käytävät voivat myös aiheuttaa heikompi hermoisille agorafobiaa.  Päivittäin niillä liipottavien kansanedustajien hommaan ei taida torikammoisista olla – monessakin mielessä.

Valkoinen kirja eläkkeistä – minne menet eurooppalainen eläkepolitiikka? 

Komissio julkaisee vihreän kirjan, kun se haluaa nostaa keskusteluun jonkun  tietyn ongelman, ja nähdäkseen ovatko muutkin samaa mieltä ongelman olemassaolosta. Halutaan tietää, mitä sille pitäisi tehdä asianosaisten tai ylipäänsä kenen tahansa asiasta kiinnostuneiden mielestä. Komission valkoisessa kirjassa konsultaation pohjalta luodaan toimenpideohjelma ongelman ratkaisemiseksi.

Noin kolme kuukautta sitten käynnistyi eurooppalaisen eläkepyykin valkopesu: komissio julkaisi 16.2 valkoisen kirjan eläkkeistä, joka tähtää riittäviin, turvattuihin ja kestäviin eläkejärjestelmiin Euroopassa. Maistiaisia saatiin jo viime vuoden lopulla "vuodetusta" ei-virallisesta versiosta. Viesti pysyi lopullisessa julkaisussa täysin samana: miten eläkkeet turvataan, kun väestö kaikissa jäsenvaltioissa vanhenee ja valtiot kärvistelevät talouskriisissä? TELA esitti oman näkemyksensä asiasta sosiaali- ja terveysvaliokunnalle. 

Kun valkoiseen kirjaan tutustuu, niin huomaa, että pyykinpesu on suoritettu aika "kovassa vedessä" ja käytetty huuhteluaine on jättänyt myös ikävän näköisiä rantuja lopputulokseen. Sitä kuuluisaa kirkkaan puhdasta lopputulosta ei syntynyt. Liekö kyse ollut myös väärästä pyykinpesuaineesta? Marttaliittokin korostaa oikean pyykinpesuaineen tärkeää valintaa.

Valkoisessa kirjassa on kaksi pääteemaa: työn ja pidentyvän elinajan yhteensovittaminen sekä lisäeläkkeiden edistäminen. Suomelle on jo aiemmin suositeltu eliniän ja eläkeiän linkittämistä toisiinsa: jos elinikä pitenee, niin eläkeiän tulee nousta samalla. Työeläkkeen tason osalta tämä yhteys on jo nyt olemassa (elinaikakerroin), mutta eläkeiän kohdalla ei. Ongelma onkin siinä, että liian harvat jaksavat työssä eläkeikään asti. Suomessa työuria on tarkoitus pidentää alusta, keskeltä ja lopusta. Tämän tyyppistä painotusta paperissa ei ole. 

Komissio haluaa myös siirtää vastuuta eläkeajan toimeentulosta kansalaisille itselleen. Logiikka on sen tyyppinen, että esimerkiksi heikosti työmarkkinoille integroituneiden kansalaisten eläkeajan toimeentulo pitää turvata yksityisellä säästämisellä. Aika monet valkoista kirjaa kommentoineet tahot ovat tuoneet esiin tämän tyyppisen ajattelun heikkoudet: velkakriisin runtelemassa Euroopassa ihmisten mahdollisuudet säästää itse omaa eläkettään ovat vähentyneet – entisestään.

Lisäeläkkeiden edistämiseen sisältyy myös uudistuksia, jotka koskisivat II pilarin ammatillisia lisäeläkkeitä eli ammattiala- tai työnantajakohtaisia eläkejärjestelyitä. Suomessa ei juurikaan ole näitä eläkejärjestelyjä. Nykyinen lisäeläkerahastodirektiivi (IORP) ei koske suomalaista lakisääteistä I pilarin työeläkejärjestelmää – Suomen tarkoituksena on myös pitää asia näin jatkossakin! Toisaalta esim. uudet vakavaraisuussäännökset koskisivat meillä mm. ryhmäeläkevakuutuksia hoitavia eläkesäätiöitä ja -kassoja, joiden koko toiminta on uhattuna, jos byrokraattisesti raskaat uudet säännökset realisoituvat. Eläke-ekosysteemin monimuotoisuus kärsisi tuolloin.

Mitä hyvää valkoisessa paperissa sitten on? Etsivä löytää... Eläkejärjestelmiä ei ole kaikissa maissa hoidettu yhtä hyvin kuin Suomessa. Väestön vanhenemiseen ei ole monissa isoissa jäsenvaltioissa varauduttu kovinkaan hyvin. Myös tapa vakuuttaa ihmiset vanhuutta ja työkyvyn menetystä varten vaihtelee maittain. Hienoa on, että eläkkeitä tarkastellaan myös niiden tuoman toimeentulon kannalta – pelkän rahoituksen sijaan. Toisaalta eläkkeet kuuluvat sosiaaliturvan kovaan ytimeen ja siten jäsenvaltioiden oman toimivallan piiriin. EU:n yhteinen eläkepolitiikka on hapatusta. 

Komissio on tarkastellut erilaisia strategioita, joilla valkoisen kirjan tavoitteisiin päästäisiin. Eläkepolitiikan täydelliseen harmonisointiin ei uskota. Tai paremminkin: uskoa löytyy, mutta niin löytyy vielä realismiakin. Luulen, että yritystä ei kuitenkaan jatkossa puutu. Lisäksi EU:n tiukentuva talouskoordinaatio asettaa omalta osaltaan raamit koko julkisen talouden liikkumavaralle.

Kaikki maailman visionäärit - liittykää yhteen!

Vappu, suomalaisen työn juhla, ylioppilaiden tajunnan laajennus, työläisten marssiharjoitus, kevään alkusoitto ja pakanallinen hedelmällisyyden fiesta. Tämä maanantaipäivä toimii peilinä meille kaikille; juhlistuksen pohjavire ja etukeno riippuu siitä kuka peiliin katsoo. Jokainen löytää jotain omaa suomalaisesta vapusta. TELAmies syleilee koko Valpurin nimipäivän ideaa holistisesti (ei pidä sotkea väkijuomiin). 

Vappu on osiensa summa. On aika vaikeaa poimia rusinoita simasta ja asettaa yksi tapa juhlia muita korkeammalle. Toisaalta työ ei kuitenkaan ole turhaan etuliitteenä sanassa: työeläke. Työeläkejärjestelmän väriä tunnustaessa askel on vapaa ja silmä kirkas. Uskovaisten tippaleivät ovat yhteisiä.

Viime perjantaina järjestettiin Visionääri - Duuni 20X0 -kilpailun loppukaronkka Tiedekeskus Heurekassa. Ajatuksena oli saada koululaiset (yläkoulut ja lukiot) miettimään tulevaisuuden työtä, mutta myös sitä miten seuraavat 50 vuotta muokkaavat eläkedesignia. Työeläkkeen kivijalka on pysynyt 50 vuotta samana, mutta pienempiä remontteja on kyllä tehty ahkerasti. TELA ja Eläketurvakeskus edustivat yhdessä alaa Visionääri-kilpailun ideoinnissa sekä loppuraadissa.

Nälkäpelejä, superintelligenssiä ja vapaakirkkolaista työetiikkaa

Myönnetään, aihe oli vaikea. Kilpailuvastauksia ei saatu aivan yhtä suuria määriä kuin edellisinä vuosina, mutta raadin palkitsemat työt olivat erittäin kovatasoisia ja oppilaat lahjakkaita. Lisäksi voittajille ja kunniamaininnan saaneille järjestettiin workshop-tyyppinen aamupäivä Heurekassa. Pyöritin "entä sitten" -pöytää, jossa pohdittiin vapaa-ajan ja työn suhdettä sekä työuran jälkeistä etappia: eläkeaikaa. "So what" -henkeä ei ollut ilmassa!

Olin syvästi vaikuttunut siitä, kuinka fiksuja ja kypsiä kansakuntamme toivoja liipotti Heurekassa pöydästä toiseen meidän aikuisten hämmästykseksi. Lieneekö Flynn-efekti vaikuttanut siihen, että pojasta on polvi parantunut. Omien muistikuvien mukaan yläasteella eivät mielenkiinnon kohteet – ainakaan TELAmiehellä – liittyneet kirurgin opintojen yksityiskohtiin, Heideggerin filosofiaan tai oman taidenäyttelyn järjestelyihin.

Kilpailuvastauksista näkyi, että nuoret miettivät työelämää synkkien tulevaisuudenkuvien aikana. Tämän tyyppisistä kilpailuista löytyy yleensä sisäänrakennettuna ajatus nuorten visioiden toiveikkuudesta. Todellisuus on toisenlainen. Toisaalta töissä näkyi vahva työn merkityksen korostuminen talouden myllerryksessä. Luterilainen työetiikka ei ole tämän perusteella katoavaa kansanperinnettä. Työn arvostusta löytyi jopa siinä määrin, että Matti Apunenkin voi taputtaa käsiä yhteen ja lyödä vielä jalalla tahtia.

Sitoutuminen työhön ei tulevaisuudessa liity välttämättä yhteen vakinaiseen työnantajaan. Jotkut vannoivat urakkatyön ja projektitalouden nimeen. Vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön pidettiin tärkeinä. Tehdyllä työllä pitää olla myös jokin muu merkitys kuin palkan ansaitseminen. Tämähän kuulostaa jo vapaakirkkolaiselta työetiikalta. 

Oppilailla oli vielä aika tavalla matkaa eläkeikään ja aihealue monille vieras. Nuorilla on aina intressinsä myös työeläkkeissä, joka nousee mm. niiden rahoitustavasta. Perjantain pöytäkeskusteluissa kaivattiin eläkkeisiinkin yksilöllisyyttä ja joustavuutta. Nämä toiveet toteutuvat jo nyt aika hyvin: eläkeikä on joustava (63–68) ja eläkeajan toimeentulo riippuu itse tehdystä työstä. Saa nähdä, mitä toiveita Visionääri-kilpailun nuorilla on, kun he siirtyvät aikanaan työelämään?

TELAmies toivoo kaikille lämpimiä kelejä, kylmiä skumppalaseja ja erittäin hienoa vappua!

"Tää ei oo poppi - hoppi"

Viikko käynnistyi maanantaimoodissa askeltaessa Kampin parakeilta Kruununhaan hoodeille. Prestiisistä kantakaupungin miljööstä löytyy niin tieteen ja taiteen kuin byrokratiankin kehtoja. Painotus oli tieteessä, kun kiiruhdin Kirkkokadun  Tieteiden talossa järjestettyyn ja Suomen ylioppilaskuntien liiton hostaamaan Elän vain kerran - seminaariin.

Päivän agendana oli, miten työurat pidentyvät kestävällä tavalla, ja miten kaikki nuoret saavat työuransa alkuun. Jokaisen asiantuntijan puheenvuorolle oli annettu otsikko jotain suomalaista musiikkikipaletta mukaellen.

Kadotettu ikäluokka - Lost Prophets

Tilastokeskuksen Pekka Myrskylä aloitti tapahtuman heijastamalla hyvinvointivaltion tietokannoista louhitut madonluvut korkean seminaarisalin seinälle. Kaunis on nuoruutein -otsikolla hän esitti lukuina sen, että liian monille tämä "valmistautumisen" aika on ainakin yhteiskunnan vinkkelistä kaikkea muuta kuin esteettinen. 

Suomessa on nyt yli 50 000 syrjään ajautunutta, lyötyä tai jopa hakeutunutta alle 30-vuotiasta – näkökulmasta riippuen. Ei perusasteen jälkeistä koulutusta, ei opiskelupaikkaa, ei työtä, ei pieniä lapsia. Mittakaavaltaan kyse on suunnilleen yhdestä tällä hetkellä syntyvästä kokonaisesta ikäluokasta. Myrskylän todistuksen mukaan perusasteen jälkeinen koulutus nostaa nuoria pois syrjäytymisen kierteestä. Tähän savottaan on räätälöity vuoden 2013 alusta starttaava nuorten yhteiskuntatakuu.

Tilastojen puhdistavassa ja kirkkaassa valossa kontrastit osuvat kuitenkin silmään: työttömyys ja syrjäytyminen periytyy. Maassa, jossa kaikilla on periaatteessa mahdollisuus kouluttautua, vanhempien tausta vaikuttaa käytännössä valintoihin. Se ohjaa sekä hyvässä että pahassa: molemmat kumuloituvat. Kyse ei ole vain "kadotetusta ikäluokasta"; Satu Merenluodon tutkimukset Turun yliopistossa osoittivat, että opiskelijan tausta vaikuttaa myös korkeakouluopinnoissa pärjäämiseen.

Karri Miettinen kalpeanaamojen ympäröimänä Allianssi-risteilyllä

Ravistettava ennen käyttöä

 

Kaikkien saaminen mukaan siihen kuuluisaan samaan veneeseen edellyttää joskus erityistoimia erityisryhmille. Me emme tiedä tarkalleen, mitä taitoja veneessä tarvitaan tulevaisuudessa. Varmaa ainakin on, että koulutus auttaa näiden taitojen hankinnassa.

Tähän teemaan keskittyi Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin joka toinen vuosi järjestettävä risteily viikon keskivaiheilla. Itämeren aalloilla keinui noin 1 300 nuorisotyön ammattilaista. Ja kyllä – muutama nuorikin!

Lapsena ja/tai nuorena huostaanotetuilla sekä vieraskielisillä maahanmuuttajanuorilla lähtökohdat opiskeluun ovat huonommat kuin ns. normaaliutta nauttivilla, joiden tarvitsee pitää huolta vain treenikassin roudaamisesta futismutsin kauppakassin takapaksiin. Käsittääkseni kaikki saavat Suomessa peruskoulutodistuksen, mutta hyppy toiseelle asteelle jää nyt liian monilla vajaaksi.

Karri Miettinen, joka myös Paleface-nimisenä rap-artistina tunnetaan, oli Allianssi-risteilyllä jättänyt pipon pois päästä ja sovitteli nyt nuorisotyöntekijän natsoja – melkoisella menestyksellä! Epäkiitollisena toisen päivän aamuna hänen esitystään Vihapuheesta rakkauteen oli saapunut kuulemaan täysi tupa risteilyvieraita.

Harvialan koulukodissa Janakkalassa käynnistettiin pari vuotta sitten projekti, jossa lastensuojelussa olevia nuoria aktivoitiin pois passiivisesta kohteena olemisesta kohti aktiivista tee-se-itse-ajattelua. Miettisen mukaan räpäytys taidemuotona edustaa erittäin matalan kynnyksen toimintaa, jolla voidaan auttaa ja omavaltaistaa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria: "räpissä ei voi mokata". Puhelaulanta nauttii myös kovan luokan katu-uskottavuudesta. Viranomaistoiminnan tylsyys ja alentuvuus puuttuu.

 

Projekti oli selvästi innostanut siihen osallistuneita nuoria, jotka ennen projektia eivät olleet kiinnostuneet juuri mistään, luomaan ja tuottamaan omaa taidetta. Opettelemaan levytystekniikkaa, riimien kirjoittamista ja tiedon hakua, että on jotain mistä kirjoittaa. Kysyin Miettiseltä, miten tämä oli vaikuttanut heidän tulevaisuuteensa esimerkiksi koulutuksen suhteen? Hän kertoi, että muutamat olivat saaneet projektista kimmokkeen ainakin työn tekoon. Yksi toimi vartijana ja toinen teki duunia, jotta pääsisi levyttämään omia biisejä.

 

SYL:n maanantaisen seminaarin otsikko oli: Elän vain kerran. TELAmies sanoo: toinen kertakin voidaan järjestää! Ainakin, jos ajatellaan elämää vähemmän eksistentiaalisesti olemassaolon kannalta ja enemmän sosiologisesti uusina elinaikaisina alkuina ja loppuina.  Näin pienellä kansakunnalla ei ole varaa kadottaa yhden ikäluokan kokoista joukkoa nuoria. Ensi vuoden alusta käynnistyvän nuorten yhteiskuntatakuun haasteena on löytää syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, taata resurssit toimintaan ja saada nuoret pysyvästi mukaan samaan veneeseen. Uusia elämänpolkuja pitää löytää myös läpi elämän. 

TELAmies on kuollut, eläköön TELAmies

Kansantaiteilija ja valtakunnan sheriffi Andy McCoyn sanoin: kun on hyvä hevonen alla, niin maisema nopeasti vaihtuu. Moni tämän blogistin toilailuja seurannut on saattanut ihmetellä matkapäiväkirjan merkintöjen hiipumista alkuvuoden aikana. Horisonttina onkin ollut se, mitä toimistopöydän ylitse pystyy näkemään.

TELAmies luo nyt nahkaansa uudelleen. Maisema ei enää rullaa entiseen tahtiin, mutta uusi vaihde on lyöty silmään. Viime vuoden lopulla käynnistynyt organisaatiomuutos johti TELAn toimintojen päivitykseen. Putiikin kantava idea ei mennyt uusiksi: olemme edelleen alan edunvalvontajärjestö, jonka perustehtävä on työeläkejärjestelmän vahvistaminen ja sen toimintaympäristöön vaikuttaminen. Teemme nyt vain hieman erilaisia juttuja tämän saavuttaaksemme.

TELAmies kaapista ulos!

Työeläkealan hengen virtuaaliselle manifestaatiolle TELAmies-blogille tämä tarkoittaa niin ikään muutoksia. Uudelleensyntynyt tiedottaja on nyt erityisasiantuntija. Eläkeuskovaisten tittelit ovat yhteisiä, ja ei titteli miestä pahenna – jos ei kyllä parannakaan. 

Pelkkää matkapäiväkirjaa en enää pidä, käsittelen laajemmin ajankohtaisia eläkeaiheita kansainvälisellä näkökulmalla, sukupolvikysymyksiä unohtamatta. Uudet työtehtävät värittävät blogin sisältöä. Toisaalta kun katson kevään kalenteria, huomaan, että matkakertomuksiakin on luvassa... 

TELAmies tulee myös ulos kaapista! Tämä lause kuulostaa ehkä vähemmän pahaenteiseltä julistukselta, kun tarkennan, että teen blogia tästä edes omalla nimelläni. 

Matkatyön vähentymisellä on yllättävän kauaskantoisia seurauksia. Koko ruokaympyrä menee uusiksi. Hyvästi huoltoasemien nuhjuiset wieninleikkeet, tervetuloa Helsingin keskustan notkuvat noutopöydät ja sushi-buffetit.

"Voi kuinka pieninä palasina olikaan mun leipäni maailmalla"

Hiukan vakavammalla äänenpainolla: neljän vuoden reissutyön jäljet alkavat näkyä vasta nyt pienen tuumaustauon aikana. Noin 450 puhetilaisuuden, kymmenien tuhansien ajettujen kilometrien ja kotoa poissa oltujen viikonloppujen jälkeen olo on aika tyhjä. Jatkuva lähteminen ja tuleminen kadottaa perspektiivin ns. arkielämään. Päivääkään – enkä vitostiellä ajettua yötä – en vaihtaisi pois. Matkustus myös koukuttaa pidemmän päälle. 

Työn tekivät arvokkaaksi ne ihmiset ja sidosryhmät, joiden luo ilmestyin saarnaamaan. Ne, joiden tarinoita ja kysymyksiä tässäkin blogissa on käsitelty. Kiitos teille kaikille kärsivällisyydestä, tarkkaavaisuudesta ja läsnäolosta! Aion pitää jatkossakin Ihmisen keskiössä.

Entä uskollinen Auris? Rautahevonen pääsee osa-aikaeläkkeelle kalliolaiseen parkkiluolaan. Kronologista ikää on vähän, mutta ei ne vuodet vaan mailit. Minkä Auris silti omalle luonnolleen voi: "kuin mustan maalikuoren alla sydän pakahtunut ois". 

Ok, nostalgia on pieninä annoksina terveellistä, mutta TELAmies katsoo aina eteenpäin...

Civis TELAmies Soopelin ja karppauksen jäljillä

"Feissareita väistelen aina arkipäivisin", hyräilin matkalla TELAn pääkallopaikalta Kampista Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan toimistolle ydinkeskustaan. Mannerheimintien alkupäässä sijaitseva Uusi ylioppilastalo kuuluu Helsingin kortteliperinteessä nimettyyn Soopelin kortteliin. Vielä eksoottisempaa nimeämispolitiikkaa edustavat esimerkiksi Kirahvi ja Hyeena. Ei nimi korttelia pahenna.

TELAmies sukelsi HYY:n edunvalvonnan kanssa työeläkkeiden laajaan oppimäärään: sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus kiinnosti erityisesti. Aihe onkin ajankohtainen, sillä viikko sitten työmarkkinaosapuolet sorvasivat työurien pidentämistä ja työeläkkeiden lyhyen aikavälin rahoitusta koskevan työurasopimuksen. Aina, kun työeläkejärjestelmää viilataan uuteen uskoon, sillä on omat vaikutuksensa myös nuoriin, eli tuleviin eläkeläisiin. 

Uuden reformin on tarkoitus tulla voimaan viimeistään vuoden 2017 alussa. Sukupolvikysymysten ajankohtaisuus korostuu lähivuosina. Työeläkkeiden maksutaso on nyt sovittu vuoteen 2016 loppuun. Väestön vanhenemisen aiheuttama nousupaine on meillä huomattavasti pienempi kuin suurimmassa osassa muita Euroopan maita. Tulevaan on varauduttu. Tästä huolimatta, maksuvajetta on meilläkin pitkässä juoksussa. Eliniän pidentymisen aiheuttamaa painetta puolestaan purettiin vuonna 2005 säädetyllä elinaikertoimella. 

Elinaikakertoimen Kahdeksan surmanluotia

Elinaikakerroin on vuodesta 2010 eteenpäin muuttanut alkavat työeläkkeet vastaamaan ihmisten eliniän kehittymistä. Jos kansalaiset elävät pidempään, mihin kaiketi kaikki hyvinvointivaltiot pyrkivät, ansioeläke muutetaan vastaamaan pidentynyttä elinikää. Eläkettähän maksetaan ihmisille tässä tapauksessa aiempaa pidempään. Jos elämä ei pitene, ei elinaikakertoimellakaan ole vaikutusta.  Mekanismin julkilausuttu tavoite ei kuitenkaan ole leikata työeläkkeitä, vaan kepittää suomalaisia käyttämään osa meille lankeavasta pidemmästä elämästä työhön.

Ylioppilaskunnan pitkän pöydän ääreltä heitettiin ilmaan mielenkiintoinen kysymys, johon TELAmies soopelin ahnaudella tarttui: mitä jos elinaikakerroin laskettaisiin miehille ja naisille erikseen? Elinaikakerroin lasketaan 62 vuotta täyttäneiden elinajanodotteesta, jonka kohdalla on noin 5 vuoden ero miesten tappioksi. Vastasyntyneen poikalapsen elämän taival on jopa noin 6 vuotta lyhyempi. Voidaan sanoa, että miesten eliniänodotteessa on edelleen suhteessa naisiin – Mikko Niskasen hengessä – Kahdeksan surmanluodin tekemää reikää. 

Suomen työeläkejärjestelmä on tasa-arvoinen: miehillä ja naisilla on sama eläkeikä, toisin kuin monissa muissa maissa, ja työeläkkeen kertymisen säännöt ovat kaikille samat. Eläkkeen taso naisilla jää silti huomattavasti pienemmäksi, mikä johtuu työmarkkinoiden vinoutumista. Jos elinaikakerroin laskettaisiin sukupuolille erikseen, taitaisi se leikata miesten eläkkeitä nykyistä enemmän. Sillä vaikka 62-vuotiaan eliniänodotteessa on nyt isompi ero naisten hyväksi, miehillä on tässä asiassa enemmän skarpattavaa – vai pitäisikö sanoa ajan hengen mukaisesti karpattavaa – kuin naisilla. 

Vaikka keskiolutta ei tulevaisuudessa laimenneta, eivätkä karaoke-spinningit täyty jatkossakaan jässiköistä, luulen, että yleinen elintapojen muutos terveellisempään suuntaan jatkuu. Voin tietysti olla väärässä; muutosta ei tapahdu miesten kohdalla tai naiset löytävät vielä uuden vaihteen eliniän nousuun. Lääketieteen kehityksellä on tietysti myös merkittävä vaikutus eliniän pidentymiseen. No, ravinto ainakin näyttää kiinnostavan monia. Väittelin viime torstaina erään entuudesta tuntemattoman eläkeläismiehen kanssa karppauksesta Salven lounaalla. TELAmies ei passaa lettupäivää, mistä voi lukea oman suhtautumiseni em. hiilareiden näivettämiseen.

Työeläkeajan lyhyt historia

Hiljaa virtaa Keravanjoki. Esikeväinen sumu saatteli viime perjantaina paikallisjunantuoman matkaan Tikkurilan asemalta. Joen pinnan sulavasta jäästä syntyvä iloinen veden solina nosti mieltä muuten niin harmaassa Vantaan kaupunginosassa. Päämääränä siinsi maamme pedagoginen kolossi eli Tiedekeskus Heureka. Joviaali tieteen alttari, jossa voi tällä hetkellä tutustua vaikka 20X0 - Matka tulevaisuuteen näyttelyyn työeläkejärjestelmän 50-vuotisjuhlan hengessä.

Eläkesielun omaavan TELAmiehen moraalinen tuki, bestis ja lohdun lähde – työeläke – täyttää siis armon vuonna 2012 heinäkuun ensimmäisenä päivänä pyöreitä vuosia. Kultainen keski-ikä on täällä! Sosiaalivakuutuksen ympyrä tuskin sulkeutuu em. päivämäärän jälkeen. Ikävaiheeseen kuuluvia kuumia aaltoja hohkaa nytkin monelta suunnalta, kun kolmikanta vääntää pakettia kasaan työuraneuvotteluissa. 

Eläketurvakeskus järjesti viime perjantaina Heurekassa juuri painosta tullutta työeläkkeiden historiateosta käsittelevän seminaarin: Mitä voimme oppia menneestä? Matti Hannikaisen ja Jussi Vauhkosen monumentaalisen työn tulos on muuten nimetty varsin osuvasti: Ansioiden mukaan. Eläketurvakeskuksen johtaja Jukka Rantala veisteli tilaisuuden aluksi historiikin olevan varsinainen häräntappoase. Opus kieltämättä on aikamoinen tiiliskivi (553 sivua), mutta eihän suurta tarinaa pienempiin kansiin saa mahtumaankaan?

                         Kirjoittaja Matti Hannikainen ja Ilmarisen Jaakko Kiander 

                               pitävät (kirjaimellisesti) järjestelmää pystyssä.

Muutospaineita ja eläkejargonia

Seminaariin oli valittu kolme erilaista tulokulmaa menneisiin vuosiin. Historioitsija Hannikainen vei meidät aikamatkalle, jossa pääsimme aina 1800-luvun syytinkivuosista työeläkejärjestelmän kasvuvuosiin ja lopulta nykyiseen globaalin sopeutumisen aikaan. Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander varoitteli maalaamasta liian synkkiä uhkakuvia työeläkejärjestelmän pitkän aikavälin kestävyydestä: Suomessa kriisitietoisuus talousmyllerryksen keskellä on huipussaan, vaikka emme ole esimerkiksi Kreikan nykytilanteen kaltaisessa alhossa. 

Sanotaan, että se, joka ei tunne historiaa on tuomittu toistamaan sitä. Historia 50 vuoden ajalta on kuitenkin kunniallinen tämän päivän näkökulmasta: työeläkkeelle asetettu tehtävä toteutuu hyvin. Eläketurva on silti aina muuttunut ajan hengen vaatimusten mukana, kuten historiiikista nähdään. Työeläke-etuuksien kivijalkaan, kuten ansiosidonnaisuuteen ja etuusperusteisuuteen ei kuitenkaan ole koskettu. Kerran valitulta tieltä onkin vaikea tehdä radikaaleja syrjähyppyjä. Ilmiölle löytyy hienompikin termi: polkuriippuvuus. Tehdyt järjestelmävalinnat ohjaavat tulevia valinnanmahdollisuuksia. 

Helsingin Sanomien politiikantoimittaja Teija Sutinen puolestaan puhui median ja työeläkejärjestelmän välisestä suhteesta. Hän valitteli eläkeasioiden yleistä monimutkaisuutta ja sitä, että alan asiantuntijoiden ulkopuolelta tulevia mielipiteitä lyödään joskus "Pentikäisen vakuutusoppaalla" päähän. Sutinen kertoi myös median tiedonvälitystehtävästä ja elinaikakertoimesta, jonka viestimisessä suurelle yleisölle ovat toimittajat yleisesti hänen mielestään epäonnistuneet. Toimittajan vinkkelistä myös uudenlaisen avoimuuden ja toiminnan läpinäkyvyyden vaatimukset koskettavat yhä enemmän myös työeläkealaa – kuten olemme viime viikoina saaneet Helsingin Sanomistakin lukea.

Kuulen aika usein kommentteja työeläkeasioiden monimutkaisuudesta. Alan syvällinen ymmärtäminen vaatiikin monen asiakokonaisuuden hallintaa. Paljon on myös merkitystä sillä, miten puhutaan. Joskus menneinä vuosina eläkeasiantuntijoiden kielenkäytön koukeroisuutta on verrattu munkkilatinaan tai muinaiskreikkaan. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa – eläkeslangi on paljon vaikeaselkoisempaa. Tässäkin on viime vuosina tapahtunut huomattavaa edistystä.

Kansalaisten mahdollisuudet saada tietoa työeläkejärjestelmän toiminnasta tai omista eläkkeistään ovat parantuneet huimasti. Tänä päivänä tietoverkot pullistelevat eläkeinformaatiota! Työeläkejärjestelmän ja verkon käyttäjien tuottamaa materiaalia. Lähdekritiikkiä voi harjoittaa kummassakin tapauksessa, jos siltä tuntuu. Tämän vuoden aikana suomalaiset saavat myös ensimmäiset koko työuran käsittävät työeläkeotteet. Jokainen meistä voi koska tahansa tarkastaa omat tietonsa nettipalvelun kautta.

Ei makean veden maistereille

Mikä lie hongkongilainen lentsu tai possuflunssa iskenyt TELAmieheen puolitoista viikkoa sitten? Sängyn pohja tuli tutuksi – mikä onkin mukavaa vaihtelua ojan pohjaan. Vitsi, vitsi.

Tautien virologiset referenssit eläimiin tuntuvat jotenkin osuvammilta kuin kaukomaiden nimet. Viikon mittaisen vatsataudin jälkeen olo on kevyt kuin linnulla ja korkea kuume todellakin vie mielen pahnanpohjimmaisiin syövereihin. Aina ei taudinkuvauksissakaan tarvitsisi lähteä Kaakkois-Aasiaan asti, esimerkiksi riihimäkeläinen kuulostaa jo aika uhkaavalta yleisvaaralliselta tartuntataudilta.

No, ei tästä enempää, mutta tämä vuodatus toimii kirjaimellisesti meriselityksenä sille, miksi viimeisessä blogikirjoituksessa lupaamani helmikuun "risteilyteemakuukausi" jäi nyt vajaaksi. TELAmies ei turhia hölläile!

Merimiesten eläkelaki – MEL-mies on eri mies!

Pääkallolipun alla ei ole kuin vapauksia, mutta Suomen väreissä seilattaessa löytyy jo oikeuksiakin. Näiden ääripäiden välille mahtuu toki myös eksoottisiin ja vähemmän eksoottisiin maihin ulosliputettuja laivoja, joilla on suomalaista miehistöä. Merimieseläkekassa (MEK) hoitaa merenkulkijoiden lakisääteistä eläketurvaa.

Monelle maakravulle ensimmäisenä merimiehistä mieleen tulevat risteilytyön uutterat ammattilaiset Itämerellä. Isot pojat ovat kuitenkin kertoneet, että kauppalaivojen tonnistoissa saavutetaan seilorien katu-uskottavuusmittarilla varsin korkeita lukemia.

Eläkeasioissa noudatetaan merilläkin yleensä sen maan lainsäädäntöä, minkä "värejä tunnustetaan". Poikkeuksiakin löytyy esimerkiksi lähetettyjen työntekijöiden kohdalla, jonka lisäksi ulosliputettujen paattien raitapaidatkin on mahdollista vakuuttaa Suomessa. Merimieseläkelakia (MEL) sovelletaan pääsääntöisesti työntekijään, joka tekee merimieslain määrittelemää työtä ulkomaanliikenteeseen käytettävässä suomalaisessa kauppa-aluksessa. Risteilylaivojen trubaduurit, artistit ja muut esiintyvät taiteilijat kuuluvat TyEL:n piiriin. 

MEL-laki vuodelta 1956 on työeläkejärjestelmän isähahmon Teivo Pentikäisen pioneerityön tulos.TEL-järjestelmä yksityisen sektorin palkansaajille tuli voimaan myöhemmin vuonna 1962. Tänä päivänä merenkulkijoiden eläkedesign on hyvin samantyyppinen kuin esimerkiksi yksityisaloilla – tosin mielenkiintoisia erojakin löytyy!

Esimerkiksi vanhuuseläkeikä on erilainen. Yleinen eläkeikä on sama kuin muillakin eli joustava 63–68 vuoden välillä. Päällystöön kuuluva voi kuitenkin siirtyä vanhuuseläkkeelle aikaisintaan 60-vuotiaana ja miehistöön kuuluva 55-vuotiaana. Miehistön eläkeikä (55 v.) edellyttää 35 merimieseläkelain mukaista palveluvuotta ja päällystön eläkeikä (60 v.) 30 vuotta. 

Lisäksi eläkettä kertyy 0,1 prosenttia (MEL:n erityiset karttumaprosentit) paremmin kuin muualla, jos vanhuuseläkkeelle siirtyminen tapahtuu suoraan merimieseläkelain mukaan vakuutetusta työstä. Merimies ja hänen työnantajansa maksavat kumpikin 11,2 prosentin suuruista lakisääteistä eläkevakuutusmaksua. Työntekijän osuus on siiis noin kaksinkertainen siihen nähden, mitä TELAmies makean veden maisterina maksaa omasta palkastaan. Toisaalta verotus poikkeaa myös olennaisesti meistä mantereen tallaajista.

Eesti on my mind

                             Helsinki tuli Tallinnaan -  vai miten päin se oli?

Ylimmillä lauteilla konferenssikannen lämmössä, eräänlaisena painolastina, päivystää aina silloin tällöin myös TELAmies. Lautturintutkinto on viime vuosien aikana suoritettu kiitettävin arvosanoin. Leimaa on lyöty passiin kaikkien varustamoiden väreillä. Laivaseminaarit ovat näin alkuvuodesta vallanneet elintilaa kalenterissa. Tämän johdosta pyhitän helmikuun blogitekstit eläkeasian lisäksi risteilykulttuurille. Yksi kirjoitus on jo pohjalla.

Kuukauden aikana ankkuroidun mm. Viron eläkejärjestelmän kylkeen ja teen sukelluksen merimiesten ja -naisten omaan eläkelakiin (MEL). Monille suomalaisille risteilyyn tiivistyy reissaamisen perusfilosofia: päämäärä ei ole tärkeintä, vaan itse matkanteko. Risteilyisännän elkein heitän klubitakin niskaan ja kantapäät kopisevat yhteen: mukavaa matkaa – trevlight resa! 

Viro on meitä lähellä – katsokaa vaikka vain autojen rekisterikilpiä Helsingissä. Noin miljoona suomalaista matkustaa myös toiseen suuntaan. Suurin osa Itämeren aaltojen keinuttamana. 

Tallinnan satama-alueelle astuessa ulkopuolisen silmiin osuu ensimmäisenä varsin laaja alue joutilasta maapääomaa. Pittoreskin vanhan kaupungin ja laivaterminaalien väliin jää eräänlainen ei kenenkään maa. Arkkitehtuurin jumala on 90-luvun alun hulluina vuosina pelannut rakennuksilla noppaa: aivan kuin suoraan taivaasta olisi ropissut alkoparakkeja ja kansainvälisiä herrasmiesten klubeja. Niiden ohittaminen ei tee tiukkaa – TELAmiehellä ei ole "poron"sarvia. 

Jokin aika sitten olin puhumassa joustavasta eläkkeelle siirtymisestä STTK Satakunnan alueen loistavalle porukalle M/S Baltian Prinsessan hovissa. Iso osa heistä toimi julkisella sektorilla, joten tilaisuudessa käytiin läpi sieltä eläkkeelle siirtymiseen liittyviä erikoisuuksia. Viikon vikatikki -blogi käsitteli näitä asioita tällä viikolla – ei siis enempää tästä. Yleisöstä heitettiin myös kysymys: miten eläkemaailma pyörii kokoustilojen ikkunoista siintävässä Virossa?

Viron eläkejärjestelmä – tule pensionile!

Naapurimaan eläkejärjestelmä poikkeaa merkittävästi Suomen mallista. Lakisääteistä minimiturvaa tarjoaa kansaneläke ja ansioperusteista työeläke Suomen tyyliin, mutta paikalliseen eläkedesigniin kuuluu myös pakollinen rahastoeläke sekä vapaaehtoinen täydentävä lisäeläke. Miesten eläkeikä työeläkkeissä on tällä hetkellä 63 vuotta ja naisten 61 vuotta, mutta se nostetaan myös naisilla 63 vuoteen lähivuosina.

Jokainen virolainen työntekijä on samalla myös eläkesijoittaja ja osittain vastuussa oman tulevan eläkkeensä tasosta omilla rahastovalinnoillaan. Samaan tapaan kuin Ruotsissa, jossa yksilölle on niin ikään siirretty vastuuta lakisääteisestä eläketurvasta. Pakkosijoittaminen esiteltiin vuonna 2002, jolloin kaikki 1983 ja sen jälkeen syntyneet adoptoitiin mukaan malliin – tätä ennen syntyneet saivat päättää asiasta. 

Uudistuksen kelkkaan on lähtenyt lähes 90 % työvoimasta, joten lehtien taloussivut luetaan naapurimaamme aamiaispöydissä varmaankin meitä tarkemmalla silmällä. Skandinaaviset finanssijätit näyttävät olevan hyvin edustettuina rahastovalikoimassa. Olisi mielenkiintoista tietä, miten sijoituspäätökset ovat onnistuneet? Finanssikriisin laineet löivät Baltiaan 2009–2010, jolloin pakolliset maksut rahastoihin keskeytettiin väliaikaisesti.

Vuonna 2009 lakisääteisestä eläkettä maksettiin keskimäärin 305 euroa kuukaudessa, joka oli noin 46 prosenttia keskimääräisen palkansaajan nettotuloista. Ennusteiden mukaan eri eläkkeet tulevat muodostamaan yhteensä noin 50 prosenttia eläkeaikaa edeltäneestä toimeentulosta. Suomessa keskieläke on euromääriä vertailtaessa noin nelinkertainen Viroon nähden. Meillä on työeläkkeissä perinteisesti tähdätty  60 prosentin korvaustasoon työuran loppupalkasta. TELAmiehen ikäluokkaan kuuluvien kolmekymppisten pitää tosin työskennellä nykyistä pidempään saavuttaaksemme tämän tavoitteen.

Eläkkeiden indekseistä kiinnostuneille mielenkiintoinen tieto on, että Virossa kerran vuodessa tehtävässä indeksitarkistuksessa painotetaan hintojen muutoksen lisäksi valtiolle tilitettyjen sosiaaliturvamaksujen kehitystä. Jos talous sakkaa pahasti, indeksikorotukset jätetään tekemättä.

Risteilyn kansallisia erikoisuuksia

Itämeri on rymistelyn, mutta myös arkimatkailun näyttämö. Sinisillä, punaisilla ja jopa seniorien "kultaisilla linjoilla" varustamoiden lähiökorttelin kokoiset ylpeydenaiheet halkovat hitaasti mutta varmasti Suomenlahtea. Laivaristeily toimii naapurimaidemme hetkittäisenä sulatusuunina. Vain tuon ohikiitävän hetken ajan olemme yhtä risteilykansaa.

Lauttamatkustajan rooliin solahtaa aika vaivattomasti. Heti pakollisen laivaanastumispotretin jälkeen, risteilyisännän heissan-huutojen unohtuessa taka-alalle, upottava kokolattiamatto tuntuu automaagisesti viettävän kohti verovapaan kauppalan houkutuksia. Vapaan maailman hyllyt helisevät laivanmoottoreiden käynnistyksessä. Wärtsilässä on voimaa – edelleen!

Kansakuntamme pitkäkestoiseen muistiin on tatuoitunut tiettyjä risteilyriittejä. Buffet-hulluus on varsin yleinen mielenhäiriö ja sitä seuraava ähky suosittu huvitus. Erikoisuuksiin kuuluu myös aamuyön kujanjuoksu laivan käytävillä, joka taas saattaa joillain johtaa lyhytkestoisen muistin katkokseen. TELAmies ei risteile, vaan matkustaa. Tukholmaan suuntaaville Reissu-Lasseille ja -Liisoille voin vinkata, että tällä hetkellä erään norjalaisen halpalentoyhtiön siivet vievät Helsinki-Vantaalta kansankotiin laivaristeilyä halvemmalla – ja nopeammin.

Viikinkilaiva parkkeeraa Tukholman keskustan tuntumaan. Aivan muutaman minuutin kävelyn, tai potentiaalisesti kaikin puolin hasardin taksimatkan, päässä Slussen yhdistää prestiisin vanhan kaupungin trendikkääseen Södermalmiin. Betonisen eritasoliittymän suojassa majaili  60- ja 70-luvuilla Slussenin sissejä eli niitä suurien ikäluokkien suomalaisia maahanmuuttajia, jotka eivät kotoutuneet toivotulla tavalla. Viime vuonna Slussen päätettiin purkaa. Sissitkin taitavat taistella jo muilla rintamilla.  

Sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta

Ammattikorkeakoulukentän vuoden alun toiminnan sähköistää kirjaimellisesti Lähtölaukaus. Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liiton SAMOK ry:n starttiristeilyllä puhuttivat mm. korkeakoulu-uudistus, koulutuksen tehostaminen ja vaalit – pääasiassa tulevat kunnallisvaalit. Onhan ammattikorkeakoulujen sijoittuminen maantieteellisesti myös aluepolitiikkaa. Tehostamisella voidaan tarkoittaa montaa asiaa, kuten esim. työurien pidentämistä alkupäästä: jouhevampaa siirtymistä korkeakouluopintoihin ja lopulta myös nopeampaa valmistumista. 

Oma puheenvuoroni käsitteli ikäluokkien asemaa työeläkejärjestelmässä. Ovatko ahneet suuret ikäluokat viemässä koko potin, jolloin notkean ketterille pienille ikäluokille ei jäisi mitään? Tämän tyyppiseen trollaukseen törmää aina silloin tällöin. Työeläkejärjestelmä ei perustu pyramidipeliin. Jokainen on vuorollaan maksajana ja saajana. 

Olen itsekin 70-luvun lopulla syntynyt. Samana vuonna Elvis kuoli ja Tähtien Sota sai ensi-iltansa. Vaikka TELAmies on "firman mies", tiedän että minunkin ikäluokalleni maksetaan aikanaan työeläkettä työurani perusteella. Saadakseni nyt eläkkeelle siirtyvien suurten ikäluokkien tasoisia eläkkeitä, minun täytyy tehdä nykyistä pidempään töitä. Elinaikakerroin pitää tästä huolen. Jos elämme aiempaa pidempään, osa eliniästä on käytettävä työhön.

Hankalia asioita ei pidä kuorruttaa sokerilla. Työeläkejärjestelmällä on maltillinen kestävyysvaje pitkässä juoksussa. Tästä ei vielä voi vetää johtopäätöstä, että taivas tippuu Suomessa niskaan ja tulevaisuus löytyy taas ruotsalaisesta kansankodista, kuten viimeisimmän suuren muuttoliikkeen aikaan. Hienoa oli, että M/S Mariellan konferenssikannelle poistui tilaisuuden jälkeen hieman säikähtäneitä indeksiherätyksen saaneita ja asiasta innostuneita loistavia opiskelija-aktiiveja.